Tiivistelmä. Vikellys on hevosurheilulaji, jossa juoksuttaja ohjaa liinassa laukkaavaa hevosta. Yksi tai useampi vikeltäjä voimistelee sen selässä.
Tutkin ihmisen ja hevosen syvällisen vuorovaikutussuhteen muodostumista ja ihmisten tiimityöskentelyä sekä ulkopuolisen tutkijan että osallistuvan vikeltäjän roolissa. Kenttätyö sisälsi 17 erilaista haastattelua, autoetnografisen menetelmän ja erilaisiin päiväkirjoihin kirjoittamisen.
Työhypoteesina on suomalaisten ja kansainvälisten vikellyssääntöjen pohjalta muotoutunut johtoajatus: mitä syvällisempi hevosen ja ihmisen välinen vuorovaikutus on, sitä parempi on perusta taitoontumiselle vikellyksen ulottuuvuuksissa eli mielen- ja kehonhallinnassa. Tutkimuksessa selvitin, mitä vikellys ja vikellyshevonen olivat vikellyskulttuurin osakkaalle kulttuuriantropologian näkökulmasta.
Tim Ingold (2000) kutsuu taitoontumiseksi elinikäistä oppimista, jossa tiedosta tulee havainnon ja toiminnan vaikutuksesta kehollista tietoa. Taitoontuminen on huomiokyvyn harjoittamista, jossa ihminen oppii erottamaan tehtävälleen tarpeellisen tiedon ympäristöstä toimimalla siinä. Taitoontumiseen ei ole oikotietä, vaan tieto omaksutaan oppimisprosessissa ruumiillisen kokemuksen kautta.
Selvitin tutkimuksen tarkoituksen vastaamalla tutkimuskysymyksiin siitä, millaista on vikellyksen arki, millaisia rooleja, ihmisten ja hevosten välisiä suhteita ja taitoontumista siinä on. Vastasin myös kysymykseen, millaisia kulttuurisia malleja vikellyksessä on.
Kulttuuriset mallit olivat sosiaalisesti jaettuja käsityksiä siitä, mitä vikellys on. Vikellyksessä tärkeintä oli hevonen. Vikellys oli osakkaalle elämyksiä harrastuksen näkökulmasta, kilpaurheilijalle tunnollista työskentelyä ja sekä vapaa-aika että ammatti osakkaille, joille vikellys oli elämäntapa. Kulttuurinen malli vikellyksestä vaikutti siihen, miten paljon aikaa vikellyksessä käytettiin ja kuinka syvälliseksi ihmisen ja hevosen välinen suhde muodostui.
Toimivassa ihmisten ja hevosten välisistä suhteista koostuvassa tiimissä opittiin dialogia eli toisen hyväksyvää kuulemista. Dialogi erilaisissa suhteissa saatettiin menettää, jos ihminen pelkäsi omia tunteitaan tai oli ahdistunut. Kun ihminen kohtasi tunteet sellaisinaan kuin ne tulivat, itseluottamus ja luottamus muihin tiimin jäseniin parani
