Varhaiskasvatuksen opettajien kokemuksia lastenkirjallisuuden hyödyntämisestä osana tunnetaitojen opettamista

Tiivistelmä. Tutkimuksen tarkoituksena on lisätä ymmärrystä tunnetaitojen harjoittelusta varhaiskasvatuksen kontekstissa, sekä tarjota näkökulmia siihen, miten lastenkirjallisuutta hyödyntämällä voidaan tukea lasten tunnetaitojen kehitystä. Tunnetaitojen kehittyminen alkaa heti lapsen synnyttyä ja varhaislapsuuden aikana kehittyy tunteidenkäsittelymallien pohja. Lastenkirjallisuus tarjoaa väylän tunteista puhumiseen ja tunnetaitojen harjoitteluun, sillä lapset kykenevät sukeltamaan tarinoiden maailmaan ja peilaamaan niiden tapahtumia omaan elämäänsä, sekä samaistumaan tarinan hahmojen kokemiin tunteisiin. Toteutin tutkimuksen laadullisia menetelmiä käyttäen. Keräsin tutkimusaineiston kyselylomakkeen avulla syksyllä 2022. Jaoin lomakkeen täytettäväksi sosiaalisen median kautta ja sain vastauksen 17 varhaiskasvatuksen opettajalta. Analysoin keräämäni aineiston käyttämällä teoriaohjaavaa sisällönanalyysia, jossa aiempaa tietoa yhdistetään aineistosta nouseviin teemoihin. Tutkimusaineistosta oli nähtävissä se, että kaikenikäisten lasten kanssa työskentelevät varhaiskasvatuksen opettajat kertoivat käyttävänsä pääosin samoja kirjoja ja muita materiaaleja tunnetaitojen harjoittelun tukena. Kaikkien ikäryhmien opettajien vastauksissa ilmeni se, että kirjat valitaan huolellisesti, mutta erityisesti yli kolmevuotiaiden kanssa työskentelevät kertoivat valintojen pohjautuvan ryhmän tarpeisiin. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että varhaiskasvatuksen opettajat yhdistävät lastenkirjallisuutta tunnetaitojen harjoitteluun monin eri tavoin. Tunnetaitoja käsitteleviä kirjoja luettiin vaihtelevan kokoisissa lapsiryhmissä ja erilaisissa tilanteissa kuten tuokioilla ja päiväkotipäivän aikana järjestettävissä kerhoissa. Erityisesti kirjojen koettiin toimivan keskustelun herättäjinä ja motivaation ylläpitäjinä. Varhaiskasvatuksen opettajat kokivat, että lastenkirjallisuuteen yhdistetty tunnetaitojen harjoittelu kehitti lasten tunteiden tunnistamisen ja sanoittamisen taitoja, sekä empatiakykyä

Kotoutumiskoulutukseen osallistuneiden ohjautuminen, palvelupolut ja työllistyminen

Arvioimme vuosina 2005–2020 Suomeen muuttaneiden ulkomaalaisten työnhakijoiden ohjautumista kotoutumista edistävien työvoimapalvelujen piirin. Tarkastelemme kotoutumissuunnitelman laadintaa sekä työvoimakoulutuksena toteutettavaa kotoutumiskoulutusta. Lisäksi tarkastelemme kotoutumiskoulutuksen aikaisia ja jälkeisiä palvelupolkuja, ja maahanmuuttajatyönhakijoiden käyttämien palvelujen rakenteen kehittymistä 2000-luvulla. Tarkastelemme myös kotoutumista edistävien työvoimapalvelujen piirissä olevien työnhakijoiden siirtymistä työmarkkinoille. Kotoutumissuunnitelman saaneiden ja kotoutumiskoulutuksen aloittaneiden osuus maahanmuuttajatyönhakijoista on kasvanut tarkasteluajanjaksolla. Ohjautuminen palveluihin ensimmäisten työnhakukuukausien aikana on hidastunut, ja sekä suunnitelmien laatiminen että koulutuksen aloittaminen on siirtynyt myöhemmäksi. Suunnitelman laadinnan jälkeinen koulutukseen ohjautuminen on kuitenkin tehostunut. Maahanmuuttajien palvelupolut koostuvat lähinnä kotoutumiskoulutuksesta, työttömyysetuudella tuetusta omaehtoisesta opiskelusta sekä valmennuksista, kokeiluista ja harjoitteluista. Työelämää lähellä oleviin palveluihin, kuten palkkatukeen ja ammatilliseen työvoimakoulutukseen osallistuminen yleistyy palvelupolun edetessä, mutta näihin palveluihin osallistutaan silti harvoin. Viisi vuotta kotoutumissuunnitelman laadinnan jälkeen kolmasosa on työsuhteessa, kolmasosa työvoiman ulkopuolella ja kolmasosa edelleen työnhakijana tai työvoimapalveluissa

Työvoiman ammatillisen liikkuvuuden osatekijät ja ohjauskeinot

Ammatillinen liikkuvuus on erittäin tärkeää työvoiman kohtaannon ja saatavuuden kannalta. Liikkuvuuden merkitys korostuu erityisesti voimakkaasti muuttuvassa ympäristössä. Se, kuinka helposti henkilö voi vaihtaa toimialalta ja ammatista toiseen määrittää, kuinka nopeasti talous kehittyy ja muuntautuu uusien tilanteiden edessä ilman työvoiman saatavuusongelmia. Ammatilliseen liikkuvuuteen liittyy kuitenkin kustannuksia, koska aikaisemmassa ammatissa hankittua osaamista ei välttämättä voida hyödyntää uudessa ammatissa. Tässä hankkeessa ammatin vaihtamisen esteitä tarkasteltiin erityisesti ammattien tehtäväsisältöjen eron näkökulmasta. Tehtävien erilaisuus vaikuttaa henkilöiden mahdollisuuksiin vaihtaa ammatista toiseen, mutta osa aikaisemmasta osaamisesta on hyödynnettävissä myös uudessa ammatissa. Tiedollisten taitojen erot ammattien välillä estävät Suomessa ammatillista liikkuvuutta vähemmän kuin erot ammattien tehtäväsisällöissä. Tiedollisten taitojen eroihin liittyy kuitenkin suurempia palkan menetyksiä irtisanotuilla, kun siirrytään matalamman taitotason ammattiin. Koulutuspolitiikassa tarvitaan erilaisia ratkaisuja riippuen henkilöiden lähtö- ja tavoiteammateista, koska osaamiserot vaihtelevat. Teknologian kehittyessä osaamisvaatimukset kasvavat, joten koulutustason nostaminen yleisesti ylläpitää työntekijöiden työskentelymahdollisuuksia erilaisissa ammateissa. Kohtaanto-ongelman ratkaisemisessa tarvitaan aikaisempaa enemmän aktiivisen työvoimapolitiikan välineiden hyödyntämistä, kuten työhaun ohjausta henkilölle mahdollisiin hakukohteisiin sekä uudelleenkoulutusta. Työnvälitystä on mahdollista tehostaa kustannustehokkaasti hyödyntämällä digitalisaatiota sekä ammattien välisiin tehtäväeroihin ja aikaisempiin ammatillisiin siirtymiin liittyvää tietoa hakukohteiden valinnassa.Tämä julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. (tietokayttoon.fi) Julkaisun sisällöstä vastaavat tiedon tuottajat, eikä tekstisisältö välttämättä edusta valtioneuvoston näkemystä

Vihreän siirtymän vaikutukset työmarkkinoille ja ammattirakenteeseen

Tämä julkaisu on valtioneuvoston kanslian rahoittaman hankkeen ”Vihreän siirtymän vaikutukset Suomen työmarkkinoille, työllisyyteen ja ammattirakenteeseen” loppuraportti. Tutkimushankkeen toteuttivat yhteistyössä Pellervon taloustutkimus PTT ja MDI Public Oy/ FCG. Pellervon taloustutkimuksen vanhempi ekonomisti Henna Busk toimi hankkeen vastuullisena johtajana. Tässä hankkeessa tuotettiin ammattien vihreysluokittelu Ammattiluokitus 2010 neljänumerotason ammateille. Vihreysluokitus määrittelee ammatit vihreiksi ammateiksi, ei-vihreiksi vertaisammateiksi ja muiksi ei-vihreiksi ammateiksi. Ammattien vihreysluokittelu perustuu yhdysvaltalaisen O*NET-tietokannan aineistoihin. Vihreät ammatit ovat sellaisia, joiden suorittamiseen vaaditaan vihreitä tehtäviä ja taitoja. Ei-vihreät vertaisammatit puolestaan ovat sellaisia, joiden suorittamiseen vaaditaan vähintään yksi samanlainen taito kuin vihreässä ammatissa. Muissa ei-vihreissä ammateissa ei suoriteta vihreitä tehtäviä, eivätkä ne muistuta vihreitä ammatteja. Kaikista vihreimpiä ammatteja ovat erilaiset erityisasiantuntija- sekä insinööritaitoja vaativat ammatit, joissa vaaditaan fysiikan, rakentamisen, tekniikan ja maantieteen taitoja. Vihreiden ammattien määrä vaihtelee toimialoittain, mutta maakunnittain vaihtelu on hyvin vähäistä. Vihreän siirtymän vaikutukset saattavat olla kuitenkin haitallisempia alueilla, joissa ilmastopäästöjä tuottavilla aloilla työskentelevien osuus on suuri. Eniten vihreitä ammatteja on energia- ja vesihuollon toimialoilla

Ammatillisen työvoimakoulutuksen toimivuuden ja vaikutusten arviointi

Tutkimuksessa on selvitetty monipuolisesti ammatillisen työvoimakoulutuksen toimivuutta ja vaikuttavuutta sekä mahdollisia kehitystarpeita. Analyyseissa on hyödynnetty työ- ja elinkeinoministeriön ja Tilastokeskuksen rekisteriaineistoja sekä haastatteluja ja kyselyjä. Kyselyt kohdennettiin työvoimakoulutuksen asiakkaille, työnantajille, palveluntuottajille sekä TE-hallinnon edustajille. Ammatillinen työvoimakoulutus nostaa siihen osallistuneiden työllisyyttä keskimäärin 5–10 prosenttiyksikköä ja keskimääräisiä vuosittaisia palkkatuloja noin 2 500 euroa tarkasteluajankohdasta ja kohderyhmästä riippuen. Pidempikestoisilla koulutuksilla on suuremmat työllisyys- ja tulovaikutukset kuin lyhytkestoisimmilla koulutuksilla. Ammatillisen työvoimakoulutuksen hankintamenetelmät ja järjestämisprosessit arvioitiin kyselyissä pääosin toimiviksi, ja koulutukset saivat hyvät kokonaisarvosanat. Ammatillisen työvoimakoulutuksen kehitystarpeet liittyvät asiakasohjaukseen, kohdentumiseen ja resursseihin. Resurssien lisäämisen tarve ei liity pelkästään koulutuksien tarjontaan, vaan myös koulutuksiin ohjaamiseen. Työvoimakoulutuksia on joillain alueilla tarjolla kysyntää vähemmän, mutta kaikki TE-toimistojen asiakkaat eivät tunne koulutuksia riittävästi. Osa asiakkaista tarvitsee tukea työvoimakoulutuksiin hakeutumiseen, koulutushakemuksen laatimiseen sekä siirtymässä koulutuksesta työelämään.Tämä julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. (tietokayttoon.fi) Julkaisun sisällöstä vastaavat tiedon tuottajat, eikä tekstisisältö välttämättä edusta valtioneuvoston näkemystä

Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu työllistymisen ja jatkuvan oppimisen väylänä

Tutkimuksessa arvioitiin työttömyysetuudella tuetun omaehtoisen opiskelun (OMO) toimivuutta prosessina, kuinka hyvin se täyttää tehtävänsä, tuoko se lisäarvoa osaamisen kehittämisen ekosysteemissä ja onko se tarkoituksenmukainen osa työvoima- ja koulutuspalvelujärjestelmää. Tutkimuksessa keskityttiin asiakas- ja prosessinäkökulmaan. Tilastoanalyysin kohteena olivat OMOlla vuosina 2010–2021 opiskelleet, joita verrattiin ammatilliseen työvoimakoulutuksessa ja opintotuella opiskelleisiin. Lisäksi toteutettiin asiantuntijoiden, sidosryhmien sekä OMOlla opiskelleiden haastatteluja ja TE-toimistojen asiantuntijoille sekä OMOlla opiskelleille asiakkaille kohdennetut kyselyt. Tutkimuksessa havaittiin, että OMO lisää työttömien opiskelua ja siihen osallistuneiden työllisyyttä. OMO syrjäyttää opiskelua opintotuella. OMO-opinnot suuntautuvat aloille, joilla työllistytään hyvin. Asiakkaiden näkökulmasta OMO on toimiva instrumentti. Tutkimuksen perusteella OMO näyttäytyy toimivana instrumenttina tuloksellisuutensa ja monipuolisuutensa ansiosta. OMOn rooli osana palvelu- ja etuusjärjestelmän kokonaisuutta on epäselvä. OMOn toimeenpanossa on eroja alueiden välillä, sillä päätöksenteossa korostuvat päätöksiä tekevien asiantuntemus ja harkintavallan käyttö. OMOn kaltaisten etuuksien hyödyntämisessä on tärkeää varmistaa tulevien järjestäjien osaaminen TE-palveluiden siirtyessä kuntien vastuulle. Julkaisu on läpikäynyt ulkopuolisen tieteellisen arvioinnin.Tämä julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. (tietokayttoon.fi) Julkaisun sisällöstä vastaavat tiedon tuottajat, eikä tekstisisältö välttämättä edusta valtioneuvoston näkemystä

Työn ja työvoiman alueellinen liikkuvuus ja monipaikkainen väestö

Tiivistelmä Tutkimuksessa kartoitettiin alueellisen liikkuvuuden ja monipaikkaisuuden nykytilaa ja laajuutta eri näkökulmista ja erilaisten aluetyyppien kautta. Erityisesti tarkasteltiin työhön liittyvää sekä yksilöiden, työpaikkojen ja alueiden ominaisuuksia, jotka vaikuttavat liikkuvuuteen ja liikkuvuusmuotovalintoihin. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin jo käytössä olevia sekä mahdollisia keinoja edistää työvoiman ja työn liikkuvuutta työmarkkinoiden kohtaannon parantamiseksi. Tulosten perusteella muuttoliike on vilkasta ja keskittävää ja suurin osa muuttoliikkeestä liittyy työvoiman alueelliseen liikkuvuuteen. Muuttoliike on kuitenkin vain osa työvoiman alueellisesta liikkuvuudesta, sillä työpaikan alueen vaihtuminen eli työn alueellinen liikkuvuus on selvästi yleisempää kuin työllisten muuttaminen. Pendelöinnissä ja sen suuntautumisessa havaittiin selvä muutos. Vaikka pendelöinti suuntautuu edelleen yleisemmin keskuksia kohti, ovat vastakkaiseen suuntaan tehdyt työmatkat kasvaneet keskuksiin suuntautuvia työmatkoja nopeammin 2010-luvulla. Tutkimus ei paljastanut työvoiman alueellisessa liikkuvuudessa ilmiselviä pullonkauloja, joita voitaisiin hoitaa yleisillä liikkuvuuden lisäämiseen tähtäävillä toimilla. Alueellisten työmarkkinoiden viimeaikainen kehitys viittaa siihen, että alueellinen kohtaanto ei olisi ensisijainen ongelma Suomen työmarkkinoilla. Työmarkkinoiden kohtaanto on heikentynyt eniten alueilla, joille työvoiman liikkuvuus suuntautuu. Työttömien liikkuvuutta edistävien toimenpiteiden vaikuttavuutta tulisi kuitenkin tutkia koeasetelmien avulla, sillä niistä tiedetään vähän. Monipaikkaisuuden analysointi antaa tarkemman kuvan väestön ja taloudellisen toiminnan sijoittumisesta kuin yhteen viralliseen asuinpaikkaan perustuvat tilastot. Monipaikkaisuus on ilmiönä hyvin moniulotteinen, eikä sitä voida seurata nykyisillä tilastoilla. Monipaikkaisuudesta tarvitaankin täydentävää tiedonkeruuta säännöllisillä kyselyillä ja tilastointia kehittämällä. Tässä voidaan hyödyntää soveltuvin osin jo toteutettuja barometrejä. Entistä tarkempi kuva sekä ihmisten työmatkoista että todellisesta monipaikkaisuudesta saataisiin yhdistämällä eri viranomaisten tuottamia paikkatietopohjaisia rekisteritietoja mobiilipaikannusdataan. Alueiden kehittämisen näkökulmasta monipaikkaisuus on vähän hyödynnetty resurssi. Yhteen kotikuntaan pohjautuvat palvelumallit ovat tehottomia muuttuvan alue- ja yhdyskuntarakenteen näkökulmasta, koska palvelujen suunnittelua ja tuotantoa eivät tällöin ohjaa alueiden todelliset käyttäjämäärät. Monipaikkaisuuden hyödyntämistä alueiden kehittämisessä tulee edistää eri hallinnonalojen yhteistyönä.Referat Forskningen kartlade nuläget och bredden hos den regionala rörligheten och multilokaliteten ur olika synvinklar och med hänsyn till olika regiontyper. Temat granskades särskilt med hänsyn till arbetsrelaterade egenskaper samt individernas, arbetsplatsernas och regionernas egenskaper som påverkar rörlighet och val gällande former för rörlighet. Dessutom utredde forskningsprojektet nuvarande och möjliga framtida sätt att främja rörlighet hos arbete och arbetskraft för att förbättra matchningen på arbetsmarknaden. Resultaten tyder på att flyttningsrörelsen är livlig och leder till koncentration, och att den oftast är kopplad till arbetskraftens regionala rörlighet. Flyttningsrörelsen innefattar dock bara en del av arbetskraftens regionala rörlighet, eftersom det är betydligt vanligare att arbetsplatsen flyttar till en annan region (dvs. arbetets regionala rörlighet) än att de arbetande flyttar. En tydlig förändring i pendlandet och dess inriktning urskildes. Även om pendlandet fortfarande oftast generellt riktar sig mot centra har arbetsresorna i den motsatta riktningen vuxit snabbare än arbetsresorna till centralorter under 2010-talet. Forskningen avslöjade inga uppenbara flaskhalsar beträffande regional rörlighet för arbetskraften, vilka man kunde lösa genom allmänna åtgärder för att främja rörlighet. Den senaste utvecklingen på de regionala arbetsmarknaderna tyder på att regional matchning inte är ett huvudsakligt problem på Finlands arbetsmarknad. Matchningen på arbetsmarknaden har försvagats mest inom de regioner dit arbetskraftens strömmar riktas. Genom att analysera multilokalitet får man en noggrannare bild av befolkningens och den ekonomiska aktivitetens lokalisering jämfört med den bild som ges av statistik baserad på en officiell bosättningsort. Multilokalitet är ett mångfacetterat fenomen som inte kan följas upp genom nuvarande statistik. Därför krävs det kompletterande datainsamling om multilokalitet genom regelbundna enkäter och genom att utveckla statistikföring. En ännu noggrannare bild av både arbetsfärder och faktisk multilokalitet skulle kunna skapas genom att kombinera geoinformationsbaserade registerdata producerade av olika myndigheter med mobilpositioneringsdata. Multilokalitet är en föga använd resurs för regional utveckling. Servicemodeller baserade på monolokalitet är ineffektiva ur de föränderliga regionala och samhälleliga strukturernas perspektiv, eftersom planeringen och produktionen av tjänster då inte styrs av regionernas egentliga användarantal.Abstract The study examined the current status and extent of regional mobility and multilocality, with special attention on work-related qualities of individuals, jobs and regions that have a bearing on mobility and the choice of mobility options. The study also examined existing and potential future ways of promoting the mobility of both labour and work to improve mismatch problems in the labour market. The results suggest that migration is lively and conducive to regional centralisation, and that most of it stems from regional mobility of the workforce. Migration is only one aspect of the regional mobility of the workforce, however, because changes in job location are clearly more common than migration of the working population. A clear change was observed in commuting and its directions. Although commuting still tends to cluster around centres, commuting away from the centre have grown more rapidly than commuting in the opposite direction in the 2010s. The study did not reveal any obvious bottlenecks in the regional mobility of labour that might be solved by means aiming at a general increase in mobility. Recent developments of regional labour markets imply that regional mismatch between supply and demand is not the primary problem of the Finnish labour market. The mismatch has increased most in areas where the workforce is migrating. The effectiveness of measures to promote mobility of the unemployed should nevertheless be studied with experimental setups, because there is little information about them at the moment. An analysis of multilocality yields a clearer picture of the sitedness of the population and of economic activity than statistics based on official residences. Multilocality is a complex phenomenon that does not lend itself to analysis using existing statistics. Information about multilocality needs to be complemented with regular surveys and by developing statistics. An even clearer picture of commuting and actual multilocality could be produced by combining official geographical information registers with mobile positioning data. From the perspective of regional development, multilocality is an underused resource. Monolocal service models (based on the notion of a single official place of residence) are ineffective in a situation of evolving social and regional structures, because the planning and provision of services is not governed by actual number of users in specific regions

Sources of dietary gluten in the first 2 years of life and associations with celiac disease autoimmunity and celiac disease in Swedish genetically predisposed children : The Environmental Determinants of Diabetes in the Young (TEDDY) study

Background High gluten intake is associated with increased risk of celiac disease (CD) in children at genetic risk. Objectives We aimed to investigate if different dietary gluten sources up to age 2 y confer different risks of celiac disease autoimmunity (CDA) and CD in children at genetic risk. Methods Three-day food records were collected at ages 6, 9, 12, 18, and 24 mo from 2088 Swedish genetically at-risk children participating in a 15-y follow-up cohort study on type 1 diabetes and CD. Screening for CD was performed with tissue transglutaminase autoantibodies (tTGA). The primary outcome was CDA, defined as persistent tTGA positivity. The secondary outcome was CD, defined as having a biopsy specimen showing Marsh score >= 2 or an averaged tTGA level >= 100 Units. Cox regression adjusted for total gluten intake estimated HRs with 95% CIs for daily intake of gluten sources. Results During follow-up, 487 (23.3%) children developed CDA and 242 (11.6%) developed CD. Daily intake of 18.3 g) at age 12 mo was associated with increased risk of both CDA (HR: 1.47; 95% CI: 1.05, 2.05; P = 0.023) and CD (HR: 1.79; 95% CI: 1.10, 2.91; P = 0.019) compared with no intake. At age 18 mo, milk cereal drink was associated with an increased risk of CD (HR: 1.16; 95% CI: 1.00, 1.33; P = 0.047) per 200-g/d increased intake. No association was found for other gluten sources up to age 24 mo and risk of CDA or CD. Conclusions High daily intakes of bread at age 12 mo and of milk cereal drink during the second year of life are associated with increased risk of both CDA and CD in genetically at-risk children.Peer reviewe

Longitudinal Metabolome-Wide Signals Prior to the Appearance of a First Islet Autoantibody in Children Participating in the TEDDY Study

Children at increased genetic risk for type 1 diabetes (T1D) after environmental exposures may develop pancreatic islet autoantibodies (IA) at a very young age. Metabolic profile changes over time may imply responses to exposures and signal development of the first IA. Our present research in The Environmental Determinants of Diabetes in the Young (TEDDY) study aimed to identify metabolome-wide signals preceding the first IA against GAD (GADA-first) or against insulin (IAA-first). We profiled metabolomes by mass spectrometry from children's plasma at 3-month intervals after birth until appearance of the first IA. A trajectory analysis discovered each first IA preceded by reduced amino acid proline and branched-chain amino acids (BCAAs), respectively. With independent time point analysis following birth, we discovered dehydroascorbic acid (DHAA) contributing to the risk of each first IA, and γ-aminobutyric acid (GABAs) associated with the first autoantibody against insulin (IAA-first). Methionine and alanine, compounds produced in BCAA metabolism and fatty acids, also preceded IA at different time points. Unsaturated triglycerides and phosphatidylethanolamines decreased in abundance before appearance of either autoantibody. Our findings suggest that IAA-first and GADA-first are heralded by different patterns of DHAA, GABA, multiple amino acids, and fatty acids, which may be important to primary prevention of T1D