Vanhempien kokemuksia perhevalmennuksesta Imatran hyvinvointineuvolassa

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia vanhempien kokemuksia Imatran hyvinvointineuvolan perhevalmennuksesta. Tutkimus oli työelämälähtöinen, ja sen tarkoituksena oli antaa kehitysehdotuksia Imatran hyvinvointineuvolan perhevalmennukseen. Tutkimus on laadullinen ja aineistonkeruumenetelmänä on yksilö- ja ryhmähaastattelu. Ryhmähaastattelun otos koostui kolmesta lasta odottavasta perheestä ja yksilöhaastatteluun osallistui kaksi perhettä. Aineiston laadullinen analyysi muotoutui teorian ja haastatteluiden tulosten kautta. Odotusaikana vanhemmat kokivat saaneensa perhevalmennuksesta konkreettista tietoa ja käytännön vinkkejä, jotka valmentavat vanhemmuuteen ja ovat arjen tukena vauvan synnyttyä. Kokemukset vertaistuesta ja ryhmän merkityksestä valmensivat uuteen elämäntilanteeseen. Perhevalmennus onnistui tekemään näkyväksi tulevaa elämää lapsen hyvinvoinnin kannalta. Vauvan synnyttyä vastausta etsittiin kysymykseen, tukiko perhevalmennuksesta saatu tieto ja kokemukset vanhempia vauvaperheen arjessa. Vanhemmilta kysyttiin myös varhaisen vuorovaikutuksen merkitystä. Vanhemmat kokivat tiedon konkretisoituvan arkeen kokemuksen myötä. Heidän mielestään turvallinen arki ja vauvan perustarpeet nousivat tärkeimmiksi asioiksi. Varhainen vuorovaikutus koettiin vaikeana terminä. Vanhemmat katsoivat sen olevan lapsen kokonaisvaltaista huolenpitoa. Haastatteluiden tulokset erosivat toisistaan selkeästi. Odotusaikana kehittämisideat painottuivat perhevalmennuksen sisällön suunnitteluun ja ajankäyttöön. Vauvan synnyttyä kehittämisideat painottuivat arjen kokemuksien myötä synnytyksen jälkeiseen elämään. Tutkimuksen tavoitteena oli, että tutkimuksen tuloksista olisi hyötyä Imatran hyvinvointineuvolan perhevalmennuksen kehittämisessä. Aikaisempaa tutkimusta Imatran hyvinvointineuvolasta tai sen toiminnasta ei ole tehty. Hyvinvointineuvolan perhevalmennus on siirtymässä terveydenhoitajien vastuulle. Kiinnostava jatkotutkimuksen aihe olisi saada tietää vanhempien kokemuksia tämän muutoksen myötä.The purpose of this study was to examine parent's experiences about Imatra's wellbeing clinic's family coaching programme. This topic was chosen in response to a request from the wellbeing clinic with the purpose of getting ideas about how to improve and develop the family coaching programme. The research method was qualitative and was done by group and individual interviewing. The group interview sample consists of three prospective families, and the individual interviews were done after babies were born to two families. An analysis was done based on theory and on the results of the interviews. During pregnancy the parents experienced that from family coaching they got concrete knowledge and good tips, which helped them with parenthood and supported everyday life after baby was born. Family coaching was able to make visible the future life concerning the coming baby's welfare. After the baby was born, the question was how this knowledge and experience from family coaching supports parents in everyday life with the baby. Parents were also asked about the importance of early interaction. The parents felt they could connect given information to their daily lives through experiences. The most important things were securing day to day functions and the baby's basic needs. There was a clear difference between the group and individual interviews. During pregnancy, improvement ideas emphasize more family coaching's content planning and timing. After the babies were born, improvement ideas emphasized everyday life with the baby. There had been no previous studies about Imatra's wellbeing clinic. In the future, family coaching will be organized by the wellbeing clinic's public health nurses. Further study might be done to examine parent's experiences after this change

Rotavirus VP6 Adjuvant Effect on Norovirus GII.4 Virus-Like Particle Uptake and Presentation by Bone Marrow-Derived Dendritic Cells in Vitro and in Vivo

We have previously shown that rotavirus (RV) inner capsid protein VP6 has an adjuvant effect on norovirus (NoV) virus-like particle- (VLP-) induced immune responses and studied the adjuvant mechanism in immortalized cell lines used as antigen-presenting cells (APCs). Here, we investigated the uptake and presentation of RV VP6 and NoV GII.4 VLPs by primary bone marrow-derived dendritic cells (BMDCs). The adjuvant effect of VP6 on GII.4 VLP presentation and NoV-specific immune response induction by BMDC in vivo was also studied. Intracellular staining demonstrated that BMDCs internalized both antigens, but VP6 more efficiently than NoV VLPs. Both antigens were processed and presented to antigen-primed T cells, which responded by robust interferon γ secretion. When GII.4 VLPs and VP6 were mixed in the same pulsing reaction, a subpopulation of the cells had uptaken both antigens. Furthermore, VP6 copulsing increased GII.4 VLP uptake by 37% and activated BMDCs to secrete 2-5-fold increased levels of interleukin 6 and tumor necrosis factor α compared to VLP pulsing alone. When in vitro-pulsed BMDCs were transferred to syngeneic BALB/c mice, VP6 improved NoV-specific antibody responses. The results of this study support the earlier findings of VP6 adjuvant effect in vitro and in vivo

Norovirus-Specific Memory T Cell Responses in Adult Human Donors

Norovirus (NoV) is a leading cause of acute gastroenteritis in people of all ages worldwide. NoV-specific serum antibodies which block the binding of NoV virus-like particles (VLPs) to the cell receptors have been thoroughly investigated. In contrast, only a few publications are available on the NoV capsid VP1 protein-specific T cell responses in humans naturally infected with the virus. Freshly isolated peripheral blood mononuclear cells of eight healthy adult human donors previously exposed to NoV were stimulated with purified VLPs derived from NoV GII.4-1999, GII.4-2012 (Sydney), and GI.3, and IFN-γ production was measured by an ELISPOT assay. In addition, 76 overlapping synthetic peptides spanning the entire 539-amino acid sequence of GII.4 VP1 were pooled into two-dimensional matrices and used to identify putative T cell epitopes. Seven of the eight subjects produced IFN-γ in response to the peptides and five subjects produced IFN-γ in response to the VLPs of the same origin. In general, stronger T cell responses were induced with the peptides in each donor compared to the VLPs. A CD8+ T cell epitope in the shell domain of the VP1 (134SPSQVTMFPHIIVDVRQL151) was identified in two subjects, both having human leukocyte antigen (HLA)-A∗02:01 allele. To our knowledge, this is the first report using synthetic peptides to study NoV-specific T cell responses in human subjects and identify T cell epitopes

Trivalent combination vaccine induces broad heterologous immune responses to norovirus and rotavirus in mice

Rotavirus (RV) and norovirus (NoV) are the two major causes of viral gastroenteritis (GE) in children worldwide. We have developed an injectable vaccine design to prevent infection or GE induced with these enteric viruses. The trivalent combination vaccine consists of NoV capsid (VP1) derived virus-like particles (VLPs) of GI-3 and GII-4 representing the two major NoV genogroups and tubular RV recombinant VP6 (rVP6), the most conserved and abundant RV protein. Each component was produced in insect cells by a recombinant baculovirus expression system and combined in vitro. The vaccine components were administered intramuscularly to BALB/c mice either separately or in the trivalent combination. High levels of NoV and RV type specific serum IgGs with high avidity (>50%) as well as intestinal IgGs were detected in the immunized mice. Cross-reactive IgG antibodies were also elicited against heterologous NoV VLPs not used for immunization (GII-4 NO, GII-12 and GI-1 VLPs) and to different RVs from cell cultures. NoV-specific serum antibodies blocked binding of homologous and heterologous VLPs to the putative receptors, histo-blood group antigens, suggesting broad NoV neutralizing activity of the sera. Mucosal antibodies of mice immunized with the trivalent combination vaccine inhibited RV infection in vitro. In addition, cross-reactive T cell immune responses to NoV and RV-specific antigens were detected. All the responses were sustained for up to six months. No mutual inhibition of the components in the trivalent vaccine combination was observed. In conclusion, the NoV GI and GII VLPs combination induced broader cross-reactive and potentially neutralizing immune responses than either of the VLPs alone. Therefore, trivalent vaccine might induce protective immune responses to the vast majority of circulating NoV and RV genotypes.Public Library of Science open acces

Norovirus kapsidi GII-4 ja GI-3 viruksen kaltaisiin partikkeleihin pohjautuvan kandidaattirokotteen kehitys

Norovirus (NoV) on rotaviruksen (RV) jälkeen toiseksi yleisin lasten virusperäisen akuutin gastroenteriitin (AGE) aiheuttaja maailmanlaajuisesti. Monissa maissa NoV on kuitenkin noussut tärkeimmäksi AGE:n aiheuttajaksi sen jälkeen, kun RV-rokotteet lisättiin kansallisiin rokotusohjelmiin. Norovirukset luokitellaan geneettisesti kuuteen eri genoryhmään (GI-GVI), joista genoryhmät GI ja GII sisältävät suurimman osan ihmisessä tautia aiheuttavista noroviruksista. Maailmanlaajuisesti yleisin genotyyppi, GII-4, on taudinaiheuttajana 55–85 %:ssa NoV-tautitapauksista. Norovirusta vastaan ei ole rokotetta, mutta tarve lasten, aikuisten erityisryhmien sekä vanhusten rokottamiseen on olemassa. Tämän väitöskirjatyön ensimmäisessä vaiheessa selvitimme NoV-vasta-aineiden ikäkohtaista esiintyvyyttä 0–14 vuotiailla lapsilla, minkä ansiosta serologinen ympäristö voitiin ottaa huomioon NoV-rokotteen kehityksessä. Kaikissa ikäryhmissä esiintyi NoV-spesifisiä immunoglobuliini (Ig) G ja IgA vasta-aineita. Vastasyntyneillä vauvoilla havaittiin äidiltä peräisin olevia NoV IgG-vasta-aineita, mutta niiden määrä väheni nopeasti syntymän jälkeen. IgG-vasta-aineiden perusteella jopa 47 % 6–23 kuukauden ikäisistä lapsista oli saanut NoV-infektion, ja sekä vasta-aineiden esiintymisen yleisyys että niiden määrä veressä kasvoivat iän myötä. Nämä tulokset osoittavat, että norovirusta esiintyy yleisesti jo pienillä lapsilla ja että toistuvat NoV-infektiot ovat tavallisia. NoV-rokote tulisikin antaa varhaisella iällä, jotta suuri osa lasten NoV-gastroenteriiteistä pystyttäisiin estämään. Norovirusta ei ole pystytty kasvattamaan laboratoriossa, mikä on estänyt elävän NoV-rokotteen kehittämisen. Elävän rokotteen sijaan NoV-rokotekandidaateiksi on ehdotettu norovirusperäisiä proteiinirakenteita, kuten viruksen kaltaisia partikkeleita (VLP:itä) ja P-partikkeleita. Kumpikaan rakenne ei sisällä NoV-genomia ja rakenteellisesti ne eroavat toisistaan siten, että VLP:t ilmentävät NoV-kapsidin rakenteen kokonaan ja P-partikkelit vain osittain, sisältäen kuitenkin toiminnallisesti tärkeät NoV-partikkelin osat. Toisessa osatyössä vertasimme näiden kahden rakenteen immunogeenisuutta hiirissä. VLP:t aktivoivat ristiin reagoivan vasta-ainevälitteisen ja soluvälitteisen immuunivasteen, kun taas P-partikkelit indusoivat tyyppispesifisiä vasta-aineita. Kokeen tulokset osoittavat, että laajakirjoisen NoV-rokotteen tulisi pohjautua VLP:ihin. Norovirusgenotyyppien laaja kirjo ja NoV-vasta-aineiden yleisyys vaikeuttavat NoV-rokotteen kehittämistä. Olemassa olevasta NoV-immuunivasteesta huolimatta elimistön tulisi kyetä tehokkaasti muodostamaan vasta-aineita uusia, esimerkiksi rokotteen sisältämiä genotyyppejä vastaan. Kolmannessa osatyössä testasimme hiirillä, muodostuvatko vasta-aineet spesifisesti uutta NoV-genotyyppiä vastaan, kun hiiret oli aikaisemmin immunisoitu toisella genotyypillä. Olemassa oleva immuunivaste ei heikentänyt uuden vasta-ainevälitteisen vasteen syntymistä, joten norovirusten kohdalla ei löytynyt viitteitä ”original antigenic sin” -ilmiöstä. On olemassa vahvoja todisteita siitä, että suoliston solujen pinnalla ilmentyvät kudosveriryhmäantigeenit (histo-blood group antigens, HGBA:t) toimivat noroviruksen tarttumispintana ja/tai tekijänä sisäänmenoprosessissa. NoV-vasta-aineiden tiedetään estävän NoV-VLP:iden sitoutumista HBGA-hiilihydraatteihin in vitro. Osoitimme, että sitoutumista estävillä (eli ”blokkaavilla”) seerumin vasta-aineilla oli yhteys tautisuojaan lapsilla. Tämän havainnon pohjalta pystyimme arvioimaan myös testirokotteiden potentiaalia estää NoV-infektio. Sekä VLP:illä että P-partikkeleilla immunisoitujen hiirien seerumi sisälsi tyyppispesifisiä blokkaavia vasta-aineita. Ainoastaan VLP:t indusoivat ristiin reagoivia blokkaavia vasta-aineita, mutta vaste oli genoryhmäkohtainen. Tämän havainnon perusteella laajakirjoiseen NoV-rokotteeseen tulisi sisällyttää ainakin yksi VLP-genotyyppi molemmista ihmisen päägenoryhmistä (GI ja GII). Viimeisessä osatyössä keskityimme arvioimaan NoV-RV-yhdistelmärokotteen NoV-spesifistä immunogeenisuutta hiirissä. Yhdistelmärokote sisältää noroviruksen GII-4- ja GI-3-peräisiä VLP:itä sekä rotaviruksen VP6-proteiinin. Rokote synnytti vahvan ristiinreagoivan vasta-ainevälitteisen immuunivasteen, ja seerumin vasta-aineet estivät GI- sekä GII-ryhmän eri VLP:iden sitoutumista HBGA-hiilihydraatteihin. Lisäksi NoV-vasta-aineita muodostui hiirten suolistoon. Rokotteen todettiin myös aktivoivan soluvälitteisen puolustuksen T-soluja, mikä saattaa olla tärkeää ristiin reagoivan immuunivasteen kannalta. Immuunivasteet olivat pitkäkestoisia, ja rokotekomponenttien ei havaittu häiritsevän toisiaan vasteiden synnyssä. Näiden tulosten perusteella voidaan todeta, että NoV-RV-yhdistelmärokote on lupaava ehdokas laajakirjoinen NoV-rokotteeksi.Norovirus (NoVs) is the second most common cause of pediatric viral acute gastroenteritis (AGE) after rotavirus (RV) worldwide. After the introduction of live RV vaccines onto national immunization programs, the importance of NoV as a cause of viral AGE has increased. Genetically diverse NoVs fall into six genogroups (GI–GVI), of which GI and GII contain most of the genotypes causing the human disease. The leading genotype, GII-4, accounts for 55–85% of infections worldwide. Currently there is no vaccine against NoV despite the need for one, especially for young children and for specific target groups among adults and the elderly. In the first stage of this dissertation, we determined NoV age-related seroprevalence in 0–14-year-old Finnish children to assess the serological background for NoV vaccine development. NoV GII-4-specific immunoglubulin (Ig) G and IgA were detected in all age-groups. Maternally acquired IgG antibodies declined soon after birth. By NoV-specific IgG determination, up to 47% of children aged 6–23 months had already encountered NoV. The seroprevalence as well as the levels of serum NoV-specific antibodies increased with age. These results indicate that NoVs are encountered at a very young age and consecutive NoV infections are probably common. Thus, the NoV vaccine should be administered early to prevent the majority of NoV gastroenteritis cases in children. There has been no success in culturing human NoVs in vitro, hampering the development of a live virus-based NoV vaccine. Instead, NoV subviral particles, lacking the genome but representing the whole capsid (virus-like particles, VLPs) or parts of the capsid (P-particles), have been considered as antigenically competent alternatives to a live vaccine. We demonstrated in mice that NoV VLPs induced cross-reactive humoral and cellular immune responses, whereas P-particles elicited a type-specific antibody-mediated response, suggesting that for the induction of broad NoV immunity, vaccine development should be focused on VLPs. The high number of NoV genotypes and the resulting pre-existing antibody variability among humans has been a challenge in NoV vaccine design. There is a concern that the pre-existing immunity might have a negative impact on the immune responses generated against novel circulating genotypes or vaccine antigens. We showed in mice that pre-existing immunity against one NoV genotype did not impair induction of humoral response against the de novo genotype; therefore, no proof of “original antigenic sin” among NoVs was observed. There is strong evidence that histo-blood group antigens (HBGAs), which are expressed on gut mucosal cells, are involved in the binding and/or entry process of NoVs. The blocking assay, a surrogate neutralization assay developed for NoV, measures antibodies that are able to block the binding of NoV VLPs to HBGAs. We observed that children with a high level of blocking antibodies in their sera were less susceptible to NoV infection. As blocking antibodies correlate with protection from NoV infection, the blocking assay can be used to determine a vaccine’s potential to prevent the disease. We tested the capacity of NoV VLP and P-particle subunit vaccines to elicit blocking antibodies against various NoV VLP genotypes from both major genogroups (GI and GII). Both VLPs and P-particles induced serum antibodies in mice that blocked the immunogen-specific strain efficiently. However, only VLP immunization resulted in the development of cross-blocking activity in the sera, but it was in a genogroup-restricted manner. This observation suggests that a broadly effective vaccine should contain at least one VLP from each of the two main genogroups (GI and GII). The final part of the dissertation focuses on assessing the NoV-specific immunogenicity of a trivalent combination vaccine candidate against NoV and RV in mice. The vaccine contains two NoV VLP genotypes derived from NoV GII-4 and GI-3 and RV VP6. High levels of type-specific and cross-reactive antibodies with broad blocking activity covering genogroups I and II were detected in immunized mice sera. Anti-NoV antibodies were also present in the gut of these animals. Furthermore, the combination vaccine activated the cellular arm of the immune system, which might be important for the induction of heterologous immunity. Both humoral and cell-mediated immune responses were long-lasting, and no interference between the vaccine components was observed. In conclusion, these results suggest that a combination vaccine might be sufficient to induce protective immune responses to a vast majority of the circulating NoVs

Norovirus kapsidi GII-4 ja GI-3 viruksen kaltaisiin partikkeleihin pohjautuvan kandidaattirokotteen kehitys

Norovirus (NoV) on rotaviruksen (RV) jälkeen toiseksi yleisin lasten virusperäisen akuutin gastroenteriitin (AGE) aiheuttaja maailmanlaajuisesti. Monissa maissa NoV on kuitenkin noussut tärkeimmäksi AGE:n aiheuttajaksi sen jälkeen, kun RV-rokotteet lisättiin kansallisiin rokotusohjelmiin. Norovirukset luokitellaan geneettisesti kuuteen eri genoryhmään (GI-GVI), joista genoryhmät GI ja GII sisältävät suurimman osan ihmisessä tautia aiheuttavista noroviruksista. Maailmanlaajuisesti yleisin genotyyppi, GII-4, on taudinaiheuttajana 55–85 %:ssa NoV-tautitapauksista. Norovirusta vastaan ei ole rokotetta, mutta tarve lasten, aikuisten erityisryhmien sekä vanhusten rokottamiseen on olemassa. Tämän väitöskirjatyön ensimmäisessä vaiheessa selvitimme NoV-vasta-aineiden ikäkohtaista esiintyvyyttä 0–14 vuotiailla lapsilla, minkä ansiosta serologinen ympäristö voitiin ottaa huomioon NoV-rokotteen kehityksessä. Kaikissa ikäryhmissä esiintyi NoV-spesifisiä immunoglobuliini (Ig) G ja IgA vasta-aineita. Vastasyntyneillä vauvoilla havaittiin äidiltä peräisin olevia NoV IgG-vasta-aineita, mutta niiden määrä väheni nopeasti syntymän jälkeen. IgG-vasta-aineiden perusteella jopa 47 % 6–23 kuukauden ikäisistä lapsista oli saanut NoV-infektion, ja sekä vasta-aineiden esiintymisen yleisyys että niiden määrä veressä kasvoivat iän myötä. Nämä tulokset osoittavat, että norovirusta esiintyy yleisesti jo pienillä lapsilla ja että toistuvat NoV-infektiot ovat tavallisia. NoV-rokote tulisikin antaa varhaisella iällä, jotta suuri osa lasten NoV-gastroenteriiteistä pystyttäisiin estämään. Norovirusta ei ole pystytty kasvattamaan laboratoriossa, mikä on estänyt elävän NoV-rokotteen kehittämisen. Elävän rokotteen sijaan NoV-rokotekandidaateiksi on ehdotettu norovirusperäisiä proteiinirakenteita, kuten viruksen kaltaisia partikkeleita (VLP:itä) ja P-partikkeleita. Kumpikaan rakenne ei sisällä NoV-genomia ja rakenteellisesti ne eroavat toisistaan siten, että VLP:t ilmentävät NoV-kapsidin rakenteen kokonaan ja P-partikkelit vain osittain, sisältäen kuitenkin toiminnallisesti tärkeät NoV-partikkelin osat. Toisessa osatyössä vertasimme näiden kahden rakenteen immunogeenisuutta hiirissä. VLP:t aktivoivat ristiin reagoivan vasta-ainevälitteisen ja soluvälitteisen immuunivasteen, kun taas P-partikkelit indusoivat tyyppispesifisiä vasta-aineita. Kokeen tulokset osoittavat, että laajakirjoisen NoV-rokotteen tulisi pohjautua VLP:ihin. Norovirusgenotyyppien laaja kirjo ja NoV-vasta-aineiden yleisyys vaikeuttavat NoV-rokotteen kehittämistä. Olemassa olevasta NoV-immuunivasteesta huolimatta elimistön tulisi kyetä tehokkaasti muodostamaan vasta-aineita uusia, esimerkiksi rokotteen sisältämiä genotyyppejä vastaan. Kolmannessa osatyössä testasimme hiirillä, muodostuvatko vasta-aineet spesifisesti uutta NoV-genotyyppiä vastaan, kun hiiret oli aikaisemmin immunisoitu toisella genotyypillä. Olemassa oleva immuunivaste ei heikentänyt uuden vasta-ainevälitteisen vasteen syntymistä, joten norovirusten kohdalla ei löytynyt viitteitä ”original antigenic sin” -ilmiöstä. On olemassa vahvoja todisteita siitä, että suoliston solujen pinnalla ilmentyvät kudosveriryhmäantigeenit (histo-blood group antigens, HGBA:t) toimivat noroviruksen tarttumispintana ja/tai tekijänä sisäänmenoprosessissa. NoV-vasta-aineiden tiedetään estävän NoV-VLP:iden sitoutumista HBGA-hiilihydraatteihin in vitro. Osoitimme, että sitoutumista estävillä (eli ”blokkaavilla”) seerumin vasta-aineilla oli yhteys tautisuojaan lapsilla. Tämän havainnon pohjalta pystyimme arvioimaan myös testirokotteiden potentiaalia estää NoV-infektio. Sekä VLP:illä että P-partikkeleilla immunisoitujen hiirien seerumi sisälsi tyyppispesifisiä blokkaavia vasta-aineita. Ainoastaan VLP:t indusoivat ristiin reagoivia blokkaavia vasta-aineita, mutta vaste oli genoryhmäkohtainen. Tämän havainnon perusteella laajakirjoiseen NoV-rokotteeseen tulisi sisällyttää ainakin yksi VLP-genotyyppi molemmista ihmisen päägenoryhmistä (GI ja GII). Viimeisessä osatyössä keskityimme arvioimaan NoV-RV-yhdistelmärokotteen NoV-spesifistä immunogeenisuutta hiirissä. Yhdistelmärokote sisältää noroviruksen GII-4- ja GI-3-peräisiä VLP:itä sekä rotaviruksen VP6-proteiinin. Rokote synnytti vahvan ristiinreagoivan vasta-ainevälitteisen immuunivasteen, ja seerumin vasta-aineet estivät GI- sekä GII-ryhmän eri VLP:iden sitoutumista HBGA-hiilihydraatteihin. Lisäksi NoV-vasta-aineita muodostui hiirten suolistoon. Rokotteen todettiin myös aktivoivan soluvälitteisen puolustuksen T-soluja, mikä saattaa olla tärkeää ristiin reagoivan immuunivasteen kannalta. Immuunivasteet olivat pitkäkestoisia, ja rokotekomponenttien ei havaittu häiritsevän toisiaan vasteiden synnyssä. Näiden tulosten perusteella voidaan todeta, että NoV-RV-yhdistelmärokote on lupaava ehdokas laajakirjoinen NoV-rokotteeksi.Norovirus (NoVs) is the second most common cause of pediatric viral acute gastroenteritis (AGE) after rotavirus (RV) worldwide. After the introduction of live RV vaccines onto national immunization programs, the importance of NoV as a cause of viral AGE has increased. Genetically diverse NoVs fall into six genogroups (GI–GVI), of which GI and GII contain most of the genotypes causing the human disease. The leading genotype, GII-4, accounts for 55–85% of infections worldwide. Currently there is no vaccine against NoV despite the need for one, especially for young children and for specific target groups among adults and the elderly. In the first stage of this dissertation, we determined NoV age-related seroprevalence in 0–14-year-old Finnish children to assess the serological background for NoV vaccine development. NoV GII-4-specific immunoglubulin (Ig) G and IgA were detected in all age-groups. Maternally acquired IgG antibodies declined soon after birth. By NoV-specific IgG determination, up to 47% of children aged 6–23 months had already encountered NoV. The seroprevalence as well as the levels of serum NoV-specific antibodies increased with age. These results indicate that NoVs are encountered at a very young age and consecutive NoV infections are probably common. Thus, the NoV vaccine should be administered early to prevent the majority of NoV gastroenteritis cases in children. There has been no success in culturing human NoVs in vitro, hampering the development of a live virus-based NoV vaccine. Instead, NoV subviral particles, lacking the genome but representing the whole capsid (virus-like particles, VLPs) or parts of the capsid (P-particles), have been considered as antigenically competent alternatives to a live vaccine. We demonstrated in mice that NoV VLPs induced cross-reactive humoral and cellular immune responses, whereas P-particles elicited a type-specific antibody-mediated response, suggesting that for the induction of broad NoV immunity, vaccine development should be focused on VLPs. The high number of NoV genotypes and the resulting pre-existing antibody variability among humans has been a challenge in NoV vaccine design. There is a concern that the pre-existing immunity might have a negative impact on the immune responses generated against novel circulating genotypes or vaccine antigens. We showed in mice that pre-existing immunity against one NoV genotype did not impair induction of humoral response against the de novo genotype; therefore, no proof of “original antigenic sin” among NoVs was observed. There is strong evidence that histo-blood group antigens (HBGAs), which are expressed on gut mucosal cells, are involved in the binding and/or entry process of NoVs. The blocking assay, a surrogate neutralization assay developed for NoV, measures antibodies that are able to block the binding of NoV VLPs to HBGAs. We observed that children with a high level of blocking antibodies in their sera were less susceptible to NoV infection. As blocking antibodies correlate with protection from NoV infection, the blocking assay can be used to determine a vaccine’s potential to prevent the disease. We tested the capacity of NoV VLP and P-particle subunit vaccines to elicit blocking antibodies against various NoV VLP genotypes from both major genogroups (GI and GII). Both VLPs and P-particles induced serum antibodies in mice that blocked the immunogen-specific strain efficiently. However, only VLP immunization resulted in the development of cross-blocking activity in the sera, but it was in a genogroup-restricted manner. This observation suggests that a broadly effective vaccine should contain at least one VLP from each of the two main genogroups (GI and GII). The final part of the dissertation focuses on assessing the NoV-specific immunogenicity of a trivalent combination vaccine candidate against NoV and RV in mice. The vaccine contains two NoV VLP genotypes derived from NoV GII-4 and GI-3 and RV VP6. High levels of type-specific and cross-reactive antibodies with broad blocking activity covering genogroups I and II were detected in immunized mice sera. Anti-NoV antibodies were also present in the gut of these animals. Furthermore, the combination vaccine activated the cellular arm of the immune system, which might be important for the induction of heterologous immunity. Both humoral and cell-mediated immune responses were long-lasting, and no interference between the vaccine components was observed. In conclusion, these results suggest that a combination vaccine might be sufficient to induce protective immune responses to a vast majority of the circulating NoVs