Task and Ego Goal Orientations across the Youth Sports Experience

Since the late 1980s, Achievement Goal Theory (AGT) has flourished in the competitive sports research across all age groups. One central proposition is the undifferentiated conception of ability exist until approximately 12 years of age. Given the volume of AGT age-specific studies, quantitative analysis of available youth studies allows for examining whether the goal orientations (i.e., task and ego) scores change based on age (i.e., undifferentiated to the differentiated conception of ability). Hence, the purpose of this quantitative based review was to determine whether task and ego orientation values differ based on age. To achieve our objective, we conducted a meta-analysis with 16 studies meeting specified inclusion criteria one being the use of Perceptions of Success in Sport Questionnaire (POSQ) resulting in 19 samples. The total sample size was 5,679 with 14 studies with mean samples greater than 13-years of age and five equal to or under 12-years of age. The articles came from seven different countries with the USA and Norway accounting exactly half of all represented countries. There was a mix of sports played. Results demonstrated that ego orientation scores did not differ by age category. Initially, task orientation scores appeared to decrease after the age of 12. However, with one outlier removed, a lack of statistical significance (p > .05) resulted. Theoretically, children move in youth to a differentiated conception of ability. It appears even though ability becomes not equal to effort in the minds of youth that self-reported goal orientation values as measured by the POSQ are stable. The implication of such results are many. One being children in competitive sports seemingly have a stable ego orientation score. A critical future research question concerns goal orientation differences among recreational youth sports participation as well as youth who discontinue both competitive and recreational sports participation. The role of goal orientations across these groupings and influence on participation rates is unknown.Since the late 1980s, Achievement Goal Theory (AGT) has flourished in competitive sports research across all age groups. One central proposition is the undifferentiated conception of ability which exists until approximately 12 years of age. Given the volume of AGT age-specific studies, quantitative analysis of available youth studies allows for the examination of whether the goal orientations (i.e., task and ego) scores change based on age (i.e., undifferentiated to the differentiated conception of ability). Hence, the purpose of this quantitative based review was to determine whether task and ego orientation values differ based on age. To achieve our objective, we conducted a meta-analysis with 16 studies meeting specified inclusion criteria one being the use of Perceptions of Success in Sport Questionnaire (POSQ) resulting in 19 samples. The total sample size was 5,679 with 14 studies with mean samples greater than 13-years of age and five equal to or under 12-years of age. The articles came from seven different countries with the USA and Norway accounting exactly for half of all represented countries. There was a mix of sports played. Results demonstrated that ego orientation scores did not differ by age category. Initially, task orientation scores appeared to decrease after the age of 12. However, with one outlier removed, a lack of statistical significance (p > .05) resulted. Theoretically, children move in youth to a differentiated conception of ability. It appears even though ability becomes less equal to effort in the minds of youth that self-reported goal orientation values as measured by the POSQ are stable. The implication of such results are numerous. One being children in competitive sports seemingly have a stable ego orientation score. A critical future research question is concerned with goal orientation differences among recreational youth sports participation as well as youth who discontinue both competitive and recreational sports participation. The role of goal orientations across these groupings and influence on participation rates is unknown

Editorial : on open access publishing

Non peer reviewe

Common Inflammation-Related Candidate Gene Variants and Acute Kidney Injury in 2647 Critically Ill Finnish Patients

Acute kidney injury (AKI) is a syndrome with high incidence among the critically ill. Because the clinical variables and currently used biomarkers have failed to predict the individual susceptibility to AKI, candidate gene variants for the trait have been studied. Studies about genetic predisposition to AKI have been mainly underpowered and of moderate quality. We report the association study of 27 genetic variants in a cohort of Finnish critically ill patients, focusing on the replication of associations detected with variants in genes related to inflammation, cell survival, or circulation. In this prospective, observational Finnish Acute Kidney Injury (FINNAKI) study, 2647 patients without chronic kidney disease were genotyped. We defined AKI according to Kidney Disease: Improving Global Outcomes (KDIGO) criteria. We compared severe AKI (Stages 2 and 3, n = 625) to controls (Stage 0, n = 1582). For genotyping we used iPLEX(TM) Assay (Agena Bioscience). We performed the association analyses with PLINK software, using an additive genetic model in logistic regression. Despite the numerous, although contradictory, studies about association between polymorphisms rs1800629 in TNFA and rs1800896 in IL10 and AKI, we found no association (odds ratios 1.06 (95% CI 0.89-1.28, p = 0.51) and 0.92 (95% CI 0.80-1.05, p = 0.20), respectively). Adjusting for confounders did not change the results. To conclude, we could not confirm the associations reported in previous studies in a cohort of critically ill patients.Peer reviewe

Heme oxygenase-1 repeat polymorphism in septic acute kidney injury

Acute kidney injury (AKI) is a syndrome that frequently affects the critically ill. Recently, an increased number of dinucleotide repeats in the HMOX1 gene were reported to associate with development of AKI in cardiac surgery. We aimed to test the replicability of this finding in a Finnish cohort of critically ill septic patients. This multicenter study was part of the national FINNAKI study. We genotyped 300 patients with severe AKI (KDIGO 2 or 3) and 353 controls without AKI (KDIGO 0) for the guanine-thymine (GTn) repeat in the promoter region of the HMOX1 gene. The allele calling was based on the number of repeats, the cut off being 27 repeats in the S-L (short to long) classification, and 27 and 34 repeats for the S-M-L2 (short to medium to very long) classification. The plasma concentrations of heme oxygenase-1 (HO-1) enzyme were measured on admission. The allele distribution in our patients was similar to that published previously, with peaks at 23 and 30 repeats. The S-allele increases AKI risk. An adjusted OR was 1.30 for each S-allele in an additive genetic model (95% CI 1.01-1.66; p = 0.041). Alleles with a repeat number greater than 34 were significantly associated with lower HO-1 concentration (p<0.001). In septic patients, we report an association between a short repeat in HMOX1 and AKI risk

Perhosuinnin lajianalyysi ja valmennuksen ohjelmointi: esimerkki huippu-urheilijasta – Jere Hård

Tässä työssä tarkoituksena on perehtyä perhosuinnin tekniikkaan ja kilpauimarin harjoitteluun sekä altaassa että tukiharjoittelussa altaan ulkopuolella. Lisäksi tarkastelun kohteena ovat psykologiset tekijät ja kilpailutaktiikat. Työn alussa käsitellään lyhyen matkan perhosuinnin valmennuksellisia yleisiä linjoja, jonka jälkeen niiden pohjalta syvennytään lyhyen matkan huippu-uimarin Jere Hårdin menestyksekkääseen uintikauteen 2002. Perhosuinti on yksi neljästä uintimuodosta kilpauinnissa. Vapaauinnin jälkeen perhosuinti on toiseksi nopein uintimuoto. Perhosuinnin käsiveto koostuu viidestä vaihees-ta: veteentulo-, otteenhaku-, sisäänpyyhkäisy-, ylöspyyhkäisy- ja palautusvaihe. Yhden käsivedon aikana suoritetaan kaksi delfiinipotkua. Ensimmäinen potku tapahtuu käsivedon veteentulovaiheessa. Toinen potku tapahtuu käsivedon ylöspyyhkäisyvaiheen aikana. (Maglischo 2003, 146.) Teknisesti hyvälle perhosuinnille ominaista on pieni ylävartalon kulma ja lantion pysyminen korkealla. Sprinttimatkan spesialisteille tyypillistä on myös suora kyynärpääkulma käsivedon loppuvaiheessa. Harjoittelun ohjelmoinnissa kilpauinnissa toteutetaan perinteistä progressiivisuuden mallia, jossa alkukaudesta kehitetään enemmän kestävyysominaisuuksia aerobisella harjoittelulla. Yleisesti lyhyen matkan kilpauimareiden harjoittelu on eriytetty pidempien matkojen harjoittelusta. Avainasemassa sprinttereiden allasharjoittelussa ovat tekniikka, nopeus, lajispesifivoima ja anaerobisten energiantuottojärjestelmien kehittäminen. Huippu-uimari Jere Hård (1,84 m ja 80 kg) saavutti urallaan kolme Euroopan mestaruutta. Tärkeää Hårdin harjoittelussa oli monipuolisuus. Allasharjoittelussa toteutettiin lyhyen matkan uimarin perusperiaatteita eli nopeusharjoittelua sisältyi runsaasti ohjelmaan. Oheisharjoittelussa tähdättiin yleiseen urheilullisuuteen ja voiman kehittämiseen. Henkisellä puolella hänelle kehitettiin optimaalisen kilpailemisen malli. Perhosuinnissa 25 m:n ennätys Hårdilla oli 9,60 s käsiajalla. Virallisilla kilpailumatkoilla hän kellotti 50 m perhosuintia aikaan 23,50 s ja 100 metriä 53,08 s. Hårdin paras ominaisuus oli kenties hänen loistava tekninen osaamisensa. Lisäksi hänen voimaominaisuutensa olivat erinomaiset, mistä osoituksena korkea maksimivoima taso (rinnalleveto 115 kg, penkkipunerrus 130 kg ja oma paino 80 kg). Kausi 2002 oli erittäin onnistunut, jonka tuloksena oli EM-kulta Euroopan ennätysajalla 50 m:n perhosuinnissa. EM-finaalissa uitu aika 23,50 s, uupui vain 0,06 s sen hetki-sestä maailmanennätyksestä. Omien sanojensa mukaan Hårdilla maaliintulossa olisi ollut parannettavaa, joten mahdollisesti tulostaululla olisi voinut komeilla uusi maailmanennätys. Johtopäätöksenä voidaan sanoa, että Jere Hård oli ensimmäisiä suomalaisia pikauimareita, joka menestyi kansainvälisesti ja samalla hänen ominaisuutensa ja harjoittelunsa loivat pohjaa lyhyen matkan uinnin valmennukselle Suomessa

Akuutit muutokset hormonipitoisuuksissa yhdistetyn kestävyys- ja voimakuormituksen jälkeen kestävyysharjotelleilla miehillä

Akuutteja muutoksia yhdistettyyn kestävyys- ja voimakuormitukseen ei ole juuri tutkittu kestävyysharjoitelleilla miehillä. Optimaalisen suorituksen kannalta monipuolista harjoittelua ja sen vaikutuksia on syytä tutkia lisää. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia yhdistetyn kestävyys- ja voimakuormituksen akuutteja vaikutuksia hormonipitoisuuksiin kestävyysharjoitelleilla miehillä. Lisäksi selvittää onko suorituskyvyllä ja mahdollisilla hormonivasteilla yhteyttä. Tutkimuksen koehenkilöinä oli 14 kestävyysharjoittelutaustaista miestä. Kaikki koehenkilöt olivat harrastaneet oman raportointinsa mukaan ennen tutkimuksen aloittamista kestävyysjuoksua ja muuta kestävyysharjoittelua 4-10 tuntia viikossa. Seerumin kokonaistestosteroni-, kortisoli- ja kasvuhormonikonsentraation määrittämiseksi koehenkilöiltä otettiin verinäyte kyynärlaskimosta aamulla, ennen yhdistettyä kestävyys- ja voimakuormitusta, kuormitusosioiden välillä ja kuormitusten jälkeen sekä 24 ja 48 tunnin kuluttua kuormituksesta. Seerumin kortisoli- ja kasvuhormonipitoisuuksissa koehenkilöillä tapahtui tilastollisesti merkitsevää kasvua välittömästi kestävyys- ja voimakuormituksen jälkeen. Kokonaistestosteronin pitoisuuksissa havaittiin tilastollisesti merkitsevä lasku 24-tunnin seurantamittauksessa. Vertailtaessa suorituskykyä akuutteihin hormonivasteisiin, tilastollisilla menetelmillä ei löydetty olevan positiivista tai negatiivista korrelaatiota näiden kahden muuttujan välillä. Kestävyysharjoitelleet mieshenkilöt voivat saavuttaa vaativan yhdistetyn kestävyys- ja voimakuormituksen jälkeen akuutteja hormonivasteita

Suomalaisten uintivalmentajien valmennustyö - teoriaa ja käytäntöä

Kallinen, Ville. 2015. Suomalaisten uintivalmentajien valmennustyö – teoriaa vai käytäntöä? Liikuntabiologian laitos, Jyväskylän yliopisto. Valmennus- ja testausopin pro gradu – tutkielma, 86s. Tutkimuksen tarkoituksena oli perehtyä suomalaiseen urheiluvalmennukseen oman urheilulajini kilpauinnin kautta. Halusin ennen kaikkea selvittää valmentajien näkemyksiä teoriaosaamisen merkityksestä, hyvästä valmentajakoulutuksesta ja valmentajuudesta. Tutkimuksessa haastateltiin teemahaastattelun avulla kuutta suomalaista pitkän linjan uintivalmentajaa. Haastattelut kestivät yhteensä 342 minuuttia ja aineistoa kertyi lopulta 83 sivun verran. Aineisto analysoitiin lähilukumenetelmällä. Urheiluvalmentajan ammatti Suomessa nähdään haastavana harjoittaa. Arvostuksen puute monella tasolla, vaativat työolosuhteet sekä niukat resurssit ovat yhdessä vaikea yhtälö ratkaistavaksi. Teoreettinen liikuntabiologinen osaaminen koetaan hyväksi pohjaksi käytännön valmennustyölle. Liiallinen teoriaan uppoutuminen nähdään riskinä, jolloin voidaan ajautua kauaksi tärkeästä käytännön työstä. Uusi tutkimustieto koetaan tärkeäksi, mutta valmentajat suhtautuvat kriittisesti tutkimusten sovellettavuuteen käytäntöön. Urheilijoiden testaamiselle koetaan olevan oma paikkansa, mutta tärkeimmäksi testiksi koetaan kilpailutilanne. Valmentajan työ nähdään monitieteisenä kokonaisuutena, jossa korostuvat luonnontieteiden lisäksi pedagogiikka, psykologia, sosiologia, filosofia ja informaatioteknologia. Suomesta puuttuu valmentajien näkemysten mukaan käyttäytymistieteellinen osaaminen ja sitä tulisi lisätä ennen kaikkea suomalaiseen valmentajakoulutukseen. Liikuntatieteellinen tiedekunta on jo kehittänyt koulutustaan tarjoamalla 25 opintopisteen kokonaisuutta urheiluvalmennuksen käyttäytymistieteisiin opiskelijoille syksystä 2014 eteenpäin. Hyvään valmentajakoulutukseen kuuluu myös erittäin kiinteästi mentorointi. Hyvä valmentaja omaa monenlaisia taitoja ja ominaisuuksia. Hänen taitoihinsa kuuluu muun muassa fyysisen- ja henkisen valmentamisen osa-alueiden hallitseminen, johtamistaidot sekä ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidot. Hyvä valmentaja on sitoutunut ja intohimoinen. Ennen kaikkea hyvä valmentaja on urheilijaa ja ihmistä varten. Avainsanat: valmennus, valmentajakoulutus, liikuntabiologiaKallinen, Ville. 2015. Profession of Finnish swimming coaches – theory and practice. Department of Biology of Physical Activity, University of Jyväskylä, Master’s thesis in Science of Coaching and Fitness Testing, 86p. Purpose of this study was to investigate Finnish coaching through the eyes of Finnish swimming coaches. First of all I wanted to find out coaches’ views on the importance of the theory knowledge in coaching. In addition I wanted to get information about qualities of good coaching practices and education. Six Finnish swimming coaches were interviewed with semi-structured qualitative interview. Interviews lasted 342 minutes altogether and produced 83 pages of material. The analysis was performed thematically. Sports coaching profession in Finland is viewed as challenging to engage. Lack of appreciation on many levels, the extremely demanding conditions and scarce resources are a difficult equation to solve. Theoretical expertise in biology of physical activity is con-sidered to be basis for practical coaching. Excessive immersion in theory can be seen as a risk, making it possible to drift far away from the important work in practice. New research knowledge is considered important but the coaches are critical of the practical applicability of the research. The athletes testing is perceived to be valuable but the most important test perceived is competition. The coach's job is seen as a multi-disciplinary entity, which emphasizes the biology of physical activity in addition to pedagogy, psychology, sociology, philosophy and information technology. According to the coaches interviewed Finnish coaches’ lack competence in behavioral sciences and it should be increased in Finnish coaching education. Faculty of Sport and Health Sciences in Jyväskylä has already started to develop coaching education by offering a chance to study 25 credits of behavioral sciences of sports. A good coach shows wide range of skills and attributes. Coaches’ skills include knowledge of physical and psychological training, leadership skills, as well as interpersonal skills. A good coach is committed and passionate. Above all, a good coach is always there for the athlete. Key words: coaching, coaching education, biology of physical activit

Sports club participation impact on motor competences, dispositional goal orientations, and perceptions of school-based physical education among Finnish third-grade children

Across the world, youth sports clubs are prominent and the main opportunity for engaging children and youth in physical activities. The primary purpose of this study was to investigate the impact of sports club participation on actual and perceived motor competences, achievement goal perspectives, and perceptions of school physical education among Finnish third-grade children. Participants were 114 girls and 100 boys (N = 214). All children were 10-years-old, or they would turn 10-years-old during the year of data collection. The participants, based on their involvement or non-involvement in their local sports clubs, fit into four subgroups. The subgroupings were ‘never’ participated in a sports club (N = 40), ‘quit’ sports club (N = 24), active in a ‘recreational’ sports club (N = 53), and active in a ‘competitive’ sports club (N = 97). Children completed the Körperkoordinations Test für Kinder and questionnaires, assessing their perceived motor competences, achievement goal orientations, and expectancy-related beliefs and objective task values. The main finding of the study was that participation in competitive sports clubs related positively to actual and perceived motor competences, the ego goal orientation, and expectancy-related beliefs toward school physical education. Importantly, all children regardless of gender benefited equally from competitive sports participation.peerReviewe

Decomposition of Al₂O₃-Supported PdSO₄ and Al₂(SO₄)₃ in the Regeneration of Methane Combustion Catalyst: A Model Catalyst Study

Exhaust gas aftertreatment systems play a key role in controlling transportation greenhouse gas emissions. Modern aftertreatment systems, often based on Pd metal supported on aluminum oxide, provide high catalytic activity but are vulnerable to sulfur poisoning due to formation of inactive sulfate species. This paper focuses on regeneration of Pd-based catalyst via the decomposition of alumina-supported aluminum and palladium sulfates existing both individually and in combination. Decomposition experiments were carried out under hydrogen (10% H2/Ar), helium (He), low oxygen (0.1% O2/He), and excess oxygen (10% O2/He). The structure and composition of the model catalysts were examined before and after the decomposition reactions via powder X-ray diffraction and elemental sulfur analysis. The study revealed that individual alumina-supported aluminum sulfate decomposed at a higher temperature compared to individual alumina-supported palladium sulfate. The simultaneous presence of aluminum and palladium sulfates on the alumina support decreased their decomposition temperatures and led to a higher amount of metallic palladium than in the corresponding case of individual supported palladium sulfate. From a fundamental point of view, the lowest decomposition temperature was achieved in the presence of hydrogen gas, which is the optimal decomposition atmosphere among the studied conditions. In summary, aluminum sulfate has a two-fold role in the regeneration of a catalyst&#8212;it decreases the Pd sulfate decomposition temperature and hinders re-oxidation of less-active metallic palladium to active palladium oxide