12 research outputs found

    Yksinäisyys ja aika

    Get PDF
    peerReviewe

    Liikennealan kansallinen kasvuohjelma 2018 - 2022

    Get PDF
    Liikennealan kansallisen kasvuohjelman 2018–2022 lähtökohtana on edistää toimialan yritysvetoista kehitystä, kasvua ja kansainvälistymistä. Liikenne toimii Suomen kansantalouden merkittävänä ajurina sisältäen n. 35 000 yritystä ja työllistäen n. 200 000 henkilöä. Samaan aikaan liikenteen markkinoilla toimivien yritysten liikevaihto on arviolta yli 60 mrd. euroa. Liikenneala on merkittävien teknologisten, taloudellisten ja yhteiskunnallisten murrosten keskellä ja sen uudistuminen pohjautuu pitkälti digitalisaation mukanaan tuomiin mahdollisuuksiin. Liikennealan globaalit markkinat tarjoavat valtavan kasvupotentiaalin, esimerkiksi MaaSin (liikenne palveluna) markkinoiden ennustetaan kasvavan yli 1 000 miljardiin dollariin vuoteen 2030 menness

    Incorporating ecosystem services in evaluating the sustainability of innovative organic farming systems using the Public Goods tool

    Get PDF
    In earlier studies, a tool was developed to assess the sustainability of farming systems – the Public Goods Tool (PG-tool). This tool was developed predominantly for use in food farming and in the current study it will be adapted for innovative examples in organic farming. To achieve this, new indicators were identified in addition to those already in the PG-Tool. Special attention was given to incorporating indicators which could capture provisioning of ecosystem services by farming systems, in particular those with a focus on biodiversity, human nutrition and social well-being - areas that are also currently underrepresented in the PG Tool

    Satakunnan sairaanhoitopiirin arvot henkilöstön toiminnassa ensihoidon ja päivystyksen toimialueella

    Get PDF
    Satakunnan sairaanhoitopiirin (SATKS) arvot uudistettiin syksyllä 2014. Uudet välinearvot ovat kohtaaminen, välittäminen, vastuullisuus ja kehittyminen. Opinnäytetyön tarkoituksena oli ensihoidon ja päivystyksen toimialueen henkilökunnan kanssa konkretisoida, miten uusien arvojen tulisi näkyä heidän toiminnassaan suhteessa potilaisiin ja työtovereihin. Tavoite oli lisätä henkilökunnan tietoa sairaanhoitopiirin arvoista ja edistää arvojen toteutumista ensihoidon ja päivystyksen päivittäisessä toiminnassa.Ethical values of Satakunta Central Hospital were renewed at fall in 2014. New ethical values are encountering, caring, responsibility and development. Pur-pose of this thesis was to make renewed ethical values more concrete and how the values should show on personnel’s way of acting with patient’s and co-workers. Thesis aims to make on-call and first care area personnel more acknowledged about renewed ethical values, thus making the ethical values more likely to take place in working at on-call and first care area

    Suorituskykymittariston kehittäminen ja käyttöönotto : Case: Auto-Kilta Trucks Oy

    Get PDF
    Auto-Kilta Trucks Oy:ssä otettiin käyttöön uusi toiminnanohjausjärjestelmä syyskuussa 2015, minkä takia suorituskyvyn seuraaminen ei ole ollut ajan tasalla. Tieto ei kulkeutunut enää vanhaan järjestelmään, joten sieltä saatiin virheellisiä raportteja. Uudessa järjestelmässä ei alkuun ollut tarpeeksi tietoa, mutta tällä hetkellä saadaan jo kokonaisen vuoden tiedot. Tutkimuksen tavoitteena oli löytää oikeat mittarit suorituskyvyn mittaamiseen sekä luoda niiden pohjalta toimiva raportointi toiminnanohjauksen tueksi. Tutkimus toteutettiin moniotteisena tutkimuksena jossa oli viitteitä niin case - kuin kehittämistutkimuksesta. Tutkimuksessa tietoa kerättiin haastatteluiden, palavereiden sekä yhden koulutuksen avulla. Ensimmäisenä perehdyttiin aiheesta löytyvään teoriaan. Varsinainen työ mittareiden valinnassa ja raportoinnin toteuttamisessa pohjautui näihin tietoihin. Raportointi toteutettiin toiminnanohjausjärjestelmän rinnalla toimivan analysointityökalun avulla. Analysointityökalun käyttöön perehdyttiin koulutuksen avulla. Valintojen jälkeen luotiin raportointipohjat ja niiden toiminta testattiin. Tutkimuksen tuloksena valittiin mittarit, joilla suorituskykyä seurataan. Mittarit kohdistuivat asiakastyytyväisyyteen, volyymiin ja tehokkuuteen. Raportointipohjia syntyi kaksi, yrityksen johdolle omansa ja mekaanikoille omansa. Johdolle raportoidaan viikoittain ja lisäksi he saavat mekaanikkojen raportin kerran kuussa. Mekaanikoille raportoidaan kerran kuukaudessa. Johdolla on myös mahdollisuus seurata tuloksia kokoajan valmiista mittaristopohjasta, jonne tiedot päivittyvät yön ylitse. Työn tuloksena saatiin hyvä työkalu toiminnan ohjaamiseksi ja seuraamiseksi. Kehitysehdotuksiakin syntyi, kuten raportoinnin muuttaminen automaattisemmaksi sekä tietojen lajittelu mahdollisuuksien parantaminen rullaavan seurannan mahdollistamiseksi.Auto-Kilta Trucks Ltd. implemented their new enterprise resource planning system in September 2015. Duo to this their performance measuring was not in real time. The information did not go to the old ERP system which is why the reports include incorrect information. The aim of the research was to find the right indicators for performance measurement as well as create an operational reporting model for management. The research was implemented by different research methods such as case study and action research. Information was collected by interviews, meetings and in a staff training day. Firstly, theoretical information was studied. The actual work with selecting the indicators as well as creating the reporting model was based on the theoretical information. Reporting was performed using an analysis tool which works side by side with the ERP system. After the selections the reporting models were created and tested. As a result of the research, the indicators for performance measuring were selected. The selected indicators were connected to customer satisfaction, the volume of the business as well as efficiency. Two different reporting models were created, one for the management and another for the mechanics. The management will get their report weekly and the mechanics once per month. The management also receives the mechanics’ report. The management can monitor the results in real time with the analysis tool because there is new information available after every night. The research gives a good tool for leading and monitoring the operations. Also, there were a few things to develop. Reporting will be made more automated and information sorting possibilities will be improved to enable rolling monitoring of the business

    Verkställighetsprogram för säkerhetsforskning. Handlingsmodell på statsrådsnivå

    No full text
    Valtioneuvoston periaatepäätös valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistukseksi linjaa, että yhteiskuntapolitiikan valmistelun, päätöksenteon ja toimeenpanon tulisi perustua tutkittuun tietoon. Tämä tavoite ohjaa myös turvallisuustutkimuksen kehittämistä. Turvallisuuden kehittämisen linjaukset, kuten Valtioneuvoston selonteossa Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta, korostavat sama asiaa. Selonteon linjauksen mukaisesti kansallinen turvallisuustutkimuksen strategia päivitetään turvallisuustutkimuksen toimeenpano-ohjelmaksi. Turvallisuustutkimuksen toimeenpano-ohjelmassa esitetään valtioneuvostotason toimintamalli, jonka avulla viranomaisten yhteisiä tutkimustarpeita määritetään, jäsennetään ja toimeenpannaan. Toimintamalli on jatkuva ja pitkäjänteinen prosessi, joka nivoutuu oikea-aikaisesti hallinnonalojen strategiatyöhön, johtamiseen ja toiminnan suunnitteluun sekä keskeisiin tutkimusrakenteisiin, -ohjelmiin ja -instrumentteihin. Turvallisuuskomitean toimeksiannon mukaisesti toimeenpano-ohjelma on lähtökohtaisesti rajattu kokonaisturvallisuuden kehykseen. Toimintamallin lisäksi toimeenpano-ohjelma sisältää kolme turvallisuustutkimuksen strategista tutkimuskokonaisuutta, jotka kuvaavat poikkihallinnollista tutkimustarvetta ja linjaavat yhteisen tutkimuksen pääsuunnat
    corecore