69 research outputs found

    Sikainfluenssarokotteen ja narkolepsian välisen syy-yhteyden uutisointi mediassa

    Get PDF
    Opinnäytetyömme liittyy Lasten rokotustoiminnan arvioinnin ja kehittämisen hankkeeseen, joka tehdään yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Rokotusten ja immuunisuojan osaston kanssa. Hankkeessa selvitetään vanhempien ja terveydenhoitajien käsityksiä ja mielipiteitä lasten rokottamisesta sekä suunnitellaan ja toteutetaan tutkimusprojekti lasten rokotuskattavuuden ylläpitämiseksi ja kohottamiseksi sekä rokottajien rokotusosaamisen vahvistamiseksi. Tämän opinnäytetyön arkoituksena on kartoittaa sikainfluenssarokotteen ja narkolepsian välisen syy-yhteyden uutisointia mediassa elokuussa 2010–lokakuussa 2011. Opinnäytetyön tavoitteena on tuottaa tietoa syy-yhteyden aiheuttamasta mediakohusta, jolloin voitaisiin saada parempi ymmärrys median vaikutuksesta rokotusmyönteisyyteen ja rokotuskattavuuteen. Tavoitteena on myös saada työkaluja rokotusviestintään sekä asiantuntijoille että terveydenhuoltoalan ammattilaisille. Uutisoinnin medialähteinä olivat radio, television MTV3-, YLE- ja Nelonen-kanavat sekä sanomalehdistä Helsingin Sanomat, Iltasanomat, Iltalehti ja Kaleva. Uutisoinnit saatiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, M-brain Oy:n tekemästä, mediaseurannasta. Aineisto analysoitiin ensin määrällisesti ja uutisointien lukumääräksi saatiin N=103. Tuloksista tehtiin viivadiagrammi uutisoinnin määrän (y-akseli) ja ajankohdan (x-akseli) välisestä suhteesta. Kuviosta poimittiin korkeimmat uutispiikit, jotka sisälsivät yli viisi uutisointia. Näiden uutispiikkien uutisoinneista tehtiin ensin yhteenveto ja utisoinnit analysoitiin seuraavaksi aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Sikainfluenssarokotteen ja narkolepsian välisen syy-yhteyden uutisoinnista nousi esiin 9 eri yläluokkaa, jotka olivat syy-yhteyden selvittäminen, pitäminen yllätyksenä, pitäminen selvänä, epäily, mahdollinen peittely, vaikutus rokottamiseen, pitäminen epäselvänä, korvausten maksu sekä vanhempien asenteita syy-yhteyttä kohtaan. Uutisointien tietolähteiksi saatiin 10 eri tietolähdettä, jotka olivat professorit/dosentit/arkkiatrit, lääkärit, THL/THL:n johto, tutkijat, viranomaiset, toimittajat, asiantuntijaryhmät, terveysalan työntekijät, vanhemmat ja muut. Opinnäytetyön tulosten perusteella voimme todeta, että syy-yhteyttä oli käsitelty mediassa monipuolisesti ja tietolähteinä olivat pääasiassa asiantuntijat. Opinnäytetyömme tuloksia voidaan hyödyntää saamaan tiivistetty käsitys sikainfluenssarokotteen ja narkolepsian syy-yhteyden uutisoinnista.Our study was part a of Children’s vaccination evaluation and development project which was done in collaboration with the National Institute of Health and Wellfare’s Department of Vaccination and Immune Protection. The aim of the project is to find out the perceptions and opinions of parents’ and public health nurses’ on children’s vaccination. The aim is also to plan and to carry out a research project to maintain and raise children’s vaccination coverage as well as to strengthen the vaccination competency of health care workers. The purpose of this study was to assess the media coverage of the causal connection between swine flu vaccine and narcolepsy in August 2010–October 2011. The aim of this study was to produce information about the media sensation caused by the causal connection to get a better understanding of its affects to vaccine approvency and vaccination coverage. The aim was also to get tools for specialists and health care workers for vaccination communication. The sources of the news coverage were radio, television channels MTV3, YLE and Nelonen and newspapers Helsingin Sanomat, Iltasanomat, Iltalehti and Kaleva. The data was collected from the National Institute of Health and Wellfare’s media monitoring which was performed by M-brain Oy. First a quantitative analysis was carried out to the data to assess the number of news N=103. Then a line chart was created of the relation between the amount and date of the news. The highest peaks which included five or more news were then collected from the chart and analysed. The content of these newspeaks was summarized and analysed by inductive content analysis. The results showed us 9 different main categories of the news coverage between the causal connection of swine flu and narcolepsy. They were investigating causal connection, taking it as a surprise, thinking it was obvious, suspecting it, possible covering up, its influence on vaccination, thinking it is unclear, compensations and parent’s attitudes. The results also showed 10 different sources for the news which were professors/ docents/archiaters, doctors, THL/management of THL, scientists, authorities, journalists, specialists, health care workers, parents and others. The results showed that the news coverage of the causal connection was many-sided and the sources for the news were mainly specialists. The results of this study can be used to get a compact idea of the causal connection media coverage between swine flu vaccine and narcolepsy

    Sotilaallisen toiminnan ympäristövaikutukset kansainvälisestä ja Suomen Puolustusvoimien näkökulmasta tarkasteltuna

    Get PDF
    Ympäristötietoisuuden lisääntyminen nykyaikana on johtanut siihen, että myös sotilaallisesta toiminnasta syntyviin ympäristövaikutuksiin on ryhdytty kiinnittämään entistä enemmän huomiota. Näin on käynyt myös Suomen Puolustusvoimissa, jonka on toisaalta harjoitettava käytännössä sotilaallisen suorituskyvyn luomiseksi ja ylläpitämiseksi, mutta myös huomioitava toiminnastaan syntyvät ympäristövaikutukset. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää kansainvälisen tutkimuksen pohjalta ja Suomen Puolustusvoimien näkökulmasta, millaisia ympäristövaikutuksia sotilaallisesta toiminnasta syntyy ja onko tunnistettavissa positiivisia ympäristövaikutuksia. Lisäksi tarkastellaan, miten kansainvälisen tutkimuksen ja Puolustusvoimien näkökulmat eroavat toisistaan. Aihe rajattiin käsittelemään maavoimien rauhan ajan ampuma- ja harjoitustoimintaa. Tutkimus toteutettiin pääosin kirjallisuustutkimuksena. Aineisto koostui kansainvälisistä tutkimuksista laadituista artikkeleista, jotka olivat peräisin laadukkaista tieteellisistä sarjoista. Osa lähteistä oli Suomen Puolustusvoimien julkisiksi luokiteltuja julkaisuja. Tutkimuksen taustalla oli Puolustusvoimien tutkimuslaitokselle laadittu raportti 'Ympäristönsuojelu ja –johtaminen puolustushallinnossa', jonka pohjalta tutkimukseen sisällytettiin myös puolustushallinnon ympäristöasiantuntijoille toteutetuista haastatteluista saatua aineistoa. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoidulla menetelmällä. Sotilaallisen toiminnan merkittävimmät ympäristövaikutukset olivat tämän tutkimuksen perusteella melu ja tärinä, metalli- ja räjähdysainepäästöt, fyysiset vaikutukset maaperään ja kasvillisuuteen, vesistövaikutukset, ilmaan muodostuvat päästöt, vaikutukset eläinten käyttäytymiseen ja populaatioihin sekä biodiversiteettivaikutukset. Kansainvälisessä tutkimuksessa painottuivat erityisesti metalli- ja räjähdysainepäästöt, fyysiset vaikutukset, eläinten käyttäytymiseen ja populaatioihin kohdistuvat vaikutukset sekä biodiversiteettivaikutukset. Suomen Puolustusvoimat taas keskittyi toimintansa turvaamisen kannalta tärkeimpiin ympäristönäkökohtiin, joita olivat melu ja tärinä, metalli- ja räjähdysainepäästöt sekä biodiversiteettivaikutukset. Sotilaallisen toiminnan ympäristövaikutukset voidaan jakaa kahteen luokkaan, häiriöihin ja päästöihin. Päästöjä voidaan pitää pääasiallisesti negatiivisina vaikutuksina. Häiriöistä vain vesistövaikutukset olivat selkeästi negatiivisia, muut luokiteltiin pitkälti neutraaleiksi. Positiiviset vaikutukset liittyivät lähinnä biodiversiteettiin, jonka havaittiin monissa tapauksissa hyötyvän ympäristön sietokyvyn kannalta sopivantasoisista häiriöistä ja sotilasalueisiin liittyvistä muun käytön rajoituksista. Sotilaallisen toiminnan ympäristövaikutusten moninaisuuden voidaan nähdä korostavan niiden hallintakeinojen merkitystä

    Alaikäinen eurooppalaisen pidätysmääräyksen kohteena : perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen ja vastuun jakautuminen

    Get PDF
    Tutkielman aiheena on alaikäisen perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen ja vastuun jakautuminen valtioiden kesken silloin, kun alaikäinen rikoksentekijä on eurooppalaisen pidätysmääräyksen kohteena. EU:n tasolla rikoksentekijöiden luovuttamisesta on sään-nelty puitepäätöksellä, jonka kukin jäsenvaltio on saattanut osaksi lainsäädäntöään kansallisella lailla. Alaikäisten luovuttamista koskeva erityissäännös koskee rikosoikeudellisen ikärajan saavuttamista; mikäli pidätysmääräyksen kohteena oleva henkilö ei ole saavuttanut luovuttavan valtion mukaista rikosoikeudellista vastuuikärajaa, voi luovuttava valtio kieltäytyä henkilön luovuttamisesta. Muita alaikäisiä koskevista erityissäännöksistä ei puitepäätöksessä ole säädetty. Suomessa, poiketen puitepäätöksestä, on säädetty myös mahdollisuudesta kieltäytyä luovuttamisesta sillä perusteella, että sen kohteena oleva henkilö on vaarassa joutua ihmisoikeus-loukkauksen kohteeksi. Euroopan unionin tuomioistuin ei kuitenkaan ole oikeuskäytännössään hyväksynyt kyseisen kieltäytymispe-rusteen käyttämistä. Tutkielman tarkoituksena on selvittää lainopillisen metodin kautta, perus- ja ihmisoikeusproblematiikkaa koskien alaikäisten rikok-sentekijöiden luovuttamista. Pyrin selvittämään toetutuvatko alaikäisten oikeudet riittävällä tavalla, vai olisiko pidätysmääräystä sääntelevää lainsäädäntöä tarpeen muuttaa siten, että alaikäisten luovuttamiselle asetettaisiin lisää ehtoja tai heidän oikeuksiensa toteutuminen otettaisiin muulla tavalla paremmin huomioon. Edelleen tutkielmassa selvitetään sitä, miten huomioon on otettu mahdol-liset ihmisoikeusloukkaukset vastaanottavassa maassa, ja mitkä ovat vastaanottavan maan mahdollisuudet ottaa mahdollinen louk-kauksen riski huomioon tehdessään luovuttamisharkintaa. Huomiota kiinnitetään myös siihen, miten kunkin osallisena olevan valtion vastuu luovutustilanteissa jakautuu. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, voidaanko nykytilannetta pitää asianmukaisena alaikäisten perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta. Loppupäätelmänä voidaan todeta, että vaikka ihmisoikeudet toteutuvat monella osa-alueella EU:ssa hyvälläkin tasolla, ei suojan tasoa pidätysmääräyksen yhteydessä voida pitää optimaalisena. Erityisesti alaikäisten osalta pidätysmääräystä koskevassa lainsäädän-nössä tällä hetkellä ei oteta riittävällä tavalla huomioon lapsen haavoittuvaa asemaa ja tarvetta aikuisista rikoksentekijöistä poikkea-vaan sääntelyyn. Lainsäädännön eikä Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön ei voida katsoa täyttävän YK:n lapsen oi-keuksien sopimuksen edellyttämiä vaatimuksia alaikäisten kohtelussa

    Long-term follow-up on recovery, return to use and sporting activity : a retrospective study of 236 operated colic horses in Finland (2006-2012)

    Get PDF
    Background: Surgical treatment of colic is expensive and complications may occur. Information on the prognosis and the use of the horse after surgery for colic is important for surgeons and owners. Current literature on return to athletic function after celiotomy is limited. The present study reviewed surgical cases of the Veterinary Teaching Hospital, Helsinki, Finland for 2006-2012. The aim was to follow the population of horses of different breeds for surgical findings, postsurgical complications, long-term recovery and prognosis. The findings and their influence on survival, return to previous or intended use and performance were assessed. Results: Most of the operated horses (82.6%; 195/236) recovered from anesthesia and 74.9% (146/195) were discharged. The total follow-up time was 8 years and 10 months and the median survival time 79.2 months. Age of the horse, location of the abdominal lesion (small vs. large intestine), incidence of postoperative colic, surgical site infection, incisional hernia or convalescence time after surgery, did not significantly affect the probability of performing in the previous or intended discipline after the surgery. A majority of the discharged horses (83.7%) was able to perform in the previous or intended discipline and 78.5% regained their former or higher level of performance. Operated horses had 0.18 colic episodes per horse-year during the long-term follow-up. The incidence of colic was 20.0% within the first year after surgery. Horses operated for large intestinal colic were 3.3-fold more prone to suffer postoperative colic than horses operated for small intestinal colic. The majority of the owners (96.3%) were satisfied with the veterinary care and nearly all (98.5%) evaluated the recovery after the colic surgery to be satisfactory or above. Conclusions: If the horse survives to discharge, prognosis for long-term survival and return to previous level of sporting activity and performance was good after colic surgery in a population of horses of different breeds. None of the factors studied were found to decrease the probability of performing in the same or intended discipline after surgery. The majority of horses were able to return to their previous activity and perform satisfactorily for several years after surgery.Peer reviewe

    Avoimen silmävamman tunnistaminen ja hoito

    Get PDF
    Vertaisarvioitu.Avoin eli lävistävä silmävamma vaatii pikaista leikkaus- ja sairaalahoitoa. Vamma on usein selvästi tunnistettavissa, mutta siihen viittaavat löydökset voivat olla myös hienovaraisia tai jäädä huomaamatta muiden vammojen vuoksi. Näköennuste riippuu vammaan liittyvistä tekijöistä, hoitoonpääsyn nopeudesta ja asianmukaisesta alkuhoidosta. Avoimen silmävamman epäileminen löydösten ja vammamekanismin perusteella ja viiveetön kirurginen hoito on tärkeää parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi

    Biosynthesis of gamma-aminobutyric acid by lactic acid bacteria in surplus bread and its use in bread making

    Get PDF
    Aims The aim of this study was to investigate the effectiveness of bread as substrate for gamma-aminobutyric acid (GABA) biosynthesis, establishing a valorization strategy for surplus bread, repurposing it within the food chain. Methods and Results Surplus bread was fermented by lactic acid bacteria (LAB) to produce GABA. Pediococcus pentosaceus F01, Levilactobacillus brevis MRS4, Lactiplantibacillus plantarum H64 and C48 were selected among 33 LAB strains for the ability to synthesize GABA. Four fermentation experiments were set up using surplus bread as such, added of amylolytic and proteolytic enzymes, modifying the pH or mixed with wheat bran. Enzyme-treated slurries led to the release of glucose (up to 20 mg g(-1)) and free amino acid, whereas the addition of wheat bran (30% of bread weight) yielded the highest GABA content (circa 800 mg kg(-1) of dry weight) and was the most suitable substrate for LAB growth. The selected slurry was ultimately used as an ingredient in bread making causing an increase in free amino acids. Conclusions Besides the high GABA concentration (148 mg kg(-1) dough), the experimental bread developed in this study was characterized by good nutritional properties, highlighting the efficacy of tailored bioprocessing technologies as means to mitigate food wastage. Significance and Impact of Study Our results represent a proof of concept of effective strategies to repurpose food industry side streams.Peer reviewe

    Clinical Spectrum and Geographic Distribution of Keratitis Fugax Hereditaria Caused by the Pathogenic Variant c.61G>C in NLRP3

    Get PDF
    Publisher Copyright: © 2021 The Author(s)PURPOSE: To chart clinical findings in individuals with keratitis fugax hereditaria (KFH) and the geographic distribution of their ancestors. DESIGN: A prospective cross-sectional study. METHODS: This study took place in a tertiary referral center with a cohort of 84 Finnish patients (55% female) from 25 families with the pathogenic nucleotide-binding domain, leucine-rich repeat (NLR) family pyrin domain containing 3 (NLRP3) variant c.61G>C. Observation procedures and main outcome measures were Sanger sequencing, clinical examination, corneal imaging, and a questionnaire regarding symptoms, quality of life, treatment, and comorbidities. RESULTS: The oldest members in each family were born in Ostrobothnia in Western Finland or in Southwestern Finland with historical ties to Sweden. One carrier was asymptomatic. Most (77%, 46/60) experienced their first attack between age 6 and 20 years. Three-quarters had unilateral attacks 3 to 5 times annually, primarily triggered by cold wind or air, or stress. Eighty percent (48/60) reported ocular pain (median, 7 on scale 1-10), conjunctival injection, photophobia, foreign body sensation, and tearing during attacks. Visual blur occurred in 75% (45/60) and 91% (55/60) during and after the attack, respectively, for a median of 10 days (range, 1 day-2 months). Forty-seven percent (39/60) had corneal oval opacities with irregular tomography patterns and mild to moderate decrease (20/60 or better) in best-corrected visual acuity that improved with scleral contact lenses. Except for headache in 40%, systemic symptoms were absent during the attacks. CONCLUSIONS: Symptoms and signs of KFH are restricted to the anterior segment of the eye and vary widely between individuals. We recommend scleral contact lenses as the first-line treatment for reduced vision. Allele frequencies suggest that KFH goes unrecognized in Sweden and populations with Scandinavian heritage.Peer reviewe
    corecore