Yksityisyys ja notkea valvonta : Yksityisyys ja anonymiteetti verkkoviestinnässä -projektin loppuraportti

Yksityisyyden rajoja piirretään paraikaa uudelleen niin lainsäädännössä, liiketoiminnassa kuin käyttäjien arjessakin. Joidenkin tutkijoiden mukaan elämme notkean valvonnan aikaa. Olemme vaihtaneet yksityisyytemme digitaalisiin sovelluksiin, jotka valvovat meitä, rekisteröivät tekomme ja ajatuksemme ja joiden toimintaan emme voi juurikaan vaikuttaa. Tässä raportissa tarkastellaan sitä, mitä yksityisyydelle on tapahtumassa verkkoaikana ja erityisesti, millaisia käsityksiä yksityisyydestä on löydettävissä sekä asiantuntijapuheesta että kansalaisille suunnatusta mielipidetutkimuksesta.Tutkimuksemme keskeinen löydös on, että Suomessa asiantuntijoiden parissa on perustavanlaatuisia erimielisyyksiä yksityisyyden merkityksestä. Argumentit näyttävät palautuvan kolmeen perusteemaan. Osa asiantuntijapuheesta korostaa yksityisyyden merkitystä perusoikeutena, osa viranomaisten valvontaoikeuksien lisäämistä kansallisen turvallisuuden takaamiseksi ja osa korkean yksityisyydensuojan tuomaa etua liiketoiminnalle. Onko yksityisyys sitten käynyt tarpeettomaksi niin kuin Facebookin perustaja Mark Zuckerberg väitti vuosia sitten? Kysyimme, mitä mieltä suomalaiset ovat yksityisyyden merkityksestä verkossa.Tulokset osoittivat ihmisten olevan huolissaan siitä, mitä heistä kerätylle tiedoille tapahtuu. He haluaisivat myös kontrolloida tarkemmin sitä, mihin heidän henkilötietojaan käytetään.Samaan aikaan moni koki, että digitaalisten palvelujen käyttäjän on pakko suostua tiedon keruuseen. Ja vaikka nuoret näyttävät sopeutuneen paremmin verkossa tapahtuvaan tiedon keräämiseen, myös he pohtivat entistä tarkemmin yksityisyytensä rajoja ja sitä, mitä he julkaisevat. Yksityisyydellä näyttäisi siis olevan yhä merkitystä suomalaisille verkon käyttäjille. Kansalaisten yksityisyyden suojalla on edelleen myös suurta yhteiskunnallista merkitystä, sillä se on keskeinen edellytys muun muassa sanan- ja mielipiteenvapaudelle. Siksi yksityisyyden suojaan ja sen toteutumiseen on syytä edelleen kiinnittää huomiota. Raportin lopussa ehdotetaan toimia yksityisyydensuojan ylläpitämiseksi verkkoympäristössä. Tarvitaan lisää mediakasvatusta ja valistusta, helpommin ymmärrettäviä käyttöehtoja, yksityisyyden suojaa kunnioittavia verkkopalveluita sekä selkeämpää lainsäädäntöä. Tutkimus toteutettiin Tampereen yliopistossa, Viestinnän, median ja teatterin yksikön COMET-tutkimuskeskuksessa.Tutkimuksen rahoitti Helsingin Sanomain Säätiö

Väkivalta pirstaloituvassa mediamaisemassa : Fokusryhmätutkimus uhkan kokemuksesta ja rikostiedon lähteistä

Uutismedia on säilyttänyt asemansa tärkeimpänä rikostiedon lähteenä, mutta internet ja mobiili media ovat muuttaneet tapaa, jolla ihmiset saavat ja arvioivat väkivaltarikoksia koskevaa tietoa. Tampereen yliopiston COMET-tutkimuskeskuksen yhteistyössä Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin (KRIMO) kanssa tekemässä tutkimuksessa selvitettiin ryhmähaastattelujen avulla, mistä ihmiset saavat tietoa väkivaltarikollisuudesta ja millainen yhteys erilaisilla rikostiedon lähteillä on turvattomuuden kokemukseen. Tutkimuksessa ilmeni, että median tarjoama rikostieto voi sekä kiinnostaa, ärsyttää että ahdistaa. Osa haastatelluista etsi rikoksia koskevaa tietoa aktiivisesti eri lähteistä, ja tällöin myös omat tuttavat, sosiaalisen median verkostot ja joillekin myös journalistisesta etiikasta piittaamaton ”vaihtoehtomedia” täydensivät uutismedian tarjontaa. Internetissä tieto on pirstaleista, mikä selvästi vaikutti ihmisten ajattelutapaan. Minkään tiedon ei ajateltu olevan lähtökohtaisesti kokonaista, objektiivista ja puolueetonta. Myös uutismedian välittämään tietoon voitiin suhtautua epäilevästi. Rikostiedon tarjonta koettiin runsaaksi ja usein paisuttelevaksi. Eri ikäiset haastatellut kommentoivat tätä kuitenkin eri tavoin. Ikääntyvät kertoivat rikostiedon synnyttämästä ahdistuksesta, kun taas nuoria ärsyttivät enemmän tavat, joilla media rikoksista kertoo. Myös sosiaalinen ja kulttuurinen tausta vaikuttaa rikostiedon tulkitsemiseen. Nuorissa oli havaittavissa selkeä jako konservatiivisesti ja liberaalisti puhuviin erityisesti silloin, kun kyse oli maahanmuuttajien tekemistä rikoksista. Raportin kuvaama fokusryhmätutkimus on ensimmäinen vaihe laajemmassa Helsingin Sanomain Säätiön rahoittamassa hankkeessa. Tutkimuksen seuraavassa vaiheessa rikostiedon lähteitä ja kansalaisten uhkakokemuksia tiedustellaan kansallisen rikosuhritutkimuksen yhteydessä. Tämän tutkimuksen tulokset valmistuvat vuonna 2018

Väkivalta pirstaloituvassa mediamaisemassa : Fokusryhmätutkimus uhkan kokemuksesta ja rikostiedon lähteistä

Uutismedia on säilyttänyt asemansa tärkeimpänä rikostiedon lähteenä, mutta internet ja mobiili media ovat muuttaneet tapaa, jolla ihmiset saavat ja arvioivat väkivaltarikoksia koskevaa tietoa. Tampereen yliopiston COMET-tutkimuskeskuksen yhteistyössä Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin (KRIMO) kanssa tekemässä tutkimuksessa selvitettiin ryhmähaastattelujen avulla, mistä ihmiset saavat tietoa väkivaltarikollisuudesta ja millainen yhteys erilaisilla rikostiedon lähteillä on turvattomuuden kokemukseen. Tutkimuksessa ilmeni, että median tarjoama rikostieto voi sekä kiinnostaa, ärsyttää että ahdistaa. Osa haastatelluista etsi rikoksia koskevaa tietoa aktiivisesti eri lähteistä, ja tällöin myös omat tuttavat, sosiaalisen median verkostot ja joillekin myös journalistisesta etiikasta piittaamaton ”vaihtoehtomedia” täydensivät uutismedian tarjontaa. Internetissä tieto on pirstaleista, mikä selvästi vaikutti ihmisten ajattelutapaan. Minkään tiedon ei ajateltu olevan lähtökohtaisesti kokonaista, objektiivista ja puolueetonta. Myös uutismedian välittämään tietoon voitiin suhtautua epäilevästi. Rikostiedon tarjonta koettiin runsaaksi ja usein paisuttelevaksi. Eri ikäiset haastatellut kommentoivat tätä kuitenkin eri tavoin. Ikääntyvät kertoivat rikostiedon synnyttämästä ahdistuksesta, kun taas nuoria ärsyttivät enemmän tavat, joilla media rikoksista kertoo. Myös sosiaalinen ja kulttuurinen tausta vaikuttaa rikostiedon tulkitsemiseen. Nuorissa oli havaittavissa selkeä jako konservatiivisesti ja liberaalisti puhuviin erityisesti silloin, kun kyse oli maahanmuuttajien tekemistä rikoksista. Raportin kuvaama fokusryhmätutkimus on ensimmäinen vaihe laajemmassa Helsingin Sanomain Säätiön rahoittamassa hankkeessa. Tutkimuksen seuraavassa vaiheessa rikostiedon lähteitä ja kansalaisten uhkakokemuksia tiedustellaan kansallisen rikosuhritutkimuksen yhteydessä. Tämän tutkimuksen tulokset valmistuvat vuonna 2018

Viha vallassa : Vihapuheen vaikutukset yhteiskunnalliseen päätöksentekoon

Tutkimuksessa selvitettiin yhteiskunnalliseen päätöksentekoon vaikuttavan vihapuheen laajuutta, luonnetta ja vaikutuksia. Tutkimusaineisto koostuu teemahaastatteluista (14 kpl), laajasta Twitteristä kerätystä aineistosta sekä kuntiin ja eduskuntaan lähetetyn kyselyn vastauksista (N=1393). Kyselyn mukaan vihapuheen kohtaaminen on yleistä: Kolmannes kuntapäättäjistä on ollut työnsä vuoksi vihapuheen kohteena. Kaksi kolmasosaa päättäjistä arvioi vihapuheen lisääntyneen viime vuosina. Vihapuheen taustalla voi olla impulsiivista toimintaa, mutta sitä käytetään myös tietoisesti poliittiseen painostukseen, jonka tavoitteena on jonkun henkilön tai poliittisen näkemyksen vaientaminen. Poliittisten vastakkainasettelujen kärjistyminen on yksi syy vihapuheen lisääntymiselle. Tutkimuksen perusteella vihapuhe vähentää sen kohteiden osallistumista politiikkaan ja julkiseen keskusteluun. Vihapuhetta kokeneista kuntapäättäjistä 28 % kertoi halunsa osallistua päätöksentekoon vähentyneen. Puolet kuntapäättäjistä kertoi, että vihapuheen kokeminen heikensi heidän luottamustaan tuntemattomiin ihmisiin. Nykyiset vihapuheen vastaiset toimenpiteet ovat sekä kyselyn että haastattelujen pohjalta riittämättömiä. Etenkin vaaliehdokkaat ja kunnanvaltuutetut jäävät usein ilman tukea joutuessaan vihapuheen kohteeksi. Tutkimuksen mukaan oikeudellisten toimien lisäksi myös muiden toimenpiteiden avulla voidaan torjua ja ehkäistä vihapuhetta. Ehdotamme toimenpiteiksi päättäjien vahvempaa arvojohtajuutta ja vihapuheen tuomitsemista, hyväksytyn puheen rajojen määrittelyä poliittisessa toiminnassa sekä sosiaalisen median alustojen vastuunkantoa. Tämä julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. (tietokayttoon.fi) Julkaisun sisällöstä vastaavat tiedon tuottajat, eikä tekstisisältö välttämättä edusta valtioneuvoston näkemystä

Verkkoviha väkivaltana – vihapuhetutkijoiden näkökulmia

nonPeerReviewe

Subjektin katoamisen uhkakuvat

Arvio teoksesta: Andrejevic, Mark. 2020. Automated Media. New York & London: Routledge, 172 s

Verkkoviha : vihapuheen tuottajien ja levittäjien verkostot, toimintamuodot ja motiivit

Hankkeessa tutkittiin verkkovihan tuottajia ja levittäjiä määrällisesti (verkostoanalyysi, some-aineiston luokittelu) ja laadullisesti (teemat ja retoriikka). Heidän toimintatapojaan ja motiivejaan tarkasteltiin teemahaastatteluin, internet-etnografialla ja verkkokyselyllä. Tietoa tuotettiin myös rangaistavan vihapuheen tekijöistä ja heidän verkostoistaan. Viestinnän sisällön, toimintatapojen ja tapahtumapaikkojen tarkastelun perusteella tuottajat ja levittäjät luokiteltiin ideologisesti, affektiivisesti ja performatiivisesti motivoituneisiin vihapuhujiin. Limittäisillä ryhmillä on eri päämääriä ja viestit kohdistetaan eri yleisöille. Verkkovihaa tuotetaan sekä organisoidusti että spontaanisti. Organisoituneita tuottajia on vähän. Yleisö kierrättää viestejä moninkertaistaen niiden näkyvyyden. Anonyymeja tunnuksia luodaan kertakäyttöä varten. Viharikosten määrä on laskenut ja vihapuherikosten määrä kasvanut. Suurin osa rangaistavasta vihapuheesta on yksittäisten henkilöiden tekemää. Pieni osa on keskenään verkostoituneita äärioikeistolaisessa liikehdinnässä toimivia avainhenkilöitä. Vihapuheen kitkemiseen ehdotamme toimenpiteiksi tutkimustiedon tuottamista, verkkovihan tuottajien ja levittäjien tukimuotoja, tietoisuuden lisäämistä verkkovihan levittämisestä, verkkokeskustelujen seurantaa, some-alustojen vastuunkantoa, poliisin lisäresursseja ja vuoropuhelun edistämistä. Julkaisu on läpikäynyt ulkopuolisen tieteellisen arvioinnin