Plenty of Planning, Scanty Guidance : Evaluating the Implementation Degree of the General Master Plan in the City of Tampere, Finland

Digitalizing cities has become increasingly complex and difficult to control despite advanced computational tools. The comprehension of emergent, dynamic agent–pattern interaction is limited. Studies show that the implementation of large-scale plans occasionally fails to meet expectations due to uncertainty in urban actor processes and institutions. Theories of complexity and resilience reflecting urban unpredictability and non-equilibrium enable understanding and planning methods for guiding actors. We explored empirically via close reading and spatial analyses the ability of the traditional master planning instrument to steer the actor allocation in Tampere, Finland. The plan apparently failed to appropriately guide the actors, who formed self-organizing patterns colliding with the planning aims enabled by deviations and lower-level planning instruments. The planning mode was either enabling or reactive. We recognized three types of self-organization: single-point attraction, emergent type, and location-based self-organization. Self-organization was the major force behind urban transition. Only certain large-scale projects in the city center somewhat complied with the planning aims, however through negotiations. We proposed planning solutions encouraging and guiding self-organizing patterns by recognizing complexity in strategies, and with loose plans, constant monitoring, correcting, and experimenting in planning. The results participate in building more general knowledge of planning considering self-organizing urban dynamics and provide applications for urban planning.publishedVersionPeer reviewe

Tulevaisuuskatsaus eräiden maiden alueidenkäytön suunnittelujärjestelmiin

Tulevaisuuskatsaus tarkastelee lakitekstien ja tutkimuskirjallisuuden nojalla kahdeksan eurooppalaisen maan suunnittelujärjestelmiä: Englanti, Hollanti, Norja, Ranska, Ruotsi, Saksa, Skotlanti ja Tanska. Raporttia varten on tehty myös kansainvälisen asiantuntijakysely. Katsauksen tarkoituksena on muodostaa käsitys näiden Suomen kannalta relevanttien Euroopan maiden suunnittelujärjestelmien kehityksestä, lähitulevaisuuden muutoksista ja tunnistetuista muutostarpeista. Katsaus hahmottaa ja vertailee muutosten suuntaa näissä maissa ja nostaa esille olennaisimmat kiinnostavat opit Suomen kannalta. Tavoitteena on tukea meneillään olevaa maankäyttö- ja rakennuslain uudistusta ja Suomen suunnittelujärjestelmän kehitystyötä. Maakuvauksissa on pyritty vertailtavuuteen, vaikkakaan suunnittelukulttuuriltaan ja juridiselta perinteeltään erilaisia maita ei ole mahdollista puristaa yhteen muottiin. Kaikista maista on nostettu esille 1) hallinnan tehtävä, rakenne ja ohjaustasot, 2) aikajana lainsäädännön viimeaikaisista muutoksista, 3) kaavoitus-menettelyn nykytilanne, 4) tunnistetut suunnittelujärjestelmän ja säädösten uudistustarpeet, 5) keskeiset muutostekijät ja 6) yhteenveto Suomen kannalta. Ranskan suunnittelujärjestelmästä ja sen muutoksesta on kirjoitettu muita maita perusteellisemmin, koska Ranskan järjestelmä on kiinnostava mutta Suomessa suhteellisen huonosti tunnettu. Tulevaisuuskatsauksen yhteenvedossa pohditaan sitä, missä Suomi on ja voisi olla edelläkävijä maankäytön suunnittelussa ja sen sääntelyssä. Näitä mahdollisuuksia on erityisesti kaupunkiseutujen tunnistamisessa suunnittelujärjestelmän toimijoina, kaavoituksen asiakaslähtöisyydessä ja digitalisaatiossa sekä ilmastonmuutokseen varautumisen ja sen hillinnän ymmärtämisessä maankäytön ja kaupunkiprosessien ajurina. Ilmastokysymyksen sosiaalinen ulottuvuus on syytä hahmottaa osana suunnittelupolitiikkaa

High-latitude EU Habitats Directive species at risk due to climate change and land use

Highlights • Climate change-induced risks to EU Habitats Directive species are poorly known. • Adverse land use for species often coincides with high climate change velocity. • Climate change and land use threats vary notably both between and within species. • Mapping risks across species occurrences is central to climate-wise conservation. • Climate change land-use risks hinder Habitats Directive species from reaching a favourable status.The Habitats Directive of the European Union is a key legislative instrument in Europe, supporting the conservation of rare, threatened or endemic species. It aims at ensuring that the species listed in the Annexes of the Habitats Directive show a favourable conservation status, i.e., that they are able to maintain viable populations and that their natural range is sufficient and not decreasing currently, nor will in the future. However, climate change may hamper Habitats Directive species in achieving (or maintaining) a favourable conservation status, particularly when these impacts are amplified by adverse land use. Here, we studied Habitats Directive species in Finland for which ≥70% of the occurrences were recorded with the resolution of ≤100 m. The number of occurrence sites for the 52 species studied ranged from one site to 13,653 sites, summing up to 19,367 sites. For all these sites and their surroundings, we assessed the vulnerabilities caused by climate change and land use. The climate exposure of occurrence sites was measured based on the rapidity of climatic changes (i.e. climate velocity) in three climate variables (growing degree days, mean January air temperature, water balance) at each site. Risks caused by land use were assessed using two negative and four positive variables that respectively described the quantity of land cover and habitats that is either harmful (e.g. clear-cut forest and drained peatlands) or supportive (protected areas and suitable habitats) to species occurrences. To complement climate and land-use variables, three additional variables describing protection status of the sites and the number of occurrences of the same species in the landscape were examined. Comparison of the mean vulnerability values for each species showed that some of the species inhabit, on average, areas with high climate exposure. Moreover, in certain species climate change-induced vulnerabilities consistently coincide with negative land use. However, in many of the 52 species there was large variation in the vulnerability levels between individual occurrence sites, concerning both climate exposure and land-use variables. Considering the vulnerabilities due to climate change separately, 40–60% of the species occurrence sites are expected to face high exposure caused by rapid changes in summer or winter temperatures, which presents challenges in maintaining a favourable conservation status. Our results also revealed numerous species occurrences where high climate velocity coincided with a large amount of negative land use and low amount of suitable habitat, for which climate-wise conservation planning could be targeted

Chlamydia trachomatis samples testing falsely negative in the Aptima Combo 2 test in Finland, 2019

Since February 2019, over 160 Chlamydia trachomatis (CT) cases testing negative or equivocal by Aptima Combo 2 (AC2) but positive by Aptima CT test run with Panther instruments occurred in Finland. The AC2 test targets chlamydial 23S rRNA while the CT test targets 16S rRNA. Sequencing of 10 strains revealed a nucleotide substitution in 23S rRNA. The significance of this for the failure of the AC2 test to detect the variant is not yet known.Peer reviewe

Suojelualueverkosto muuttuvassa ilmastossa – esiselvitys

Suomen ilmasto tulee muuttumaan jo lähivuosikymmeninä. Vuotuisen sademäärän on ennustettu lisääntyvän Suomessa 8 - 20 % ja lämpötilojen nousevan Suomessa 1,5 - 2 kertaa nopeammin kuin maapallolla keskimäärin, eli 2 - 6 astetta vuosisadan loppuun mennessä. Ilmastonmuutoksella ennakoidaan olevan merkittävä vaikutus suojelualueverkoston kykyyn turvata luonnon monimuotoisuutta. Luonnonsuojelu onkin huomattavien haasteiden edessä, sillä suojelualuesuunnittelussa ei ole yleensä varauduttu voimakkaisiin muutoksiin. Näiden haasteiden hallintaa vaikeuttaa myös ilmastonmuutoksen vaikutusten ennustamiseen liittyvät epävarmuudet. Suojelualueverkoston riittävyyttä ja kykyä säilyttää luonnon monimuotoisuus muuttuvassa ilmastossa voidaan arvioida eliölajiston, luontotyyppien ja ekosysteemien levinneisyyden ja ekologisten piirteiden, sekä ilmaston-muutoksen voimakkuuden alueellisten erojen ja suojelualueiden biogeofysikaalisten tekijöiden avulla. Tietoa tarvitaan erityisesti lajien ja luontotyyppien herkkyydestä ilmastonmuutokselle. Maisematason arvioinneissa voidaan käyttää yleisluonteisia kriteereitä kuten suojelualueiden määrä ja puskurialueiden laajuus, ekologisten käytävien esiintyminen ja maisemamatriisin soveltuvuus lajien leviämiseen. Itse suojelualueita voidaan arvioida niiden koon, maanpinnan muotojen ja elinympäristöjen monipuolisuuden, pienilmastollisten refugioiden esiintymisen sekä paikallisen ilmastonmuutoksen voimakkuuden perusteella. Suojelualueverkoston arvioinnissa tulee huomioida myös verkoston ulkopuolisen maankäytön vaikutuksia, sillä suojelualueiden ulkopuolella monimuotoisuutta turvaavilla toimilla voidaan edistää verkoston sopeutumista ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Ilmastonmuutokseen sopeutumiseen liittyvät toimet (esimerkiksi talousmetsissä) ja muu maankäyttö voivat toisaalta johtaa luonnon monimuotoisuudelle haitallisiin vaikutuksiin suojelualueverkoston sisällä ja laajemminkin. Toimivien ekologisten yhteyksien säilyttäminen on keskeistä muuttuvassa ilmastossa. Suomen lajistoon tulee täydennystä valtion rajojen ulkopuolelta. Siksi olisi tärkeää selvittää, kuinka hyvin erilaiset rajat ylittävät ekologiset käytävät, kuten Fennoskandian vihreä vyöhyke, toimivat lajien liikkumisreitteinä muuttuvassa ilmastossa. Luonnonsuojelualueverkosto on merkittävä ekosysteemipalvelujen tuottaja muuttuvassa ilmastossa. Yksi tärkeä suojelualueiden tuottama ekosysteemipalvelu on toimiminen hiilivarastona ja hiilinieluna. Siten suojelualueverkostolla on merkitystä ilmastonmuutoksen hillinnässä ja siihen sopeutumisessa, mutta tätä asiaa ei ole aiemmin tutkittu Suomessa

Chlamydia trachomatis samples testing falsely negative in the Aptima Combo 2 test in Finland, 2019

Since February 2019, over 160 Chlamydia trachomatis (CT) cases testing negative or equivocal by Aptima Combo 2 (AC2) but positive by Aptima CT test run with Panther instruments occurred in Finland. The AC2 test targets chlamydial 23S rRNA while the CT test targets 16S rRNA. Sequencing of 10 strains revealed a nucleotide substitution in 23S rRNA. The significance of this for the failure of the AC2 test to detect the variant is not yet known

Suojelualueverkosto muuttuvassa ilmastossa - kohti ilmastoviisasta suojelualuesuunnittelua

Ilmastoviisaan luonnonsuojelusuunnittelun perustana on tieto siitä, millä alueilla ilmasto muuttuu voimakkaimmin, mitkä suojelualueet, lajit ja lajipopulaatiot sekä luontotyypit ovat kaikkein alttiimpia muutokselle ja miten muutokseen sopeudutaan. SUMI-hankkeessa selvitettiin lämpösumman, tammikuun keskilämpötilan ja vuosittaisen vesitaseen muutosnopeutta ja pienilmastollisia muutoksia Suomen Natura 2000 -verkostossa. Lämpösumman ja tammikuun lämpötilan ennustetuissa muutosnopeuksissa on merkittäviä alueellisia eroja ja Natura-alueiden pienilmasto tulee muuttumaan huomattavasti. Avainasemassa on turvata lajit, joiden populaatioiden menestyminen liittyy nopeimmin muuttuviin ilmastotekijöihin. Suojelualuesuunnittelussa tulee painottaa suojelu- ja hoitotoimien joustavaa suunnittelua sekä varautua mittaviin olosuhteiden muutoksiin. Ennallistaminen ja luonnonhoito ovat tärkeitä keinoja lajien elinympäristöjen ja luontotyyppien tilan parantamiseksi muuttuvassa ilmastossa. Kohdentamalla ennallistamista ja luonnonhoitoa ilmastoviisaasti voidaan tukea lajien siirtymistä. Lajien ominaisuudet vaikuttavat niiden haavoittuvuuteen ilmastonmuutokselle; negatiiviset vaikutukset korostuvat pohjoisen viileisiin oloihin, kuten tunturi- ja suoelinympäristöihin, erikoistuneilla lajeilla, joiden leviämiskyky on rajoittunut. Eri eliöryhmillä nousi esille myös muita lajien haavoittuvuutta ilmastonmuutokselle heijastelevia ominaisuuksia, joita on tärkeää huomioida lajien hoito- ja suojelusuunnittelussa. Lajien ominaisuuksien perusteella tunnistettiin joukko ilmastonmuutokselle haavoittuvimpia lajeja, joihin suojelutoimia kannattaa kohdentaa. Luontodirektiivilajien - ja etenkin saman lajin populaatioiden - välillä oli selviä eroja lajien altistumisessa lämpösumman ja tammikuun lämpötilan muutosnopeuteen, sekä esiintymien ympäristön haitallisen maankäytön määrässä. SUMI-hankkeessa tarkasteltiin suojelualueverkoston merkitystä maalinnustolle sekä havaittujen että ennustettujen levinneisyysmuutosten osalta. Suojelullisesti arvokkaiden suo- ja tunturilajien lajimäärä pieneni sekä suojelualueilla että suojelemattomilla alueilla, kun taas kosteikkolajien määrä kasvoi koko maassa. Suojelualueet puskuroivat ilmastonmuutoksen negatiivisia vaikutuksia suojelullisesti merkittäville lajeille, mutta vaikutukset ovat jo nähtävissä niilläkin. Linnuston monimuotoisuuden kannalta suojelualueverkosto on perustettu ilmastonmuutoksen näkökulmasta oikeansuuntaisesti, mutta Etelä- ja Keski-Suomessa metsien suojelualueverkosto on riittämätön turvaamaan lintulajiston monimuotoisuuden. Ilmastonmuutoksen vaikutukset luontotyyppeihin ovat ensisijassa laadullisia. Herkimmiksi luontotyypeiksi on tunnistettu rannikon hauru- ja meriajokasvallit sekä primäärisukkessioon liittyvät luontotyypit, lumenviipymät, tunturikoivikot, tunturikankaat, virtavesien latvapurot, Tunturi-Lapin pienvedet, perinnebiotoopit, palsasuot, eteläiset aapasuot, lähteet ja lähdesuot sekä avoimet ja puoliavoimet kallioluontotyypit. Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvien luontaisten häiriöiden arvioidaan vaikuttavan positiivisesti metsien rakenteeseen lisäämällä kuolleen puun sekä runsaslahopuustoisten nuorten sukkessiovaiheiden ja lehtipuiden määrää. Monimuotoiset metsät ovat avainasemassa metsien ekosysteemipalveluiden ja sopeutumiskyvyn turvaamisessa. SUMI-hankkeessa kehitettiin laskentamenetelmää, jonka avulla voidaan arvioida metsän käsittelytapojen ja ilmastonmuutoksen vaikutuksia metsien hiilitaseeseen tarkalla resoluutiolla. Alustavien mallinnustulosten mukaan puuston ja metsämaan hiilivarasto kasvoi sekä suojelumetsä- että talousmetsäskenaariossa Evon alueella vuosina 2013–2099. Suojelumetsä sitoi hiiltä hitaammin kuin talousmetsä mutta säilyi hiilen nieluna koko tarkastelujakson ajan. Yhdistämällä hiilitasearviot luonnon monimuotoisuutta kuvaaviin paikkatietoaineistoihin voidaan suojelualuesuunnittelussa priorisoida sekä ilmastohyödyiltään että luontoarvoiltaan parhaita kohteita

Plenty of Planning, Scanty Guidance: Evaluating the Implementation Degree of the General Master Plan in the City of Tampere, Finland

Digitalizing cities has become increasingly complex and difficult to control despite advanced computational tools. The comprehension of emergent, dynamic agent–pattern interaction is limited. Studies show that the implementation of large-scale plans occasionally fails to meet expectations due to uncertainty in urban actor processes and institutions. Theories of complexity and resilience reflecting urban unpredictability and non-equilibrium enable understanding and planning methods for guiding actors. We explored empirically via close reading and spatial analyses the ability of the traditional master planning instrument to steer the actor allocation in Tampere, Finland. The plan apparently failed to appropriately guide the actors, who formed self-organizing patterns colliding with the planning aims enabled by deviations and lower-level planning instruments. The planning mode was either enabling or reactive. We recognized three types of self-organization: single-point attraction, emergent type, and location-based self-organization. Self-organization was the major force behind urban transition. Only certain large-scale projects in the city center somewhat complied with the planning aims, however through negotiations. We proposed planning solutions encouraging and guiding self-organizing patterns by recognizing complexity in strategies, and with loose plans, constant monitoring, correcting, and experimenting in planning. The results participate in building more general knowledge of planning considering self-organizing urban dynamics and provide applications for urban planning