”So that we know where we stand” Assessment of learning and competence in basic education and general upper secondary education : (Summary)

Tämän oppimisen ja osaamisen arviointiin perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa kohdentuneen arvioinnin tarkoituksena oli tarkastella, millaisia kokemuksia ja käsityksiä rehtoreilla, opettajilla, oppijoilla ja huoltajilla oli arviointimenetelmistä, -käytänteistä ja -kulttuurista. Arviointi perustui paikallisten opetussuunnitelmien arviointia käsitteleviin tekstidokumentteihin, otantaan osuneissa yksiköissä (peruskoulut ja lukiot) keväällä 2018 toteutettuihin, yli 8 000 vastaajaa käsittäneisiin sähköisiin kyselyihin sekä otantayksiköissä järjestettyihin pienryhmäkeskusteluihin. Arvioinnin kolmeen pääkysymykseen annettiin seuraavanlaisia vastauksia ja suosituksia: 1. Millaisia ovat perusopetuksen ja lukiokoulutuksen arviointikäytänteet? Yleisimmin käytettiin summatiivisia ja yksilökeskeisiä arviointimenetelmiä. Opettajien palautekäytännöt koettiin toimiviksi ja kannustavan palautteen merkitystä korostettiin sekä opettajien, oppijoiden että huoltajien vastauksissa. Oppiaineiden arvosanat perustuivat yleensä tavoitteisiin ja arviointikriteereihin, vaikka oppijoiden suoriutumista verrattiin myös muuhun oppijaryhmään. Oppijoille ja huoltajille arvosanojen muodostumisperusteet eivät olleet yhtä selkeitä kuin rehtoreille ja opettajille. Nivelkohtien arvioinnissa perusopetuksen toisen luokan päätteeksi korostettiin oppijan vahvuuksia oppijana sekä etenemistä eri oppiaineissa. Kuudennen luokan päätteeksi ensisijaistettiin työskentelytaitojen ja oppimisen taitojen kehittymistä, edistymistä eri oppiaineissa ja opiskelumotivaation tukemista. Lukio-opettajista vain runsas viidennes uskoi arvosanojen kuvaavan oppijan osaamista hyvin oppijan siirtyessä yhdeksänneltä luokalta lukioon. Päättöarvioinnin arvosanojen muodostuminen oli epätarkka yhdistelmä tavoitteiden keskimääräistä saavuttamista, oppijan osaamista päättöarvioinnin toteutumisajankohtana ja muita tekijöitä. Arviointiperusteissa havaittiin eroja koulun koon, oppiaineiden, opettajien kokemuksen sekä perusopetuksen ala- ja yläluokkien kesken. Kansalliset koko ikäluokkaa koskevat kokeet eivät saaneet vakuuttavaa kannatusta arviointia yhdenmukaistavana ratkaisuna. Rehtorit ja opettajat pitivät arvosanojen keskinäistä vastaavuutta ja arvioinnin oikeudenmukaisuutta kouluissaan ja oppilaitoksissaan hyvänä. Oikeudenmukaisuuden vaarantumista oli pohdittu erityisesti kolmiportaisen tuen päätösten sekä maahanmuuttajataustaisten oppijoiden arvioinnin yhteydessä. Oppijat pitivät saamaansa arviointia melko reiluna, ja huoltajat kuvasivat arviointia varsin osuvaksi ja oikeudenmukaiseksi. Opettajat pitivät tavoitteista johdettuja arviointikriteereitä käyttökelpoisina hyvän osaamisen määrittelemisessä, oppijan ohjaamisessa sekä hylätyn ja hyväksytyn suorituksen erottelemisessa. Erityisesti perusopetuksen arviointikriteereitä toivottiin selkiytettäviksi ja siten arvosanojen yhdenmukaisuutta aiempaa paremmaksi; osa toivoi lisää kriteerejä. Lukio-opettajilla ei ollut yhtenäistä näkemystä kriteerien tarpeellisuudesta lukiossa. Rehtorit ja opettajat ilmoittivat käyttäytymisen arvioinnin perustuvan tyypillisimmin paikallisiin käyttäytymisen arviointiperusteisiin, koulun kasvatustavoitteisiin sekä järjestyssääntöjen noudattamiseen. Käyttäytymisen arviointia koskevat täsmennykset kuitenkin puuttuivat noin kolmanneksesta niistä paikallisista opetussuunnitelmista, joissa arviointiin liittyviä kirjauksia oli tehty. Oppijoilla ei ollut selkeää käsitystä käyttäytymisen arvosanan muodostumisen perusteista, mutta käyttäytymisensä arviointia he pitivät kuitenkin oikeudenmukaisena. Suurin osa opettajista ja rehtoreista katsoi oppijan asenteen vaikuttavan merkittävästi käyttäytymisen arviointiin. Oppijoiden mukaan persoonalla oli vaikutusta oppiaineen arvioinnissa esimerkiksi työskentelytaitoihin, ja 14 prosenttia opettajista myönsi oppijan persoonan tai temperamentin vaikuttavan arviointiin ainakin jonkin verran. Vajaa kolmannes opettajista ilmaisi oppijan käyttäytymisen vaikuttavan oppiaineen arviointiin. Lukioissa arviointiperusteet ja oppimisen tavoitteet käytiin läpi kurssien alussa ja opiskelijoille annettiin monipuolista palautetta työskentelystä. Ylioppilastutkintotehtäviä käytettiin yleisesti arvioinnissa, ja runsas puolet opettajista katsoi saaneensa kurssin loppukokeella riittävästi tietoa opiskelijan osaamisesta. Erilaisten opintosuoritusten uusimis- ja korottamiskäytännöissä oli paljon lukioittaista vaihtelua. Arviointikäytänteiden kehittämisestä arviointiryhmä suositti ensinnäkin, että formatiivisten ja vuorovaikutteisten, oppimisprosessia ohjaavien monipuolisten arviointimenetelmien käyttöön kiinnitetään yhä enemmän huomiota. Takautuvan palautetarkastelun lisäksi tarvitaan erityisesti tulevaa oppimista palvelevaa ohjausta. Toiseksi suositeltiin, että opettajien, oppijoiden ja huoltajien tietämystä oppimisen tavoitteista ja kriteereistä sekä niihin perustuvaa arviointia vahvistetaan, koska arvosanoihin vaikuttavia tekijöitä ei kyetty nykyisellään yksilöimään riittävästi. Opetussuunnitelman perusteissa tulee huolehtia tavoitteiden ja kriteerien keskinäisestä vastaavuudesta, jotta opettajan tekemä oppijakohtainen arviointi saa riittävästi tukea. Kolmannen suosituksen mukaan opintosuoritusten uusimis- ja korottamiskäytäntöjä pitää selkeyttää etenkin lukioissa mutta myös perusopetuksessa. 2.Millainen on perusopetuksen ja lukiokoulutuksen rehtoreiden, opettajien ja oppijoiden arviointiosaaminen? Opettajien arviointitoimintaan vaikuttivat eniten vakiintuneet arviointikäytänteet ja oppijoiden oppimistilanteista saatu tieto. Myös kouluyhteisön kollegiaaliset vuorovaikutus- ja keskustelukäytänteet sekä työkokemuksen karttumisen myötä enenevästi täydennyskoulutus ohjasivat arviointia. Rehtorit kehittivät arviointiosaamistaan koulun, opetuksen järjestäjän tai ulkopuolisen tahon myötävaikutuksella ja opettajat pääasiassa itsenäisesti. Opettajat osallistuivat arviointiin kohdentuviin koulutuksiin huomattavan vähän. Opettajat pystyivät mielestään tukemaan oppijoiden omien oppimistapojen tunnistamista ja kehittämistä, mutta eivät niinkään auttamaan heitä vertaamaan osaamistaan tavoitteisiin tai arviointiperusteisiin; samoin vain puolet oppijoista oli tyytyväisiä opettajalta saamaansa tukeen omassa arviointiin liittyvässä tavoitteenasettelussaan. Opettajien antama ohjaus omien tavoitteiden asettelussa lisääntyi alaluokilta yläluokille ja lukioon mentäessä. Opettajien itseluottamus arviointiinsa oli vahvinta valinnaisen oppiaineen osaamisen tavoitteiden ja heikointa monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa osoitettujen työskentelytaitojen ja muun osaamisen arvioinnissa. Arviointiosaamisen kehittämisestä arviointiryhmä suositti ensinnäkin, että niin opettajien perus- kuin täydennyskoulutuksessa tulee lisätä arvioinnin opetusta. Kouluissa ja oppilaitoksissa tarvitaan riittävästi mahdollisuuksia yhteisöllisesti ja arviointiosapuolia osallistavasti kokeilla, keskustella ja kehittää arviointia pedagogiikkaa edistävällä tavalla. Toiseksi suositeltiin, että myös oppijoiden arviointiosaamista kehitetään erityisesti itse- ja vertaisarviointitaitoja ohjaamalla ja osallisuutta vahvistamalla. Tällaisilla oppimaan oppimisen taidoilla on suuri merkitys oppimisinnostuneisuuden säilyttämisessä ja sen myötä myönteisten asenteiden kehittymisessä arviointiin. Silloin myös arvioinnista hyödytään entistä paremmin. 3. Millainen on perusopetuksen ja lukiokoulutuksen arviointikulttuuri? Rehtorit kannustivat mielestään opettajia arvioinnin monipuolisuuteen ja mahdollistivat arviointikokeiluja. Opettajat olivat tyytyväisiä johdolta saamaansa tukeen, mutta arviointikulttuurista (esim. monipuolinen palautteen anto, opettajien keskustelut rehtorin kanssa, rehtorin antamat ohjeistukset) heillä oli rehtoreita kriittisempi näkemys. Rehtoreiden mukaan arvioinnin yhteissuunnitteluun oli varattu kouluissa tai oppilaitoksissa melko hyvin aikaa, mutta opettajat eivät varauksetta jakaneet käsitystä ajan riittävyydestä. Niin rehtorit kuin opettajat katsoivat arvioinnin suunnittelun tapahtuvan pääsääntöisesti yksin. Oppijoiden kanssa arviointia suunniteltiin opettajien mukaan harvakseltaan, oppijoita osallistettiin suunnitteluun eniten lukioissa. Kodin ja koulun arviointiin liittyvä vuorovaikutus oli huoltajien mukaan varsin tiivistä alaluokilla, mutta se väheni yläluokilla ja lukiossa. Huoltajat ottivat arviointiin liittyvissä kysymyksissä yhteyttä rehtoreihin tai opettajiin harvemmin kuin oppilaan- tai opinto-ohjaajiin, eivätkä juuri kyseenalaistaneet opettajien tekemiä arviointeja. Rehtoreiden ja opettajien mukaan koulut tai oppilaitokset viestivät koteihin arvioinnista hyvin, mutta kotien pääsystä arvioinnin oppilaskohtaisiin dokumentteihin heillä oli eriäviä käsityksiä. Huoltajien mielestä vuoropuhelussa oli toivomisen varaa. Arvioinnista saadun tiedon hyödyntämisestä opetuksen ja koulun kehittämisessä rehtorit olivat melko optimistisia, mutta sekä rehtoreiden että opettajien mielestä arvioinnin vaikuttavuuden tunnistamisessa onnistuttiin heikommin ja arviointikäytänteitä seurattiin tyypillisesti vain jonkin verran. Paikallisista opetussuunnitelmista löytyi varsin puutteellisesti niitä ratkaisuja, joita opetussuunnitelman perusteissa on edellytetty eksplisiittisesti kirjattaviksi. Kouluissa ja oppilaitoksissa käydyissä SWOT-keskusteluissa sekä arviointikulttuurin vahvuudet ja kehittämiskohteet että myös uhkat kohdistuivat yhteisten periaatteiden, linjausten ja käytänteiden toimivuuteen. Muiksi vahvuuksiksi koettiin ilmapiiri, ja kehittämiskohteiksi havaittiin arvioinnin monipuolisuus, kannustavuus, jatkuvuus ja joustavuus sekä itse- ja vertaisarviointi. Arviointikulttuurin mahdollisuuksiksi esitettiin nykyistä parempaa kykyä tukea, ohjata sekä motivoida oppijaa oppimaan arvioinnin avulla. Arviointiryhmä suositti ensimmäiseksi, että paikallisiin opetussuunnitelmiin kirjataan kaikki keskeiset, paikallisesti ratkaistaviksi vastuutetut arviointikäytänteet. Se edellyttää hyvää suunnittelua ja johtamista sekä opettajien mahdollisimman kattavaa osallistamista, jotta he voivat sitoutua yhteisiin linjauksiin. Toinen suosituksien kohde oli eri arviointiosapuolten keskinäisen yhteistyön vankistaminen, missä erityistä huomiota tarvitaan kodin ja koulun väliseen, arviointia koskevaan vuoropuheluun. Kolmanneksi suositeltiin rakentamaan pedagogisen johtajuuden keinoin arviointikulttuuria, joka rohkaisee kokeilemaan ja kehittämään erilaisia arviointikäytäntöjä. Avainsanat: Arviointi, oppiminen ja osaaminen, arvosana, kriteerit, perusopetus, lukiokoulutus, opetussuunnitelman perusteet, opetussuunnitelmaThe purpose of this evaluation focusing on the assessment of learning and competence in basic education and general upper secondary education was to study what kind of experiences and perceptions school principals, teachers, learners and guardians have on the methods, practices and culture of assessment. The evaluation was based on text documents dealing with assessment in the local curriculum, electronic surveys conducted in spring 2018 in the sampling units (basic education and general upper secondary schools) comprising more than 8 000 respondents, and discussions in small groups organised in the sampling units. The three main questions of the evaluation received the following answers and recommendations: Key words Assessment, learning and competence, grade, criteria, basic education, general upper secondary education, national core curriculum, local curricul

”So that we know where we stand” Assessment of learning and competence in basic education and general upper secondary education

Tämän oppimisen ja osaamisen arviointiin perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa kohdentuneen arvioinnin tarkoituksena oli tarkastella, millaisia kokemuksia ja käsityksiä rehtoreilla, opettajilla, oppijoilla ja huoltajilla oli arviointimenetelmistä, -käytänteistä ja -kulttuurista. Arviointi perustui paikallisten opetussuunnitelmien arviointia käsitteleviin tekstidokumentteihin, otantaan osuneissa yksiköissä (peruskoulut ja lukiot) keväällä 2018 toteutettuihin, yli 8 000 vastaajaa käsittäneisiin sähköisiin kyselyihin sekä otantayksiköissä järjestettyihin pienryhmäkeskusteluihin. Arvioinnin kolmeen pääkysymykseen annettiin seuraavanlaisia vastauksia ja suosituksia: 1. Millaisia ovat perusopetuksen ja lukiokoulutuksen arviointikäytänteet? Yleisimmin käytettiin summatiivisia ja yksilökeskeisiä arviointimenetelmiä. Opettajien palautekäytännöt koettiin toimiviksi ja kannustavan palautteen merkitystä korostettiin sekä opettajien, oppijoiden että huoltajien vastauksissa. Oppiaineiden arvosanat perustuivat yleensä tavoitteisiin ja arviointikriteereihin, vaikka oppijoiden suoriutumista verrattiin myös muuhun oppijaryhmään. Oppijoille ja huoltajille arvosanojen muodostumisperusteet eivät olleet yhtä selkeitä kuin rehtoreille ja opettajille. Nivelkohtien arvioinnissa perusopetuksen toisen luokan päätteeksi korostettiin oppijan vahvuuksia oppijana sekä etenemistä eri oppiaineissa. Kuudennen luokan päätteeksi ensisijaistettiin työskentelytaitojen ja oppimisen taitojen kehittymistä, edistymistä eri oppiaineissa ja opiskelumotivaation tukemista. Lukio-opettajista vain runsas viidennes uskoi arvosanojen kuvaavan oppijan osaamista hyvin oppijan siirtyessä yhdeksänneltä luokalta lukioon. Päättöarvioinnin arvosanojen muodostuminen oli epätarkka yhdistelmä tavoitteiden keskimääräistä saavuttamista, oppijan osaamista päättöarvioinnin toteutumisajankohtana ja muita tekijöitä. Arviointiperusteissa havaittiin eroja koulun koon, oppiaineiden, opettajien kokemuksen sekä perusopetuksen ala- ja yläluokkien kesken. Kansalliset koko ikäluokkaa koskevat kokeet eivät saaneet vakuuttavaa kannatusta arviointia yhdenmukaistavana ratkaisuna. Rehtorit ja opettajat pitivät arvosanojen keskinäistä vastaavuutta ja arvioinnin oikeudenmukaisuutta kouluissaan ja oppilaitoksissaan hyvänä. Oikeudenmukaisuuden vaarantumista oli pohdittu erityisesti kolmiportaisen tuen päätösten sekä maahanmuuttajataustaisten oppijoiden arvioinnin yhteydessä. Oppijat pitivät saamaansa arviointia melko reiluna, ja huoltajat kuvasivat arviointia varsin osuvaksi ja oikeudenmukaiseksi. Opettajat pitivät tavoitteista johdettuja arviointikriteereitä käyttökelpoisina hyvän osaamisen määrittelemisessä, oppijan ohjaamisessa sekä hylätyn ja hyväksytyn suorituksen erottelemisessa. Erityisesti perusopetuksen arviointikriteereitä toivottiin selkiytettäviksi ja siten arvosanojen yhdenmukaisuutta aiempaa paremmaksi; osa toivoi lisää kriteerejä. Lukio-opettajilla ei ollut yhtenäistä näkemystä kriteerien tarpeellisuudesta lukiossa. Rehtorit ja opettajat ilmoittivat käyttäytymisen arvioinnin perustuvan tyypillisimmin paikallisiin käyttäytymisen arviointiperusteisiin, koulun kasvatustavoitteisiin sekä järjestyssääntöjen noudattamiseen. Käyttäytymisen arviointia koskevat täsmennykset kuitenkin puuttuivat noin kolmanneksesta niistä paikallisista opetussuunnitelmista, joissa arviointiin liittyviä kirjauksia oli tehty. Oppijoilla ei ollut selkeää käsitystä käyttäytymisen arvosanan muodostumisen perusteista, mutta käyttäytymisensä arviointia he pitivät kuitenkin oikeudenmukaisena. Suurin osa opettajista ja rehtoreista katsoi oppijan asenteen vaikuttavan merkittävästi käyttäytymisen arviointiin. Oppijoiden mukaan persoonalla oli vaikutusta oppiaineen arvioinnissa esimerkiksi työskentelytaitoihin, ja 14 prosenttia opettajista myönsi oppijan persoonan tai temperamentin vaikuttavan arviointiin ainakin jonkin verran. Vajaa kolmannes opettajista ilmaisi oppijan käyttäytymisen vaikuttavan oppiaineen arviointiin. Lukioissa arviointiperusteet ja oppimisen tavoitteet käytiin läpi kurssien alussa ja opiskelijoille annettiin monipuolista palautetta työskentelystä. Ylioppilastutkintotehtäviä käytettiin yleisesti arvioinnissa, ja runsas puolet opettajista katsoi saaneensa kurssin loppukokeella riittävästi tietoa opiskelijan osaamisesta. Erilaisten opintosuoritusten uusimis- ja korottamiskäytännöissä oli paljon lukioittaista vaihtelua. Arviointikäytänteiden kehittämisestä arviointiryhmä suositti ensinnäkin, että formatiivisten ja vuorovaikutteisten, oppimisprosessia ohjaavien monipuolisten arviointimenetelmien käyttöön kiinnitetään yhä enemmän huomiota. Takautuvan palautetarkastelun lisäksi tarvitaan erityisesti tulevaa oppimista palvelevaa ohjausta. Toiseksi suositeltiin, että opettajien, oppijoiden ja huoltajien tietämystä oppimisen tavoitteista ja kriteereistä sekä niihin perustuvaa arviointia vahvistetaan, koska arvosanoihin vaikuttavia tekijöitä ei kyetty nykyisellään yksilöimään riittävästi. Opetussuunnitelman perusteissa tulee huolehtia tavoitteiden ja kriteerien keskinäisestä vastaavuudesta, jotta opettajan tekemä oppijakohtainen arviointi saa riittävästi tukea. Kolmannen suosituksen mukaan opintosuoritusten uusimis- ja korottamiskäytäntöjä pitää selkeyttää etenkin lukioissa mutta myös perusopetuksessa. 2.Millainen on perusopetuksen ja lukiokoulutuksen rehtoreiden, opettajien ja oppijoiden arviointiosaaminen? Opettajien arviointitoimintaan vaikuttivat eniten vakiintuneet arviointikäytänteet ja oppijoiden oppimistilanteista saatu tieto. Myös kouluyhteisön kollegiaaliset vuorovaikutus- ja keskustelukäytänteet sekä työkokemuksen karttumisen myötä enenevästi täydennyskoulutus ohjasivat arviointia. Rehtorit kehittivät arviointiosaamistaan koulun, opetuksen järjestäjän tai ulkopuolisen tahon myötävaikutuksella ja opettajat pääasiassa itsenäisesti. Opettajat osallistuivat arviointiin kohdentuviin koulutuksiin huomattavan vähän. Opettajat pystyivät mielestään tukemaan oppijoiden omien oppimistapojen tunnistamista ja kehittämistä, mutta eivät niinkään auttamaan heitä vertaamaan osaamistaan tavoitteisiin tai arviointiperusteisiin; samoin vain puolet oppijoista oli tyytyväisiä opettajalta saamaansa tukeen omassa arviointiin liittyvässä tavoitteenasettelussaan. Opettajien antama ohjaus omien tavoitteiden asettelussa lisääntyi alaluokilta yläluokille ja lukioon mentäessä. Opettajien itseluottamus arviointiinsa oli vahvinta valinnaisen oppiaineen osaamisen tavoitteiden ja heikointa monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa osoitettujen työskentelytaitojen ja muun osaamisen arvioinnissa. Arviointiosaamisen kehittämisestä arviointiryhmä suositti ensinnäkin, että niin opettajien perus- kuin täydennyskoulutuksessa tulee lisätä arvioinnin opetusta. Kouluissa ja oppilaitoksissa tarvitaan riittävästi mahdollisuuksia yhteisöllisesti ja arviointiosapuolia osallistavasti kokeilla, keskustella ja kehittää arviointia pedagogiikkaa edistävällä tavalla. Toiseksi suositeltiin, että myös oppijoiden arviointiosaamista kehitetään erityisesti itse- ja vertaisarviointitaitoja ohjaamalla ja osallisuutta vahvistamalla. Tällaisilla oppimaan oppimisen taidoilla on suuri merkitys oppimisinnostuneisuuden säilyttämisessä ja sen myötä myönteisten asenteiden kehittymisessä arviointiin. Silloin myös arvioinnista hyödytään entistä paremmin. 3. Millainen on perusopetuksen ja lukiokoulutuksen arviointikulttuuri? Rehtorit kannustivat mielestään opettajia arvioinnin monipuolisuuteen ja mahdollistivat arviointikokeiluja. Opettajat olivat tyytyväisiä johdolta saamaansa tukeen, mutta arviointikulttuurista (esim. monipuolinen palautteen anto, opettajien keskustelut rehtorin kanssa, rehtorin antamat ohjeistukset) heillä oli rehtoreita kriittisempi näkemys. Rehtoreiden mukaan arvioinnin yhteissuunnitteluun oli varattu kouluissa tai oppilaitoksissa melko hyvin aikaa, mutta opettajat eivät varauksetta jakaneet käsitystä ajan riittävyydestä. Niin rehtorit kuin opettajat katsoivat arvioinnin suunnittelun tapahtuvan pääsääntöisesti yksin. Oppijoiden kanssa arviointia suunniteltiin opettajien mukaan harvakseltaan, oppijoita osallistettiin suunnitteluun eniten lukioissa. Kodin ja koulun arviointiin liittyvä vuorovaikutus oli huoltajien mukaan varsin tiivistä alaluokilla, mutta se väheni yläluokilla ja lukiossa. Huoltajat ottivat arviointiin liittyvissä kysymyksissä yhteyttä rehtoreihin tai opettajiin harvemmin kuin oppilaan- tai opinto-ohjaajiin, eivätkä juuri kyseenalaistaneet opettajien tekemiä arviointeja. Rehtoreiden ja opettajien mukaan koulut tai oppilaitokset viestivät koteihin arvioinnista hyvin, mutta kotien pääsystä arvioinnin oppilaskohtaisiin dokumentteihin heillä oli eriäviä käsityksiä. Huoltajien mielestä vuoropuhelussa oli toivomisen varaa. Arvioinnista saadun tiedon hyödyntämisestä opetuksen ja koulun kehittämisessä rehtorit olivat melko optimistisia, mutta sekä rehtoreiden että opettajien mielestä arvioinnin vaikuttavuuden tunnistamisessa onnistuttiin heikommin ja arviointikäytänteitä seurattiin tyypillisesti vain jonkin verran. Paikallisista opetussuunnitelmista löytyi varsin puutteellisesti niitä ratkaisuja, joita opetussuunnitelman perusteissa on edellytetty eksplisiittisesti kirjattaviksi. Kouluissa ja oppilaitoksissa käydyissä SWOT-keskusteluissa sekä arviointikulttuurin vahvuudet ja kehittämiskohteet että myös uhkat kohdistuivat yhteisten periaatteiden, linjausten ja käytänteiden toimivuuteen. Muiksi vahvuuksiksi koettiin ilmapiiri, ja kehittämiskohteiksi havaittiin arvioinnin monipuolisuus, kannustavuus, jatkuvuus ja joustavuus sekä itse- ja vertaisarviointi. Arviointikulttuurin mahdollisuuksiksi esitettiin nykyistä parempaa kykyä tukea, ohjata sekä motivoida oppijaa oppimaan arvioinnin avulla. Arviointiryhmä suositti ensimmäiseksi, että paikallisiin opetussuunnitelmiin kirjataan kaikki keskeiset, paikallisesti ratkaistaviksi vastuutetut arviointikäytänteet. Se edellyttää hyvää suunnittelua ja johtamista sekä opettajien mahdollisimman kattavaa osallistamista, jotta he voivat sitoutua yhteisiin linjauksiin. Toinen suosituksien kohde oli eri arviointiosapuolten keskinäisen yhteistyön vankistaminen, missä erityistä huomiota tarvitaan kodin ja koulun väliseen, arviointia koskevaan vuoropuheluun. Kolmanneksi suositeltiin rakentamaan pedagogisen johtajuuden keinoin arviointikulttuuria, joka rohkaisee kokeilemaan ja kehittämään erilaisia arviointikäytäntöjä. Avainsanat: Arviointi, oppiminen ja osaaminen, arvosana, kriteerit, perusopetus, lukiokoulutus, opetussuunnitelman perusteet, opetussuunnitelmaThe purpose of this evaluation focusing on the assessment of learning and competence in basic education and general upper secondary education was to study what kind of experiences and perceptions school principals, teachers, learners and guardians have on the methods, practices and culture of assessment. The evaluation was based on text documents dealing with assessment in the local curriculum, electronic surveys conducted in spring 2018 in the sampling units (basic education and general upper secondary schools) comprising more than 8 000 respondents, and discussions in small groups organised in the sampling units. The three main questions of the evaluation received the following answers and recommendations: 1. What are the assessment practices used in basic education and general upper secondary education? The most frequently used assessment methods were summative and individual-based. The teachers’ feedback practices were perceived to be effective, and in their replies, the teachers, learners and guardians stressed the importance of encouraging feedback. Subject grades were usually based on the objectives and assessment criteria, although learners’ performance was also compared to the rest of the group. Criteria behind the grades were not as clear for the learners and guardians, as they were for the principals and teachers. The assessment at the pivot point at the end of the second year of basic education emphasised the learner’s strengths as a learner and progress in different subjects. At the end of the sixth school year, the development of working and learning skills, progress in different subjects and support for study motivation were emphasised. Only slightly more than one-fifth of teachers in general upper secondary schools believed that the grades described the learners’ competence well, as they moved from the ninth grade to general upper secondary school. The formation of grades in the final assessment was an imprecise combination of how the objectives had been achieved on average, the learner’s competence at the time of the final assessment, and other factors. Differences were detected in the assessment criteria between schools of different sizes, school subjects, teachers’ experience and between lower and upper classes in basic education. National tests for the entire age group did not receive convincing support as a solution for unifying assessment. The principals and teachers felt that both the mutual consistence of grades and fairness of assessment in their schools and educational institutions were good. Threat to fairness was considered, in particular, when making decisions regarding the three-step model of support and in connection with the assessment of learners with an immigrant background. The learners thought they received a reasonably fair assessment, and their guardians described the assessment as very accurate and fair. The teachers felt that the assessment criteria based on objectives were usable in terms of defining good competence, guiding the learner, and making decisions between a pass and a fail. In particular, clarifications were hoped to be made in terms of assessment criteria in basic education, in order to improve the consistency of grades; some respondents hoped for more criteria. Teachers in general upper secondary school did not have a uniform view of the necessity of criteria in general upper secondary schools. Principals and teachers pointed out that the assessment of behaviour was most typically based on local assessment criteria, the school’s educational objectives as well as compliance with the rules. However, clarifications regarding the assessment of behaviour were missing from approximately one-third of local curricula, which had local clarifications. The learners did not have a clear idea of the criteria behind the grade for behaviour. However, they felt that the assessment of their behaviour was fair. Most of the principals and teachers felt that the learner’s attitude had a significant impact on the assessment of behaviour. According to the learners, personality had an effect on subject-specific assessment, for example, in terms of working skills, and 14% of teachers admitted that the learner’s personality or temperament affected the assessment at least to some extent. Less than one third of the teachers stated that learners’ behaviour affected subject-specific assessment. In general upper secondary schools, the assessment criteria and learning objectives were discussed at the beginning of the course, and the students were provided with diverse feedback on their work. Exercises based on the matriculation examinations were commonly used in the assessment, and more than half of the teachers felt that the final course test gave sufficient information on the student’s competence. The practices for resits and for improving grades varied considerably from one general upper secondary school to another. In terms of developing the assessment practices, the assessment group suggested, first and foremost, that increasingly more attention should be paid to versatile formative and interactive assessment methods guiding the learning process. In addition to a retrospective review, guidance supporting future learning is particularly required. Secondly, it was recommended that the teachers’, learners’ and guardians’ knowledge of the learning objectives and criteria should be strengthened, as well as the assessment based on the aforementioned, as factors affecting the grades could not presently be adequately identified. The objectives and criteria should correspond to each other in the curriculum in order to provide enough support for the learner-specific assessment made by the teacher. According to the third recommendation, the practices for resits and for improving grades should be clarified, especially in the general upper secondary school, but also in basic education. 2. What kind of assessment competence do the principals, teachers and learners of basic education and general upper secondary education have? The main factors contributing to teachers’ assessment activities were the established assessment practices and information gained about the learners during learning situations. Assessment was also guided by the school community’s collegial interaction and discussion practices, and increasingly also continuing education, as more work experience was accumulated. The principals developed their assessment competence mostly with the involvement of the school, education provider or a third party, and the teachers mainly independently. The teachers’ involvement in assessment training was considerably limited. The teachers believed they were able to support the learners to recognise and develop their own learning methods, but they were not as able to help the learners compare their competence to the objectives or assessment criteria. Similarly, only half of the learners were satisfied with the support provided by the teacher in terms of setting their own goals for assessment. Guidance provided by the teachers to learners in terms of setting goals increased as the learners moved from lower to upper classes, and to general upper secondary education. The teachers felt most confident about their own assessment competence when assessing how the objectives of optional subjects had been met, and the least confident when assessing working skills demonstrated in multidisciplinary learning modules, and in the assessment of other competence. In terms of the development of assessment competence, the team recommended, first of all, that assessment should be taught more in the basic and continuing education of teachers. Schools and educational institutions need adequate and socially inclusive opportunities to try, discuss and develop assessment together with all parties involved, and in a manner that promotes pedagogy. Secondly, it was recommended that the learners’ assessment skills should be developed, in particular, by providing guidance in self and peer evaluation skills, and by strengthening inclusion. Such learning-to-learn skills play a major role in maintaining an enthusiasm for learning, and, as follows, developing positive attitudes towards assessment. In that case, assessment will be more beneficial than earlier. 3. What is the assessment culture like in basic education and general upper secondary education? The principals felt that they encouraged teachers to diversity and enabled experimentation in assessment. The teachers were satisfied with the assistance they received from management, but they were more critical about the assessment culture (such as giving versatile feedback, teachers’ discussions with the principal, instructions provided by the principal). According to the principals, a fair amount of time was reserved for joint planning of assessment at schools and educational institutions, but the teachers did not share the view on the adequacy of time without reservation. Both the principals and teachers felt they planned the assessment mostly alone. According to the teachers, joint planning of assessment with the learners rarely took place. Learners were mostly included in the planning, for the most part, in general upper secondary schools. According to the guardians, interaction between the home and the school in terms of assessment was particularly close in lower classes, but it diminished in the upper classes and in general upper secondary school. Guardians contacted the principals or teachers less frequently than guidance counsellors, and did not, in general, question the assessments made by teachers. According to the principals and teachers, homes were well informed by the schools and educational institutions about the assessment practices, but they had differing views on how much access homes had to learner-specific documents. The guardians felt that the dialogue was insufficient. The principals were quite optimistic about using the information gained in assessments for the purposes of developing education and the school. However, both the principals and teachers felt that the results were not as successful in terms of identifying the assessment’s effectiveness, as the assessment practices were typically monitored only to a certain degree. Local curricula showed a considerable lack of solutions that the principles of the national core curriculum explicitly require to be recorded. In SWOT discussions taking place at schools and educational institutions, the assessment culture’s strengths and areas for further development, as well as threats, focused on how well the common principles, policies and practices work. Atmosphere was mentioned as one of the strengths, while the areas for development included the diversity, continuity and flexibility of assessment, self and peer review, and assessment’s ability to encourage. Some of the opportunities related to assessment culture included an increased ability to offer better support, guidance and motivation for the learner through assessment. Firstly, the evaluation group recommended that all key assessment practices falling under local authority should be entered in the local curricula. This requires good planning and leadership, and the inclusion of teachers should be as comprehensive

Digital marketing leading towards new business opportunities : Searching for collaboration between Finnish music companies and digital service companies

Digital technologies and processes have changed the landscape within the music industry by altering ways in which revenue is generated, thus opening new possibilities for marketing and sales. New marketing strategies and ways to identify and communicate with prospects and existing customers had to be found. In Finland, during the latter part of the last century, many small IT and digital services companies appeared, and therefore this thesis seeks to describe the degree to which these two types of companies are co-operating with each other within the music industry. The research began by investigating existing digital marketing tools available for music industry. Next, a qualitative research approach was employed to explore insights provided by eight notable professionals in the Finnish music industry and digital service companies. The combination of secondary and primary data enabled to discover in both broad and deep contexts the digital marketing tools and strategies now available and the level of collaboration within the researched companies. In addition, the thesis focuses on explicating the use of web 2.0 applications by Finnish music and digital service companies. The results show that digital marketing tools are embraced by majority of the companies studied. Collaboration between the two fields has encountered multiple obstacles although there is a lot of potential for broader business relationship. The existing digital marketing tools and the level of collaboration present inability to define how these can be used profitably in such a way that also does not negatively affect the attitudes and purchasing behaviours of customers.Musiikkiala on ollut murroksessa vuosituhannen alusta alkaen johtuen suurimmaksi osaksi internetin ja muiden digitaalisten kanavien kehittymisestä. Nämä kanavat ovat vaikuttaneet musiikkialan yritysten ansaintalogiikkaan siten, että perinteiset tulonlähteet eivät enää olleet yksin riittäviä. Kehitys on johtanut digitaalisten työ-, jakelu- ja markkinointivälineiden muodostumiseen ja hyödyntämiseen. Muutos on synnyttänyt uusia, palveluteknologiaan keskittyviä pieniä ja keskisuuria yrityksiä, jotka kehittävät erilaisia markkinointivälineitä ja digitaalisia palveluja asiakkaiden tarpeisiin. Kysymys kuuluukin; tekevätkö nämä kaksi luonteeltaan hyvin erilaista alaa yhteistyötä ja minkälaisia haasteita yhteistyölle on tullut vastaan? Tämä opinnäytetyö luo katsauksen tämän hetkiseen tilanteeseen kyseisillä aloilla ja pyrkii antamaan mahdollisimman laajan kuvan yhteistyön eri kulmakivistä. Lisäksi tutkitaan erilaisten digitaalisten markkinointivälineiden käyttöä ja laajuutta tutkimukseen osallistuneissa suomalaisissa yrityksissä. Opinnäytetyö perustuu aihetta tukevaan aineistoon sekä kvalitatiiviseen tutkimukseen, joka käytännössä toteutuu digitaalisen markkinoinnin perusteiden katsauksella sekä kahdeksan haastattelun kautta suomalaisissa musiikin alan yrityksissä sekä digitaalisissa palveluyrityksissä. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että musiikkialan ja digitaalisten palveluyritysten välillä on vielä useita esteitä sujuvan yhteistyön muodostumiseksi. Muutamista onnistuneista esimerkeistä huolimatta useimmat yhteistyöyritykset eivät ole edenneet pitkäaikaiseksi yhteistyöksi. Vastaajayritykset käyttivät laajasti hyväkseen digitaalisia markkinointivälineitä, vaikka osaksi niiden hyödyllisyys ja vaikutus asiakkaisiin oli epävarmaa

Meta-analyysin ja metaregression soveltaminen fyysistä aktiivisuutta mittaaviin tutkimuksiin

Tieteellistä tietoa tuotetaan jatkuvasti lisää, mutta sen yhdistäminen aiempaan tietämykseen ei ole ongelmatonta. Tilastotieteellisesti tätä pulmaa lähestytään meta-analyysin ja metaregression avulla. Meta-analyysi on systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa kerätyn aineiston tilastollista yhteenvetoa; useista estimaateista luottamusväleineen muodostetaan yksi keskimääräinen estimaatti ja sen luottamusväli. Huomattavaa on, että meta-analyysin aineisto on eräänlainen aineistojen aineisto; havaintoyksiköitä eivät ole tutkimuksiin osallistuvat koehenkilöt vaan itse tutkimukset. Metaregressio on meta-analyysiä, jossa yhteenveto tehdään hyödyntämällä tutkimusten taustamuuttujia eli kovariaatteja. Metaregressio on lineaaristen (seka)mallien erikoistapaus. Tutkielmassa meta-analyysin menetelmiä sovelletaan aineistoon, joka käsittelee vähän liikkuvien ihmisten fyysisen aktiivisuuden edistämistä erilaisin motivointikeinoin. Tutkimusten ominaispiirteiden, kuten valittujen motivointikeinojen, yhteyttä tuloksiin tutkitaan metaregressiolla. Oman haasteensa tuo aineistossa esiintyvä riippuvuus. Riippuvuus on seurausta yhteisistä kontrolliryhmistä, joihin eri motivointikeinoja käyttäviä ryhmiä verrataan; jokaisessa tutkimuksessa on täsmälleen yksi kontrolliryhmä mutta mahdollisesti useita koeryhmiä. Tulosten perusteella motivointikeinot todella lisäävät vähän liikkuvien ihmisten fyysistä aktiivisuutta jopa siten, että vaikutus jossain määrin säilyy intervention päätyttyä. Eri motivointikeinojen kesken ei näytä olevan huomattavia eroja. Viitteitä muiden taustamuuttujien yhteydestä tuloksiin on, mutta niihin on suhtauduttava varauksella; monta testattavaa hypoteesia voi johtaa merkitseviin tuloksiin sattumaltakin. Lisäksi metaregression tulokset vaihtelevat valittujen menetelmien mukana

Selvemmin eteenpäin : kokemuksia ja kehittämisehdotuksia toimintaterapeuttisesta itsearviointilomakkeesta päihdetaustaisten sairaalaosastolla

Päihdeongelmien ehkäisy ja hoito ovat merkittäviä kehittämisalueita sosiaali- ja terveystoimessa. Suomessa erityisesti alkoholin ongelmakäyttö on yleistä ja voisikin puhua alko-holiriippuvuuden olevan kansansairaus. Opinnäytetyön yhteistyökumppaneina toimivat Suursuon sairaalan alle 65-vuotiaiden päihdetaustaisten jatkokuntoutusosaston kaksi toi-mintaterapeuttia. Heillä oli ilmennyt tarve arviointikäytäntöjen ja siten työnkuvansa kehittämiseen. Opinnäytetyön tarkoituksena oli kerätä sekä potilaiden että toimintaterapeuttien käyttökokemuksia Sisko Salo-Chydeniuksen kehittämästä SELVÄSTI ETEENPÄIN- päivittäisten toimien ja päihteiden käytön itsearviointilomakkeesta. Käyttökokemuksiin perustuen arvioitiin itsearviointilomakkeen soveltuvuutta kyseiselle osastolle ja kartoitettiin tarkoituksenmukaisen arviointivälineen ominaisuuksia. Opinnäytetyö on laadullinen tutkimus. Osaston kymmenen potilasta osallistui SELVÄSTI ETEENPÄIN- itsearvioinnin tekemiseen. Tilanteet havainnoitiin ja niistä kerättiin palautetta sekä potilailta että toimintaterapeuteilta. Havainnointi- ja palautelomakkeet analysoitiin teoriaohjaavaa analyysia hyödyntäen. Toimintaterapeuteille toteutettiin teemahaastattelu, jonka pohjalta korostuivat arviointivälineen tärkeät ominaisuudet. Inhimillisen toiminnan malli toimii tämän opinnäytetyön teoreettisena viitekehyksenä, mallia on hyödynnetty etenkin aineiston analyysivaiheessa. Itsearviontivälineen avulla potilaat saivat kokonaiskäsityksen elämäntilanteestaan, jonka pohtimista he pitivät merkittävänä. Vuorovaikutustilanteissa korostuivat kuulluksi tuleminen, tärkeät aihealueet, ohjaus ja neuvonta sekä potilaan subjektiivisuus. Toimintatera-peutit kokivat itsearviointilomakkeen liian laajana, osan kysymyksistä epäselvinä ja käsitteet vanhentuneita. Osaston työympäristöön sopivan arviointivälineen tärkeimmiksi omi-naisuuksiksi nousivat tiiviys, selkeys ja kysymysten olennaisuus. Opinnäytetyö toimii perustana osastolle sopivan arviointivälineen etsimiselle tai kehittämiselle. Kulttuuri- ja aika-kausisidonnaisuus on aina otettava arviointivälineissä huomioon; välineiden kriittinen arviointi ja päivittäminen ovat toimintaterapeuttien velvollisuus.In social welfare and healthcare preventing and treating substance abuse is a major developing area. In this thesis our working life partners were two occupational therapists from Suursuo hospital, city of Helsinki. They worked at the rehabilitation ward for patients under 65 years old with a substance abuse background. They wished to develop their assess-ment tools and in that way to clarify job descriptions. Function for this thesis was to collect user experiences from ten patients and two occupational therapists about the self-assessment tool called “IN SEARCH OF THE FUTURE the self-assessment of everyday occupations and drugabuse for the individual with dual diagnosis”. Based on user experiences, self-assessments suitability for that ward were evaluated and content for acceptable assessment tool were surveyed. This thesis is qualitative research. Situations were observed and the feedback was collected both from occupational therapists and patients. Observation and feedback forms were analyzed using a theorydriven content analysis. Important features for the assessment tool were found by using methods based on theme interviews made for occupational ther-apists. The Model Of Human Occupation was applied as the frame of reference and was utilized especially in the process of analyzing. With the self-assessment tool the patients had an overall understanding of their life situa-tion and the processing of this was felt to be significant. In interaction situations being heard, important topics, guidance, advice and the patient’s subjectivity were emphasized. Occupational Therapists felt the self-assessment tool was too large, some of the questions too unclear and deprecated. Most important features for an usable assessment tool for hospital ward environment were compactness, clarity and essentialness. Aim for this thesis was to create a base for finding or developing a suitable assessment tool. Culture and time must be considered when creating an assessment tools. It is the occupational therapists responsibility to be critical and updated

Adoptioisyyden tukeminen yhdistystoiminnan avulla

Adoptioisyyden tukeminen yhdistystoiminnan avulla Opinnäytetyömme tehtiin Adoptioperheet ry:n tilauksesta. Työn aiheena oli adoptioisyyden tukeminen yhdistystoiminnan avulla. Kyseessä oli toiminnallinen kehittämishanke, jonka osana toteutettiin myös tutkimuksellista tiedonkeruuta. Kehittämisen kohteena oli Adoptioperheet ry:n toiminta, jonka toivotaan jatkossa tavoittavan myös yhdistyksen miespuoliset jäsenet paremmin. Työn tavoitteena oli sekä käytännön toiminnan että tutkimuksellisen aineiston keräämisen avulla luoda yhdistykselle paremmat edellytykset adoptioisien aktivoimista varten. Hanke toteutettiin keväällä 2013. Opinnäytetyömme teoreettinen viitekehys rakentui adoption, isyyden ja vertaistuen ympärille. Adoption peruskäsitteitä avattiin historiallisesta sekä suomalaisesta näkökulmasta. Adoptioprosessin kuvauksessa keskityimme pääosin käsittelemään kansainvälistä adoptiota Suomessa. Olemassa olevat isyystutkimukset keskittyvät tavallisesti biologiseen isyyteen, mutta sovelsimme myös niistä saatua tietoa adoptioisyyden tarkastelussa. Vertaistuen tarkastelussa keskityimme sen erilaisiin muotoihin sekä sen vaikutuksiin vanhemmuuden ja isyyden tukemisessa. Toiminnallisen kehittämishankkeen toteutukseen kuului kolme adoptioisille järjestettyä vertaistukitapahtumaa, ohjeistus isäryhmien vetäjiä varten, kaksi lehtiartikkelia ja yhdistyksen Facebook-‐sivujen päivittäminen. Tutkimuksellisen tiedonkeruun menetelminä toimivat adoptioisille suunnattu kyselylomake ja adoptioisien yksilöhaastattelut. Myös toiminnallisten vertaistukitapahtumien ohessa kerättiin aineistoa hankkeemme teemoihin liittyen. Tuloksistamme käy ilmi, että adoptioisyys vaati vahvaa sitoutumista ja päättäväisyyttä. Arjen ei kuitenkaan katsota radikaalisti eroavan biologisesta vanhemmuudesta. Adoptioisät kokevat vertaistuen adoptioprosessissa ylivertaiseksi tiedonsaanti ja -tukimuodoksi. Tuen tarve korostuu etenkin juuri ennen lapsen saapumista. Myös lapsien mukanaolo vertaistuessa koetaan hyödylliseksi sekä isän että lapsen kannalta. Miehillä on luonnostaan erilainen lähestymistapa tiettyihin asioihin kuin naisilla, ja siksi he kaipaavatkin vertaistuelle usein jonkin tarkoituksen. Tarkoitus voi olla esimerkiksi jokin aktiviteetti tai asiantuntijan läsnäolo. Omat kokemuksemme adoptioisien vertaistuesta olivat positiivisia ja toivomme toiminnan jatkuvan.Supporting fathers of adopted children with association activities Our thesis was commissioned by The Association of Adoptive Families in Finland. It was an operational development project, which also partly included collecting of research data. The target of development was the Adoptive Families Association's working methods, which will hopefully also reach the male members of the association better in the future. The purpose of the project was to create better conditions for the association to reach adoptive fathers with both practical activities, and a research data collection. The project was completed in the spring of 2013. The theoretical framework was based on adoption, paternity, and peer support. The basic concept of adoption is explained from both historical and Finnish point of view. The description of the adoption process is focused mainly on international adoption in Finland. Although the existing fatherhood studies usually focus on the biological fatherhood, we applied the obtained information also with adoptive fatherhood. With peer support we focused on its different forms, as well as its impact on parenting and fatherhood. The execution of the operational development project included three peer support events for adoptive fathers, compiling instructions for future father group leaders, two journal articles, and updating of the association's Facebook page. Methods for obtaining research data were a targeted questionnaire and individual interviews with adoptive fathers. Research data for our project's themes was also collected during the peer supporting events. The results show that adoptive fatherhood requires a strong commitment and determination. Everyday life is not considered to be that different from biological parenting. Adoptive fathers see peer support as a supreme method for receiving support and getting information along the adoption process. The demand for peer support is most significant right before the child arrives. The involvement of children is also seen as beneficial from both the father's and the child's point of view. Men have a naturally different approach to certain things compared to women, and that is why they need some purpose, such as some activity or the presence of an expert, for the peer support. Our own experiences of peer support with adoptive fathers were positive and we hope that these kinds of events will continue in the future

Varga-Nemènyi -opetusmenetelmän mukainen opettajan opas opettajan näkökulmasta:sisällönanalyysi Opettajan tienviitta 2a-opettajan oppaasta

Tämä tutkimus toimii ensimmäisenä kokonaan laadullisena tutkielmana Varga–Neményi-menetelmän suomalaistetuista oppikirjoista. Lisäksi opettajan oppaan oleminen ensisijaisena aineistona lisää tutkimuksen ainutlaatuisuutta. Oppaasta tutkitaan sitä, että miten se ilmentää Varga–Neményi-menetelmän pääpiirteitä ja sitä, että miten opettajaa ohjataan menetelmän mukaiseen opetukseen. Teoreettisessa viitekehyksessä huomio painottuu Varga–Neményi-menetelmän taustaan ja pääpiirteisiin, toiminnalliseen matematiikanopetukseen alkuopetuksessa, opettajan rooliin menetelmän mukaisessa alkuopetuksessa ja matemaattisiin opetusvälineisiin, joista erityisesti oppikirjoihin ja konkreettisiin toimintamateriaaleihin. Laadullisen sisällönanalyysin keinoin suoritetussa empiirisessä tutkimuksessa aineistona toimii Opettajan tienviitta 2a-opettajan opas, jota analysoidaan teoriaohjaavasti. Ensimmäinen tutkimusongelman avulla aineistosta katsotaan yleispätevästi, että miten Varga–Neményi-menetelmän periaatteet oppaassa näkyvät ja miten opettajaa ohjataan niiden mukaiseen opetukseen. Toinen tutkimusongelmista syventyy tarkemmin tapoihin, joita opas antaa opettajalle opetuksen toiminnallistamiseen. Tutkimuksesta selviää, että Opettajan tienviitta 2a on oppaana hyvin informatiivinen, mikä näkyy mm. Suomen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden huomioimisessa oppaan sisältöjen kohdalla. Opas ei myöskään vain pohjusta oppilaan kirjan tehtäviä, vaan tarjoaa lukuisia kirjojen ulkopuolisia aktiviteetteja ja lisämateriaaleja. Toiminnallisuutta harjoitetaan oppaassa eniten opetusvälinetyöskentelyn keinoin. Varga–Neményi-menetelmän kaikkia pääpiirteitä löytyy oppaan periaatteista esimerkiksi siten, että opettajan roolin suhteen menetelmän periaatteista muistutetaan toistuvasti. Oppilaslähtöisyys on esillä moniulotteisesti

Vehnä minkkien ruokinnassa : tietokortit kertovat

Ilmestyy Maaseudun Tulevaisuuden liitteenävKirjasto Aj-