Mid-femoral and mid-tibial muscle cross-sectional area as predictors of tibial bone strength in middle-aged and older men

While it is widely acknowledged that bones adapt to the site-specific prevalent loading environment, reasonable ways to estimate skeletal loads are not necessarily available. For long bone shafts, muscles acting to bend the bone may provide a more appropriate surrogate of the loading than muscles expected to cause compressive loads. Thus, the aim of this study was to investigate whether mid-thigh muscle cross-sectional area (CSA) was a better predictor of tibial mid-shaft bone strength than mid-tibia muscle CSA in middle aged and older men. 181 Caucasian men aged 50–79 years (mean±SD; 61±7 years) participated in this study. Mid-femoral and mid-tibial bone traits cortical area , density weighted polar moment of area and muscle CSA [cm²] were assessed with computed tomography. Tibial bone traits were positively associated with both the mid-femur (r=0.44 to 0.46, P<0.001) and the mid-tibia muscle CSA (r=0.35 to 0.37, P<0.001). Multivariate regression analysis, adjusting for age, weight, physical activity and femoral length, indicated that mid-femur muscle CSA predicted tibial mid-shaft bone strength indices better thn mid-tibia muscle CSA. In conclusion, the association between a given skeletal site and functionally adjacent muscles may provide a meaningful probe of the site-specific effect of loading on bone

An open source approach for regional cortical bone mineral density analysis

Objective: Cortical porosity, particularly at the endocortical region, is recognised to play a central role in the pathogenesis of bone fragility. Therefore, the purpose of this study was to: 1) demonstrate how cortical volumetric BMD (vBMD) distribution can be analysed from (p)QCT images and 2) highlight the clinical significance of assessing regional density distribution of cortical bone.&nbsp; Methods: We used pQCT to compare mid-tibial cortical volumetric BMD distribution of 20 young (age 24(SD2) years, mass 77(11) kg, height 178(6) cm) and 25 elderly (72(4) years, 75(9) kg, 172(5) cm) men. Radial and polar cortical vBMD distributions were analysed using a custom built open source analysis tool which allowed the cortex to be divided into three concentric cortical divisions and in 36 cortical sectors originating from the centroid of the bone. Results: Mean vBMD did not differ between the groups (1135(16) vs. 1130(28) mg/cm, P=0.696). In contrast, there was a significant age-group by radial division interaction for radial cortical vBMD (P&lt;0.001). Conclusions: The proposed analysis method for analysing cortical bone density distribution of pQCT images was effective for detecting regional differences in cortical density between young and elderly men, which would have been missed by just looking at mean vBMD values.<br /

An integrated wireless communication architecture for maritime sector

The rapid evolution of terrestrial wireless systems has brought mobile users more and more desired communication services. Maritime customers are asking for the same, such as the concepts of “Broadband at Sea” and “Maritime Internet”. Quite a lot of research work has focused on the development of new and better maritime communication technologies, but less attention has been paid on interworking of multiple maritime wireless networks or on satisfying service provisioning. To address this, an integrated wireless Communication Architecture for Maritime Sector (CAMS) has been introduced in this article. CAMS is aimed at 1) granting maritime customers uninterrupted connectivity through the best available network and 2) providing them with the best-provisioned communication services in terms of mobility, security and Quality of Experience (QoE). To address mobility challenge, the IEEE 802.21 standard is recommended to be used in CAMS in order to achieve seamless handover. CAMS provides application-level QoE support attending to the limited communication resources (e.g. bandwidth) at sea. Certain security considerations have also been proposed to supplement this architecture

Screening of community-dwelling older patients by the emergency medical services : An observational retrospective registry study

Background: Inadequate nutrition, falls, and cognitive impairment are common problems among acutely ill older people and are associated with complicated and prolonged health problems and mortality. Objectives: To assess if the emergency medical services can identify patients with nutritional risk, falls risk, and cognitive impairment by using simple screening tools and to assess the prevalence of risks and rate they are reported to the emergency department. Setting: The study was carried out in Espoo, Finland to patients over the age of 70 requiring non-urgent ambulance transfer to the emergency department. Outcome measures: A set of validated electronic screening tools was used to identify patients at nutritional risk, risk of falling and having cognitive impairment. Main results: A total of 488 (8%) out of 5792 patients were screened. Of the patients 60%, (n = 292) had at least one risk: 17% (n = 81) had nutritional risk, 43% (n = 209) falls risk, and 28% (n = 137) cognitive impairment. Twenty-two (5%) were screened positive in all three categories. The observed risk was reported to the emergency department staff in 59% (n = 173) of the patients. Conclusion: The emergency medical services can be used in preventive health care to identify patients having nutritional risk, falls risk, or cognitive impairment.Peer reviewe

Kuntoutujan osallistaminen tavoitteenasettamisprosessiin ja tavoitteiden saavuttamisen arviointiin : Loppuraportti

Kuntoutujan osallisuus omassa kuntoutumisprosessissaan on ensiarvoisen tärkeää, jotta kuntoutumista edistävät toimet nivoutuvat osaksi kuntoutujan arkea ja kuntoutuja motivoituu ja sitoutuu muutokseen. Tässä Kelan rahoittamassa vuosina 2015 ja 2016 toteutetussa tutkimuksessa tarkasteltiin kuntoutujan osallistamista kuntoutumistavoitteiden asettamiseen ja tavoitteiden seurantaan Goal Attainment Scaling -menetelmällä (GAS). Tutkimuksen tavoitteena oli 1) tarkastella kuntoutujan osallisuutta ja siihen vaikuttavia tekijöitä tavoitteita asettaessa, 2) arvioida tavoitteiden saavuttamista ja siihen liittyviä tekijöitä sekä 3) vertailla kahden kuntoutujaryhmän yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia tavoitetyöskentelyssä. Tutkimus toteutettiin arviointitutkimuksena, jossa Keski-Suomen keskussairaalan vaativan kuntoutuksen osaston kuntoutujat (n = 20) sekä Uudenmaan ja Etelä-Hämeen erityishuoltopiirin kuntayhtymän eli Etevan kehitysvammapsykiatrian yksiköiden kuntoutujat (n = 20) asettivat omat tavoitteensa yhdessä moniammatillisen työryhmän kanssa käyttäen GAS-menetelmää. Tutkimuksen alussa ammattilaiset perehdytettiin kuntoutujan osallistamisen ideologiaan sekä GAS-menetelmään. Ammattilaisten tietämystä kartoitettiin kyselyllä alussa ja lopussa. Tutkija havainnoi kunkin kuntoutujan ja työryhmän tavoitekeskustelua, minkä jälkeen hän haastatteli yksilöllisesti kuntoutujaa ja omaisia sekä ryhmähaastatteluna moniammatillista työryhmää. Puolen vuoden kuluttua arvioitiin tavoitteen saavuttamista ja siihen vaikuttavia tekijöitä haastattelemalla kuntoutujaa ja omaisia sekä ammattilaisia. Tavoitekeskustelut ja haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin. Aineiston analyysissä painottuivat laadulliset menetelmät. Kuntoutujan osallistaminen tavoitekeskusteluun näyttäytyi täysivaltaisena ja osittaisena osallistumisena. Täysivaltaisen osallistumisen alatyyppeinä olivat kuntoutuja aktiivisena vallan- ja vastuunkäyttäjänä sekä kuntoutuja tuetusti osallistuvana. Osittaisen osallistumisen alatyyppeinä olivat kuntoutujan jättäytyminen sivuun jossain vaiheessa keskustelua, kuntoutujan jättäminen sivuun jossain vaiheessa keskustelua sekä kuntoutujan jääminen sivuun epätarkoituksenmukaisen tuen vuoksi. Kuntoutujan osallistumista tavoitteenasettamisprosessiin edistivät seuraavat asiat: Yksilölliset tarpeet ohjasivat päämäärätietoista tavoitekeskustelussa etenemistä, kuntoutujalla oli valmius asettaa omia tavoitteitaan, ammattilaiset käyttivät tarkoituksenmukaisia osallistamisen työtapoja sekä omaiset olivat mukana tavoitteen asettamisessa. Vaativan kuntoutuksen osaston kuntoutujat saavuttivat tavoitteensa keskimääräistä paremmin (T-lukuarvo 57, hajonta 12). Kehitysvammapsykiatrian kuntoutujilla oli tavoitteensaavuttamisessa vaihtelua, ryhmätasolla tavoitteen saavuttaminen jäi keskimääräistä heikommaksi (T-lukuarvo 45, hajonta 15). Tavoitteen saavuttamiseen vaikuttavat tekijät liittyivät kuntoutujaan, kuntoutumisen tukimuotoihin sekä lähi-ihmisiin ja asuinympäristöön. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että kuntoutujan osallistuminen omien tavoitteiden asettamiseen sekä motivoi että sitouttaa kuntoutujaa kuntoutumisprosessiin. Kognitiiviset ongelmat ja kehitysvammaisuus eivät estä kuntoutujan aktiivista osallistumista tavoitteen asettamisprosessiin, mikäli ammattilaiset osaavat tukea ja kannustaa kuntoutujan osallisuutta ja päätöksentekoa. Kuntoutujan osallistaminen vaatii opettelua ja harjoittelua niin kuntoutujalta, yksittäiseltä ammattilaiselta, työyhteisöltä kuin koko organisaatiolta

Näyttöön perustuva tuki- ja liikuntaelinsairauksien kuntoutus

Kelan rahoittaman TULES- eli tuki- ja liikuntaelinsairauksien kuntoutuksen standardien kehittämistä tukevan tutkimuksen (11/2013–8/2014) yhtenä osatavoitteena oli kartoittaa keskeisin tutkimusnäyttö tuki- ja liikuntaelinsairauksien vaikuttavasta kuntoutuksesta. Tämän työpaperin tarkoitus on antaa kuntoutuksen suunnittelijoille ja käytännön työntekijöille tietoa tämänhetkisen TULES-kuntoutuksen tutkimuksen tuloksista. Järjestelmällinen kirjallisuuskatsaus tuo esille vaikuttavaksi osoitettuja kuntoutusmuotoja. Tähän kirjallisuuskatsaukseen on lisäksi kerätty tietoa eri maiden kuntoutussuosituksista alaselän, niskan, olkapään sekä polven ja lonkan TULE-sairauksien osalta sekä kuntouttavan liikuntaharjoittelun perusteista. Järjestelmällinen tiedonhaku suoritettiin viiden vuoden ajalta; vuoden 2009 alusta vuoden 2013 loppuun saakka. Järjestelmällisen katsauksen päätulokset osoittivat aktiiviseen terapeuttiseen harjoitteluun perustuvien ohjelmien olevan vaikuttavia kaikkien katsauksessa mukana olleiden TULE-sairauksien kuntoutuksessa. Lisäksi todettiin manuaalisen terapian olevan vaikuttavaa alaselän ja niskan kuntoutuksessa. Kohtalaista tutkimusnäyttöä löytyi tiettyjen fysikaalisten hoitojen, mm. akupunktion, laserterapian ja pulsoivan magneettiterapian vaikuttavuudesta jokaisessa tutkitussa TULE-sairaudessa. Ohjauksellisista interventioista ainoastaan behavioraalisen terapian vaikuttavuus on osoitettu kohtalaiseksi alaselän kuntoutuksessa. Eri maiden ja yhdistysten suositukset painottavat tutkimusnäytön mukaisesti aktiivista harjoittelua niin selkä-, niska- kuin nivelkuntoutuksessa

Health-related Quality of Life of Breast Cancer Survivors Attending an Exercise Intervention Study: A Five-year Follow-up

Background/Aim: As the number of breast cancer survivors is increasing, their long-term health-related quality of life (HRQoL) has become an important issue. The aim of the study is to follow up the HRQoL of breast cancer survivors (BCS) in a prospective randomized exercise intervention study and to compare HRQoL to that of the age-matched general female population. Patients and Methods: Following adjuvant treatment, 537 patients aged 35-68 and capable of exercise training were randomized to a 12-month exercise trial. In 182 of those patients, HRQoL was measured by the generic 15D at baseline and followed up for five years. Furthermore, the HRQoL of all BCS answering the 15D at five-year follow-up (n=390) was compared to that of a representative sample of the general population. Results: After five years, the BCS' mean HRQoL demonstrated a statistically and clinically significant impairment compared to that of the general population (difference -0.023, p<0.001). The mean HRQoL of BCS followed up from baseline until five years did not improve significantly (change=0.007, p=0.27), whereas the dimensions of usual activities (0.043, p=0.004), depression (0.038, p=0.007), distress (0.030, p=0.036), and sexual activity (0.057, p=0.009) did. Conclusion: The HRQoL of BCS was still impaired five years following treatment

Hip and spine bone mineral density are greater in master sprinters, but not endurance runners compared with non-athletic controls

Summary: We examined bone density in older athletes and controls. Sprinters had greater hip and spine bone density than endurance athletes and controls, whereas values were similar in the latter two groups. These results could not be explained by differences in impact, muscle size or power between sprint and endurance athletes. Purpose: We examined the relationship between prolonged participation in regular sprint or endurance running and skeletal health at key clinical sites in older age, and the factors responsible for any associations which we observed. Methods: We recruited 38 master sprint runners (28 males, 10 females, mean age 71 ± 7 years), 149 master endurance runners (111 males, 38 females, mean age 70 ± 6 years) and 59 non-athletic controls (29 males, 30 females, mean age 74 ± 5 years). Dual X-ray absorptiometry was used to assess hip and spine bone mineral density (BMD), body composition (lean and fat mass), whilst jump power was assessed with jumping mechanography. In athletes, vertical impacts were recorded over 7 days from a waist-worn accelerometer, and details of starting age, age-graded performance and training hours were recorded. Results: In ANOVA models adjusted for sex, age, height, body composition, and jump power, sprinter hip BMD was 10 and 14% greater than that of endurance runners and controls respectively. Sprinter spine BMD was also greater than that of both endurance runners and controls. There were no differences in hip or spine BMD between endurance runners and controls. Stepwise regression showed only discipline (sprint/endurance), sex, and age as predictors of athlete spine BMD, whilst these variables and starting age were predictive of hip BMD. Conclusions: Regular running is associated with greater BMD at the fracture-prone hip and spine sites in master sprinters but not endurance runners. These benefits cannot be explained by indicators of mechanical loading measured in this study including vertical impacts, body composition or muscular output

Options for early breast cancer follow-up in primary and secondary care : a systematic review

Background Both incidence of breast cancer and survival have increased in recent years and there is a need to review follow up strategies. This study aims to assess the evidence for benefits of follow-up in different settings for women who have had treatment for early breast cancer. Method A systematic review to identify key criteria for follow up and then address research questions. Key criteria were: 1) Risk of second breast cancer over time - incidence compared to general population. 2) Incidence and method of detection of local recurrence and second ipsi and contra-lateral breast cancer. 3) Level 1–4 evidence of the benefits of hospital or alternative setting follow-up for survival and well-being. Data sources to identify criteria were MEDLINE, EMBASE, AMED, CINAHL, PSYCHINFO, ZETOC, Health Management Information Consortium, Science Direct. For the systematic review to address research questions searches were performed using MEDLINE (2011). Studies included were population studies using cancer registry data for incidence of new cancers, cohort studies with long term follow up for recurrence and detection of new primaries and RCTs not restricted to special populations for trials of alternative follow up and lifestyle interventions. Results Women who have had breast cancer have an increased risk of a second primary breast cancer for at least 20 years compared to the general population. Mammographically detected local recurrences or those detected by women themselves gave better survival than those detected by clinical examination. Follow up in alternative settings to the specialist clinic is acceptable to women but trials are underpowered for survival. Conclusions Long term support, surveillance mammography and fast access to medical treatment at point of need may be better than hospital based surveillance limited to five years but further large, randomised controlled trials are needed