1,110 research outputs found

    Köyhyyttä Helsingissä : Toimeentulotuen saajat ja käyttö 2008-2010

    Get PDF
    Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää toimeentulotuen käyttöä Helsingissä vuosina 2008–2010: ketkä saivat toimeentulotukea, millaisiin menoihin toimeentulotukea tarvittiin ja kuinka pitkäksi aikaa? Lisäksi tarkasteltiin syksyllä 2008 alkaneen talouskriisin vaikutuksia toimeentulotuen tarpeeseen. Pääasiallisena tutkimusaineistona oli Helsingin kaupungin sosiaaliviraston rekisteritiedoista koostettu TotuHelsinki-aineisto. Tulosten mukaan toimeentulotukeen turvautuivat eniten yksin elävät, ja he olivat tavallisimmin työttömiä tai lomautettuja. Maahanmuuttajat saivat kantaväestöä suhteellisesti useammin toimeentulotukea. Toimeentulotuki oli usealle – myös nuorille – pitkäaikainen tukimuoto. Noin 60 prosenttia toimeentulotuesta maksettiin suoraan asiakkaan tilille käyttökohdetta erittelemättä. Eritellyistä käyttökohteista toimeentulotukea maksettiin eniten asumiskustannuksiin sekä erilaisiin terveydenhuoltomenoihin. Vuoden 2008 syksyllä alkaneen talouskriisin vaikutukset näkyivät toimeentulotukimenoissa ja toimeentulotuen asiakasmäärissä erityisesti vuoden 2009 alkupuoliskolla ja kesäaikana.15,00 euro

    William Niskanen:public choice and policy

    Get PDF
    Abstract. This study seeks to evaluate the work and legacy of William A. Niskanen, a foundational economist of Public Choice literature on bureaucracy and political thinker, as well as to investigate the academic literature on Public Choice Theory. What topics are studied by the literature currently and what future topics could prove fruitful? This is achieved with a literature review of Niskanen’s work and of related literature. The study finds that Niskanen’s original model of budget maximizing bureaucrat was altered in favour of discretionary budget maximization. Niskanen himself accepted this change in his later articles. Empirical research also shows that Niskanen’s model tends to be overly pessimistic about the outcomes of bureaucratic supply. Some empirical studies question the validity of the model, but others find evidence of the model working in some institutional contexts. Niskanen’s work is still considered to be foundational in public choice theory literature on bureaucracy. In addition, the study finds Niskanen’s studies on voting theory has provided better insight on the political divide in the United States. Later studies on political attitudes have shown that this division has continued to grow but did not evaluate Niskanen’s model’s validity. Niskanen’s career in the government was also considerable. Although he described his role to be a “minor actor”, he did have major role as the acting chair of Council of Economic Advisors in the end of his career. As a public servant he served the administrations of both Democratic and Republican presidents. Although not an academic study, Niskanen’s critique of Reagan’s administration in his book Reaganomics is an insightful look into the functioning of the United States federal government, and the reasons for failures and successes of Reagan’s policies. Niskanen did continue his academic work after the career as a public servant. His articles during his presidency in Cato Institute cover a broad range of subjects from bureaucracy and voting theory to optimal tax models and constitutional law. Niskanen remains highly sited author and his influence can be still seen in public choice literature. After his death Niskanen Center, a think tank named in his honour, further explores similar topics to its namesake. After Niskanen’s presidency, Cato Institute continues to be a major institution in the United States political sphere

    Coerced Mechanical Coarsening of Nanoparticle Assemblies

    Get PDF
    Coarsening is a ubiquitous phenomenon [1-3] that underpins countless processes in nature, including epitaxial growth [1,3,4], the phase separation of alloys, polymers and binary fluids [2], the growth of bubbles in foams5, and pattern formation in biomembranes6. Here we show, in the first real-time experimental study of the evolution of an adsorbed colloidal nanoparticle array, that tapping-mode atomic force microscopy (TM-AFM) can drive the coarsening of Au nanoparticle assemblies on silicon surfaces. Although the growth exponent has a strong dependence on the initial sample morphology, our observations are largely consistent with modified Ostwald ripening processes [7-9]. To date, ripening processes have been exclusively considered to be thermally activated, but we show that nanoparticle assemblies can be mechanically coerced towards equilibrium, representing a new approach to directed coarsening. This strategy enables precise control over the evolution of micro- and nanostructures

    Kaikki tuet yhdeltä luukulta? : Kelan eri etuuksien ja toimeentulotuen eri lajien saamisen päällekkäisyys vuoden 2012 aineiston perusteella

    Get PDF
    Toimeentulotuki on suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän viimesijaisin taloudellinen tuki, joka koostuu perustoimeentulotuesta, täydentävästä toimeentulotuesta, ehkäisevästä toimeentulotuesta ja kuntouttavaan työtoimintaan liittyvästä toimeentulotuesta. Tällä hetkellä kunnat hoitavat kaiken toimeentulotuen toimeenpanon, mutta perustoimeentulotuen myöntäminen siirtyy Kelan tehtäväksi vuoden 2017 alussa. Tässä työpaperissa tarkastellaan Kelan eri etuuksien ja toimeentulotuen eri lajien saamisen päällekkäisyyttä vuonna 2012. Mielenkiinnon kohteena on ensinnäkin se, kuinka monet Kelan etuuksien saajat joutuivat turvautumaan toimeentulotukeen. Tavoitteena on siis saada arvio sille, kuinka suuri osuus Kelan asiakkaista joutui ennen vuotta 2017 asioimaan kahden eri viranomaisen kanssa saadakseen toimeentuloa turvaavat etuudet. Toiseksi tarkastellaan sitä, kuinka monelle toimeentulotuen saajalle maksettiin useita toimeentulotuen lajeja saman vuoden aikana. Erityisesti tarkastellaan sitä, kuinka moni perustoimeentulotuen saaja sai myös jotakin muuta toimeentulotuen lajia. Tämän tarkastelun avulla haetaan arviota sille, kuinka suuri osuus toimeentulotuen saajista joutuu edelleen vuonna 2017 ja sen jälkeen asioimaan kahden eri viranomaisen kanssa. Tutkimusaineistona oli niin kutsuttu SISU-rekisteriaineisto, johon yhdistettiin kuukausitasoisia etuustietoja Kelan etuusrekistereistä. Aineiston koko oli noin 800 000 henkilöä. Kuukausitasoinen tarkastelu osoitti, että noin seitsemän prosenttia Kelan etuuksia saaneista kotitalouksista sai saman kuukauden aikana myös toimeentulotukea vuonna 2012. Kaikista perustoimeentulotukea saaneista kotitalouksista puolestaan noin 42 prosenttia oli sellaisia, jotka olivat saaneet vuoden aikana myös täydentävää ja/tai ehkäisevää toimeentulotukea. On huomattava, että täydentävää ja/tai ehkäisevää toimeentulotukea saaneiden osuus perustoimeentulotuen saajista tulee luultavasti pienentymään vuoden 2017 alusta lukien jo pelkästään siitä syystä, että osa nyt täydentävään toimeentulotukeen oikeuttavista menoeristä siirtyy perustoimeentulotuen piiriin vuoden 2017 alussa

    Alkoholilainsäädäntö ja sen vaikutukset kulutuskäyttäytymiseen Suomessa

    Get PDF
    Tiivistelmä. Tämän kandidaatintutkielman tavoitteena on tutustua Suomen alkoholipolitiikan historiaan, sen seurauksiin, sekä akateemisen kirjallisuuden avulla pohtia kuinka vuoden 2017 alkoholilakiuudistus saattaisi vaikuttaa alkoholin kulutukseen Suomessa. Tutkielma perustelee tarpeellisuuttaan aihepiirin ajankohtaisuudella. Sipilän hallituksen uudistaessa alkoholilakia, keskustelu alkoholilain vaikutuksista kävi vilkkaana. Kuitenkaan akateemiseen kirjallisuuteen ei juurikaan viitattu lehdistön tai yhteiskunnallisten vaikuttajien toimesta. Alkoholiveron nostamista on esitetty yhdeksi Rinteen hallituksen uudistukseksi, joiden tavoitteena on tasapainottaa valtion talous. Tutkimusmenetelmänä käytetään kirjallisuuskatsausta, jolla pyritään tuomaan kattava kuva poliittisista työkaluista, joilla vaikuttaa kulutuskäyttäytymiseen. Lähteenä käytettiin akateemisia lähteitä sekä ei-vertaisarvioitua kirjallisuutta muun muassa alkoholipolitiikan historiasta. Tutkielmassa selvisi eri alkoholituoteryhmien kulutuskäyttäytymisen eroavan muun muassa hintajoustavuudeltaan. Verotus ja saatavuuden rajoittaminen osoittautuvat tehokkaiksi keinoiksi vaikuttaa kulutukseen, joskin näilläkin tavoilla on rajoitteensa, kuten oluen kysynnän hintajousto ja kieltolain menestys osoittavat. Terveysvalistus on osoittautunut tehokkaaksi tupakan kulutuksen vähentämisessä mutta akateeminen kirjallisuus alkoholin osalta ei tue tuloksen yleisteltävyyttä alkoholituotteille. Jatkotutkimukset eri työkalujen vaikutuksesta osana laaja-alaisia alkoholilakiuudistuksia tarvitaan, jotta esimerkiksi verotuksen vaikutus voidaan eritellä muista samaan aikaan aloitetuista toimista. Lisätutkimusta kieltojen ja rajoitusten vaikutuksista kuluttajien näkemyksiin addiktoivien tuotteiden käytöstä tarvitaan, sillä näiden toimien nettovaikutus yhteiskunnalle saattaa olla negatiivinen niiden luoman laittomien markkinoiden vuoksi. Myös riippuvuuden aiheuttaman kulutuskäyttäytymisen lisätutkimusta tarvitaan, jotta käyttäytymisen mallinnusta voitaisiin tehostaa ja toimia riippuvuuden lopettamiseen kohdentaa. On tärkeä huomata, että riippuvuus voi syntyä eri tavoin esimerkiksi sosiaalisista syistä tai addiktoivien kemikaalien vaikutuksesta

    Non-consciously processed physical activity for survival versus consciously deliberated exercise for health

    Get PDF
    Humans evolved to become dependent on physical activity for their survival, but they have not evolved to exercise today. Because survival in modern society is heavily reliant on conscious thinking, most people (54%) have evolved away from physical activity and become occasional exercisers. This transition from non-conscious to conscious processing prevents people from capitalizing on evolution’s wisdom for survival and wellbeing as they consciously deliberate on the utility of health practices to achieve certain outcomes (e.g., weight loss). Unlike in early times, people today have a choice of not engaging in physical activity and yet surviving. As a result, they struggle with the question whether the gains from exercising are greater than losses from not doing it, weighing positive gains and losses against negative gains and losses. Such conscious deliberations, however, can easily be overridden by solving cognitive dissonance (e.g., “exercise is good for my health” vs. “I don’t exercise”) through conscious rationalizations and non-conscious dismissal. Today’s exercise problem can only be solved by individually acquiring the mindset of early times of evolution when the initiation of physical activity was largely a matter of non-conscious thoughts and feelings

    Effect of Dairy Beef Quality Assurance Training on Dairy Worker Knowledge and Welfare-Related Practices

    Get PDF
    A study was conducted to determine whether on-farm dairy beef quality assurance (BQA) training affected dairy worker knowledge of BQA and welfare-related practices. Dairy personnel who participated in the BQA training were administered an exam before and after the training to gauge the amount of knowledge gained. The average exam score was 21.0 points higher after the training, increasing from 54.4 to 75.4. Improvement in dairy worker knowledge suggests that BQA training programs have the potential to positively influence the dairy industry through the education of dairy owners and workers on BQA and welfare-related practices

    Lending an Ear: iPeer2Peer plus Teens Taking Charge online self-management to empower adolescents with arthritis in Ireland: protocol for a pilot randomised controlled trial

    Get PDF
    Introduction Juvenile idiopathic arthritis (JIA) negatively affects adolescents’ everyday activities. To address the need for innovative, effective, convenient, low-cost psychosocial self-management programmes, we developed an Irish version of Canadian Teens Taking Charge (TTC) and integrated it with Skype-based peer support iPeer2Peer (iP2P). Objectives To explore the feasibility and preliminary outcome impact (effectiveness) of an integrated iP2P and Irish TTC, via three-arm (treatment as usual, TTC and iP2P–TTC) pilot randomised controlled trial (RCT); and determine feasibility and sample size for a full RCT. To ensure active involvement of adolescents with JIA via a Young Person Advisory Panel and examine how participants experienced the study. Finally, to see if TTC and iP2P with TTC reduce costs for families. Methods and analysis Recruitment of 60 families will be ongoing until July 2019, via healthcare professionals and support groups. Analysis will consist of single-blinded (outcome assessment), three-arm pilot RCT, using online questionnaires, with assessments at baseline (T1), after intervention (T2) and 3 months post-intervention (T3). The primary outcomes on feasibility with comparisons of TTC and iP2P–TTC on fidelity, acceptability and satisfaction, engagement and degrees of tailoring. The secondary outcomes will be self-management and self-efficacy and a range of health-related quality-of-life factors, pain indicators and costs. Participants from the intervention groups will be invited to share their perspectives on the process in semistructured interviews. Quantitative data will be analysed using SPSS V.21 and the audio-taped and transcribed qualitative data will be analysed using qualitative content analysis. Dissemination Via journal articles, conference presentations, co-delivered by key stakeholders when possible, launch of accessible, effective and sustainable Internet self-management and peer support for Irish adolescents with JIA

    Tunnetaidot ja luonteenvahvuudet alakouluikäisen oppilaan oppimisen tukena

    Get PDF
    Tiivistelmä. Tämän kandidaatin tutkielman tavoitteena on selvittää tunnetaitojen vaikutusta luonteenvahvuuksien tunnistamiseen sekä tunnetaitojen oppimisen ja luonteenvahvuuksien tiedostamisen merkitystä alakoulun oppilaan oppimiselle. Tutkielma on toteutettu tutkijatriangulaationa aiempiin tutkimuksiin pohjautuvana narratiivisena kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Tutkielman näkökulma pohjautuu positiivisen pedagogiikan näkemyksiin muun muassa myönteisten asioiden korostamisesta, hyvinvoinnin lisäämisestä ja luonteenvahvuuksien esille nostamisesta. Positiivinen pedagogiikka pohjautuu positiiviseen psykologiaan, joka on kehittynyt vasta 2000-luvun taitteessa. Tutkielman aihe on hyvin ajankohtainen, sillä nykyinen opetussuunnitelma korostaa tunnetaitoja aiempaa enemmän ja sekä tunnetaidot että luonteenvahvuudet ovat nousseet opetuksen ja kasvatuksen konteksteissa merkityksellisiksi teemoiksi. Tutkielmassa käsitellään oppimista konstruktivistisen oppimiskäsityksen näkökulmasta, joka sisältyy myös Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2014 oppimiskäsitykseen. Tunnetaidot sisältyvät ihmisen kaikkeen toimintaan, ajatteluun ja vuorovaikutukseen, ja ne voidaan jakaa esimerkiksi tunteen tunnistamiseen, sietämiseen, säätelyyn, ilmaisuun, käsittelemiseen ja tunteesta voimaantumiseen. Luonteenvahvuudet ovat jokaisessa ihmisessä luontaisesti. Universaaleja luonteenvahvuuksia on löydetty 24, ja ne voidaan jakaa kuuden hyveen kategoriaan. Luonteenvahvuudet kehittyvät vuorovaikutuksessa toisten kanssa, mutta niitä voidaan kehittää myös tietoisesti. Tunnetaitojen oppiminen ja luonteenvahvuuksien tiedostaminen ovat merkittäviä oppilaan itsetuntemuksen kehittymisessä, vuorovaikutustilanteissa ja ihmisen koko elämänkaaressa. Luonteenvahvuuksien tiedostaminen ja tunnetaitojen oppiminen tukevat sekä yhdessä että erikseen oppilaan oppimista ja hyvinvointia. Tunnetaitojen ja luonteenvahvuuksien harjaannuttamisessa opettajalla ja kasvattajalla on merkittävä rooli tuoda nämä taidot lasten tietoisuuteen sekä myönteisen puheen että toiminnan kautta, toimien myös itse mallina lapsille

    “Se haastava tunne on niinku tosi haastava asia tai se on vaikee käsitellä”:oppilas tunteiden kokijana hänelle haastavissa tilanteissa

    Get PDF
    Tiivistelmä. Tässä tutkimuksessa tavoitteena on tarkastella alakoulun oppilaiden haastavia tunnekokemuksia ja kouluympäristön merkitystä näiden kokemusten yhteydessä. Lisäksi tarkoituksena on tuoda esille oppilaiden käyttämiä tunnetaitoja näissä kokemuksissa. Tutkimus on toteutettu fenomenologis-hermeneuttisena tutkimuksena, jossa keskitytään yksilön kokemusten tarkasteluun ja tulkitsemiseen. Tutkimusaineisto koostuu viiden oppilaan teemahaastatteluista, jotka on toteutettu oululaisessa alakoulussa. Kielellisen ilmaisun tukena haastatteluissa hyödynnettiin MAHTI-tunnekortteja ja oppilaiden ottamia valokuvia. Erityisesti tunnekortit toimivat hyvin oppilaiden tunneilmaisun ja keskustelun tukena. Aineiston analyysi on toteutettu aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksen tulokset jakautuivat kahteen pääteemaan: oppilaita haastavat tunnekokemukset ja kouluympäristön merkitys haastavissa tunnekokemuksissa. Oppilaiden kokemuksista nousi esille monenlaisia haastavia tunteita eri tilanteissa koulupäivän aikana. Tulokset osoittavat, että oppilaat käyttivät erilaisia tunnetaitoja tunnekokemusten yhteydessä. Kouluympäristön merkitys näkyi vertaissuhteissa, opettajan toiminnassa ja koulun toimintakulttuurissa. Nämä osa-alueet sisälsivät sekä oppilasta haastavia että tukevia tekijöitä. Tuloksissa ilmeni haastavien tunteiden tilannesidonnaisuus. Oppilaiden kertomista kokemuksista ilmeni useita erilaisia tunteita, jotka haastoivat oppilasta koulussa. Näissä kokemuksissa korostuivat tunnetaidoista tunteiden tunnistamisen, nimeämisen, ilmaisun ja säätelyn taidot. Haastavissa tunnekokemuksissa ilmeni sekä tunteiden hyväksymistä että välttämistä ja piilottelua. Tuloksissa haasteet vertaissuhteissa sekä empatian taidot nousivat merkitykselliseen rooliin. Tulosten mukaan opettajan tuki tunnetilanteissa sekä luokan ilmapiiri ovat merkityksellisiä. Toimintakulttuurista nousi esille turvallisuuden tunteen kokemusten lisäksi tilanteita, jotka haastoivat oppilasta esimerkiksi koulun käytänteisiin liittyen. Opettajan taidot kohdata oppilaan tunteet ja tukea oppilasta erilaisissa koulupäivän tilanteissa on merkityksellistä. Tutkimuksen valossa voidaan todeta, että opettajan on tärkeää huomioida oppilaan käyttäytymisen taustalla olevien tunteiden ja tarpeiden vaikutus oppilaan toimintaan eri tilanteissa kouluympäristössä. Toisaalta sosiokulttuurisesta näkökulmasta tarkasteltuna on tärkeää huomioida luokan ilmapiirin ja koulun toimintakulttuurin vaikutus oppilaan tunnekokemuksissa
    corecore