Palin Tutta

Tahiti

UTUPub

114Tahiti 1/2020 | Puheenvuoro | Palin: Taiteen arkea ja juhlaaProfessoriluento Turun yliopistossa 20.3.2019Kun vastasin jokin aika sitten puolalaisen kol-legan tiedusteluun taidehistorian professuu-rien lukumäärästä Suomessa, vastaukseni nauratti häntä eikä hän ilmeisesti täysin us-konut minua. Vakinaisia, ei-henkilökohtaisia alan professuureja on tällä hetkellä maam-me tiedeyliopistoissa viisi, kun kuudes, Åbo Akademin vakanssi on parhaillaan täytössä tenure track -tehtävänä. Kollega ei varmaan tarkoittanut olla pilkallinen. Tiedossamme on, että Puolan tai Saksan kaltaisissa väki-rikkaissa Manner-Euroopan maissa taide-historian professoreja on jo yhdessä ja sa-massa yliopistossa yleensä vähintään kuusi siten, että he ovat erikoistuneita eri aikakau-siin ja taidehistorian aloihin, perinteisimmän jaon mukaisesti eri kausien kuvataiteeseen tai arkkitehtuuriin. Maamme koko väkilukukaan ei tietysti vastaa kuin yhtä keskieurooppalaista metro-polia. Merkillepantavaa joka tapauksessa on, että Suomessa kokonaista taidehistorian kaltaista laajaa tieteenalaa on pitänyt täysi-mittaisena yllä varsin pieni joukko asialleen intohimoisesti omistautuneita ja määrätietoi-sia opettajia ja tutkijoita, jotka nykyään ver-kottuvat myös Euroopan ulkopuolelle. Useita heistä näen tänään ilokseni yleisössä.Suomen kaltaisessa pienessä protestant-tisessa maassa ei toki kuvien ja visuaalisen kulttuurin asema ole muutenkaan ollut yhtä it-sestään selvä kuin katolisen tai ortodoksisen kulttuurin vaikutuspiirissä Euroopassa – jos nyt edelleen ajattelemme vain Eurooppaa. Kuviin on suhtauduttu jopa vihamielisesti tai ainakin välinpitämättömästi. Turun yliopis-tokin perustettiin kohta sata vuotta sitten nimenomaan suomenkieliseksi yliopistoksi, jonka alkuperäinen identiteetti perustui vah-vasti kieleen ja kirjallisuuteen (mitä vastaan en sinänsä propagoi, päinvastoin, kielen ja kirjallisuuden tutkimus on mitä tärkeintä). Kuvataide joka tapauksessa miellettiin tässä historian vaiheessa helposti yläluokan ylellisyystuotteeksi. Yllättävää kyllä vielä ny-kyäänkin saattaa jopa akateemisissa yhteyk-sissä kuulla puhuttavan esimerkiksi orkide-atieteestä. Tällaisiin luonnehdintoihin liittyy helposti sukupuolittavia mielikuvia siitä, mikä lasketaan todelliseksi työksi – siitä huolimat-ta että orkideojen kasvatus on tunnetusti vaativaa. Nykyään orkideoja on tosin Suo-messakin saatavilla huokeasti lähimarketien hyllytavarana ja rautakaupan kampanjatuot-teina, joten kielikuva ei ole aivan ajan tasalla.Muutenkin visuaalisen informaation ja ku-vanlukutaidon tärkeys kulttuurisessa vuo-rovaikutuksessa ja yhteiskunnallisten pro-sessien tulkinnassa on tullut monin tavoin ilmeisemmäksi. Visuaalisuus ei ole oma eril-Taiteen arkea ja juhlaa PuheenvuoroTutta Palin115Tahiti 1/2020 | Puheenvuoro | Palin: Taiteen arkea ja juhlaalinen elämänalueensa, vaikka taide nyky-yh-teiskunnassa ehkä sitä onkin. Taidehistorian tieteenalalla ylläpidetään ja hiotaan tulkinta-taitoja, joiden tulisi kuulua jokaisen perus-valmiuksiin ja -oikeuksiin. Ilmitason lisäksi on tunnistettava myös piiloviestit ja kuvien tiedostamattomat ulottuvuudet: yhteydet kol-lektiivisiin tunnerakenteisiin ja kulttuurisiin lainalaisuuksiin mukaan lukien poliittiseen vaikuttamiseen liittyvät tarkoitusperät. Taiteentutkimusta voi siis pitää laboratorio-na, jossa kehitetään välineitä muuhunkin kuin kulttuurielämän tarpeisiin kulttuurielämää it-sessään väheksymättä. Vaikka kulttuuriturismi ei maassamme ole yhtä merkittävä kansantu-lon lähde kuin vaikkapa Ranskassa, taiteen-tutkijat osallistuvat monin tavoin yhteiskunnan rakentamiseen. Tämän hetken puheenaihei-siin kuuluvat esimerkiksi kulttuurin hyvinvointi-vaikutukset, joiden suhteen taiteen- ja kulttuu-rintutkijat tosin ovat useinkin itse kriittisimpiä – hyvinvointivaikutusten mittaaminen pitävästi on hankalaa, vaikka syy-yhteys voi tuntua to-dennäköiseltä tai itsestään selvältä. Helpointa on ehkä ajatella käänteisesti: minkälainen oli-si kansakunta, jossa ei olisi lainkaan taide- ja kulttuurielämää ja jossa kulttuuriperintöä ei pi-dettäisi arvossa?Myöskään kulttuuripalvelujen käyttäjien näkökulmaa ei tule väheksyä. Kulttuuriset mielihyvärakenteet ovat muuttuvia. Taide-museoiden saavutettavuus on esimerkiksi museokortin myötä kasvanut, ja saamme jatkuvasti lukea uutisia korttelia kiertävis-tä jonoista taidemuseoihin, viimeksi uuteen Amos Rex -museoon Helsingissä. Amos Re-xin tapauksessa kävijöitä ovat houkutelleet elämykselliset digitaaliset sovellukset ja vuo-rovaikutteiset immersiiviset tilat, mutta myös niin sanottu vanha taide vetää säännöllisesti suuria yleisöjä. Usein saa huomata, että it-selle arkiseksi työksi muuttuneet tutkimus-kohteet edustavat yleisölle juhlaa.Museo- ja näyttelysektorilla työskente-levät kollegat kokevat työnsä kiitolliseksi ja palkitsevaksi suuren yleisön myönteisen ja innostuneen asenteen vuoksi. Itse olen kou-lutus- ja tutkimussektorin toimijana ja suo-malaisen taiteen tutkijana niin ikään kokenut olevani luontevassa dialogissa taidehistorian ammattikentän ja ympäröivän yhteiskunnan kanssa, vaikka luottamus sivistysyliopiston ideaan tuntuukin viime vuosien poliittisissa suhdanteissa jossain määrin horjuneen ta-lousmittarien noustua tuloksellisuuden arvi-oinnin keskiöön.Suomessa on kaikkiaan 52 taidemuseota, ja niissä käy vuosittain lähes kolme miljoo-naa kävijää. Taidemuseot ovat museoista kaikkein suosituimpia. Niiden osuus maan kaikista museoista on 17 prosenttia, mutta kävijöistä niiden kävijät muodostavat lähes puolet. Suomen museoissa on koulutettua museoammatillista henkilökuntaa yli tuhat henkeä. Taidemuseoiden museoammatilli-nen henkilökunta on pääosin taidehistoriaa pääaineena opiskelleita. Viime vuosina taidemuseoalallakin on kasvavan kansainvälistymisen myötä alettu aiempaa selvemmin arvostaa myös tohto-rin tutkintoa. Edellä mainitsemillani taide-historian ”rintamailla” tohtorin tutkinto on käytännössä melkeinpä edellytys vakinai-sen asiantuntijatehtävän saamiselle, kun taas Suomessa on raskaampien tutkintojen perinne vasta taittumassa. Tohtorikoulutus vahvistaa siis sekä kansallisia että kansain-välisiä työllistymismahdollisuuksia vastaa-vaan tapaan kuin tutkimuksessa. Museoalan lisäksi taidehistoria valmistaa asiantuntijoita muihin näyttely- ja kulttuuriorganisaatioihin sekä kulttuurihallintoon ja kulttuuriperintöins-tituutioihin. Myös nykytaiteen kenttä, jolla on sekä julkisen että yksityisen sektorin toimi-116Tahiti 1/2020 | Puheenvuoro | Palin: Taiteen arkea ja juhlaajoita, työllistää alan ammattilaisia. Turussa taidehistorian opiskelijalla on materiaalisesti ja tilallisesti käsillä koko pohjoisen taidehis-torian kaari vähintään keskiajalta nykykult-tuuriin, ja yliopistomme arkeologit löytävät alueelta jatkuvasti lisää huomioitavaa.Taidemuseoiden suosittuus on laajempi ilmiö, joka ei koske vain Suomea ja jota ei mahdollisesti voida lukea pelkästään taide-historioitsijoiden ansioksi. Osittain tähän vai-kuttavat uudet sähköisen viestinnän muodot ja yleisöjen tavoittamisen tavat. Mukana on paljon some-käyttäytymistä kuten selfieiden ottaminen kuuluisien taideteosten äärellä. Alan kokemuksellinen kenttä laajenee näin jatkuvasti edellyttäen vastaavasti laajenevaa tieteidenvälistä mutta myös sektorien välistä yhteistyötä, jolla onkin taidehistoriassa lujat perinteet.Korostettakoon kuitenkin, että tällä het-kellä tendenssinä olevan laajojen yleisöjen tavoittelemisen lisäksi kulissien takana on tehtävä pitkäjänteistä kulttuuriperintötyötä ja kehitettävä edelleen välineitä kulttuurin ja yhteiskunnan kriittiseen itsereflektointiin. Tai-dehistorian tarkastelemilla visuaalisilla, tilal-lisilla ja materiaalisilla prosesseilla on tässä oma tärkeä osuutensa.Tekijänoikeuksista neuvottelevana tahona museosektori on reagoinut proaktiivisemmin digitalisaatioon ja aineistojen avaamiseen, kun taas verkkojulkaisemista koskevan te-kijänoikeuslainsäädännön viivästyminen hankaloittaa vielä tälläkin hetkellä tieteellistä open access -julkaisemista eli avointa tie-dettä. Taiteentutkimuksessa työskennellään paljolti tekijänoikeudellisesti suojatun aineis-ton parissa, eikä aina nykypäiviin saakka tiedettä ja opetusta Suomessa edistänyt si-taattioikeus koske samassa määrin avointa sähköistä julkaisemista. Näyttelyjulkaisut, kansainvälisessä käy-tännössä keskeinen taidehistoriallisen tut-kimuksen foorumi, joka tavoittaa saman-aikaisesti niin akateemiset ja museo- ja taidekentän asiantuntijat kuin suuremman yleisön, ovat muuttuneet tieteellisen julkai-semisen kompastuskiveksi – näin siitäkin huolimatta, että näyttelyjulkaisujen yhtey-dessä perinteenä ovat useat erikieliset lai-tokset. Vaikka kokoelmaluettelot ja catalo-gue raisonnét (taiteilijakohtaiset tieteelliset teosluettelot) voivat jo olla sähköisiä ja näyt-telyopasteet ovat muuttuneet omaan älypu-helimeen ladattaviksi sovelluksiksi, näyttely-luettelot tuskin muuttuvat koskaan kokonaan digitaalisiksi. Taidehistorioitsijat tulevat edel-leen tarvitsemaan hyllytilaa poikkeuksellisen painaville ja suurikokoisille kuvitetuille kirjoil-leen niin yliopiston kirjastossa kuin työpis-teissään. Uusia, tieteen arviointimalleihin so-pivia, vertaisarviointikäytäntöä noudattavia julkaisufoorumeita on museosektorillakin nyt kuitenkin kehitteillä.* * *Kun itse opiskelin taidehistoriaa 1980-luvul-la, nykytaiteen tutkimus teki vasta tuloaan tieteenalalle, ja käytiin tänään hyvin oudolta vaikuttavaa keskustelua siitä, että historias-sa voitaisiin tutkia vain niin sanottuja päätty-neitä prosesseja. Tämä liittyi silloiseen aja-tukseen, jonka mukaan taidehistorioitsijan tuli kyetä arvottamaan – ennen muuta es-teettisesti – tarkastelemiaan ilmiöitä. Sittem-min on totuttu ajattelemaan, että menneisyys ja nykypäivä eivät erotu näin olemuksellises-ti toisistaan ja näkemään taidehistoria kriit-tisen kulttuurintutkimuksen alana. Historia ei itse asiassa edes tarkoita menneisyyttä, vaan muiden aikojen monikerroksista läsnä-oloa omassa kokemuksessamme, siis tässä hetkessä.117Tahiti 1/2020 | Puheenvuoro | Palin: Taiteen arkea ja juhlaaNykyilmiöt ovat sittemmin juurtuneet eli-melliseksi osaksi tieteenalaa, jonka nimenä suomenkielisessä Suomessa on edelleen taidehistoria – historiallisista syistä ja mah-dollisesti siksi, että germaanisissa kielissä käytössä oleva ilmaisu taidetiede kuulostaisi suomeksi eri kieliperimän vuoksi sattumoisin kömpelöltä ja epäluontevalta. Nykytaiteen laajentuneella kentällä taide voi tarkoittaa myös vaikkapa äänitaidetta, jolla itse asiassa on yhteytensä tilan hahmottamiseen ja visu-aalisiinkin mielikuviin. Historiallinen muuttu-vuus liittyy läheisesti tieteenalan avainkäsit-teeseen, taiteeseen.Tieteenalan nimi kertoo sen synnys-tä osana 1800-luvun historiatieteitä, myös Suomessa. Taiteen käsitteellä taas on tar-koitettu joustavasti hyvin erilaisia visuaali-sia, tilallisia ja materiaalisia ilmiöitä, joiden toisilleen läheisiksi kokemisen taustalla ovat usein koulutusinstituutiot, jopa konkreetti-nen fyysinen läheisyys. Taideakatemioissa, joiden opetusohjelma perustui paljolti piir-tämiseen, opetettiin vanhastaan sekä ku-vataidetta että arkkitehtuuria. Suomessa taiteen rinnalle, joskin omaksi osastokseen, sijoitettiin mielenkiintoista kyllä jo 1800-lu-vun lopulla myös taideteollisuusala. Tämä kertoo taiteen lähtökohtaisesta arkisuudes-ta mannereurooppalaisittain perifeerisessä mutta modernisaatioon innostuneesti suun-tautuneessa yhteiskunnassa. Se on myös tarkoittanut vahvaa taiteentutkimuksen kyt-köstä moderniteetin kokemukseen ja mo-derneihin käytäntöihin, joiden myötä monet korkeakulttuurin ilmiöt ovat arkipäiväistyneet ja jalkautuneet ainakin keskiluokan ellei koko kansan pariin. Taiteen juhlasta on tullut tai-teen arkea. Omasta tutkimuksestani tämä on tuttua esimerkiksi muotokuvan lajityypistä, joka on teknisten innovaatioiden myötä muuttunut alun perin aristokraattisesta vallan mani-festaatiosta äärimmäisen muuntautumisky-kyiseksi, aina uusia välineitä ja mediumeja hyödyntäväksi arkisen itseilmaisun muodok-si. Monta kertaa kuolleeksi julistettu ilmiö on nykyään kaikkialla läsnä arjessamme.Korkean ja matalan, arjen ja juhlan, jatkuva toisiinsa lomittuminen samoin kuin taiteen kä-sitteen notkea muuntautumiskyky ja tieteenalan kyky sisällyttää itseensä aina uusia ilmiöitä on itselleni arvokkainta taidehistorian perintöä, jota toivon voivani omalta osaltani ylläpitää. Koros-tettakoon, että uusia ilmiöitä ovat myös muuttu-vat historian tulkinnat osana nykypäivää.Aloitin puheenvuoroni maamme taidehis-torian professorien määrää laskemalla. Pa-laan nyt asiaan luennon loppua enteilevästi.Vaikka taidehistorian oppituolit sijoittuvat Turun yliopistossa, Åbo Akademilla, Helsin-gin yliopistossa ja Jyväskylän yliopistossa varsin erilaisiin intellektuaalisiin miljöihin ja tieteenalakokonaisuuksiin, jolloin jo luon-nostaan tapahtuu profiloitumista, alalla on vahva kansainvälisiin ja valtakunnallisiin yhteyksiin perustuva identiteetti. Turun yli-opistossa moderni ja nykytaide sekä saman ajan visuaalinen kulttuuri laajemmin ymmär-rettynä ovat selvä painopistealue. Tutkimuk-sen profiloituessa on kuitenkin tärkeää pitää samalla silmällä laaja-alaisuutta voidaksem-me reagoida joustavasti työmarkkinoiden muutoksiin ja kansainväliseen kehitykseen ja tarjota edelleen peruskoulutusta, joka on kilpailukykyinen suhteessa muiden maiden koulutustarjontaan. Tämä on mahdollista eri-laisia vuorovaikutus- ja yhteistyöverkostoja edelleen kehittämällä.Tutta Palin nimitettiin Turun yliopiston taidehistorian professoriksi 1.1.2019 al-kaen.

Taiteen arkea ja juhlaa. Professoriluento Turun yliopistossa 20.3.2019

https://www.utupub.fi/bitstream/10024/169808/1/90558-Artikkelin%20teksti-145730-1-10-20200303.pdf

Taiteen arkea ja juhlaa. Professoriluento Turun yliopistossa 20.3.2019

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

UTUPub