The construction and validation of a short form of the developmental, diagnostic and dimensional interview

We aimed to construct and validate a shortened form of the developmental, diagnostic and dimensional interview (3Di), a parent report interview for assessing and diagnosing autistic spectrum disorders (ASDs). Data from 879 children and young people were used. In half of the sample (n = 440) reliability analysis was used to identify 3Di items that best measured each dimension of the autism triad. This informed the construction of a shortened (53 item) 3Di, which was then validated on subjects not used in the reliability analysis (n = 439). This involved comparison with scores from the original 3Di algorithm and, in a subsample (n = 29), with the autism diagnostic interview-revised (ADI-R). Agreement of the new shortened 3Di with the 3Di’s original algorithm was excellent in both dimensional and categorical terms. Agreement on caseness (27 out of 29) with the ADI-R was also strong. The new 3Di short version is less than half as long as the original version and outputs very similar scores. It will be useful to clinicians and researchers for obtaining a dimensional autism assessment in less than 45 minutes

Maternal tiredness and cytokine concentrations in mid-pregnancy

Objective: Sleep disturbances relate to altered levels of inflammatory mediators in general population, but not much is known about the associations between sleep disturbances and inflammatory mediators during pregnancy. The present exploratory study investigated whether insomnia, tiredness, general sleep quality, and insufficient sleep duration during pregnancy relate to the concentrations of maternal peripheral circulating cytokines. As sleep disturbances are frequently observed in mood disorders, the results were controlled for symptoms of depression and anxiety. Methods: 137 participants were randomly drawn from a representative FinnBrain Birth Cohort. Serum concentrations of selected cytokines were analyzed using Multiplex bead arrays from blood samples drawn at the gestational week 24. The sleep disturbances were evaluated using the Basic Nordic Sleep Questionnaire. Depressive and anxiety symptoms were measured with the Edinburgh Postnatal Depression Scale and the anxiety subscale of the self-rated Symptom Checklist 90, respectively. Results: Enhanced tiredness was associated with cytokine concentrations of IL-2, IL-10, IL-12, IL-13, and TNF-alpha. The observed associations resembled a reversed U-shaped curve rather than being linear. Having a good general sleep quality was associated with higher logarithmic cytokine concentrations of IL-2, IL-4, IL-6, IL-10, IL-12, IL-13, and IFN-gamma. There was no evidence for associations between insomnia or sleep loss and cytokines. Conclusions: Maternal subjective tiredness and good general sleep quality were associated with altered levels of immunological markers during pregnancy. The association was independent from symptoms of depression and anxiety.Peer reviewe

Late gadolinium enhanced cardiovascular magnetic resonance of lamin A/C gene mutation related dilated cardiomyopathy

Peer reviewe

Lamin A/C mutation affecting primarily the right side of the heart

LMNA mutations are amongst the most important causes of familial dilated cardiomyopathy. The most important cause of arrhythmogenic right ventricular cardiomyopathy (ARVC) is desmosomal pathology. The aim of the study was to elucidate the role of LMNA mutations among Finnish cardiomyopathy patients. We screened 135 unrelated cardiomyopathy patients for LMNA mutations. Because of unusual phenotype, two patients were screened for the known Finnish ARVC-related mutations of desmosomal genes, and their Plakophilin-2b gene was sequenced. Myocardial samples from two patients were examined by immunohistochemical plakoglobin staining and in one case by electron microscopy. We found a new LMNA mutation Phe237Ser in a family of five affected members with a cardiomyopathy affecting primarily the right side of the heart. The phenotype resembles ARVC but does not fulfill the Task Force Criteria. The main clinical manifestations of the mutation were severe tricuspid insufficiency, right ventricular enlargement and failure. Three of the affected patients died of the heart disease, and the two living patients received heart transplants at ages 44 and 47. Electron microscopy showed nuclear blebbing compatible with laminopathy. Immunohisto - chemical analysis did not suggest desmosomal pathology. No desmosomal mutations were found. The Phe237Ser LMNA mutation causes a phenotype different from traditional cardiolaminopathy. Our findings suggest that cardiomyopathy affecting primarily the right side of the heart is not always caused by desmosomal pathology. Our observations highlight the challenges in classifying cardiomyopathies, as there often is significant overlap between the traditional categories.Peer reviewe

Autonomiset virittymisreaktiot suoraan katseeseen, yhteistyökäyttäytyminen ja hyökkäävä aggressiivisuus autismikirjon lapsilla

Tässä tutkimuksessa selvitettiin autismikirjon lasten autonomisia virittymisreaktioita suoraan katseeseen (osatyöt I ja II), yhteistyökäyttäytymistä (osatyö III) ja reaktiivisen aggressiivisuuden säätelyä (osatyö IV). Lisäksi tutkittiin edellä mainittujen tekijöiden yhteyksiä sosiaalisten taitojen vaikeuksiin, jotka ovat autismikirjon häiriöille ominaisia (osatyöt I-III). Osatöissä I ja II autonomisia virittymisreaktioita ja niiden vaimenemista (habituaatiota) tutkittiin 23 autismikirjon lapselta sekä 21 verrokilta mittaamalla muutoksia ihonsähköjohtavuudessa lapsen nähdessä elävän ihmisen kasvoilla esitettynä katseärsykkeitä (suora katse, sivulle käännetty katse, ja suljetut silmät). Osatöissä III ja IV 27 autismikirjon poikaa ja kahdeksan autismikirjon tyttöä sekä 35 sukupuolen, iän ja kokonaisälykkyysosamäärän suhteen kaltaistettua verrokkia tekivät yhteistyökäyttäytymistä tutkivan Vangin dilemmasta (engl. the Prisoner’s dilemma) muokatun tehtävän ja reaktiivisen aggressiivisuuden säätelyä kartoittavan Pulkkinen Aggression Machine (PAM) –tehtävän. Osatyön III tulokset raportoitiin ainoastaan autismikirjon poikien ja heidän verrokkiensa osalta. Sosiaalisten taitojen vaikeuksia selvitettiin haastattelemalla lasten vanhempia 3Di-haastattelulla (engl. the Developmental, Dimensional and Diagnostic Interview) osatöissä I-III. Autismikirjon lapset eivät eronneet verrokeista tilastollisesti merkitsevästi suoran katseen aikaansaamien autonomisten virittymisreaktioiden tai näiden virittymisreaktioiden vaimenemisen suhteen. Tutkimuksessa kuitenkin havaittiin, että mitä vähemmän autonomiset virittymisreaktiot vaimenivat toistettaessa suora katse -ärsykettä, sitä enemmän autismikirjon lapsilla oli vaikeuksia sosiaalisissa taidoissa kielen ja muun sosiaalisen kommunikaation käytön, eleiden käytön ja ei-kielellisen leikin sekä sosiaalisen ilmaisukyvyn alueilla. Autismikirjon pojat sitoutuivat yhteistyöhön yhtä usein kuin verrokkipojat. Tilanteessa, missä päätös yhteistyöhön sitoutumisesta piti tehdä tietämättä parin valintaa, autismikirjon pojan ja verrokkipojan valinnat yhteistyöhön sitoutumisen suhteen erosivat toisistaan yli puolessa kaltaistetuista pareista. Autismikirjon pojat reagoivat voimakkaammilla aggressiivisilla puolustusreaktioilla kuin tavanomaisesti kehittyneet pojat tilanteissa, joissa heitä vastaan kohdistui voimakkuudeltaan heikko hyökkäys, tai joissa hyökkääjä oli vastakkaista sukupuolta. Autismikirjon tytöt eivät eronneet tilastollisesti merkitsevästi kaltaistetuista pareistaan aggressiivisten reaktioiden suhteen. Sosiaalisten taitojen vaikeuksien ei havaittu olevan yhteydessä yhteistyökäyttäytymiseen tai reaktiivisen aggressiivisuuden tasoon autismikirjon pojilla. Tutkimustulokset viittaavat siihen, että poikkeava autonomisten virittymisreaktioiden vaimeneminen katsekontaktin aikana voi olla yksi niistä mekanismeista, jotka liittyvät epätyypilliseen sosiaaliseen käyttäytymiseen autismikirjon häiriöissä. Lisää tutkimusta tarvitaan siitä, liittyykö poikkeava autonomisten virittymisreaktioiden vaimeneminen katsekontaktin aikana autismikirjon häiriöiden patogeneesiin. Tutkimuksen perusteella autismikirjon pojat kykenevät huomioimaan tasapuolisuutta yhteistyökäyttäytymisessä sellaisissa tilanteissa, joissa epäoikeudenmukaisuus aiheuttaa vahinkoa itselle tai toiselle. On kuitenkin epäselvää, millaisia strategioita autismikirjon pojat hyödyntävät yhteistyövalintoja tehdessään, ja missä määrin nämä strategiat mahdollisesti eroavat tavanomaisesti kehittyneiden poikien käyttämistä strategioista. Lisätietoa tarvitaan myös mekanismeista, jotka voivat aiheuttaa aggressiivisten puolustusreaktioiden voimakkuuden lisääntymistä autismikirjon pojilla.The present dissertation explored autonomic arousal and response habituation to a direct gaze (Studies I and II), cooperative behavior (Study III) and the regulation of reactive aggression (Study IV), and their associations to social impairments (Studies I-III) among children with autism spectrum disorder (ASD). Autonomic arousal responses and response habituation were examined in Studies I and II among 23 children with ASD and 21 neurotypical children by measuring skin conductance responses (SCR) while the participants viewed different gaze directions on the live face of another person. In Studies III and IV, 27 boys and eight girls with ASD and 35 neurotypical children matched for gender, age and total score intelligence were studied with a modified version of the Prisoner’s dilemma task and with the Pulkkinen Aggression Machine (PAM) to examine cooperative behavior and the regulation of reactive aggression, respectively. In Study III, only the results of the boy participants were presented. In Studies I-III, impairments in social skills were measured by interviewing the parents of the participants with the Developmental, Dimensional and Diagnostic Interview (3Di). Children with and without ASD did not differ significantly from each other in autonomic arousal responses or response habituation to a direct gaze. However, the level of autonomic response habituation was observed to be inversely associated with the level of social impairments among the children with ASD. The more the response habituation to a direct gaze was attenuated, the more the children with ASD had impairments in social skills in the Use of Language and Other Social Communication Skills, in the Use of Gesture and Non-verbal Play, and in Social Expressiveness. The boys with ASD showed cooperative behavior as frequently as the neurotypical boys in the PD task. However, when cooperative choices were investigated within gender-, age- and total IQ-matched pairs, the cooperative choices of pair members had a tendency to be opposite, especially when cooperating with an unknown cooperator. The boys with ASD reacted with a greater intensity of aggression than their matched pairs when they were faced with attacks of minor intensity or an assailant of the opposite gender. The girls with ASD, on the other hand, were able to regulate their aggressive responses similarly to the girls without ASD. ASD-related social impairments were not observed to be associated with cooperative behavior or the level of reactive aggression among the boys with ASD. The results of the present study imply that attenuated autonomic response habituation during eye contact might be one mechanism that relates to ASD severity. Future studies are needed to investigate whether attenuated autonomic response habituation to a direct gaze has a role in ASD pathogenesis. According to the findings, boys with ASD are able to follow the rule of equity in cooperation when inequity represents harm to the self or another. However, more information is needed about strategies that are utilized in cooperative decisions among boys with and without ASD. Future studies are also needed to investigate mechanisms that may yield less regulated responses to minor attacks and to attacks from assailants of the opposite gender among the boys with ASD in comparison to neurotypical boys

Hunajaviinien fermentointi ja kemiallinen koostumus

Hunajaviini on ikivanha alkoholijuoma, jota fermentoidaan hiivalla hunajasta ja vedestä. Suomessa se tunnetaan paremmin nimellä sima, jota usein valmistetaan ruskeasta sokerista hunajan sijaan. Saccharomyces-suvun hiivalajit ovat käytetyimpiä hiivalajikkeita viinin valmistuksessa, koska ne käyttävät ravintonaan useita sokereita ja niillä on korkea sietokyky etanolille. Tässä erikoistyössä valmistettiin hunajaviiniä kahdella eri viinihiivalla (Saccharomyces cerevisiae cerevisiae Lalvin W15 ja S. cerevisiae cerevisiae Lalvin ICV-K1 V1116) sekä kolmella eri hunajalla (monikukka-, puolukka- ja tattarihunaja). Fermentoitumattoman viininesteen ja valmiiden viininäytteiden kokonaisprofiilia eli sokereiden fermentoitumista sekä alkoholien ja muiden käymistuotteiden muodostumista seurattiin 1H NMR-spektroskopialla. Viinien haihtuvat yhdisteet analysoitiin HS-SPME-GC-MS:lla. Käymistuotteista merkittävimpiä olivat alkoholien lisäksi esterit, jotka vaikuttavat viinin aromiprofiiliin. Yleisempiä aromiyhdisteitä olivat etyylidekanoaatti, etyylioktanoaatti sekä fenetyylialkoholi, jotka ovat aromiltaan hedelmäisiä, hunajaisia ja kukkaisia. Viinihiivojen välillä ei havaittu suuria eroja, toisin kuin hunajien välillä. Tattarihunajalla valmistettu viini erosi eniten nopeimmalla fermentoitumisella ja suurimmalla alkoholipitoisuudella

Autonomiset virittymisreaktiot suoraan katseeseen, yhteistyökäyttäytyminen ja hyökkäävä aggressiivisuus autismikirjon lapsilla

Tässä tutkimuksessa selvitettiin autismikirjon lasten autonomisia virittymisreaktioita suoraan katseeseen (osatyöt I ja II), yhteistyökäyttäytymistä (osatyö III) ja reaktiivisen aggressiivisuuden säätelyä (osatyö IV). Lisäksi tutkittiin edellä mainittujen tekijöiden yhteyksiä sosiaalisten taitojen vaikeuksiin, jotka ovat autismikirjon häiriöille ominaisia (osatyöt I-III). Osatöissä I ja II autonomisia virittymisreaktioita ja niiden vaimenemista (habituaatiota) tutkittiin 23 autismikirjon lapselta sekä 21 verrokilta mittaamalla muutoksia ihonsähköjohtavuudessa lapsen nähdessä elävän ihmisen kasvoilla esitettynä katseärsykkeitä (suora katse, sivulle käännetty katse, ja suljetut silmät). Osatöissä III ja IV 27 autismikirjon poikaa ja kahdeksan autismikirjon tyttöä sekä 35 sukupuolen, iän ja kokonaisälykkyysosamäärän suhteen kaltaistettua verrokkia tekivät yhteistyökäyttäytymistä tutkivan Vangin dilemmasta (engl. the Prisoner’s dilemma) muokatun tehtävän ja reaktiivisen aggressiivisuuden säätelyä kartoittavan Pulkkinen Aggression Machine (PAM) –tehtävän. Osatyön III tulokset raportoitiin ainoastaan autismikirjon poikien ja heidän verrokkiensa osalta. Sosiaalisten taitojen vaikeuksia selvitettiin haastattelemalla lasten vanhempia 3Di-haastattelulla (engl. the Developmental, Dimensional and Diagnostic Interview) osatöissä I-III. Autismikirjon lapset eivät eronneet verrokeista tilastollisesti merkitsevästi suoran katseen aikaansaamien autonomisten virittymisreaktioiden tai näiden virittymisreaktioiden vaimenemisen suhteen. Tutkimuksessa kuitenkin havaittiin, että mitä vähemmän autonomiset virittymisreaktiot vaimenivat toistettaessa suora katse -ärsykettä, sitä enemmän autismikirjon lapsilla oli vaikeuksia sosiaalisissa taidoissa kielen ja muun sosiaalisen kommunikaation käytön, eleiden käytön ja ei-kielellisen leikin sekä sosiaalisen ilmaisukyvyn alueilla. Autismikirjon pojat sitoutuivat yhteistyöhön yhtä usein kuin verrokkipojat. Tilanteessa, missä päätös yhteistyöhön sitoutumisesta piti tehdä tietämättä parin valintaa, autismikirjon pojan ja verrokkipojan valinnat yhteistyöhön sitoutumisen suhteen erosivat toisistaan yli puolessa kaltaistetuista pareista. Autismikirjon pojat reagoivat voimakkaammilla aggressiivisilla puolustusreaktioilla kuin tavanomaisesti kehittyneet pojat tilanteissa, joissa heitä vastaan kohdistui voimakkuudeltaan heikko hyökkäys, tai joissa hyökkääjä oli vastakkaista sukupuolta. Autismikirjon tytöt eivät eronneet tilastollisesti merkitsevästi kaltaistetuista pareistaan aggressiivisten reaktioiden suhteen. Sosiaalisten taitojen vaikeuksien ei havaittu olevan yhteydessä yhteistyökäyttäytymiseen tai reaktiivisen aggressiivisuuden tasoon autismikirjon pojilla. Tutkimustulokset viittaavat siihen, että poikkeava autonomisten virittymisreaktioiden vaimeneminen katsekontaktin aikana voi olla yksi niistä mekanismeista, jotka liittyvät epätyypilliseen sosiaaliseen käyttäytymiseen autismikirjon häiriöissä. Lisää tutkimusta tarvitaan siitä, liittyykö poikkeava autonomisten virittymisreaktioiden vaimeneminen katsekontaktin aikana autismikirjon häiriöiden patogeneesiin. Tutkimuksen perusteella autismikirjon pojat kykenevät huomioimaan tasapuolisuutta yhteistyökäyttäytymisessä sellaisissa tilanteissa, joissa epäoikeudenmukaisuus aiheuttaa vahinkoa itselle tai toiselle. On kuitenkin epäselvää, millaisia strategioita autismikirjon pojat hyödyntävät yhteistyövalintoja tehdessään, ja missä määrin nämä strategiat mahdollisesti eroavat tavanomaisesti kehittyneiden poikien käyttämistä strategioista. Lisätietoa tarvitaan myös mekanismeista, jotka voivat aiheuttaa aggressiivisten puolustusreaktioiden voimakkuuden lisääntymistä autismikirjon pojilla.The present dissertation explored autonomic arousal and response habituation to a direct gaze (Studies I and II), cooperative behavior (Study III) and the regulation of reactive aggression (Study IV), and their associations to social impairments (Studies I-III) among children with autism spectrum disorder (ASD). Autonomic arousal responses and response habituation were examined in Studies I and II among 23 children with ASD and 21 neurotypical children by measuring skin conductance responses (SCR) while the participants viewed different gaze directions on the live face of another person. In Studies III and IV, 27 boys and eight girls with ASD and 35 neurotypical children matched for gender, age and total score intelligence were studied with a modified version of the Prisoner’s dilemma task and with the Pulkkinen Aggression Machine (PAM) to examine cooperative behavior and the regulation of reactive aggression, respectively. In Study III, only the results of the boy participants were presented. In Studies I-III, impairments in social skills were measured by interviewing the parents of the participants with the Developmental, Dimensional and Diagnostic Interview (3Di). Children with and without ASD did not differ significantly from each other in autonomic arousal responses or response habituation to a direct gaze. However, the level of autonomic response habituation was observed to be inversely associated with the level of social impairments among the children with ASD. The more the response habituation to a direct gaze was attenuated, the more the children with ASD had impairments in social skills in the Use of Language and Other Social Communication Skills, in the Use of Gesture and Non-verbal Play, and in Social Expressiveness. The boys with ASD showed cooperative behavior as frequently as the neurotypical boys in the PD task. However, when cooperative choices were investigated within gender-, age- and total IQ-matched pairs, the cooperative choices of pair members had a tendency to be opposite, especially when cooperating with an unknown cooperator. The boys with ASD reacted with a greater intensity of aggression than their matched pairs when they were faced with attacks of minor intensity or an assailant of the opposite gender. The girls with ASD, on the other hand, were able to regulate their aggressive responses similarly to the girls without ASD. ASD-related social impairments were not observed to be associated with cooperative behavior or the level of reactive aggression among the boys with ASD. The results of the present study imply that attenuated autonomic response habituation during eye contact might be one mechanism that relates to ASD severity. Future studies are needed to investigate whether attenuated autonomic response habituation to a direct gaze has a role in ASD pathogenesis. According to the findings, boys with ASD are able to follow the rule of equity in cooperation when inequity represents harm to the self or another. However, more information is needed about strategies that are utilized in cooperative decisions among boys with and without ASD. Future studies are also needed to investigate mechanisms that may yield less regulated responses to minor attacks and to attacks from assailants of the opposite gender among the boys with ASD in comparison to neurotypical boys