Threatened habitat types in Finland 2018: the Baltic Sea. Red List of habitats. Part 2: Descriptions of habitat types

This report is a partial translation of the final report in Finnish on threatened habitat types (Threatened habitat types in Finland 2018, Part II: Descriptions of habitat types, The Finnish Environment 5/2018) that presents a total of 420 habitat types. This report includes all the evaluated habitat types of the Baltic Sea, as well as six new marine habitat types, which were described but not yet evaluated (NE). Also included are habitat types regarded as of least concern (LC) and those with deficient data (DD). For each habitat type a description, distribution map, photo, and the reasoning behind the assessment result are presented. The descriptions of the habitat types include their characteristics, geographical variation, connectivity to other habitat types, occurrence in Finland, reasons for being threatened and future threats, trend in the state of the habitat type, correspondence of the habitats type with habitat types covered by statutory protection, and whether the habitat type is one for which Finland has an international responsibility. Part I of the final report (in Finnish Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018, SY 5/2018 and in English Threatened Habitat Types in Finland 2018, FE 2/2019) presents the assessment method for threatened habitat types, results and reasoning of the assessment, and proposals for measures prepared by the experts groups. In the whole country 186 habitats types were assessed as threatened (48% of the number of habitats types). The share of threatened habitat types is much larger in southern Finland (59%) than in northern Finland (32%). The assessment was conducted by broadly-based expert groups in 2016–2018. This was the second assessment of threatened habitat types in Finland. This assessment was conducted using the international IUCN Red List of Ecosystems method. Because of the new assessment method, the results of the first and second assessment of threatened habitat types are not directly comparable with each other. The conclusion that can be made, however, is that the decline and degradation of habitats has not diminished

Seurantakäsikirja Suomen merenhoitosuunnitelman seurantaohjelmaan vuosille 2020–2026

Tämä merenhoidon seurantakäsikirja käsittää merenhoitosuunnitelman seurantaohjelman kuvauksen kokonaisuudessaan. Se päivittää vuoden 2014–2020 seurantaohjelman ja sitä sovelletaan vuoden 2020 heinäkuusta vuoden 2026 heinäkuuhun. Seurantaohjelma on osa merenhoidon suunnittelua, jota tehdään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain (272/2011) ja merenhoidon järjestämisestä annetun valtioneuvoston asetuksen (980/2011) toteuttamiseksi. Tämä laki ja asetus on annettu meristrategiadirektiivin (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/56/EY yhteisön meriympäristöpolitiikan puitteista) kansallista toimeenpanoa varten. Suomessa meristrategiadirektiivin mukaista meristrategiaa kutsutaan merenhoitosuunnitelmaksi. Suomen seurantaohjelma koostuu 13:sta ohjelmasta, joiden alla on yhteensä 44 alaohjelmaa. Tähän päivitettyyn seurantaohjelmaan lisättiin kuusi uutta alaohjelmaa ja useita alaohjelmia muokattiin joko muuttuneiden vaatimusten, kehittyneempien menetelmien tai muuttuneen toimintaympäristön takia. Merenhoidon uusia vaatimuksia ovat meristrategiadirektiivin liitteen 3 päivitys (EU/2017/845), Euroopan komission päätös EU/2017/848 merivesien hyvän ekologisen tilan vertailuperusteista ja menetelmästandardeista sekä seurantaa ja arviointia varten tarkoitetut täsmennykset standardoiduista menetelmistä. Seurantakäsikirja koostuu kolmesta osasta: seurantaohjelman tausta, varsinainen seurantaohjelma, ja kolmas osa, joka käsittelee seurannan kehitystarpeita, kustannuksia ja riittävyyttä. Seurantaohjelma kattaa ekosysteemilähestymistavan mukaisesti erilaisia muuttujia, jotka kuvaavat toisaalta veden ominaisuuksia ja laatua ja toisaalta ekosysteemin osia ja niiden tilaa sekä niihin kohdistuvia ihmisestä johtuvia paineita. Seurannan alaohjelmissa on kuvattu mitattavat meriympäristön ominaisuudet tai paineet, niiden seurantatiheys, indikaattorit, joihin seurantatietoa käytetään, seurannalla kootun tiedon hallinta ja yhteydet meristrategiadirektiivin hyvän tilan laadullisiin kuvaajiin ja kriteereihin

Reproducibility and Validity Studies and Seated Flexion Test

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on tehdä toistettavuus- ja validiteettitutkimuksien tekeminen helpommaksi manuaalisen lääketieteen ihmisille. Manuaalisessa lääketieteessä käytettyjä testejä ja hoitomenetelmiä ei ole tutkittu tarpeeksi eikä niiden käytettävyyttä ole tieteellisesti todennettu. Työtä varten on käännetty FIMM:n (Kansainvälinen manuaalisen lääketieteen yhdistys) toistettavuus- ja validiteettitutkimusprotokolla. Sen avulla voi jokainen koulutettu manuaalisen hoitoalan ammattilainen tehdä toistettavuus- ja validiteettitutkimuksia kansainvälisesti julkaistaviksi. Protokollan mukaisesti tehdyt tutkimukset ovat vertailukelpoisia ja helposti toistettavia. Käännöksen tarkoituksena on tuoda tutkimusprotokolla tunnetuksi Suomessa. Tutkimusprotokollan myötä toivotaan manuaalisten hoitoalojen ammattilaisten tekevän kasvavassa määrin vastaavanlaisia tutkimuksia ammatillistumisen lisäämiseksi. FIMM:n protokollan mukaisesti toteutettiin kappatutkimus SI-nivelen liikkuvuutta testaavasta seated flexion testistä. Testistä ei ole aikaisemmin tehty toistettavuus- ja validiteettitutkimusta. Opinnäytetyössä esitellään seated flexion testin suorittamisen eri tapoja. Aikarajoituksista johtuen tutkimuksen kaikkia vaiheita ei suoritettu protokollan edellyttämällä tasolla. Testivaiheessa kappa-arvo jäi alle kliinisesti merkittävän 0,4 arvon. Alhaisen kappa-arvon takia ei voida osoittaa testin toistettavuutta ja validiteettia. Johtopäätöksenä tutkimuksesta voidaan todeta, että seated flexion testistä tarvitaan lisää vastaavanlaisia kappatutkimuksia

Suomen ekologisesti merkittävät vedenalaiset meriluontoalueet (EMMA) – Finlands ekologiskt betydelsefulla marina undervattensmiljöer (EMMA)

202

Drivers of decline and changed nest-site preference of the Baltic eider: an island-level analysis from south-western Finland

The recent large-scale decline of Eiders (Somateria mollissima) in the Baltic Sea is well documented by long-term population monitoring. One hypothesis to explain the decline is increased predation pressure during breeding, but because the decline has been steep and geographically broad, multiple drivers may be involved. Here we explore whether some of these hitherto unidentified drivers relate to the breeding habitat. To this end, we performed an analysis of long-termmonitoring data from ca. 300 islands from the Archipelago Sea, SW Finland, representing five geographical sub-areas, during 1993–2012. We analysed population trends and whether nest-site preference changed over time. The results showed steep population declines in the sub-areas farthest from themainland and a more moderate decline in the sub-area closest to the mainland. The presence of breeding gulls (Larus spp.) on the Eider breeding island had a consistently positive effect on Eider breeding numbers throughout the study period. In contrast, the presence of breeding White-tailed Sea Eagles (Haliaeetus albicilla) had a negative effect on breeding numbers, but only during the early study period when the Eagle breeding populationwas still small. Interestingly, the sign of the effect of the distance from the nearest neighbouring island on Eider breeding numbers changed over time. Eider breeding numbers positively correlated with island size and distance to neighbouring islands in the early period, whereas exposed large islands with islands nearby were positively associated with Eider breeding abundance during the late period. Future conservation efforts should shift from site-specific conservation to population-specific management due to the shift in nest-site preference. Furthermore, the positive influence of gulls warrants the adoption of conservation measures taking interspecific interactions into consideration

Saaristolintukantojen kehitys vuosina 1980–2018

201

Identifying ecologically valuable marine areas to support conservation and spatial planning at scales relevant for decision making

In 2008, the UN Convention on Biological Diversity introduced the scientific-technical concept of describing Ecologically or Biologically Significant Marine Areas (EBSAs). These areas are defined as locations with exceptional ecological or biological characteristics. While EBSAs have been identified across the world´s oceans, they mainly have not been designated at scales relevant for conservation or area-based planning, where decisions are implemented. Here, we describe how the EBSA concept can be applied locally to identify “national EBSAs”. We present the process and criteria that were used in Finland to delineate 87 Ecologically Significant Underwater Marine Areas (EMMAs). This was accomplished by participatory approaches, expert knowledge, and spatial prioritization, based on a spatially explicit dataset on marine species and habitats from 160,000 sites, together with environmental drivers and anthropogenic pressures. The spatial scale of EMMAs was tailored to fit national and local decision-making, contributing to maritime spatial planning, environmental permitting, and the development of marine protected area network. We describe the Finnish EMMA process, highlight critical phases of the work using practical examples and discuss the importance of scales in assessing ecologically and biologically significant areas in different types of marine environments.Peer reviewe

The Finnish inventory programme for underwater environment (VELMU) produces data for knowledge-based maritime spatial planning

201

Handbok till övervakningsprogrammet för Finlands havsförvaltningsplan 2020–2026

Denna handbok är ett bakgrundsdokument till övervakningsprogrammet i Finlands havsförvaltningsplan och omfattar hela beskrivningen av programmet. Den uppdaterar övervakningsprogrammet 2014-2020 och tillämpar från juli 2020 till juli 2026. Övervakningsprogrammet är en del av havsvårdsplaneringen, som ingår i verkställandet av lagen om vattenvårds- och havsvårdsförvaltningen (272/2011) och statsrådets förordning om havsvårdsförvaltningen (980/2011). Med lagen och förordningen genomförs EU:s ramdirektiv om en marin strategi nationellt (Europaparlamentets och rådets direktiv 2008/56/EG om upprättande av en ram för gemenskapens åtgärder på havsmiljöpolitikens område, nedan MSD). I Finland kallas marina strategi för havsförvaltningsplan. Finlands övervakningsprogram består av 13 programhelheter med totalt 44 delprogram. Fyra nya delprogram lades till det uppdaterade övervakningsprogrammet, och flera delprogram reviderades antingen på grund av ändrade krav, mer avancerade metoder eller en förändrad operativmiljö. Nya krav under den andra havsförvaltningsperioden är uppdateringarna i bilaga 3 till ramdirektivet om en marin strategi (EU/2017/845) samt Europeiska kommissionens beslut EU/2017/848 om fastställande av kriterier och metodstandarder för god miljöstatus i marina vatten, specifikationer och standardiserade metoder för övervakning och bedömning. Övervakningshandboken består av tre delar: del I presenterar bakgrunden till övervakningsprogrammet, del II presenterar själva programmet och del III innehåller utvecklingsbehov, kostnader, övervakningens tillräcklighet och slutsatser. I enlighet med ekosystemansatsen omfattar övervakningsprogrammet olika variabler som dels beskriver vattnets egenskaper och kvalitet, dels ekosystemets delar och deras status samt mänsklig belastning på dessa. Handbokens presentationer av delprogrammen beskriver havsmiljöns egenskaper eller belastningar, övervakningsfrekvens, indikatorer för vilka övervakningsdata används, hantering av insamlade data och kopplingar till kvalitativa deskriptorer och kriterier för god miljöstatus enligt MSD