Esiselvitys

Vesi on, vaikkakin uusiutuva, myös niukka resurssi, jonka liikakulutus ja saastuminen vaarantavat taloudellisen kasvun ja ihmisten hyvinvoinnin monin paikoin. Vesi, vesivarat ja veden käyttö liittyvät myös muihin ympäristöhaasteisiin kuten energiankulutukseen, ilmastonmuutokseen, luonnon monimuotoisuuteen ja ympäristön pilaantumiseen ja haitallisten aineiden leviämiseen. Vihreä talous tarkoittaa talousjärjestelmää, jossa ekosysteemin hyvinvointi otetaan huomioon kiinteänä osana järjestelmää. Vihreän talouden tavoitteeksi on nähty luonnonvarojen ja energian kestävä käyttö, mutta myös sosiaaliset kysymykset tulee huomioida. Vesi liittyy vihreään talouteen monin tavoin. Veteen liittyy myös erilaisia oikeudenmukaisuus- ja tasa-arvoisuuskysymyksiä. Vesivarat ja vesibiomassa tarjoavat myös taloudellisen kasvun potentiaalia, kuten bioenergian raaka-ainetta, mutta myös korkeamman jalostusarvon tuotteiden valmistukseen, esimerkiksi lääke- ja kosmetiikkateollisuuden tuotteiksi. Vesialueiden virkistys- ja matkailukäyttö tuottavat merkittävää taloudellista, mutta myös muuta, kuten kulttuurista arvoa. Nämä, ja muut veden tuottamat ja siihen liittyvät ekosysteemipalvelut ovat mittavia. Veteen siis liittyy vihreän talouden näkökulmasta sekä uhkia, mutta toisaalta mahdollisuuksia. Tarkastelun kohteena ovat erityisesti vesivarojen määrän ja laadun riittävyys, vesien käyttömuotojen vuorovaikutus ja taloudellisuus, energiataloudellisuus, lietteiden käsittely ja hyödynnettävyys, vesihuoltolaitosten elinkaaret sekä taloudellisuus. Tällöin korostuvat vesi-energia-ruoka -yhteyden tarkastelu ja veden määrän ja laadun vaatimukset ja kehityskohteet eri käyttömuodoissa. Vihreä talous ja vesi tarjoaa mahdollisuuksia erilaisille toimijoille Suomessa ja kansainvälisesti, mutta siinä on edelleen monia haasteita. Jatkossa vihreän talouden ja veden käytön sekä hallinnan yhteys nousee entistä vahvemmaksi. Tämän selvityksen perusteella erityisesti ekosysteemipalveluiden arvo, ympäristö- ja luonnonvarakustannukset, resurssitehokkuus sekä alueelliset suunnitelmat ja tavoitteet (esim. vesitilinpito) tarvitsevat lisäselvitystä ja jatkotutkimuksia. Tietoisuuden lisääminen on tärkeässä roolissa näiden tavoitteiden saavuttamisessa

Ekosysteemipalveluiden ja luonnon monimuotoisuuden riippuvuus vihreästä infrastruktuurista ja ohjausjärjestelmän muutostarpeet

Vihreä infrastruktuuri on nousussa oleva politiikkakäsite, jonka avulla pyritään vaikuttamaan erityisesti maankäyttöpolitiikan ja ympäristöpolitiikan muotoutumiseen niin, että ehkäistään yhtenäisten luonnonalueiden pirstoutuminen ja turvataan luonnon monimuotoisuus, joka ylläpitää talouden ja yhteiskunnan kannalta tärkeitä ekosysteemipalveluja. Käsitteen keskeiseksi sisällöksi voidaan tiivistää ajatus viher- ja sinirakenteesta suunniteltuna resurssina, joka kykenee tuottamaan monenlaisia hyötyjä ja ekosysteemipalveluja yhtä aikaa moniin eri tarkoituksiin. Tämä raportti tarjoaa tutkimustietoa siitä, mitä vihreän infrastruktuurin käsitteellä tarkoitetaan eri yhteyksissä, miten sitä on käytetty julkisen politiikan edistämisen välineenä, miten vihreän infrastruktuurin tilaa ja kehittymistä voidaan arvioida ja kartoittaa luonnon monimuotoisuuden, kytkeytyneisyyden ja ekosysteemipalveluiden tarjonnan näkökulmasta, sekä mitkä tekijät vaikuttavat sen muotoutumiseen. Lisäksi raportissa esitetään suosituksia nykyisen sääntelyn kehittämiseksi siten, että vihreä infrastruktuuri voidaan säilyttää ja parantaa. Suomessa, toisin kuin eräissä muissa EU:n jäsenvaltioissa, vihreää infrastruktuuria ei ole vielä käsitteenä sisällytetty kansallisiin politiikkakeinoihin. Käytössä on kuitenkin joukko luonnonsuojelua, maankäyttöä ja luonnonvarojen hyödyntämistä säänteleviä keinoja, joilla on merkitystä vihreälle infrastruktuurille. Yhtäältä hyödyntämällä tehokkaammin ja suunnitelmallisemmin näitä olemassa olevia instrumentteja, kuten maankäytön suunnittelua ja luonnonsuojelulain tarjoamia aluesuojelukeinoja, voitaisiin vihreän infrastruktuurin politiikkaa toteuttaa voimassa olevan sääntelyn puitteissa. Tämä edellyttää kuitenkin viranomaisten välisen tiedonvaihdon ja vuorovaikutuksen lisäämistä, tietopohjan vahvistamista ja seurannan kehittämistä. Toisaalta Suomessa ei nykyisellään ole politiikkakeinoja, jotka mahdollistaisivat järjestelmällisen ja kokonaisvaltaisen vihreän infrastruktuurin turvaamisen ja kehittämisen. Vihreän infrastruktuurin ylläpidon, suojelun ja luomisen kannalta olennainen sääntely Suomessa muodostuu laajasta ja hajanaisesta joukosta sektorikohtaisia ohjauskeinoja. Sektorikohtainen lainsäädäntö ja yksittäistapauksellinen päätöksenteko rajoittavat ympäristön muuttamisen sääntelyn vain kyseessä olevan toiminnan tai yksittäisen alueen arviointiin, eikä niiden avulla voida arvioida laajempia vaikutuksia tai strategisesti suunnitella laajempia suojelukokonaisuuksia. Muun muassa Ranskassa, Ruotsissa ja Alankomaissa vihreän infrastruktuurin politiikkaa on lähdetty kehittämään uudenlaisella suunnitteluinstrumentilla. Myös Suomessa olisi tarkoituksenmukaista lähteä kehittämään uudenlaista suunnittelumallia, jonka avulla voitaisiin toteuttaa suunnitelmallista ja kokonaisvaltaista vihreän infrastruktuurin politiikkaa. Raportissa esitellään malli, jonka pohjalta suunnitelmaa voitaisiin lähteä kehittämään. Suunnitelmaa voitaisiin Suomessa kokeilla ensiksi vapaaehtoisuuteen perustuvana yhteistyönä ja vasta sitten arvioida tarvetta lainsäädännöllisten puitteiden luomiselle. Kokeilun tavoitteena olisi löytää Suomen oloihin sopiva malli, joka toimisi pohjana vihreän infrastruktuurin alueelliselle suunnittelulle. Vaikka suunnittelu perustuisi vapaaehtoisuuteen, tarvittaisiin säännösmuutoksia suunnitelmien tehokkaan toteuttamisen varmistamiseksi. Muun muassa maankäyttöä ja luonnonvarojen hyödyntämistä koskeviin erityislakien mukaisiin lupa- ym. päätöksentekoa ohjaaviin säännöksiin tarvittaisiin muutoksia, jotta suunnitelmat tulisivat huomioon otetuiksi päätöksenteossa. Myös rahoitusinstrumentteja tulisi kehittää, sillä nykyiset rahoitusinstrumentit ovat osoittautuneet riittämättömiksi muun muassa ennallistamishankkeiden toteuttamisessa. Nykyistä rahoitusta voitaisiin joko ohjata uudella tavalla, tai voitaisiin luoda uusia rahoitusvälineit

Why do some institutional arrangements succeed? Voluntary protection of forest biodiversity in Southwestern Finland and of the Golden Eagle in Finnish Lapland

Despite global, regional, and national policy efforts, biodiversity is on the decline worldwide. The purpose of this paper is to explore the critically important institutional and social features of those economic instruments that in practice motivate beneficiaries and stakeholders to protect biodiversity. The paper presents two case studies: the natural values trading (NVT) scheme in southwestern Finland and the protection of the golden eagle (Aquila chrysaetos) in Finnish Lapland. NVT builds upon the voluntary actions of landowners, payments for ecosystem services, and a fixed-term period of protection (ten years). The protection of the golden eagle is based on tolerance payments. This paper combines legal studies and institutional economics to abduct the reasons underlying the success of both cases. In both cases, institutional entrepreneurship promoted the confidence of stakeholders and beneficiaries in the schemes and the consequent trust amongst the agents encouraged the actors to modify their behaviour