Tenojoen kalastusmatkailu Suomessa : Kalastussäädösten vaikutuksia kalastusmatkailuun

Lohenkalastuskulttuurit muuttuivat, kun Tenojoen saavutettavuus parani ja alueelle kehittyi pikkuhiljaa perinteisen paikallisen lohenkalastuksen oheen myös kalastusmatkailuyrittäjyyttä. Vaikka nykyisin saamelaisiin luontaiselinkeinoihin katsotaan liittyväksi myös lohenkalastusmatkailu, se on kiintiöimättömänä aiheuttanut vastakkaisasetelmaa perinteisen lohenpyynnin kanssa. Kalastuskulttuurien ja säädösten muutoksissa kalastusmatkailijoiden iltaöinen lohensoutu siirtyy päivänvaloon ja on jo nähty sekin päivä, kun Tenon veneestä kalastetaan puutarhajakkaroilla istuen. Vanhimmissa kalastussäännöissä ulkopaikkakuntalaisten kalastusta säädeltiin vain yleisellä tasolla samoin säädöksin kuin paikkakuntalaisten vapakalastusta. Säätely perustui Suomen ja Norjan väliseen kalastussopimukseen ja siihen liittyvään kalastussääntöön, jota muutettiin 8–18 vuoden välein. Säädösten ajantasaistaminen oli lähinnä lupahintojen tarkistamista ja epäselvien kalastustermien selkeyttämistä. Onkiminen muuttui uisteluksi ja edelleen vapa- ja viehekalastukseksi. Vuosina 1979 ja 1989 Tenojoen kalastussopimuksissa oli erillinen 7. artikla, joka oikeutti aluehallintoja tekemään monipuolisempaa vuosittaista säätelyä kalastusmatkailijoille. Säätelymahdollisuus oli voimassa vielä kalastuskaudella 2016. Julkaisussa keskitytään tarkastelemaan, miten eri säädökset ovat vaikuttaneet Tenojoen kalastusmatkailun muuntumiseen. Vai ovatko kalastuksen uudet rajoitukset olleet vain korjausliikkeitä, jotka on kohdistettu kalastusvälineiden tuotekehittelyyn tai jo tapahtuneisiin Tenojokivarren elinkeinomuutoksiin ja yleisemmin vapaa-ajankalastusharrastukseen? Erityyppisten ja -hintaisten kalastuslupien myötä vapaampi rantakalastus yleistyi ja lohensoutajien osuus väheni 1980-luvun 70 %:sta nykyiseen 50 %:iin. Edullisten puolisolupien myötä kalastajissa on viime vuosina ollut 10 % naisia (1980-luvulla 2 %). Kalastusaika on pidentynyt kolmesta neljään vuorokauteen, aktiivisimmilla kalastusmatkailijoilla oli yli 30 kalastuspäivää. Kalastajat ovat ikääntymässä. Vuonna 1985 viidennes kalastajista oli yli 50-vuotiaita ja viime vuosina jo 50 %. Voiko Tenon lohenkalastus juurtua jo 4-vuotiaalle ja säilyä 85-vuotiaaksi, kun kalastusmatkailijoiden ikä on em. vaihteluvälillä? Vai liittyykö tenolainen perinne vain matkantekoon? Suomen puolella tilastoitu 32 000 kalastusvuorokautta ilmensi Tenon ajoittaista ruuhkaa, joka pakkautui heinäkuun ensimmäiselle viikolle. Viikkorauhoituksen jälkeinen maanantai-ilta oli kalastetuin viikonpäivä. Vuonna 2002 ko. päivänä Tenojokivarressa kalasti enimmillään 1 300 kalastusmatkailijaa, paikkakuntalaisten lisäksi. Kalastusmatkailijoiden lohensoutua rajoitettiin 1990-luvulla alku-viikosta siitä syystä, että tunnettiin tarvetta tukea paikallista perinnekalastusta, lohiverkkopyyntejä ja lohen soutupalveluyrittäjyyttä. ”Soutupalvelupakko”-säädös siirsi kuitenkin alkuviikon souturuuhkaa myöhemmille kalastuspäiville tai kalastusmatkailijat siirtyivät rantakalastukseen. Vuoden 1979 kalastussopimuksen yhdeksi neuvottelutavoitteeksi mainittiin ”urheilukalastajien kohtuullinen osuus lohenkalastuksesta”. Aluehallintoviranomaiset Suomessa ja Norjassa ovat säädelleet Teno-Inarijoen kalastusmatkailua monin eri tavoin, mutta vuoteen 2016 mennessä ehdottomia, kalastusta tai lohisaalista koskevia kiintiösäädöksiä ei ollut. Uudella kalastussäännöllä on vuodelle 2017 kiintiöity nimenomaan kalastusmatkailijoiden kalastuspainetta - ei lohisaalista, joten säädösten välitöntä vaikutusta ainakin Tenon kalastusmatkailuyrittäjyyteen on odotettavissa. Tenojoen kalas-tusmatkailu on muuttumassa, ainakin yhdyssanan osat vaihtavat paikkaa, alkaa matkailukalastuksen ajanjakso.201

Balancing sampling effort in pitfall trapping of carabid beetles

Samples of carabids were collected from two study areas in southern Finnish coniferous forest using continuous pitfall trapping throughout the breeding season. These were compared with samples from combinations of early and late season sampling periods (5+5, 10+10 or 14+14 days in each combination). The same species were abundart in both the smaller samples from combinations of periods and in the whole season samples. There was considerable variation in the total catch of carabids among the 10-day samples (5+5 days) which mainly reflected fluctuation in catch of the abundant species in the early season. About 42% of the total number of species was caught in every 10-day sample, 52% in every 20-day sample, and 61% and 77% in every 28-day sample. Most species not caught during the shorter trapping periods were scarce in the whole season sample (<10 individuals). We suggest that samples obtained by trapping periods of 20 days or more were similar enough to the whole season sample to be used in several types of ecoiogical studies

Tenojoen vesistöalueen lohisaaliit Suomessa 1973–2016 : Osa II, Sivujokien lohenkalastus

Raportissa käsitellään Tenojoen sivujokien lohikantoihin kohdistuvaa kalastusta ja muutoksia saaliissa. Noin 45 vuoden seuranta-aikana lohenkalastukseen vaikuttivat monet kalastussäädösten ja kalastustapojen muutokset. Luonnonvaraiset lohikannat vaihtelivat melko säännönmukaisesti, mikä heijastui myös saalistilastoissa. Koska saamelaiskulttuuriin ja osittain myös ylälappilaiseen ”kotikuntaetuuteen” on kuulunut lähialueiden kotitarvekalastus ilman kalastuslupia, lohenkalastuksen seuranta mahdollistui kattavammin vasta 1990-luvun lopussa, kun paikalliset osakaskunnat järjestivät luvanmyyntiä omille vesialueilleen. Yksittäisiä saalistietoja Tenojoen sivujoista saatiin 1970-luvulta ja hieman kattavammin 1980-luvulta lähtien Tenojoen vuosittaisten saalishaastattelujen yhteydessä. Sivujokien valtion vesialueiden lohisaalisarviot perustuivat eräkalastajien ja kotitarvekalastajien lunastamiin kalastuslupiin. Pulmankijärven vuotuinen lohisaalis vuosina 1974–1989 oli 350 kiloa. Vuodesta 1990 lähtien järven rannalla asuvat ruokakunnat saivat Tenojoen kalastussäännön ja erityisen valtakirjan myötä kalastaa lohta muiden sivujokialueiden verkkokalastuksesta poiketen. Valtakirjakalastuksen velvoittaman lohisaalisnäytteenoton aikana lohisaalista saatiin keskimäärin 610 kiloa vuodessa. Vetsikkojoessa kalastaneiden paikkakuntalaisten lohisaaliit 1970–1980 -luvuilla olivat alle 100 kiloa, mikä johtuu vähäisistä saalisilmoituksista. 1990-luvulla paikalliskalastajien vuotuinen lohisaalis oli keskimäärin 330 kiloa ja kalastusmatkailijoille arvioitiin keskimäärin 390 kilon lohisaalis. 2000-luvulla Vetsikkojoesta tilastoitiin keskimäärin 780 kiloa lohta, mistä noin 60 % oli paikkakuntalaisten saalista. Utsjoen sivuvesistön suurin lohisaalis, 5 200 kiloa tilastoitiin vuodelta 1974, jolloin jokivarren kirjanpitokalastajilta saatiin kattavat saalistiedot. 1980–1990 -luvuilla keskimääräinen lohisaalis oli 1 300 kiloa ja 2000-luvulla noin 2 000 kiloa. Varhaisimpien tutkimusvuosien lohisaaliit olivat paikallisten verkko- ja vapapyynnistä. Vuodesta 2000 lähtien ulkopaikkakuntalaisten vapakalastus lisääntyi vähitellen ollen 950 kiloa lohta vuonna 2016, mikä oli 45 % Utsjoen vesistön lohisaaliista Lohikantojen luonnolliset vaihtelut näkyivät lähes samanaikaisesti eri sivujokien saaliissa. Erittäin hyviä lohisaaliita tilastoitiin useimmilta sivujokialueilta vuonna 1974 sekä 1990-luvun ja 2000-luvun alussa. Pulmankijärven, Vetsikkojoen ja Utsjoen viimeisin hyvä lohisaalis tilastoitiin vuodelta 2014. Saaliit tiedusteltiin haastattelemalla, postitse tai saalistietoja koostettiin kalastajien toimittamista kalakantanäytteistä. Saalisarvioinnissa käytettiin mahdollisia kalastuslupatietoja ja satunnaisia kalastuksen valvonnalta saatuja pyydyskartoituksia. Tenojoen sivuvesistöalueen lohenkalastustehon selvittämiseksi tehtiin arvioita ruokakuntakohtaisesta yksikkösaaliista vapa- ja verkkopyynnille. Utsjoen sivuvesistöissä kalasti enimmillään kahdeksan erilaista kalastajaryhmää, mistä syystä lohisaaliiden arviointi ilman kalastuslupatietoja ja kalastajien saalisilmoituksia oli erityisen työlästä. Saalisilmoitusvelvollisuus tuli kaikille Tenon vesistöalueen lohenkalastajille vuonna 2017. Lohisaalisraporttia rahoittivat erillishankkeina maa- ja metsätalousministeriö ja Maanmittauslaitos.202

Tenojoen vesistöalueen lohisaaliit Suomessa 1973–2016 : Osa III, Kalastusmatkailijoiden lohenkalastus Teno-Inarijoessa

Raportissa käsitellään kalastusmatkailijoiden tilastoituja lohisaaliita kokonaisuutena tai jaettuna eri jokialueille ja kalastustavoille pitkällä seuranta-ajalla. Vuosina 1972–2016 kalastusmatkailijoiden osuus oli keskimäärin 44 % Suomen puoleisesta lohisaaliista. Erityisesti selvitetään lohisaalisarvioinnissa käytettyjä menetelmiä, koska saalistilastojen luotettavuutta on epäilty. Tenojoen kalastajille tuli vuonna 2017 saalisilmoitusvelvollisuus, joten nyt, saalistilastoinnin murrosvaiheessa on otollinen aika arvioida edeltävien vuosien lohikilojen vertailukelpoisuutta. Henkilötyövoimaa vaatinut kalastustilastointi kehitettiin 2000-luvun alussa käsityöstä konetyöksi (luvanmyynti), kirjauksesta tallenteiksi ja taulukoiksi. Lohenkalastuksen muutokset näkyivät erilaisten lupavuorokausien ja rantakalastuksen lisääntymisenä, vaikka Tenojoen kalastusmatkailijoiden vapakalastuskulttuuriin kuuluu edelleen vahvasti perinteinen lohensoutu herrasmiessääntöineen. Kalastusmatkailijoiden lohisaaliit tiedusteltiin vuosittain 1–2 postikyselyillä. Kyselyt lähetettiin 1 000–2 000 kalastajalle, jotka oli poimittu lupatiedostosta satunnaisotannalla, valiten heidät kuitenkin siten, ettei sama henkilö osunut jokavuotiseen tiedusteluun. Saaliskyselyihin vastattiin aktiivisesti (60–70 %). Lohisaalisarviointi perustui kalastusvuorokausiin ja vuodesta 1996 lähtien huomioitiin erityyppiset luvat ja kalastusaikajakaumat. Tilastoidut lohisaaliit on noin 2–7 % yliarvioitu, koska 1 vuorokauden kalastajat eivät ilmoittaneet saaliittomuuttaan. Vuonna 2008 kalastajia kannustettiin antamaan saalistiedot suoraan Utsjoen luvanmyyntipisteisiin. Välittömällä ilmoitusmenettelyllä pyrittiin tilastoinnin nopeuttamiseen, kattavuuden lisäämiseen ja arvioinnin vähentämiseen. Postitiedusteluissa ilmoitettiin 10–30 % tilastoidusta saaliista ja suorapalautteiden aikana vastaavasti 50 %. Pitkällä seuranta-ajalla kalastusmatkailijoiden lohisaalis oli keskimäärin 23,5 tonnia. Lohisaaliista saatiin 65–70 % soutamalla. Saalislohista 63 % oli alle kolmen kilon ”tittejä”. Suuria, yli 7 kilon lohia oli soutusaaliissa 23 % ja rannalta saaduissa lohissa 4 %. Soutukalastajan yksikkösaalis oli keskimäärin 4,4 kiloa ja rantakalastajan 2,5 kiloa lohta. Vertailukelpoisemmin lohenkalastuksen tehoa kuvaa vuorokausikohtaiset lohisaaliit, jotka olivat soutukalastuksessa 1,1 kiloa ja rantakalastuksessa 0,6 kiloa. Suomen puolella kalastusmatkailijat olivat Teno-Inarijoen suurin yksittäinen kalastajaryhmä. Vuonna 2002 jokivarsilla kalasti 10 560 kalastusmatkailijaa, jotka olivat lunastaneet 37 500 kalastusvuorokautta saaden noin 7 500 lohta, 33 tonnia Pohjois-Atlantilla kasvanutta lohta. Ennätykselliset yksikkösaaliit (5,9 kg/kalastaja ja 1,7 kg/vrk) saatiin kuitenkin edellisen vuoden 55 tonnin saaliista. Tenojoen kalastusmatkailijoiden alueelliseen yksikkösaaliiseen vaikuttivat eniten kalastuspaine (vrk), kalastustavat (soutu/ranta) ja lohikannat. Edellisiin osatekijöihin kytkeytyi myös riittävät kalastuspalvelut (veneet, majoittuminen) sekä jokiosuuden soutusuvannot ja rantakalastusalueet, joihin kalastusmatkailijoilla oli mahdollisuus luoda kokemuksellinen tieto-taito. Koski-Tenon kalastuskohteista saatiin suurimmat yksikkösaaliit. 2010-luvulla yksikkösaaliit pienenivat kaikilla kalastusalueilla. Lohisaalisraporttia rahoittivat erillishankkeina maa- ja metsätalousministeriö ja Maanmittauslaitos.202

Cost-effective genome-wide estimation of allele frequencies from pooled DNA in Atlantic salmon (Salmo salar L.)

Background: New sequencing technologies have tremendously increased the number of known molecular markers (single nucleotide polymorphisms; SNPs) in a variety of species. Concurrently, improvements to genotyping technology have now made it possible to efficiently genotype large numbers of genome-wide distributed SNPs enabling genome wide association studies (GWAS). However, genotyping significant numbers of individuals with large number of SNPs remains prohibitively expensive for many research groups. A possible solution to this problem is to determine allele frequencies from pooled DNA samples, such ‘allelotyping’ has been presented as a cost-effective alternative to individual genotyping and has become popular in human GWAS. In this article we have tested the effectiveness of DNA pooling to obtain accurate allele frequency estimates for Atlantic salmon (Salmo salar L.) populations using an Illumina SNP-chip. Results: In total, 56 Atlantic salmon DNA pools from 14 populations were analyzed on an Atlantic salmon SNP-chip containing probes for 5568 SNP markers, 3928 of which were bi-allelic. We developed an efficient quality control filter which enables exclusion of loci showing high error rate and minor allele frequency (MAF) close to zero. After applying multiple quality control filters we obtained allele frequency estimates for 3631 bi-allelic loci. We observed high concordance (r > 0.99) between allele frequency estimates derived from individual genotyping and DNA pools. Our results also indicate that even relatively small DNA pools (35 individuals) can provide accurate allele frequency estimates for a given sample. Conclusions: Despite of higher level of variation associated with array replicates compared to pool construction, we suggest that both sources of variation should be taken into account. This study demonstrates that DNA pooling allows fast and high-throughput determination of allele frequencies in Atlantic salmon enabling cost-efficient identification of informative markers for discrimination of populations at various geographical scales, as well as identification of loci controlling ecologically and economically important traitsEuropean Union, Kolarctic ENPI CBC project, Academy of Finland, Norwegian Directorate of Nature Management, Norwegian Research Council, Estonian Science Foundatio

Single nucleotide polymorphisms to discriminate different classes of hybrid between wild Atlantic salmon and aquaculture escapees

201