Metsänielujen kehityssuunnat vuosina 2021–2025 ja suhde EU-velvoitteisiin sekä ohjauskeinot nielujen vahvistamiseksi

Osana Pariisin ilmastosopimukselle antamaa sitoumusta Euroopan unioni on asettanut jäsenmailleen sitovat velvoitteet maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous -sektorille (ns. LULUCF-sektori) kausille 2021–2025 ja 2026–2030. Osana LULUCF-asetusta on Suomelle määritelty hoidetun metsämaan (mukaan lukien puutuotteet) vertailutasoksi -29,4 Mt CO2-ekv. vuodessa kaudelle 2021–2025. Metsien vertailutaso kuitenkin muuttuu, kun kasvihuonekaasuinventaariossa käytettäviä menetelmiä muutetaan vastaamaan kulloinkin käytössä olevaa parasta tietoa, eli vertailutasoon tehtävien niin sanottujen teknisten korjausten seurauksena. Tässä raportissa tarkastellaan metsien ja puutuotteiden kasvihuonekaasutaseiden kehitystä Suomessa tilastohistorian aikana vuosina 1990–2021, sekä arvioidaan, miten taseet kehittyvät vuosina 2021–2025, miten Suomen metsien vertailutaso voi muuttua teknisten korjausten seurauksena, ja millaisiksi voivat Suomen laskennalliset hoidetun metsämaan tilinpitoluokan kasvihuonekaasutaseet vuosina 2021–2025 muodostua. Lisäksi raportissa on koostettu julkisuudessa ja kirjallisuudessa esitettyjä ohjauskeinoja metsien hiilinielun vahvistamiseksi Suomessa ja analysoitu niiden kustannustehokkuutta, hyväksyttävyyttä, luotettavuutta sekä tulonsiirtovaikutuksia. Metsät ovat Suomessa olleet nettohiilinielu koko kasvihuonekaasujen tilastohistorian (1990–2021) ajan. Metsien hiilinielu on kuitenkin alentunut 1990- ja 2000-lukujen tasosta selvästi 2010-luvulla. Syynä tähän ovat olleet erityisesti puuston tilavuuskasvun pieneneminen ja hakkuiden lisääntyminen, joka on todennäköisesti myös osittain pienentänyt puuston tilavuuskasvua. Lisäksi orgaanisten metsämaiden maaperäpäästöt ovat uusimman arvion mukaan kasvaneet, erityisesti 2010-luvulla. Tällä hetkellä ei ole käytössä ohjauskeinoja, joilla varmistettaisiin hoidetun metsämaan nielun olevan riittävän suuri velvoitteiden saavuttamiseksi. Tässä raportissa arvioidulla puuston kasvun ja hakkuukertymän kehityksellä on olemassa merkittävä riski, että Suomi jää vertailutasosta ja LULUCF-velvoitteista jopa useilla kymmenillä miljoonilla hiilidioksidiekvivalenttitonneilla kaudella 2021–2025. Tämän alijäämän paikkaaminen lisäpäästövähennyksillä taakanjakosektorilla tai ostamalla nieluyksiköitä muilta jäsenmailta voi tulla hyvin kalliiksi. Ohjauskeinokategorioita ovat normiohjaus, taloudelliset ohjauskeinot sekä informaatio-ohjaus. Normiohjaukseen liittyy laaja kattavuus, edullisuus valtiolle ja toteutuksen suoraviivaisuus. Normien tiukkuus on yhteydessä niiden vaikuttavuuteen ja toisaalta hyväksyttävyyteen. Taloudellisten ohjauskeinojen vahvuutena voidaan pitää niiden kustannustehokkuutta. Ne perustuvat tulonsiirtoihin, joilla on vaikutus ohjauskeinon hyväksyttävyyteen, ja jotka voivat vahvistaa tai heikentää valtiontaloutta. Informaatio-ohjauksen vahvuuksina voidaan pitää sen edullisuutta valtiolle ja korkeaa hyväksyttävyyttä toimijoiden keskuudessa ja haasteena vaikeutta ennakoida ohjauksen vaikuttavuutta. Ohjauskeinovalinnasta riippumatta on ensiarvoisen tärkeää kiinnittää huomiota ohjauskeinon käyttöönottotapaan ja käytännön toteutukseen muun muassa toimijoiden sopeutumis¬mahdollisuuksien parantamiseksi, epätoivotun ennakoivan käyttäytymisen ja hiilivuodon ehkäisemiseksi sekä hallinnointikulujen hillitsemiseksi. Abstract Development trends of forest carbon sinks in 2021-2025 and how they relate to EU obligations, as well as policy instruments for strengthening the sinks As part of its commitment made to the Paris Climate Agreement, the European Union has set binding obligations for its member states in the land use, land use change, and forestry sector (the so-called LULUCF sector) for the 2021–2025 and 2026–2030 periods. Finland's reference level for managed forest land (including wood products) was -29.4 Mt of CO2-eq. a year for 2021–2025. However, the reference level for forests changes when the methods used in the greenhouse gas inventory is altered to correspond to the best knowledge available at any given time – that is, as a result of technical corrections to the reference level. This report examines the development of the greenhouse gas balances of forests in Finland and harvested wood products during the statistical history in 1990–2021 and evaluates the development of the balances in 2021–2025, how the forest reference level of Finland can change as a result of technical corrections, and how Finland's calculated greenhouse gas balances in the accounting category for managed forest land develop in 2021–2025. In addition, the report compiles policy options that aim to strengthen the carbon sinks of forests in Finland and analyses their cost-efficiency, acceptability, reliability, and income transfer effects. Forests in Finland have been a net carbon sink as long as greenhouse gas statistics have been kept (1990–2021). However, in the 2010s the forest carbon sink has declined considerably from the levels of the 1990s and 2000s. The main reason for this has been the decline in the growth of the wood volume of the trees, as well as increased felling, which has probably also contributed to the decline in the growth in wood volume. In addition, the emissions from the soil of organic land have grown, according to the latest estimate, especially in the 2010s. At present there are no policy instruments in use that would ensure that the carbon sink effect of managed forest land would be adequate for the fulfilment of the requirements. The development estimated in this report on how the growth of trees and total felling develop includes a significant risk that Finland will fall behind the reference level and the LULUCF obligations by tens of millions of tonnes of CO2-eq. in the 2021–2025 period. Fixing this deficit through further reductions in emissions in the effort sharing sector, or by buying sink units from other member states could prove very costly. Policy instrument categories are regulation, economic instruments and informational instruments. Regulation entails broad coverage, low costs for the state and straightforward implementation. The strictness of the regulation has implications for its effectiveness and acceptability. Economic instruments are cost-efficient. They are based on income transfers which affect their acceptability and can have positive or negative effects to the state budget. Informational instruments bear low costs for the state and enjoy high acceptance. Their effectiveness is, however, difficult to predict beforehand. Special attention needs to be paid to the way that the policy instruments are taken into use, and to their practical implementation, to reduce undesirable proactive behaviour and carbon leakage, to limit the governance costs, and to give actors the possibility to adapt to the change in the operating environment. Sammandrag Skogssänkornas utvecklingstrender 2021–2025 och förhållande till EU-förpliktelser samt styrmedel för att förbättra sänkorna Som en del av åtagandet för klimatavtalet från Paris har Europeiska unionen ålagt sina medlemsländer bindande skyldigheter för sektorn för markanvändning, förändrad markanvändning och skogsbruk (den s.k. LULUCF-sektorn) för perioden 2021–2025 och 2026–2030. Referensnivån för skogsmark som brukas i Finland (inklusive träprodukter) är -29,4 Mt CO2-ekv. per år för perioden 2021–2025. Skogarnas referensnivå ändras dock när metoderna som används i inventariet av växthusgas ändras så att de motsvarar den bästa tillgängliga informationen, det vill säga till följd av så kallade tekniska korrigeringar som görs i referensnivån. I denna rapport granskas utvecklingen av balansen för växthusgas för Finlands skogar och träprodukter under statistikhistorien åren 1990–2021. I rapporten bedömer vi även hur balansräkningarna utvecklas åren 2021–2025, hur referensnivån för Finlands skogar kan ändra till följd av tekniska korrigeringar och hur Finlands kalkylmässiga växthusgasbalanser i markbokföringskategorin för brukad skogsmark kan bildas åren 2021–2025. Dessutom har man i rapporten sammanställt styrmedel för att förbättra kolsänkan i skogarna i Finland, och analyserat deras kostnadseffektivitet, acceptabilitet, tillförlitlighet och inverkan på inkomstöverföringar. Skogarna i Finland har varit en nettokolsänka under hela den tid som växthusgaserna har statistikförts (1990–2021). Skogarnas kolsänka har dock tydligt minskat på 2010-talet jämfört med nivån på 1990- och 2000-talen. Orsaken till detta har i synnerhet varit att trädbeståndets volymtillväxt har minskat och avverkningen ökat, vilket sannolikt också delvis har minskat trädbeståndets volymtillväxt. Dessutom har de organiska markernas utsläpp från marken ökat enligt den senaste bedömningen, särskilt på 2010-talet. För närvarande finns det inga styrmedel för att säkerställa att den vårdade skogsmarkens sänka är tillräckligt stor för att uppfylla skyldigheterna. Den uppskattade utvecklingen av trädbeståndets tillväxt och avverkningsmängden i denna rapport medför en betydande risk för att Finland inte når referensnivån och LULUCF-förpliktelserna. Enligt uppskattningen skulle Finland ligga under referensnivån och efter i förpliktelserna med upp till flera tiotals miljoner ton koldioxidekvivalenter under perioden 2021–2025. Det kan bli mycket dyrt att korrigera detta underskott med ytterligare utsläppsminskningar inom ansvarsfördelningssektorn eller genom att köpa sänkkrediter från andra medlemsländer. Styrmedelskategorierna är normstyrning, ekonomiska styrmedel och informationsstyrning. Normstyrningen har en bred täckning, en rak implementation och låga kostnader för staten. Normernas strikthet är relaterad till deras effektivitet och acceptabilitet. De ekonomiska styrmedlen är kostnadseffektiva. De bygger på inkomstöverföringar som påverkar acceptabiliteten och som kan förstärka eller försvaga statsbudgeten. Informationsstyrningen har låga kostnader för staten och en hög acceptabilitet, men det är svårt att förutsäga styrningens effektivitet. Särskild uppmärksamhet ska fästas vid hur styrmedlen tas i bruk och hur de genomförs i praktiken för att minska oönskat förutseende beteende och koldioxidläckage, begränsa förvaltningskostnader, och ge aktörerna möjlighet att anpassa sig till förändringar i verksamhetsmiljön

Top-down approaches for sharing GHG emission reductions : uncertainties and sensitivities in the 27 European Union Member States

To reduce GHG emissions, the EU27 countries committed themselves in 2007 to reduce emissions from 1990 levels by 20% by 2020. In January 2008, the EU commission gave the first country-specific proposals to reduce emissions in sectors outside the EU emission trading system (non-ETS). In this study, we looked at several ways of sharing emission reductions in the non-ETS sector. We considered population and economic growth as significant drivers of the development of emissions. In particular, we analyzed development in GHG intensity of economies. Reduction requirements vary greatly among countries depending on the principle of effort sharing. The results of our calculations can be perceived as examples of how effort sharing between the EU Member States could look like when certain assumptions are made. Generally they illustrate the sensitivity of the results to data used, assumptions made, and method applied. The main strength of simple top-down approaches is transparency. A major weakness is a very limited ability to consider national circumstances. Political negotiations are ultimately crucial; an analysis like this provides material for negotiations and makes a contribution to solving the effort-sharing problem. As future development is partly unpredictable, implementation of some kind of subsequent adjustment could be considered during the process

Metsät biotalouden raaka-aineena ja hiilinieluna

201

On the trade-offs and synergies between forest carbon sequestration and substitution

Forest biomass can be used in two different ways to limit the growth of the atmospheric greenhouse gas (GHG) concentrations: (1) to provide negative emissions through sequestration of carbon into forests and harvested wood products or (2) to avoid GHG emissions through substitution of non-renewable raw materials with wood. We study the trade-offs and synergies between these strategies using three different Finnish national-level forest scenarios between 2015 and 2044 as examples. We demonstrate how GHG emissions change when wood harvest rates are increased. We take into account CO2 and other greenhouse gas flows in the forest, the decay rate of harvested wood products and fossil-based CO2 emissions that can be avoided by substituting alternative materials with wood derived from increased harvests. We considered uncertainties of key parameters by using stochastic simulation. According to our results, an increase in harvest rates in Finland increased the total net GHG flow to the atmosphere virtually certainly or very likely, given the uncertainties and time frame considered. This was because the increased biomass-based CO2 and other greenhouse gas emissions to the atmosphere together with decreased carbon sequestration into the forest were very likely higher than the avoided fossil-based CO2 emissions. The reverse of this conclusion would require that compared to what was studied in this paper, the share of long-living wood products in the product mix would be higher, carbon dioxide from bioenergy production would be captured and stored, and reduction in forest carbon equivalent net sink due to wood harvesting would be minimized.Peer reviewe

Liikenteen biopolttoaineiden ja peltoenergian kasvihuonekaasutaseet ja uudet liiketoimintakonseptit

vokKA

Land use in life cycle assessment

As human population is continuously increasing, productive land is becoming even more limited resource for biomass production. Land use and land use change cause various environmental impacts. At the moment the focus is on land use related greenhouse gas emissions, but changes in carbon cycles and storages, soil quality and soil net productivity, and loss of biodiversity are growing in importance. Additionally, changes in land use and land cover also affect water quality and availability. Currently, land use related terminology is diverse, and the methodologies to assess the impacts of land use and land use change are still partly under development. The aim of this study was to discuss how land use induced environmental impacts can be taken into consideration in the life cycle assessment (LCA).  This report summarises the results of the FINLCA project’s (Life Cycle Assessment Framework and Tools for Finnish Companies) two tasks (WP 2.1 land use and WP 5.2 biomaterials). The study was conducted in co-operation with the Finnish Environment Institute (SYKE) and VTT Technical Research Centre of Finland. As a result, we show that it is possible to make land use impact assessment with LCA. Indicators are available for climate impacts and for all the other identified land use impact categories (resource depletion, soil quality, and biodiversity). However, limited land use related data reduces the reliability of the results. Most widely used life cycle impact assessment (LCIA) methods (e.g. ReCiPe, CML or EI99) cover only one aspect of land use induced environmental impacts. Additionally, some of the land use indicator results are difficult to understand and communicate. From the company perspective, we considered that accounting of land occupation (m2a) and transformation (m2 from and to) is a good starting point together with the relatively simple ecological footprint indicator for productive land occupation (resource depletion). A more comprehensive and challenging approach to land use impact assessment in LCA is to include all three impact categories and add the SOC/SOM indicator for soil quality impacts and EDP or PDF indicator for biodiversity. In case no quantitative assessment can be done, we propose that companies would map their raw materials’ origins. Even a qualitative assessment related to products’ life cycles would help to identify if there are any potential land use or direct and indirect land use change risks

Metsien hiilinielut otettava mukaan biotalouden kestävyystarkasteluihin

18.7.2016 julkaistu versio korvaa 15.7.2016 julkaistun version

Wood substitution potential in greenhouse gas emission reduction - review on current state and application of displacement factors

Background: Replacing non-renewable materials and energy with wood offers a potential strategy to mitigate climate change if the net emissions of ecosystem and technosystem are reduced in a considered time period. Displacement factors (DFs) describe an emission reduction for a wood-based product or fuel which is used in place of a non-wood alternative. The aims of this review were to map and assess DFs from scientific literature and to provide findings on how to harmonise practices behind them and to support coherent application. Results: Most of the reviewed DFs were positive, implying decreasing fossil GHG emissions in the technosystem. The vast majority of the reviewed DFs describe avoided fossil emissions either both in processing and use of wood or only in the latter when wood processing emissions were considered separately. Some of the reviewed DFs included emissions avoided in post-use of harvested wood products (HWPs). Changes in forest and product carbon stocks were not included in DFs except in a few single cases. However, in most of the reviewed studies they were considered separately in a consistent way along with DFs. DFs for wood energy, construction and material substitution were widely available, whereas DFs for packaging products, chemicals and textiles were scarce. More than half of DFs were calculated by the authors of the reviewed articles while the rest of them were adopted from other articles. Conclusions: Most of the reviewed DFs describe the avoided fossil GHG emissions. These DFs may provide insights on the wood-based products with a potential to replace emissions intensive alternatives but they do not reveal the actual climate change mitigation effects of wood use. The way DFs should be applied and interpreted depends on what has been included in them. If the aim of DFs is to describe the overall climate effects of wood use, DFs should include all the relevant GHG flows, including changes in forest and HWP carbon stock and post-use of HWPs, however, based on this literature review this is not a common practice. DFs including only fossil emissions should be applied together with a coherent assessment of changes in forest and HWP carbon stocks, as was the case in most of the reviewed studies. To increase robustness and transparency and to decrease misuse, we recommend that system boundaries and other assumptions behind DFs should be clearly documented

Päästökompensaatiot ilmastonmuutoksen hillinnän keinona Suomessa – nyt ja tulevaisuudessa

Vapaaehtoista päästökompensointia ja sen tuomaa yksityistä rahoitusta tarvitaan tulevaisuudessa yhä tiukkenevien ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Suomessa vapaaehtoinen päästökompensointi on määrältään vielä melko vähäistä. Markkinat ovat kuitenkin kasvamassa kansainvälisesti ja kansallisesti. Tämä selvitys antaa kokonaisnäkemyksen vapaaehtoisen päästökompensoinnin nykytilanteesta ja roolista suomalaisten toimijoiden (valtiot, kunnat, yritykset, organisaatiot ja yksilöt) ilmastonmuutoksen hillintätyössä. Lisäksi tarkastellaan päästövähennysyksiköitä tuottavia hanketyyppejä, niihin liittyviä kansainvälisiä standardeja, eurooppalaisia kompensaatiojärjestelmiä sekä hankkeiden laadunvarmistusta. Raportti kokoaa yhteen vapaaehtoisten päästökompensaatiomarkkinoiden haasteita ja kehittämistarpeita sekä ehdotuksia alan kehittämiseksi Suomessa. Luotettavan ja hyväksyttävän kompensaatiotoiminnan ja kuluttajansuojan toteutumisen varmistamiseksi toimialalle tarvitaan yhtenäiset vähimmäiskriteerit ja selkeät säännöt, jotka määrittelevät eri käsitteiden sisällön ja linjaavat toimintaympäristön. Alan markkinalähtöinen kehittäminen on tärkeää, mutta päästökompensaatiojärjestelmällä tulisi olla myös valtiollinen vastuutaho. Lisäksi voitaisiin perustaa tieteellinen asiantuntijapaneeli vastuutahon, kuluttajaviranomaisen ja toimijoiden tueksi. Markkinoiden kansainvälinen kehitys ja mahdolliset muutokset Euroopan unionin sääntelyssä on huomioitava myös kansallisen järjestelmän kehittämisessä