Todisteiden hyödyntämiskiellot rikosprosessissa Suomessa, Saksassa ja Yhdysvalloissa

Tässä pääosin lainopillisessa, osin oikeusvertailevassa tutkielmassa tarkastelen tilanteita, joissa jossain rikosprosessin vaiheessa oikeudenkäyntiaineistosta suljetaan pois asian kannalta merkityksellistä todistusaineistoa siten, että sen hyödyntäminen – viime kädessä käyttäminen oikeudenkäynnin tuomioharkintavaiheessa – kokonaisuudessaan estyy. Yleensä poissulkemisen kohteena on eri tavoin lainvastaisesti hankittu todistusaineisto. Saksasta vaikutteita saaneessa suomalaisessa oikeustieteessä tällaiseen poissulkemiseen johtavia oikeusnormeja kuvataan käsitteellä todisteen hyödyntämiskielto (Beweisverwertungsverbot), joka voidaan erottaa todisteen hankkimiseen tai esittämiseen kohdistuvista, mahdollisesti myös hyödyntämiskieltoon johtavista kieltonormeista. Yhdysvaltalaisessa käsitteistössä lähin vastine on exclusionary rule. Tutkielmassani selvitän hyödyntämiskieltoihin liittyvät saksalaiset, suomalaiset ja amerikkalaiset perus- ja lähikäsitteet, oikeustieteessä käytetyt tavat luokitella hyödyntämiskieltoja sekä hyödyntämiskieltojen roolin ja funktiot rikosoikeudellisessa järjestelmässä. Näiden perusteiden pohjalta käsittelen hyödyntämiskieltoja yleisellä tasolla Suomen, Saksan ja Yhdysvaltojen voimassa olevassa oikeudessa. Lisäksi käsittelen ja vertailen hyödyntämiskieltojen ulottuvuuteen ja prosessuaaliseen kohteluun liittyviä erityiskysymyksiä, joista keskeisin on suhtautuminen laittomasti hankitun, hyödyntämiskelvottoman todisteen ns. etäisvaikutukseen. Vertailemistani maista hyödyntämiskieltoihin on suhtauduttu myönteisimmin Yhdysvalloissa. Siellä liittovaltion korkein oikeus on kehittänyt perustuslakiin kytkeytyvän, laittomasti hankittujen todisteiden hyödynnettävyyttä koskevan normiston, joka on lähtökohtaisen jyrkkyytensä vastapainoksi täynnä poikkeus- ja rajoitussääntöjä. Saksassakin hyödyntämiskielloilla on pitkät perinteet niin lainsäädännössä, oikeuskäytännössä kuin kirjallisuudessakin. Vaikka osa saksalaisista hyödyntämiskielloista on luonteeltaan absoluuttisia, usein tuomarin on hyödyntämisratkaisua tehdessään punnittava erilaisia intressejä vastakkain. Suomessa on korostettu vapaata todistusteoriaa, johon nojaten laittomasti hankitun todistusaineiston arvottaminen on haluttu jättää tuomarin vapaasti harkittavaksi. Suhtautuminen hyödyntämiskieltoihin onkin ollut viime aikoihin saakka torjuvaa. 2000-luvulla hyödyntämiskiellot ovat rantautuneet Suomeen lähinnä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön myötä. Korkeimman oikeuden ristiriitaiset, heikosti perustellut ennakkopäätökset, joissa on toisinaan sekoitettu hyödyntämiskiellot ja todisteen näyttöarvon määrittäminen, ovat kuitenkin jättäneet oikeustilan epäselväksi. Muuttunut suhtautuminen hyödyntämiskieltoihin käy ilmi myös siitä, että oikeudenkäymiskaareen ehdotetaan nimenomaista hyödyntämiskieltosäännöstä. Ehdotetussa muodossaan se osin selventäisi tilannetta, mutta toisi samalla lisää tulkintaongelmia.In this mainly legal dogmatic, partly comparative master's thesis, the focus is on situations in which, during some stage of the criminal proceedings, relevant evidence is excluded, i.e. any use of the evidence is prohibited, and ultimately the trier of fact is not permitted to take it into consideration. Usually evidence so excluded has been obtained by illegal means. In Finnish legal science, influenced strongly by German law and literature in this matter, norms that lead to such exclusion are termed hyödyntämiskielto (in German Beweisverwertungsverbot). These norms can be distinguished from norms that prohibit the gathering or presentation of evidence. Violations against the latter kind of norms may, however, also lead to exclusion. In the American system, the closest equivalent to the concept of hyödyntämiskielto is the exclusionary rule. In this work, the related Finnish, German and American concepts and categorizations, as well as the role and functions of exclusionary rules in the system of criminal procedure, are explained and clarified. Based on this foundation, the existing exclusionary rules in Finnish, German and American law are examined. In addition, different national approaches to selected questions concerning the scope and procedural treatment of exclusionary rules are analyzed and compared. The most important of these questions concerns the applicability of the so-called fruit of the poisonous tree doctrine in relation to evidence derived from illegally gathered evidence. Among the compared countries, the general attitude towards exclusionary rules has been most positive in the United States. In connection with some constitutional amendments, the Supreme Court of the United States has developed a complicated set of rules concerning exclusion of illegally gathered evidence. Although absolute in nature, these rules are riddled with exceptions and limitations also developed in the case law. In Germany, as well, there is a long tradition of exclusionary rules in legislation, case law and literature alike. While some German exclusionary rules are absolute, in many cases the judge is required to weigh different interests against each other. In Finland, the principle of free evidence has been emphasized especially strongly. Because of this, there has been a willingness to leave the evaluation of evidence to the free discretion of the judge, even when the evidence has been obtained in an illegal way. Therefore the Finnish attitude towards exclusionary rules has for long been unfavorable. In the 21st century, exclusionary rules have reached also Finland, largely due to the influence of the case law of the European Court of Human Rights. However, the incoherent, inadequately reasoned decisions of the Finnish Supreme Court have left the legal situation somewhat unclear. In the Finnish case law, exclusionary rules have sometimes been confused and blurred with the evaluation of the evidence in question. The changed attitude towards exclusionary rules is nevertheless apparent in a proposed new section governing exclusion of illegally gathered evidence, to be included in the Finnish Code of Judicial Procedure. In its proposed form, the provision would in part clarify the situation, but also introduce new problems in interpretation