Leevi Madetojan varhaisten mieskuorolaulujen julkaisuhistoria : Päälähteen määritteleminen uutta kriittistä editiota varten

Leevi Madetoja (1887–1947) sävelsi oopperoiden ja orkesterimusiikin ohessa miltei 50 säestyksetöntä mieskuorolaulua. Niistä valtaosa syntyi ennen vuotta 1933, jolloin mieskuoro Ylioppilaskunnan Laulajat (YL) julkaisi Madetojan 34 teosta yhtenäisenä kokoelmana. Säveltäjä oli itse mukana toimitustyössä muokaten ja korjaten teoksiaan kokoelmaa varten. Vuoden 1933 julkaisusta tuli myöhempiäkin painoksia ja nuottikokoelmia määrittelevä kokonaisuus, niin että 2000-luvulle asti Madetojan mieskuoromusiikin julkaisut ovat suurelta osin pohjautuneet YL:n kokoamaan niteeseen. Varhaiset, alkuperäisiin käsikirjoituksiin pohjautuvat, painokset unohtuivat ajan myötä. Esimerkiksi vuonna 1989 YL:n julkaistessa täydennetyn Madetoja-nuottikokoelman otti se kirjan rungoksi 1930-luvulla julkaistut 34 kappaletta lähes sellaisenaan. Tämän tutkimuksen saattoi alulle uuden Madetoja-nuottikokoelman tarve edellisen painoksen loputtua. Tulevan kriittisen edition on tarkoitus pohjautua Madetojan mieskuorolaulujen varhaisversioihin, joten päälähteet on etsittävä käsikirjoitusten ja varhaisten painosten joukosta. Pro gradu -tutkielmani pyrkii selvittämään kaikkiaan 39 teoksen julkaisuhistorian ajalta ennen YL:n kokoelmaa – muutama Madetojan nuoruudentöistä jäi kokoelman ulkopuolelle. Teosten sävellys- ja julkaisuhistoriaa tutkimalla arvioidaan käsikirjoitusten ja varhaisten painosten roolia lähdeketjussa. Pro gradu -tutkielmassa esitellään lyhyesti musiikkifilologian historia sekä erilaisia tutkimustraditioita, mihin kuuluvat päälähteen valintaan liittyvät kysymykset sekä käsikirjoitusten luokittelu käyttötarkoituksensa ja toisaalta ulkoasunsa mukaan. Lähteiden välistä sukulaisuutta tutkitaan ennen kaikkea Karl Lachmannin kehittelemän genealogisen menetelmän avulla. Sen ytimessä on yhteisten virheiden tunnistaminen. Pelkistetysti tämä tarkoittaa, että mikäli kahta lähdettä yhdistää samanlainen virhe, niiden voidaan olettaa polveutuvan samasta lähteestä. Toisessa luvussa käsitellään myös filosofisia kysymyksiä, joita aineettoman teoksen ja konkreettisen dokumentin välisen suhteen tutkimiseen on liitetty. Kolmannessa luvussa musiikilliset lähteet jaotellaan julkaisuhistorian perustella, minkä lisäksi nimetään tärkeimmät nuottikokoelmat Madetojan elinajalta ja kuvaillaan lähteiden arviointiin vaikuttavia biografisia lähteitä, kuten kirjeenvaihtoa ja teosluetteloita. YL oli Madetojan uran alkuvaiheessa hänen mieskuoromusiikkinsa aktiivisin kustantaja, ja kuoron suosima nuottipaino Sävel Oy:n näyttää vaikuttaneen suuresti Madetojan nuottien ulkoasuun ja sisältöönkin 1910-luvun alkupuolella. Toinen merkittävä YL:n yhteistyökumppani tuolla vuosikymmenellä on ollut Puromiehen kirjapaino. Oma erityinen roolinsa on ollut myös esitystarkoitukseen valmistetuilla litografioilla, jotka usein ovat teosten ensipainoksia mutta mielestäni jäljennöksinä epätarkkoja. Kaikista teoksista ei käsikirjoitusmateriaalia ole säilynyt, mikä luonnollisesti muuttaa siihen kytköksissä olevan ensipainoksen roolia. Neljäs luku keskittyy analysoimaan käsikirjoitusten ja varhaisten painosten välistä yhteyttä, ja jakaa aineiston kuuteen eri kategoriaan yhteyden vahvuudesta riippuen. Vahvuus määritellään tarkastelemalla, kuinka hyvin käsikirjoituksen nuottikuva vastaa ensipainosten notaatiota. Toinen oleellinen kriteeri on näiden kahden lähteen välinen ajallinen etäisyys. Ratkaisevaa on kuitenkin niin kutsuttujen toimituksellisten merkintöjen läsnäolo. Julkaisussa käytettyyn käsikirjoitukseen on painatusvaiheessa tehty rivin- ja toisinaan sivunvaihtumistakin ennakoivia merkintöjä, jotka identifioituvat tiettyihin julkaisuihin. Lisäksi luvussa eritellään joitakin eroavaisuuksia vuoden 1933 kokoelman ja varhaisten versioiden välillä. Useimmissa tapauksissa luotettavimmaksi lähteeksi arvioin Madetojan omakätisen puhtaaksikirjoituksen. Tämä johtuu lähinnä painatteissa olevista epätarkkuuksista sekä siitä, että säveltäjän osallisuudesta julkaisuprosessiin on valitettavan vähän tietoa

“Miksi miessäveltäjyys olisi naissäveltäjyyttä toisarvoisempaa?”:historian säveltäjänaiset taidemusiikkikulttuurissa musiikkioppilaitosten opettajien näkökulmasta

Tiivistelmä. Tämä pro gradu on tutkimus siitä, mitkä tekijät ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat yhä historian säveltäjänaisten näkymättömyyteen länsimaisessa taidemusiikkikulttuurissa. Tutkin aihetta musiikkioppilaitosten näkökulmasta, jossa klassista musiikkia opetetaan soittaen, laulaen, ja tutustumalla musiikin teoriaan sekä historiaan. Tutkimuskysymyksiä muodostui kolme: 1) kuinka hyvin musiikkioppilaitosten opettajat tuntevat historian säveltäjänaisia, 2) millainen rooli historian säveltäjänaisilla on musiikkioppilaitosten opettajien opetuksessa ja 3) mitkä tekijät vaikuttavat historian säveltäjänaisten asemaan nykyisessä klassisen musiikin opetuksessa? Tutkimus on feministinen musiikintutkimus, jossa teoreettisen viitekehyksen pääteemana on historian säveltäjänainen länsimaisessa taidemusiikkikulttuurissa. Teoriaosuus selvittää sitä, miten naisen sukupuoli on rakentunut länsimaisessa kulttuurissa toiseksi ja normista poikkeavaksi, missä säveltäjänaisen toimijuus on näin ollen ollut rajatumpaa kuin säveltäjämiehen. Taidemusiikkikulttuuri on rakentunut filosofien, kriitikoiden ja historioitsijoiden ajatusten ja kulttuurissa vallinneiden arvojen ja normien kautta. Näiden arvojen ja normien tuotteita ovat muun muassa kaanon sekä autonominen musiikkikäsitys, jotka puolestaan vaikuttavat edelleen vahvasti musiikkikulttuurissamme ja esimerkiksi musiikkioppilaitoksissa. Toteutin tutkimuksen kyselytutkimuksena. Keräsin kyselylomakkeen muodossa musiikkioppilaitosten opettajilta niin määrällistä kuin laadullista dataa. Analysoin aineiston kuvailevan tilastoanalyysin sekä sisällönanalyysin keinoin. Vaikka olen tutkimuksessa hyödyntänyt monimenetelmällisyyttä, on pääpaino ollut laadullisessa tutkimuksessa. Tulokset osoittavat, että musiikkioppilaitosten opettajat tuntevat historian säveltäjänaisia verrattain hyvin, mutta vain neljännes käyttää heidän teoksiaan opetuksessa. Sisällönanalyysistä saadut tulokset kuvasivat historian säveltäjänaisten nykyiseen asemaan vaikuttavia taustatekijöitä opettajien näkökulmasta. Näitä olivat autonominen musiikkikäsitys, näkymätön sukupuoli sekä historian säveltäjänaisia syrjineet rakenteet yhteiskunnassa. Tuloksista voidaan päätellä, että historian säveltäjänaisten unohdettuun ja näkymättömään asemaan on vaikuttanut pitkälti yhteiskunnassa sekä taidemusiikissa vallinneet arvot ja normit. Tällä hetkellä tilanne näyttäisi tulostenkin perusteella muuttuvan tasa-arvoisempaan suuntaan, mutta säveltäjänaisten tiedostamiseen tarvitaan edelleen huomiota. Musiikkikasvattajat ovat avainasemassa muuttamassa nykyisen taidemusiikkikulttuurin kuvaa ja kuulokuvaa monipuolisemmaksi

Taiteen luo helpommin : Lappeenrannan museotoimen saavutettavuuden kehittämissuunnitelma

Käsittelen opinnäytetyössäni museoiden saavutettavuutta ja saavutettavuuden kehittämistä. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää millä keinoin voidaan kehittää Lappeenrannassa sijaitsevien neljän museon saavutettavuutta. Tutkimuksessa oli mukana Etelä-Karjalan taidemuseo, Etelä-Karjalan museo, Ratsuväkimuseo ja Wolkoffin talomuseo. Tutkimukseni pohjalta olen tehnyt saavutettavuuden kehittämissuunnitelman edellä mainituille museoille toimenpide-ehdotuksineen, jota museotoimi tulee toteuttamaan omien resurssien ja aikataulunsa mukaisesti. Tämä museotoimelle tekemäni saavutettavuuden kehittämissuunnitelma oli museon tilaustyö minulta ja se on liitteenä tässä opinnäytetyössä. Opinnäytetyöni toiminnallisen osuuden tein vuoden 2010 - 2011 aikana jolloin vierailin näissä jokaisessa museossa ja tutkin niitä saavutettavuuden eri osa-alueiden kannalta. Lisäksi haastattelin muutamia museon työntekijöitä. Tein saavutettavuuden kehittämissuunnitelman Etelä-Karjalan taidemuseon amanuenssi Mona Taipale tekemän kartoituksen pohjalta sekä oman tutkimukseni kautta. Museoiden saavutettavuuden kehittäminen lisää ihmisten yhdenvertaisuutta. Tutkimuksen keskeisiä käsitteitä ovat saavutettavuus, esteettömyys ja ”Design for all”. Saavutettavuudella tarkoitetaan keinoja, joilla museon tarjoamat palvelut voidaan avata erilaisille käyttäjille. Saavutettava museo antaa mahdollisuuden osallistua ja saada elämyksiä. Saavutettavassa museossa on helppo ja esteetön liikkuminen, näkeminen, kuuleminen ja tiedon hankkiminen. Saavutettava museo palvelee asiakkaitaan vuorovaikutteisesti ottaen erilaiset käyttäjäryhmät huomioon. Tutkimukseni päälähteenä oli ”Kulttuuria kaikille” -palvelusivut, josta löytyvät saavutettavuuden eri osa-alueet sekä saavutettavuuteen liittyvää palvelua. Nämä saavutettavuuteen liittyvät osa-alueet olen esitellyt ja niiden mukaisesti olen kartoittanut tutkimuksessani olevien museoiden saavutettavuuden. Toinen lähteeni oli opetusministeriön tekemä toimenpideohjelma taiteen ja kulttuurin saavutettavuus 2006-2010. Tutkimuksessa kävi ilmi, että saavutettavuutta voidaan kehittää pienilläkin muutoksilla, huolellisella suunnittelulla ja henkilökunnan ystävällisellä ja palvelevalla asenteella. Suuremmat saavutettavuuteen liittyvät muutokset voidaan toteuttaa pitkän tähtäimen talous- ja toimintasuunnitelmissa.This thesis deals accessibility of museum and how to develope museums more accessibility. The aim of this thesis was to find out how to develope accessibility to four museums in Lappeenranta city. These museums were South-Karelia Art Museum, South-Karelia Museum, Cavalry Museum and Wolkoff House Museum. Museums accessibility relates to such concepts as democracy, justice and equality. I used web pages of The Culture for All service to get the information about accessibility. The Culture for All Service promotes cultural services that are inclusive and take diverse audiences into account. They offer information and tools for workers in the cultural field to improve accessibility and knowledge between cultures. In a comperensive audience -focused approach the assess of accessibility includes the pysical enviroment, accessibility of contents through different senses, access to information and practical details, financial accessibility, social and cultural accessibility and ability to influence all this trough decision-making and inclusive attitudes. The results of this studies was that it is possible to develope accessibility of museums. A welcoming and open attitude to diversity is the key to developing better services. An awarenes of diverse audiences is required during all stages of planning, financing and production

Feministinen autobiografinen esitys tanssinäyttämöllä, esimerkkiteoksena Sanna Kekäläisen Puna - Red - Rouge

Tutkielmani tavoitteena on hahmottaa autobiografista materiaalia sisältävän tanssiesityksen poliittista potentiaalia feministisestä näkökulmasta. Tutkimukseni kohteena on suomalaisen nykytanssin kentällä merkittävän uran tehneen Sanna Kekäläisen sooloteos Puna - Red - Rouge (2007). Taiteilijan henkilökohtaisiin kokemuksiin pohjaavan teoksen tulkinnan viitekehyksenä käytän feministisessä teatterintutkimuksessa esiin nostettua feministisen autobiografisen esityksen lajityyppiä. Tutkimukseni lähtökohtana on näkemys siitä, että näyttämöesitykset eivät tapahdu sosiaalisesta, kulttuurisesta ja historiallisesta kontekstistaan irrallaan, vaan viestivät juuri tästä kontekstista käsin. Siten tanssiesityksellä, joka pyrkii kritisoimaan hegemonisia kulttuurisia merkityksiä, voidaan katsoa olevan poliittista potentiaalia. Tutkimusmenetelmänä käytän feminististä tanssianalyysiä. Analysoimalla puheen ja liikkeen merkityksiä Puna - Red - Rouge -esityksessä esitän tulkintani teoksesta feministisenä, poliittisena esityksenä, joka osallistuu tietoisesti ja kriittisesti kulttuuristen merkitysten tuotantoon. Judith Butlerin teoria sukupuolen performatiivisuudesta auttaa minua tarkastelemaan Kekäläisen teoksessaan esittämää kritiikkiä sukupuolen esittämisestä. Esityksen tärkeimmäksi teemaksi nousee analyysissäni yksityisen jakaminen ja poliittisten merkitysten osoittaminen henkilökohtaisesta kokemuksesta. Tämän teoksessa keskeisen teeman tavoittamisessa puheella on tärkeä rooli. Koska kommunikoivan puheen käyttötavoista tanssinäyttämöllä on kirjoitettu hyvin vähän suomenkielisessä tanssintutkimuksessa, tuo tutkimukseni yhden uuden näkökulman vähän tutkitun aiheen tarkastelemiseen. Sanna Kekäläisen tanssitaiteelle puhe on ollut leimallista jo hänen uransa alkuvaiheista, mikä käy ilmi taiteilijan uraa ja hänen taiteensa ominaispiirteitä kuvailevasta työni kolmannesta luvusta. Tutkimukseni lopuksi esittelen analyysini päätelmät, joiden mukaan Puna - Red - Rougea voidaan hyvin perustellusti pitää feministisenä, poliittisena esityksenä. Teos suuntaa katseen pois henkilöhistoriasta kohti identiteetin sosiaalisen rakentumisen problematisointia sekä yhteiskunnan esittämiä vaatimuksia subjektin esittämiselle. Kun teoksen sisältämän henkilökohtaisiin kokemuksiin pohjaavan materiaalin poliittiset merkitykset tuodaan esiin, voivat aluksi yksityisinä näyttäytyneet teemat laajentua henkilökohtaisen piiristä yhteiskunnalliseen ja poliittiseen diskurssiin. Feministisen autobiografisen esityksen lajityypistä käsin tulkittuna Puna - Red - Rouge näyttäytyy esityksenä, jolla on poliittista potentiaalia osallistua kulttuuristen merkitysten tuotantoon vaihtoehtoisella tavalla

Katoamisia : Temporaalisuuden ulottuvuuksia ja orfisia ilmentymiä Cy Twomblyn kuvataiteessa

Tutkielmassa nostan esiin amerikkalaisen taiteilija Cy Twomblyn (1928–2011) kuvataiteellisessa tuotannossa esiintyviä ilmiöitä, joita voisi luonnehtia ”katoamisiksi”. Ajatus katoamisesta toimii tutkielmassani yläkäsitteenä yhtäältä kuvan ja sen kannattelemien ilmiöiden verhottuna läsnäolona, toisaalta kuvan ja kokijan suoraviivaisen yhteyden hetkellisenä taukoamisena. Tutkielma esittää tulkintoja kysymykseen siitä, millä tavoin Twomblyn kuvataide herättää kokijassa tuntemuksia kohteen hetkellisesti katoavasta luonteesta. Hetkellisyys tarkentuu edelleen temporaalisuuden käsitteeseen, jossa oleelliseksi nousevat niin kuvatilan kerroksellisuus kuin jälkien rytminen liike ja siinä tapahtuvat keskeytyksetkin. Tulen siten huomioimaan, kuinka tunne verhotusta läsnäolosta rakentuu, missä se ilmenee ja millainen arvo sillä on kuvien vastaanottamisessa. Otan käsittelyyn kuvapinnan materiaalisuuden suhteessa aineettomaan – toisin sanoen, huomion näistä katoamisista kehkeytyvän poissaolon tähdellisyyden. Twomblyn tuotanto on erittäin psykologista ja täten kokijalleen haastavaa. Kuvat vihjailevat ja ehdottavat, mutta vain hämmentääkseen – yksiselitteiseltä vaikuttava viittaus on ainoastaan johtolanka johonkin moniulotteiseen. Twombly tulkitsi antiikin perintöä hyvin enigmaattisella tavalla, omaa aikaansa unohtamatta. Aiheeni myötä olen rajannut aineistoni pääasiallisen analyysin kohteeksi vuosien 1968–1979 välillä syntyneet, Orfeuksen mytologiaa sivuavat teokset. Myytin ympärille punoutuu ajatuksia katoamisesta ja näkemällä todentamisesta, jotka kulminoituvat tutkielman keskeisissä teemoissa. Siten ajatus orfisuudesta viittaa tässä tutkielmassa sekä maalauksissa esiintyvään Orfeus-aiheeseen että ilmiöön, jossa jokin ei näyttäydy suoraan katseelle. Erityiseen tarkasteluun nousevat Veil of Orpheus (1968) ja Orpheus (1979). Toissijaisena aineistonani toimii Rainer Maria Rilken (1875–1926) runokirja Sonetit Orfeukselle (Die Sonette an Orpheus) (1923), jonka tehtävä on tukea tulkintaani nimenomaista myyttiä käsittelevissä taideteoksissa. Hyödynnän havainnoinnin kautta tapahtuvia päätelmiä esittämistäni asetelmista ja niiden keskinäisestä dynamiikasta. Tutkielma osoittaa, että Twomblyn teokset kantavat pääpiirteittäin kahdenlaista katoamista. Yhtäältä katoaminen tapahtuu merkitysten poissaolona tai niiden välittymisen hetkellisenä taukoamisena, toisaalta kuvan materiaalisuuden huokoisuutena ja sen väleihin katoavana eetterinä. Tutkielma tähdentää Twomblyn kerroksellisen kuvatilan muiston ja myytin paikkana. Aiheen yhteydessä tähdelliseksi nousevat taidehistorioitsija Georges Didi-Hubermanin kuvan syvää luonnetta tulkitsevat lähestymistavat. Myytin kätkeminen muokkaa silmälle näyttäytyvän poissaolevuuden läsnäoloksi abstraktion kautta. Tutkielma vahvistaa, ettei temporaalisuuden käsite kiinnity ainoastaan ajallisiin instansseihin, vaan liikehdintään eri olomuotojen välillä. Abstrahoituneisuudessaan taiteilijan tuotanto esiintyy hetkellisenä, jolloin mikään ei ole vakiintunutta vaan jatkuvassa liikkeessä. Toisinaan materiaalisuudeltaan häilyvien kuvien temporaalisuus laajenee hetkellisyyden yli

Ulkomaisen kirjallisuuden tuonti Suomeen 1800-luvun alkupuolella : Waseniuksen kirjakaupan kansainväliset yhteydet 1823-1836

Opinnäytetyöni tarkastelee eurooppalaisen kulttuurin kannalta keskeistä kommunikaatiovälinettä, painettua kirjaa, ja sen kansainvälistä luonnetta ja liikkumista. Teemaan perehdytään helsinkiläisen Gustaf Otto Waseniuksen (1789-1852) kirjakaupan toiminnan avulla keskittyen tarkastelemaan ulkomaisen kirjallisuuden tuomista Suomeen 1800-luvun alkupuolella. Tutkielma käsittelee ensisijaisesti itse kauppiastoimintaa: mitä kirjakauppayhteyksiä Waseniuksella oli sekä miten ja keiden ehdoilla ne toimivat. Näiden kysymysten ohessa pohdin myös itse kirjojen välityksellä tapahtunutta tiedonvälitystä. Työn tavoitteena on paljastaa, minkälaisia suomalaisten kirjakauppiaiden ja lukijoiden kirjallisuudenhankinnan sekä lukemisen kontekstit ja resurssit olivat 1800-luvun alkupuolella. Tutkielman lähteinä on käytetty Waseniuksen kirjakaupan kirjeitä ja kuitteja sekä sensuuriviranomaisten arkistoja. Tutkielmani jakautuu kolmeen osaan. Ensiksi paneudun Waseniuksen kauppaverkoston syntyyn ja sen esittelyyn: Waseniuksen kansainväliset yhteydet keskittyivät kolmelle kulttuurialueelle. Ruotsista hän sai kirjoja kaikilta merkittäviltä kustantajilta, kauppiailta sekä itsenäisesti toimivilta kirjailijoilta. Saksankielisen kulttuurin tarjontaa Wasenius pystyi hankkimaan Leipzigin kansainvälisten kirjakauppiaiden avulla. Ranskalaisen kirjallisuuden osalta Wasenius omasi toimivat yhteydet Pariisin kirjakauppiaisiin. Sen sijaan Brittein saaret jäivät vielä Waseniuksen kontaktiverkoston ulkopuolelle, samoin myös Pietarin huomattava kulttuurikeskus. Tämän jälkeen keskityn yhteyksien toimintaan. Wasenius solmi kauppakumppaniensa kanssa yleiseurooppalaisen komissionääri-sopimuksen, jonka valtuuttamana hän sai myydä kunkin ulkomaisen kauppiaan tuotteita liikkeessään. Ensiksi tarkastelen kauppiaiden välisten etäisyyksien ylittämistä. Aikakauden kuljetustavat huomioonottaen suuret etäisyydet eivät Waseniuksen kirjojen hankintaa juuri haitanneet, vaan suurkauppiaana hän pystyi käyttämään aikansa parhaat resurssit lähetystensä kuljettamiseen. Toiseksi pohdin aikakauden kauppiastoimintojen ja kulttuuripiirteiden vaikutusta kirjakauppaan. Waseniuksen toiminta kirjakauppiaana perustui taloudellisen voiton tavoittelulle, mikä tarkoitti mm. sitä, että lähetysten sisältö määrättiin etukäteen hyvin tarkasti. Ennen Suomeen saapumistaan kirjoilla piti olla varma ostaja, minkä Wasenius useimmiten varmisti ennakkotilausluetteloin ja etumaksuin. Kolmanneksi esiin nousevat 1800-luvun alun poliittiset tapahtumat, jotka osaltaan, kauppiaan silmiin kaikkein näkyvimmin, vaikuttivat kirjojen tuontiin. Sensuurin piti periaatteessa estää useiden satojen vaarallisena pidetyn kirjan levittäminen ja lukeminen Suomessa, mutta Wasenius ei suinkaan lopettanut kiellettyjen kirjojen tuontia, vaan salakuljetti sensuroitavia teoksia jatkuvasti liikkeeseensä myytäväksi. Suomalaiset viranomaiset hyväksyivät usein tämänkaltaisen toiminnan, joten venäläistä sensuuriasetusta tai hallintoa ei juuri kunnioitettu. Vertailu eurooppalaiseen kirjakauppatoimintaan osoittaa Waseniuksen omanneen erittäin hyvät kansainväliset suhteet. Tämä kuitenkin johtui niin kirjakauppatoiminnan keskittymisestä harvojen kauppiaiden käsiin kuin myös oman kustannustoiminnan vähyydestä. Tiedonvälityksen kehityksen ja kulttuurihistorian kannalta Waseniuksen kansainvälinen toiminta osoittautuu noudattelevan vielä vanhan eliittikulttuurin muotoja, mutta kirjakauppainstituution kehittyminen aivan uudenlaiseen kukoistukseen valmisteli jo kansallisen kulttuurin nousemista lähivuosikymmeninä

Uupumaton uurastus : Tarkastelu Ilmari Krohnin elämänvaiheista ja sävellystuotannosta kevääseen 1905 asti

Ilmari Krohn (1867 - 1960) teki monipuolisen elämäntyön säveltäjänä, urkurina ja musiikkitieteen ylimääräisenä professorina. Hän sävelsi mm. oratoriot Ikiaartehet ja Voittajat, oopperan Tuhotulva, Johannes-passion, musiikinhistorian ainoan kaikki 150 psalmia sisältävän Psalttarin, orkesteriteoksia, kantaatteja, rukoushetkiä ja kymmeniä pienempiä vokaali- ja instrumentaalisävellyksiä. Olen muusikkona mieltynyt Krohnin laajaan sävellystuotantoon, jota esitetään valitettavan vähän. Tästä syystä olen halunnut selvittää, 1) mitä ja millaisia teoksia hän sävelsi, 2) millaisen elämän hän eli, ja 3) millaisia yhteyksiä hänen elämällään ja tuotannollaan on. Jill Leporen määritelmän mukaan tutkielma on biografinen: pyrin rakentamaan Krohnin elämästä eheän kokonaiskuvan hänen historiallisen merkittävyytensä vuoksi. Historiantutkimus pyrkii etenkin lähteitä vertailemalla hahmottamaan tapahtumia ja ilmiöitä yhteydessä sekä samanaikaiseen ympäristöön että ajan myötä tapahtuneeseen kehitykseen. Lähdekritiikki muodostaa siinä käytetyn menetelmän, jolla kunkin lähteen suhdetta menneisyyteen selvitetään. Tällöin arvioidaan lähteen syntyolosuhteita, alkuperäisiä funktioita, laatijan ominaisuuksia ja pyrkimyksiä sekä lähteen ajallista välimatkaa sen kuvaamiin tapahtumiin. Lisäksi on pohdittava sen tarjoamaa informaatiota kysymyksenasettelun kannalta. Suurin osa tutkielman valmistelusta on ollut arkistotyötä Kansalliskirjastossa, Kansallisarkistossa, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkistossa sekä muissa arkistoissa Suomessa, Saksassa ja Ranskassa. Työn aikana olen perehtynyt hyvin laajaan aikalaisaineistoon: Krohnin kirjeisiin, julkaisuihin, sävellyskäsikirjoituksiin, asiakirjoihin ja muihin papereihin sekä häntä ja hänen sävellyksiään koskeviin lehtiarvosteluihin ja -uutisiin. Krohnin elämän tarkastelu on johdattanut minut yhä uusien lähteiden äärelle, ja toisaalta lähteiden myötä olen voinut ymmärtää hänen elämäänsä paremmin. Tutkielma päättyy kevääseen 1905, jolloin Krohn jäi leskeksi ja alkoi seurustella Hilja Haahden kanssa. Heidän 55-vuotinen taiteellinen yhteistyönsä vaatisi oman tutkimuksensa. Julius Krohnin nuorin poika Ilmari Krohn sai lapsuudenkodistaan kansallisen, kansainvälisen ja uskonnollisen peruseetoksen. Hänen monipuolisen lahjakkuutensa vahvimmaksi linjaksi osoittautui musiikki. Krohn sai pianonsoitonopettajikseen Suomen parhaita voimia ja aloitti säveltämisen noin 12-vuotiaana. Opiskeltuaan vuoden yliopistossa Krohn teki ensimmäisen kansansävelmien keruumatkansa 1886. Tämän jälkeen hän vietti neljä vuotta Leipzigin konservatoriossa opiskellen pianon- ja urkujensoittoa sekä sävellystä, josta tuli hänen tärkein oppiaineensa käsikivun vuoksi. Julius Krohnin kuoltua 1888 hänen tärkeimmäksi neuvonantajakseen tuli Kaarle-veli. Saksalaisen romantiikan tyylisessä varhaistuotannossa esiin nousevat ensin pianoteokset ja yksinlaulut, sitten kuoro- ja kamarimusiikki ja lopuksi orkesteriteokset. Kansanlaulusovituksia hän teki koko elämänsä ajan. Helsinkiin palattuaan Krohn sävelsi etenkin orkesterimusiikkia, piti sävellyskonsertteja ja toimi sivistystyössä. Vuonna 1891 hän pyrki Johanneksenkirkon urkuriksi mutta hävisi vaalin Oskar Merikannolle. Säveltäjänä hän taas jäi Jean Sibeliuksen varjoon. Vuonna 1893 Krohn liittyi katolis-apostoliseen kirkkoon, jonka piirissä hän tutustui puolisoonsa Emilie von Dittmanniin. Kihlausaikana sävelletty Lieder eines Wanderburschen on Suomen ensimmäisiä laulusarjoja. Krohn löysi työpaikan Tampereen Aleksanterin kirkosta, jonka urkurinvaalin hän voitti 1893 ylivoimaisesti. Yliopistosta hän valmistui 1894 pääaineenaan estetiikka. Ensimmäisinä Tampereen-vuosinaan Krohnista tuli paikkakunnan keskeinen muusikko ja erittäin aktiivinen sivistystoimija. Tärkein teos näiltä vuosilta on kantaatti Vankeus ja Vapautus. Yliopiston musiikinopettajan virkaa Krohn haki tuloksetta 1896. Hän teki kansansävelmien keruumatkoja eri puolille Suomea ja opintomatkan Saksaan. 1899 hän puolusti hengellisiä kansansävelmiä käsittelevää Suomen ensimmäistä musiikkitieteen alan väitöskirjaa. Matka Tanskaan, Saksaan ja Pariisin musiikinhistorialliseen kongressiin kesällä 1900 vaikutti Krohnin toimintaan virsikirjan uudistustyössä. Tällöin hän myös käsitti tieteenalansa monipuolisuuden ja omaksui uuden identiteetin musiikkitieteilijänä. Syksyllä hän alkoi työn musiikin historian ja teorian dosenttina. Hänen moninaisen tutkimus- ja opetustyönsä keskeinen alue oli estetiikan ja musiikinteorian suhde. Vuoden 1900 matkalla Krohn kiinnostui antiikin Kreikan runomitoista ja gregoriaanisista melodioista, joihin perehtyminen loi pohjan Laulusävelmiä-kokoelmalle (1904 - 08) ja Musiikin teorian oppijakso -kirjasarjalle (1911 - 37). Niiden vaikutus kuuluu myös Krohnin sävellyksissä kuten Sydämen sointusana -kantaatissa ja Valittuja Psalmeja -kokoelmassa. Sävellyskonsertissa 1902 Krohn otti paikkansa Suomen musiikkielämässä hengellisen musiikin säveltäjänä

Etulehdet visuaalisena mediana

Pyrin tutkimuksessani Etulehdet visuaalisena mediana selvittämään, mitä visuaalisia tehtäviä etulehdillä voi olla. Työ sijoittuu visuaalisen viestinnän tutkimuksen kenttään ja näkökulma on aineistolähtöinen. Aineisto koostuu Suomessa ilmestyneen kaunokirjallisuuden etulehdistä. Jaan aineiston ryhmiin sen mukaan, miten siinä ilmenevät katse, liike ja muutos, tekstin ja kuvan suhde sekä tilallisuus. Tukeudun näissä jaotteluissa useisiin lähteisiin, erityisesti Guther Kressin ja Theo van Leeuwenin, Gustaf Cavalliuksen, Kai Mikkosen, Anja Hatvan ja Irvin Rockin tutkimuksiin. Erittelen jaotteluissa ilmeneviä seikkoja aineistoesimerkkien avulla. Aineistoryhmien tarkastelun perusteella esitän, että etulehdillä on viisi visuaalista tehtävää. Etulehdet voivat koristaa, osoittaa kirjan kuuluvan sarjaan, tarjota informaatiota, kuljettaa tarinaa ja syventää lukijan ja kirjan välistä suhdetta. Perustelen näitä tehtäviä aineistoesimerkkien avulla. Lopuksi pohdin etulehtien mahdollisuuksia ja asemaa teollisessa kirjasuunnitteluss

"Tavallista työtä" : Taiteilijuuden representaatiot Pirjo ja Matti Bergströmiä koskevassa ajanvietelehtikirjoittelussa 1970‒1990-luvuilla

Tutkimuksessa tarkastellaan taiteilijapariskunta Pirjo (1939‒2011) ja Matti Bergströmin (1938‒1994) taiteilijuuden representaatioita heitä koskevassa ajanvietelehtikirjoittelussa 1970–1990-luvuilla. Analyysissa tarkastellaan sitä, kuinka Bergströmit kytkeytyvät lausumissaan eri taidesuuntauksiin, ja minkälaisiin taiteilijatyyppeihin ja -myytteihin he milloinkin identifioituvat. Bergströmien käyttämiä taiteilijuutta koskevia puhetapoja ja merkitysjärjestelmiä jäsennellään ensisijaisesti taiteilijamyyttien ja Vappu Lepistön (1991) taiteilijatyyppiluokittelun avulla. Bergströmien puhetapoja tarkastellaan liittyen taiteen ja taiteilijuuden esteettis-filosofisiin näkemyksiin, taiteilijana työskentelemiseen sekä taiteilijan yhteiskunnalliseen asemaan ja julkisuuteen. Jotta Bergströmien taide- ja taiteilijakäsitykset näyttäytyisivät mahdollisimman laajoina ja intertekstuaalisina merkitysrakennelmina, analyysissa hyödynnetään myös muita taiteilijuutta koskevia tutkimuksia. Lisäksi tutkimus sisältää Bergströmien biografian, joka on koottu muun muassa lehtileikkeitä, artikkeleita, Bergströmien muistikirjoja ja kalentereita sekä Tiina Bergströmin (2015) haastattelua lähteinä käyttämällä. Tutkimusaineisto on kerätty Bergströmejä koskevasta lehtileikekokoelmasta, jota säilytetään Musiikkiarkisto JAPAssa. Tutkimusaineistoon valitut kirjoitukset perustuvat Bergströmien haastatteluihin ja ne on julkaistu ajanvietelehdiksi määriteltävissä julkaisuissa. Lisäksi analyysiin on valittu ainoastaan sellaisia kirjoituksia, joiden sisältö koskee ainakin osittain Bergströmien työskentelyä taiteilijoina tai heidän taide- ja taiteilijakäsityksiään. Analyysissa hyödynnetään diskurssianalyyttisen tutkimusperinteen metodeja. Diskurssianalyysiin ei kuitenkaan suhtauduta tutkimuksessa systemaattisesti etenevänä metodisena mallina, vaan ennemminkin ohjenuorana tutkimusaineistosta nousevien aihepiirien tunnistamiseen ja niiden suhteuttamiseen aiempiin taide- ja taiteilijakäsityksiin. Lisäksi tutkimuksessa huomioidaan Bergströmien merkityksenantojen mediavälitteisyys. Tutkimuskysymysten ja metodologian myötä tutkimus yhdistyy vahvasti kulttuurisen musiikintutkimuksen perinteeseen. Bergströmit kytkeytyvät merkityksenannoissaan romanttisiin, moderneihin ja postmoderneihin taidesuuntauksiin. He käyttävät useita erilaisia diskursseja kuvatessaan taide- ja taiteilijuuskäsityksiään, jolloin Bergströmien lausumissa on viitteitä eri aikoina esiintyneistä taiteilijamyyteistä ja -tyypeistä. Muun muassa tästä johtuen jotkut lehtikirjoituksissa esitetyt käsitykset koostuvat keskenään ristiriitaisista elementeistä. Bergströmit käyttävät romanttisia puhetapoja esimerkiksi taiteilijuuden ulkopuolisuutta ja taloudellista epävarmuutta sekä taiteilijan etiikkaa ja pyyteettömyyttä koskevissa lausumissa. Taiteilijuuden ammattimaisuuden korostamisen sekä kokeellisen taiteen estetiikan arvostamisen osalta Bergströmit kytkeytyvät modernismiin. Taide- ja populaarikulttuurin välimaastoon sijoittuvan tuotantonsa lisäksi Bergströmit identifioituvat postmoderneihin taiteilijatyyppeihin julkisuutta hyödyntämällä sekä aiempia taiteilijakäsityksiä kritisoivia puhetapoja käyttämällä