30 research outputs found

    Aorttaläppäahtauman leikkaushoito ompeleettomalla bioläpällä

    Get PDF
    Aorttaläpän ahtauma on yleisin läppävika länsimaissa. Väestön vanhetessa sitä sairastavien määrä kasvaa. Tässä HALO-katsauksessa arvioitiin, onko aorttaläppäahtauman leikkaushoito ompeleettomalla bioläpällä turvallinen ja vaikuttava hoitomenetelmä. Vähemmän kajoavilla toimenpidemenetelmillä pyritään pienentämään komplikaatioriskiä ja parantamaan hoidon tuloksia. Tutkimusnäyttö perustui pieniin potilassarjoihin ja kaltaistettuihin vertailuaineistoihin eikä satunnaistettuja tutkimuksia ole tehty. Ompeleettoman läpän asennus näyttää toimenpiteenä olevan vähintään yhtä turvallinen kuin perinteinen läppäleikkaus tai katetriteitse tehtävä läppäimplantaatio (TAVI). Raportoidut aortan sulkuajat ja sydän-keuhkokoneen käyttöajat ovat lyhyemmät kuin ommeltavaa läppää käytettäessä. Ompeleetonta aorttaläppää käytettäessä leikkauksiin liittyy lievää tai vaikeampaa paravalvulaarista vuotoa vähemmän kuin ensimmäisen sukupolven TAVI-läppiä käytettäessä. Kuolleisuuseroista ei voi toistaiseksi tehdä päätelmiä, koska tutkimusaineistot ovat olleet pieniä. Ompeleeton läppä on kalliimpi kuin ommeltavat, mutta halvempi kuin TAVI-läppä. Ompeleettomasta läpästä ei ole tehty kustannus-hyötyanalyysejä muiden menetelmien tapaan. Niukan tutkimustiedon valossa ompeleeton läppä on vaihtoehto perinteiselle ommeltavalle läpälle erityisesti suuren riskin potilaiden hoidossa ja miniavausten yhteydessä, mutta satunnaistetut tutkimukset ja pitkäaikaistulokset puuttuvat. English summary: Sutureless valve replacement for aortic valve stenosis Background Aortic valve stenosis is the most common valvular heart disease in the Western world. The number of patients will increase in the future due to the ageing of the population. The elderly also have more concomitant diseases. New minimally invasive techniques have been developed in order to decrease the complication risk and improve clinical outcomes. Methods In this MUMM (Managed Uptake of Medical Methods) review, the safety and effectiveness of sutureless valve replacement in high-risk patients was evaluated. Thirteen studies were included in the analysis. The included studies were mainly case series and some small matched comparative studies. There were no randomised controlled trials comparing different surgical approaches in aortic valve replacement. Results No conclusions could be drawn on survival due to lack of randomised trials. Sutureless aortic valve replacement did not increase early adverse events or complications when compared with traditional open-heart surgery aortic valve replacement or transcatheter aortic valve implantation (TAVI). Cardiopulmonary bypass and aortic cross-clamping times were shorter than when using open-heart surgery. According to one study, paravalvular leak/regurgitation was significantly less common with sutureless aortic valve replacement than in transcatheter aortic valve implantation. The procedure is also clearly less expensive than TAVI. Conclusions Based on scant research evidence sutureless aortic replacement can be an alternative to traditional valve implantation in the treatment of patients with high-risk aortic valve stenosis using a minimally invasive surgical approach. Randomised trials and long-term results are, however, lacking

    Sosiaali- ja terveyspalvelut Suomessa 2018 : Asiantuntija-arvio

    Get PDF
    From information to assessment: aiming for better service

    Transkraniaalinen magneettistimulaatio neuropaattisen kivun hoidossa

    Get PDF
    HALO-katsausHermoperäisen eli neuropaattisen kivun tai monimuotoisen paikallisen kipuoireyhtymän (CRPS) nykyiset hoito- ja kuntoutusmenetelmät auttavat vain osaa potilaista, joten uusien hoitomuotojen tarve on ilmeinen. Järjestelmälliseen kirjallisuuskatsaukseen haettiin tutkimukset aivojen sarjamagneettistimulaation (rTMS) vaikuttavuudesta ja turvallisuudesta hermovauriokipu- ja CRPS-potilailla, joille muut hoitomenetelmät eivät ole tuoneet riittävää kivun lievitystä. Vaikuttavuusarvio perustuu seitsemään satunnaistettuun, lumekontrolloituun tutkimukseen, joissa oli ¬samanaikainen vertailuryhmä, sekä kolmeen tutkimukseen, joissa potilas sai satunnaistetussa järjestyksessä aktiivista ja lumehoitoa. Useimmissa tutkimuksissa rTMS-hoito lievitti lyhytkestoisesti neuropaattista kipua lumestimulaatioon ¬verrattuna. Kipua lievittävä vaikutus oli suurin heti hoitojakson päättyessä ja pieneni seurannassa. Vaikutus CRPS-kipuun oli merkittävä mutta lyhytkestoinen. Raportoidut haitat olivat lieviä ja vaarattomia. Yleisin haittavaikutus oli päänsärky. Lyhytkestoisten seurantatutkimusten perusteella hermovauriokipupotilaat hyötyvät rTMS-hoidosta, jos muu hoito ei lievitä kipua riittävästi. Menetelmän pitkäaikaisesta vaikuttavuudesta ja ylläpitohoidon malleista tarvitaan lisää tutkimusta

    Evaluasi Pengetahuan Sebelum dan Sesudah Penyuluhan Tentang Kanker Payudara dan Praktek Sadari di Madrasah Aliyah Hidayatul Muslimin 2 Kecamatan Sungai Raya Kabupaten Kubu Raya Tahun 2017

    Full text link
    Pengetahuan merupakan hasil dari tahu dan ini terjadi setelah orang melakukan pengindraan terhadap suatu objek tertentu. Kanker payudara adalah suatu penyakit dimana terjadi pertumbuhan berlebihan atau perkembangan tidak terkontrol dari sel-sel (jaringan) payudara. Diperkirakan bahwa di seluruh dunia lebih dari 508 000 wanita meninggal pada tahun 2011 karena kanker payudara. prevalensi kanker payudara di Indonesia mencapai 0,5 per 1000 perempuan. Pada tahun 2003 berjumlah 221 orang, mengalami kenaikan tiga kali lipat pada tahun 2012. Tujuan umum dari penelitian ini adalah untuk mengevaluasi pengetahuan sebelum dan sesudah penyuluhan tentang kanker payudara dan praktek SADARI di Madrasah Aliyah Hidayatul Muslimin 2 Kecamatan Sungai Raya Kabupaten Kubu Raya tahun 2017. Desain penelitian ini adalah Quasi Eksperimen. Dengan rancangan penelitian One Group Pre- Post test. Dengan menggunakan alat ukur kuesioner dan lembar checklist. Dari hasil penelitian Sebelum penyuluhan dan praktek didapatkan sebagian dari responden dengan pengetahuan baik yaitu 41 responden (56,9%) dan sebagian dari responden dengan praktek baik yaitu 33 responden (45,8%). Dan sesudah penyuluhan dan praktek sebagian dari responden dengan pengetahuan baik yaitu 38 responden (52,8%) dan sebagian besar responden dengan praktek baik yaitu 47 responden (65,3%), diketahui hasil uji statistik T-Test pengetahuan -4, 947 dan T-Test praktek yaitu -14,761 didapatkan nilai P-Value 0,0001 < 0,05 yang berarti Ha diterima yaitu ada perbedaan pengetahuan sebelum dan sesudah diberikan penyuluhan,dan.praktek. Kesimpulan hasil penelitian ini sebaiknya siswi rutin melakukan SADARI setiap bulan pada hari ke 5-10 menstruasi sehingga dapat mendeteksi dini adanya kelainan pada payudara

    Transkraniaalinen magneettistimulaatio neuropaattisen kivun hoidossa

    Get PDF
    HALO-katsausHermoperäisen eli neuropaattisen kivun tai monimuotoisen paikallisen kipuoireyhtymän (CRPS) nykyiset hoito- ja kuntoutusmenetelmät auttavat vain osaa potilaista, joten uusien hoitomuotojen tarve on ilmeinen. Järjestelmälliseen kirjallisuuskatsaukseen haettiin tutkimukset aivojen sarjamagneettistimulaation (rTMS) vaikuttavuudesta ja turvallisuudesta hermovauriokipu- ja CRPS-potilailla, joille muut hoitomenetelmät eivät ole tuoneet riittävää kivun lievitystä. Vaikuttavuusarvio perustuu seitsemään satunnaistettuun, lumekontrolloituun tutkimukseen, joissa oli ¬samanaikainen vertailuryhmä, sekä kolmeen tutkimukseen, joissa potilas sai satunnaistetussa järjestyksessä aktiivista ja lumehoitoa. Useimmissa tutkimuksissa rTMS-hoito lievitti lyhytkestoisesti neuropaattista kipua lumestimulaatioon ¬verrattuna. Kipua lievittävä vaikutus oli suurin heti hoitojakson päättyessä ja pieneni seurannassa. Vaikutus CRPS-kipuun oli merkittävä mutta lyhytkestoinen. Raportoidut haitat olivat lieviä ja vaarattomia. Yleisin haittavaikutus oli päänsärky. Lyhytkestoisten seurantatutkimusten perusteella hermovauriokipupotilaat hyötyvät rTMS-hoidosta, jos muu hoito ei lievitä kipua riittävästi. Menetelmän pitkäaikaisesta vaikuttavuudesta ja ylläpitohoidon malleista tarvitaan lisää tutkimusta

    Robottiavusteinen kirurgia nielusyövän hoidossa

    Get PDF
    HALO-katsaus•Ha­vain­noivien vertai­lu­tut­ki­musten ja klii­nisen koke­muksen perus­teella tran­so­raa­linen robot­ti­ki­rurgia vai­kuttaa lupaa­valta mene­tel­mältä vali­koi­duissa poti­las­ryh­missä, mut­ta tutki­mus­näyttö vaikut­ta­vuu­desta ja turval­li­suu­desta on toistai­seksi puutteel­lista ja heikko­laa­tuista

    Utilization and appropriateness of self-medication in Finland

    No full text
    Väitöskirja, liitteenä alkuperäisartikkelit (elektronisen version ISBN 951-33-1048-5

    Utilization and appropriateness of self-medication in Finland

    No full text
    corecore