”It is storytelling like ‘in the old days’ when I narrate.”: Nostalgia and authenticity in contemporary oral storytelling in Denmark

Muutamien viimeisten vuosikymmenien aikana Tanskassa on herännyt uusi kiinnostus suullista tarinankerrontaa kohtaan. Syntyy vaikutelma, että tarinankerronnalla on yhä linkkinsä menneisyyteen. Tärkeimmät tarinankerrontafestivaalit järjestetään historiallisissa ympäristöissä museoissa, ja nykyajan tarinankertojat viittaavat usein tarinankerrontaperinteen pitkään historiaan puhuessaan tai kirjoittaessaan aiheesta. Tässä artikkelissa kirjoittaja paneutuu ilmiöön, jota ei ole Tanskassa vielä tutkittu, ja analysoi tarinankertojien omia näkemyksiä tarinankerronnasta ja menneisyydestä. Tutkimuksen keskiössä on se, miten tarinankertojat ymmärtävät nostalgian ja autenttisuuden. Tarinankertojilla on menneisyydestä positiivinen kuva. Näille mielikuville he myös perustavat kritiikkinsä nykyaikaa kohtaan. He arvostelevat mediaa ja viihde-elektroniikkaa siitä, että ne passivoivat ihmisiä ja pilaavat heidän kykynsä viettää aikaa muiden kanssa. Elvyttämällä muinaiseksi ja sukupuuttoon kuolleeksi ajattelemansa tradition tarinankertojat pyrkivät luomaan kokemuksia, joita nyky-yhteisössä elävältä ihmiseltä puuttuu. Tarinankertojille menneisyys edustaa ihannoitua vastakohtaa nykyajalle – ja toisaalta sitä lähdettä, josta nykyajan ihmiset voisivat löytää ihanteita omaan elämäänsä, jos he kuuntelisivat tarinankertojia.Muutamien viimeisten vuosikymmenien aikana Tanskassa on herännyt uusi kiinnostus suullista tarinankerrontaa kohtaan. Syntyy vaikutelma, että tarinankerronnalla on yhä linkkinsä menneisyyteen. Tärkeimmät tarinankerrontafestivaalit järjestetään historiallisissa ympäristöissä museoissa, ja nykyajan tarinankertojat viittaavat usein tarinankerrontaperinteen pitkään historiaan puhuessaan tai kirjoittaessaan aiheesta. Tässä artikkelissa kirjoittaja paneutuu ilmiöön, jota ei ole Tanskassa vielä tutkittu, ja analysoi tarinankertojien omia näkemyksiä tarinankerronnasta ja menneisyydestä. Tutkimuksen keskiössä on se, miten tarinankertojat ymmärtävät nostalgian ja autenttisuuden. Tarinankertojilla on menneisyydestä positiivinen kuva. Näille mielikuville he myös perustavat kritiikkinsä nykyaikaa kohtaan. He arvostelevat mediaa ja viihde-elektroniikkaa siitä, että ne passivoivat ihmisiä ja pilaavat heidän kykynsä viettää aikaa muiden kanssa. Elvyttämällä muinaiseksi ja sukupuuttoon kuolleeksi ajattelemansa tradition tarinankertojat pyrkivät luomaan kokemuksia, joita nyky-yhteisössä elävältä ihmiseltä puuttuu. Tarinankertojille menneisyys edustaa ihannoitua vastakohtaa nykyajalle – ja toisaalta sitä lähdettä, josta nykyajan ihmiset voisivat löytää ihanteita omaan elämäänsä, jos he kuuntelisivat tarinankertojia

Hvem var morderen? Helene Strange og ‘den uskrevne histories dom’ om et giftmord i 1755

Folkemindesamleren og forfatteren Helene Strange (1874-1943) skrev flere gange om et giftmord på en præst på Nordfalster i 1755. Hun satte spørgsmålstegn ved højesteretsdommen og hævdede, at en uskyldig pige blev dømt, mens den virkelige morder slap fri. Det var folkets uskrevne dom, som i over hundrede år var blevet fortalt mundtligt videre på egnen, og hun forsøgte – med forskellige midler – at få bragt denne version af historien frem i offentligheden.Folkemindesamleren og forfatteren Helene Strange (1874-1943) skrev flere gange om et giftmord på en præst på Nordfalster i 1755. Hun satte spørgsmålstegn ved højesteretsdommen og hævdede, at en uskyldig pige blev dømt, mens den virkelige morder slap fri. Det var folkets uskrevne dom, som i over hundrede år var blevet fortalt mundtligt videre på egnen, og hun forsøgte – med forskellige midler – at få bragt denne version af historien frem i offentligheden