“Sie sagen skål und Herre gud und arrivederci”: On the Multilingual Correspondence between Ellen Thesleff and Gordon Craig

The Finnish painter Ellen Thesleff (1869 − 1954) is one of the most famous female painters in Scandinavian art history. During her stay in Florence, Italy, at the beginning of the twentieth century, she became acquainted with the British theater personality and artist (Edward) Gordon Craig (1872 − 1966). Their correspondence from the first half of the century is a part of European cultural history and art criticism; they write, among other things, about painting and graphics, literature and theater. Of linguistic importance is that the original letters preserved for posterity contain traces of many European languages: not only German, which is a central language in the correspondence, but also French, Italian, and English. The focus of this paper is the coexistence of languages in the multilingual correspondence—about 200 dated and 60 undated letters—kept at the National Library of France in Paris. In this paper, microfilms are used instead of the original material, and the selection of letters is limited to twenty-five. The particular interest lies in Ellen Thesleff as a multiliterate, writing individual, and her choices of and switches between different languages. My study shows that Thesleff used a variety of languages when writing letters. This can, for example, be seen from the perspective of the personal nature and the communicative function of the personal letters, where the “self” of the writer is present. In a way, multilingualism has among other things an emotional function for her: one could, for instance, argue that it was used as a kind of “secret writing” or language play between Thesleff and Craig.©2016 Journal of Finnish Studies, University of Illinois Press.fi=vertaisarvioitu|en=peerReviewed

Kieli historiassa, historia kielessä – lingvistiikka, nordistiikka ja (uusi) filologia

Kielentutkimusta eli lingvistiikkaa on perinteisesti kutsuttu myös filologiaksi. Tämä näkyy yhä sellaisten akateemisten oppiaineiden nimissä, kuten pohjoismainen, germaaninen, englantilainen tai slaavilainen filologia. Tosin useimmissa suomalaisissa yliopistoissa filologia tieteenä ja professiona on enää muisto vain, vaikka moni kielten opiskelija saattaakin vielä kutsua itseään filologiksi erottautuakseen esimerkiksi käännöstieteen opiskelijoista. Tämä artikkeli käsittelee kielentutkimuksen filologista ulottuvuutta. Lähestyn aihetta erityisesti oman alani nordistiikan eli pohjoismaisen kielentutkimuksen näkökulmasta

Kielen energiaa: Lauri Viidan Moreenin käännöksistä ja niiden vastaanotosta

The Energy of Language – On the Translations of Moreeni by Lauri Viita and Their Reception During his short life, the Finnish poet and novelist Lauri Viita (1916–1965) published four collections of poems and two novels. His most famous work Moreeni (”Moraine”) published in 1950 belongs to the most central novels in Finnish realism. In the context of Finnish literature, Viita is known, for example, for his dynamic language and power of expression. However, Moreeni has been translated only into few languages: German in 1964, Swedish in 1965, Polish in 1970, Hungarian in 1977 and Russian in 1981. e aim of this article is to examine the translation history of Moreeni and the reception of the translations by focusing on the German translation Ein einzelner Weiser ist immer ein Narr by Carl-August von Willebrand (1923–1999) and the Swedish translation Morän by Nils-Börje Stormbom (1925–). e translators’ strategies are analysed by means of the concepts domestication and foreignization introduced by Lawrence Venuti in 1995. e reception is analysed with regard to the concept of paratext coined by Gérard Genette in 1987. e results indicate that it is problematic to place the translators unambiguously in regard to the domestication/foreignization dichotomy; they make use of both strategies. e reception of the German and Swedish translations has in general been positive, although the material is relatively scarce. Due to lack of translations, Viita is not as well-known abroad as, for example, his contemporaries Mika Waltari (1908–1979) and Väinö Linna (1920–1992)

Kalevala på svenska – kansalliseepoksen ruotsinnokset ja niiden peritekstit 1800-luvulta 2000-luvulle

Suomen kansalliseepos Kalevala ilmestyi vuosina 1835 (Vanha Kalevala) ja 1849 (Uusi Kalevala). Se on yksi harvoja suomalaisen kirjallisuuden edustajia, joiden voidaan katsoa kuuluvan maailmankirjallisuuteen. Kalevala on Elias Lönnrotin (1802–1884) luomus, ja se on käännetty tähän päivään mennessä yli 60 kielelle. Kalevalan käännökset koostuvat runomuotoisten käännösten lisäksi erilaisista proosakäännöksistä, lyhennetyistä laitoksista sekä kokonaan tai osittain mukautetuista käännöksistä.   Tämä artikkeli käsittelee Kalevalan ruotsinkielistä käännöshistoriaa, joka on jäänyt aiemmassa tutkimuksessa vähälle huomiolle. Tutkimustehtävämme on kahtalainen: laadimme kansalliseepoksen ruotsinkielisen käännöshistorian 1800-luvulta 2000-luvulle ja tarkastelemme käännösten sisältämiä peritekstejä ensisijaisesti kääntäjän näkökulmasta. Ajallinen kaari on näin ollen laaja, ja analyysissamme käännöshistoriallinen katsaus edeltää peritekstianalyysia. Kirjallisuus- ja käännöstieteessä peritekstillä tarkoitetaan tekstiä välittömästi ympäröivää tekstimateriaalia (Hosiaisluoma 2003). Selvitämme, mitä peritekstejä Kalevalan ruotsinnoshistoriasta löytyy ja mitä niiden avulla on mahdollista sanoa kääntäjien tekemistä valinnoista. Keskiöön nousevat muun muassa kysymykset kääntäjien strategiasta, intentiosta ja kohderyhmästä. Analysoimme peritekstejä kvalitatiivisen lähiluvun menetelmin ja saamme näin lisätietoa siitä, miten Kalevalaa on käännetty ruotsiksi eri aikakausina. Aineistomme koostuu sekä kirjamuodossa julkaistujen Kalevala-ruotsinnosten ensimmäisistä painoksista (12 kpl) että sanoma- ja aikakauslehdissä ilmestyneistä yksittäisistä runokäännöksistä (23 kpl) 1800-luvulta 2000-luvulle (ks. Laukkanen – Lönnroth 2018, jossa dokumentoimme myös joitakin Kalevalan julkaisemattomia ruotsinnoksia). Tutkimuksemme uutuusarvo on ennen kaikkea vanhemman sanoma- ja aikakauslehdistön hyödyntäminen Kalevalan käännöshistorian ja peritekstien näkökulmasta.   Kalevalan kääntäjiä ja käännöksiä tutkineen E. N. Setälän (1909, 166) mukaan oli ”luonnollista, että ruotsi oli se kieli, jolle Kalevalaa ensinnä yritettiin kääntää, ja luonnollista myös, että kääntäjät olivat kaikki suomalaisia”. Käännöshistoriallista tutkimusta Kalevalan ruotsinnoksista ei Setälän toteamuksesta huolimatta kuitenkaan ilmaantunut. Kalevalan yleisen käännöshistorian kannalta keskeisiä julkaisuja ovat Setälän lisäksi Rauni Purasen The Kalevala abroad. Translations and Foreign-language Adaptations of the Kalevala (1985), Pertti Anttosen ja Matti Kuusen Kalevala-lipas (uusi laitos 1999) ja Petja Aarnipuun toimittama Kalevala maailmalla. Kalevalan käännösten kulttuurihistoria (2012). Artikkelimme perustuu siihen tutkimukseen, jonka teimme kootessamme Kalevalan ruotsinkielisten käännösten bibliografiaa vuosilta 1835–2018 (Laukkanen – Lönnroth 2018). Viimeisin Kalevalan käännöshistoriaa käsittelevä tutkimus on Kaisa Häkkisen artikkeli Matthias Alexander Castrénin Kalevalan ruotsinnoksesta (2019).   Näkökulmamme on kulttuurihistoriallisesti kontekstualisoiva, mikä korostaa käännösten historian, kirjallisuushistorian ja kulttuurihistorian välistä vuorovaikutussuhdetta (esim. Riikonen 2007, 2010). Emme vertaile käännettyjä tekstejä keskenään, vaan nostamme esiin tekstejä, jotka osaltaan tuovat lisävalaistusta Kalevalan ruotsinkieliseen käännöshistoriaan. Esittelemme käännösten yhteydessä kääntäjiä ja kustantajia sekä analysoimme erityisesti kääntäjien esipuheita ja muita tekstejä, joissa he valottavat käännöstensä funktioita ja kohderyhmiä. Läheskään kaikissa käännöksissä ei kuitenkaan ole varsinaista esipuhetta, mutta niissä on usein esimerkiksi takakansiteksti, joka avaa käännöksen tarkoitusta lähinnä kustantamon näkökulmasta. Suojapaperit sen sijaan melkein poikkeuksetta kadonneet. Peritekstit kertovat kääntäjän näkemyksestä omaan käännöstyöhönsä sekä nivovat käännöksen osaksi omaa aikaansa ja kulttuurista kontekstiaan

Käänteiden kohtauspaikka: VAKKI-symposiumit kääntämisen ja tulkkauksen tutkijoiden yhteisönä 1981–2014

This article examines the symposia organized by the University of Vaasa Research Group for Translation, LSP and Multilingualism (VAKKI) as a community of translation and interpreting researchers during 1981–2014. The main research questions are: (1) What kind of a role has translation and interpreting research had in the development of the VAKKI association spanning over 30 years, and (2) in what way are the “turns” of translation research visible in the context of VAKKI? The focus is on the VAKKI Symposium organizers’ choices of plenary speakers and symposium themes, as well as on the section articles representing the “field’s” reactions to the organizers’ choices. The material consists of 33 volumes that contain articles based on presentations given at the annual VAKKI Symposia. The material is analyzed quantitatively and qualitatively by mapping the relationship between articles representing translation and interpreting research and other articles, as well as by identifying the central developments. The conclusions suggest that translation and interpreting research has had a constant role in VAKKI and that the “turns” of translation studies are visible in the material, although their onset is usually delayed.This article examines the symposia organized by the University of Vaasa Research Group for Translation, LSP and Multilingualism (VAKKI) as a community of translation and interpreting researchers during 1981–2014. The main research questions are: (1) What kind of a role has translation and interpreting research had in the development of the VAKKI association spanning over 30 years, and (2) in what way are the “turns” of translation research visible in the context of VAKKI? The focus is on the VAKKI Symposium organizers’ choices of plenary speakers and symposium themes, as well as on the section articles representing the “field’s” reactions to the organizers’ choices. The material consists of 33 volumes that contain articles based on presentations given at the annual VAKKI Symposia. The material is analyzed quantitatively and qualitatively by mapping the relationship between articles representing translation and interpreting research and other articles, as well as by identifying the central developments. The conclusions suggest that translation and interpreting research has had a constant role in VAKKI and that the “turns” of translation studies are visible in the material, although their onset is usually delayed