Työntekijän itseohjautuvuus ja sen johtaminen luovassa asiantuntijaorganisaatiossa

Tiivistelmä. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää yksilön itseohjautuvuuden merkitystä ja sen johtamista luovassa asiantuntijaorganisaatiossa. Aihevalintani perustuu työntekijän itseohjautuvuuden merkitykseen organisaatiolle sekä omaan kiinnostuneisuuteeni itseohjautuvaa työskentelytapaa kohtaan. Tutkimus on toteutettu kirjallisuuskatsauksen ja teemahaastattelun avulla. Haastattelut tehtiin viidelle työntekijälle valitussa kohdeyrityksessä. Kohdeyritys on pärjännyt hyvin vuosittain järjestettävässä henkilöstöjohtamista mittaavassa kilpailussa ja tunsin yrityksessä työskenteleviä, mielestäni itseohjautuvia henkilöitä. Tämä herätti mielenkiintoni tehdä tutkimus juuri kyseiseen yritykseen. Haastateltavat kertoivat muun muassa päätymisestään alalle, työskentelytavoistaan, työn vaatimuksista, koetusta johtamisen tasosta kohdeyrityksessä ja asioista, jotka vaikuttivat heidän motivaatioonsa. Pyrin haastattelukysymyksillä luomaan kuvan itseohjautuvasta työntekijästä, hänen tavastaan suorittaa työnsä sekä toiveistaan itseohjautumisen mahdollistamiseksi. Tutkimuksen tuloksista kävi ilmi, että itseohjatuvuudella on merkitystä organisaation menestymiselle ja kilpailukyvylle. Itseohjautuvuutta voidaan johtaa muun muassa osallistavan organisaatiokulttuurin, joustavuuden, kannustavan ilmapiirin sekä innostavien arvojen avulla. Tutkimuksessa kävi ilmi, että etenkin luovan asiantuntijaorganisaation johtaminen tarjoaa työkaluja itseohjautuvuuden lisäämiseksi tämän tyyppisessä työssä. Tutkimuksen kohteena olevan yrityksen työntekijät kokivat työnantajansa onnistuneen itseohjautuvuuden tukemisessa. Tutkimuksen mukaan työympäristöllä ei ole yhtä suurta vaikutusta motivaatioon ja itseohjautuvuuteen kuin oman työn arvostamisella, vapaudella, hyvällä tiimihengellä ja työtehtävien riittävällä haasteellisuudella. Tutkimustulokset osoittivat myös, että johdolla tulisi olla aikaa luoville asiantuntijoilleen. Tämä lisää enemmän motivaatiotasoa, kuin ulkoisten motivaattoreiden, kuten esimerkiksi rahallisten korvausten, poistaminen. Tutkimustuloksia ei voi liikaa yleistää, sillä haastattelun kohteena oli pieni yritys, joka oli jo lähtötilanteessa kunnostautunut hyvässä johtamisen tasossa. Myös haastateltavat valittiin heidän osoittamansa itseohjautuvuuden perusteella. Tämä ohjasi osaltaan tutkimuksen tuloksia. Toisaalta tutkimus osoittaa itseohjautuvuuden ilmenemismuotoja yksilön työskentelytavassa ja luovien asiantuntijoiden vaatimuksia työlleen

Reduced Cancer Incidence in Huntington's Disease: Analysis in the Registry Study

Background: People with Huntington's disease (HD) have been observed to have lower rates of cancers. Objective: To investigate the relationship between age of onset of HD, CAG repeat length, and cancer diagnosis. Methods: Data were obtained from the European Huntington's disease network REGISTRY study for 6540 subjects. Population cancer incidence was ascertained from the GLOBOCAN database to obtain standardised incidence ratios of cancers in the REGISTRY subjects. Results: 173/6528 HD REGISTRY subjects had had a cancer diagnosis. The age-standardised incidence rate of all cancers in the REGISTRY HD population was 0.26 (CI 0.22-0.30). Individual cancers showed a lower age-standardised incidence rate compared with the control population with prostate and colorectal cancers showing the lowest rates. There was no effect of CAG length on the likelihood of cancer, but a cancer diagnosis within the last year was associated with a greatly increased rate of HD onset (Hazard Ratio 18.94, p < 0.001). Conclusions: Cancer is less common than expected in the HD population, confirming previous reports. However, this does not appear to be related to CAG length in HTT. A recent diagnosis of cancer increases the risk of HD onset at any age, likely due to increased investigation following a cancer diagnosis

Clinical and genetic characteristics of late-onset Huntington's disease

Background: The frequency of late-onset Huntington's disease (&gt;59 years) is assumed to be low and the clinical course milder. However, previous literature on late-onset disease is scarce and inconclusive. Objective: Our aim is to study clinical characteristics of late-onset compared to common-onset HD patients in a large cohort of HD patients from the Registry database. Methods: Participants with late- and common-onset (30–50 years)were compared for first clinical symptoms, disease progression, CAG repeat size and family history. Participants with a missing CAG repeat size, a repeat size of ≤35 or a UHDRS motor score of ≤5 were excluded. Results: Of 6007 eligible participants, 687 had late-onset (11.4%) and 3216 (53.5%) common-onset HD. Late-onset (n = 577) had significantly more gait and balance problems as first symptom compared to common-onset (n = 2408) (P &lt;.001). Overall motor and cognitive performance (P &lt;.001) were worse, however only disease motor progression was slower (coefficient, −0.58; SE 0.16; P &lt;.001) compared to the common-onset group. Repeat size was significantly lower in the late-onset (n = 40.8; SD 1.6) compared to common-onset (n = 44.4; SD 2.8) (P &lt;.001). Fewer late-onset patients (n = 451) had a positive family history compared to common-onset (n = 2940) (P &lt;.001). Conclusions: Late-onset patients present more frequently with gait and balance problems as first symptom, and disease progression is not milder compared to common-onset HD patients apart from motor progression. The family history is likely to be negative, which might make diagnosing HD more difficult in this population. However, the balance and gait problems might be helpful in diagnosing HD in elderly patients