Metsätuhot vuonna 2023

Luonnonvarakeskus (Luke) tuottaa vuosittain raportin edellisenä vuonna havaituista puustoon kohdistuneista tuhoista. Kuten aiemmin, myös nyt sivutaan muitakin, ei välttämättä tuhoksi laskettavia ilmiöitä. Valtakunnan metsien inventointi (VMI) tuottaa systemaattisesti tuhotietoa metsistä. Joka vuosi inventoidaan viidesosa VMI:n koealoista. Vuoden 2023 mittaukset päättivät 13. inventoinnin (VMI13), joka toteutettiin vuosina 2019–2023. Ilmaston lämpenemisen myötä luonto ja metsät kohtaavat sään ääri-ilmiöitä, häiriöitä ja muutoksia lajien elinolosuhteisiin. Vuosi 2023 oli maailman säähavaintohistorian lämpimin. Suomessakin vuoden keskilämpötila oli 0,3 astetta kauden 1991–2020 keskilämpötilaa korkeampi. Keväällä ja alkukesällä oli kuivaa ja sateetonta, minkä vuoksi metsäpalot ajoittuivat poikkeuksellisesti kevääseen ja alkukesään. Metsäpalot jäivät pinta-alaltaan pieniksi, kiitos tehokkaan palontorjunnan. Alkukesään osui kuitenkin yöpakkasia, joka aiheutti kuusen taimikoissa kasvaimien paleltumista. Metsänviljelyä ja puuntuotantoa haittaavat VMI:n mukaan eniten hirvet, lähes puolella miljoonalla hehtaarilla. Pääsääntöisesti tuoreiden tuhojen määrän havaitaan vähenevän hirvikannan pienennyttyä. Luke julkaisi verkkotyökalun, jolla voi tarkastella hirvikannan vaikutuksia hirven aiheuttamien tuhojen pinta-alaan. Eksponentiaalisesti kasvava valkohäntäkauriskanta ei vielä vuonna 2023 erottunut VMI:n otannassa merkittävästi lisääntyneinä pienten taimikoiden tuhoina. Hirvien ja kauriiden lisäksi taimia vioittavat myös myyrät, joiden aiheuttamat tuhot ajoittuvat myyräsyklin huippuvaiheeseen. Myyrien aiheuttamia taimituhoa ei seurata, mutta alueellisia myyräkannan huippuja havaittiin mm. lounaisessa Suomessa, Oulun ja Kainuun seudulla. Juurikääpä on merkittävä tuhonaiheuttaja kuusikoissa ja männiköissä. VMI:ssä havaitaan helposti näkyvät lahovauriot, kuten myös tervasroson mäntyihin jättämät korot. Juurikääpä on Suomessa merkittävä lahottaja, mutta pystypuista piilevää juurikääpätartuntaa ei aina havaita, ja VMI:n 40 000 hehtaarin tuhoala onkin luultavasti aliarvio. Suomen tähänastisesti pohjoisin juurikäävän aiheuttama männyntyvitervastauti varmistui Yli-Kiimingistä. Metsänkäyttöilmoitukset, joissa on merkintä juurikäävästä tai männyntyvitervastaudista, ovat tärkeitä taudin esiintyvyyden kartoittamisessa. Juurikäävistä ja niiden torjunnasta valmistui Metsäkeskuksen sivuille kattava verkkokurssi. Kantokäsittely on tehokas estämään juurikääpätartunnan, mutta käsittely on tehtävä huolella kanto peittäen. Juurikäävän torjuntaa kannattaa toteuttaa lainsäädännössä määriteltyä laajempana, mm. taimikoissa ja nuorissa metsissä. Juurikääpäopas päivittyy vuonna 2024. Elo-, syys- ja lokakuun myrskyt näkyivät tuulituhojen vuoksi tehtyinä metsänkäyttöilmoituksina. VMI:n mukaan tuulituhoa havaittiin 236 300 hehtaarilla. Lumen kaatamia, katkomia tai luokille painamia puita esiintyi kuitenkin jopa viisi kertaa suuremmalla alalla kuin tuulenkaatoja. Kaarnakuoriaistuhoille merkittäviä ovat myrskytuhot, jos niiden jäljiltä jää paljon korjaamatonta vahingoittunutta puuta metsiin. Kirjanpainajan aiheuttamat kuusen tuhot moninkertaistuvat VMI:ssa aiempiin vuosiin verrattuna 64 300 hehtaariin. Metsäkeskus vastaanotti metsänkäyttöilmoituksia kirjanpainajan vuoksi tehtävistä hakkuista yli 3 500 hehtaarilta. Kirjanpainajan loppukesän parveilua vähensi sateisuus heinäkuussa. Kirjanpainajan ja muiden hyönteis- ja tautiongelmien takana on puiden heikentynyt elinvoima ja kasvu. Kirjanpainaja on runsastuessaan tullut tutuksi ja loppukesällä kansalaisilta saatiin tuhoilmoituksia eniten mäntyyn kohdistuneista tuhoista. Varsinais-Suomen saaristossa ja rannikolla mäntyjen kuolleisuus on lisääntynyt vuoden 2019 ensimmäisistä ilmoituksista. Selvitysten mukaan taustalla on havuparikkaan aktivoima etelänversosurma. Lämpö ja sateettomuus yhdessä ja erikseen havuparikkaan kanssa on altistanut männyt edelleen kaarnakuoriaisille. Saaristossa selvärajaiset okakaarnakuoriaisesiintymät ovat silmäänpistäviä. Taimituhoista ei ole laajalaista seurantaa, mutta istutetuissa kokeissa abioottiset tekijät olivat yleisimpiä ongelmia, esimerkiksi kuivuus vaikutti koivuistutuksiin. Taimista havaittiin mm. punavyökaristetta, männynneulasruostetta, männynversoruostetta ja todennettiin etelänversosurmaa. Tulevaisuuteen varautuen vinkattiin ennakkotorjumaan puuvartisia vieraslajeja, jotta metsänuudistusaloille vältetään niistä tulevaisuudessa koituvia haittoja. Nuorissa männiköissä ei havaittu metsätaloudellisesti merkittäviä laajoja sienitautiepidemioita, mutta useaa taudinaiheuttajaa tavattiin vaihtelevia määriä. Ruskettuneet lehdet puissa ja pensaissa, joita hyönteiset olivat nakertaneet ja kalvaneet, herättivät huomiota, kuten myös kehrääjäkoiden seittien peittämät tuomet. Metsätaloutta kosketti enemmän Etelä-Savon alueen laajat ruskomäntypistiäisesiintymät. Yyterissä pitkäkestoinen tähtikudospistiäisesiintymä hiipuu, vaikka viime vuosien helle- ja kuivuusjaksot olisivat olleet lajille suotuisia. Toistaiseksi vielä tuhoja aiheuttamaton havununna on runsastunut pohjoisemmassa, kun taas etelässä koirasperhosten määrä pysytteli pääosin edellisen vuoden tasolla. Kaupungeissa ja muuallakin ihminen on tuonut ympäristöön myös muita puulajeja kuin luontaisia kotimaisia. Tänä vuonna pihtakuusilta havaittiin useassa paikassa oireita, jotka varmistuivat pihtanäpyksi. Vuorimännyistä havaittiin havuparikasta siinä missä kotimaisista männyistä

Metsätuhot vuonna 2022

Luonnonvarakeskus tuottaa vuosittaista Metsätuhot - raporttisarjaa. Raporteissa käydään läpi mitä metsissä, taimitarhoilla sekä puisto- että pihapuilla menneenä vuonna tapahtui eri tuhonaiheuttajien osalta. Lisäksi raportissa käydään läpi muitakin metsien mielenkiintoisiä ilmiöitä, vaikkeivat ne varsinaisia tuhoja olisivatkaan olleet. Vuosi 2022 oli tältä osin mielenkiintoinen, sillä helteisen kesän 2021 jäljet näkyivät osin vasta tällöin. Vuonna 2022 kirjanpainajan (Ips typographus) takia hakattiin metsiä metsäkeskuksen keräämien ilmoitusten perusteella enemmän kuin kertaakaan tilastointihistoriassa (2 834 ha). Laji myös parveili aiempaa runsaampana Luken feromoniseurannan pohjoisimmilla alueilla. Kirjanpainajan lisäksi myös toinen havupuiden kaarnakuoriainen, kuusentähtikirjaaja, aiheutti näkyviä latvakuolemia kuuselle eri puolilla Suomea. Molempien ilmiöiden takana vaikutti paitsi kuoriaisille kohtuullinen kesä 2022, niin ennen kaikkea helteinen ja lämmin kesä 2021. Ilmiö konkretisoikin omalla tavallaan ilmaston lämpenemisen mahdollisia vaikutuksia metsissämme. Helteiden tuhoja lisäävät vaikutukset eivät kuitenkaan näkyneet valtakunnan metsien inventoinnissa (VMI) samalla tavalla. VMI:ssä havaitut kirjanpainajatuhot jopa laskivat (-14 %) hieman vuoden takaisesta. Tässä on kuitenkin muistettava, että VMI otanta ei ole ajallisesti eikä spatiaaliselta tarkkuudeltaan soveltuva useimpien hyönteis- ja sienituhojen seurantaan. Merkittävimpinä tuhonaiheuttajina VMI:ssä olivat aiempien vuosien tapaan lumi, tuuli ja hirvieläimet – eli tuhot, joita voidaan yleisesti havaita maastossa inventointiajankohdasta riippumatta. Lämpenevään ilmastoon reagoivat hyönteisten lisäksi useat muutkin kotoperäiset taudinaiheuttajat. Ne hyötyvät ilmastonmuutoksesta mm. laajentamalla esiintymisaluettaan sekä aiheuttamalla puissa enemmän vaurioita, etenkin kun säät muuttuvat suopeimmaksi niille, mutta huonommiksi niiden isäntäpuille. Kuusenjuurikääpää eteläisempi männynjuurikääpä (Heterobasidion annosum s.s.) raportoitiinkin vuonna 2022 Pohjois-Pohjanmaalta saakka. Juurikääpätuhot myös lisääntyivät noin 30 % vuonna 2022 edellisvuoteen verrattuna. Lämpimät ja kuivat kesät ovat myös edesauttaneet tulokaslaji havuparikkaan (Diplodia sapinea) aiheuttaman taudin etelänversosurman puhkeamista. Havuparikkaan levinneisyysaluetta kartoitettiin vuonna 2022 kansalaistieteen avulla, ja sienen esiintyminen olikin ennakoitua laajempi. Myös tulokaslaji havununna (Lymantria monacha) tavattiin hieman aiempaa runsaampana lajin pohjoisemmilla esiintymisalueilla. Vuonna 2022 päätään nostivat valitettavasti myös ilmastosta riippumattomat uhkatekijät: kansainvälisen kasvikaupan ja turismin mukana leviävät haitalliset vieraslajit. Uusia vierasperäisiä tuhonaiheuttajia löydettiin niin taimitarhoilta, kuin puistopuistakin. Koivuilla todettiin Discula betulina-sienen aiheuttamaa versolaikkua, pihdoilta taas löydettiin pihtanäppyä (Neonectria macrospora). Haitallisten vieraslajien leviäminen on kansainvälinen ongelma, jolta pohjoinen Suomikaan ei ole turvassa. Luken tutkijat julkaisivat vuonna 2022 suomenkielisen artikkelisarjan mikä sisälsi tietoa useiden eri vieraslajien uhasta. Katsaus muistuttaa, ettei metsiemme valtapuilla useinkaan ole vastustuskykyä näitä uusia tuholaisia vastaan, mikä tekee niistä merkittävän uhan metsien terveydelle. Haitallisten vieraslajien leviämisen estäminen on siis erityisen tärkeää niin nyt kuin tulevaisuudessakin. Tässä kansainvälinen kasvikauppa on pahin uhkatekijä. Metsien ja puutarhojen osalta ulkomaisten taimien ja koristekasvien tuonti muodostaa tehokkaan haitallisten vieraslajien leviämisväylän. Kotimainen taimituotanto taasen tuottaa paitsi terveitä, niin myös alkuperältään tunnettuja ja laadultaan varmistettuja taimia. Näitä taimia jokaisen tulisi suosia niin metsänuudistamisessa kuin kotipihoilla, sillä olemassa oleva lainsäädäntö ei kansainvälistä kasvikauppaa hillitse. Luke kerää ja koosta myös kansalaisten tekemiä ilmoituksia havaituista puustotuhoista tai muista metsien ilmiöstä. Vuonna 2022 okakaarnakuoriaisten (Ips acuminatus) takia tehdyt tuhoilmoitukset jatkoivat kasvuaan vuodelta 2021. Ilmoituksissa ja niiden perusteella tehdyissä maastotarkastuksissa mäntyjen todettiin kuolevan etenkin lounaisrannikolla, missä okakaarnakuoriaiset tuntuivat viihtyvän hyvin yhdessä havuparikkaan kanssa. Selvitys näiden kahden tuholaisen mahdollisesta yhteisvaikutuksesta äkillisesti kuivuneiden mäntyjen kuolemiin jatkuu Lukessa. Tämän vuoden raporttiin omaksi tarinakseen nostettiin myös ilmoituksia kerännyt lehtikuoriaisten runsas esiintyminen, missä etenkin lepillä esiintyvä idänlehtikuoriainen (Agelastica alni) oli näkyvässä roolissa. Vaikka vuoden 2022 perusteella tilanne Suomen metsissä on tuhojen suhteen pääosin hyvä, vuosi muistutti meitä konkreettisesti sekä muuttuvan ilmaston että kansainvälisen kasvikaupan meille tuomista uhkista. Sekä vieras- että tulokaslajien aiheuttamat riskit tulevat kasvamaan lämpenevässä ilmastossa, sillä sen ansiosta nämä lajit pystyvät todennäköisemmin vakiinnuttamaan asemansa uudella alueellaan. Meillä jo ongelmia aiheuttavien lajien kuten juurikäävän tai kirjanpainajan osalta lämpenevä ilmasto ei niin ikään lupaa missään määrin hyvää metsillemme. Ollaksemme varautuneita mahdolliseen tuhojen äkilliseen lisääntymiseen tarvitsemme paitsi aktiivista seurantaa, niin myös perus- ja soveltavaa tutkimusta. sekä tarkempaa analyysiä siitä miten eri tuhonaiheuttajien uhat voivat meillä tulevaisuudessa realisoitua

Pajut biokiertotaloudessa : Materiaaleja, arvoaineita, ympäristöhyötyjä

Tämän synteesiraportin keskeinen tavoite on tarkastella, voisiko lyhytkiertopajun viljely ja kokonaisvaltainen hyödyntäminen osaltaan edistää kestävää biokiertotaloutta ja samalla tarjota viljelijöille ja yrityksille uusia ansaintamahdollisuuksia. Raportin katsaus sisältää koko pajun arvoketjun: pajun lyhytkiertoviljelyn menetelmät, riskit, tuotoksen, kannattavuuden ja ympäristövaikutukset. Pajun raaka-aineominaisuuksia ja käyttömahdollisuuksia esitellään uusimpien tutkimustulosten kautta. Lopuksi tarkastellaan pajun kokonaisvaltaista käyttöä biojalostuksessa ja jalostamon kannattavuuden reunaehtoja. Lyhytkiertoviljelmällä kasvatettavan pajun tulee olla viljelypaikan ilmastoon sopeutunut, kyseiselle kasvupaikalle sopiva sekä taudin- ja tuholaisten kestävä. Sen tulee sietää toistuvia korjuita ja vesoa voimakkaasti korjuun jälkeen, kasvaa nopeasti sekä tuottaa hyvin ja halutunlaista biomassaa. Viljelyyn käytetään lajikkeita, jotka ovat kasvullisesti monistettuja ja perinnöllisesti identtisiä klooneja. Pajuviljelmän kokonaisikä on 19‒25 vuotta, jonka aikana sato korjataan 3–5 vuoden välein. Viljelmän perustaminen ja kasvatus vaatii usein intensiivisiä toimenpiteitä, kuten pintakasvillisuuden torjuntaa, toistuvaa lannoitusta ja tarvittaessa kalkitusta. Pajujen maanpäällinen lehdetön kuiva-ainetuotos voi parhaimmillaan olla huomattavan suuri, mutta käytännön viljelmillä sen on arvioitu olevan Suomessa ihanteellisissa olosuhteissa keskimäärin 6,8 tn/ha/v. Viljelmän biomassan tuotos riippuu pajulajista ja -kloonista, viljelmän sijaintipaikan ilmasto-oloista, kasvupaikan ominaisuuksista, kasvukauden sääoloista ja viljelmän hoitotoimenpiteiden intensiteetistä. Merkittäviä tuhoja ja tuotostappioita pajuviljelmillä aiheuttavat pajujen lehtiruosteet sekä halla ja pakkanen, mikäli käytetty klooni on heikosti ilmastoon sopeutunut. Jollekin tuholle alttiilla kloonilla perustettu viljelmä voi pahimmassa tapauksessa tuhoutua kokonaan. Pajuviljelmä korjataan koneellisesti lehdettömänä aikana. Korjuuketjun valintaan vaikuttaa pajun käyttötarkoitus. Tehokkaiden erikoiskoneiden kannattava käyttö vaatii suurta viljelypinta-alaa ja keskitettyjä viljelmiä, joita Suomessa ei vielä toistaiseksi ole. Energiapajun tuotanto Suomessa on kannattamatonta nykyisillä viljelijätuilla ja polttohakkeen hintatasolla. Kannattavaan tuotantoon vaaditaan huomattavasti suurempi biomassatuotos, kuin käytännön viljelmiltä on mitattu, sekä pajusta maksettava korkeampi hinta. Tulevaisuudessa pajunviljelyn kannattavuutta voivat parantaa uudet korkean lisäarvon tuotteet, biomassan kaskadikäyttö ja mahdollinen hiilikompensaatio. Keinolannoitteiden hinnannousu parantaa lietteen ja muiden kierrätyslannoitteiden kilpailukykyä, jota puolestaan suuret kuljetuskustannukset heikentävät. Pajuviljelmillä voi olla sekä haitallisia että myönteisiä ympäristövaikutuksia. Maanmuokkaus ja toistuva lannoitus nopeavaikutteisilla ravinteilla saattaa aiheuttaa vesistökuormitusta. Ravinnehuuhtoumat pajuviljelmiltä ovat todennäköisesti melko pieniä, jos lannoitemäärät suhteutetaan oikein pajun kasvun ja kasvupaikan ominaisuuksien mukaisesti, ja samalla huolehditaan vesien suojelutoimenpiteistä. Tutkittua tietoa aiheesta on niukasti. Pintakasvillisuuden kemiallisessa torjunnassa käytetyllä glyfosaatilla on osoitettu olevan haitallisia vaikutuksia eri eliöryhmiin. Maatalouden monokulttuurin korvaaminen pajuviljelmällä lisää monimuotoisuutta, mutta esimerkiksi lajirikkaan niityn muuttaminen pajuviljelmäksi vähentää sitä. Varhain keväällä kukkivina pajut ovat tärkeitä pölyttäjähyönteisten ravintokasveja. Paju soveltuu lievästi saastuneiden yhdyskuntavesien puhdistukseen poistamaan niistä typpeä ja fosforia. Jätevedet kulkevat ensin puhdistamon kautta ja sen jälkeen pajua kasvavan valumakentän läpi. Saastuneiden maiden puhdistus pajun avulla Suomen oloissa vaatii pitkiä puhdistusaikoja, ja saataviin tuloksiin vaikuttavat ilmasto- ja maaperätekijät sekä saasteiden ominaisuudet. Pajut pystyvät sitomaan itseensä raskasmetalleja, etenkin kadmiumia. Maan puhdistuksessa käytetty paju vaatii jatkokäsittelyn. Lietelannan käyttö pajuviljelmillä mahdollistaisi ravinteiden kierrätyksen ja voisi parantaa viljelyn kannattavuutta. Pajujen hiilensidontakyky perustuu niiden nopeaan kasvuun ja suureen biomassatuotokseen. Vaikutus on kuitenkin lyhytaikainen, koska pajun maanpäällinen sato korjataan muutaman vuoden välein. Suurin merkitys hiilivaraston lisäyksessä on tällöin kanto- ja juuribiomassan sekä maan orgaanisen hiilivaraston kasvulla. Turvepelloilla kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen voisi onnistua pajun kosteikkoviljelyllä, jossa pohjavedenpintaa nostetaan erilaisin ojitusratkaisuin. Viherrakentamisessa pajut soveltuvat erityisesti luonnonmukaiseen hulevesien hallintaan sekä kohteisiin, joissa kulutus on suurta, kuten päiväkotien ja koulujen piha-alueille. Pajut voivat myös lisätä monimuotoisuutta rakennetussa ympäristössä. Pajujen rakenteelliset ja kemialliset raaka-aineominaisuudet voisivat mahdollistaa uudenlaisten tuotteiden kehittämisen. Pajun huokoinen puuaine sopii biohiilen valmistukseen. Biohiili on pyrolyysillä valmistettava materiaali, jonka sovellukset perustuvat sen huokoisuuteen. Biohiilellä on lukuisia mahdollisia käyttökohteita muun muassa aktiivihiilissä, elektroniikkateollisuudessa ja maanparannusaineena. Pajusta valmistettava biohiili soveltuu suurten huokosten ansiosta erityisesti maatalous- ja kasvualustakäyttöön. Pyrolyysiprosessissa syntyvillä nestejakeilla on potentiaalia kasvinsuojelukäytössä, mutta niiden kaupallistaminen lupakäytäntöjen mukaisesti edellyttää tutkimus- ja kehitystyötä. Lyhytkiertopajupuun on todettu sopivan erinomaisesti biokomposiitteihin, joiden tuotemahdollisuudet ovat laajat erilaisista pakkauksista ruokailuvälineisiin ja sisustuspaneeleihin. Pajun sisäkuoren pitkistä kuitukimpuista olisi mahdollista valmistaa monia ominaisuuksiltaan erityisiä materiaaleja, kuten esimerkiksi komposiittien vahvikkeita, kestävää paperia, UV-säteilyä torjuvia ja happea läpäisemättömiä kalvoja sekä huokoista hiiltä sähköakkuihin. Myös pajun kuoressa esiintyvillä bioaktiivisilla, antimikrobisilla ja antioksidatiivisilla uuteaineilla on monia sovellusmahdollisuuksia lääke-, kosmetiikka-, puhdistusaine-, pinnoite- ja elintarviketeollisuudessa. Pajunkuoriuutteiden toiminnallisten ominaisuuksien hyödyntämistä muovia korvaavissa, ympäristöystävällisissä materiaaleissa tutkitaan. Antimikrobisten ominaisuuksiensa ansiosta paju voisi olla mahdollinen turvetta korvaava kuivikevaihtoehto. Pajunkuoriuutteita voi hyödyntää myös biovärinä selluloosapohjaisille kuiduille, korvaamassa tekstiiliteollisuuden saastuttavia synteettisiä väriaineita. Bioväreillä on myös antimikrobisia ominaisuuksia ja siten potentiaalia lääketieteellisiin sovelluksiin. Biojalostamotasolla pajun käytön kannattavuus perustuu biomassan kokonaisvaltaiseen hyödyntämiseen, kaskadikäyttöön, jossa pääkomponenttien lisäksi hyödynnetään arvokkaat uuteaineet ja sivuvirrat. Biojalostamon toiminta edellyttää huomattavasti suurempia ja keskitettyjä viljelypinta-aloja ja laadukkaan raaka-aineen häiriötöntä saantia. Pajubiojalostamon kannattavuutta voidaan arvioida vasta, kun on selvillä valmistettavat tuotteet, valmistusprosessit ja niiden vaatima laitteisto sekä tuotteista saatava hinta. Nykyisellä pajuraaka-aineen hintatasolla pajun viljelymäärä tai viljelyn kannattavuus ei lisäänny ilman merkittäviä tukia. Pelkkä viljelyn lisääminen ei kuitenkaan riitä, vaan on kehitettävä koko ketjua viljelystä käyttöön ja lopputuotteisiin. Tarvitaan pajuraaka-aineen erityisominaisuuksiin perustuvaa tutkimus- ja kehitystyötä sekä tuotteistamista. Lisää tietoa tarvitaan myös pajuviljelmien ympäristövaikutuksista, hiilitaseesta, soveltuvuudesta kosteikkokasviksi suopeltojen ja turvesoiden haitallisten ilmastovaikutusten vähentämisessä sekä soveltuvuudesta ravinteiden kierrätykseen ja ekologiseen viljelyyn