Avoimien verkkokurssien käyttö lääketieteen opinnoissa

MOOC eli massive open online course on avoin ja laaja verkkokurssi, jonka osallistujamäärää ei ole rajoitettu. SPOC eli small private online course on verkkokurssi, jossa osallistujamäärää on rajoitettu. Avoimia verkkokursseja tarjotaan nykyisin runsaasti eri aihealueista. Myös lääketieteeseen liittyviä verkkokursseja on paljon tarjolla. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää, voidaanko avoimia verkkokursseja soveltaa lääketieteen ja biolääketieteen opinnoissa. Verkkokurssien soveltuvuutta arvioitiin perehtymällä alan kirjallisuuteen sekä analysoimalla opiskelijapalautetta keväällä 2018 Turun yliopiston biolääketieteen laitoksen järjestämästä verkkokurssista Introduction to Translational Pathology. Kurssi oli SPOC, jonka tavoitteena oli oppia hiiren histologiaa ja anatomiaa, ja verrata niitä ihmisen histologiaan ja anatomiaan. Kurssille osallistuneille lähetettiin kysely, jonka avulla selvitettiin opiskelijoiden arvioita kurssista. Lisäksi kyselypalautteen avulla selvitettiin, soveltuuko edX – oppimisalusta verkkokurssin järjestämiseen. Laadin opinnäytetyön yhteydessä myös kurssimateriaalia syksyllä 2019 järjestettävälle verkkokurssille Disease Model Pathology. Kyselymme perusteella opiskelijat olivat hyvin tyytyväisiä verkkokurssiin, ja suurin osa vastaajista piti ainakin myönteisenä sitä, että hiiren histologiaan liittyvä kurssi järjestettäisiin nimenomaan verkkokurssina. Lähes kaikki vastaajat olivat kiinnostuneita seuraavasta verkkokurssista Disease Model Pathology. Aikaisemmista pilottihankkeista MOOCien ja SPOCien soveltamisesta lääketieteen opinnoissa on saatu rohkaisevia tuloksia. Näin ollen kyselymme ja aikaisemmat pilottihankkeet tukevat ajatusta, että verkkokursseja olisi mahdollista hyödyntää nykyistä enemmän lääketieteen opetuksessa

Peruskoulua vai omaa elämää? Peruskoulun kuvataideopinnot ei-kuvataideopiskelijoiden ajatuksissa nykypäivänä

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, minkälaisia merkityksiä peruskoulun kuvataideopinnot herättivät ei-kuvataideopiskelijoiden ajatuksissa nykypäivänä. Nyky-yhteiskunnan suorituskeskeinen ja tietopohjainen ote on vaikuttanut merkittävästi perusopetuksen opetettaviin sisältöihin ja tuntijakojen muodostumiseen. Kuvataiteen opetettava osuus muiden taito- ja taideaineiden rinnalla, on siten laajempien yhteiskunnallisten tavoitteiden saavuttamisessa nähty yhä epäoleellisemmaksi kokonaisuudeksi. Kuvataiteen yhtenäisen opetuksen määrä on vähentynyt peruskoulukontekstissa merkittävästi, jolloin myös opetuksen oppilasta eri tavalla kasvattava merkitys ja tietoteoreettinen punainen lanka on vaarassa kadota. Tämä tutkimus pyrkiikin tarkastelemaan peruskoulun kuvataideopintojen kautta syntyneitä merkityksiä myös oppiaineen tulevaisuuden näkymien kannalta. Kuvataiteen merkityksien käsittelyä lähestytään tutkimuksessa neljän keskeisimmän opetuksellisen tavoitteen (kuvailmaisu, luovuus, identiteetti ja tunnetaidot) toteutumisen kautta. Sosiaalinen konstruktionismi toimii tutkimuksessa laajempana teoreettisena viitekehyksen ja tarkastelee erityisesti opetuksellisen tavan vaikutuksia oppiaineen merkitysten rakentajana ja tavoitteiden toteutumisen edistäjänä. Tutkimustuloksien tarkoituksena on tuottaa tietoa opetussuunnitelman ja opettajankoulutuksen kehitystyötä varten. Tutkimuksen aineisto kerättiin teemahaastatteluna viideltä eri alan korkeakouluopiskelijalta. Opiskelijoiden tieteenaloja oli: kauppatiede, kasvatustiede, yhteiskuntatiede, biolääketiede ja tuotantotalous. Tutkimusaineiston analyysi toteutettiin pragmaattisena sisällönanalyysinä, jonka avulla eri tavoitesisältöihin liittyviä mainintoja ja niiden välisiä merkityksiä voitiin tarkastella osana laajempaa kuvataideopetuksellista kokonaisuutta. Luokittelun apuna toimi kuvataiteen tavoitekokonaisuuksia käsittelevät tieteelliset määritelmät. Tutkimustulosten mukaan, peruskoulun kuvataideopinnot näyttäytyivät kaikille eri alojen korkeakouluopiskelijoille mielekkäinä ja merkityksellisinä oppiaineellisena kokonaisuutena, jolla tulee olla paikka tulevaisuudessa osana perusopetuksen oppisisältöjä. Oppianeellisessa syvällisemmässä merkitysten rakentumisessa ja keskeisten opetuksellisten tavoitteiden toteutumisessa nähtiin kuitenkin selkeänä esteenä opettajan ainedidaktisesti uupuva ja oppiaineelle sopimaton opetuksellinen lähestymistapa. Opetuksen kaikki keskeisimmät tavoitteet toteutuivat vain yhden opiskelijan kohdalla, jolla opetus oli voimakkaimmin sosiaalisen konstruktionismin pedagogisiin periaatteisiin pohjautuvaa. Sosiaalisen konstruktionismin pedagogiset periaatteet voitaisiinkin siten nähdä oppiaineen opetuksellisia tavoitteita edistävänä tekijänä. Oppiainekohtaisten tavoitteiden toteutumisen vähyys ja opetuksellisten käsitysten ero toisaalta myös vahvistaa oppiaineen yhtenäisen opetuksellisen merkityskäsityksen puutteellisuutta

Genetic Testing and the Spirit of Laws : study on legal regulation on genetic tests

This study examines legal regulation on genetic testing in the health care setting and on the consumer markets, and the various factors behind. Genetic applications for human health hold great promises for precision medicine, but raise also morally sensitive and controversial issues. Values and moral need to be integrated when addressing law in this field, thus the relationship of law, moral, and bioethics is analyzed. The regulatory scene in the biomedical field is complex with transnational laws, ethical codes, guidelines, and other policy papers. For many, the picture is unclear which maintains insecurity in practice, as it may be challenging to separate law from non-law. The notion of legal pluralism is particularly interesting in this context, and is discussed in the study. To manage the scene and pluralism, this study aims to map relevant laws, and other quasi-normative instruments. The study is based on four previously published articles, the contents of which are updated to the current situation in terms of legal regulation (until May 31, 2020) and scientific progress, and further elaborated with a wide range of multidisciplinary literature and court cases, particularly in light of ECtHR’s praxis and argumentation on the margin of appreciation. The methodology is partly legal dogmatic, partly reasoning and multidisciplinary argumentation in the realm of current legal theories. Europe is fragmented in legal approaches to many treatments. Services, goods, and people cross borders. EU and Council of Europe have influence on the member states’ regulation, even though they enjoy wide margin of appreciation in many health-related matters. Biomedical field is dynamic and evolving in science. Therefore, regulatory approaches need careful assessment in terms of need and accuracy, so that basic research and adoption of new applications are not unnecessary hindered. Moral issues and concrete physical risks need to be addressed, but shall not be confused with each other in this regard. The claim for the 4th generation human rights, biorights, aims to protect peoples’ genetic integrity against rapid biomedical progress. The need for and the legitimacy of biomedical regulation should be addressed in multidisciplinary fora, for which bioethics provides a good platform. However, methodology is needed to support its normative suggestions. Moral philosophy can be seen as to lay the ground and concepts for bioethics, thus enabling proper elaboration of moral beliefs.Oikeustieteellinen väitöskirja ’Geenitestaus ja lakien henki’ käsittelee lääketieteellisten ja kuluttajille tarjottavien geenitestien oikeudellista sääntelyä ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Genetiikkaa eli perinnöllisyystiedettä on käytetty jo pitkään terveydenhuollossa. Geenitiedon jakaminen kansainvälisesti kliinisine oirekuvineen on mahdollistanut monien sairauksien diagnosoinnin, uudelleen luokittelun ja lisääntyvän näytön karttumisen tietyn geneettisen ominaisuuden ja kliinisen oireiston välillä. Kuluttajille terveystarkoituksia varten tarjottavat geenitestit ovat jääneet pääosin terveydenhuollon lainsäädännön soveltamisalan ulkopuolelle, mutta niillä voi olla vaikutuksia myös terveyspalvelujärjestelmän toimintaan. Genetiikan kehittyessä siihen liittyvät laadulliset ja eettiset kysymykset tuovat painetta lainsäädäntöä kohtaan. Tutkimus on ajankohtainen, koska hallituksen tavoitteena on säätää genomilaki ja perustaa genomikeskus Suomeen genomitiedon tehokkaaksi, yhdenvertaiseksi ja vastuulliseksi hyödyntämiseksi terveydenhuollossa. Geneettiset sovellukset herättävät toivoa tuodessaan uusia mahdollisuuksia täsmälääketieteeseen. Toisaalta ne huolestuttavat joitakin tahoja, jotka katsovat, että ihminen leikkii jumalaa puuttuessaan lajin luonnolliseen kehitykseen. Genetiikkaan kohdistuu arvoihin ja moraaliin liittyviä näkemyksiä ja uskomuksia. Genetiikan mahdollisuuksia ja rajoja ei riittävästi ymmärretä, mikä johtaa geenitiedon perusteettomaan mystifiointiin. Tutkimuksessa käydään läpi geenitestaukseen soveltuvaa lainsäädäntöä sekä mm. lääkintä- ja bio-oikeuden kehitystä ja suhdetta bioetiikkaan. Biolääketiede tarjoaa erinomaisen alustan oikeudellisen pluralismin tutkimukselle oikeuden ja moraalin rajapinnalla. Tarkastelu ulottuu eurooppalaiseen oikeusjärjestelmään, johon luetaan Euroopan unioni ja Euroopan neuvosto. Moniarvoisessa Euroopassa lainsäätäminen on haastavaa. Sääntelyn tarpeellisuutta arvioitaessa pitää erottaa arvopohjainen, moraaliuskomuksiin perustuva ja riskipohjainen, tieteelliseen epävarmuuteen perustuva lähestyminen

Biotalousstrategioiden vertailu

World Bioeconomy Forum teki biotalousstrategioiden vertailun huhti–toukokuussa 2023 työ- ja elinkeinoministeriön toimeksiannosta. Vertailussa analysoitiin valittujen alueiden (Brasilia, Yhdysvallat, Kanada, EU, Ruotsi, Suomi, Intia ja Kiina) viimeisimpiä biotalousohjelmia. Vaikka kaikilla alueilla ei ole julkistettua biotalousstrategiaa, niillä on kiinnostusta biotalouden kehittämiseen. Maailmantalouden mahdit ovat selkeästi aktivoituneet biotaloudessa viime aikoina. Myös kansainvälisessä yhteistyössä biotalous on noussut entistä enemmän esille ja biotalous nähdäänkin yhtenä työkaluna globaalien haasteiden ratkaisemisessa. Biotalous ei ole yksiselitteinen käsite ja sen sisältö ja taloudellinen arvo eivät ole vertailukelpoisia eri alueiden suhteen. Tässä työssä eri alueiden biotalouden profiili ja arvo arvioitiin alueiden omien esitysten pohjalta. Eri alueiden biotalouksien vertailussa hyödynnettiin biotalouden visio -jaottelua, jonka mukaan biotalous voidaan jakaa biotekniseen, bioresurssi- tai bioekologiseen lähestymistapaan. Biotekniikan merkitys kasvaa. Bioresurssien käytön suhteen on eroavaisuuksia. Yhdysvallat on lisäämässä omien biomassojen käyttöä, kun EU:ssa suuntaus on ollut vähentää omien biomassojen käyttöä. Kiina haluaa tehostaa omien biomassojen hallintaa. Brasilia näkee mahdollisuuksia lisätä biomassojen käyttöä ja samalla se hakee korkeamman arvonlisän tuotteita

Perimään puuttumisen juridiset ulottuvuudet perinnöllisten sairauksien hoidossa

Perimään puuttuminen eli ihmisen genomin tarkoituksellinen muokkaaminen on lukuisten juridisten instrumenttien nojalla sekä notorisesti hyväksyttyjen eettisten näkökulmien mukaan katsottu kielletyksi toiminnaksi. Euroopan neuvoston ihmisoikeuksien ja ihmisarvon suojaamiseksi biologian ja lääketieteen alalla tekemän yleissopimuksen ihmisoikeuksista ja lääketieteestä 13 artiklan mukaan toimenpide, jonka tarkoituksena on muuttaa perimää, voidaan suorittaa vain ennaltaehkäisyä, diagnosointia tai hoitoa varten ja vain, jos toimenpiteen tarkoituksena ei ole muuttaa jälkeläisen perimää. Kaksikymmentävuotias biolääketiedesopimus on kuitenkin laadittu nykyistä kehittymättömämpien lääketieteellisten mahdollisuuksien aikakautena, eikä se täten ole voinut välttyä yleiseltä teknologian mahdollisuuksien kehityksen nopeuden ja lainsäädännön kehittämisen verrattaisen hitauden aiheuttamalta kohtaanto-ongelmalta. Ituradan geeniterapia, eli sukusoluihin ja niiden kantasoluihin kohdistuva geenieditointi, on ottanut valtavia harppauksia ihmisen genomin kartoitushankkeen loppuunsaattamisen jälkeen. Yksi biolääketieteen merkittävimmistä tämänhetkisistä saavutuksista on CRISPR-Cas9-geenieditointitekniikka, jonka “geenisaksien” avulla on katsottu voitavan mahdollistaa myös ituradan geeniterapia lääketieteellisenä hoitomuotona sellaisiin vakaviin perinnöllisiin sairauksiin, joihin ei nykytietämyksen mukaan ole olemassa tehokasta hoito- tai parannuskeinoa. Ylipäätään uusiin lääketieteellisiin sovelluksiin liittyvien turvallisuusnäkökohtien lisäksi ituradan geeniterapiaa on huomattavasti arvosteltu sen olennaisena ulottuvuutena olevien perinnöllisten vaikutusten vuoksi. Vastustusta on erityisesti perusteltu tulevien sukupolvien oikeuksien toteutumisen kautta, kun näillä on katsottu olevan oikeus muuntelemattomaan perimään. Samaten kauhukuvat desing-vauvoista ja epäinhimillisellä tavalla parannelluista ihmisistä ovat osaltaan värittäneet ituradan geeniterapian ympärillä käytyä bioeettistä keskustelua, ja perimän muokkaamiseen liittyvät tuntemattomat riskit onkin katsottu mahdollisia hyötyjä suuremmiksi. Genomin muokkaamisen kieltäminen aiheuttaa kuitenkin merkittävän rajoituksen sellaisten yksilöiden itsemääräämisoikeuteen, jotka eivät voi saada vakavaan perinnölliseen sairauteensa muulla tavoin adekvaattia hoitoa. Varsinaisten yksilöön liittyvien tekijöiden lisäksi hoitomenetelmän käytön kieltäminen vaikuttaa olennaisesti yksilön reproduktiivisiin oikeuksiin, sillä tällainen yksilö saattaa sairaudestaan johtuen olla kykenemätön lisääntymään tai päätyä pidättäytymään siitä estääkseen sairauden mahdollisen peritymisen jälkeläisilleen. Joissakin tapauksissa vakavaa perinnöllistä sairautta sairastavan yksilön lisääntyminen on voitu nähdä myös yhteiskuntaa kohtuuttomasti kuormittavana tekijänä ja täten epäsuotuisana pidettävänä toimintana. Lääketieteen kehityksen tarjoamien hoitomahdollisuuksien lisäksi on huomattava, että välillinen perimään puuttuminen on nykylainsäädännössä lukuisilla eri tavoilla sallittu. Hedelmöityshoitojen ja alkiodiagnostiikan avulla voidaan joidenkin sairauksien osalta valikoida tutkitun ominaisuuden kannalta terveitä alkioita ja täten välttää ei-toivotun perinnöllisen sairauden jatkuminen tai luovutettuja sukusoluja käyttämällä edesauttaa syntyvän lapsen terveyttä. Täten lääketieteellisenä hoitomuotona käytettävän ituradan geeniterapian ainoa varsinainen ero näihin nykyisellään jo sallittuihin menetelmiin on se, että perinnöllinen vaikutus ei tapahtuisi ilman nimenomaan perimän muokkaamiseksi tarkoitetun geenieditoinnin käyttämistä. Näin ollen ituradan geeniterapian hoidollisia mahdollisuuksia tulisi pohtia sellaisissa tilanteissa, joissa vakavana pidetty perinnöllinen sairaus ja tehokkaan hoitomuodon puute olisi etukäteen eksplisiittisesti määritelty, mutta kuitenkin niin, että ituradan geeniterapian käyttäminen hoidollisten toimenpiteiden ulkopuolelle sijoittuviin paranteleviin tarkoituksiin olisi vaikuttavasti kielletty

Venäjänkielisten maahanmuuttajien terveys- ja sairauskäsitykset sekä suhtautuminen suomalaiseen terveydenhuoltoon

Pro gradu : Helsingin yliopisto, humanistinen tiedekunta, kulttuuriantropologian laitos, kulttuuriantropologia, 2001.Tutkimuksen tavoitteena on ollut löytää selityksiä venäjänkielisten maahanmuuttajien kohtaamille vaikeuksille heidän asioidessaan suomalaisessa terveydenhuollossa. Tätä ongelmaa on lähestytty lääketieteellisen antropologian näkökulmasta painottaen sairauskäsitysten kulttuurisidonnaisuuden ja biolääketieteen tieteellisen ja etnosentrisen maailmankuvan välistä ristiriitaa. Terveyttä ja sairautta on tarkasteltu yhtenä inhimillisen elämän ulottuvuutena, arkipäivän kokemuksena, johon limittyvät niin ihmisen menneisyys kuin nykyinen elämäntilannekin, tässä tapauksessa muutto uuteen maahan. Kohderyhmän omat käsitykset terveydestä, sairaudesta ja parantamisesta on tuotu esiin etnografisten haastattelujen kautta. Venäjänkielisten maahanmuuttajien terveyskäsityksissä kietoutuvat yhteen venäläisen kansan parannuksen perinne, Neuvostovallan aikainen terveysajattelu ja käytännöt sekä maahanmuuton myötä saadut suomalaiset vaikutteet. Itsehoitomenetelmät edustavat usein perinteistä venäläistä lääkintätaitoa, mutta niihin yhdistyy länsimaisen biolääketieteen aineksia. Neuvostoliiton ja Venäjän terveydenhuoltojärjestelmä on se perusta, johon maahanmuuttajien odotukset suomalaisesta terveydenhuollosta nojaavat. Neuvostoyhteiskunnan vaikutuksia on edelleen havaittavissa mm. maahanmuuttajien varauksellisessa suhtautumisessa mielenterveyden hoitoon. Tutkimus osoittaa, että maahanmuutto ja suomalaisen terveyskulttuurin kohtaaminen muuttavat ihmisten käsityksiä. Vaikka sairauden selitykset ja tulkinnat säilyisivät pitkään entisellään, muuttuvat itsehoitokäytännöt vähitellen suomalaisemmiksi. Haastatteluaineiston perusteella maahanmuuttajien vaikeudet suomalaisessa terveydenhuollossa asioidessa johtuvat mm. järjestelmän kyvyttömyydestä huomioida biolääketieteestä poikkeavia näkemyksiä, kielitaidon heikkoudesta ja suomalaisten lääkäreiden etäisestä suhtautumisesta potilaisiinsa. Venäjänkieliset asiakkaat odottavat lääkäriltä myötäelävää suhtautumista ja perinpohjaista paneutumista potilaan ongelmiin, mutta samalla määrätietoisuutta. Koska lääkkeiden käyttöä pidetään usein haitallisena, toivotaan lääkäriltä saatavan myös vaihtoehtoisia hoitoja ja neuvoja. Venäjällä lääketiede ei ole niin kapea-alaisesti sitoutunut länsimaisen biolääketieteen tieteelliseen maailmankuvaan kuin Suomessa, vaan virallisen terveydenhuollon puitteissa käytetään myös kansanparannuksesta periytyviä menetelmiä. Tätä monimuotoisuutta venäjänkieliset asiakkaat kaipaavat Suomessa. Suomi on muuttunut kymmenessä vuodessa monikulttuuriseksi yhteiskunnaksi, kun ulkomaalaisväestömme määrä on kasvanut yli nelinkertaiseksi v. 1990-2000. Suurimman yksittäisen maahanmuuttajaryhmän muodostavat entisen Neuvostoliiton alueilta muuttaneet yli 32 000 henkeä. Monikulttuurisuuden edellytyksenä on, että maahanmuuttajan oikeus oman kulttuurin säilyttämiseen ja velvollisuus uuteen kulttuuriin sopeutumiseen ovat tasapainossa. Kulttuurisen monimuotoisuuden ymmärtäminen ja hyväksyminen on välttämätöntä, jotta maahanmuuttajien erityispiirteet ja -tarpeet voidaan ottaa huomioon yhteiskunnallisessa suunnittelussa ja päätöksenteossa

Preseniliini 1:n ja preseniliini 2:n merkitys seeprakalan kehityksessä

Tässä tutkimuksessa selvitettiin preseniliini 1 ja preseniliini 2 –geenien merkitystä seeprakala-alkioiden kehityksessä ensimmäisten kolmen kehityspäivän ajan. Geenien translaatio estettiin morfolino-oligonukleotidi-injektiolla, jonka jälkeen alkioiden somiittien määrää, sydämen sykettä ja aivojen kokoa seurattiin sekä tutkittiin Notch1a mRNA:n ilmentyminen kunakin päivänä in situ hybridisaatiolla. Tässä työssä ei huomattu eroja ryhmien välillä somiittien määrässä, aivojen koossa eikä sykkeessä varhaiskehitysken aikana. Sen sijaan saatiin viitteitä Notch1a:n ekspression kasvusta preseniliini 1 morfanteilla ja päinvastoin ekspression laskusta preseniliini 2 morfanteilla. Hiirimalleilla ja seeprakaloilla saadut erilaiset tulokset preseniliinien kehityksellisestä merkityksestä antavat viitteitä preseniliini 2:n suuremmasta osuudesta seeprakalojen kehityksessä