Luokanopettajat aktiivisia koulupäiviä edistämässä

Tiivistelmä. Tutkimusten mukaan noin kolmannes lapsista ja nuorista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi Suomessa. Liikkuva koulu -ohjelma on jo yli vuosikymmenen ajan pyrkinyt edistämään lasten ja nuorten terveyttä ja hyvinvointia suomalaisissa peruskouluissa erilaisten toimien avulla. Peruskoululaisista 92 prosenttia käy koulua Liikkuvassa koulussa, mikä vastaa noin puolta miljoonaa lasta ja nuorta. Tässä laadullisin menetelmin toteutetussa pro gradu -tutkielmassa selvitetään, miten luokanopettajat kehittäisivät Liikkuva koulu -ohjelmaa toteuttavaa toimintaa alakouluissa, sekä minkälaisia menetelmiä luokanopettajat pitävät toimivina koulupäivän aikaisen liikunnan edistämisessä. Tutkimuksemme on osa Oppimista liikkumalla -kehittämis- ja tutkimushanketta. Tutkimusaineisto kerättiin luokanopettajille suunnatuissa Oulun kaupungin ja Oulun yliopiston yhteistyönä toteuttamissa täydennyskoulutustapahtumissa helmikuun 2019 aikana. Tutkimusaineisto kerättiin neljässä eri koulutustapahtumassa luokanopettajien (n=93) pienryhmäkeskusteluja nauhoittamalla. Tutkimusaineisto analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimustulosten mukaan opettajilla on selkeitä ajatuksia siitä, millä osa-alueilla Liikkuva koulu -toimintaa tulisi kehittää alakouluissa. Analysoitavasta aineistosta nousi esiin runsaasti erilaisia kehitysehdotuksia sekä mainintoja muun muassa hankintoihin ja rakentamiseen, käytössä oleviin tiloihin, välituntiliikuntaan, materiaaleihin sekä opetuskeinoihin liittyen. Lisäksi opettajien välinen yhteistyö sekä henkilökunnan asennoituminen yhteiseen toimintaan nähtiin yhtenä yleisimmistä kehityskohteista. Aineiston analyysi osoitti myös sen, että samoihin toimintamuotoihin liittyviä mainintoja tuli esiin myös silloin, kun opettajat keskustelivat toimivista menetelmistä koulupäivän aikaisen liikunnan edistämisestä. Tutkimus osoitti, että alakoulujen Liikkuva koulu -ohjelman tavoitteiden mukainen toiminta edellyttää kouluissa toimintatapojen tarkistamista ja aktiivista uudistamista, joita tukisi opettajille suunnattu täydennyskoulutus

Liikkuva koulu -ohjelma alakoulujen liikunnallisen toimintakulttuurin edistäjänä

Tiivistelmä. Tämän kandidaatin tutkielman tarkoituksena oli selvittää, kuinka Liikkuva koulu -ohjelma toimii liikunnallisen toimintakulttuurin edistäjänä suomalaisissa alakouluissa. Kirjallisuuskatsauksessa tutkitaan Liikkuva koulu -hankkeen käynnistymistä pilottivaiheesta valtakunnalliseksi ohjelmaksi. Tutkielmassa avataan hankkeen kehitysvaiheita, sen laajentumista ohjelmaksi ja aiheeseen liittyvää tärkeää käsitteistöä sekä kuvataan koulun toimintakulttuurin merkitystä Liikkuva koulu -kontekstissa. Lisäksi tutkielmassa kootaan yhteen luokanopettajien kokemuksia ja näkemyksiä pilottivaiheen toteutumisesta heidän kouluissaan. Tutkielma osoittaa, että Liikkuva koulu -hanke on saavuttanut tavoitteensa valtakunnallisesti sen päästessä osaksi hallitusohjelman 2016–2018 kärkihanketta. Vuoden 2018 lopussa 93 % Suomen kunnista oli rekisteröityneitä Liikkuva koulu -kunniksi. Tutkielman perusteella voidaan sanoa, että koulun toimintakulttuurin vaikutus oppilaiden ja henkilökunnan aktiivisuuteen ja kouluviihtyvyyteen on merkittävä. Toimintakulttuurin vaikutus näkyy koko koulupäivän aikana muun muassa oppitunneilla, välitunneilla, koulumatkaliikuntana sekä erilaisena kerhotoimintana. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että luokanopettajien kokemukset Liikkuvan koulun toteutumisesta kouluissaan ovat olleet pääosin positiivisia. Hankkeissa mukana olleiden koulujen hankevastaavien haastatteluista nousi esille useita teemoja, joissa oli koettu onnistumisia. Muun muassa opettajien positiivinen suhtautuminen hankkeeseen sekä myönteisen ilmapiirin lisääntyminen, koulupäivän aikana tapahtuvan liikkumisen mahdollisuuksien lisääminen, koulun toimintakulttuurin muuttuminen, oppilaiden levottomuuden vähentyminen sekä yhteistyön lisääntyminen mainittiin haastatteluissa useaan kertaan. Kehittämisen kohteina haastattelujen perusteella voidaan nähdä koulujen henkilökunnan asenteiden muutokset. Valtaosa opettajista näki toimintakulttuurin muutoksen lisänneen oppilaiden liikkumista ja parantaneen yleistä ilmapiiriä, mutta osa opettajista ei nähnyt vaikutuksia henkilökunnan asenteissa liikkumista kohtaan

A Case Report of Sandhoff Disease

Sandhoff disease is a rare and severe lysosomal storage disorder representing 7% of GM2 gangliosidoses. Bilateral thalamic involvement has been suggested as a diagnostic marker of Sandhoff disease. A case of an 18-month-old infant admitted for psychomotor regression and drug resistant myoclonic epilepsy is presented. Cerebral CT scan showed bilateral and symmetrical thalamic hyperdensity. MRI revealed that the thalamus was hyperintense on T1-weighted images and hypointense on T2-weighted images with a hypersignal T2 of the white matter. Enzymatic assays objectified a deficiency of both hexosaminidases A and B confirming the diagnosis of Sandhoff disease

Ympäristötrauma:vesivoiman muuttaman jokiympäristön vaikutukset koettuun hyvinvointiin

Abstrakti Tarkastelen artikkelissani, miten etenkin äkilliset muutokset elinympäristössä voivat uhata hyvinvointia ja aiheuttaa pitkäkestoista oireilua, jota kutsun ympäristötraumaksi. Ympäristötrauman laukaisee fyysistä ympäristöä muuttava tapahtuma, joka loukkaa henkilökohtaista paikkasuhdetta, ja laajenee herkästi muillekin elämän osa-alueille. Tutkin ympäristötrauman ilmenemistä ja sen piirteitä Kemijoen ja Iijoen varrella keräämäni haastatteluaineiston avulla. Haastattelemani ihmiset ovat kokeneet vesivoimarakentamisen seurauksena dramaattisia muutoksia fyysisessä, kulttuurisessa ja sosiaalisessa ympäristössään. Tutkin sitä, miten kertojat ovat kokeneet ympäristönsä muutokset, miten niihin on suhtauduttu perheissä ja yhteisöissä sekä sitä, millaisia hyvinvointivaikutuksia ympäristömuutoksilla on koettu olevan. Tutkimus tuo uutta tietoa ympäristön merkityksestä ihmisen elämään ja kokemuksiin. Haastatellut pitivät jokien muutosta sodan tuhojen kaltaisena. Jokien patoaminen horjutti asukkaiden hyvinvointia aiheuttaen pitkään jatkunutta masennusta, unettomuutta ja ahdistusta. Aineistoni osoittaa, että ympäristötraumaa leimaa katkonaisuus, hiljaisuus ja viive. Se voi siirtyä eteenpäin seuraavalle sukupolvelle ja yhteisön jäsenten välillä sosiaalisesti välitetyssä prosessissa. Rakennetuilla jokialueilla ympäristötrauma on ollut patoutunutta, ja vasta viime vuosina sille on löytynyt tilaa ja ymmärrystä yhteiskunnallisessa keskustelussa

The wise salmon that returned home

Abstract This chapter examines an ethnographic fieldwork conducted in 2009–2010, and in particular interview data, which consists of interviews with 23 salmon fishermen living along and near the Kemijoki and Iijoki rivers in northern Finland. Salmon were the biggest, strongest, and economically most significant fish, even though whitefish were even more plentiful in some locations. Due to the lack of a shared element and other known features of the fish, salmon were considered a mysterious creature, sometimes believed to possess supernatural powers. There is a connection between salmon and traditional beliefs and spirituality, as well as animism, as defined by Tim Ingold. The fact that salmon return annually to their birth river to breed was well known among the people along the rivers. It was considered a deeply human characteristic; fish were perceived to express appreciation for their birthplace. During the last decade, several migrant fish restoration projects have taken place on these rivers

Valtavirta muutoksessa:vesivoima ja paikalliset asukkaat Kemijoella

Abstract The construction of human-controlled watercourses to meet the need for hydroelectric power has substantially changed freshwater ecosystems, as well as the cultural dynamics of local communities along the Kemi River. At the moment there are 21 hydropower plants in the Kemi River basin, and further building is still topical. The construction of hydropower plants gave benefits but it also caused damages to the people living along the Kemi River. It was a deathblow to salmon migration. The alteration of the river has radically changed the water environment, the landscape and the usage of the river environment. The processed conflicts and paid compensations are always connected to economic losses, but the river has also many other aspects and meanings from the viewpoint of a riverman. The planning and building of hydroelectric plants took place at the same time with other significant events in northern Finland. The rise of the forestry industry, the Second World War, post-war reconstruction and structural changes in society framed the electrification of northern rivers. The transformation from an agrarian society to a service and information society happened unusually fast in Finland. It involved every aspect of local people’s lives, as the physical environment, local culture, social relations, means of income and the surrounding society changed in a short period of time. In my research I examine the changes caused by the electrification of the Kemi River in their temporal and spatial context. The focus is on the perspectives of local people and their personal relationships with the environment, but on the other hand also on the power relations within various actor groups. From my interview data I have identified four different adaptation strategies: compliant builders, those in denial, resigned bystanders and opposing resisters. These strategies may be found overlapping in the stories of the interviewees. Local residents have had an opportunity to realign themselves with various available subject positions, as well as decline or remould them. Remoulding takes place in various situations, and local people broadmindedly understand the benefits and disadvantages of hydropower, in spite of their own attitude. The alteration of the Kemi River has been a cultural trauma for the people living along the river, and the ones who experienced the change maintain a constant negotiation with the matter.Tiivistelmä Kemijoen ensimmäinen voimalaitos valmistui vuonna 1949 sodanjälkeisen voimakkaan sähköntarpeen sanelemana. Kemijoen valuma-alueella on nyt yhteensä 21 voimalaitosta, ja jatkorakentaminen on yhä ajankohtainen asia. Vesivoimarakentaminen aiheutti hyötyjen lisäksi myös vahinkoa jokivarren asukkaille. Joen rakentaminen esti vaelluskalojen nousun jokiin ja muutti vesiympäristöä, maisemaa ja joen käyttöä voimakkaasti. Kemijoen kalakorvauskiista lienee tunnetuin rakentamisen aiheuttama konflikti, mutta myös muita ristiriitoja, pettymyksiä ja vahinkoja on paljon. Käsitellyt ristiriidat liittyvät aina taloudellisiin menetyksiin. Joella on sen rannalla asujalle kuitenkin myös muita kuin taloudellisia merkityksiä. Samanaikaisesti voimalaitostöiden kanssa käynnistyi yhteiskunnallinen rakennemuutos, joka tapahtui Suomessa poikkeuksellisen myöhään ja nopeasti. Muutos löi läpi koko elämänalan, kun fyysinen ympäristö, paikalliskulttuuri, sosiaaliset suhteet, toimeentulo ja yhteiskunta muuttuivat lyhyessä ajassa. Vesivoimarakentaminen vauhditti jokivarsien modernisaatiota entisestään, eikä nopea muutos tarjonnut asukkaille yhtä pitkää sopeutumisaikaa kuin muualla. Käsittelen tutkimuksessani vesivoimarakentamisen aiheuttamia muutoksia Kemijoen vesistöalueella. Tarkastelen muutosta paikallisten asukkaiden näkökulmasta sekä sidottuna rakentamisajan historialliseen ja tilalliseen kontekstiin. Tutkimuksen keskiössä on paikallisen asukkaan henkilökohtainen ympäristösuhde mutta toisaalta myös eri toimijaryhmien väliset ja sisäiset valtasuhteet. Jaan aineistosta esille tulleet jokivarren asukkaiden sopeutumisstrategiat neljään kategoriaan: rakentajiin, selänkääntäjiin, alistujiin ja vastustajiin. Tilanteesta riippuen suhtautumistapoja saattoi ilmetä limittäisesti, ja ne saattoivat olla keskenään myös ristiriidassa. Jokivarren asukkailla on ollut mahdollisuus omaksua tai torjua erilaisia tarjolla olleita toimija-asemia tai muokata niitä erilaisiksi. Muokkausta tapahtuu tilanteesta riippuen, ja jokivarren asukkaat ymmärtävät hyvin joen rakentamisen sekä hyvät että huonot puolet, vastustuksesta, puolustamisesta tai vetäytymisestä riippumatta. Joen muutos on ollut paikallisille asukkaille kulttuurinen trauma, ja muutoksen kokeneet ovat sen kanssa jatkuvassa neuvottelusuhteessa

The recognition of war refugees: Lapland, love, and care

Abstract According to Honneth, the mutual recognition essential for individual autonomy and a just society divides into three forms—love in primary relationships, rights in legal relationships, and solidarity in the community of value. Such recognition has three corresponding forms of disrespect—abuse, exclusion, and denigration, all of which can raise struggles for recognition. An analysis of empirical data—in this case, oral-history reports from Finnish evacuees to Sweden during the Lapland War (1944–1945)—within this framework of recognition reveals detailed information about the refugees’ wartime experiences, particularly those that they deemed significant enough to be remembered decades after the event

Vihollinen saa kasvot:neuvostosotavangit suomalaisilla maatiloilla

Tiivistelmä Artikkelissa tarkastellaan suomalaissiviilien ja neuvostoliittolaisten sotavankien välistä kanssakäymistä hiljaisena vastarintana viranomaisia ja heidän sääntöjään vastaan. Jatkosodan aikana suomalaisille maatiloille sijoitettiin pakkotyöhön tuhansia sotavankeja, ja heidän kohtelunsa ja käsittelynsä oli tarkasti ohjeistettua ja rangaistusten uhalla säädeltyä. Vangit ja siviilit eivät saaneet olla tekemisissä toistensa kanssa, vankeja tuli vartioida, pitää vapaa-ajat lukkojen takana ja vihollismaan kansalaisina heitä tuli jatkuvasti varoa. Sota-ajan muistavien haastatteluihin perustuva tutkimuksemme osoittaa, että arki muodostui monessa talossa päinvastaiseksi