Luottamus ja taitoontuminen vikellyskulttuurissa

Tiivistelmä. Vikellys on hevosurheilulaji, jossa juoksuttaja ohjaa liinassa laukkaavaa hevosta. Yksi tai useampi vikeltäjä voimistelee sen selässä. Tutkin ihmisen ja hevosen syvällisen vuorovaikutussuhteen muodostumista ja ihmisten tiimityöskentelyä sekä ulkopuolisen tutkijan että osallistuvan vikeltäjän roolissa. Kenttätyö sisälsi 17 erilaista haastattelua, autoetnografisen menetelmän ja erilaisiin päiväkirjoihin kirjoittamisen. Työhypoteesina on suomalaisten ja kansainvälisten vikellyssääntöjen pohjalta muotoutunut johtoajatus: mitä syvällisempi hevosen ja ihmisen välinen vuorovaikutus on, sitä parempi on perusta taitoontumiselle vikellyksen ulottuuvuuksissa eli mielen- ja kehonhallinnassa. Tutkimuksessa selvitin, mitä vikellys ja vikellyshevonen olivat vikellyskulttuurin osakkaalle kulttuuriantropologian näkökulmasta. Tim Ingold (2000) kutsuu taitoontumiseksi elinikäistä oppimista, jossa tiedosta tulee havainnon ja toiminnan vaikutuksesta kehollista tietoa. Taitoontuminen on huomiokyvyn harjoittamista, jossa ihminen oppii erottamaan tehtävälleen tarpeellisen tiedon ympäristöstä toimimalla siinä. Taitoontumiseen ei ole oikotietä, vaan tieto omaksutaan oppimisprosessissa ruumiillisen kokemuksen kautta. Selvitin tutkimuksen tarkoituksen vastaamalla tutkimuskysymyksiin siitä, millaista on vikellyksen arki, millaisia rooleja, ihmisten ja hevosten välisiä suhteita ja taitoontumista siinä on. Vastasin myös kysymykseen, millaisia kulttuurisia malleja vikellyksessä on. Kulttuuriset mallit olivat sosiaalisesti jaettuja käsityksiä siitä, mitä vikellys on. Vikellyksessä tärkeintä oli hevonen. Vikellys oli osakkaalle elämyksiä harrastuksen näkökulmasta, kilpaurheilijalle tunnollista työskentelyä ja sekä vapaa-aika että ammatti osakkaille, joille vikellys oli elämäntapa. Kulttuurinen malli vikellyksestä vaikutti siihen, miten paljon aikaa vikellyksessä käytettiin ja kuinka syvälliseksi ihmisen ja hevosen välinen suhde muodostui. Toimivassa ihmisten ja hevosten välisistä suhteista koostuvassa tiimissä opittiin dialogia eli toisen hyväksyvää kuulemista. Dialogi erilaisissa suhteissa saatettiin menettää, jos ihminen pelkäsi omia tunteitaan tai oli ahdistunut. Kun ihminen kohtasi tunteet sellaisinaan kuin ne tulivat, itseluottamus ja luottamus muihin tiimin jäseniin parani

Tapaustutkimus Tokio 2020 -olympialaisten viisiotteluun liittyvästä kohusta:kriisiviestinnän näkökulma

Tiivistelmä. Tämä pro gradu -tutkielma on tapaustutkimus kriisiviestinnästä. Sen tavoitteena on ymmärtää, millaista kriisiviestinnän tulisi olla vuonna 2021. Tutkimusaineisto kerättiin ajalta 6.8.–31.12.2021 ja se analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla. Aineisto koostui nykyaikaisen viisiottelun kattojärjestö Union Internationale de Pentathlonin (UIPM) kriisiviestinnästä ja tapauksesta välitetyistä uutisista Suomessa. Tutkittava tapaus valittiin tiedeviestinnän ja erityisesti kriisiviestinnän tieteellisestä viitekehyksestä. Kyseessä on kohu, joka syntyi naisten nykyaikaisen viisiottelun esteratsastusosuudella Tokio 2020 -olympialaisissa. Nykyaikaisessa viisiottelussa kilpaillaan viidessä eri lajissa, jotka ovat kalpamiekkailu, vapaauinti, esteratsastus ja laserjuoksu eli yhdistettynä juoksu ja ammunta. Esteratsastuksessa hevoset arvotaan kilpailijoille ja tutustumisaika ennen kilpailua on 20 minuuttia. Kilpailija Annika Schleu ja hevonen nimeltä Saint Boy joutuivat haastavaan tilanteeseen. Saint Boy ei totellut ja Schleu valmentajineen kuritti sitä, mihin tuomarit eivät puuttuneet. Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat, että kohu syntyi kameroiden välittäminä ajasta, paikasta ja kohun alussa myös toimittajista riippumatta. Mediassa välitettiin uutisia, jotka tekivät kohusta maailmanlaajuisen. Downsin huomiosyklimallin avulla selitetään, miksi kohusta tuli maailmanlaajuinen. Julkiso paheksui eläimen kaltoinkohtelua. UIPM tarvitsi julkison osallisuuden eli tv-katsojia ja lipputuloja. UIPM teki kriisiviestintää, sääntömuutoksia ja muutosviestintää. Se pyrki korjaamaan kohussa kärsinyttä mainetta ja turvaamaan lajin tulevaisuutta olympialaisissa. Tulokset osoittavat, että ennaltaehkäistynä kriisi on parhaiten hoidettu. Organisaation tulee ennakoida organisaation omia haavoittuvuuksia ja seurata viestintäympäristön keskusteluteemoja. UIPM teki viivästynyttä kriisinhallintaa eli kolarinhoitoa. Tutkimuksen tulokset tukevat aikaisempaa viestinnän ja kriisiviestinnän tutkimusta. UIPM teki nopeasti päätöksen ryhtyä sääntömuutoksiin parantaakseen hevosen asemaa lajissa. UIPM oli kriisistä vastuussa, joten se joutui korjaamaan kriisin taustalla olevaa ongelmaa ja vastaamaan siitä julkisuudessa. Tapauksesta välitetyissä uutisissa hyödynnettiin tulkintakehystä, jossa vastakkain nähtiin hyvä ja paha. Kriisiviestinnän tulisi vuonna 2021 vastata mediamaisemaa, jotta organisaation välittämä tieto erottuisi tiedon runsaudesta. Uutta tapauksessa oli, että kriisiviestinnän tulisi vastata kriisiin samalla nopeudella kuin kamerat välittävät tapahtumia

The contribution of travel-related urban zones, cycling and pedestrian networks and green space to commuting physical activity among adults - a cross-sectional population-based study using geographical information systems

Background: The current political agenda aims to promote active environments and physical activity while commuting to work, but research on it has provided mixed results. This study examines whether the proximity of green space and people's residence in different travel-related urban zones contributes to commuting physical activity.Methods: Population-based cross-sectional health examination survey, Health 2011 study, and geographical information system (GIS) data were utilized. The GIS data on green space and travel-related urban zones were linked to the individuals of the Health 2011 study, based on their home geocoordinates. Commuting physical activity was self-reported. Logistic regression models were applied, and age, gender, education, leisure-time and occupational physical activity were adjusted. Analyses were limited to those of working age, living in the core-urban areas of Finland and having completed information on commuting physical activity (n = 2 098).Results: Home location in a pedestrian zone of a main centre (odds ratio = 1.63; 95 % confidence interval = 1.06-2. 51) or a pedestrian zone of a sub-centre (2.03; 1.09-3.80) and higher proportion of cycling and pedestrian networks (3.28; 1.71-6.31) contributed to higher levels of commuting physical activity. The contribution remained after adjusting for all the environmental attributes and individuals. Based on interaction analyses, women living in a public transport zone were almost two times more likely to be physically active while commuting compared to men. A high proportion of recreational green space contributed negatively to the levels of commuting physical activity (0.73; 0.57-0.94) after adjusting for several background factors. Based on interaction analyses, individuals aged from 44 to 54 years and living in sub-centres, men living in pedestrian zones of sub-centres, and those individuals who are physically inactive during leisure-time were less likely to be physically active while commuting.Conclusions: Good pedestrian and cycling infrastructure may play an important role in promoting commuting physical activity among the employed population, regardless of educational background, leisure-time and occupational physical activity. Close proximity to green space and a high proportion of green space near the home may not be sufficient to initiate commuting physical activity in Finland, where homes surrounded by green areas are often situated in car-oriented zones far from work places

Maintaining natural and traditional cultural green infrastructures across Europe: learning from historic and current landscape transformations

CONTEXT: Maintaining functional green infrastructures (GIs) require evidence-based knowledge about historic and current states and trends of representative land cover types. OBJECTIVES: We address: (1) the long-term loss and transformation of potential natural forest vegetation; (2) the effects of site productivity on permanent forest loss and emergence of traditional cultural landscapes; (3) the current management intensity; and (4) the social-ecological contexts conducive to GI maintenance. METHODS: We selected 16 case study regions, each with a local hotspot landscape, ranging from intact forest landscapes, via contiguous and fragmented forest covers, to severe forest loss. Quantitative open access data were used to estimate (i) the historic change and (ii) transformation of land covers, and (iii) compare the forest canopy loss from 2000 to 2018. Qualitative narratives about each hotspot landscape were analysed for similarities (iv). RESULTS: While the potential natural forest vegetation cover in the 16 case study regions had a mean of 86%, historically it has been reduced to 34%. Higher site productivity coincided with transformation to non-forest land covers. The mean annual forest canopy loss for 2000–2018 ranged from 0.01 to 1.08%. The 16 case studies represented five distinct social-ecological contexts (1) radical transformation of landscapes, (2) abuse of protected area concepts, (3) ancient cultural landscapes (4) multi-functional forests, and (5) intensive even-aged forest management, of which 1 and 4 was most common. CONCLUSIONS: GIs encompass both forest naturalness and traditional cultural landscapes. Our review of Pan-European regions and landscapes revealed similarities in seemingly different contexts, which can support knowledge production and learning about how to sustain GIs

Mapping and Assessment of forest Ecosystem and Their Services. Applications and guidance for decision making in the framework of MAES

The aim of this report is to illustrate by means of a series of case studies the implementation of mapping and assessment of forest ecosystem services in different contexts and geographical levels. Methodological aspects, data issues, approaches, limitations, gaps and further steps for improvement are analysed for providing good practices and decision making guidance. The EU initiative on Mapping and Assessment of Ecosystems and their Services (MAES), with the support of all Member States, contributes to improve the knowledge on ecosytem services. MAES is one of the building-block initiatives supporting the EU Biodiversity Strategy to 2000

Integrated assessment and valuation of ecosystem services - Guidelines and experiences

EU FP7 OpenNESS project deliverable D33 & D4