Suomen Ramsar -kosteikkotoimintaohjelma 2016–2020

Kansallinen Ramsar -kosteikkotoimintaohjelma on laadittu osana Valtioneuvoston päättämää (20.12.2012) Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategiaa vuosiksi 2012–2020 ja toimintaohjelmaa 2013–2020. Kyseinen strategia ja toimintaohjelma on päivitetty vastaamaan biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen (SopS 78/1994) (Convention on Biological Diversity, CBD) mukaisia ja EU:ssa sovittuja biodiversiteettistrategian tavoitteita. Ramsarin sopimuksen (vesilintujen elinympäristönä kansainvälisesti merkittäviä vesiperäisiä maita koskeva yleissopimus) tavoitteena on kansainvälisesti arvokkaiden kosteikkojen suojelu ja laajemmin kaikkien kosteikkojen ja vesivarojen kestävän käytön edistäminen. Ramsarin sopimuksen 12. osapuolikokouksessa (2015) hyväksyttiin kansainvälinen strategia vuosille 2016-2024, jota tämä toimintaohjelma osaltaan käytännössä toteuttaa. Ramsar -strategia korostaa kosteikkojen erityisen huonoa tilaa: maailman kaikista elinympäristöistä kosteikot ovat uhanalaisimpia. Elinympäristöjen häviäminen on keskeisimpiä syitä luonnon monimuotoisuuden vähentymiseen maailmanlaajuisesti. Ramsar -strategia toteuttaa CBD - sopimuksen ns. Aichi -biodiversiteettitavoitteita ja lukuisia YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelman tavoitteita 2030. Suomen luontotyyppien viimeisimmän uhanalaisarvioinnin mukaan kosteikkojen tila on huono: noin puolet Itämeren, rannikon ja sisämaan kosteikkoluontotyypeistä on luokiteltu uhanalaisiksi. Toimintaohjelma sisältää katsauksen kosteikkojen nykytilaan. Toimintaohjelmassa on analysoitu kosteikkojen suojelun ja kestävän käytön vahvuuksia, heikkouksia, uhkia ja mahdollisuuksia, joiden perusteella on määritelty 55 kosteikkojen tilan parantamiseen tähtäävää toimenpidettä. Toimintaohjelma sisältää myös arvion toimintaohjelman taloudellisista ja ympäristövaikutuksista. Toimenpideohjelmasta pyydettiin lausuntoja keväällä 2015. Toimenpideohjelman valmistelusta vastasi ympäristöministeriön vuonna 2013 asettama laaja-alainen kansallinen Ramsar -kosteikkotyöryhmä. Työryhmän kokoonpano on esitetty julkaisun lopuss

Tutkimuskatsaus Suomen sosiaaliturvan monimutkaisuuteen

Sosiaaliturvan monimutkaisuus on nostettu yhdeksi keskeiseksi ongelmakokonaisuudeksi sosiaaliturvauudistuksessa. Tässä työpaperissa tehdään ensimmäinen katsaus suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän monimutkaisuuteen tutkimuskirjallisuuden kautta. Monimutkaisuutta tarkastellaan lainsäädännön, toimeenpanon ja asiakkaiden kokemusten tasoilla. Lisäksi Suomen järjestelmän monimutkaisuutta vertaillaan lyhyesti muihin maihin. Tutkimusten perusteella monimutkaisuus on ongelma esimerkiksi silloin, kun se aiheuttaa etuuksien alikäyttöä, kansalaiset eivät tiedä oikeuksistaan etuuksiin tai monimutkaisuus tekee etuuksien hakemisesta hankalaa. Monimutkaisuuden on myös esitetty aiheuttavan byrokratialoukkuja, mutta aiheesta ei ole juuri tutkimusnäyttöä. Tutkimukset osoittavat monimutkaisuuden rakentuvan ja ilmenevän kaikilla kolmella edellä mainitulla sosiaaliturvajärjestelmän tasolla. Etuuslainsäädäntö esimerkiksi koostuu useista perhe- ja tulokäsitteistä. Koska sosiaaliturvan toimeenpano on hajautettu eri viranomaisille, viranomaisten välinen yhteistyö ja erityisesti viimesijaiseen toimeentuloturvaan liittyvä harkinta vaikeuttavat sosiaaliturvan toimeenpanijoiden työtä. Tutkimusten mukaan kokemukset sosiaaliturvan monimutkaisuudesta kasautuvat usein niille asiakkaille, jotka saavat samanaikaisesti useita etuuksia ja palveluita

”Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua” : mahdottoman maailman luominen fantasiakirjallisuudessa

Kun luemme fantasiatarinoita, astumme sisälle meille tuntemattomaan maailmaan. Kohtaamme fantasiamaailmassa asioita, olentoja ja tapahtumia, joita ei meidän omassa arkitodellisuudessamme ole olemassakaan tai ne ovat mahdottomia. Fantasiakirjallisuus on mahdottoman kirjallisuutta. Kandidaatintutkielmassani selvitin kirjallisuuskatsauksen avulla sitä, miten mahdottoman maailman luominen tapahtuu fantasiakirjallisuudessa ja miten kirjoittaja voi edesauttaa lukijan uppoutumista luomaansa maailmaan. Kävin läpi fantasiakirjallisuuden kirjoitusoppaita ja tutkimuksellisia kirjoituksia. Poimin niistä maailman luomiseen liittyviä ohjeita, joita tarkastelin kognitiivisen tutkimuksen näkökulmasta, eli selvitin, miten nykytietämyksemme ihmisen kognitiosta tukee ohjeita. Tarkastelun tuloksena näyttää siltä, että ohjeet saavat tukea siitä, mitä nykyään tiedetään ihmisen kognitiosta. Tuntemalla perusasioita siitä, miten lukija tekstiä aivoissaan käsittelee, kirjoittaja pystyy auttamaan lukijaa tämän matkalla fantasiamaailmaansa. Fantasiakirjoittaja luo lukijalleen tälle ennestään tuntemattoman maailman, johon kirjoittaja voi viedä lukijan käyttämällä maailmansa rakennusaineksina ”jotain vanhaa, jotain uutta ja jotain lainattua”. Fantasiamaailmassa on oltava tarpeeksi tuttuja eli vanhoja elementtejä, jotta lukija pääsee siihen mukaan. Mielikuvamme fantasiamaailmasta pohjautuvat todellisen maailman mentaalimalleihin. Täten meille tutut elementit luovat pohjan, jolla ymmärtää fantasian maailmaa. Tuttuja voivat olla myös muista tarinoista lainatut olennot, jotka toimivat meille ”oikotienä” ymmärtää niitä ja niiden maailmaa, sillä tunnemme olennot jo entuudestaan. Koska lukija haluaa kokea ”ihmeen tuntua” lähtiessään lukijamatkalle fantasiamaailmaan, kirjoittajan on hyvä tuoreuttaa tuttuja ja lainattuja elementtejä tarjotakseen lukijalle tuttua mutta samalla kiehtovan uutta ja outoa. Lukijan on mahdollista päästä fantasian mahdottomaan maailmaan, koska aivomme käsittelevät todellista arkeamme ja kirjoitettuja kuvitelmia samoja prosesseja käyttäen. Ymmärrämme fiktiivisen maailman, sen tapahtumat ja hahmot kuin todellisen maailman, sen tapahtumat ja ihmiset. Nykytietämyksemme ihmisen kognitiosta valottaa siis sitä, että todellakin voimme ymmärtää fantasiamaailmojen mahdottomuutta

PROYECTO BIODAMAZ, PERÚ - FINLANDIA: AVANCES EN LA CONSERVACIÓN DE LA DIVERSIDAD BIOLÓGICA DE LA AMAZONÍA PERUANA Y LECCIONES APRENDIDAS EN LA EJECUCIÓN DEL PROYECTO

El ambiente está deteriorándose rápidamente en todo el mundo, incluyendo áreas que se pensaba eran remotas, como la Amazonía peruana. El deterioro continuo ha conducido a una serie de convenios internacionales como el Convenio sobre la Diversidad Biológica, para disminuir y mitigar problemas ambientales, proteger derechos de las comunidades tradicionales e indígenas, y conservar la biodiversidad de flora y fauna, incluyendo ecosistemas y genes. La Amazonía peruana es especialmente vulnerable, ya que es un mosaico de diferentes ecosistemas asociados con los Andes, que se manifiesta en una gran variabilidad biológica y física, que a su vezforma la base para su rica diversidad cultural. Esta megadiversidad está amenazada por los patrones de uso nosostenible de la tierra y los recursos naturales, y por la débil institucionalidad respecto a la gestión de la diversidad biológica. En este contexto se inició el proyecto Diversidad Biológica de la Amazonía Peruana, Perú - Finlandia(BIODAMAZ), que es un proyecto de cooperación entre los gobiernos del Perú y de Finlandia (Fase I 1999 - 2002, Fase II 2003 - 2007). El proyecto BIODAMAZ ha contribuido significativamente a la conservación y uso sostenible de la diversidad biológica a través del desarrollo de herramientas de gestión y metodologías de investigación de la diversidad biológica, logrando los siguientes resultados: fortalecimiento de la gestión ambiental; mejoramiento del acceso a fuentes internacionales de financiamiento en conservación y uso sostenible de la diversidad biológica; mejoramiento de la capacidad de negociación internacional de las autoridades ambientales peruanas; mejoramiento de la sistematización, organización y acceso de información sobre diversidad biológica; fortalecimiento del proceso de Zonificación Ecológica Económica; mejoramiento del conocimiento sobre patrones de distribución de la diversidad biológica amazónica para la planificación del uso de la tierra; fortalecimiento de capacidades locales, regionales y nacionales; y fortalecimiento de la colaboración interinstitucional

Estrategia Regional de la Diversidad Biológica Amazónica

En este contexto de continuidad del proceso, y para culminar con una primera parte del mismo, se ha elaborado la Estrategia Regional de la Diversidad Biológica Amazónica (ERDBA) que se presenta en este documento. Los puntos focales de los cuatro departamentos —Loreto, Ucayali, San Martín y Madre de Dios— con el liderazgo del Instituto de Investigaciones de la Amazonía Peruana (IIAP) y con el apoyo de cooperación técnica internacional —Proyecto Diversidad Biológica de la Amazonía Peruana, Perú – Finlandia (BIODAMAZ) — han dado un impulso a la labor realizada y han establecido un programa de trabajo que tuvo como meta culminar la elaboración de la Estrategia Regional de la Diversidad Biológica Amazónica. La elaboración del documento se sustenta en varios documentos básicos: Convenio sobre la Diversidad Biológica, Estudio Nacional de Diversidad Biológica, Estrategia Nacional de la Diversidad Biológica, Visión de Desarrollo de la Amazonía Peruana, Metodología de la Elaboración de la Estrategia Regional de la Diversidad Biológica Amazónica, Diversidad Biológica de la Amazonía Peruana - Diagnóstico Macrorregional, Análisis de Temas Significativos de la Diversidad Biológica Amazónica y Sistema de Información de la Diversidad Biológica y Ambiental de la Amazonía Peruana (SIAMAZONIA)