Finnish Children Producing English Vowels — Studying in an English Immersion Class Affects Vowel Production

The aim of this study was to examine how earlier second language teaching affects Finnish school children’s pronunciation of British English vowels. Two groups of Finnish children between the ages of eleven and thirteen were tested. The early learners studied in an English immersion class in a Finnish elementary school while the control group attended a regular Finnish speaking class at the same school. The task consisted of twenty three English stimulus words which included the twelve monophthong English target vowels in voiced and voiceless environments. The words were repeated seven times during the task. The participants produced the words after a native model and the target vowel qualities were then acoustically analysed. Statistical analysis revealed a group main effect. More specifically the analysis showed that the groups differed significantly in the way they produced target vowel second formant (F2) values. The F2 difference was only significant in the voiced context. Closer examination of the groups’ vowel qualities revealed that the control group tended to produce the F2 values higher than the early learner group in most of the target vowels. The higher F2 values can be an indication of more frontal tongue position or less lip rounding during vowel production

Ilmastomallin kyky ennustaa pienhiukkaspitoisuuksia ja eroavaisuuksien selittävät tekijät

Tässä työssä tutkitaan, kuinka hyvin ilmastomalli ennustaa pienhiukkasten lukumääräpitoisuuksia ja etsitään syitä pitoisuuksien väärinarvioinnille. Työ on toteutettu vertailemalla aerosoli-ilmastomalli ECHAM-HAM:lla mallinnettuja hiukkaspitoisuuksia 31 eri paikassa ympäri maailmaa mitattuihin hiukkaspitoisuuksiin. Mallista on hyödynnetty kolmea eri versiota, jotka poikkeavat toisistaan siinä, miten aerosolihiukkasten kokojakaumaa ja antropogeenisiä päästöjä kuvataan. Lukumääräpitoisuuksien eroja on tarkasteltu eri kokoluokissa ja eri vuodenaikoina. Työssä on keskitytty erityisesti hiukkasiin, joiden halkaisijat ovat yli 50 tai 100 nm, sillä nämä ovat ilmaston kannalta erityisen mielenkiintoisia kokoja. Lisäksi työssä on tutkittu hiukkasten kemiallisen koostumuksen ja antropogeenisten päästöjen vaikutusta päästöjen ennustamiseen. Hyytiälän mittausasemalle on tehty työssä myös tarkempi analyysi, jossa yhtä malliajoista vertaillaan hiukkasten mitattuun kemialliseen koostumukseen ja hiukkasten halkaisijoitten kasvunopeuksiin. Työssä havaittiin, että mallin kyky arvioida hiukkaspitoisuuksia riippuu paljon käytetystä malliajosta. Käytettäessä hiukkasten kokojakauman kuvaamiseen sektionaalista SALSA-modulia pitoisuuksia yliarvioidaan usein, mutta pitoisuudet olivat keskimäärin lähempänä mittauksia kuin muilla malliajoilla. Modaalisella M7-modulilla hiukkaspitoisuuksia aliarvioitiin lähes kaikille paikoille selvästi. Aliarviointi oli pahinta syrjäisille pohjoisille paikoille. Sekä tästä että kemiallisen koostumuksen vertailusta voidaan päätellä, että antropogeeniset päästöt dominoivat mallissa hiukkaspitoisuuksia liikaa syrjäisillä mittauspaikoilla eikä biogeenisistä lähteistä tulevia uusia hiukkasia muodostu ja kasva yhtä paljon kuin todellisuudessa. Talvisaikaan pitoisuuksien aliarviointia selittää myös se, että mallin antropogeeniset päästöt ovat vakioita ympäri vuoden eikä esimerkiksi lämmityspäästöjen nousua talvella huomioida. Vertailtaessa kaikkien paikkojen lukumääräbiaksia antropogeenisiin päästöihin nähtiin, että pitoisuuksia aliarvioidaan enemmän silloin, kun antropogeeniset päästöt ovat matalia ja yliarvioidaan enemmän silloin, kun antropogeeniset päästöt ovat korkeita. Tämä vahvistaa havaintoa siitä, että antropogeeniset päästöt dominoivat hiukkaspitoisuuksia liikaa. Toinen mielenkiintoinen asia, joka tässä tarkastelussa havaittiin, on se, että kun antropogeenisten haihtuvien orgaanisten yhdisteiden päästöt ovat korkeita suhteessa mustan hiilen päästöihin, hiukkaspitoisuuksia aliarvioidaan enemmän kuin jos näiden päästöjen suhde on matala. Näiden yhdisteiden huomiotta jättäminen hiukkasmuodostuksessa saattaa siis olla yksi pitoisuuksien aliarviontia selittävä tekijä. Tulevaisuudessa analyysiä olisi hyvä jatkaa muun muassa tekemällä tarkempi analyysi Hyytiälän lisäksi myös muille mittauspaikoille. Samalla tarkemmassa analyysissä kannattaisi hyödyntää kaikkia malliajoja. Jotta analyysi voidaan tehdä tarkemmalla tasolla, malli- ja mittausdataa pitäisi olla saatavilla samoilta vuosilta. Vertailun hyödyn maksimoimiseksi käytettyjen mittauspaikkojen pitäisi edustaa ympäristöään hyvin ja hiukkasten kokojakaumaa kannattaisi mitata mahdollisimman laajalla kokovälillä vähintään vuoden ajan. Malleja puolestaan pitäisi ajaa mukautetulla meteorologialla vuosille, joilta mittausdataa on saatavilla

The Connections Between Team Emotional Intelligence and Team Effectiveness in Financial Services - Case X Oyj

The increasing need for growing effectiveness in companies dealing with challenges of globalized markets has heightened the need for research on what makes work groups or teams more effective. Since the 1990's the concept of emotional intelligence has intrigued researchers in the field of both psychology and business economics. Recently, there has been growing interest in studying the connections between emotional intelligence and effectiveness or performance. Emotional intelligence has been stated to aid in adapting to changing environments, effective communication and applying a variety of interpersonal skills that are crucial in teamwork. Moreover, distinctive features of an effective team have been examined covering characteristic of the team and external factors. The main goal of this research was to raise the understanding of the connections between team emotional intelligence and team effectiveness in teams working in financial services in a shared service center. In detail, this research strove to create a theoretical framework combining the key competencies of emotional intelligence and characteristics of an effective team. The second detailed goal was to research if connections between the team emotional intelligence and characteristics of an effective team are identifiable in the case company. Finally, this research aimed at evaluating the findings to better understand the connections by reflecting to previous research. This research was a qualitative case study that utilized semi-structured interviews, a questionnaire and archival data as research methods. In the literature review the concept of emotional intelligence was presented extensively and the most prevalent characteristics of an effective team were reviewed. The existing studies covering the connections between these two were summarized. The theoretical framework includes three parts; team emotional intelligence (social and personal competencies), the known connections and the unknown connections to team effectiveness. In the case company five teams and total of 25 people were interviewed and asked to fill in the questionnaire. The empirical data analysis revealed that most of the known and some of the unknown connections were identifiable in the teams in the case company. The value of this research is in the descriptions of the connections, how they present themselves in practice in the case company. In conclusion, some of the connections could have been elaborated further however the goals of this research were met quite well

Terveydenhuollon ammattilaisen ja diabeetikon välisen vuorovaikutuksen merkitys omahoidolle

Tämän laadullisen väitöskirjatutkimuksen tarkoituksena on kuvata ja ymmärtää, miten tyypin 2 diabeetikoiden vuorovaikutuskokemukset terveydenhuollon ammattilaisten kanssa ovat yhteydessä omahoitoon. Lisäksi tarkoituksena on kuvata ja arvioida, miten merkityksellisten tapahtumien tekniikka soveltuu ammattilais-potilasvuorovaikutuksen tutkimiseen. Väitöskirjatutkimuksen tavoitteena on tuottaa uutta monitieteellisesti hyödynnettävää tutkimustietoa terveydenhuollon ammattilaisen ja diabeetikon välisen vuorovaikutuksen mahdollisuuksista ja ongelmakohdista, jotka huomioon ottamalla omahoitoa on mahdollista vahvistaa. Lisäksi tutkimuksen tavoitteena on tuoda enemmän esille diabeetikoiden ääntä yhteiskunnallisessa keskustelussa, jotta diabeetikoiden hoitoa olisi mahdollista kehittää entistä potilaslähtöisemmäksi. Tutkimuksen metodologisena tavoitteena on tuottaa uutta tietoa merkityksellisten tapahtumien tekniikan soveltuvuudesta tutkittaessa terveydenhuollon ammattilaisen ja potilaan välistä vuorovaikutusta sekä osoittaa keinoja tekniikan soveltamiseen jatkossa erilaisissa terveysviestinnän alan tutkimusasetelmissa. Tässä väitöskirjatutkimuksessa tarkastellaan tyypin 2 diabeetikoiden kokemuksia lääkärien ja hoitajien kanssa tapahtuneista yksittäisistä hoidonohjauskeskusteluista, joilla on diabeetikoiden kokemusten mukaan ollut omahoitoa edistävä tai estävä merkitys. Tutkimuksessa sovelletaan merkityksellisten tapahtumien tekniikkaa, jota hyödynnetään tutkimuksen suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa (Flanagan, 1954). Tutkimuksen aineisto on kerätty avoimella kyselyllä ja teemahaastattelumenetelmällä. Merkityksellisten tapahtumien tekniikan avulla varsinaisen tarkastelun kohteeksi on jäsentynyt 63 merkityksellistä tapahtumaa. Väitöskirjatutkimus rakentuu neljästä osatutkimuksesta sekä niiden tulokset kokoavasta yhteenvedosta. Osatutkimusten tulokset kootaan yhteen tässä yhteenvedossa vastaamalla seuraaviin koko väitöskirjatutkimusta yhdistäviin tutkimuskysymyksiin: 1) miten terveydenhuollon ammattilaisen ja diabeetikon välinen vuorovaikutus edistää ja estää omahoitoa, ja 2) miten merkityksellisten tapahtumien tekniikka soveltuu terveydenhuollon ammattilaisen ja diabeetikon välisen vuorovaikutuksen tutkimiseen. Tämän väitöskirjatutkimuksen tulos on, että terveydenhuollon ammattilaisen ja diabeetikon välinen yksittäistä hoidonohjauskeskustelua rakentava vuorovaikutus edistää ja estää omahoitoa siihen kytkeytyvän kolmen yhteistyön osa-alueen kautta, jotka ovat tiedon jakaminen, sosiaalisen tuen osoittaminen ja saaminen sekä yhteistyöroolien määritteleminen. Jos vuorovaikutuksella onnistutaan tukemaan kyseisten yhteistyön osa-alueiden toimivuutta, tällöin vuorovaikutus parhaimmillaan edistää myös omahoidon suunnittelua ja toteutusta. Mikäli vuorovaikutus ei toimi tarkoituksenmukaisesti, se voi puolestaan estää edellä esitettyjen yhteistyön osa-alueiden toimivuutta sekä omahoidon tarkoituksenmukaista suunnittelua ja toteutusta. Terveydenhuollon ammattilaisen ja diabeetikon välisessä vuorovaikutuksessa ei ole kyse vain tehtävien suorittamisesta ja diabeetikon ongelmien ratkaisemisesta vaan myös keskinäisen suhteen huomioimisesta ja rakentamisesta vuorovaikutuksessa. Terveydenhuollon ammattilainen ja potilas rakentavat keskinäistä suhdetta viestimällä suhtautumista toiseen, itseen ja käsiteltävään asiaan sekä hallitsemalla ammattilais-potilassuhteeseen liittyviä kilpailevia merkityksenantoja (kilpailevat diskurssit). Suhtautumisen viestimisen kannalta keskeisiä huomioon otettavia ominaispiirteitä ovat luottamuksen rakentaminen toista osapuolta kohtaan, viestintähalukkuus, emotionaalinen läsnäolo ja asiallisuus. Suhteeseen liittyvien merkityksenantojen kannalta keskeisiä kilpailevia diskurssipareja, joita terveydenhuollon ammattilaisen ja diabeetikon tulee vuorovaikutuksessa hallita, ovat suhde jokaisen diabeetikon oikeutena – suhde ansaittavana tukimuotona, suhde ohjauksen areenana – suhde kontrolloinnin areenana sekä suhde yksilöllisenä – suhde standardoituna kokonaisuutena. Diskurssiparien välisen kilpailun hallinta heijastuu niin yksittäisessä hoidonohjauskeskustelussa rakennettavaan terveydenhuollon ammattilaisen ja diabeetikon väliseen suhteeseen kuin siihen, millaiseksi diabeetikot yleisemmällä tasolla määrittelevät suhteen luonteen ja sen merkityksen osana diabeetikoiden hoitoa. Väitöskirjatutkimuksen metodologinen tulos on, että merkityksellisten tapahtumien tekniikka soveltuu sekä ammattilais-potilasvuorovaikutuksen terveyteen liitty-vien seurausten että vuorovaikutuksen moniulotteisen luonteen tutkimiseen. Tekniikkaa sovellettaessa on kuitenkin jatkuvasti arvioitava tutkimuksen epistemologisia, metodologisia ja metodien käyttöön liittyviä valintoja ja niiden keskinäistä linjakkuutta. Lisäksi merkityksellisten tapahtumien tekniikka auttaa diabeetikoita reflektoi-maan ja jäsentämään monipuolisesti vuorovaikutusta myös yksittäisten hoidonohjauskeskustelujen tasolla – varsinkin silloin kun reflektointia on mahdollista tehdä yhdessä keskustellen. Väitöskirjatutkimuksen tulokset osoittavat, että diabeetikoiden vuorovaikutuskokemukset ovat yhteydessä omahoitoon kytkeytyvän yhteistyön kautta omahoidon suunnittelemiseen ja toteuttamiseen. Vuorovaikutuksella ei ole merkitystä ainoastaan hoidonohjauskeskustelun sujuvuuden ja omahoidon suunnittelun kannalta, vaan sillä on merkitystä myös tarkoituksenmukaisen omahoidon toteuttamisen kannalta. Täten jokainen hoidonohjauskeskustelu on tärkeä mahdollisuus edistää omahoitoa vuorovaikutuksen keinoin tarkoituksenmukaisempaan suuntaan. Tulokset osoittavat, että diabeetikoiden vuorovaikutuskokemukset ovat yhteydessä omahoitoon sitä kautta, miten diabeetikot ovat kokeneet terveydenhuollon am-mattilaisen kanssa tapahtuneen vuorovaikutuksen yksittäisissä hoidonohjauskeskusteluissa. Vuorovaikutuksen edistävän ja estävän merkityksen kannalta ratkaisevaa yksittäisissä hoidonohjauskeskusteluissa on, onnistuvatko osapuolet löytämään yhteisen vuorovaikutustyylin, joka rakennetaan verbaalisesti ja nonverbaalisesti diabeetikon senhetkisen viestintätyylin, toiveiden ja tarpeiden pohjalta. Kyse ei ole kuitenkaan vain diabeetikon viestintätapoihin ja -odotuksiin mukautumisesta, vaan yhteisesti rakennettavasta vuorovaikutustyylistä, jonka perusta on vuorovaikutuksen ja suhteen välisen kaksisuuntaisen ja kaksitasoisen yhteyden huomioimisessa. Samalla kun on otettava huomioon, että suhde raamittaa aina osapuolten keskinäistä vuorovaikutusta ja vuorovaikutus muovaa suhdetta, on myös huomioitava, että vuorovaikutuksen ja suhteen välinen yhteys rakentuu vähintään kahdella tasolla: suhtautumisen viestimisen lisäksi hoidonohjauksen osapuolten on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, millaiseksi he määrittelevät vuorovaikutuksessa keskinäisen suhteen luonteen. Lisäksi on huomioitava, että vuorovaikutus ei tapahdu koskaan tyhjiössä, vaan se kytkeytyy aina kontekstiinsa. Täten hoidonohjauskeskustelua rakentavaa vuorovaikutusta on yksittäisissä tilanteissa suhteutettava myös vallitsevaan kulttuuriin sekä diabeetikoiden hoidon käytäntöihin. Väitöskirjatutkimuksen tulokset osoittavat, että diabeetikoiden kokemukset yksittäisistä hoidonohjauskeskusteluista rakentavat myös tulevia hoidonohjauskeskusteluja. Tästä syystä hoidonohjauskeskusteluja sekä niitä rakentavaa vuorovaikutusta on tärkeää reflektoida sekä terveydenhuollon ammattilaisten että diabeetikoiden toi-mesta. Reflektoinnin apuvälineenä voidaan hyödyntää tässä tutkimuksessa sovellettua merkityksellisten tapahtumien tekniikkaa, joka tarjoaa joustavana lähestymistapana molemmille osapuolille hyvät mahdollisuudet vuorovaikutuksen analysoimiseen.The purpose of this study is to describe and understand how type 2 diabetic patients’ interpersonal communication experiences with health care professionals are related to diabetes management. Another purpose is to describe and evaluate the applicability of the critical incident technique for studying professional–patient interaction. The aim of this study is to obtain new information about the possibilities and problem areas of professional–patient interaction that can be utilized in an interdisciplinary manner when strengthening diabetes management. In addition, the aim is to bring the voice of diabetic patients out into the social discussion so that the care of diabetic patients can be developed to be more patient centered. The methodological aim is to obtain new information about the applicability of the critical incident technique when studying professional–patient interaction, as well as to show ways to apply the technique in various research settings in the field of health communication. This study examines type 2 diabetic patients’ interpersonal communication experiences of single-care discussions that occurred with doctors or nurses and that facilitated or impeded diabetes management according to the diabetic patients’ points of views. The study applies the critical incident technique, which is utilized in the planning, implementation, and evaluation of the study (Flanagan, 1954). The diabetic patients’ experiences were collected using an open survey and semistructured interviews. With the help of critical incident technique, 63 significant interpersonal communication experiences have been selected as objects for analyses. This study consists of four substudies and a summary summarizing their results. The results of the substudies have been gathered together by answering the following research questions that connect the entire study: 1) how professional–patient inter-action facilitates and impedes diabetes management, and 2) how critical incident technique can be applied for studying professional–patient interaction. The results show that professional–patient interaction that builds a single-care discussion facilitates and impedes diabetes management through three subareas of collaboration: sharing information, showing and receiving social support, and defining collaboration-related roles. If professional–patient interaction succeeds in sup-porting the functioning of the respective subareas of collaboration, the professional– patient interaction will, at its best, also facilitate the planning and implementation of the diabetes management. If the professional–patient interaction does not work as intended, it might impede the functioning of the subareas of collaboration presented above and the appropriate planning and implementation of diabetes management. The professional–patient interaction is not only about performing tasks and solving the diabetic patient’s problems, but it is also about considering and building a mutual relationship. The health care professional and diabetic patient build their mutual relationship through communicating how they view themselves, one another, and the matter at hand and by managing the competing meanings related to the professional–patient relationship (competing discourses). In terms of communicating views, key characteristics to be considered are building trust in the other party, willingness to communicate, emotional presence, and appropriateness. In terms of giving meanings related to the relationship, the central struggling discourses that the health care professional and diabetic patient must manage in interaction are having the right to care versus deserving care, guidance versus control, and personalization versus standardization. Managing the struggle of discourses is reflected not only in the relationship between the health care professional and diabetic patient built in the single-care discussion, but also in how diabetic patients define the nature of the relationship and its meaning as a part of diabetes management on a more general level. The methodological results indicate that the critical incident technique is applicable for studying both the health-related outcomes of professional–patient interaction and its multidimensional nature. However, when applying the critical incident technique, epistemological, methodological, and method-related choices and their mutual alignment must be constantly evaluated. In addition, the critical incident technique facilitates diabetic patients in reflecting and structuring professional–patient interaction in a versatile way at the level of single-care discussions – especially when it is possible to reflect by discussing with other people. The results show that the diabetic patients’ interpersonal communication experiences with health care professionals are related to the planning and implementation of diabetes management through diabetes management–related collaboration. The professional–patient interaction is not only important in terms of the fluency of the care discussion, but it is also important in terms of the implementation of appropriate diabetes management. Thus, every care discussion is an important opportunity to facilitate diabetes management in a more appropriate direction through professional–patient interaction. The results show that the diabetic patients’ interpersonal communication experiences are related to diabetes management through how patients have experienced the professional–patient interaction in single-care discussions. A central element to facilitating and impeding the significance of the professional–patient interaction is whether the parties succeed in finding a common interaction style, which is built verbally and nonverbally based on the patients’ current communication style, needs, and wishes. However, it is not only about adapting to the diabetic patients’ communication habits and expectations, but it is also about a jointly constructed interaction style, the basis of which is considering the two-way and two-level relation between professional–patient interaction and relationship. Although it must be considered that the relationship always frames the mutual interaction of the parties and that the interaction shapes the relationship, it must also be considered that the relationship between interaction and relationship should be built at least on two levels: in addition to communicating views, it is important for the professional and diabetic patient to pay attention to how they define the nature of the mutual relationship in the inter-action. Moreover, it should be noted that the professional–patient interaction should never take place in a void but is always related to its context. Thus, the professional– patient interaction that builds the single-care discussions must also be related to the prevailing culture and the care practices of diabetic patients. The results show that diabetic patients’ experiences from single-care discussions also build future care discussions. For this reason, both health care professionals and diabetic patients should reflect the functionality of care discussions and the professional–patient interaction that builds them. The critical incident technique can be used as an aid in reflection, offering both parties good opportunities for analyzing the professional–patient interaction

Inclusion and Marginalization of Learners in Secondary Education (Finland)

Peer reviewe

The Critical Incident Technique (CIT) in Studying Health Care Professional–Patient Communication

Our study aimed to describe and evaluate the applicability of the critical incident technique (CIT) in qualitatively identifying the health-related outcomes of professional–patient communication. We described and evaluated the applicability of the CIT by analyzing previous CIT studies in the field of multidisciplinary health research, as well as conducting a study in which the CIT was applied. We based our description and evaluation on the qualitative research model developed by Carter and Little (2007). Our evaluation showed that in addition to defining the critical requirements of professional–patient communication in relation to specific outcomes, the CIT could be applied in defining the significance of the multidimensional nature of professional–patient communication. However, the successful use of the CIT requires correct epistemological, methodological, and method-related choices regarding the CIT’s application in the research frame and the type of information sought

Motoric training alters speech sound perception and production – active listening does not lead into learning outcomes

Accurate speech-sound perception and production are prerequisites for communication in a non-native language. Earlier research has shown that new categorization and pronunciation patterns evolve in different learning settings and that these skills can be trained with various methods. We tested the effects of two types of training protocols on the production and identification of L2 vowels embedded in a pseudo-word context. Group 1 (Producers) participated in a listen and repeat training, where they produced the target stimulus /tᵾ:ti/ and the non-target stimulus /ty:ti/ after the example in a pseudo-randomized order; Group 2 (Listeners) was instructed to count the number of targets /tᵾ:ti/ in the same stimulus train without any motoric production movements. The results showed clearly that listen and repeat training led to plastic changes both in production and in identification, while no learning effects were obtained with the listening paradigm. This suggests a significant role of motoric experience in the acquisition of speech.Peer reviewe

Competing Discourses of Professional-patient Relationships in Type 2 Diabetes Management

acceptedVersionPeer reviewe

Poissulkeminen ja siihen liittyvät vaikuttamiskeinot varhaiskasvatuksessa

Lastenvälinen kiusaaminen on vakava vuorovaikutussuhteissa rakentuva ongelma, jolla on todettu olevan kauaskantoisia seurauksia kiusaajien ja kiusatuksi tulleiden lasten hyvinvoinnille. Vaikka jo alle kouluikäisten lasten on havaittu kykenevän kiusaamiseen, pienten lasten kiusaamiseen kohdistuvaa viestinnän tutkimusta on tehty vasta vähän. Tässä ryhmähaastattelumenetelmällä tehdyssä tutkimuksessa varhaiskasvatuksen opettajat kertoivat käsityksiään ja havaintojaan lapsiryhmissä ilmenneestä poissulkemisesta, joka on yksi yleisimmistä kiusaamisen muodoista pienten lasten keskuudessa. Lisäksi varhaiskasvatuksen opettajat kertoivat, millaisia viestinnällisiä vaikuttamiskeinoja he olivat käyttäneet poissulkemiseen. Tulosten perusteella poissulkeminen on lastenvälisiin vuorovaikutussuhteisiin kytkeytyvä ilmiö, joka rakentuu interpersonaalisen ja ryhmäviestinnän tasoilla. Poissulkemiselle ei havaittu olevan mitään erityisiä perusteita, vaan syiden katsottiin vaihdelleen sen mukaan, millainen lapsiryhmä oli koolla ja millaisista vuorovaikutussuhteista ryhmä rakentui. Myös varhaiskasvatuksen opettajien käyttämät vaikuttamiskeinot kytkeytyivät vuorovaikutussuhteisiin liittyviin tekijöihin. Suoralla kerronnalla, leikkiin mukaan menemisellä sekä ryhmäyttämisellä vaikutettiin koko ryhmän vuorovaikutukseen, mutta myös kahdenkeskisiin vuorovaikutussuhteisiin. Tärkeimmäksi vaikuttamiskeinoksi nähtiin varhaiskasvatustiimin jäsenten keskinäinen sekä lasten vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö, joka parhaimmillaan mahdollisti yhteisistä käytännöistä sopimisen sekä koko kasvatusyhteisön viestinnän vaikutusten arvioimisen ja tiedostamisen. Tällaisen yhteistyön pohjalta poissulkemistilanteet voivat muodostua myönteisen vuorovaikutuksen oppimisprosesseiksi, joista on hyötyä ennen kaikkea lapsille mutta myös varhaiskasvattajille ja vanhemmille

Opiskelumotivaatioon liittyvän opetusmateriaalin kehittäminen, opetuskokeilu ja sen raportointi

Kehittämishankkeen taustalla oli tarve kehittää kahden oppitunnin mittainen opetusmateriaali opiskelumotivaatiosta tukemaan aiheeseen liittyvää opetusta. Tarkoituksena oli tuottaa tietoa motivaatioon vaikuttavista taustatekijöistä ja koota mielekäs informatiivinen tuotos, jota opettaja voi käyttää oppitunnilla opetuksen tukena. Opetusmateriaalin kokoamisessa ja tiedon keräämisessä käytettiin aiheeseen liittyvää kirjallisuutta sekä opettajan ja opiskelijan haastattelua. Opettajakoulutuksen aikana laadittua opiskelumotivaatioon liittynyttä ”merkityksellisen oppimisen ryhmätehtävää” hyödynnettiin myös. Kerättyä teoreettista tietoa koottiin näistä aiheeseen liittyvistä lähdemateriaaleista ja saatu tieto tiivistettiin PowerPoint- alustalle. PowerPoint - esitystä testattiin ammatillisen koulutuksen kolmannen vuosikurssin rakennusalan perustutkinto-opiskelijoilla. Opetusmateriaalista laadittiin kyselylomake, johon opiskelijat vastasivat. Kehittämishankkeessa käytettiin tutkimusavusteisen kehittämistoiminnan menetelmää, jossa korostui toimijoiden osallistuminen, reflektiivisyys ja tulkinnallinen tiedon tuottaminen kokeillusta opetusmateriaalista. Tiedon tulkinnassa käytettiin yhteistä dialogia opiskelijoiden kanssa