The impact of climate change on species in Finland

Climatic conditions constitute the very defining dimensions of abiotic conditions for biodiversity. Now these fundamental settings are changing at rapid pace, and this transformation is not only something looming around the corner, but the change is already here. In this summary I want to emphasize the responses through which species can adjust to a change in climate and I will describe some signatures of the effect of climate change on the fauna and flora in Finland

A preliminary check-Iist of the phytoplankton of the northern Baltic Sea

Tiivistelmä: Alustava pohjoisen Itämeren kasviplanktonluettelo

Kirjanpitoon liittyvät petokset ja yritysskandaalit - naisten merkitys ylimmässä johdossa : systemaattinen kirjallisuuskatsaus

Johtoportaan naisten merkitystä tilinpäätöstietojen oikeellisuuden vahvistajana on pyritty viimeiset vuosikymmenet dokumentoimaan, jotta johtorakenteet saataisiin sukupuolimonimuotoisuuden takaavaan murrokseen. Monista löydetyistä positiivisista korrelaatioista huolimatta naisten vähäinen edustus yritysten ylimmässä johdossa säilyy yrityssektorin haasteena. Samalla liikemaailman globalisaatio ja uudenlaiset työskentelytavat tuovat petosriskit yhdeksi yritysten suurimmista ongelmista, eikä tilanne riskien tunnistamisesta ja pitkäjänteisestä tutkimuksesta huolimatta näytä parantuvan – paljastuneet kirjanpitoskandaalit ovat heikentäneet entisestään sidosryhmien uskoa tilinpäätösinformaation virheettömyyteen. Kirjanpitopetokset jatkavatkin lisääntymistään ja niiden aiheuttamat tappiot ovat muihin talousrikoksiin verrattuna laajimmat ja kauaskantoisimmat. Ottaen huomioon vahingot, joita kirjanpidon manipuloinnista johtuvat petokset aiheuttavat yrityksille, yhteiskunnille ja ihmisille sekä koko talouteen ja säännöstelyyn näiden seurauksena tarvitut muutokset, tämänkaltaisten tapahtumien ennaltaehkäiseminen on enemmän kuin tärkeää. Koska yksittäisillä johtajilla on huomattava kontrolli yrityksen julki tuomista taloudellisista raporteista, tutkijoita on enemmissä määrin alkanut kiinnostamaan monimuotoisuuden etujen tutkiminen talousraportoinnin oikeellisuuden edistäjänä. Tutkimuksen tavoitteena oli analysoida ylimmän johdon naisten, tarkemmin naispuolisten talous- ja toimitusjohtajien merkitystä kirjanpitopetosten ehkäisemisessä. Tutkimus toteutettiin systemaattisena kirjallisuuskatsauksena, jonka aineistona toimi 15 artikkelia naispuolisen talous- ja/tai toimitusjohtajan vaikutuksesta yritysten talousraportointiin ja kirjanpitopetosten määrään. Aineisto kerättiin seitsemästä kansainvälisiä tutkimusartikkeleita sisältävästä tietokannasta seulomalla tutkimustavoitteen kannalta merkittävin ja laadukkain aineisto esiin systemaattisen kirjallisuuskatsauksen vaiheita noudattaen. Lopullinen aineisto pelkistettiin ja kategorisoitiin kolmeen teemaan: eroavaisuudet nais- ja miesjohtajien raportointiaikeissa, eroavaisuudet nais- ja miesjohtajien talousraportoinnin laadussa sekä ylimmän johdon naisten rooli kirjanpitopetoksissa. Analyysin tulokset esitettiin ensin teemoittain ja sitten kokonaisuutena arvioimalla, millä tavoin ylimmän johdon naiset vaikuttavat kirjanpitopetosten yleisyyteen tämänhetkisen tiedon perusteella. Käsiteanalyyttisille tutkimuksille tyypilliseen tapaan tutkimuksessa pyrittiin ymmärryksen lisäämiseen. Tulokset osoittavat, että luonteenpiirteidensä, raportointikäytäntöjensä, käyttäytymisensä ja valvontataitojensa puolesta naisjohtajat vähentävät kirjanpitopetosten määrää. Vaikka naiset ovat yritysten ylimmissä johdoissa edelleen aliedustettuja, tulokset tarjoavat merkittäviä negatiivisia yhteyksiä naisjohtajien ja kirjanpitopetosten väliltä. Tulokset tukevat täten aiemman kirjallisuuden oletusta siitä, että naispuoliset johtajat edistävät yritysten toimintaa ja pienentävät tutkimuksen perusteella riskiarviota myös kohtalokkaan tappiollisista kirjanpitopetoksista. Tulosten mukaan naiset pystyvät vaikuttamaan petostorjuntaan vaivattomammin talousjohtajan tehtävissä, vaikka yhteys myös naispuolisen toimitusjohtajan ja talousraportoinnin oikeellisuuden väliltä löydetään. Kirjallisuuskatsauksen perusteella ylimmän johdon naisten merkitys kirjanpitopetosten ehkäisemisessä korostuu yrityksissä, jotka eivät (i) ole liikevaihdoltaan suurimpia, (ii) myöskään hallituksen osalta syrji naisia, (iii) ole valtion omistamia, eivätkä (iv) johdon muiden tehtävien osalta ole täysin miesten edustamia. Tutkimuksen tulokset on rajattu käsittelemään talous- ja toimitusjohtajan sukupuolen vaikutusta kirjanpitopetosten yleisyyteen. Tieteellisessä mielessä tutkimus tarjoaa lisää todisteita naisten tuomista eduista ja on jatkoa keskusteluun monimuotoisista toimintaympäristöistä. Tutkimus tuo yhteen aihealueen tämänhetkisen tutkimuskirjallisuuden ja luo kokonaiskäsityksen naispuolisten talous- ja toimitusjohtajien merkityksestä kirjanpitopetosten torjujina. Tutkimus hyödyttää sijoittajia ja omistajia tarjoamalla näkökulman siihen, kuinka johtajan sukupuoli kannattaa talousraporttien luotettavuutta arvioidessa huomioida, ja minkälaisia yksilöitä yritysten johtoon nimittää, jotta edellä mainittujen oikeellisuus voidaan parhaan mukaan turvata. Osa analyysista jää kuitenkin väistämättä pohdinnan tasolle, kunnes ilmiöön liitetään lisää tutkimusta. Aiheen jatkotutkimus, esimerkiksi yksittäisiä johtajia haastattelemalla, on siis tarpeen

Studies on dinoflagellates in the northern Baltic Sea

Dinoflagellates are an important part of the Baltic Sea phytoplankton community. The group includes significant primary producers, consumers, bloom-forming species, toxic species, and species capable of rapid expansion to new areas. The aim of this thesis is to provide new information on the occurrence of dinoflagellates in the northern Baltic proper and the western Gulf of Finland by investigating 1) trends in temporal and spatial distribution of dinoflagellates, 2) patterns of co-occurring taxa in the dinoflagellate community, and 3) external factors that explain dinoflagellate occurrence. These issues were investigated in four studies, on which this thesis is based. In the first study, we compared the phytoplankton communities of the early 1900s and the present, and examined the role of dinoflagellates in the species compositions of these two periods. In the second study, the focal point was moved forward in time to the annual and interannual dynamics and diversity of the present-day dinoflagellate community, and in the third study further to a more detailed level, the description of a new taxon, Heterocapsa arctica subsp. frigida, and its ecology and distribution. Lastly, in the fourth study we shifted focus from seasonal, interannual and geographical occurrence to smaller-scale occurrence, i.e. the vertical distribution of dinoflagellates in the water column, as represented by a case study on Dinophysis acuminata and D. norvegica. A total of 47 dinoflagellate species, 28 genera, and four higher-level taxa were observed. Of the species-level taxa, 15 have not been previously reported from the northern Baltic proper and/or the Gulf of Finland. We also contributed to the knowledge of Baltic Sea dinoflagellate diversity by formally describing the new taxon, Heterocapsa arctica subsp. frigida, which furthermore represents a for phytoplankton unusual taxonomical level, i.e. a subspecies. The conspecificity of H. arctica subsp. frigida with H. arctica subsp. arctica, described from the Canadian Arctic, was demonstrated by their practically identical ITS rDNA sequences in combination with similarities in the morphological characteristics which are important in distinguishing between members of the genus Heterocapsa (i.e. body scale structure, shape and position of the nucleus, and position and ultrastructure of the pyrenoid). Despite the aforementioned similarities in genotype and fine structure, the two dinoflagellates can easily be distinguished by their general morphology; this together with their distinct geographical distributions warranted the description of the new subspecies. Investigating a selection of taxa comprising dinoflagellates, diatoms, cyanophytes, a chrysophyte and a chlorophyte, we documented clear differences in the historical (1903–1911) and modern (1993–2005) phytoplankton communities. The most obvious differences were the increased occurrence of dinoflagellates and the decrease in the diatom to dinoflagellate ratio in all seasons. Focusing on the present-day dinoflagellate community (1993–2000), we found a change in species composition even within the relatively short 8-year study period. None of the examined environmental descriptors could explain the observed centurial or decadal shifts. In light of the severe eutrophication of the Baltic Sea during the 20th century and the documented sensitivity of phytoplankton to different nutrient levels, we are inclined to interpret the centurial shift in phytoplankton communities as evidence of the direct and/or indirect influence of nutrient enrichment, though we lack data on the nutrient status a century ago. An attempt to find eutrophication indicator species failed, however, since none of the 10 candidate taxa fulfilled the criteria of good indicator species. On an annual scale, temperature in combination with season is the best predictor of dinoflagellate species composition. The dinoflagellates formed five groups according to their seasonality: vernal, early summer, summer and autumn, throughout the growing season occurring, and generalist taxa; sporadically occurring dinoflagellates constituted a sixth group. The seasonal groups reflect the annual succession from dinoflagellates occurring in a high-biomass spring bloom community that thrives in cold, nutrient-rich waters, to dinoflagellates occurring later in the year in warm, nutrient-poor waters with a lower phytoplankton biomass. Overall, annual succession is of much greater importance than interannual variability in explaining variation in the dinoflagellate species composition in the northern Baltic Sea. Their regular presence and tendency to form subsurface maxima qualified Dinophysis acuminata and D. norvegica as suitable case study objects to investigate the vertical distribution patterns of dinoflagellates. Both species formed population maxima either in the nutrient-poor mixed surface layer above 10 m depth, or alternatively, below 10 m depth, in or out of the euphotic zone but near the thermocline and coinciding with a nutricline. When D. acuminata and D. norvegica co-occurred, their abundances peaked at different depths, even when both species formed maxima in the surface layer. This emphasizes the importance of accurate species determinations and the riskiness of drawing conclusions on the ecology of one species based on findings regarding a close relative. Based on our results, the primary mode of nutrition for D. acuminata in the northern Baltic Sea seems to be photoautotrophy, and also D. norvegica may utilize photoautotrophy to a greater extent than lately suggested.Dinoflagellaatit eli panssarisiimalevät ovat mikroskooppisen pieniä yksisoluisia eliöitä, jotka elävät erilaisissa vesiympäristöissä ympäri maailman. Itämeressä panssarisiimalevät ovat läsnä ns. planktonissa läpi vuoden, niin avovedessä kuin jäässäkin. Eri lajit ovat merkittäviä perustuottajia ja kuluttajia muodostaen tärkeän osan Itämeren kasviplanktonyhteisöä ja ravintoverkkoa. Panssarisiimalevät muodostavat ajoittain punaruskeita leväkukintoja. Lisäksi ryhmään kuuluu myrkyllisiä lajeja ja alkuperäistä luontoa valtaavia tulokaslajeja. Tämän väitöskirjan tavoite on tuottaa uutta tietoa panssarisiimalevien esiintymisestä pohjoisella Itämerellä. Siinä tutkitaan panssarisiimalevien esiintymistä ja levinneisyyttä sekä yhdessä esiintyvien lajien ryhmittymiä ja esiintymistä selittäviä ympäristötekijöitä. Näitä seikkoja tutkittiin neljässä eri osajulkaisussa, joihin tämä väitöskirja perustuu. Ensimmäisessä tutkimuksessa vertasimme 1900-luvun alun ja nykypäivän kasviplanktonyhteisöjä ja erityisesti panssarisiimalevien osuutta näinä kahtena aikakautena. Toisessa tutkimuksessa keskityimme panssarisiimaleväyhteisön vuosittaiseen ja vuosien väliseen dynamiikkaan ja monimuotoisuuteen. Kolmannessa tutkimuksessa etenimme yhä yksityiskohtaisemmalle tasolle, nimittäin kuvasimme Itämerestä tieteelle uuden panssarisiimalevän ja selvitimme sen ekologian ja esiintymisen. Lopuksi, neljännessä tutkimuksessa, polttopiste siirtyi pieneen mittakaavaan eli panssarisiimalevien syvyyssuuntaiseen esiintymiseen vesipatsaassa. Kahden Itämeressä yleisesti esiintyvän lähisukuisen myrkyllisen lajin havaittiin käyttäytyvän hyvin eri tavoin. Tuloksemme osoittavat, että pohjoisen Itämeren nykypäivän kasviplanktonyhteisö eroaa merkittävästi sadan vuoden takaisesta. Mielenkiintoista on mm. se, että nykyään kesäisin laajoja kukintoja muodostavat sinilevälajit esiintyivät luontaisesti yleisinä jo sata vuotta sitten; aineistomme ei kuitenkaan voinut kertoa miten sinilevät ovat mahdollisesti runsastuneet. Selkeimmät erot näiden kahden aikakauden kasviplanktonyhteisöissä onkin panssarisiimalevien osuuden lisääntyminen ja piilevien suhteellinen väheneminen. Tuloksemme viittaavat siihen, että Itämeren hälyttävä rehevöityminen ravinnekuormituksen seurauksena 1900-luvun kuluessa on aiheuttanut havaitut muutokset kasviplanktonyhteisössä. Tutkiessamme yksityiskohtaisemmin nykypäivän panssarisiimaleväyhteisöä havaitsimme että myös lyhyemmällä aikavälillä on tapahtunut muutoksia lajistossa. Mikään tutkituista ympäristömuuttujista ei kuitenkaan kyennyt selittämään tätä muutosta. Vuodenaikainen vaihtelu on kuitenkin vuosien välistä vaihtelua merkittävämpi ja panssarisiimalevät ryhmittyivät eri ryhmiin vuodenaikaisuutensa mukaan. Tämän väitöskirjatyön puitteissa havaittiin Itämerestä kaikkiaan lähes 50 eri panssarisiimalevälajia, joista15 oli uusia havaintoja merialueillamme. Tämän lisäksi edistimme Itämeren panssarisiimalevälajiston monimuotoisuuden tuntemusta kuvaamalla tieteelle uuden alalajin,Heterocapsa arctica subsb. frigida - panssarisiimalevän. Tuloksemme korostavat kattavan kasviplanktonseurannan, taksonomisen asiantuntemuksen ja tarkan lajintunnistuksen tärkeyttä Itämeren kasviplanktonyhteisän ymmärtämisen edellytyksenä

Nicotine Dependence : Identifying the Contribution of Specific Genes

Cigarette smoking is a worldwide health burden causing several diseases. Chronic obstructive pulmonary disease, heart disease and several cancers remain the main avoidable causes for premature deaths. Among smokers, tobacco use is largely motivated by nicotine dependence (ND). Smoking is influenced by the complex interplay between genetic vulnerability, environmental risk factors and individual characteristics. Despite the high heritability estimates of ND, the underlying genetic factors remain largely unknown. This work aimed to identify the contribution of genes and specific genetic variants predisposing individuals to smoking behavior and ND, and to further assess their ability to explain other smoking-related comorbidities and traits, such as alcohol use. A Finnish twin family sample enriched for heavy smoking was used to map susceptibility genes for smoking-related phenotypes. Using a dense set of markers on chromosome 20, the previous linkage finding (Loukola et al., 2008) was replicated with an ND measure diagnosed by the Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders (DSM), 4th edition (DSM-IV) criteria. The finding was extended using a larger sample. Sex-stratified analyses provided a clear distinction between genetic elements on chromosome 20 that influence ND in adult male and female smokers. This study highlights linkage between chromosome 20 and ND in Finnish adult smokers. The same Finnish twin family sample was used in a GWAS for smoking behavior. The data was imputed using the 1000 Genomes Phase I reference panel together with a whole genome sequence-based Finnish reference panel obtained from the Sequencing Initiative Suomi (SISu) project. The study yielded genome-wide significant association on 16p12.3 with smoking quantity defined as self-reported cigarettes smoked per day (CPD). Several highly correlating single nucleotide polymorphisms (SNPs) within the association region map to an intergenic locus near gene CLEC19A. In addition, association was detected on 11p15.5 with nicotine withdrawal symptoms assessed by the DSM-IV criteria. The finding pinpointed genes AP2A2 and MUC6. These findings on chromosomes 16 and 11 highlight the role of neurotrophin signaling pathway in smoking behavior. The most robust smoking behavior locus to date has been mapped to chromosome 15q24-q25, which harbors a gene cluster (CHRNA5-CHRNA3-CHRNB4) encoding nicotinic acetylcholine receptor (nAChR) subunits α5, α3 and β4. Three of the most intensively studied SNPs on the locus were analyzed by combining two large and individual Finnish population-based samples, The National FINRISK Study and The Health 2000 Survey, into one sample. The study replicated an earlier finding reporting association between three distinct loci on 15q25.1 and CPD (Saccone et al., 2010), and confirmed that the alleles at this strongest smoking behavior locus explain approximately 1% of the variance in CPD. Plausible pleiotropic effects of nAChRs were examined in two studies using SNPs tagging the robust smoking behavior locus on chromosome 15. First, we provided novel evidence of association between a genetic variant on 15q25.1 and alcohol use in the National FINRISK Study and the Health 2000 Survey. Second, we participated in an international collaboration work aiming to estimate the causality between smoking and body mass index (BMI). The National FINRISK study was included in the Mendelian Randomization meta-analyses, which demonstrated that variants on 15q25.1 may contribute to BMI: never smokers are associated with higher BMI, whereas current smokers are associated with lower BMI. Taken together, these results improve our knowledge of the genetic factors affecting smoking behavior and ND. They also provide further evidence on the pleiotropic effects of the nAChRs. However, bigger samples and large collaborations are needed to observe the many small effects of yet unidentified variants affecting complex traits.Tupakoinnin terveyshaitat luovat yhden suurimmista uhkakuvista kansanterveydelle maailmanlaajuisesti. Keuhkoahtaumatauti, sydänsairaudet sekä useat syövät muodostavat mittavan osuuden tupakoinnin aiheuttamista ennaltaehkäistävistä kuolemista. Tupakointi ja sitä ylläpitävä nikotiiniriippuvuus ovat monitekijäisiä ilmiasuja, joihin vaikuttavat niin ympäristö, perimä kuin henkilön yksilölliset ominaisuudet. Perinnölliset tekijät selittävät noin puolet nikotiiniriippuvuuden normaalivaihtelusta, miksi onkin olennaista kartoittaa ja ymmärtää sen geneettinen tausta. Yllättäen, koko perimänlaajuisissa assosiaatiotutkimuksissa tähän mennessä identifioidut riskivariantit selittävät vain pienen osan nikotiiniriippuvuuden vaihtelusta. Tässä väitöstutkimuksessa kartoitettiin perimänlaajuisesti geenien sekä kirjallisuuden pohjalta valikoitujen yhden emäksen variaatioiden yhteyksiä tupakointikäyttäytymiseen ja nikotiiniriippuvuuteen. Tavoitteena oli selvittää geenivarianttien kyky selittää ihmistenvälisiä eroja niin nikotiiniriippuvuudessa kuin alkoholinkäytössä. Aikaisempiin geneettisiin kytkentätutkimuksiin pohjautuen kromosomi 20 hienokartoitettiin mikrosatelliittigeenimerkkien avulla suomalaisessa kaksosperheaineistossa. Aikaisempi kytkös nikotiiniriippuvuuden ja kromosomin välillä vahvistettiin. Lisäksi sukupuolten välillä havaittiin selkeä ero nikotiiniriippuvuuteen vaikuttavissa geenimerkeissä. Samassa suomalaisessa kaksosperheaineistossa selvitettiin koko perimänlaajuisella assosiaatiotutkimuksella geenivarianttien yhteyttä tupakointikäyttäytymiseen, nikotiiniriipuvuuteen sekä nikotiinivieroitusoireisiin. Tutkimus osoitti selkeän yhteyden kromosomin 16 geenivarianttien ja päivittäisen tupakkamäärän välillä. Yhteys paikannettiin lähelle geeniä CLEC19A. Kromosomin 11 ja nikotiinivieroitusoireiden välillä havaittiin yhteys, joka paikannettiin geeneihin AP2A2 ja MUC6. Nämä tulokset korostavat hermostollisen kehityksen ja selviytymisen kannalta oleellisen neurotrofiinien viestintäketjun merkitystä tupakointikäyttäytymisen taustalla. Kromosomissa 15 sijaitsevien nikotiinireseptorigeenien CHRNA5, CHRNA3 ja CHRNB4 yhteyttä suomalaisten tupakointikäyttäytymiseen selvitettiin kolmen tunnetun geenivariantin avulla FINRISKI ja Terveys 2000 aineistoissa. Tutkimuksemme vahvisti aikaisemman havainnon kolmesta yhden emäksen variaatioista, joilla on itsenäinen yhteys päivättäiseen tupakkamäärään. Tutkimus varmisti vahvimman lokuksen selittävän noin yhden prosentin tupakkamäärässä havaitusta vaihtelusta. Tupakointiin ja tupakoinnista aiheutuviin terveyshaittoihin vahvasti yhdistetyn geenialueen mahdollisia monivaikutteisia ominaisuuksia määritettiin kahdessa eri tutkimuksessa niin ikään kromosomin 15 tunnettujen geenivarianttien avulla. Ensimmäisessä tutkimuksessa havaittiin uusi yhteys nikotiinireseptoreiden ja alkoholin käytön välillä. Toisessa tutkimuksessa arvioitiin tupakoinnin vaikutusta painoindeksiin. Kyseinen kausaalitutkimus oli osa laajempaa kansainvälistä konsortiotutkimusta. Osatyön mukaan tupakoimattomilla henkilöillä geenivariantti oli yhteydessä korkeampaan painoindeksiin, kun taas tupakoivilla henkilöillä sama geenimuunnos oli yhteydessä alhaisempaan painoindeksiin. Väitöstutkimuksessa havaittujen tulosten avulla olemme saaneet lisää tietoa tupakointikäyttäytymiseen ja nikotiiniriippuvuuteen vaikuttavasta geneettisestä muuntelusta. Havaitut geenimerkit kuitenkin lisäävät perimän osuutta nikotiiniriippuvuuden selittäjänä vain vähän. Lisäksi tulokset auttavat ymmärtämään geenien monivaikutteisia ominaisuuksia. Erityisesti nikotiinireseptoreiden genomitiedon kartoittaminen voisi antaa hyödyllistä lisätietoa eri riippuvuuksien hoidon suunnittelussa

Coming to terms with conservation under climate change : Using species distribution models and translocation trials for estimating the need and potential of assisted migration

Global climate change will make the current habitat of many species unfavourable. It can also cause species suitable areas to shift or disappear. Under rapid climate change many species will not be able to adapt or disperse fast enough. Therefore, human-mediated dispersal of species has been proposed as a conservation method for mitigating the negative effects of climate change on biodiversity. In scientific discussions on the method, several different terms and definitions have been used. Such inconsistent use of terminology can lead to misunderstandings and to conflicting studies and evaluations of the method. In this thesis, assisted migration (AM) is suggested as the preferred term for the idea of translocating species threatened by climate change, and a concise definition that distinguishes it from other translocation practices is proposed. Should AM be accepted as a conservation tool, there is a demand for a readily applicable, rapid, and effective way of evaluating the species-specific benefit of AM. This thesis presents a method for estimating the need and potential of AM from predictions of changes in the range of species. The method is applied to several plant species and this thesis thus provides on of the first data-based estimations of the need to apply AM as a conservation strategy under different scenarios of climate change. The results indicate that the need and potential of AM for these species increases substantially with the strength of climate change and the temporal extent of climate change projections. Furthermore, this thesis suggests ways to deal with uncertainties in the process of obtaining range change predictions through species distribution models. Conventional assumptions concerning local adaptation within species, according to which species are treated as a single entity, may lead to erroneous predictions when applying species distribution models. Here, the magnitude of error in conservation guidance that can be introduced through opposing assumptions concerning local adaptation is explored. It is found that the assumption of local adaptation and, therefore, separate modelling of populations can provide different and more precautionary outcomes compared to the assumption of no local adaptation and, hence, modelling the species as a whole. To obtain insight into the presence of intraspecific local adaptation to climatic conditions, a translocation trial of two geographically separated populations of the same plant species was initiated. The preliminary results presented here indicate that one of the studied populations is less adapted to conditions in its home environment while the other population exhibits stronger local adaptation. Knowledge of this kind provided by experimental studies should be reflected in studies using species distribution modelling to reduce uncertainty in predictions and threat estimates based on the models. This thesis concludes that predictive tools such as species distribution models hold great potential in providing rough estimates of future trajectories for conservation of biodiversity and could provide a useful scientific basis for policy decisions. However, more in-depth knowledge, which can be gained through experimental approaches, is needed to detail how individual species and populations may respond to altered conditions in their environment and which conservation method is the most relevant.Den globala klimatförändringen kommer att förändra många arters habitat. Arternas nutida levnadsområden kan bli ofördelaktiga då lämpliga förhållanden förflyttas eller försvinner på grund av klimatförändringen. Många arter kommer inte att kunna flytta i takt med den snabba klimatförändringen. Därför har man föreslagit en ny artsskyddsmetod för att minska klimatförändringens negativa effekter på biodiversiteten: att människan skulle hjälpa arter migrera till nya lämpliga områden. I den vetenskapliga diskussionen angående metoden har flera olika termer och definitioner använts. En dylik inkonsekvent tillämpning av terminologi kan leda till missförstånd samt oförenliga undersökningar och utvärderingar av metoden. I denna avhandling föreslås assisterad migration (AM; eng. assisted migration) som den rekommenderade termen för att beskriva idén om att flytta arter vilka hotas av klimatförändringen. En koncis definition som åtskiljer metoden från närbesläktade begrepp presenteras. Ifall AM skulle accepteras som en artskyddsmetod finns det ett behov av applicerbara och effektiva sätt av utvärdera fördelar av metoden för enskilda arter. Denna avhandling presenterar en metod för av utvärdera behovet och potentialen av AM utgående från förutsägningar angående förändringar i utbredningsområden. Metoden appliceras på flera växtarter och denna avhandling utgör därmed en av de första databaserade bedömningarna av behovet att applicera AM som en artskyddsmetod under olika scenarier av klimatförändring. För de undersökta arterna påvisar resultaten att behovet och potentialen av AM ökar märkbart med en förstärkning och förlängning av klimatförändringen. Vidare föreslår denna avhandling olika sätt att behandla osäkerheter i processen för att erhålla förutsägningar med hjälp av utbredningsmodeller. Konventionella antaganden angående anpassning inom arten, enligt vilken man behandlar arten som en enhetlig helhet, kan leda till felaktiga slutsatser eftersom populationer inom arten kan vara anpassade till lokala förhållanden. I avhandlingen utforskas omfattningen av felbedömningar inom artskydd som kan introduceras via motsatta antaganden angående lokal anpassning. Resultaten indikerar att fristående modeller av populationer enligt antagandet att populationer är anpassade till lokala förhållanden kan leda till annorlunda och mer aktsamma bedömningar av framtida utbredningsområden jämfört med den konventionella metoden att behandla arten som en helhet. För att belysa förekomsten av anpassning till klimatiska förhållanden inom en art anlades ett transplantationsförsök var två geografiskt separerade populationer av samma art odlades i olika klimatförhållanden. De preliminära resultaten som presenteras här påvisar att en av de undersökta populationerna är relativt svagt anpassad till sina hemförhållanden medan den andra populationen uppvisar starkare lokal anpassning. Dylik information, vilken kan uppnås via experiment, borde återspeglas i studier var utbredningsmodeller används för att förminska osäkerhet i förutsägelserna och på dem baserade hotbedömningar. I denna avhandling dras slutsatsen att metoder för att åstadkomma förutsägningar, så som utbredningsmodeller, har hög potential för att ge grova estimat angående möjliga framtida utkomster för biodiversitetsskydd och kan utgöra en användbar vetenskaplig bas för beslutsfattandet. Mer djupgående information, som kan uppnås via experimentella tillvägagångssätt, behövs ändå för att specificera hur individuella arter och populationer kan komma att reagera på miljöförändringar och vilken artskyddsmetod som då är mest relevant

Effect of different fixatives and preservatives on phytoplankton counts

Erilaisten säilöntäaineiden vaikutus kasviplanktonin laskentatuloksii

Test av en bioklimatisk vegetationszonering på basis av en botanisk trädgårds samling

Vegetation maps and bioclimatic zone classifications communicate the vegetation of an area and are used to explain how the environment regulates the occurrence of plants on large scales. Many practises and methods for dividing the world's vegetation into smaller entities have been presented. Climatic parameters, floristic characteristics, or edaphic features have been relied upon as decisive factors, and plant species have been used as indicators for vegetation types or zones. Systems depicting vegetation patterns that mainly reflect climatic variation are termed 'bioclimatic' vegetation maps. Based on these it has been judged logical to deduce that plants moved between corresponding bioclimatic areas should thrive in the target location, whereas plants moved from a different zone should languish. This principle is routinely applied in forestry and horticulture but actual tests of the validity of bioclimatic maps in this sense seem scanty. In this study I tested the Finnish bioclimatic vegetation zone system (BZS). Relying on the plant collection of Helsinki University Botanic Garden's Kumpula collection, which according to the BZS is situated at the northern limit of the hemiboreal zone, I aimed to test how the plants' survival depends on their provenance. My expectation was that plants from the hemiboreal or southern boreal zones should do best in Kumpula, whereas plants from more southern and more northern zones should show progressively lower survival probabilities. I estimated probability of survival using collection database information of plant accessions of known wild origin grown in Kumpula since the mid 1990s, and logistic regression models. The total number of accessions I included in the analyses was 494. Because of problems with some accessions I chose to separately analyse a subset of the complete data, which included 379 accessions. I also analysed different growth forms separately in order to identify differences in probability of survival due to different life strategies. In most analyses accessions of temperate and hemiarctic origin showed lower survival probability than those originating from any of the boreal subzones, which among them exhibited rather evenly high probabilities. Exceptionally mild and wet winters during the study period may have killed off hemiarctic plants. Some winters may have been too harsh for temperate accessions. Trees behaved differently: they showed an almost steadily increasing survival probability from temperate to northern boreal origins. Various factors that could not be controlled for may have affected the results, some of which were difficult to interpret. This was the case in particular with herbs, for which the reliability of the analysis suffered because of difficulties in managing their curatorial data. In all, the results gave some support to the BZS, and especially its hierarchical zonation. However, I question the validity of the formulation of the hypothesis I tested since it may not be entirely justified by the BZS, which was designed for intercontinental comparison of vegetation zones, but not specifically for transcontinental provenance trials. I conclude that botanic gardens should pay due attention to information management and curational practices to ensure the widest possible applicability of their plant collections.Vegetationskartor och bioklimatiska zonklassificeringar beskriver ett områdes vegetation och används för att förklara hur omgivningen i stort reglerar växters utbredning. Många metoder för att indela världens vegetation i mindre enheter har presenterats. Klimatiska parametrar, floristiska särdrag eller edafiska faktorer har legat som grund för indelningen. Växtarter har också använts som indikatorer för olika vegetationstyper eller zoner. System som främst presenterar vegetationsmönster som en följd av klimatisk variation kallas ofta för ‘ bioklimatiska’ vegetationskartor. På basis av dessa har det ansetts logiskt att anta att växter flyttade emellan motsvarande bioklimatiska områden frodas i målområdet, medan växter flyttade från ett annorlunda område lider. Denna princip brukas rutinmässigt inom skogsbruk och hortikultur även om egentliga test av dylika bioklimatiska kartors giltighet verkar vara få. I denna studie testade jag det finländska bioklimatiska vegetationszonsystemet (BZS). Jag använde Helsingfors universitets botaniska trädgårds växtsamling i Gumtäkt som enligt BZS ligger vid den nordliga gränsen av den hemiboreala zonen. Jag ville testa hur en växts överlevnad påverkas av dess proveniens. Jag förväntade mig att växter härstammande från den hemiboreala eller sydboreala zonen skulle klara sig bäst i Gumtäkt, medan växter från mer sydliga eller nordliga zoner skulle uppvisa progressivt lägre överlevnadssannolikhet. Jag beräknade överlevnadssannolikheten för växtbestånd av känt och vilt ursprung odlade i Gumtäkt sedan medlet av 1990-talet genom att använda mig av information i trädgårdens databas samt logistiska regressionsmodeller. Det totala antalet bestånd inkluderat i analyserna var 494. På grund av problem med vissa växtbestånd valde jag att analysera en del av datat separat, vilket resulterade i en analys på 379 växtbestånd. Jag analyserade också olika växtformer separat för att kunna urskilja skillnader i överlevnadssannolikheten hos växter med olika livsstrategier. I de flesta analyser visade växtbestånd av temperat och hemiarktiskt ursprung en lägre överlevnadssannolikhet än växtbestånd som härstammar från någon av de boreala underzonerna. Växtbestånd härstammande från de boreala underzonerna uppvisade tämligen jämnt hög överlevnadssannolikhet. Exceptionellt milda och våta vintrar under studieperioden kan ha påverkat dödligheten hos de hemiarktiska växterna. Vissa vintrar kan också ha varit alltför hårda för temperata bestånd. Träden betedde sig annorlunda. De uppvisade en nästintill stadigt ökande överlevnadssannolikhet från de temperata till de nordboreala ursprungen. Åtskilliga faktorer som inte kunde kontrolleras kan ha påverkat resultaten, av vilka en del är svåra att tolka. Detta gäller speciellt de örtartade växterna, för vilka analysens pålitlighet led på grund av svårigheter att förvalta deras växtsamlingsdata. Överlag stöder resultaten BZS till en del, speciellt dess hierarkiska zonindelning. Jag ifrågasätter ändå giltigheten av den testade hypotesens formulering eftersom den inte nödvändigtvis är berättigad av BZS, som är utformad för interkontinentala jämförelser av vegetationszoner men inte specifikt för transkontinentala proveniensförsök. Jag drar slutsatsen att botaniska trädgårdar lämpligen borde uppmärksamma informationsförvaltandet och uppdateringspraktiker av dess databaser för att garantera växtsamlingarnas största möjliga tillämplighet för forskning

Närmat i Östra Nyland - utbud och efterfrågan

Närmatsbegreppet har varit ett hett ämne i Finland redan i flera år. Befrämjandet av användningen av närmat har utvecklats på många olika plan på många håll i landet. Eftersom det också finns ett utbud på närproducerade produkter och varor i gamla landskapet Östra Nyland har jag utrett efterfrågan där. Med arbetet vill jag aktivera både producenter och konsumenter till att fundera på den egna konsumtionen och möjligen förbättra den regionala matkulturen. Mat är ett grundbehov och det vi äter påverkar vår hälsa och vårt välmående i hög grad. Dessutom påverkar konsumentens val och beteende produktionen och därmed hela samhället.I arbetet presenteras en marknadsundersökning på hundra konsumenter i Östra Nyland som omfattar frågor gällande närmat och dess förekomst. Utbudet klarlades genom nittiotvå producentförfrågningar med en svarsprocent på 34 %. Också de offentliga mattjänsterna har intervjuats. Arbetet omfattar stormarketarnas och mindre affärers attityd till närmat i varuurvalet. I arbetets slutskede behandlar jag närmatens framtid i Östra Nyland och hur den skall utvecklas. Slutsatsen av mitt arbete är att närmaten borde marknadsföras mera och oftare för att också majoriteten skall föredra mera närmat. Målet är inte att köpa mera mat utan att den mat man köper befrämjar en hållbar utveckling för nejdens samhälle, konsumentens hälsa och miljön i allmänhet. Det som sparar på kort sikt, kan bli en börda på lång sikt. Redan i ett tidigt skede borde matkulturen vara en del av undervisningen, en medveten matfostran borde införas redan hos barn och unga.Lähiruoka on ollut kuuma puheenaihe Suomessa jo monta vuotta. Lähiruoan käyttöä on edistetty monella tavalla eri puolilla maata. Koska vanhassa Itä-Uudenmaan maakunnassa on lähiruokatarjontaa olen ottanut selvää minkälaista kysyntää lähiruualla on. Työlläni haluan aktivoida sekä kuluttajat että tuottajat ajattelemaan omaa kulutustaan ja mahdollisesti parantaa alueellista ruokakulttuuria. Ruoka on perustarve ja se mitä syömme vaikuttaa terveyteemme ja hyvinvointiimme. Kuluttajan valinnat ruoka-asioissa vaikuttavat kokonaistuotantoon ja niin myös koko yhteiskuntaan. Sadalle kuluttajalle Itä-Uudellamaalla tehty markkinatutkimus esitti kysymyksiä lähiruuasta ja sen saatavuudesta. Lähetin 92 tuottajakyselyä ja vastausprosentti on 34 %. Julkisten ruokapalveluiden tuottajia on haastateltu ja heidän kanssaan on pohdittu, miten paikallista elinkeinoa voisi tukea kunnallisesti. Työ tarkastelee myös markettien ja pienten kauppojen asennetta lähiruokaa kohtaan tavaratarjonnassa. Työn loppuosassa käsitellään Itä- Uudenmaan lähiruoan kehitystä ja tulevaisuutta. Selvitykseni lopputuloksena on että lähiruokaa pitäisi markkinoida enemmän ja useammin, jotta useammat saataisiin suosimaan lähriuokaa. Tavoite ei ole ruoan ostamisen lisääminen vaan se että se ruoka jota käytetään on kestävän kehityksen mukaista, suosii terveyttä ja seudun yrittäjyyttä. Jo varhaisessa vaiheessa ruokakulttuurin pitäisi olla osaa sivistystä, ja lapsille ja nuorille tulisi opettaa terveellisiä ruokatottumuksia