Palvelut ja etuudet heikossa työmarkkina-asemassa olevien toimijuuden tukena

Heikossa työmarkkina-asemassa olevat ihmiset joutuvat siirtymään säännöllisesti erilaisten palvelujen ja etuuksien välillä. Tässä artikkelissa tarkastelen, mitkä tekijät työ- ja toimintakykyä sekä työllistymistä tukevissa sosiaali-, terveys-, kuntoutus- ja työllisyyspalveluissa ja etuuksissa edistävät sekä mitkä tekijät rajoittavat näiden ihmisten toimijuutta. Tutkimusaineistona ovat vuonna 2019 kerätyt ryhmähaastattelut, joihin osallistui yhteensä 37 henkilöä eri puolilla Suomea. Aineisto on analysoitu teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksen perusteella heikossa työmarkkina-asemassa olevien ihmisten toimijuutta edistävät ja rajoittavat tekijät paikantuivat palvelujen organisoimisen tapoihin, ammattilaisten toimintakäytäntöihin sekä etuusjärjestelmän sääntöihin ja tulkintaan. Palvelujen ja etuuksien kykyä tukea ihmisten toimijuutta voitaisiin vahvistaa muuttamalla toimintakäytäntöjä tarvelähtöisemmiksi, ennustettavammiksi ja läpinäkyvämmiksi sekä järjestämällä etuuksien ja palvelujen kokonaisuus käyttäjien näkökulmasta nykyistä ymmärrettävämmäksi

Yksilön vastuusta kohti toimintakyvyn turvaamista : Vaikeasti työllistettävät työttömät sosiaali- ja työvoimahallinnon toimenpide-ehdotuksissa 1900-luvulla kansainvälisen alaluokka- ja syrjäytymiskeskustelun valossa

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library.Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla.Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler.Tutkielmassa selvitetään vaikeasti työllistettävien työttömien kohtelun taustalla Suomen työvoima- ja sosiaalihallinnossa eri aikoina vallinneita ajattelumalleja sekä niiden muuttumista maan itsenäistymisestä 1900-luvun loppuun. Tutkimuksessa kiinnitetään huomiota sekä ajan mukana tapahtuneeseen muutokseen että työ- ja sosiaalihallinnon toimintastrategioiden eroihin. Koko 1900-luvun kehitystä ei tarkastella, vaan 1900-luku on jaettu kolmeen ajanjaksoon, jolloin suomalaisessa työ- ja sosiaalipolitiikassa on tehty keskeisiä uudistuksia. Valitut ajanjaksot ovat itsenäistymisen jälkeiset ensimmäiset vuodet 1930-luvun alkuun, 1960- ja 1970-luvut sekä 1990-luvun loppuvuodet. Aineistona ovat työ- ja sosiaalihallinnon eri aikoina laaditut komiteanmietinnöt sekä työryhmämuistiot. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu kansainvälisistä alaluokka- ja syrjäytymiskeskusteluista, joista nostettuja yleisiä teemoja käytetään komiteanmietintöjen ja työryhmämuistioiden analyysissa. Lisäksi kuvataan pääpiirteissään työttömyyden ja työttömyyden hoidon kehitys Suomessa kolmella valitulla ajanjaksolla taustan luomiseksi mietintöjen ja muistioiden analyysille. Erityisesti Yhdysvalloissa käydystä alaluokkakeskustelusta sekä Euroopassa käydystä syrjäytymiskeskustelusta on nostettu esiin viisi yleisempää teemaa, jotka yhdistävät monia muuten hyvinkin erityyppisiä puheenvuoroja. Teemat ovat: työttömyyden syiden johtaminen yksilöistä vs. syiden johtaminen rakenteista, työttömän toimeentulon ja elämänehtojen turvaamisen vastuu yksilöllä vs. yhteiskunnalla, toimenpiteissä pääpaino työssä ja aktivoinnissa vs. pääpaino toimeentulossa, yhteiskunnan työttömiin kohdistama kontrolli sekä vaikea työttömyys suhteessa sosiaaliseen kansalaisuuteen. 1900-luvun alkupuolella työkykyisen työttömän katsottiin käytännössä aina olevan vastuussa oman toimeentulonsa hankkimisesta, sillä vaikka yhteiskunta tulikin apuun hädän hetkellä, oli tämä apu työkykyiselle lähes aina vastikkeellista. Työttömyyden hoidon tavoitteena oli pääasiassa tarjota tukea työttömän hengissä säilymisen turvaamiseksi, mutta yksilön tuli käytännössä aina korvata annettu apu. Yhteiskunnalta apua saaviin työttömiin kohdistettiin erityisesti köyhäinhoidossa hyvin suoraa kontrollia, minkä voi katsoa rajoittaneen voimakkaasti avunsaajien perusoikeuksia. 1970-luvulla yhteiskunta pyrki ottamaan lähes täyden vastuun vaikeasti työllistyvien työttömien toimeentulon turvaamisesta, vaikka työhallinnossa vastuu saatettiinkin siirtää väliaikaisesti työttömälle itselleen, jos hänet arvioitiin työhaluttomaksi. Työttömyyden hoidon tavoitteena oli tarjota työttömille kohtuullinen vähimmäistoimeentulo mahdollisimman vähällä yksilön elämään puuttumisella. 1990-luvun lopulla sekä työ- että sosiaalihallinnossa yhteiskunnan tärkeimmäksi tehtäväksi vaikean työttömyyden hoidossa katsottiin pitkäaikaistyöttömien muusta yhteiskunnasta syrjäytymisen ehkäiseminen huolehtimalla heidän toimintakykynsä palauttamisesta ja säilyttämisestä aktivointitoimenpiteiden avulla. Yhteiskunta otti aiempaa suuremman vastuun vaikeasti työllistyvien työttömien toimintakyvyn turvaamisesta, mutta toisaalta yksilöille siirrettiin enemmän vastuuta toimeentulostaan lisäämällä sosiaaliturvan vastikkeellisuutta. Tämä merkitsi kontrollin lisääntymistä ja työttömien valintamahdollisuuksien kaventumista. Työ- ja sosiaalihallinnon yhteiskunnalliset perustehtävät ovat pysyneet suunnilleen samoina koko 1900-luvun, mutta kummankin hallinnonalan sisällä toimintaperiaatteet ovat muuttuneet ajan mukana melko paljon

Oikorata vai mutkatie? : Sosiaalista kuntoutusta ja työelämäpolkuja nuorille : Nuotta-projektin arvioinnin loppuraportti

Nuotta-projekti 1.9.2000 - 31.12.200

Poistaako sosiaalityö huono-osaisuutta?

Toimeentulotuen siirtäminen Kelaan tarjoaa mahdollisuuden panostaa sosiaalityössä vaikuttaviin työkäytäntöihin ja menetelmiin. Julkaisussa tarkastellaan alle 30-vuotiaiden nuorten parissa tehtävän sosiaalityön vaikuttavuutta, esitellään vaikuttavan sosiaalityön työtapa Tuusulan sosiaalisen kuntoutuksen yksikössä ja kuvataan vaikuttavuustiedon perusteella Seinäjoen sosiaalitoimiston Mediapaja-kokeilua. Sosiaalityöllä on keinoja vähentää huono-osaisuutta, jos nuoret asiakkaat otetaan aktiivisina kansalaisina mukaan suunnittelemaan omaa tulevaisuuttaan. Uudenlaisten työmuotojen on pohjauduttava nuorten tarpeiden ja elämäntilanteiden tunnistamiseen ja vaikuttavien työmuotojen seuraamiseen ja arviointiin. Raportissa tuodaan esille, miten sosiaalityötä voidaan kehittää vaikuttavuustiedon avulla ja miten vaikuttavuustietoa voidaan hyödyntää kuntien hyvinvointisuunnittelussa