”Talo elää tavallaan ja vieras käypi ajallaan” : Eduskunnan hajottaminen ja Liinamaan virkamieshallitus 1975

Tutkimus tarkastelee tapahtumaketjua, joka johti Kalevi Sorsan enemmistöhallituksen eroon, eduskunnan hajottamiseen sekä Keijo Liinamaan virkamieshallituksen muodostamiseen kesäkuussa 1975. Lähtökohtana on tarkastella sitä, miksi eduskunta hajotettiin ja poliittisen hallituksen tilalle muodostettiin virkamieshallitus sekä, millainen oli sen kokoonpano ja mitä se sai toimikaudellaan aikaan. Sorsan enemmistöhallitus hajosi poliittisiin erimielisyyksiin ja sisäiseen toimintakyvyttömyyteen. Taustalla oli myös Suomen taloudellisen tilanteen jatkuva heikkeneminen ja presidentti Kekkosen tyytymättömyys hallituksen toimintaan. Hallituspuolueiden edustajat pyysivät presidentiltä eroa ja samalla eduskunnan hajottamista. Kekkonen myönsi eron ja määräsi ennenaikaiset eduskuntavaalit pidettäväksi syyskuussa 1975. Hajotuskäskyä ei lopulta tarvinnut antaa, koska eduskunta päätti itse äänestyksen jälkeen lopettaa valtiopäivät. Ainoaksi vaihtoehdoksi nähtiin virkamieshallitus, koska poliittiset puolueet eivät päässeet yksimielisyyteen uudesta hallituksesta. Keskustapuolue ja sosiaalidemokraatit kärsivät hallitusväsymyksestä ja kokoomuksen jatkuva hallituspaitsio rajoitti koalitioiden muodostamista. Virkamieshallitus synnytettiin rauhoittamaan tilannetta ja hoitamaan 'juoksevia asioita' siksi ajaksi, kunnes maassa pidettäisiin uudet vaalit ja sen jälkeen muodostettaisiin toimintakykyinen enemmistöhallitus. Kekkonen ja Liinamaa kokosivat yhdessä ministeristön, joka koostui sekä presidentin että pääministerin luottohenkilöistä ja henkilökohtaisista ystävistä. Suurimmalla osalla ministereistä oli julkinen puoluekanta. Näin ollen hallitusta voidaan kutsua myös puolipoliittiseksi ministeristöksi. Virkamieshallitus toimi viiden ja puolen kuukauden ajan. Hallitus suoriutui Ety-järjestelyistä kunnialla, valmisteli vuoden 1976 budjettiesityksen ja toi eduskuntaan lukuisia lakiesityksiä. Suurimpiin huolenaiheisiin – kasvavaan inflaatioon ja työttömyyteen – hallitus ei ehtinyt, tasapainottavaa budjettia lukuun ottamatta, kehittää kestäviä ratkaisuja. Hallitus jätti paikkansa marraskuun lopussa 1975, jolloin Kekkonen runnasi maahan poliittisen hätätilahallituksen. Virkamieshallitukset ovat poikkeustilanteita varten, jollaista ei tosi asiassa ollut vuonna 1975. Valtansa huipulla olleelle presidentti Kekkoselle virkamieshallitus oli poliittisen vallankäytön väline – eräänlainen maan tapa, joka kutsuttiin apuun poliittisten puolueiden yhteistyön jouduttua umpikujaan. Aikalaiset suhtautuivat ei-parlamentaarisen hallituksen käyttöön varsin neutraalisti – kritiikkiä esitti etenkin lehdistö. Tutkimukseen taustalla on laaja ja monipuolinen lähdeaineisto, jonka pohjalta olen lähdekriittisin menetelmin rakentanut tutkimuskohteestani mahdollisimman kattavan ja aukottoman kokonaisuuden. Tärkeimpinä alkuperäislähteinä ovat olleet suurimpien puolueiden runsas arkistomateriaali, Liinamaan hallituksen aineisto, valtioneuvoston istuntojen pöytäkirjat sekä Keijo Liinamaan yksityiskokoelma. Kuvaa aikakauden sisäpoliittisesta tilanteesta ovat selventäneet tutkimuskirjallisuus, lähdejulkaisut, sanomalehdet sekä eräät muistelmateokset. Ajankuvaa ovat omalta osaltaan syventäneet kolmen tapahtumia läheltä seuranneen poliittisen vaikuttajan haastattelut

Ekososiaalinen sivistys kääntämisen prosesseina työväenopistossa

Artikkelissa tarkastellaan vapaan sivistystyön organisaation kehittämistä syvä- ja ekososiaalisen sivistyksen periaatteiden mukaisesti. Tapaustutkimuksena on Tampereen työväenopistossa toteutettava Syväsivistys ja kestävä kehitys elämäntapana -hanke. Hyödynnämme tutkimuksessa aineistotriangulaation mukaisesti useaa aineistotyyppiä, joita jäsennämme teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Tarkastelemme aineistoa kääntämisen sosiologian ja hallinnan tutkimuksen näkökulmista, jolloin huomio kiinnitetään hankkeessa ilmenevään kääntämisen prosessiin sekä siihen sisältyviin itsen käytäntöihin. Osoitamme, että syväsivistystä ja ekososiaalista sivistystä jalkauttava hallinta perustuu yhteisöllisyyden ja yksilöiden vapauden periaatteisiin. Tällöin vallalla ei ole yhtä ainoaa keskusta, vaan se jakautuu toimijoiden kesken. Analyysimme tuo lisäksi esille näiden ekososiaalisten periaatteiden kehittämisessä  harvoin esiin nostettuja menettelytapoja, joiden avulla arvot käännetään toiminnan kielelle ja sisäistetään osaksi organisaation toimintatapoja

Pienpuuhakkeen kustannustekijät ja toimituslogistiikka

Raportin taitto: Maija HeinoHankkeessa kehitettiin VMI:n koeala- ja monilähdeinventointiaineistoon sekä metsäyhtiöiden leimikkotietoihin perustuva nuorten metsien energiapuun kertymä- ja korjuukustannusten laskentamenetelmä. Kertymälaskelmissa hankinta-alueen säde oli 100 km tieverkkoa pitkin ja hankinta-alueet sijaitsivat Joensuun, Kouvolan, Valkeakosken Vaasan, Jyväskylän, Rovaniemen ja Kajaanin ympäristössä. Pienpuun saatavuudelle määritettiin viisi eri tasoa ekologis-taloudellisilla rajoitteilla. Laskenta-alueista Kouvolan ympäristössä pienpuun kertymä oli suurin ja Vaasan ympäristössä pienin. Vaasan ympäristössä kertymä 100 kilometrin säteellä oli eri kertymärajoitteilla 50 000 210 000 m3 vuodessa ja Kouvolan alueella 230 000 790 000 m3 vuodessa. Joensuun, Jyväskylän ja Kajaanin ympäristössä kertymät olivat 120 000 500 000 m3 vuodessa. Kertymälaskelmissa käytetyt rajoitteet vaikuttivat energiapuukertymän ohella puulajisuhteisiin. Kasvupaikan viljavuudelle asetetut minimirajoitteet vähensivät männyn osuutta ja lisäsivät koivun ja muiden lehtipuiden osuutta kokonaiskertymästä. Erot miestyönä tai koneella tehdyn pienpuun kaato-kasauksen kustannusten välillä ovat pienet, mutta kun huomioidaan metsäkuljetuksen tehostuminen koneellisen kaadon jäljiltä, on koneellinen korjuu miestyötä edullisempaa. Käyttöpaikkahintoja tarkasteltaessa ero kalleimman ja halvimman alueen välillä oli 15 %. Valkeakoskella ja Kouvolassa oli halvimmat käyttöpaikkahinnat. Seuraavaksi edullisimmat alueet olivat Jyväskylä, Joensuu ja Kajaani. Rovaniemellä oli korkein käyttöpaikkahinta ja Vaasassa toiseksi korkein. Koneelliseen kaato-kasaukseen ja kokopuun käyttöpaikkahaketukseen perustuva korjuuketju oli menetelmävertailussa edullisin kokopuuhakkeen tuotantomenetelmä. Pienpuulle maksettavat ns. Kemera-tuet parantavat pienpuuhakkeen kilpailukykyä hakkuutähdehakkeeseen verrattuna. Ilman tukia pienpuu ei pärjää hintavertailussa hakkuutähdehakkeen kanssa. Pienpuuhakkeen ero hakkuutähdehakkeen kustannuksiin syntyy kaato-kasausvaiheessa, joka maksaa 12 15 e/m3. Siksi toiminnan tehostaminen tulisi kohdistua juuri tähän vaiheeseen. Muiden kustannustekijöiden osalta pienpuuhake on kilpailukykyistä hakkuutähteeseen verrattuna