Populations in stable and variable habitats : Green and common sandpiper in a beaver-influenced landscape

Stability of breeding habitat use and population variability was studied in two common wader species: green sandpiper Tringa ochropus and common sandpiper Actitis hypoleucos in a boreal lake area in southern Finland. The main natural driver of habitat disturbance in the area is an ecosystem engineer, the North American beaver Castor canadensis. We also studied the presence and abundance of green sandpipers before, during and after beaver-induced floods. In the studied landscape, the variable habitat created by beaver flooding appeared to have carrying capacity for a larger green sandpiper population than the more stable habitat for that of the common sandpiper. Common sandpipers made much use of the same lakes from year to year whereas the occupation of wetlands by the green sandpiper was more variable. The population of common sandpipers fluctuated more, although they inhabited the more stable environment. Green sandpiper pair numbers increased during beaver flooding, which suggests that they adapt rapidly to changes in breeding site availability. Some of the facilitating effects of the beaver appeared to remain 1-2 years after the flooding.Peer reviewe

Institutionaalinen näkökulma tilintarkastusyhteisöiden toimintatapojen muutokseen : Toimintaympäristön muutosten vaikutukset tilintarkastuksen käytäntöihin ja tilintarkastusyhteisöiden samanlaistumiseen 2000-luvulla

Siirretty Doriast

Komentosuhteiden järjestely maavoimien joukko-osastojen tai yhtymien joutuessa toimimaan rannikkolohkon alueella

Artikkelin alussa käsitellään eri aselajien yhtenäisen johtosuhteen merkitystä ja todetaan, että yhteistoiminnan onnistuminen on mitä suurimmassa määrin koulutuskysymys. Samalla todetaan, että tarkoituksenmukaiset johtosuhteet ovat yhteistoiminnan onnistumisen edellytys. Kirjoittajan mielestä ohjesäännöistä ei löydy riittävän selkeitä periaatteita rannikkopuolustuksen johtamisen järjestelyille. Toisessa luvussa tarkastellaan komentosuhteiden järjestelyä rannikkolohkon liittyessä tai yhtyessä alueellisesti kenttäarmeijan varsinaiseen sotatoimialueeseen. Käsittelyyn otetaan tilanne, jossa rannikkolohko alistetaan lähimmälle joukko-osastolle tai sotatoimiyhtymälle. Toisena vaihtoehtona käsitellään maavoimien alistamista rannikkopuolustuksen johtajalle. Kolmannessa luvussa tarkastellaan komentosuhteiden järjestelyä rannikkolohkon ollessa kenttäarmeijan varsinaisen sotatoimialueen ulkopuolella. Luvussa käsitellään vaihtoehtoina joukko-osastojen tai yhtymien alistamista merivoimien komentajalle tai maavoimien alistamista rannikkolohkolle sekä rannikkolohkon ja sille vakinaisesti alistamattomien maavoimien välisiä komentosuhteita. Artikkelin johtopäätöksissä todetaan muun muassa, että kaikki käsitellyt johtosuhteet ovat mahdollisia, mutta ne tulisi suunnitella jo etukäteen rauhan aikana

The proliferation of a new-market disruptive innovation: case personal 3D printers

Ever since Clayton Christensen's 1997 book "The Innovator's Dilemma" on disruptive innovations, the theory has received considerable scholarly as well as business management attention, with some even calling it "groundbreaking". Its key premise - that entrant companies with products of inferior performance can displace established companies - continues to be a prominent subject of management and innovation research. Like any trailblazing theory, it has also stirred criticism and aroused alternative explanations, contributing to its ongoing evolution. There nevertheless exists a considerable amount of concrete examples in the literature of various products, companies and industries where an entrant company or product did indeed disrupt the established actors. Christensen (2000) found that such disruptive innovations tend to be smaller, simpler, cheaper, more reliable and convenient that established or preceding products, and still based on existing technologies. These characteristics bring us to view the recent proliferation of personal 3D printers in a new light. Recent media attention has led some authors - and popular media - to consider 3D printing as a new disruptive technology, even though the technology has existed for a good quarter of a century. Also, disruption is a relative phenomenon, meaning that there must be an established product to disrupt. However, the recent expiry of certain patents and the birth of an open-source 3D printer project have led to the advent of a class of considerably low-priced, consumer-grade 3D printers. These seem to fit Christensen's (2000) characteristics of a typical disruptive innovation remarkably well, yet the notion of personal 3D printers as a potential disruptive innovation doesn't seem to have been researched in any detail and thus the knowledge on the phenomenon is scattered. The purpose of this case study is to study the proliferation of personal printers in detail and address whether they can indeed be considered a disruptive innovation. This entails studying e.g. the factors leading to their advent, the differences between the personal printers and entry-level industrial ones, business models, unit sales, prices, market shares and industry revenue. Based on Christensen's (2000) suggestion, also the development of personal 3D printers' performance over time is charted and compared to entry-level industrial printers as well as assumed performance demands of the market. My results indicate that personal 3D printers meet the general criteria for a (new-market) disruptive innovation, yet their proliferation has occurred in a fashion that doesn't cause immediate consequences for individual incumbent companies, even though the total 3D printer market has no doubt been disrupted by the new product and new entrants. The case supports the view of significant market expansion as a result of a disruptive innovation's entry

Alueellisen puolustuksen periaatteista

Artikkeli esittelee alueellisen puolustuksen periaatteita toteutusta. Aluksi luodaan katsaus siihen , millaiseksi tuleva sota luonteeltaan muodostuu ja korostetaan tärkeimpinä tekniikan vaikutusta. Lisäksi korostetaan laajan liikkuvuuden ja tulivoiman merkitystä sekä käsitellään lentoaseen, panssaroinnin, moottoroinnin ja meritaisteluvälineiden kehityspiirteitä. "Lentojoukkojen teknillinen kehittyminen ja massakäyttö, nykyaikainen maihinnousukalusto, panssariase ja moottorointi sekä yleensä hyökkäyksen voima ja nopeus aiheuttavat sen, että jäykän ja kaavamaisen puolustuksen periaatteista on ollut pakko luopua.... Maaston hallussapito tai sen menettäminen ei saa yksinomaan olla ratkaisevaa. Ratkaisevaa on taistelu ja ennen kaikkea vihollisen lyöminen." Artikkelissa tarkastellaan myös merirajan merkitystä sekä sotatoimialueen laajenemista, jolloin koko maa on sotatoimialuetta ja puolustusta on tarkasteltava alueellisena kysymyksenä. Tämän johdosta muun muassa rajat eri puolustushaarojen kesken yhä enemmän häviävät. "Alueellisen puolustuksen periaatteena on, että maa jaetaan strategiset ja operatiiviset tekijät huomioon ottaen ylipäällikön alaisin vastuualueisiin." Lisäksi pohditaan alueellisen puolustuksen johtamista, komentajan roolia, viranomaisten välistä yhteistoimintaa, vastuualueiden määrittämisperiaatteita sekä muun muassa puolustushaarojen johtosuhteita rannikko- ja ilmatorjuntajoukkojen kannalta. Vastuualueiden rajojen todetaan olevan joustavia ja tehtävinä ovat alueen puolustaminen, puolueettomuusvartiointi, sotilaallisten ja taloudellisten lkp-valmistelujen johtaminen tai valvonta sekä siviilipuolustuksen johto. Lopuksi muun muassa todetaan, että "Rauhan ajan puolustusvoimien tulee soveltua sodan ajan vaatimuksiin.

Ahvenanmaan sotilaallinen ja sotilaspoliittinen merkitys

Artikkelin tarkoituksena on "luoda yleiskuva Ahvenanmaan kysymyksen kehityksestä vuoden 1921:n sopimuksen syntymiseen saakka sekä tarkastella Ahvenanmaan sotilaallista ja sotilaspoliittista merkitystä lähinnä nykyistä ajankohtaa silmälläpitäen".Ensimmäisessä luvussa käsitellään Ahvenanmaan kysymystä vuoteen 1921 saakka tarkastelemalla Suomen sotaa 1808-1809 , vuosien 1809-1856 tapahtumia, ensimmäisen maailmansodan aikaisia vaiheita, linnoitusten hävittämistä, Kansainliittoa sekä Ahvenanmaan sopimusta vuodelta 1921. Toisessa luvussa, Ahvenanmaan strategien asema Itämerellä, käsitellään Ahvenanmaan aluetta ja sen sotilasmaantieteellistä asemaa sekä Ahvenanmaan merkitystä Suomen puolustukselle. Käsittelyssä on saaren merkitys kauppamerenkulullemme, Ahvenanmaa Lounais-Suomeen tehtävän hyökkäyksen tukikohtana sekä vihollisen mahdollisuudet maihinnousuun. Lisäksi tarkastelun kohteena on saarten strateginen merkitys Ruotsille.Kolmannessa luvussa Ahvenanmaata tarkastellaan suurvaltain ja Itämeren maiden välisenä sotilaallisena kysymyksenä. Loppupäätelmissään kirjoittaja esittää kantanaan, että mikäli Suomella olisi kaikki oikeudet valmistella saarten puolustus, se edistäisi alueen rauhankin asiaa. Artikkelin liitteenä on Ahvenanmaan saarten linnoittamuutta ja neutralisoimista koskeva sopimus vuodelta 1922

Inferences of mantle viscosity based on ice age data sets: Radial structure

We perform joint nonlinear inversions of glacial isostatic adjustment (GIA) data, including the following: postglacial decay times in Canada and Scandinavia, the Fennoscandian relaxation spectrum (FRS), late-Holocene differential sea level (DSL) highstands (based on recent compilations of Australian sea level histories), and the rate of change of the degree 2 zonal harmonic of the geopotential, $J_2$. Resolving power analyses demonstrate the following: (1) the FRS constrains mean upper mantle viscosity to be ∼3 × 10$^{20}$ Pa s, (2) postglacial decay time data require the average viscosity in the top ∼1500 km of the mantle to be 10$^{21}$ Pa s, and (3) the $J_2$ datum constrains mean lower mantle viscosity to be ∼5 × 10$^{21}$ Pa s. To reconcile (2) and (3), viscosity must increase to 10$^{22}$-10$^{23}$ Pa s in the deep mantle. Our analysis highlights the importance of accurately correcting the $J_2$ observation for modern glacier melting in order to robustly infer deep mantle viscosity. We also perform a large series of forward calculations to investigate the compatibility of the GIA data sets with a viscosity jump within the lower mantle, as suggested by geodynamic and seismic studies, and conclude that the GIA data may accommodate a sharp jump of 1-2 orders of magnitude in viscosity across a boundary placed in a depth range of 1000-1700 km but does not require such a feature. Finally, we find that no 1-D viscosity profile appears capable of simultaneously reconciling the DSL highstand data and suggest that this discord is likely due to laterally heterogeneous mantle viscosity, an issue we explore in a companion study.National Science Foundation Division of Ocean Sciences (Grant ID: OCE-0825293 “PLIOMAX”), Cooperative Studies of The Earth’s Deep Interior (Grant ID: EAR-1464024), Harvard Universit