Kuntoutukseen sitoutumiseen liittyviä tekijöitä monitasokirurgisilla potilailla

Tämä opinnäytetyö on tehty osana TuLe -hanketta eli Tulevaisuus lasten erikoissairaanhoidossa, joka on toteutettu yhteistyössä Helsingin seudun yliopistollisen keskussairaalan Naisten- ja lastentautien tulosyksikön sekä Metropolian Ammattikorkeakoulun kanssa. Opinnäytetyön tarkoituksena on kirjallisuuskatsauksen avulla selvittää hoitoon sitoutumista edistäviä ja estäviä tekijöitä kuntoutuksessa. Tavoitteena on koota tietoa monitasokirurgisen potilaan hoitoon sitoutumisen edistämiseen. Monitasokirurginen leikkaus on CP-vammaisille tehtävä, yleensä alaraajojen kävelyä parantava leikkaus, jossa leikataan useita eri alueita samalla kerralla. Monitasokirurginen leikkausprosessi on pitkä ja siihen sisältyy lukuisia eri vaiheita sekä osallistuu lukuisia eri terveydenhuollon ammattilaisia. Prosessi on rankka kokemus lapselle ja perheelle. Hyvä hoitoon sitoutuminen onkin tärkeää. Hoitoon sitoutuminen on prosessi, jonka päämääränä on omaehtoinen sitoutuminen hoitoon ja sitä kautta sairauden hoitoon tai kuntoutumiseen. Hoitoon sitoutumiseen vaikuttavat tekijät voidaan jakaa potilaasta johtuviin ja ympäristöstä johtuviin tekijöihin, joita tukemalla voidaan parantaa potilaan hoitoon sitoutumista. Ihmisen psyykkisillä tekijöillä kuten motivaatiolla, voimaantumisella ja uskomuksilla katsotaan olevan suuri vaikutus hoitoon sitoutumiseen. Lapsen ja nuoren hoitoon sitoutumisen lähtökohtana on perhe. Lasten ja nuorten kohdalla on otettava huomioon myös lapsen kehitysvaihe ja myös siihen liittyvät fysiologiset, psykologiset ja sosiaaliset kehityshaasteet ja muutokset. Kognitiivisten ja psykologiset valmiuksien selvittäminen on oleellista. Potilaan hoitoon sitoutumiseen voidaan vaikuttaa hoitotyöllä tukemalla potilaan yksilölli-syyttä ja luomalla hyvä vuorovaikutus suhde hoitajan ja potilaan välille. Hoitoon sitoutumisen kannalta on myös tärkeää potilaan motivoiminen, voimaantuminen ja pystyvyyden tukeminen.This thesis has been written as part of the project in The Future of Specialized Health Care for Children, which is implemented in cooperation with the Helsinki University Central Hos-pital Gynecology and Pediatrics business unit, as well as the Metropolia University of Ap-plied Sciences. Purpose of this study is to determine the adherence-promoting and inhibiting factors in rehabilitation. The aim is to gather information about the multi-level surgical treatment of the patient's commitment to the promotion of. Multi-level surgical surgery is made for people with CP disabilities, usually in the lower limbs for walking curative surgery, which operate into a number of different areas at the same time. Multi-Level surgery process is long and involves a number of different steps, as well as participates in a number of different health care professionals. The process is a tough experience for child and family. They are required by an absolute commitment to the treatment. Adherence to treatment is a process whose goal is self motivated commitment to treatment and thus treatment for illness or rehabilitation. Adherence factors can be divided into the patient and the environment are caused by factors that can be improved by supporting commitment to patient care. Human psychic factors such as motivation, empowerment and beliefs are considered to be a major impact on adherence. Child and adolescent adherence is based on the family. Children and young people must also take account of development and associated physiological, psychological, and social development challenges and changes. Cognitive and psychological capacity to find out is essential. Patient adherence can be influenced by nursing support to the patient's individuality and creating a good interactive relationship between the caregiver and the patient. For patient adherence, it is also important for the patient to motivate, empowerment and self-efficacy support

Guide for Student tutors

The early stage of studies and the first semester has a great impact on how the student will settle down to his new home and how he will catch on studying. Within this guide are described the most important tasks of a student tutor

Lifestyle counselling during pregnancy and offspring weight development until four years of age: follow-up study of a controlled trial

Background Fetal conditions are known to be partly responsible for the child’s risk for obesity. Our pilot study aimed to determine the effect of gestational lifestyle counseling on the offspring weight gain until 4 years of age and to estimate power for future studies. Design and methods First-time pregnant mothers participated in a controlled trial conducted in maternity health clinics during 2004 – 2006. The intervention included individual counseling on physical activity and diet, and an option to attend supervised group exercise sessions. The participant mothers (N = 109) received a follow-up questionnaire concerning 13 repeated growth measurements of their offspring. Response rate to the follow-up questionnaire was 66.1% (N = 72/109). Results The increase of BMI z-score between 24–48 months was not significantly slower among the intervention group offspring (95% CI −0.025 to 0.009, p = 0.34) compared to control group. Z-scores for weight-for-length/height did not differ between groups when the period 0–48 months was analyzed (95% CI −0.010 to 0.014, p = 0.75). Conclusions In this pilot study gestational lifestyle counseling did not significantly slow the weight gain of the offspring. Gestational intervention studies with at least 300 mothers per group are needed to confirm the possible effect on offspring’s risk for obesity.BioMed Central open acces

Non-graduation after comprehensive school, and early retirement but not unemployment are prominent in childhood cancer survivors—a Finnish registry-based study

Survivors had higher frequencies than controls for lacking further education after comprehensive school. Unemployment was not common, but risk for early retirement was significantly increased in each three survivor group.</p

Pragmatic controlled trial to prevent childhood obesity in maternity and child health care clinics: pregnancy and infant weight outcomes (The VACOPP Study)

Background According to current evidence, the prevention of obesity should start early in life. Even the prenatal environment may expose a child to unhealthy weight gain; maternal gestational diabetes is known to be among the prenatal risk factors conducive to obesity. Here we report the effects of antenatal dietary and physical activity counselling on pregnancy and infant weight gain outcomes. Methods The study was a non-randomised controlled pragmatic trial aiming to prevent childhood obesity, the setting being municipal maternity health care clinics. The participants (n = 185) were mothers at risk of developing gestational diabetes mellitus and their offspring. The children of the intervention group mothers were born between 2009 and 2010, and children of the control group in 2008. The intervention started between 10–17 gestational weeks and consisted of individual counselling on diet and physical activity by a public health nurse, and two group counselling sessions by a dietician and a physiotherapist. The expectant mothers also received a written information leaflet to motivate them to breastfeed their offspring for at least 6 months. We report the proportion of mothers with pathological glucose tolerance at 26–28 weeks’ gestation, the mother’s gestational weight gain (GWG) and newborn anthropometry. Infant weight gain from 0 to 12 months of age was assessed as weight-for-length standard deviation scores (SDS) and mixed effect linear regression models. Results Intervention group mothers had fewer pathological oral glucose tolerance test results (14.6% vs. 29.2%; 95% CI 8.9 to 23.0% vs. 20.8 to 39.4%; p-value 0.016) suggesting that the intervention improved gestational glucose tolerance. Mother’s GWG, newborn anthropometry or infant weight gain did not differ significantly between the groups. Conclusion Since the intervention reduced the prevalence of gestational diabetes mellitus, it may have the potential to diminish obesity risk in offspring. However, results from earlier studies suggest that the possible effect on the offspring’s weight gain may manifest only later in childhood.BioMed Central open acces

”So that we know where we stand” Assessment of learning and competence in basic education and general upper secondary education : (Summary)

Tämän oppimisen ja osaamisen arviointiin perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa kohdentuneen arvioinnin tarkoituksena oli tarkastella, millaisia kokemuksia ja käsityksiä rehtoreilla, opettajilla, oppijoilla ja huoltajilla oli arviointimenetelmistä, -käytänteistä ja -kulttuurista. Arviointi perustui paikallisten opetussuunnitelmien arviointia käsitteleviin tekstidokumentteihin, otantaan osuneissa yksiköissä (peruskoulut ja lukiot) keväällä 2018 toteutettuihin, yli 8 000 vastaajaa käsittäneisiin sähköisiin kyselyihin sekä otantayksiköissä järjestettyihin pienryhmäkeskusteluihin. Arvioinnin kolmeen pääkysymykseen annettiin seuraavanlaisia vastauksia ja suosituksia: 1. Millaisia ovat perusopetuksen ja lukiokoulutuksen arviointikäytänteet? Yleisimmin käytettiin summatiivisia ja yksilökeskeisiä arviointimenetelmiä. Opettajien palautekäytännöt koettiin toimiviksi ja kannustavan palautteen merkitystä korostettiin sekä opettajien, oppijoiden että huoltajien vastauksissa. Oppiaineiden arvosanat perustuivat yleensä tavoitteisiin ja arviointikriteereihin, vaikka oppijoiden suoriutumista verrattiin myös muuhun oppijaryhmään. Oppijoille ja huoltajille arvosanojen muodostumisperusteet eivät olleet yhtä selkeitä kuin rehtoreille ja opettajille. Nivelkohtien arvioinnissa perusopetuksen toisen luokan päätteeksi korostettiin oppijan vahvuuksia oppijana sekä etenemistä eri oppiaineissa. Kuudennen luokan päätteeksi ensisijaistettiin työskentelytaitojen ja oppimisen taitojen kehittymistä, edistymistä eri oppiaineissa ja opiskelumotivaation tukemista. Lukio-opettajista vain runsas viidennes uskoi arvosanojen kuvaavan oppijan osaamista hyvin oppijan siirtyessä yhdeksänneltä luokalta lukioon. Päättöarvioinnin arvosanojen muodostuminen oli epätarkka yhdistelmä tavoitteiden keskimääräistä saavuttamista, oppijan osaamista päättöarvioinnin toteutumisajankohtana ja muita tekijöitä. Arviointiperusteissa havaittiin eroja koulun koon, oppiaineiden, opettajien kokemuksen sekä perusopetuksen ala- ja yläluokkien kesken. Kansalliset koko ikäluokkaa koskevat kokeet eivät saaneet vakuuttavaa kannatusta arviointia yhdenmukaistavana ratkaisuna. Rehtorit ja opettajat pitivät arvosanojen keskinäistä vastaavuutta ja arvioinnin oikeudenmukaisuutta kouluissaan ja oppilaitoksissaan hyvänä. Oikeudenmukaisuuden vaarantumista oli pohdittu erityisesti kolmiportaisen tuen päätösten sekä maahanmuuttajataustaisten oppijoiden arvioinnin yhteydessä. Oppijat pitivät saamaansa arviointia melko reiluna, ja huoltajat kuvasivat arviointia varsin osuvaksi ja oikeudenmukaiseksi. Opettajat pitivät tavoitteista johdettuja arviointikriteereitä käyttökelpoisina hyvän osaamisen määrittelemisessä, oppijan ohjaamisessa sekä hylätyn ja hyväksytyn suorituksen erottelemisessa. Erityisesti perusopetuksen arviointikriteereitä toivottiin selkiytettäviksi ja siten arvosanojen yhdenmukaisuutta aiempaa paremmaksi; osa toivoi lisää kriteerejä. Lukio-opettajilla ei ollut yhtenäistä näkemystä kriteerien tarpeellisuudesta lukiossa. Rehtorit ja opettajat ilmoittivat käyttäytymisen arvioinnin perustuvan tyypillisimmin paikallisiin käyttäytymisen arviointiperusteisiin, koulun kasvatustavoitteisiin sekä järjestyssääntöjen noudattamiseen. Käyttäytymisen arviointia koskevat täsmennykset kuitenkin puuttuivat noin kolmanneksesta niistä paikallisista opetussuunnitelmista, joissa arviointiin liittyviä kirjauksia oli tehty. Oppijoilla ei ollut selkeää käsitystä käyttäytymisen arvosanan muodostumisen perusteista, mutta käyttäytymisensä arviointia he pitivät kuitenkin oikeudenmukaisena. Suurin osa opettajista ja rehtoreista katsoi oppijan asenteen vaikuttavan merkittävästi käyttäytymisen arviointiin. Oppijoiden mukaan persoonalla oli vaikutusta oppiaineen arvioinnissa esimerkiksi työskentelytaitoihin, ja 14 prosenttia opettajista myönsi oppijan persoonan tai temperamentin vaikuttavan arviointiin ainakin jonkin verran. Vajaa kolmannes opettajista ilmaisi oppijan käyttäytymisen vaikuttavan oppiaineen arviointiin. Lukioissa arviointiperusteet ja oppimisen tavoitteet käytiin läpi kurssien alussa ja opiskelijoille annettiin monipuolista palautetta työskentelystä. Ylioppilastutkintotehtäviä käytettiin yleisesti arvioinnissa, ja runsas puolet opettajista katsoi saaneensa kurssin loppukokeella riittävästi tietoa opiskelijan osaamisesta. Erilaisten opintosuoritusten uusimis- ja korottamiskäytännöissä oli paljon lukioittaista vaihtelua. Arviointikäytänteiden kehittämisestä arviointiryhmä suositti ensinnäkin, että formatiivisten ja vuorovaikutteisten, oppimisprosessia ohjaavien monipuolisten arviointimenetelmien käyttöön kiinnitetään yhä enemmän huomiota. Takautuvan palautetarkastelun lisäksi tarvitaan erityisesti tulevaa oppimista palvelevaa ohjausta. Toiseksi suositeltiin, että opettajien, oppijoiden ja huoltajien tietämystä oppimisen tavoitteista ja kriteereistä sekä niihin perustuvaa arviointia vahvistetaan, koska arvosanoihin vaikuttavia tekijöitä ei kyetty nykyisellään yksilöimään riittävästi. Opetussuunnitelman perusteissa tulee huolehtia tavoitteiden ja kriteerien keskinäisestä vastaavuudesta, jotta opettajan tekemä oppijakohtainen arviointi saa riittävästi tukea. Kolmannen suosituksen mukaan opintosuoritusten uusimis- ja korottamiskäytäntöjä pitää selkeyttää etenkin lukioissa mutta myös perusopetuksessa. 2.Millainen on perusopetuksen ja lukiokoulutuksen rehtoreiden, opettajien ja oppijoiden arviointiosaaminen? Opettajien arviointitoimintaan vaikuttivat eniten vakiintuneet arviointikäytänteet ja oppijoiden oppimistilanteista saatu tieto. Myös kouluyhteisön kollegiaaliset vuorovaikutus- ja keskustelukäytänteet sekä työkokemuksen karttumisen myötä enenevästi täydennyskoulutus ohjasivat arviointia. Rehtorit kehittivät arviointiosaamistaan koulun, opetuksen järjestäjän tai ulkopuolisen tahon myötävaikutuksella ja opettajat pääasiassa itsenäisesti. Opettajat osallistuivat arviointiin kohdentuviin koulutuksiin huomattavan vähän. Opettajat pystyivät mielestään tukemaan oppijoiden omien oppimistapojen tunnistamista ja kehittämistä, mutta eivät niinkään auttamaan heitä vertaamaan osaamistaan tavoitteisiin tai arviointiperusteisiin; samoin vain puolet oppijoista oli tyytyväisiä opettajalta saamaansa tukeen omassa arviointiin liittyvässä tavoitteenasettelussaan. Opettajien antama ohjaus omien tavoitteiden asettelussa lisääntyi alaluokilta yläluokille ja lukioon mentäessä. Opettajien itseluottamus arviointiinsa oli vahvinta valinnaisen oppiaineen osaamisen tavoitteiden ja heikointa monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa osoitettujen työskentelytaitojen ja muun osaamisen arvioinnissa. Arviointiosaamisen kehittämisestä arviointiryhmä suositti ensinnäkin, että niin opettajien perus- kuin täydennyskoulutuksessa tulee lisätä arvioinnin opetusta. Kouluissa ja oppilaitoksissa tarvitaan riittävästi mahdollisuuksia yhteisöllisesti ja arviointiosapuolia osallistavasti kokeilla, keskustella ja kehittää arviointia pedagogiikkaa edistävällä tavalla. Toiseksi suositeltiin, että myös oppijoiden arviointiosaamista kehitetään erityisesti itse- ja vertaisarviointitaitoja ohjaamalla ja osallisuutta vahvistamalla. Tällaisilla oppimaan oppimisen taidoilla on suuri merkitys oppimisinnostuneisuuden säilyttämisessä ja sen myötä myönteisten asenteiden kehittymisessä arviointiin. Silloin myös arvioinnista hyödytään entistä paremmin. 3. Millainen on perusopetuksen ja lukiokoulutuksen arviointikulttuuri? Rehtorit kannustivat mielestään opettajia arvioinnin monipuolisuuteen ja mahdollistivat arviointikokeiluja. Opettajat olivat tyytyväisiä johdolta saamaansa tukeen, mutta arviointikulttuurista (esim. monipuolinen palautteen anto, opettajien keskustelut rehtorin kanssa, rehtorin antamat ohjeistukset) heillä oli rehtoreita kriittisempi näkemys. Rehtoreiden mukaan arvioinnin yhteissuunnitteluun oli varattu kouluissa tai oppilaitoksissa melko hyvin aikaa, mutta opettajat eivät varauksetta jakaneet käsitystä ajan riittävyydestä. Niin rehtorit kuin opettajat katsoivat arvioinnin suunnittelun tapahtuvan pääsääntöisesti yksin. Oppijoiden kanssa arviointia suunniteltiin opettajien mukaan harvakseltaan, oppijoita osallistettiin suunnitteluun eniten lukioissa. Kodin ja koulun arviointiin liittyvä vuorovaikutus oli huoltajien mukaan varsin tiivistä alaluokilla, mutta se väheni yläluokilla ja lukiossa. Huoltajat ottivat arviointiin liittyvissä kysymyksissä yhteyttä rehtoreihin tai opettajiin harvemmin kuin oppilaan- tai opinto-ohjaajiin, eivätkä juuri kyseenalaistaneet opettajien tekemiä arviointeja. Rehtoreiden ja opettajien mukaan koulut tai oppilaitokset viestivät koteihin arvioinnista hyvin, mutta kotien pääsystä arvioinnin oppilaskohtaisiin dokumentteihin heillä oli eriäviä käsityksiä. Huoltajien mielestä vuoropuhelussa oli toivomisen varaa. Arvioinnista saadun tiedon hyödyntämisestä opetuksen ja koulun kehittämisessä rehtorit olivat melko optimistisia, mutta sekä rehtoreiden että opettajien mielestä arvioinnin vaikuttavuuden tunnistamisessa onnistuttiin heikommin ja arviointikäytänteitä seurattiin tyypillisesti vain jonkin verran. Paikallisista opetussuunnitelmista löytyi varsin puutteellisesti niitä ratkaisuja, joita opetussuunnitelman perusteissa on edellytetty eksplisiittisesti kirjattaviksi. Kouluissa ja oppilaitoksissa käydyissä SWOT-keskusteluissa sekä arviointikulttuurin vahvuudet ja kehittämiskohteet että myös uhkat kohdistuivat yhteisten periaatteiden, linjausten ja käytänteiden toimivuuteen. Muiksi vahvuuksiksi koettiin ilmapiiri, ja kehittämiskohteiksi havaittiin arvioinnin monipuolisuus, kannustavuus, jatkuvuus ja joustavuus sekä itse- ja vertaisarviointi. Arviointikulttuurin mahdollisuuksiksi esitettiin nykyistä parempaa kykyä tukea, ohjata sekä motivoida oppijaa oppimaan arvioinnin avulla. Arviointiryhmä suositti ensimmäiseksi, että paikallisiin opetussuunnitelmiin kirjataan kaikki keskeiset, paikallisesti ratkaistaviksi vastuutetut arviointikäytänteet. Se edellyttää hyvää suunnittelua ja johtamista sekä opettajien mahdollisimman kattavaa osallistamista, jotta he voivat sitoutua yhteisiin linjauksiin. Toinen suosituksien kohde oli eri arviointiosapuolten keskinäisen yhteistyön vankistaminen, missä erityistä huomiota tarvitaan kodin ja koulun väliseen, arviointia koskevaan vuoropuheluun. Kolmanneksi suositeltiin rakentamaan pedagogisen johtajuuden keinoin arviointikulttuuria, joka rohkaisee kokeilemaan ja kehittämään erilaisia arviointikäytäntöjä. Avainsanat: Arviointi, oppiminen ja osaaminen, arvosana, kriteerit, perusopetus, lukiokoulutus, opetussuunnitelman perusteet, opetussuunnitelmaThe purpose of this evaluation focusing on the assessment of learning and competence in basic education and general upper secondary education was to study what kind of experiences and perceptions school principals, teachers, learners and guardians have on the methods, practices and culture of assessment. The evaluation was based on text documents dealing with assessment in the local curriculum, electronic surveys conducted in spring 2018 in the sampling units (basic education and general upper secondary schools) comprising more than 8 000 respondents, and discussions in small groups organised in the sampling units. The three main questions of the evaluation received the following answers and recommendations: Key words Assessment, learning and competence, grade, criteria, basic education, general upper secondary education, national core curriculum, local curricul