From barracks to garden cities : The Finnish Population and Family Welfare League as a housing policy expert in the 1940s and 1950s

This article examines how Väestöliitto, the Finnish Population and Family Welfare League, developed into a housing policy expert during the 1940s and 1950s. Through frame analysis, I outline how Väestöliitto constructed urbanisation and ‘barrack cities’, i.e. an urban, tenement-based environment, as a social problem and how, respectively, it framed ‘garden cities’ as a solution. In the 1940s, Väestöliitto promoted a national body for centralised housing policy and national planning. When the ARAVA laws (1949) turned out to be a mere financing system, Väestöliitto harnessed its expertise into more concrete action. In 1951, together with five other NGOs, Väestöliitto founded the Housing Foundation and embarked on a project for constructing a model city. This garden city became the residential suburb Tapiola. This marked a paradigm shift in Finnish town planning and housing policy, which had until then lacked a holistic and systematic approach. Along the 1940s–1950s, Väestöliitto thus constructed and developed its expertise from an influential interest organisation to a concrete housing policy actor.Peer reviewe

Knowledge Sharing in Cross-Functional Teams

This thesis has the purpose to increase the understanding of knowledge sharing between dispersed units of a large organization. By conducting a qualitative study with an abductive approach, consisting of a case study at Volvo Group where we looked into a cross-functional committee, we researched what the knowledge sharing processes look like and what barriers hinder the sharing of knowledge. We used Nonakas (1994) model of Organizational Knowledge Creation and his SECI model to analyze the empirical material we gathered through interviews and observations. We found that cross-functional teams relying on online communication are facing some challenges when it comes to the sharing of knowledge. The barriers motivation and team commitment are intensified for cross-functional virtual teams since it is harder for these teams to find motivation and build team commitment since the team members rarely meet. In this thesis we argue that for a team to be able to share knowledge it has to focus on the sharing of tacit knowledge because when sharing tacit knowledge the members share perspectives and experiences and build trust. The trust and shared perspectives and hence the understanding of each other among the members are prerequisites to make other knowledge sharing mechanisms work

The population, its health and social sciences

This commentary provides a glimpse into a conceptual history approach to the topic of public health. I focus primarily on the history of public health during the first half of the 20th century. I will also reflect on its entanglement with the social sciences in later times. The first two sections discuss three core elements of the concept of public health: the “public” or collective that the term refers to, “health”, and finally, “public health” as “health of a collective”. These elements are historical and political concepts, which means that they do not have a fixed definition, but need to be placed in their historical and political contexts. In the final section, I discuss some connections between social science and public health during the 20th century. © 2018, © The Author(s) 2018.This commentary provides a glimpse into a conceptual history approach to the topic of public health. I focus primarily on the history of public health during the first half of the 20th century. I will also reflect on its entanglement with the social sciences in later times. The first two sections discuss three core elements of the concept of public health: the “public” or collective that the term refers to, “health”, and finally, “public health” as “health of a collective”. These elements are historical and political concepts, which means that they do not have a fixed definition, but need to be placed in their historical and political contexts. In the final section, I discuss some connections between social science and public health during the 20th century. © 2018, © The Author(s) 2018.Peer reviewe

Pursuing pronatalism : Non-governmental organisations and population and family policy in Sweden and Finland, 1940s–1950s

The aim of this article is to nuance notions of ‘pronatalism’ by applying it as an analytical concept for studying population and family policy Sweden and Finland in the 1940s and 1950s. This endeavour is pursued by analysing the ideologies and practices of three pronatalist non-governmental organisations from Sweden, Finland and Swedish Finland: the Swedish Population and Family Federation (Befolkningsförbundet Svenska Familjevärnet), the Finnish Population and Family Welfare League (Väestöliitto) and the Swedish Population Federation in Finland (Svenska Befolkningsförbundet i Finland, SBF). All three organisations promoted family-friendly policies, emphasised the need for wide-spread population policy education or ‘propaganda’, and framed pronatalist population policy as a collective issue of the nation or ‘people’, yet with different motivations and framings. Väestöliitto and SBF related the so-called population question to an external threat: the Soviet Union that threatened the geopolitical status of Finland, and the pressure of the Finnish-speaking majority, respectively. In addition, SBF saw that the Finland-Swedes were delusional about their demographic and cultural vulnerability and were hence causing their own demise. Familjevärnet, on the other hand, first and foremost connected family and population policy to the furthering of welfare, solidarity and democracy, primarily within Sweden but also transnationally. Respectively, the organisations also framed motherhood slightly differently. Väestöliitto and SBF portrayed procreation as a civic duty and motherhood as the most important role of women. Familjevärnet also viewed motherhood as an important and natural role for women, yet not as an exclusive civic duty. Rather, it emphasised that all citizens had a duty to contribute to a positive demographic development and family-friendly society, either through procreation or by partaking in the cost of bringing up children.Peer reviewe

Självrapporterad språkrepertoar och språkanvändning hos elever i årskurs 8 i Helsingfors fransk-finska skola : En fallstudie med hjälp av en teckneuppgift

I denna avhandling analyserar jag uppfattningar hos åttonde klassister från den fransk-finska skolan i Helsingfors gällande deras språkkunskaper och språkanvändning. Målet är att ta reda på vilka språk språkskoleeleverna anser sig kunna och i vilka situationer och med vilka personer de använder språken. Materialet består av 20 svar på frågeformuläret, 20 språkträd och 17 förklarande texter med fri text relaterade till språkträdet. Språkträdet är, som namnet antyder, en trädliknande ritning vars kvist är uppdelad i 15 språkanvändningssituationer. Språkanvändningssituationerna baserar sig på den europeiska referensramen och beskriver olika människor och platser i en högstadieelevs liv. Språkträdet kan karakteriseras som en visuell intervju, som dock görs som ett individuellt arbete. Språkträdet och frågeformuläret ger en heltäckande bild av elevernas språkkunskaper och språkanvändning. I analysen av data använde jag kvalitativ innehållsanalys. Resultaten visar att eleverna i den fransk-finska skolan i Helsingfors är flerspråkiga och att de också själv ansåg att de talade flera språk. Flera elever ansåg att deras språkkunskaper var bra och att de kommer att ha nytta av språkkunskaperna i framtida livet. De flesta studenter nämnde att de använder finska, svenska, franska och engelska i sitt dagliga liv. Totalt nämnde eleverna att de talade upp till 15 olika språk, som de använde på ett mångsidigt sätt. Dessa språk var finska, svenska, franska, engelska, spanska, italienska, tyska, ryska, arabiska, lingala, somaliska, norska, danska, estniska och japanska.Tutkielmassani analysoin Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun kahdeksannen luokan oppilaiden käsityksiä kielitaidoistaan ja kielenkäytöstään. Tavoitteena on selvittää mitä kieliä kielikoulun oppilaat mielestään osaavat ja missä tilanteissa ja kenen kanssa he niitä käyttävät. Aineisto koostuu 20 kyselylomakevastauksesta, 20 kielipuusta sekä 17 vapaasanaisesta kielipuuhun liittyvästä selitystekstistä. Kielipuu on nimensä mukaisesti puun näköinen piirros, jonka oksisto on jaettu 15 kielenkäyttötilanteeseen. Kielenkäyttötilanteet pohjautuvat eurooppalaiseen viitekehykseen ja kuvaavat erilaisia henkilöitä ja paikkoja yläkouluikäisen henkilön elinpiirissä. Kielipuuta voisi luonnehtia visuaaliseksi haastatteluksi, joka kuitenkin tehdään yksilöllisenä työnä. Kielipuu ja kyselylomake antavat kattavan kuvan oppilaiden kielitaidoista ja kielenkäytöstä. Aineiston analyysissa käytin laadullista sisällönanalyysiä. Tulokset osoittavat, että Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun oppilaat ovat monikielisiä ja että he myös omasta mielestään osasivat useita kieliä. Useat oppilaat kokivat kielitaitonsa hyväksi ja että kielitaidosta on hyötyä myös tulevaisuudessa. Suurin osa oppilaista mainitsivat käyttävänsä arjessaan suomea, ruotsia, ranskaa ja englantia. Kaikkiaan oppilaat mainitsivat osaavansa jopa 15 eri kieltä, joita he käyttivät erittäin monipuolisesti. Näitä kieliä olivat suomi, ruotsi, ranska, englanti, espanja, italia, saksa, venäjä, arabia, lingala, somalia, norja, tanska, viro ja japani

For the Society, Nation and People : Non-Governmental Organisations, Social and Public Policy, and Expertise in 1930s–60s Finland

In my dissertation, I look at Finnish organisations specialised in social policy and welfare, medicine, and health policy, and analyse their role as public policy experts in Finland’s formative welfare state and nation-state development in the 1930s–60s. My empirical research is divided into three parts, which focus on the biopolitical governance of the population, social planning and public policy, and the interaction between the non-governmental organisations (NGOs) and other actors and operating environments. Individual chapters deal with topics like public health and eugenics, mental hygiene (child psychiatry and guidance), housing policy, and social welfare and social work. In my analytical approach, I combine the history of ideas, conceptual history and the history of knowledge. In my empirical sub-studies, I found that the organisations adopted and constructed a societal role that intertwined expertise and political actorship, as well as blurred the line between state and civil society. In order to address social problems and exploit opportunities brought on by modernisation, the organisations promoted the scientisation, rationalisation and (re)organisation of society. The NGOs’ flexible role also reflected and solidified Nordic corporatist traditions; the Ministry of Social Affairs, in particular, had close official and unofficial relations with the organisations, whose effective status could be characterised as ‘quasi-non-governmental’. The studied organisations often framed their conceptions and formulations of problems, solutions and goals as rational, pragmatic and non-ideological. Nonetheless, the organisations by and large represented the upper middle class and the political centre-right. This was reflected in their ‘bourgeois social reformism’, which sought to normalise bourgeois values and models like the nuclear family and ruralism. However, it is essential to refrain from overly simplistic labels and instead take note of ‘messy’ nuances and seemingly conflicting ideas or goals. Bourgeois social reformism should not merely be seen as gendered class control, but also as compassionate endeavours to help impoverished and otherwise vulnerable individuals and groups: both aspects were based on the premise of equating good quality of life with the bourgeois middle-class lifestyle. In addition, the 1930s–60s were marked by an ideational transition from collectivism to individualism – conceptions of social reality do not change overnight. Hence, fundamentally opposite ideas of the rights and responsibilities of the individual vis-à-vis the collective (e.g., the society or state) prevailed simultaneously, and policies were legitimised through collectivism and individualism alike. This manifested itself, for example, as the active promotion of eugenic measures alongside extensive social and health care reforms in the post-war decades. In conclusion, I characterise the epistemic-political role of the studied NGOs as social engineering. While the term often refers specifically to the collaboration between academic experts and the government/state, I define it as a technocratic and seemingly apolitical ideology: the idea that society, even humanity itself, could and should be improved through knowledge- and data-driven governance. This analytical category encompasses a larger variety of actors, such as expert organisations and other non-governmental and non-academic actors. Furthermore, it lends itself to studying the relationship between state, society and knowledge.Tarkastelen väitöskirjassani sosiaali- ja terveysalan järjestöjen roolia yhteiskuntapoliittisina asiantuntijoina Suomen hyvinvointivaltio- ja kansallisvaltiokehityksessä 1930–60-luvuilla. Tutkittavat järjestöt ovat Folkhälsan, Sosiaalihuollon Keskusliitto (nyk. SOSTE ry), Sosiaalipoliittinen yhdistys ja Väestöliitto. Tutkimuksen empiirinen osuus jakautuu kolmeen osaan, joiden teemat ovat biopolitiikka eli väestötason lääketieteellis-poliittinen hallinta, yhteiskuntapoliittinen suunnittelu sekä järjestöjen vuorovaikutus muiden toimijoi¬den ja erilaisten toimintaympäristöjen kanssa. Tutkimusluvut käsittelevät aiheita kuten kansanterveys ja rotuhygienia, mentaalihygienia (lastenpsykiatria ja -kasvatus), asuntopolitiikka sekä sosiaalihuolto ja -työ. Järjestöjen omaksuma ja kehittämä yhteiskunnallinen rooli kietoi asiantuntijuuden ja poliittisen toimijuuden yhteen, minkä lisäksi se hämärsi valtion ja yhteiskunnan välistä rajaa. Ratkaistakseen modernisaation mukanaan tuomia sosiaalisia ongelmia ja toisaalta hyödyntääkseen sen tarjoamia mahdollisuuksia järjestöt pyrkivät edistämään yhteiskunnan ”tieteistämistä” ja rationalisointia. Ei-valtiollisten toimijoiden joustava rooli myös heijasteli ja vahvisti pohjoismaista korporatistista perinnettä, jossa valtio ja kansalaisyhteiskunta miellettiin toisiaan täydentäviksi (vaikkakaan ei täysin kitkattomiksi) ulottuvuuksiksi. Etenkin sosiaaliministeriöllä oli läheiset suhteet järjestöihin, joiden asemaa voisikin luonnehtia jopa puolivaltiolliseksi. Tutkittavat organisaatiot esittivät usein käsityksensä ongelmista, ratkaisuista ja tavoitteista järkevinä ja pragmaattisina ja näin ollen epäideologisina. Tämä ilmensi järjestöjen niin kutsuttua sosiaalista insinööritaitoa, minkä määrittelen teknokraattiseksi ja näennäisen epäpoliittiseksi ideologiaksi: käsitykseksi, jonka mukaan yhteiskuntaa ja jopa ihmiskuntaa itseään voisi ja pitäisi parantaa tietopohjaisella hallinnalla. Kaikki politiikka on siis ideologista, riippumatta siitä miten kovaäänisesti siitä irtisanoutuu. Järjestöjen henkilötoimijat edustivat pitkälti ylempää keskiluokkaa ja poliittista keskustaoikeistoa, mikä näkyi järjestöjen ajamassa porvarillisessa sosiaalireformismissakin: sillä pyrittiin normaalistamaan porvarillisia arvoja ja malleja, kuten ydinperhettä ja talonpoikaisihanteeseen nojaavaa maalaiselämää. On tärkeää kiinnittää huomiota myös historiallisten ilmiöiden ”epämääräisiin” sävyihin ja vastakkaisilta vaikuttaviin käsityksiin ja tavoitteisiin. Porvarillista sosiaalireformismia ei pidä käsittää vain sukupuolittuneena luokkakontrollina, sillä siinä oli kyse myös pyrkimyksestä auttaa sosioekonomisesti ja kulttuurisesti haavoittuvassa asemassa olevia yksilöitä ja ihmisryhmiä – molemmat ulottuvuudet lähtivät perusoletuksesta, joka samasti hyvän elämänlaadun ja porvarillisen elämäntavan. Tutkimuksessa nousee lisäksi esille siirtymä yhteisön etua korostavasta kollektivistisesta ajattelutavasta yksilön oikeuksia korostavaan individualismiin 1930–60-lukujen aikana. Muutos tavassa käsittää sosiaalista todellisuutta ei toisin sanoen tapahtunut yhtäkkisesti, vaan samaan aikaan vallitsi täysin vastakkaisia käsityksiä yksilön ja yhteisön (esim. valtion) oikeuksista ja velvollisuuksista suhteessa toisiinsa. Politiikkaa oikeutettiinkin sekä kollektivismilla että individualismilla, mikä näkyi esimerkiksi siinä, että toisen maailmansodan jälkeen ajettiin ja toteutettiin rinnakkain niin rotuhygieenisiä toimenpiteitä kuin sosiaali- ja terveysturvan merkittävää laajentamista

From controlled economy trauma to planning optimism. Visions of the future in the Finnish Social Policy Association in the 1950s–1960s

English title: From controlled economy trauma to planning optimism. Visions of the future in the Finnish Social Policy Association in the 1950s–1960s.Peer reviewe

Sosiaalivakuutus politiikan näyttämönä : Sosiaalidemokraattien ja maalaisliiton ristiriidat sosiaalivakuutuksen synnyssä ja kehityksessä 1927–1964

Sosiaalivakuutusta on tutkittu Suomessa esimerkiksi yksittäisten sosiaalivakuutusten muotojen tai yksittäisten toimijoiden näkökulmasta. Monet tutkijat ovat panneet merkille, miten maaseutuväestön ja kaupunkilaisten palkansaajien usein vastakkaisia intressejä on soviteltu toisiinsa, jolloin myös SDP ja maalaisliitto ovat toistuvasti olleet eri puolilla. Tutkimusta tästä näkökulmasta ei kuitenkaan ole tehty. Tässä tutkielmassa on tutkittu, miten SDP:n ja maalaisliiton ristiriidat ovat vaikuttaneet sosiaalivakuutuksen syntyyn ja kehitykseen. Tutkittaviksi sosiaalivakuutuksen muodoiksi on valittu sairausvakuutus sekä eläkevakuutus (kansaneläke ja työeläke), sillä ne ovat usein olleet kilpailevia sosiaalivakuutuksen muotoja. Tutkimus ajoittuu aikavälille 1927–1964. Tärkeimmät lähteet koostuvat SDP:n ja maalaisliiton eduskuntaryhmien pöytäkirjoista ja ohjelmista, eduskunnan täysistuntojen pöytäkirjoista sekä eduskunnan valiokuntien pöytäkirjoista ja mietinnöistä. Lisäksi lähteinä on käytetty komiteanmietintöjä ja runsaasti tutkimuskirjallisuutta. Tutkimuksen menetelmänä on käytetty kausaalista narratiivia ja polkuriippuvuutta. Niiden avulla on pyritty paljastamaan puolueiden toimintaa ja valintoja selittäviä tekijöitä tuomalla esille syy-seuraussuhteita ja kontekstia. SDP:n vuoden 1927 esitystä sairausvakuutuslaiksi on tutkittu verrattain vähän – vielä harvemmin sen yhteydessä on käsitelty maalaisliiton vanhuus- ja työkyvyttömyysvakuutuslakiesitystä vuodelta 1928. Maalaisliiton esitys oli kuitenkin selkeä vastaesitys sairausvakuutuslaille, minkä lisäksi se kytkeytyy myös virkamiesten eläkekysymykseen. Loppujen lopuksi osin kilpailuasetelmasta johtuen kumpikaan laeista ei toteutunut. Vuoden 1937 kansaneläkelakia on kuvattu kompromissiratkaisuksi, mikä pitää pitkälti paikkansa. Asia oli kuitenkin huomattavasti ongelmallisempi maalaisliitolle kuin SDP:lle, vaikka usein painotetaan sosiaalidemokraattien vastahakoisuutta. Tosiasiassa vaa’ankieliasemassa oli maalaisliitto, sillä se empi viime hetkiin saakka, vastustaako vai kannattaako se lakia. Vuoden 1956 kansaneläkeuudistusta on usein kutsuttu maalaisliiton 'tasaetukaappaukseksi' ja vastaavasti vuoden 1961 työeläkelakia SDP:n ja ammattiyhdistysliikkeen vastaiskuksi. Kansaneläkeuudistus oli kuitenkin syksyllä 1955 vähällä saada hyvin erilaisen kehityssuunnan. Tämä ei kuitenkaan toteutunut, mikä yhdessä yhteiskunnallisen myllerryksen kanssa johti lopulta siihen, että kansaneläkeuudistus toteutui sekä SDP:n että maalaisliiton kannalta epätyydyttävällä tavalla. Kyse ei siis ollut maalaisliiton voitosta tai kaappauksesta. Tämän valossa myös työeläkkeen revanssiluonne on kyseenalainen. Työeläkkeessä oli kyse paitsi työmarkkinajärjestöjen lähentymisestä, myös maalaisliittolaisen vähemmistöhallituksen ahtaasta liikkumavarasta. Työeläkelaki herätti sangen vähän keskustelua, ja kun lyhytaikaisissa työsuhteissa työskenteleville luvattiin säätää oma eläkelaki, ei maalaisliitto edes yrittänyt vastustaa työeläkelakia. Vuoden 1963 sairausvakuutuslakia sen sijaan voidaan hyvin perustein nimittää maalaisliiton revanssiksi. Vaalikauden 1958–1962 aikana vasemmistoenemmistöinen eduskunta oli toistuvasti kävellyt sen yli. Vuoden 1962 ennenaikaiset vaalit kuitenkin vaikuttivat sekä poliittisiin voimasuhteisiin että sairausvakuutuksen kohtaloon. Maalaisliitto sai lykättyä lain käsittelyä yli vaalien, jolloin se oli viimein asemassa vaikuttaa ratkaisevasti lain muotoon. Sairausvakuutuslaki toteutuikin pitkälti maalaisliiton suunnitelmien mukaisena. Suomen sosiaalivakuutus muovautui omanlaisekseen sosiaalidemokraattien ja maalaisliiton välistä jyrkkienkin ristiriitojen sovittelun ja intressien yhteensovituksen myötä. Pahimmillaan ristiriidat estivät vakuutuksen synnyn kokonaan, parhaimmillaan ne johtivat viimein 1960-luvulla erittäin kattavaan sosiaaliturvaan