86 research outputs found

    Vasta-aineet ovat muuttaneet kiinteiden syöpäkasvaimien hoitoa

    Get PDF

    Käyttäjät ovat merkittävä, mutta vähän hyödynnetty mahdollisuus tutkimus- ja kehitystyössä

    Get PDF
    Olemme siirtymässä teollisesta- ja tietoyhteiskunnasta kohti palvelutaloutta tai jopa elämystaloutta, jossa keskeistä on yksilö ja hänen kokemuksensa. Elämystalouden kuluttajat, asiakkaat, odottavat että palvelujen kuluttaminen on helppoa, sujuvaa ja miellyttävää sekä hakevat yhä enemmän emotionaalisia ja kokemuksellisia palveluja. Palveluja pitäisi pystyä käyttämään missä vain ja milloin vain, myös vaihtoehtoisten jakelukanavien kautta. Tässä murroksessa ja yhteiskunnan muutospaineissa käyttäjälähtöisyys on noussut palvelujen kehittämisessä keskustelun kohteeksi. Käyttäjälähtöisyys tarkoittaa kokonaisvaltaista käyttäjän huomioimista ja käyttäjistä inspiroitumista. Siihen liittyy tiiviisti käyttäjien kuunteleminen ja halu ymmärtää käyttäjää. Ammattikorkeakouluissa korostetaan monella taholla käyttäjälähtöistä tk-toimintaa. Käyttäjät nähdään aktiivisina tk-toimintaan osallistujina ja tärkeänä voimavarana. Keskeistä on tieto käyttäjien tarpeista. Työ-ja elinkeinoministeriön linjaaman käyttäjälähtöisen innovaatiopolitiikan taustalla on näkemys siitä, että yritysten menestyminen rakentuu entistä enemmän käyttäjien varaan. Pelkkä uuden teknologian kehittäminen ei riitä, koska arvonluonti perustuu yhä useammin käyttäjiä varten räätälöityihin tuote- tai palveluratkaisuihin. Käyttäjälähtöisyyden tunnistamisen myötä syntyy uusia tutkimus- ja analyysimenetelmiä, joilla luodaan kilpailuetuja. Työ- ja elinkeinoministeriö linjaa myös, että käyttäjälähtöisyyden toinen merkittävä sovellusalue on julkiset palvelut ja niiden uudistumisen, tuottavuuden ja asiakkaiden osallistumisen vahvistaminen. Tämä edellyttää merkittävää asennemuutosta ja julkisen sektorin toimijoiden uudentyyppistä osaamista. Ammattikorkeakoulu voi tukea käyttäjälähtöisen tk-työn osaamisellaan sekä yritysten, että julkisen sektorin tuote- ja palvelujen kehittämistyötä

    Käyttäjälähtöinen tutkimus- ja kehittämistoiminta Oulun ammattikorkeakoulun näkökulmasta

    Get PDF
    Oulun ammattikorkeakoulun opetuksessa hyödynnetään käyttäjälähtöisen suunnittelun menetelmiä useissa eri hankkeissa. Sosiaali- ja terveysalalla käyttäjälähtöisen tutkimus- ja kehitystyön avulla uudistetaan rakenteita, kuten julkisia palveluita. Liiketalouden käyttäjälähtöinen tutkimus- ja kehitystyö suuntautuu pk-yritysten liiketoiminnan kehittämiseen eri toimialoilla. Kulttuurialalla puolestaan keskitytään uusien palvelukonseptien ja kaupunkisuunnittelun kehittämiseen. Tekniikan ja luonnonvara-alalla on muun muassa rakennettu 3D-kehitysympäristö ja kehitetty metsä- sekä kaupunkisuunnittelua

    Tulevaisuuden filosofiaa

    Get PDF

    Levinneen keuhkosyövän nykyaikainen lääkehoito : mitä totunnaisten solunsalpaajien lisäksi?

    Get PDF
    Teema : keuhkosyövän diagnostiikka ja hoito. English summaryPeer reviewe

    Pitkään tupakoineiden keuhkosyövän seulontaa tulisi Suomessa selvittää

    Get PDF
    Keuhkosyöpä aiheuttaa suurimman syöpäkuolleisuuden Suomessa, ja suomalaisten naisten kuollei­suuden keuhkosyöpään ennustetaan lisääntyvän. Keuhkosyöpä voi olla alkuvaiheessa täysin oireeton. Se todetaan usein vasta levinneessä vaiheessa, minkä vuoksi suurelle osalle potilaista leikkaushoito ei ole mahdollinen. Uusien kansainvälisten tutkimusten tulokset viittaavat siihen, että kuolleisuutta voitaisiin laskea seulomalla tupakoitsijoista suuren riskin henkilöitä pieniannoksisella tietokonetomografialla (TT). Eurooppalainen keuhkojärjestö (ERS) on suositellut, että jokaisessa Euroopan maassa perustettaisiin työryhmä, jonka tehtävänä on selvittää keuhkosyöpäseulonnan mahdollisuudet ja kustannustehokkuus

    Incidence of sudden cardiac arrest and sudden cardiac death after unstable angina pectoris and myocardial infarction

    Get PDF
    BACKGROUND: Sudden cardiac arrests (SCA) and sudden cardiac deaths (SCD) are believed to account for a large proportion of deaths due to cardiovascular causes. The purpose of this study is to provide comprehensive information on the epidemiology of SCAs and SCDs after acute coronary syndrome. METHODS: The incidence of SCA (including SCDs) was studied retrospectively among 10,316 consecutive patients undergoing invasive evaluation for acute coronary syndrome (ACS) between 2007 and 2018 at Tays Heart Hospital (sole provider of specialized cardiac care for a catchment area of over 0.5 million residents). Baseline and follow-up information was collected by combining information from the hospital's electronic health records, death certificate data, and a full-disclosure review of written patient records and accounts of the circumstances leading to death. RESULTS: During twelve years of follow-up, the cumulative incidence of SCAs (including SCDs) was 9.8% (0.8% annually) and that of SCDs 5.4% (0.5% annually). Cumulative incidence of SCAs in patients with ST-elevation myocardial infarction, non-ST-elevation myocardial infarction and unstable angina pectoris were: 11.9%,10.2% and 5.7% at twelve years. SCAs accounted for 30.5% (n = 528/1,732) of all deaths due to cardiovascular causes. The vast majority of SCAs (95.6%) occurred in patients without implantable cardioverter defibrillator (ICD) devices or among patients with no recurrent hospitalizations for coronary artery disease (89.1%). CONCLUSIONS: SCAs accounted for less than a third of all deaths due to cardiovascular causes among patients with previous ACS. Incidence of SCA is highest among STEMI and NSTEMI patients. After the hospital discharge, most of SCAs happen to NSTEMI patients.publishedVersionPeer reviewe

    Elevated CRP levels indicate poor progression-free and overall survival on cancer patients treated with PD-1 inhibitors

    Get PDF
    Background Anti-PD-(L)1 agents are standard of care treatments in various cancers but predictive factors for therapy selection are limited. We hypothesised that markers of systemic inflammation would predict adverse outcomes in multiple cancers treated with anti-PD-(L)1 agents. Material and methods Discovery cohort consisted of patients who were treated with anti-programmed cell death protein-1 (PD-1) agents for advanced melanoma (MEL), non-small cell lung cancer (NSCLC) or renal and bladder cancers (GU) at Oulu University Hospital and had pretreatment C reactive protein (CRP), or neutrophil/lymphocyte values available. As a validation cohort, we collected patients treated with anti-PD-1 agents from three other hospitals in Finland. Results In the discovery cohort (n=56, MEL n=23, GU n=17, NSCLC n=16), elevated CRP over the upper limit of normal (ULN) (>10mg/mL) indicated poor progression-free (PFS; p=0.005) and overall survival (OS; p=0.000004) in the whole population and in MEL subgroup. Elevated neutrophil-to-lymphocyte ratio (>2.65) also indicated inferior PFS (p=0.02) and OS (p=0.009). In the validation cohort (n=107,MEL n=44, NSCLC n=42, GU n=17, other n=4), CRP over ULN also was a strong indicator for poor PFS (p=0.0000008), and OS (p=0.000006) in the whole population, and in MEL and NSCLC also. Conclusions Systemic inflammation suggested by elevated CRP is a very strong indicator for adverse prognosis on patients treated with anti-PD-(L)1 agents and has a potential negative predictive value for treatment with anti-PD-(L)1 agents. Prospective trials should investigate whether patients with elevated CRP gain any significant benefit from anti-PD-1 therapy.Peer reviewe
    corecore