Discursive Narratives of Comprehensive Education Politics in Finland

In recent years Finnish comprehensive education has often been discussed in both, academic and public forums, in terms of its relatively high learning outcomes and perceived efficiency. Yet what has often been lacking in cross-country comparisons is a critical socio-historical analysis of contingent nation-specific events and features as well as an in-depth analysis of Finnish education politics as constantly changing dynamic system. We analyze and reconstruct the discursive narrative of Finnish comprehensive education within a socio-historical framework. The material consists of interviews with the establishment of Finnish education: politicians, leading policy-makers and stakeholders, and established scholars (n=9). Three periods were recognized and reconstructed in the analysis: 1) The pre-comprehensive school period, 2) a steady development culminating in the crisis of the 1990s, and 3) the PISA results, which in the narrative led to international success and national gridlock. The crucial changes relate to changes in audiences (performing game). Two key findings emerge from this discursive narrative analyses: the role of the PISA reports as a turning point for the basic education politics in Finland and how this turn led to a discussion of comprehensive school as a kind of success story.Peer reviewe

Unmentioned Challenges of FinnishTeacher Education: Decontextualisation, Scientification and the Rhetoric of the Research-Based Agenda

Finnish teacher education has emphasised that academic standards and a research-based agenda are followed in the everyday activities of training teachers. Finnish teacher education has been recognised as a prime example of how to carry out teacher training. In our chapter, we reach beyond the myths and hype about Finnish teacher education with three interconnected concepts: decontextualisation, scientification and rhetoric. With these concepts, we expose unwanted side effects that have followed from pursuing academic standards. We also illustrate the swift transformation of Finnish teacher education.Peer reviewe

Managing expectations by projecting the future school : Observing the Nordic future school reports via temporal topologies

This study focuses on the politics of time in education by analysing 'The Future School' reports published by Nordic state authorities between 2010 and 2015. Building on a system-theoretical understanding of social time, steering and second-order observations, we investigate how temporal political communication frames the future of Nordic basic education. By applying semantic analysis, we identified four temporal topologies according to which these reports deal with the future: (a) calculated futures based on future projections with numbers; (b) unpredictable futures based on future projections contrasting learning with adaptivity; (c) technology-determined futures; and (d) personalised futures based on child well-being. Whereas these topologies constitute a shared semantical base for discussing the future of school education, a comparison of the reports also reveals differences and paradoxes between the temporal topologies in the Nordic welfare state context.Peer reviewe

Future jamming : Rhetoric of new knowledge in Finnish educational policy texts

The future is rarely problematised in education even though it is self-evident in everyday schoolwork and present also in the management of education. However, we should understand how different future visions influence our understanding of education. In this paper, we apply rhetorical analysis and study how the future of education is rhetorically constructed in Finnish policy texts. Also, we analyze the special characteristic of Finnish future visions, which are based on the idea of Finnish education being top-notch. We focus explicitly on the idea of knowledge and its future relations in school education. In our data, the current school is rhetorically contrasted with the future one. This hastens the need to modernize Finnish school system. This view is reinforced by the needs of the economy and working life. Pathos is frequently used as a rhetorical strategy. Finns are warned about remaining in the past and obliged to change their education immediately. Future visions of Finnish education seem to be limited only to positive aspects.Peer reviewe

The Opportunities and limits of project-based steering in teacher education : a system theoretical analysis of two developing projects based on government programmes

Over the past 30 years, the political steering of the Finnish education system has gradually shifted from being under the direct supervision of the state to adopting a development and evaluation policy based on networks and projects. Development projects, often funded by ministries, and based on governmental programmes, have also become a more common form of steering in the Finnish teacher education system. In this case study, I examine the opportunities and limits of project-based steering in the light of two development projects based on a Finnish governmental programmes. The theoretical framework of my research is grounded in Niklas Luhmann`s systems theory and especially in its application within organisational research. In order to characterise the research problem, I have applied the concepts and research methodology particularly developed by Niels Åkerstøm-Andersen. I describe projects as second-order organisations, which are placed in the overlapping area of various function and organisation systems and the purpose of which is to change the ways that organisations related to teacher education regard themselves and their environment. As the main conclusion, I argue that, instead of the realisation of predefined objectives, teacher development projects appear to respond to changing expectations. Projects as second-order organisations are constantly seeking opportunities for inter-organisational collaboration and they also render the opportunities and limits for change in teacher education more visible. Indeed, owing to the temporary nature of projects, organisations are able to use them as a means of demonstrating their responsiveness to different audiences. The projects examined in this study can also be said to play a diagnostic, cautionary, and confessional role for social education, the status of which inside teacher education has, in contrast to its psychological and didactical contents, been somewhat marginalised. Nevertheless, as a form of political steering, development projects within teacher education are associated with several serious problems with them. First and foremost, project-based steering transfers some political and administrative services to temporary organisations and, in doing so, the opportunities and limits for steering are only observable insofar as the project(s) in question continues to exist. Furthermore, projects can be seen to blur the role definition of various actors, as well as the delineations between the areas in which scientific, economic, and educational data is applied.Koulutusjärjestelmän poliittisen ohjauksen painopiste on 30 vuodessa siirtynyt vähitellen valtiojohtoisesta valvonnasta erilaisten hankeverkostojen kautta organisoituun kehittämis- ja arviointipolitiikkaan. Myös suomalaisen opettajankoulutuksen yhdeksi ohjausmuodoksi näyttäisivät yleistyneen ministeriöiden rahoittamat ja hallitusohjelmiin perustuvat kehittämishankkeet. Tutkimukseni on tapaustutkimus, jossa kahta hallitusohjelmaan perustuvaa kehittämishanketta tarkastelemalla tutkin opettajankoulutuksen hankemuotoisen ohjauksen mahdollisuuksia ja rajoja. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys rakentuu Niklas Luhmannin järjestelmäteoriaan pohjautuvan organisaatiotutkimuksen perustalle. Tutkimusilmiöni hahmottamisessa olen soveltanut erityisesti tanskalaisen Niels Åkerstøm-Andersenin kehittämää käsitteistöä ja tutkimusmetodologiaa. Lähestyn hankkeita toisen asteen organisaatioina, jotka eri organisaatioiden välille virittyvinä kytkennän muotoina pyrkivät muuttamaan opettajankoulutusyksiköiden tapaa havainnoida itseään ja ympäristöään. Tutkimustuloksenani esitän, että etukäteen asetettujen tavoitteiden realisoinnin sijaan opettajankoulutuksen kehittämishankkeet näyttäisivät palvelevan pikemminkin koulutukseen kohdistuvien muuttuvien odotteiden vakauttamista. Hankkeet toisen asteen organisaatioina pyrkivät kartoittamaan organisaatioiden välisiä yhteistyömahdollisuuksia ja tekemään näkyviksi opettajankoulutuksen muutoksen ehtoja ja rajoja. Samalla hankkeet tarjoavat temporaalisuutensa kautta eri organisaatioille keinon osoittaa omaa reaktiokykyään erilaisille yleisöille. Tarkastelemillani hankkeilla voidaan tunnistaa myös erityinen diagnostinen, muistuttava ja tunnustuksellinen rooli sen suuntaiselle yhteiskuntatieteelliselle ainekselle, jonka asema psykologisiin ja didaktisiin sisältöihin verrattuna on ollut opettajankoulutuksessa marginaalinen. Opettajankoulutuksen kehittämishankkeisiin liittyy ohjauksen muotona kuitenkin vakavasti otettavia ongelmia. Ensinnäkin hankeohjaus näyttäisi siirtävän poliittisia ja hallinnollisia tehtäviä tilapäisorganisaatioille, jonka seurauksena hankkeiden kautta havaittavaksi tulevat ohjauksen mahdollisuudet ja rajat katoavat näkyvistä varsin pian hankkeiden päätyttyä. Lisäksi hankkeet näyttäisivät hämärtävän eri osapuolten vastuualueiden sekä tieteellisen, taloudellisen ja kasvatuksellisen tiedon käyttöalueiden rajoja

Korkeakoulupolitiikka toimijoiden välisen vuorovaikutuksen näkökulmasta

Kirjallisuusarvostel

Yhteiskunnallista opettajuutta etsimässä : Kansalaisvaikuttaminen opettajankoulutuksessa -hankkeen loppuraportti

Hallituksen kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelmaan liittyen to-teutettiin opettajankoulutusyksiköissä vuosina 2004–2006 hanke, jonka tavoitteena oli arvioida ja edistää kansalaisvaikuttamisen asemaa opettajankoulutuksessa. Valtakunnalliseen hankkeeseen osallistui toimijoita eri sidosryhmästä, keskeisimpinä eri yliopistojen opettajan-koulutusyksiköt, Opetushallitus, Opetusministeriö, Suomen Kuntaliitto, Suomen Lukiolaisten Liitto, Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ja Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto. Hankkeen toimijat järjestäytyivät ohjausryhmäksi, aluekoordinaattoreiksi sekä yksikkökohtaisiksi toimintaryhmiksi. Pääkoordinaattorina toimi Helsingin yliopiston soveltavan kasvatustieteen laitoksen historiallis-yhteiskuntatiedollisen kasvatuksen tutkimus- ja kehittämiskeskuksen professori. Käytännön toiminnan organisoimiseksi opettajankoulutusyksiköt jaettiin neljän aluekoordinaattorin vastuulle. Aluekoordinaattorit toimivat Helsingissä, Jyväskylässä, Oulussa ja Vaasassa. Hankkeen tuottamat julkaisut ja raportit hankkeen tapahtumista koottiin eNorssi-verkoston Internet-sivustolle. Hankkeen toimintaa arvioitiin eri toimijoilta kerätyn laajan haastatteluaineiston avulla. Kolmivuotisen hankkeen tuloksia voidaan pitää samaan aikaan sekä kannustavina että huolestuttavina. Yhtäältä hanke koettiin tervetulleena tunnustuksena kouluissa tehtävälle tärkeälle kasvatustyölle. Opettajankouluttajien, opiskelijoiden ja sidosryhmien edustajien mukaan hankkeen painopisteet ja teemat koettiin kiinnostavina ja mielekkäinä. Toisaalta hanke ei onnistunut luomaan toimikautensa aikana selkeitä rakenteellisia edellytyksiä kansalaisvaikuttamista edistävälle opettajankoulutukselle. Hankkeen aikana luoduista yhteistyöverkostoista huolimatta kansalaisvaikuttamisen edistäminen opettajankoulutuksessa jää hankkeen päätyttyäkin pitkälti yksittäisten opiskelijoiden, opettajien ja aineryhmien kiinnostuksen varaan.Tulevaisuuden haasteena onkin kansalaisvaikuttamisen käsitteen avaaminen osaksi yksilön, kulttuurin, ympäristön ja yhteiskunnan välistä laajempaa vuorovaikutusta