Alakohtainen vuorovaikutuskoulutus farmasiassa

Eri alojen asiantuntijatehtävissä ja ammateissa työtä tehdään vuorovaikutuksessa erilaisten ihmisten kanssa. Sen vuoksi ammattilainen tarvitsee oman alansa tietojen ja taitojen lisäksi vuorovaikutustaitoja ja ymmärrystä viestinnän vaikutuksesta työn tuloksiin. Esimerkiksi apteekissa farmaseutin ja asiakkaan välisen vuorovaikutuksen onnistumisella on merkittävä yhteys asiakkaan ongelman ratkaisuun, oikean hoidon valintaan, hoito-ohjeiden noudattamiseen, lääkkeistä aiheutuvien haittojen ennaltaehkäisemiseen ja hoidon seurantaan. Tällaisiin työtehtäviin kouluttautuvan opiskelijan tulisi voida yhdistää sekä ammatillisten tietojen että vuorovaikutustaitojen opiskelu. Yliopistotutkintojen kieli- ja viestintäopintoihin sisältyvää vuorovaikutuskoulutusta annetaan yleensä opintojen alkuvaiheessa erillisinä puheviestinnän kursseina. Julkisen esiintymisen taitoja opetetaan yhä edelleen riippumatta opiskelijan oman alan tai työelämän tarpeista. Entuudestaan tiedetään, että opiskelijat ovat tyytyväisiä puheviestinnän opetukseen, mutta he eivät välttämättä koe hyötyneensä siitä työelämän tarpeiden kannalta riittävästi. Tässä tutkimuksessa haluttiin selvittää, miten farmaseuttiopiskelijoiden puheviestinnän opetusta ja oppimisen arviointia voidaan toteuttaa mahdollisimman kiinteässä yhteydessä opiskelijan tulevaan ammattiin ja työelämään. Uutta oli opiskelijan työharjoittelujakson ja ammatissa toimivien työntekijöiden antaman ohjauksen hyödyntäminen vuorovaikutuskoulutuksessa. Tutkimuksen lähestymistapaa, menetelmiä ja tuloksia voidaan soveltaa vuorovaikutuskoulutuksen tutkimiseen ja kehittämiseen esimerkiksi lääketieteessä, ravitsemustieteessä ja sosiaalitieteissä. Teoreettisesti tutkimus perustui alakohtaiseen viestintäpedagogiikkaan, jonka mukaan asiantuntijuus kehittyy vähitellen tilanteissa, joissa yksilö osallistuu alansa asiantuntijayhteisöjen toimintaan, esimerkiksi työpaikoilla. Teorian mukaan kukin ala itse määrittelee, mitkä vuorovaikutustilanteet ovat alalla keskeisiä, millaista osaamista niissä tarvitaan ja millaista viestintäkäyttäytymistä pidetään tilanteeseen ja tarkoitukseen sopivana. Ymmärrys alalla vaadittavasta osaamisesta muovautuu ihmisten välisessä yhteistoiminnassa. Tästä syystä vuorovaikutuskoulutuksen tulisi tiiviisti liittyä alan omiin toimintakäytänteisiin ja niihin tilanteisiin, joissa opittua todellisuudessa käytetään. Tähän mennessä alakohtaista ja ammatillisesti suuntautunutta vuorovaikutuskoulutusta on tutkittu lähinnä yliopistoissa ja se on keskittynyt esiintymistaitoihin. Aitoihin työtilanteisiin yhdistettyä vuorovaikutuskoulutusta ei ole juurikaan tutkittu. Myös tietyn alan asiantuntijatehtävässä tai ammatissa tarpeellisen vuorovaikutusosaamisen opetus- ja arviointimenetelmien tutkimus on ollut toistaiseksi vähäistä. Tämä tutkimus koostui neljästä osatutkimuksesta, joissa tarkasteltiin farmaseuttiopiskelijoiden käsityksiä apteekin asiakaspalvelutyössä tarvittavasta vuorovaikutusosaamisesta ja sen oppimisesta, aidoissa asiakaspalvelutilanteissa tapahtuvaa harjoittelemista sekä harjoituksiin kehitettyä opetus- ja arviointimenetelmää. Tutkimusaineistot kerättiin farmaseuttiopiskelijoilta, heidän työharjoitteluaan ohjanneilta farmaseuteilta ja proviisoreilta sekä farmasian ja puheviestinnän opettajilta Kuopion yliopiston (nykyisin Itä-Suomen yliopisto) farmaseuttiopiskelijoiden vuorovaikutuskoulutuksen yhteydessä vuosina 2004 2007. Kaikkiaan aineistoja kerättiin neljältä eri opiskelijaryhmältä ja heidän ohjaajiltaan sekä kahdelta farmasian ja kahdelta puheviestinnän opettajalta. Tutkimuksessa käytettiin sekä laadullisia että määrällisiä tutkimusmenetelmiä. Tulosten perusteella ammatillisesti suunnattu vuorovaikutuskoulutus voi olla rakentamassa uusia toimintakäytänteitä ja uudenlaista työkulttuuria työpaikoille. Aitoihin työtilanteisiin yhdistettyjen harjoitusten ja palautekeskusteluiden avulla farmaseuttiopiskelija ja hänen ohjaajansa yhdessä rakentavat näkemystä alansa asiantuntijuudesta ja osaamisvaatimuksista. Opiskelijoiden mielestä farmaseutin työssä keskeistä on toimia asiakas- ja tilannekohtaisesti ja saada asiakas mukaan terveyteensä tai sairautensa hoitoon liittyvään keskusteluun ja päätöksentekoon. Tutkimuksessa kehitetyt opetus- ja arviointimenetelmät osoittautuivat toimiviksi. Ne auttoivat jäsentämään ammatin kannalta keskeisiä vuorovaikutustaitoja, havainnoimaan ja erittelemään viestintää sekä antamaan oppimista edistävää palautetta opiskelijalle. Opiskelijat tarvitsevat rakentavaa palautetta itsetuntemuksensa lisäämiseen ja vuorovaikutusosaamisensa itsearviointiin. Alakohtaisille arviointikriteereille on tarvetta ja niitä tulee käyttää koko oppimisprosessin ajan. Myös työntekijät oppivat ohjatessaan opiskelijoiden harjoituksia. Harjoitusten ohjaaminen ja opetusmenetelmän käyttö auttoivat heitä jäsentämään ammatillista vuorovaikutusosaamista ja pohtimaan viestintäkäyttäytymistä. Lisäksi he oppivat ymmärtämään, miksi vuorovaikutusosaaminen on tarpeellista, mikä yhteys sillä on työn tuloksiin, miten vuorovaikutusosaamista voidaan kehittää ja mikä merkitys palautteella on kehittymiseen. Tutkimuksessa havaittu molemminpuolinen oppiminen on uusi näkökulma, jota tulee alakohtaisessa viestintäpedagogiikassa jatkossa korostaa. Ohjaajien rooli on keskeinen työelämään liitetyssä vuorovaikutuskoulutuksessa. Pelkkä ammatissa toimiminen ei kuitenkaan kehitä riittävästi ohjaamiseen tarvittavaa osaamista. Ohjaajat tarvitsevat koulutusta erityisesti vuorovaikutuksen havainnoinnissa, erittelemisessä ja oppimista edistävän palautteen antamisessa.This study concerns professionally-oriented communication education in the field of pharmacy. The theoretical framework is based on a communication in the disciplines pedagogical model (CID). The CID pedagogy argues that learning to communicate in a particular discipline is a context-driven activity, where learning is intimately tied to the situated context and content within which the communication occurs. In order to promote discipline-specific learning outcomes, communication teaching and learning processes should be integral parts of discipline-specific norms and practices. As students engage in disciplinary activities, they become socialized into that discipline through the oral communication genres relevant to that discipline. Even though the role of a discipline-specific approach in learning communication has been emphasized in the literature, research on integrating and evaluating communication in cross-curricular activities, such as communication skills training in authentic work contexts, appears to be nonexistent. So far, the most extensive research has been carried out mostly in academic contexts focusing mainly on presentations. Moreover, there is a lack of studies focusing on the suitability of the teaching methods and assessment practices for evaluating the communication skills of a specific profession. Accordingly, the main aim of this study was to contribute to our understanding of the interpersonal communication competence of the special professions and provide tailored tools for teaching and assessing professional learning outcomes in CID programmes. One central aim was to develop a theoretical framework of CID pedagogy based on the prevailing pedagogical approaches and the results of this study. The novel aspect of CID pedagogy proposed in this study is training discipline-specific communication in authentic work situations supervised by experienced professionals as mentors. Four sub-studies were conducted, focusing on pharmacy students views of professional communication competence and learning, a method for teaching communication in authentic work situations and the criteria for assessing profession-specific communication skills in a pharmacy.The data for this study were collected from both students and their mentors and from the lectures on pharmacy and speech communication during the communication courses of pharmacy students in the University of Kuopio (now the University of Eastern Finland). Both qualitative and quantitative analysis methods were used. The results show that the teaching methods and assessment practices developed were useful. Communication education can promote totally new communication practices and working cultures in work places. Practical training in real work situations and constructive feedback can become sites both for students and mentors to learn what it means to be a professional in their own field. The findings show that discipline-specific communication pedagogy also has significant potential for teaching existing professionals. Reciprocal learning is a new theoretical and practical direction for CID pedagogy which should be emphasized more in future. The role of mentors is central in communication education which is integrated in real work tasks. However, the mentors need special training to develop their own interpersonal communication competence in order to supervise the students training appropriately by observing, analyzing and giving feedback. Similarly, the students need more knowledge about communication to might help them understand the nature of the discipline-specific interpersonal communication competence and learning-related issues

Ahmasjärven Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelma

Ahmasjärvi on matala ja reheväkasvuinen, 385 hehtaarin kokoinen, valtakunnallisesti ja kansainvälisestikin arvokas lintujärvi. Ahmasjärvi sijaitsee Utajärvellä keskellä Ahmaksen kylää, joten sen maisemallinen ja virkistyksellinen merkitys on suuri. Alue sijaitsee myös matkailun kannalta keskeisellä paikalla. Ahmasjärvellä esiintyy säännöllisesti useita lintudirektiivin liitteen I mainitsemia erityisesti suojeltavia lintulajeja, pesimälajisto on monipuolinen ja lisäksi järvi on merkittävä vesilintujen ja kahlaajien muutonaikainen levähdys- ja ruokailualue. Ahmasjärvi kuuluu lintuvesiensuojeluohjelmaan (LVO110262) ja se on suojeltu Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen päätöksellä vuonna 2004. Alue on liitetty Natura 2000 -verkostoon SPA-alueena (special protection area). Ahmasjärven Natura 2000 -alue (FI1106002) on kooltaan 417 ha rajauksen noudatellessa kosteikkoalueen rajoja. Ahmasjärven Natura 2000 -alueen suojelutavoitteet kohdistuvat erityisesti lintudirektiivin mukaisen lintulajiston säilyttämiseen. Lisäksi suojellaan aluetta kokonaisuutena, sen vesitaloutta, luonnontilaisuutta ja arvokkaita luontotyyppejä. Ahmasjärven hoito- ja käyttösuunnitelman laadinnan perusteina ovat olleet Ahmasjärven alueellinen merkittävyys sekä merkittävät luonto-, kulttuuri- ja käyttöarvot. Hoito- ja käyttösuunnitelman tavoitteena on esittää hoito- ja kunnostustoimenpiteet Natura 2000 -alueen luontoarvojen turvaamiseksi. Suunnitelmassa pyritään osoittamaan hoidon tarpeessa oleva alueet ja niille sopivia hoitomenetelmiä sekä ohjaamaan ja kehittämään alueen virkistyskäyttöä siten, että luontoarvot tulevat huomioitua. Suunnitelluilla Ahmasjärven hoito- ja kunnostustoimilla pyritään parantamaan järven vedenlaatua, estämään rehevöitymistä sekä vähentämään järveen tulevaa ulkoista ravinnekuormitusta sekä parantaa maisemaa ja virkistyskäyttömahdollisuuksia suojeluarvoja heikentämättä

Raahen saariston Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelma

Raahen saaristo on sekä maisemallisesti että luontoarvoiltaan arvokas kokonaisuus. Alueella on useita uhanalaisten eliölajien esiintymiä ja pääosa saarten pinta-alasta kuuluu arvokkaisiin Natura-luontotyyppeihin. Saaristo on myös suosittua virkistyskäyttöaluetta. Luontoarvojen ja alueelle kohdistuvan suuren virkistyskäyttöpaineen vuoksi hoito- ja käyttösuunnitelman tarve alueelle oli ilmeinen. Hoito- ja käyttösuunnitelman tavoitteena on sovittaa yhteen saariston Natura 2000 -alueen suojeluarvot ja eri käyttömuodot. Suunnitelmassa on esitelty alueella esiintyvät merkittävät eliölajit, arvokkaat luontotyypit ja kulttuurihistorialliset arvot sekä tarvittavat toimenpiteet niiden suojeluun ja hoitoon. Suunnitelma tukee Raahen saariston ja kaupunginrannan virkistyskäytön kehittämissuunnitelman mukaisten hankkeiden toteuttamista ja antaa ohjeita alueen virkistyskäytön ja palveluvarustuksen kehittämiselle luonto- ja kulttuuriarvot ja alueen rauhoitusmääräykset huomioon ottaen. Lisäksi suunnitelma sisältää toimenpide-ehdotuksia alueen hoidon ja käytön vaikutusten arvioinnista ja seurannasta. Alueella tullaan toteuttamaan luonnonhoidollisina toimenpiteinä pensaikonraivausta tärkeimmillä lintuluodoilla. Tarpeen vaatiessa raivausta suositellaan lisäksi muilla avoimina säilytettävillä luontotyypeillä, kuten merenrantaniityillä, kuivilla ja tuoreilla niityillä, nummilla ja hiekkarannoilla. Myös saarten laidunnusta jatketaan. Hoitotoimenpiteillä ylläpidetään ja parannetaan tärkeiden luontotyyppien säilymistä ja lisätään lajiston monimuotoisuutta. Virkistyskäytön parantamiseksi saariston palveluvarustusta lisätään. Lisääntyvän virkistyskäytön alueen luonnolle mahdollisesti aiheuttavan kulutuksen ja häiriön estämiseksi virkistyskäyttö keskitetään Iso-Kraaselin, Taskun, Kallan, Ämmä-Äijän, Smitin ja Ulkopauhan saariin. Rakenteet, kuten laavut, kompostikäymälät, nuotiopaikat ja rantautumispaikkojen kevyet ponttonilaiturit, pyritään sijoittamaan mahdollisimman kulutuskestäville ja pääosin jo käytössä oleville paikoille uhanalaisten lajien esiintymiä ja arvokkaita luontotyyppejä suojellen

Lääkärit puhuvat kuolemasta

Doctors talking about death As a philosophical question, death has been a captivating theme from primeval times. Nevertheless, man has a natural capacity to shut out undesirable and elusive matters. Death has nowadays been confined to hospitals and other institutions, thereby making it easy to forget. However, death is always present in the medical doctor’s profession. To discuss impending death with both patients and their relatives is part of a doctor’s duty. With some patients, such as those with cancer, the doctor-patient relationship can become an enduring one, during which the doctor has to encounter both strong emotional reactions and fear of death. Research into this area is scarce; especially in Finland, doctors’ subjective experiences of this theme have hardly been explored. We investigate what kind of an experience talking about death is to doctors themselves and how they discuss this theme with patients and their relatives. In this qualitative research, the 27 doctors interviewed narrated their subjective experiences of and insights into speaking of death. These doctors represent different sectors of health care as well as eight subspecialties. The results may prove especially useful in doctors’ communication training and generally in the area of health care to develop practical procedures related to speaking about death. The results demonstrate that doctors prefer a fact-oriented working style and a frank manner of discussing oncoming death with patients and their relatives. Most often, these conversations happen during the final phase of the patient’s illness, in which situation the doctor aims at clarifying the situation and soothing the addressees. Doctors seek to keep the flame of hope alive in their patients and direct their thoughts to positive facts such as the continued availability of palliative care and the possibility of living a fulfilling life despite their present condition. It is typical that, after the doctor has broken the news, patients and relatives raise questions about the prognosis, the effectiveness of treatment and the probability of death, queries to which the medical expert is expected to respond. In this situation, the most important tasks for the doctor are to hold on to the truth, speak with patients and their relatives, and handle their emotional reactions. However, talking about death is a difficult job for the doctor. Some doctors consider talking about death so difficult and emotionally burdensome that they avoid it, delegating the task to a nurse or another specialist. Therefore, doctors should be trained to speak about death early enough to patients and their beloved ones, who function as the central link between patients and doctors.Kuolema filosofisena kysymyksenä on ollut kiehtova teema ihmisyyden alkuajoista lähtien. Tästä huolimatta ihmisellä on luontainen pyrkimys sulkea epämieluisat tai vaikeilta tuntuvat asiat itsensä ulkopuolelle. Kuolema on nykyisin etäännytetty sairaaloihin ja muihin laitoksiin, minkä vuoksi se voi olla helppo unohtaa. Lääkärin ammatissa kuolema on kuitenkin läsnä. Lääkärin tehtäviin kuuluu puhua edessä olevasta kuolemasta sekä potilaan että omaisten kanssa. Esimerkiksi syöpäpotilaan hoitosuhde saattaa olla pitkä, jolloin lääkäri joutuu kohtaamaan sekä voimakkaita tunnereaktioita että kuolemanpelkoa. Lääkäreiden kuolemasta puhumiseen liittyvää tutkimustietoa on kuitenkin varsin rajallisesti saatavilla. Lääkäreiden omakohtaisiin kokemuksiin perustuvaa tutkimusta ei ole Suomessa kovinkaan paljon julkaistu. Käytössä ei ole tietoa myöskään siitä, millainen kokemus kuolemasta puhuminen on lääkärille itselleen ja miten he puhuvat kuolemasta potilaille ja omaisille. Artikkeli perustuu laadulliseen tutkimukseen. Tutkimuksessa haastateltiin 27:ää lääkäriä, jotka kertoivat kuolemasta puhumiseen liittyvistä omakohtaisista kokemuksistaan ja käsityksistään. Lääkärit edustavat eri terveydenhuollon sektoreita ja kahdeksaa erikoistumisalaa. Artikkelissa kuvataan, millainen kokemus kuoleman teeman käsitteleminen on lääkäreille ja miten he puhuvat kuolemasta. Tuloksia voidaan hyödyntää lääkäreiden vuorovaikutuskoulutuksessa ja yleisemminkin terveysalalla, kun kehitetään tarkoituksenmukaisia toimintatapoja kuolemasta puhumiseen. Tulokset osoittavat, että lääkärit suosivat asiapainotteista toimintatapaa ja edessä olevan kuoleman mahdollisuuden suoraa kertomista potilaalle ja tämän läheisille. Tyypillisesti keskustelu ajoittuu sairauden loppuvaiheeseen, jolloin lääkäri pyrkii rauhoittamaan ja selkiyttämään tilannetta sekä ylläpitämään toivoa ja suuntaamaan ajatuksia myönteisiin seikkoihin, kuten oireiden mukaisen hoidon jatkamiseen ja jäljellä olevan ajan täysipainoiseen elämiseen. On tyypillistä, että lääkärin kerrottua huonot uutiset potilaat ja omaiset kysyvät ennusteesta, hoitojen vaikuttavuudesta ja kuoleman todennäköisyydestä, joihin lääketieteen asiantuntijalta odotetaan vastauksia. Näissä tilanteissa lääkärin tärkeimpiä tehtäviä ovat potilaan ja omaisten kanssa keskusteleminen, totuudessa pysyminen sekä tunnereaktioiden vastaanottaminen ja käsitteleminen. Kuolemasta puhuminen on lääkäreille kuitenkin vaikea tehtävä. Jotkut lääkäreistä kokevat kuolemasta puhumisen niin vaikeana ja emotionaalisesti kuormittavana, että he välttelevät siitä keskustelemista tai siirtävät aiheen käsittelyn hoitajan tai muun ammattilaisen vastuulle. Lääkäreiden koulutuksessa tulisikin valmentaa lääkäreitä puhumaan kuolemasta potilaille ja myös heidän omaisilleen, jotka ovat keskeinen yhdysside potilaan ja lääkärin välillä

Huonojen uutisten kertominen – vuorovaikutuksen haaste lääkärille

Lääkärin työssä vuorovaikutusosaamisella on keskeinen merkitys. Vuorovaikutuksen onnistuminen potilaan ja lääkärin välillä on yhteydessä hoitotuloksiin, hoitomotivaatioon ja potilaan kokemuksiin hoidon onnistumisesta. Erityisen vaativa on tilanne, jossa lääkärin tehtävänä on kertoa huonoja uutisia. Huonojen uutisten kertomisella tarkoitetaan yleensä tilannetta, jossa lääkäri kertoo potilaan terveydellisen tai toiminnallisen tilan muuttumisesta ratkaisevasti huonompaan suuntaan. Huonojen uutisten kertomista on tutkimuskirjallisuudessa käsitelty runsaasti sekä lääkäreiden että potilaiden näkökulmasta. Tutkimusaihetta on lähestytty useimmiten määrällisesti ja tyypillisenä menetelmänä on käytetty puolistrukturoitua tai strukturoitua kyselyä. Sen sijaan laadullista tutkimusta aiheesta löytyy niukasti, eikä esimerkiksi puheviestinnän alalla ole tehty lääkäreiden omakohtaisiin kokemuksiin perustuvaa tutkimusta huonojen uutisten kertomisesta. Artikkeli perustuu laadulliseen tutkimukseen, jossa haastateltiin 27 lääkäriä eri terveydenhuollon sektoreilta ja kahdeksalta erikoistumisalalta. Tavoitteena on kuvata, millainen kokemus huonojen uutisten kertominen on lääkärille ja miten lääkärit toimivat kertoessaan huonoja uutisia potilailleen. Tuloksia voidaan hyödyntää muun muassa lääkäreiden vuorovaikutuskoulutuksessa ja huonojen uutisten kertomista koskevien käytänteiden kehittämisessä. Tutkimuksen lääkärit kokevat huonojen uutisten kertomisen haastavana ja emotionaalisesti kuormittavana. Emotionaalinen kuormitus tulee kahdesta suunnasta: lääkärin tulee tunnistaa ja käsitellä sekä omia että potilaan tunnekokemuksia. Enemmistö lääkäreistä suosii asiapainotteista toimintatapaa ja suoraa totuuden kertomista potilaalle. Koulutuksen tärkeä tehtävä on auttaa lääkäreitä tunnistamaan vuorovaikutusta koskevia odotuksia ja käsittelemään voimakkaita tunnekokemuksia

FARMASEUTTIOPISKELIJOIDEN KÄSITYKSIÄ VUOROVAIKUTUSOSAAMISESTA JA OPPIMISESTA

Tutkimuksessa tarkasteltiin farmaseuttiopiskelijoiden käsityksiä apteekin asiakasneuvontatyössätarvittavasta vuorovaikutusosaamisesta ja sen oppimisesta. Tutkimusaineistokoostui farmaseuttiopiskelijoiden ensimmäisen työharjoittelujakson lopussalaatimista kirjoitelmista (N = 136), jotka analysoitiin laadullisella sisällönanalyysimenetelmällä.Tavoitteena oli hankkia tietoa ammattisuuntautuneen ja työelämäänintegroituvan puheviestinnän opetuksen ja oppimisen kehittämiseksi. Tulostenperusteella ammatillinen vuorovaikutusosaaminen rakentuu yksilöllisissä ja ainutkertaisissavuorovaikutussuhteissa ja on yhteydessä oman erityisalan substanssinhallintaan. Opiskelijat itse pitävät taitoharjoittelua ja henkilökohtaista palautettatehokkaimpana menetelmänä vuorovaikutusosaamisen kehittämisessä. Viestinnänmetakognitiiviset taidot sekä vuorovaikutuksen merkitys oppimisessa nousevattutkimuksen perusteella keskeiseen rooliin. Opiskelijat tarvitsevat ohjausta itsenäiseenja kriittiseen ajatteluun sekä kokemusten tietoiseen reflektoimiseen. He tarvitsevatmyös tietoon perustuvaa kykyä ymmärtää viestintäprosesseja ja vuorovaikutussuhteisiinliittyviä tekijöitä.Avainsanat: farmasia, vuorovaikutus, osaaminen, ammatillinen oppiminenKeywords: pharmacy, human interaction, competence, professional learnin

TYKEs Elintapavalmennus : Hyvinvointia ja terveyttä edistävien toimintamallien arviointi

TYKEs Elintapavalmennus -toimintamallilla haetaan pysyviä ratkaisumalleja työhyvinvoinnin kehittämiseksi ja työssä eläkeikään saakka jaksamisen tukemiseksi elintapoja muuttamalla. Toimintamallin tarve ja merkitys on hyvin tunnistettu ja perusteltu niin terveyden ja hyvinvoinnin kuin kansantalouden näkökulmasta. Toimintamallin tämänhetkinen kuvaus on johdonmukainen ja sen sovellettavuus Suomeen hyvä. Toimintamallin kehityshanke on vielä kesken, joten toimintamallin vaikuttavuudesta ja kustannusvaikuttavuudesta ei ole vielä kertynyt riittävää näyttöä. Alustavat tulokset ovat kuitenkin lupaavia. Kokemus- ja asiantuntijatiedon rinnalle tarvitaan tieteellistä tutkimusta toimintamallin vaikuttavuudesta. Myös toimintasuunnitelma kunnan sitouttamiseksi toimintamallin käyttöönottoon ja juurruttamiseen osaksi pysyvää toimintaa vaatii kehittämistä