Recovery from acidification of lakes in Finland, Norway and Sweden 1990?1999

International audienceSulphate deposition has decreased by about 60% in the Nordic countries since the early 1980s. Nitrogen deposition has been roughly constant during the past 20 years, with only a minor decrease in the late 1990s. The resulting changes in the chemistry of small lakes have been followed by national monitoring programmes initiated in the 1980s in Finland (163 lakes), Norway (100 lakes) and Sweden (81 lakes). These lakes are partly a subset from the survey of 5690 lakes in the Northern European lake survey of 1995. Trend analyses on data for the period 1990-1999 show that the non-marine sulphate concentrations in lakes have decreased significantly in 69% of the monitored lakes. Changes were largest in lakes with the highest mean concentrations. Nitrate concentrations, on the other hand, were generally low and showed no systematic changes. Concentrations of non-marine base cations decreased in 26% of the lakes, most probably an ionic-strength effect due to the lower concentrations of mobile strong-acid anions. Acid neutralising capacity increased in 32% of the lakes. Trends in recovery were in part masked by large year-to-year variations in sea-salt inputs and by increases in total organic carbon concentrations. These changes were most probably the result of climatic variations. Nordic lakes, therefore, show clear signs of recovery from acidification. Recovery began in the 1980s and accelerated in the 1990s. Reductions in sulphur deposition are the major "driving force" in the process of recovery from acidification. Further recovery can be expected in the next 10 years if the Gothenburg protocol on emissions of acidifying pollutants is implemented. Keywords: Nordic countries, sulphur deposition, lakes, recover

Recovery from acidification of lakes in Finland, Norway and Sweden 1990–1999

Sulphate deposition has decreased by about 60% in the Nordic countries since the early 1980s. Nitrogen deposition has been roughly constant during the past 20 years, with only a minor decrease in the late 1990s. The resulting changes in the chemistry of small lakes have been followed by national monitoring programmes initiated in the 1980s in Finland (163 lakes), Norway (100 lakes) and Sweden (81 lakes). These lakes are partly a subset from the survey of 5690 lakes in the Northern European lake survey of 1995. Trend analyses on data for the period 1990-1999 show that the non-marine sulphate concentrations in lakes have decreased significantly in 69% of the monitored lakes. Changes were largest in lakes with the highest mean concentrations. Nitrate concentrations, on the other hand, were generally low and showed no systematic changes. Concentrations of non-marine base cations decreased in 26% of the lakes, most probably an ionic-strength effect due to the lower concentrations of mobile strong-acid anions. Acid neutralising capacity increased in 32% of the lakes. Trends in recovery were in part masked by large year-to-year variations in sea-salt inputs and by increases in total organic carbon concentrations. These changes were most probably the result of climatic variations. Nordic lakes, therefore, show clear signs of recovery from acidification. Recovery began in the 1980s and accelerated in the 1990s. Reductions in sulphur deposition are the major "driving force" in the process of recovery from acidification. Further recovery can be expected in the next 10 years if the Gothenburg protocol on emissions of acidifying pollutants is implemented. Keywords: Nordic countries, sulphur deposition, lakes, recover

Recovery from acidification of lakes in Finland, Norway and Sweden 1990–1999

International audienc

Chemistry of lakes in the Nordic region - Denmark, Finland with Åland, Iceland, Norway with Svalbard and Bear Island, and Sweden

This report presents the first common evaluation of water chemistry in the Nordic countries (except for the Faroe Islands and Greenland): Denmark, Finland including Åland, Iceland, Norway including Svalbard and Bear Island, and Sweden. The Nordic countries exhibit large gradients in many chemical constituents in lake water, from Iceland in the west, Svalbard and Bear Island in the north via Denmark to Sweden, Finland and Norway, due to large differences in geology, hydrology, vegetation and air pollution. The data are interpreted relative to these factors

Levels of organic tin compounds in Baltic sea and Finnish fresh water fish

Orgaanisten tinayhdisteiden (OT) pitoisuuksia kotimaisessa meri- ja järvikalassa alettiin tutkia kattavasti, kun Helsingin uuden suursataman rakentamisen yhteydessä vuonna 2005 mitattiin kalasta ja sedimentistä suuria OT-pitoisuuksia. Tutkimuksessa keskityttiin niihin sisävesi- ja merikaloihin, joita suomalaiset pääsääntöisesti käyttävät ravinnokseen. Näytteitä kerättiin sekä kuormitetuilta satama- ja teollisuusalueilta että alueilta, joilla ei ole paikallista kuormitusta. Sisävesillä kalojen OT-pitoisuudet jäivät yleensä alle 10 μg/kg tuorepaino (tp), mutta neljällä paikkakunnalla (Varkaus, Lohja, Jyväskylä ja Tampere) pitoisuudet olivat 19–28 μg/kg. Varkauden Huruslahden sedimentistä mitattiin hankkeen yhteydessä 2–6 cm:n syvyydeltä jopa 35000 μg/kg kuivapaino (kp) pitoisuus. Merialueiden kaloissa OT-pitoisuudet olivat noin 10 kertaa suurempia kuin sisävesillä. Merialueilla, joilla ei ole paikallista kuormitusta, OT-pitoisuudet kaloissa olivat alle 20 μg/kg tp. Kuormitetuilla alueilla pitoisuudet ylittivät 40 μg/kg. Pahasti saastuneilta alueilta löydettiin 150–500 μg/kg pitoisuuksia. Suurimmat OT-pitoisuudet todettiin Helsingin Vanhankaupunginlahden ahvenista (28–528 μg/kg), joilla sekä pituus että paino korreloivat OT-pitoisuuden kanssa. Suuria pitoisuuksia todettiin myös Naantalin satamassa, jossa pitoisuudet kuitenkin pienenivät nopeasti avomerelle siirryttäessä. OT-pitoisuudet vaihtelivat samoilta pyyntialueilta kerättyjen kalalajien välillä. Ahvenesta, lahnasta ja kuhasta, jotka viihtyvät saaristossa ja sisälahdissa, mitattiin keskimäärin suurempia pitoisuuksia kuin silakasta, lohesta ja kilohailista, jotka viihtyvät lähinnä avomerellä.Man beslöt undersöka halterna organiska tennföreningar (OT) i inhemsk havs- och insjöfisk på bred front då stora OT-halter i fisk och sediment uppmättes år 2005 i samband med byggandet av den nya storhamnen i Helsingfors. I undersökningen koncentrerade man sig på sådan insjö- och havsfisk, som finländare i regel använder som föda. Prover samlades in såväl i belastade hamn- och industriområden som i områden utan lokal belastning. I insjövatten stannade OT-halterna i fisk i allmänhet under 10 μg/kg färsk vikt (fv), men på fyra orter (Varkaus, Lojo, Jyväskylä och Tammerfors) var halterna 19–28 μg/kg. I sedimentet i Huruslahti i Varkaus uppmättes i samband med projektet på 2–6 cm djup halter på hela 35000 μg/kg (torrvikt). I fisk i havsområden var OT-halterna cirka 10 gånger högre än i insjöfisk. I havsområden utan lokal belastning var OT-halterna i fisk under 20 μg/kg fv. I belastade områden översteg halterna 40 μg/kg. I svårt förorenade områden påträffades halter på 150–500 μg/kg. De högsta OT-halterna påträffades i abborrar i Gammelstadsviken i Helsingfors (28–528 μg/kg), hos vilka såväl längden som vikten korrelerade med OT-halten. Höga halter påträffades också i hamnen i Nådendal, där de ändå snabbt sjönk allt efter som man förflyttade sig längre ut mot öppet hav. OT-halterna varierade mellan fiskar insamlade i samma fångstområden. Hos abborre, braxen och gös som trivs i skärgården och innervikar uppmättes i genomsnitt högre halter än hos strömming, lax och vassbuk som främst trivs i öppet hav.The decision to launch an extensive study on the levels of organic tin compounds (OTC) in Finnish fresh water and sea fish was made when high levels of OTC were found in fish and in the sediment in connection with the construction project of the new harbour in Helsinki in 2005. The study focused on the fresh water and sea fish species that Finns mainly use as food. Samples were collected both in harbour and industrial areas with OTC contamination and in areas with no local contamination. OTC content in fresh water fish usually remained under 10 μg/kg fresh weight (fw), but contents measured in four municipalities (Varkaus, Lohja, Jyväskylä and Tampere) were 19–28 μg/kg. OTC content of as high as 35,000 μg/kg (dry weight) was measured in the sediment in Huruslahti Bay, Varkaus, at the depth of 2–6 cm. Sea fish showed OTC levels about ten times higher than fresh water areas. OTC content in fish was under 20 μg/kg fw in sea areas with no local contamination. Contents in contaminated areas exceeded 40 μg/kg. Contents of 150–500 μg/kg were found in severely contaminated areas. The highest OTC contents (28–528 μg/kg) were found in perch caught in Vanhankaupunginlahti Bay in Helsinki. In this case, both the length and weight of fish correlated with the OTC content. High OTC levels were also found in the Naantali Harbour where the level decreased rapidly when moving towards the open sea. The OTC levels in fish caught in the same area varied between different species. Levels found in perch, bream and pike-perch, the preferred habitats of which are in the archipelago and inland bays, were on average higher than levels found in herring, salmon and sprat, which live in the open sea

Itämeren kalan ja muun kotimaisen kalan ympäristömyrkyt: PCDD/F-, PCB-, PBDE-, PFCja OT-yhdisteet : EU-kalat ll

EU-KALAT II hankkeessa tuotettiin tietoa Itämeren kalojen ja kotimaisten järvikalojen sekä kasvatettujen kalojen PCDD/F- ja PCB- sekä PBDE-pitoisuuksista eri ikäisissä ja kokoisissa kaloissa sekä lajeittain että alueittain. Hankkeessa tutkittiin myös perfluorattuja yhdisteitä (PFC) ja organotina (OT)-yhdisteitä sekä lihaksesta että maksasta. Tutkimuksesta saatiin uutta tietoa kalojen haitallisten aineiden pitoisuuksista riskinhallintaa varten. Vuoden 2009 tuloksia verrattiin aikaisempiin tuloksiin vuosilta 2002-2003. Itämeren ja muun kotimaisen kalan PCDD/F- ja PCB-pitoisuuksista nousevat esiin samat kalalajit, joiden on aiemminkin todettu keräävän näitä ympäristömyrkkyjä. Silakka, lohi ja meritaimen sekä nahkiainen ja tässä hankkeessa lisäksi kampela Kotkan alueelta ylittävät PCDD/F- ja PCB-yhdisteille asetetut enimmäispitoisuusrajat. Itämeren kaloista, kilohailin, muikun, ahvenen, hauen, kuhan, mateen ja turskan dioksiinien mediaanipitoisuudet eivät yllä edes puoleen sallitusta enimmäispitoisuudesta, joka on 4 pg/g tuorepainoa. Kun verrataan vuoden 2002-2003 pitoisuuksia vuoden 2009 PCDD/F- ja PCB- sekä PBDE-yhdisteiden pitoisuuksiin, ovat lohen ja silakan keskimääräiset pitoisuudet pienentyneet. Avomerialueiden OT-pitoisuudet lihaksessa olivat noin kolmanneksen pienemmät kuin vuonna 2005–2007 pyydetyissä näytteissä. Pahimpia Itämeren ympäristömyrkkyjä ovat edelleen dioksiinit ja dioksiininkaltaiset PCB-yhdisteet. PBDE- ja PFOS- ja OTpitoisuudet ovat pieniä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Useista kalalajeista suurimmat haitta-aineiden pitoisuudet todettiin seuraavilta alueilta: Selkämereltä Porin edusta ja Turun ja Kotkan pyyntialueet sekä kaikkein pahimpana Helsingin Vanhankaupunginlahti, jossa sekä OT- että PFOS-pitoisuudet antavat aihetta suositella kulutuksen rajoittamista, ainakin isojen ahventen osalta

Itämeren kalan ja muun kotimaisen kalan ympäristömyrkyt: PCDD/F-, PCB-, PBDE-, PFC- ja OT-yhdisteet : EU-kalat II

EU-KALAT II hankkeessa tuotettiin tietoa Itämeren kalojen ja kotimaisten järvikalojen sekä kasvatettujen kalojen PCDD/F- ja PCB- sekä PBDE-pitoisuuksista eri ikäisissä ja kokoisissa kaloissa sekä lajeittain että alueittain. Hankkeessa tutkittiin myös perfluorattuja yhdisteitä (PFC) ja organotina (OT)-yhdisteitä sekä lihaksesta että maksasta. Tutkimuksesta saatiin uutta tietoa kalojen haitallisten aineiden pitoisuuksista riskinhallintaa varten. Vuoden 2009 tuloksia verrattiin aikaisempiin tuloksiin vuosilta 2002-2003. Itämeren ja muun kotimaisen kalan PCDD/F- ja PCB-pitoisuuksista nousevat esiin samat kalalajit, joiden on aiemminkin todettu keräävän näitä ympäristömyrkkyjä. Silakka, lohi ja meritaimen sekä nahkiainen ja tässä hankkeessa lisäksi kampela Kotkan alueelta ylittävät PCDD/F- ja PCB-yhdisteille asetetut enimmäispitoisuusrajat. Itämeren kaloista, kilohailin, muikun, ahvenen, hauen, kuhan, mateen ja turskan dioksiinien mediaanipitoisuudet eivät yllä edes puoleen sallitusta enimmäispitoisuudesta, joka on 4 pg/g tuorepainoa. Kun verrataan vuoden 2002-2003 pitoisuuksia vuoden 2009 PCDD/F- ja PCB- sekä PBDE-yhdisteiden pitoisuuksiin, ovat lohen ja silakan keskimääräiset pitoisuudet pienentyneet. Avomerialueiden OT-pitoisuudet lihaksessa olivat noin kolmanneksen pienemmät kuin vuonna 2005–2007 pyydetyissä näytteissä. Pahimpia Itämeren ympäristömyrkkyjä ovat edelleen dioksiinit ja dioksiininkaltaiset PCB-yhdisteet. PBDE- ja PFOS- ja OTpitoisuudet ovat pieniä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Useista kalalajeista suurimmat haitta-aineiden pitoisuudet todettiin seuraavilta alueilta: Selkämereltä Porin edusta ja Turun ja Kotkan pyyntialueet sekä kaikkein pahimpana Helsingin Vanhankaupunginlahti, jossa sekä OT- että PFOS-pitoisuudet antavat aihetta suositella kulutuksen rajoittamista, ainakin isojen ahventen osalta.As an outcome of the EU FISH II project, information was produced about PCDD/F and PCB as well as PBDE levels in Baltic fish, domestic freshwater fish and farmed fish. Variations in the levels were studied by age and size of the fish as well as by species and areas. Analyses of the presence of perfluorinated compounds (PFC) and organotin compounds (OT) in muscles and liver were also carried out within the scope of the project. New data on the content of hazardous substances in fish were obtained for use in risk management. The 2009 results were compared with the results of the previous project conducted in 2002-2003. Analyses of PCDD/F and PCB levels in fish highlight the same species that have also previously been found to be susceptible to accumulation of these environmental toxins. Baltic herring, salmon and sea trout as well as river lamprey and now in this study also European flounder in Kotka area show levels of PCDD/F and PCB compounds exceeding the maximum stipulated limits. In Baltic fish, the median levels of dioxin equivalents in sprat, vendace, perch, pike, pike-perch, burbot and cod are not even half of the permitted maximum level, which is 4 pg/g of fresh weight. The comparison of the levels measured in 2002-2003 with the 2009 levels of PCDD/F and PCB as well as PBDE compounds shows that the mean levels have decreased in salmon and herring. The OT levels measured in the muscles of open sea fish were about one third lower than in the fish samples caught in 2005–2007. Dioxins and dioxin-like PCB compounds are still the worst contaminants in the Baltic Sea. The levels of PBDE, PFOS and OT were low, with a few exceptions. The Bothnian Sea and the fishing areas of Pori, Turku and Kotka took the lead in the contamination ranking, but the worst area was Vanhankaupunginlahti Bay of Helsinki, where both OT and PFOS levels give cause to recommend consumption restrictions, at least as far as large perch are concerned.I projektet EU-FISK II producerades information om PCDD/F- och PCBjämte PBDE-halterna i östersjöfisk och inhemsk insjöfisk och odlad fisk av olika ålder och storlek såväl artvis som regionvis. I projektet undersöktes också såväl muskler som levern med tanke på perfluorkolväten (PFC) som organiska tennföreningar (OT). Undersökningen gav ny information om halterna skadliga ämnen i fisk med tanke på riskhanteringen. Resultaten från år 2009 jämfördes med de tidigare resultaten från åren 2002-2003. I fråga om PCDD/F- och PCB-halterna i östersjöfisk och annan inhemsk fisk framhävs samma fiskarter som också tidigare kontaterats samla på sig av dessa miljötoxiner. Strömming, lax och havsöring jämte nejonöga och i detta projekt också flundra från Kotkaområdet överskred gränsvärdena som fastställts för PCDD/F- och PCB-föreningar. Av östersjöfisken når medianhalterna dioxinekvivalenter i skarpsill, siklöja, abborre, gädda, gös, lake och torsk inte ens upp till halva det tillåtna gränsvärdet, som är 4 pg/g färskvikt. Då man jämför halterna år 2002-2003 med halterna PCDD/F- och PCB- jämte PBDE-föreningar år 2009, har de genomsnittliga halterna i lax och strömming minskat. OT-halterna i muskler i fisk från öppet havar är cirka en tredjedel mindre än i proverna från fisk som fångats år 2005–2007. Dioxinerna och de dioxinliknande PCB-föreningarna utgör fortsättningsvis de värsta kontaminanterna i Östersjön. PBDE-, PFOS- och OT-halterna var med några få undantag små. Som mest kontaminerade framstod fiskeriområdena Bottenhavet, Björneborg, Åbo och Kotka och som det allra värsta området Gammelstadsviken i Helsingfors, där såväl OT- som PFOS-halterna ger orsak att rekommendera en begränsing av konsumtionen åtminstone för stora abborrars del

Muutokset kotimaisen luonnonkalan ympäristömyrkkypitoisuuksissa (EU-kalat III)

Kala on tärkeä osa ravitsemusta ja hyvinvointia. Suomalaisen luonnonkalan käytön haasteena on joihinkin lajeihin suurempina pitoisuuksina kertyvät ympäristömyrkyt. Ne ovat osittain rajoittaneet kalan hyödynnettävyyttä elintarvike- ja rehumarkkinoilla sekä heikentäneet arviota Suomen meriympäristön tilasta. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli hankkia lisää tietoa ympäristömyrkkyjen pitoisuuksista niissä kaupallisesti merkittävissä kotimaisissa kalalajeissa, joiden käyttöä toivotaan voitavan lisätä elintarvikkeena ja rehuteollisuuden raaka-aineena. Ympäristömyrkkyjen pitoisuudet suomalaisessa kalassa ovat pienentyneet voimakkaasti 2000-luvun aikana. Tämä osoittaa, että kansainvälisillä sopimuksilla yhdisteiden käytön ja päästöjen rajoittamiseksi on ollut merkittäviä vaikutuksia. Tutkimuksen perusteella Suomessa on runsaasti luonnonkalaa, jonka käyttöä elintarvikkeena olisi mahdollista lisätä täysin turvallisesti ja kansanterveydellistenkin hyötyjen saavuttamiseksi. Samalla tämä edistäisi kalatalouden tuottavuutta ja kannattavuutta. Lohen ja ison silakan ympäristömyrkkyjen pitoisuudet ovat edelleen niin suuret, että niiden vienti elintarvikkeeksi ei ole toistaiseksi mahdollista. Erityisesti silakassa näiden pitoisuuksien pienentyminen on ollut niin merkittävää, että Suomen olisi perusteltua jo lähitulevaisuudessa käynnistää keskustelu elintarvikelainsäädännön muuttamiseksi ja vientimahdollisuuksien edistämiseksi. Rehuksi menevä silakka ja kilohaili pitää edelleen puhdistaa ympäristömyrkyistä. Ympäristölainsäädännön kehittämistä ja toimenpiteitä on edelleen jatkettava ympäristön kuormituksen vähentämiseksi ja saavutetun kehityksen jatkumiseksi