Applying participatory mapping methods to urban planning practices at the City of Helsinki

Vuorovaikutteinen suunnittelun muotoutuminen lakisääteiseksi osaksi suunnitteluprosesseja Suomessa lähti käyntiin vuonna 2000 voimaan tulleesta maankäyttö- ja rakennuslaista, jossa velvoitettiin osallisten kuuleminen suunnitteluprosessin aikana (MRL132/1999.) Tämän jälkeen vuorovaikutteinen suunnittelu on alkanut kehittyä osaksi suunnittelukulttuuria (Eräranta ym., 2015), ja erilaisia internetpohjaisia menetelmiä on kehitetty sen tukemiseksi (Afzalan & Muller, 2018; Falco & Kleinhans, 2018; Kahila-Tani ym., 2016). Helsingin kaupungilla on hyödynnetty osallistavia paikkatietomenetelmiä, mutta niiden käyttöä ei ole arvioitu systemaattisesti. Diplomityöni tavoite on tarkastella PPGIS-menetelmän käyttöä Helsingin kaupunkiympäristön toimialalla ja tutkia menetelmän hyödyntämistä vuorovaikutteisissa suunnitteluprosesseissa. Tutkin sekä kyselyiden toteutusta käytännössä, että yhdistän PPGIS-kyselyt vuorovaikutteisen suunnittelun tavoitteisiin arviointikriteeristön avulla. Vuorovaikutteisessa suunnittelussa korostuvat erityisesti vuoropuhelu suunnittelijoiden ja osallisten välillä sekä osallisten rooli tiedon tuottajina. Suunnittelijat toivovat saavansa kyselyistä paikkaan sidottua tietoa, jota voi hyödyntää suunnittelussa. He myös hyödyntävät menetelmiä mm. tavoittaakseen laajemman osallisjoukon kuin perinteisissä menetelmissä, luottamuksen lisäämiseksi ja konfliktien vähentämiseksi. Menetelmässä tuotettua tietoa hyödynnetään myös suunnitelmien laadinnassa. Osallisten osallistumisen tavoitteena on usein vaikuttaa suunnitelmien sisältöön (Tulloch, 2008), kun taas suunnittelijoiden motivaatiot ja tavoitteet voivat olla moninaisemmat. Usein haasteena osallistumisessa on pitkä aikajänne, minkä vuoksi osallisten on vaikea käsittää, mihin heidän näkemyksensä ovat vaikuttaneet. Koska osallistumisen tavoitteissa voi olla eroa suunnittelijoiden ja osallisten välillä, on erityisen tärkeää kommunikoida suunnittelun tuloksiin vaikuttavista asioita, lisätä vuoropuhelua eri osallisryhmien välillä ja tehdä osallisille näkyväksi, mitkä asiat vaikuttavat suunnitelmiin. Samalla tulee tehdä näkyväksi, miten osallisten tietämys on vaikuttanut, näkynyt tai miten sitä on arvioitu suunnitteluprosessissa. Muut kriteerit aikaisesta osallistumisesta luottamuksen rakentamiseen täydentävät vaikuttavuuden toteutumista.The Land Use and Building Act came into effect in the year 2000. The act established participatory means into planning culture in Finland as it obligated the consultation of participants in the planning process (MRL 132/1999). Since then, participatory planning has been developing into an integral part of the planning culture in Finland (Eräranta et al., 2015) and internet-based tools have been developed to support it (Afzalan & Muller, 2018; Falco & Kleinhans, 2018; Kahila-Tani et al., 2016). The City of Helsinki has utilized participatory mapping methods in planning, but their usage has not been evaluated systematically. The objective of this thesis is to study the usage of PPGIS-methods at the City of Helsinki Urban Environment Division and examine the utilization of the method in participatory planning. The study approach is twofold. Interviews with planners are conducted in order to consider the practical elements of using the PPGIS-method and what should be considered when utilizing the method. In addition, the usage of the method is linked to the aims of participatory planning by using a set of participatory planning evaluation criteria. Participatory planning highlights the importance of dialogue between planners and participants and the participants’ role as knowledge producers. By using the methods, planners wish to gain place-based information that can be used in the making of new plans. Additionally, planners use the methods to reach a wider number of participants than with conventional methods such as public meetings, build trust between participants and the planning organization and manage conflicts. For the participants, the aim of participation is often to have an impact on the content of the plans (Tulloch, 2008). Often the challenge in participation is its longtime span, which results in participant’s having a difficult time in understanding how their input has affected the plans. The possible differences in the objectives of planners and participants make it vital to communicate the influence of the participants’ input as well as other different aspects that affect the planning decisions. Furthermore, the role of the participants knowledge and how it has been used in the process should be made visible. The fulfillment of other evaluation criteria such as early involvement and building trust supplement the realization of influence

Developing a Multi-sensory Public Participation GIS (MSPPGIS) method for integrating landscape values and soundscapes of urban green infrastructure

This paper develops, tests and validates a Multi-sensory Public Participation GIS (MSPPGIS) method combining the qualities of soundscapes and landscape values mapping. The development of the method involved: a) Public Participation GIS survey design; b) three-phase evaluation of survey addressing analytical, applicability and usability criteria; c) survey refinement; d) sampling and data collection, and; e) spatial data analysis. The analysis consisted of hotspot mapping involving Kernel Density Estimation, spatial overlap assessment using Jaccard coefficients and value compatibility analysis showing the level of spatial compatibility between positive landscape values and positive and negative soundscapes. Results indicated very low to low spatial overlap between the different landscape values and pleasant/unpleasant sound hotspots, suggesting that landscape values do not necessarily reflect sonic perception of urban green and blue spaces. Pleasant and unpleasant sounds were located closer to home than landscape values (except for urban life values), indicating that respondents' soundscape 'cognitive map' is smaller in spatial range. The MSPPGIS method enables the elicitation of a more dynamic and diverse set of sounds compared to previous soundscape mapping which tend to focus on 'noise' instead of multiple experiences of different sounds. Also, the combination of landscape values and soundscapes in MSPPGIS provides for a more integrated assessment of 'where' and 'how' to design urban green infrastructure

Developing a Multi-sensory Public Participation GIS (MSPPGIS) method for integrating landscape values and soundscapes of urban green infrastructure

This paper develops, tests and validates a Multi-sensory Public Participation GIS (MSPPGIS) method combining the qualities of soundscapes and landscape values mapping. The development of the method involved: a) Public Participation GIS survey design; b) three-phase evaluation of survey addressing analytical, applicability and usability criteria; c) survey refinement; d) sampling and data collection, and; e) spatial data analysis. The analysis consisted of hotspot mapping involving Kernel Density Estimation, spatial overlap assessment using Jaccard coefficients and value compatibility analysis showing the level of spatial compatibility between positive landscape values and positive and negative soundscapes. Results indicated very low to low spatial overlap between the different landscape values and pleasant/unpleasant sound hotspots, suggesting that landscape values do not necessarily reflect sonic perception of urban green and blue spaces. Pleasant and unpleasant sounds were located closer to home than landscape values (except for urban life values), indicating that respondents' soundscape 'cognitive map' is smaller in spatial range. The MSPPGIS method enables the elicitation of a more dynamic and diverse set of sounds compared to previous soundscape mapping which tend to focus on 'noise' instead of multiple experiences of different sounds. Also, the combination of landscape values and soundscapes in MSPPGIS provides for a more integrated assessment of 'where' and 'how' to design urban green infrastructure.Peer reviewe

Kestävän kaupunkikehityksen indikaattorit : YK:n kaupunkikehitysohjelman ja kestävän kaupunkikehityksen kansallinen seuranta

KEKANUA-hanke koostui kahdesta toisiinsa limittyneestä osiosta, joista ensimmäisessä koottiin Suomessa saatavilla oleva määrällinen tieto kansainvälisesti (YK-HABITAT) määriteltyihin uuden kaupunkikehityksen ohjelman (NUA) indikaattoreihin. NUA-indikaattorit on esitelty erillisenä julkaistussa Suomen maaraportissa. Toisessa osiossa luotiin ehdotus kotimaisesta kestävää kaupunkikehitystä mittaavasta avainindikaattorisarjasta. Kestävää kaupunkikehitystä tarkasteltiin seuraavien ilmiöiden kautta: 1) ilmastonmuutos 2) luonnon monimuotoisuus 3) ilmanlaatu 4) luonnonvarat ja kiertotalous 5) vesistöjen tila 6) kemikaalit ympäristössä 7) maankäyttö ja kaupungistuminen 8) terveys ja mielenterveys 9) yhdenvertaisuus, osallisuus ja vaikutusmahdollisuudet 10) turvallisuus 11) toimeentulo 12) koulutus, tutkimus, kehitys ja yritystoiminta sekä 13) julkisen talouden kestävyys. Indikaattoreita on yhteensä 46. Kullekin ilmiölle pyrittiin valitsemaan tiivis, mutta edustava joukko indikaattoreita yhteisen tietopohjan luomiseksi. Päämenetelmänä oli tutkimuskirjallisuuden, olemassa olevien indikaattorikokoelmien ja muiden tietolähteiden kartoitus. Lisätietoa kerättiin ja arvioita varmennettiin laaja-alaisissa työpajoissa. Indikaattoreiden kehittämisessä kunnat ovat keskeisessä asemassa. Niiden tulisikin olla mukana myös indikaattoreiden testaamisessa ja metatietomäärittelyjen laatimisessa

Kestävän yhdyskuntarakenteen jäljillä – näkökulmia ja ratkaisuja kaupunkien ja maaseutujen suunnittelun haasteisiin

Tähän raporttiin on koottu Yhdyskuntarakenteen hyvät käytännöt ja kokeilut (YKR-demo) -hankkeen keskeisimmät tulokset ja johtopäätökset. Hankkeen lähtökohtana oli tuottaa tietoa siitä, miten kaupungistumisen ja ilmastonmuutoksen kaltaisiin pitkäkestoisiin ja laajoihin muutoksiin voidaan vastata nykyhetken paikallisessa suunnittelussa. Tavoitteena oli kehittää ja kokeilla uusia menetelmiä sekä muodostaa tilanne- ja kehityskuvia kaupunkiseutujen tarpeisiin. Hankkeen keskeisenä työtapana oli yhteiskehittäminen. Mukana oli yhdeksän kohdealuetta, joihin tehtiin kuhunkin omat tarkastelut: Helsingin seutu, Vihti, Lappeenranta, Kuopio, Mikkeli, Kajaani, Oulu ja Pohjois-Pohjanmaa sekä Turun ja Tampereen kaupunkiseudut. Kuopiossa, Mikkelissä ja Kajaanissa tarkasteltiin aluekehitystä eri kohteissa ja erityisesti kaupunkeja ympäröivällä maaseutualueella. Kuntaliitosten seurauksena näihin kaupunkeihin kuuluu laajoja maaseutualueita, joiden aluedynamiikkaa tarkasteltiin rakennuskannan, muuttoliikkeen ja palveluiden näkökulmista. Maaseudun mosaiikissa tapahtuu monipuolista kehitystä, kun huomioidaan eri ikäluokkien muuttoliike kuntien sisällä. Hankkeessa kehitetty uudenlainen tapa analysoida muuttoliikettä yhdyskuntarakenteessa monipuolisti kuvaa muuttovoittoisista ja muuttotappiollisista alueista sekä alueiden sisäisistä kehityseroista. Työpaikka-alueiden muutoksien hahmottamiseen sekä kestävän liikkumisen hallintaan kehitettiin Suomen kaupunkiseudut kattava rajausmenetelmä, jota pilotoitiin Oulun seudulla ja Pohjois-Pohjanmaalla. Sen perusteella työpaikka-alueiden pinta-ala kasvoi esimerkkikohteena olleessa Oulussa noin 40% vuosina 2000-2017. Hanke osallistui Tampereen yleiskaavatyön yhteydessä kehitetyn paikkatietopohjaisen ilmastovaikutusten arviointimenetelmän taustatyöhön ja menetelmän arviointiin. Kehittämistarpeita havaittiin erityisesti tietopohjassa. Tampereella arvioinnin tulokset osoittivat, että vain uusia rakennettavia alueita koskevalla suunnittelulla ei voida ratkaista yhdyskuntarakenteeseen liittyviä ilmastohaasteita. Tulevaisuuden kestävän yhdyskuntarakenteen kehittämistä jalankulku-, joukkoliikenne- ja autokaupungin kudosten näkökulmasta tutkittiin Helsingin seudulla, Lappeenrannassa ja Vihdissä. Lappeenrannan ja Vihdin tulokset osoittivat, että inventointiin, tunnistamiseen sekä arviointi- ja kehittämisvaiheisiin rakentunut uusi menetelmä oli toimiva, mutta edellyttää laajaa ja yksityiskohtaista tietopohjaa. Helsingin seudullista tulevaa kehitystä kuvaavat kudostarkastelut puolestaan osoittivat alakeskusten ja joukkoliikennekaupungin olevan pääasiallinen kasvutapa, vaikka ydinalueen ulkopuolella väestökehityksen painopiste säilyy autokaupunkialueilla. Kaupunkiseudun suunnittelussa on tärkeää ymmärtää ja ennakoida asumisen ja muuttoliikkeen välisiä yhteyksiä ja ajallisia muutoksia sekä niiden vaikutuksia yhdyskuntarakenteen kehitykseen. Lasten muuttovoitto kohdistuu pientalovaltaisille alueille, nuorten ja nuorten aikuisten muuttoliike taas on keskusta- ja kerrostalohakuista. Vakiintumisvaiheessa ja vakiintuneessa työiässä muuttovoitto suuntautuu pientalovaltaisille alueille, kun yli 45-vuotiailla nettomuutto kääntyy jälleen keskustavetoiseksi. Turun kaupunkiseudulle laskettiin myös skenaariot urbaaneille asumispreferensseille ja pientalopreferenssille. Suunnittelukysymyksissä korostuvat laajempia tavoitteita, kuten ilmastonmuutoksen hillintää edistävä tavoitteellinen suunnittelu sekä paikallisten olosuhteiden ja kehityskulkujen tunnistaminen osana yhdyskuntarakennetta. Maaseudun vyöhykkeet ja kaupunkikudokset ovat keinoja tuoda tunnistava ote suunnitteluun. Hankkeen tulosten perusteella suunnittelujärjestelmän ja käytännön suunnittelun väliin tarvitaan jatkuvasti kehittyvää yhteistä tietoa ja ymmärtämistä. Yhdyskuntasuunnittelussa tarkkaan sijaintiin sidottu tieto on ensisijaisen tärkeää suunnittelun ja suunnittelutyökalujen kehittämisessä

Kansalaisten tietämys vieraslajeista Suomessa ja Karjalan tasavallassa. DIAS-hankkeen kyselyjen tulokset

Vieraslaji on haitallinen, jos se uhkaa luonnon monimuotoisuutta tai siihen liittyviä ekosysteemipalveluita. Haitallisista vieraslajeista osa on säädetty kansallisesti ja osa koko EU:n tasolla haitallisiksi. Haitalliseksi määriteltyjen vieraslajien maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty. Nykyisin haitallisten vieraslajien torjuntaan kiinnitetään yhä enemmän huomiota ja käytetään resursseja. Tärkeä osa torjuntatyötä on lisätä vieraslajien ja niiden aiheuttamien haittojen tuntemusta sekä tietoa oikeaoppisista torjuntamenetelmistä. DIAS-hankkeessa (Osaamisen ja aineistojen vaihdon yhteistyöverkosto), jonka toteuttajina olivat Luonnonvarakeskus, Suomen ympäristökeskus ja Karjalan tutkimuskeskus (KarRC RAS) tarkasteltiin vieraslajiasioita Suomessa sekä Venäjän Karjalassa. DIAS-yhteistyöhankkeen tavoitteena oli lisätä tietoa haitallisten vieraslajien aiheuttamista uhkista luonnon monimuotoisuudelle ja mm. virkistyskäytölle tai kotitalousviljelylle. Lisäksi tavoitteena oli jakaa hyviä kokemuksia erilaisista leviämistä ehkäisevistä toimenpiteistä ja hyviksi koetuista torjuntakeinoista niin järjestöille, tutkijoille, viranomaisille kuin kansalaisille. Luomalla uusia tiedonvaihtomenetelmiä sekä perustamalla ja yhdistämällä lajistoaineiston hallintaan ja avoimen datan jakamiseen hyödynnettäviä yhteisiä digitaalisia ICT-alustoja, voidaan maiden välistä viranomaisyhteistyötä parantaa. Hankkeessa toteutettiin internetpohjaiset Webropol-kyselyt kansalaisille Suomessa sekä Karjalan tasavallassa Venäjällä kesän ja syksyn 2020 aikana. Kyselyillä pyrittiin kartoittamaan, miten hyvin ihmiset tuntevat vieraslajit, vieraslajien levinneisyyttä sekä vieraslajien torjuntaa. Kyselyt sisälsivät samoja kysymyksiä / teemoja, mutta niitä oli sovitettu molempien maiden olosuhteisiin. Tässä raportissa esittelemme Suomen ja Karjalan tasavallan kyselyjen tulokset sekä vastaajien esille nostamia keinoja vieraslajien torjunnan edistämiseksi. Suomessa kyselyyn vastasi yhteensä 475 henkilöä. Vastaajien ikä painottui ikäryhmiin 40-49- sekä 50-64 -vuotiaat. Alueellisesti eniten vastauksia saatiin Etelä- ja Keski-Suomesta (asuinpaikka ja mökkipaikkakunta huomioitu). Karjalan tasavallan kyselyyn vastasi yhteensä 84 henkilöä, joista suurin osa asui tai vieraili säännöllisesti Petroskoin alueella. Eniten vastauksia saatiin 30-39 -vuotiailta henkilöiltä. Kyselyihin vastanneet olivat kohtalaisen tietoisia vieraslajeista. Eniten tietoa vieraslajeista oli saatu internetin välityksellä (vieraslajiportaalit) sekä paikallisesta mediasta. Myös sosiaalinen media ja tuttavapiiri nousivat esiin tärkeinä tiedonvälityskanavina. Suomessa vastaajat tunsivat parhaiten maaekosysteemien kasvivieraslajit ja toiseksi parhaiten selkärankaiset. Vesiekosysteemien vieraslajit olivat hieman vieraampia, samoin kuin metsien ja peltojen tuholaiset. Monet vastaajista olivat osallistuneet vieraslajien torjuntaan, useimmiten omassa lähiympäristössään, mutta melko usein myös talkoissa. Ideoita vieraslajitoiminnan kehittämiseksi saatiin kyselyissä paljon. Vastaajat toivoivat esimerkiksi viestinnän parantamista, ohjausta, paikallishallinnon roolin selkiytystä tai resursseja sekä muutoksia lainsäädäntöön. Myös torjunnan pitkäjänteisyyden tukeminen sekä vieraslajihavaintojen ilmoittamisjärjestelmien kehittäminen mainittiin. Suomessa pohdittiin erilaisia tapoja motivoida ihmisiä mukaan toimintaan ja kehitettiin järjestelmien toimivuutta, Karjalan tasavallassa taas toivottiin parempaa viestintää siitä, mihin havaintoja voi ilmoittaa. Suomessa toteutetun kyselyn perusteella muodostettiin toimenpidesuosituksia vieraslajien torjuntaan. Toimenpide-ehdotukset jaoteltiin eri teemoihin, kuten resurssit, koulutus, viestintä, sääntelyn kehittäminen, yhden luukun periaate (ilmoittamis- ja hallinnointijärjestelmät), motivointi sekä tapahtumat