Perhosuinnin lajianalyysi ja valmennuksen ohjelmointi: esimerkki huippu-urheilijasta – Jere Hård

Abstract

Tässä työssä tarkoituksena on perehtyä perhosuinnin tekniikkaan ja kilpauimarin harjoitteluun sekä altaassa että tukiharjoittelussa altaan ulkopuolella. Lisäksi tarkastelun kohteena ovat psykologiset tekijät ja kilpailutaktiikat. Työn alussa käsitellään lyhyen matkan perhosuinnin valmennuksellisia yleisiä linjoja, jonka jälkeen niiden pohjalta syvennytään lyhyen matkan huippu-uimarin Jere Hårdin menestyksekkääseen uintikauteen 2002. Perhosuinti on yksi neljästä uintimuodosta kilpauinnissa. Vapaauinnin jälkeen perhosuinti on toiseksi nopein uintimuoto. Perhosuinnin käsiveto koostuu viidestä vaihees-ta: veteentulo-, otteenhaku-, sisäänpyyhkäisy-, ylöspyyhkäisy- ja palautusvaihe. Yhden käsivedon aikana suoritetaan kaksi delfiinipotkua. Ensimmäinen potku tapahtuu käsivedon veteentulovaiheessa. Toinen potku tapahtuu käsivedon ylöspyyhkäisyvaiheen aikana. (Maglischo 2003, 146.) Teknisesti hyvälle perhosuinnille ominaista on pieni ylävartalon kulma ja lantion pysyminen korkealla. Sprinttimatkan spesialisteille tyypillistä on myös suora kyynärpääkulma käsivedon loppuvaiheessa. Harjoittelun ohjelmoinnissa kilpauinnissa toteutetaan perinteistä progressiivisuuden mallia, jossa alkukaudesta kehitetään enemmän kestävyysominaisuuksia aerobisella harjoittelulla. Yleisesti lyhyen matkan kilpauimareiden harjoittelu on eriytetty pidempien matkojen harjoittelusta. Avainasemassa sprinttereiden allasharjoittelussa ovat tekniikka, nopeus, lajispesifivoima ja anaerobisten energiantuottojärjestelmien kehittäminen. Huippu-uimari Jere Hård (1,84 m ja 80 kg) saavutti urallaan kolme Euroopan mestaruutta. Tärkeää Hårdin harjoittelussa oli monipuolisuus. Allasharjoittelussa toteutettiin lyhyen matkan uimarin perusperiaatteita eli nopeusharjoittelua sisältyi runsaasti ohjelmaan. Oheisharjoittelussa tähdättiin yleiseen urheilullisuuteen ja voiman kehittämiseen. Henkisellä puolella hänelle kehitettiin optimaalisen kilpailemisen malli. Perhosuinnissa 25 m:n ennätys Hårdilla oli 9,60 s käsiajalla. Virallisilla kilpailumatkoilla hän kellotti 50 m perhosuintia aikaan 23,50 s ja 100 metriä 53,08 s. Hårdin paras ominaisuus oli kenties hänen loistava tekninen osaamisensa. Lisäksi hänen voimaominaisuutensa olivat erinomaiset, mistä osoituksena korkea maksimivoima taso (rinnalleveto 115 kg, penkkipunerrus 130 kg ja oma paino 80 kg). Kausi 2002 oli erittäin onnistunut, jonka tuloksena oli EM-kulta Euroopan ennätysajalla 50 m:n perhosuinnissa. EM-finaalissa uitu aika 23,50 s, uupui vain 0,06 s sen hetki-sestä maailmanennätyksestä. Omien sanojensa mukaan Hårdilla maaliintulossa olisi ollut parannettavaa, joten mahdollisesti tulostaululla olisi voinut komeilla uusi maailmanennätys. Johtopäätöksenä voidaan sanoa, että Jere Hård oli ensimmäisiä suomalaisia pikauimareita, joka menestyi kansainvälisesti ja samalla hänen ominaisuutensa ja harjoittelunsa loivat pohjaa lyhyen matkan uinnin valmennukselle Suomessa