Korkeampi pohjaveden pinta ratkaisu happamien sulfaattimaiden päästöille?

Rannikkoalueidemme sulfidipitoiset maat ovat muinaiseen Itämereen kerrostuneita sedimenttejä. Meren pohjan hapettomiin oloihin vajonneesta kasvijätteestä ja meriveden sulfaatista syntyi bakteeritoiminnan ansiosta rikkiyhdisteitä, joista on muodostunut sulfidisavikerrostumia. Jos sulfidikerrostuma hapettuu, syntyy rikkihappoa, joka happamoittaa sekä maan että valumaveden, ja seurauksena voi olla esim. kalakuolemia. Happamuusongelman syntymistä on pyritty välttämään pitämällä sulfidisavet pohjaveden peitossa. Tasaisilla peltomailla pohjaveden korkeutta voidaan säätää säästösalaojituksen avulla. Säätösalaojituksessa pohjaveden korkeuden säätöä voitaneen tehostaa myös asentamalla pellon reunaan muovikalvo, joka estää veden valumista pellolta, sekä pumppaamalla salaojiin lisävettä. Söderfjärdenin pilottikentällä (18,5 ha) Vaasassa on seurattu kesäkuusta 2010 lähtien kolmea erilaista salaojitusta: 1) säätösalaojitus ja lisäveden pumppaus, 2) säätösalaojitus ja 3) normaali salaojitus. Tavoitteena on selvittää eri salaojitusmenetelmien vaikutuksia sulfidisaven hapettumiseen ja siitä aiheutuvaan happamuusongelmaan. Kentällä mitattiin mm. pohjaveden korkeus sekä salaojaveden pH, asiditeetti, sulfaatti- ja typpipitoisuudet, kasvihuonekaasupäästöjä (CO2 ja N2O) sekä maan ja kasvien ravinne- sekä metallipitoisuuksia. Säätösalaojitus yhdistettynä lisäveden pumppaamiseen piti pohjaveden pinnan sulfidikerroksen yläpuolella melkein koko viljelylohkolla ympäri vuoden. Ainoastaan lohkon yläosassa elokuun lopulla sulfidisavea oli hapettumiselle alttiina. Suurin sulfidien hapettumisriski oli normaalissa salaojituksessa. Salaojavesissä ei kuitenkaan havaittu eroja eri ojitusmenetelmien välillä. Sen sijaan vuodenaika vaikutti vedenlaatuun. Salaojaveden alhaisimmat pH-luvut (3,8–4,1) ja suurimmat asiditeetit sekä sulfaatti- ja kokonaistyppipitoisuudet mitattiin syksyllä. Salaojaveden typpi oli pääasiassa nitraattimuodossa (6,7–31 mg l-1). Kokonaisfosforipitoisuus (< 0,07 mg l-1) oli pienempi kuin yleensä viljelysmailla. Kaikkien koejäsenien kasvihuonekaasupäästöistä typpioksiduuliemissiot (N2O) olivat suuremmat kuin eloperäisillä mailla, joilla yleensä esiintyy suuria päästöjä. Viljelymaan ja viljelykasvien ravinnepitoisuudet vastasivat tavanomaisilta mailta mitattuja pitoisuuksia. Vaikka viljelymaan happamuus liuottaa metalleja maaperästä, ohran jyvistä ja oljista mitatut raskasmetallipitoisuudet eivät olleet epätavallisen suuria eivätkä ylittäneet terveydelle haitallisia raja-arvoja. Viljelijöiden mukaan säätösalaojitus yhdistettynä muovikalvon asentamiseen ja lisäveden pumppaamiseen on toiminut hyvin. Säätösalaojitus yhdistettynä lisäveden pumppaukseen näyttää alustavien tulosten mukaan pitävän pohjaveden korkeuden riittävän korkealla, jotta sulfidien hapettuminen kasvukauden aikana estyy. Toistaiseksi pohjaveden korkeudella ei todettu olevan vaikutusta valumaveden tai kasvien ravinne- ja metallipitoisuuksiin. Seuranta jatkuu vielä vuoden 2012

Genetic Contribution to Alcohol Dependence: Investigation of a Heterogeneous German Sample of Individuals with Alcohol Dependence, Chronic Alcoholic Pancreatitis, and Alcohol-Related Cirrhosis

The present study investigated the genetic contribution to alcohol dependence (AD) using genome-wide association data from three German samples. These comprised patients with: (i) AD; (ii) chronic alcoholic pancreatitis (ACP); and (iii) alcohol-related liver cirrhosis (ALC). Single marker, gene-based, and pathway analyses were conducted. A significant association was detected for the ADH1B locus in a gene-based approach (puncorrected = 1.2 × 10−6; pcorrected = 0.020). This was driven by the AD subsample. No association with ADH1B was found in the combined ACP + ALC sample. On first inspection, this seems surprising, since ADH1B is a robustly replicated risk gene for AD and may therefore be expected to be associated also with subgroups of AD patients. The negative finding in the ACP + ALC sample, however, may reflect genetic stratification as well as random fluctuation of allele frequencies in the cases and controls, demonstrating the importance of large samples in which the phenotype is well assessed

Type 1 Autoimmune Pancreatitis in Europe: Clinical Profile and Response to Treatment.

Background and aimsAutoimmune pancreatitis (AIP) is an immune-mediated disease of the pancreas with distinct pathophysiology and manifestations. Our aims were to characterize type 1 AIP in a large pan-European cohort and study the effectiveness of current treatment regimens.MethodsWe retrospectively analyzed adults diagnosed since 2005 with type 1 or not-otherwise-specified AIP in 42 European university hospitals. Type 1 AIP was uniformly diagnosed using specific diagnostic criteria. Patients with type 2 AIP and those who had undergone pancreatic surgery were excluded. The primary endpoint was complete remission, defined as the absence of clinical symptoms and resolution of the index radiological pancreatic abnormalities attributed to AIP.ResultsWe included 735 individuals with AIP (69% male; median age 57 years; 85% White). Steroid treatment was started in 634 patients, of whom 9 (1%) were lost to follow-up. The remaining 625 had a 79% (496/625) complete, 18% (111/625) partial, and 97% (607/625) cumulative remission rate, while 3% (18/625) did not achieve remission. No treatment was given in 95 patients, who had a 61% complete (58/95), 19% partial (18/95), and 80% cumulative (76/95) spontaneous remission rate. Higher (≥0.4 mg/kg/day) corticosteroid doses were no more effective than lower ( 2 weeks (OR 0.908; 95%CI 0.818-1.009). Elevated IgG4 levels were independently associated with a decreased chance of complete remission (OR 0.639; 95%CI 0.427-0.955). Relapse occurred in 30% of patients. Relapses within 6 months of remission induction were independent of the steroid tapering duration, induction treatment duration, and total cumulative dose.ConclusionPatients with type 1 AIP and elevated IgG4 level may need closer monitoring. For remission induction, a starting dose of 0.4 mg/kg/day for 2 weeks followed by a short taper period seems effective. This study provides no evidence to support more aggressive regimens

Cryo-Laboratories for Test and Development of Propellant Storage and Management Technologies

The paper gives an overview on the test possibilities of the Cryogenic Laboratories in BREMEN and TRAUEN of the DLR Institute of Space Systems with regard to the research and development of propellant management and storage technologies for successful future launcher and advanced cryogenic upper stage systems. To satisfy the current and future need for testing and research, different test facilities have been built up and are available in the labs. In particular a hexapod system and a cryogenic tank demonstrator, provided by Astrium ST, are useable for testing. The test possibilities of the cryogenic laboratories and the available test facilities will be presented

Happamien sulfaattimaiden vesistöriskit pienemmiksi

vo

Happaman sulfaattimaapellon vesitalouden hallinta ja hapan kuormitus

201

Effect of controlled drainage and sub-irrigation on groundwater level, drain discharge, nutrient loadings and yields

201