Perhepäivähoitajien kokemuksia lapsen henkilökohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman teosta

Opinnäytetyömme tarkoituksena oli selvittää perhepäivähoitajien kokemuksia lasten henkilökohtaisten varhaiskasvatussuunnitelmien teosta. Tarkoituksenamme oli selvittää kokevatko he lasten henkilökohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman teon ylipäätään hyödyllisenä ja ovatko he saaneet tarpeeksi koulutusta ja tukea niiden tekoon. Tavoitteenamme oli myös selvittää lapsen henkilökohtaisen varhaiskasvatussuunnitelma-keskustelun lomakkeen toimivuutta ja minkälaisia haasteita lapsen henkilökohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman teossa on. Opinnäytetyömme teoreettisena viitekehyksenä ovat varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Opinnäytetyömme toteutettiin yhteistyössä Helsingin varhaiskasvatusviraston kanssa. Keräsimme opinnäytetyömme tulokset haastattelemalla viittä perhepäivähoitajaa syksyllä 2015 eräällä Helsingin perhepäivähoidon alueella. Haastattelujen jälkeen aineisto litteroitiin ja analysoitiin sisällönanalyysin keinoin. Keskeisimpiä tuloksia opinnäytetyössämme olivat se, että perhepäivähoitajat toivoisivat oppivansa paremman ymmärryksen lapsen henkilökohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman teosta. He toivoisivat perhepäivähoidon ohjaajaa mukaan ensimmäiseen pitämäänsä lapsen varhaiskasvatussuunnitelma-keskusteluun. Oman paremman ymmärryksen kautta he voisivat saada lasten vanhempia paremmin mukaan varhaiskasvatussuunnitelmakeskusteluun, jotta kasvatuskumppanuus toteutuisi. Perhepäivähoitajat pitivät säännöllisiä koulutuksia lapsen henkilökohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman teosta tärkeänä ja toivoivat pystyvänsä itse vaikuttamaan enemmän Helsingin varhaiskasvatussuunnitelmaan ja lapsen varhaiskasvatussuunnitelma-lomakkeen sisältöön. Perhepäivähoitajat toivoisivat lisäyksiä lapsen varhaiskasvatussuunnitelmalomakkeeseen.Our thesis researched private childminders’ experiences about making early personal childhood and care education curriculum. We wanted to research if the private childminders found it hard to make children’s personal early childhood education and care curricula. We also wanted to find out did the private childminders feel like they get enough support and education to carry out conversations with the children’s parents according to a child’s personal early childhood education and care curriculum and also how to draw up the curricula. Our goal was to find out how the childminders felt about the early childhood education and care curriculum forms. We also researched what the private child-minders found most challenging about the early childhood education and care-forms. Our thesis’s theoretical frame of reference was the national curriculum guidelines on early childhood education and care in Finland. Our thesis was made in a collaboration with the Department of Early Education and Care of Helsinki. We gathered our research material by interviewing five different private childminders in autumn 2015 in a certain area in Helsinki. After the interviews the material was transcribed and analyzed by the means of content analysis. The key results in our thesis were that the private childminders hoped that they would learn a better understanding how to draw up an early personal childhood education and care curriculum. They also brought up their wishes that the private childminders area mentor would also be present when the private childminders held their first conversation with the parent’s according early personal childhood and care curriculum with the parents. The private childminder thought that the regular education seminars about early personal childhood education and care curriculum were really important and they also hoped that they could have more influence according the content of early childhood and care curriculum of Helsinki and also on the child’s own early childhood education and care curriculum. Private childminders hoped for more amendments in the forms on the child’s own early childhood education and care curriculum

How transformational leadership appears in action with adverse events? A study for Finnish nurse manager

AimThe aim of this study was to determine whether elements of transformational leadership are present in nursing managers' actions following adverse events. BackgroundTransformational leadership exerts a positive influence on organisational culture and patient safety. MethodEleven nursing managers were interviewed individually using a semi-structured format. Data were analysed using inductive content analysis. ResultsFour themes emerged relating to nursing managers' actions following adverse events: patient-centredness as a principle for common action, courage to reform operational models to prevent future adverse events, nursing staff's encouragement of open and blame-free discussion, and challenge to recognize adverse events. ConclusionNursing managers must understand their responsibilities and the importance of making it clear to staff that patient-centredness should be evident in all health care actions. Nursing managers must also recognize the need to ensure that staff treat patients' interests as the top priority. Implications for Nursing ManagementIf an adverse event occurs, the situation should be discussed with the nursing staff and any unique aspects of the event must be accounted for. Nursing managers must have the skill to motivate and empower staff to find new ways to work, to prevent adverse events and to promote patient safety.Peer reviewe

Pääsyy vai syypää - potilasturvallisuuskulttuuri ratkaisee

Hyvä kulttuuri on kiinni yksilöistä. Se ei kuitenkaan synny itsestään, vaan siihen tarvitaan tietoa sekä arvoja ja asenteita tukevaa johtamista. Vaaratapahtumista täytyy saada puhua ja oppia ilman pelkoa

Mitä vapaaehtoiset vaaratapahtumailmoitukset kertovat?

VertaisarvioituLÄHTÖKOHDAT Yli 300 sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatiota käyttää vapaaehtoista vaaratapahtumien HaiPro-raportointijärjestelmää. Ilmoituksia on tehty yli miljoona. MENETELMÄT Analysoimme tilastollisesti valtaosan ilmoituksista, yhteensä 847 492. TULOKSET Ilmoitusten vuotuinen määrä on kasvussa. Kolmannes koski läheltä piti -tilanteita. Potilaaseen kohdistuneet haitat olivat useimmiten korkeintaan lieviä. Yleisimmin ilmoitukset koskivat lääke- ja nestehoitoa, tapaturmia tai tiedonkulkua. Potilaille oli kerrottu haitoista lähes aina. Lääkärit ilmoittivat vain 2 % tapauksista, ja ilmoituksissa painottuivat vakavat tapahtumat. Kehittämistoimenpiteitä esitettiin harvoin. PÄÄTELMÄT Lääkärien ilmoitusaktiivisuus oli heikko. Syynä lienee huomion painottuminen lääketieteeseen ja mestari-kisällimallin mukaiseen henkilökohtaiseen ohjaukseen enemmän kuin prosesseihin. Tämä ei yleensä johda moniammatilliseen oppimiseen.Peer reviewe

Action after Adverse Events in Healthcare: An Integrative Literature Review

Adverse events are common in healthcare. Three types of victims of patient-related adverse events can be identified. The first type includes patients and their families, the second type includes healthcare professionals involved in an adverse event and the third type includes healthcare organisations in which an adverse event occurs. The purpose of this integrative review is to synthesise knowledge, theory and evidence regarding action after adverse events, based on literature published in the last ten years (2009–2018). In the studies critically evaluated (n = 25), key themes emerged relating to the first, second and third victim elements. The first victim elements comprise attention to revealing an adverse event, communication after an event, first victim support and complete apology. The second victim elements include second victim support types and services, coping strategies, professional changes after adverse events and learning about adverse event phenomena. The third victim elements consist of organisational action after adverse events, strategy, infrastructure and training and open communication about adverse events. There is a lack of comprehensive models for action after adverse events. This requires understanding of the phenomenon along with ambition to manage adverse events as a whole. When an adverse event is identified and a concern expressed, systematic damage preventing and ameliorating actions should be immediately launched. System-wide development is needed.</p

Vakavien vaaratapahtumien tutkinta : Opas sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioille

Vakavien vaaratapahtumien tutkinta on asiakas- ja potilasturvallisuuden kehittämisen keskeinen menettely. Vaaratapahtumista oppiminen edellyttää sekä pienemmän riskin tapahtumien jatkuvaa seurantaa että vaikutuksiltaan vakavampien tapahtumien tarkempaa tutkintaa. Tätä varten organisaatiossa tulee olla tutkintaan tarvittavat resurssit, osaaminen ja sovitut menettelytavat. Vakavien vaaratapahtumien tutkinta perustuu systeemilähtöiseen turvallisuusajatteluun. Tarkastelun kohteena ei ole yksittäinen työntekijä, vaan koko monimutkainen toimintajärjestelmä, jossa vaaratapahtuma sattui. Tutkinnassa noudatetaan ns. juurisyyanalyysi -mallia, jossa tavoitteena on tunnistaa tapahtumalle altistaneet perimmäiset puutteet turvallisuuden hallinnassa, johtamisessa ja toiminnan suunnittelussa. Näiden puutteiden korjaamisella saavutetaan laaja-alaisia ja vaikuttavia muutoksia asiakas- ja potilasturvallisuuden parantamiseksi. Tämä opas on laadittu ohjaamaan vakavien vaaratapahtumien tutkinnan toimeenpanoa sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioissa. Oppaassa on kuvattu vaaratapahtumien tutkinnan keskeiset periaatteet, tutkinnan toteutus sekä tutkintoihin perustuva toiminnan kehittäminen. Opas on tarkoitettu kaikille sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoille

Hyvä suunnittelu ehkäisee riskisiirtoja

Kotiutukset ja laitossiirrot ovat riskialttiita vaiheita. Niiden hyvä suunnittelu on yhteydessä potilaan toipumiseen ja elämänlaatuun

Action after Adverse Events in Healthcare: An Integrative Literature Review

Adverse events are common in healthcare. Three types of victims of patient-related adverse events can be identified. The first type includes patients and their families, the second type includes healthcare professionals involved in an adverse event and the third type includes healthcare organisations in which an adverse event occurs. The purpose of this integrative review is to synthesise knowledge, theory and evidence regarding action after adverse events, based on literature published in the last ten years (2009–2018). In the studies critically evaluated (n = 25), key themes emerged relating to the first, second and third victim elements. The first victim elements comprise attention to revealing an adverse event, communication after an event, first victim support and complete apology. The second victim elements include second victim support types and services, coping strategies, professional changes after adverse events and learning about adverse event phenomena. The third victim elements consist of organisational action after adverse events, strategy, infrastructure and training and open communication about adverse events. There is a lack of comprehensive models for action after adverse events. This requires understanding of the phenomenon along with ambition to manage adverse events as a whole. When an adverse event is identified and a concern expressed, systematic damage preventing and ameliorating actions should be immediately launched. System-wide development is needed.The sixth author would like to thank INVEST Research Flagship funded by the Academy of Finland Flagship Programme (decision number: 320162)