Propagation of Carbonation Induced Reinforcement Corrosion in Existing Concrete Facades Exposed to the Finnish Climate

Reinforced concrete is present in the major part of the Finnish built environment. A vast number of concrete buildings utilizing newly developed prefabrication techniques were built from 1960 to 1979. Since then, the durability properties of the concrete building stock from this era have been found to be poor in regard to freeze-thaw action and the corrosion of the reinforcement. This building stock has now reached an age when many of the building components are due to be renovated. Because of the huge volume of this building stock, its renovation is also challenging in terms of resources.In terms of the corrosion of the reinforcement, the service life of these concrete structures is composed of two phases. The initiation phase withholds the onset of favourable conditions for corrosion, while the second phase, the propagation phase, includes the corrosion process of the steel itself. The former is traditionally used as a measure of a building’s service life, even though no damage has yet occurred at this stage. However, the service life of a building may be extended by utilising the propagation phase, which would aid in prioritising renovation projects for existing concrete structures once the initiation phase has already passed.This thesis discusses the propagation phase (active corrosion) as part of the service life of concrete facade panels in the Nordic climate. The objective of the research is to add to our knowledge of the corrosion propagation phase in such structures under actual long-term weather exposure, and to generate data for modelling the process. The study combined a statistical analysis of a large database of condition investigation data, a more in-depth analysis of twelve building case studies and data from field measurements of reinforcement corrosion. Using regression analysis, long-term, time series weather data from the geographical locations of the buildings were compared with the actual corrosion rates. The result is a model to describe corrosion propagation in concrete facades and balcony panels in relation to the prevailing weather. The concrete facades’ orientation, obstruction and shelter from vegetation were found to have a decisive impact on the rate of active corrosion. The analysis showed that propagation phase can be used to considerably extend the service life of the concrete, although for buildings in more exposed locations, this may only be a few years. This time period may, however, provide the necessary latitude for the renovation budget

Rakennetun ympäristön sisältämät materiaalit ja niiden virrat: Katsaus menetelmiin ja aineistoihin yhdyskuntasuunnittelun näkökulmasta

This article presents a review into the methods for material stock and flow analysis in the built environment as well as the data available in Finland for conducting such analyses. In the face of the climate emergency, the requirements of sustainable development are introducing novel tasks to planning. In addition to creating a pleasant and a functional built environment, planning must take into account the use of materials induced by infrastructure and building construction as well as their embodied CO2. In practice, such analyses are probably subcontracted to specialised consultants. However, to successfully commission such work, planners responsible for the commissioning must have a basic understanding about the underlying methodologies and their data requirements.Ilmastokriisin myötä kestävän kehityksen vaatimukset tuovat uudenlaisia tehtäviä yhdyskuntasuunnitteluun. Viihtyisän ja toimivan ympäristön luomisen ohella yhä tärkeämmiksi näkökulmiksi nousevat yhdyskuntarakentamisen materiaalien käyttö sekä sen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt, niin sanotut tuotesidonnaiset päästöt (engl. embodied carbon). Tässä artikkelissa esitetään katsaus menetelmiin ja suomalaisiin aineistoihin, joilla rakennetun ympäristön sisältämiä materiaaleja ja niiden virtoja voidaan kartoittaa. Vaikka käytännön yhdyskuntasuunnittelussa itse materiaalikanta- ja virta-analyysit hankittaisiinkin niihin erikoistuneilta konsulteilta, on tilaajalla oltava perustason ymmärrys analyysimenetelmistä ja niiden vaatimista aineistoista, jotta näitä selvityksiä voidaan onnistuneesti hankkia

Renovate or replace? : Consequential Replacement LCA framework for buildings

Is it more environmentally friendly to replace an existing building with a new one or to renovate the existing property? This paper addresses how to frame and evaluate this question. Although several previous studies exist, their methods lack a harmonised set of practice. A new framework is introduced that adopts the concept of consequential replacement framework (CRF) for life cycle assessment (LCA) which had previously been applied to vehicles. The application of the CRF to buildings is demonstrated with case studies on school buildings in Finland. Three alternative cases are examined: the refurbishment of a 1950s school; extending it with an annex; and demolition and replacement with a new concrete or timber building. As the European environmental impact regulation of buildings pertains to CO2 emissions, the paper also focuses on CO2. The case studies demonstrate that refurbishment in Finland is a more climate-friendly alternative to demolition and new build. The studied new buildings’ better energy efficiency is set off for decades by the carbon spike caused by the embodied CO2 in their materials. The CRF is shown to be a methodologically sound, easily approachable framework for evaluating immediate environmental consequences of decision-makers’ retention or replacement choices, suitable to different contexts. Policy relevance As the global CO2 budget is running out, the need to combat the escalation of the climate emergency is imminent. Decades-long payback times for embodied CO2 investments in new replacement buildings, as in the paper’s case studies, are not helpful in this effort. The introduced framework helps to uncover the climate change mitigation potential in building preservation, which is presently poorly understood and considered in policymaking. The new framework provides a useful decision support tool and evidence for both policymakers and planners. Current policy initiatives in Europe focus on CO2 regulation for new build and renovation. However, replacement situations are not yet regulated. In contexts where renovation clearly proves to be more climate friendly (as validated by this method), policymakers should recognise the greenhouse gas-mitigation potential in building retention and create policies to encourage renovation over new build.publishedVersionPeer reviewe

Betonielementtien uudelleenkäyttömahdollisuudet

Rakennusten purkaminen keskittyy Suomessa kasvukeskuksiin: sitä enemmän puretaan mitä enemmän rakennetaankin. Suurin osa 2000-luvulla purettujen betonirakennusten neliömetreistä on peräisin teollisuus- ja varastohalleista sekä liike- ja toimistorakennuksista. Asuinkerrostalojen purkaminen on toistaiseksi ollut vähäistä. On kuitenkin todennäköistä, että betonirakennusten purkaminen vain lisääntyy tulevaisuudessa. Betonirakentamisen volyymistä johtuen pienikin kasvu betonirakennusten purkamisessa lisää betonijätteen määrää ja prosenttiosuutta huomattavasti. EU:n jätedirektiivi vuodelta 2008, jonka mukaiseksi Suomen jätelakia muutettiin 2011, määrittelee, että kokonaisten tuotteiden valmistelu uudelleenkäyttöön on asetettava murskaavan materiaalikierrätyksen edelle. Vaikka useimpia elementtijärjestelmiä ei ole erityisesti suunniteltu elementtien ehjänä purkamista ja uudelleenkäyttöä silmälläpitäen, on erilaisissa koehankkeissa saatu siitä myös positiivisia kokemuksia. Suomen varsin nuoresta rakennuskannasta huolimatta siinä esiintyy huomattavasti korjaustarvetta. Tällaisten säälle alttiina olleiden rakenteiden uudelleenkäyttö on aina selvitettävä tapauskohtaisesti. Sellaisenaan niillä ei ole mahdollista saavuttaa nykyisin yleisesti vaadittavaa vähintään 50 vuoden käyttöikää. Sen sijaan rakennusten sisäolosuhteissa olevat rungot ovat yleensä moitteettomassa kunnossa. Rakennusten sisäilmaongelmat ovat jo pitkään olleet yksi merkittävä korjaustarvetta ja usein myös rakennusten purkamiseen johtava tekijä. Sisäilmaongelmat ovat hyvin tyypillisesti paikallisia ja ne syntyvät usean eri tekijän yhteisvaikutuksesta. Rakenneosien uudelleenkäytön kannalta huomionarvoista on, että sisäilmailmaongelmaisissakin rakennuksissa on yleensä lukuisia rakenneosia, joissa ei ole minkäänlaisia kosteus- tai mikrobivaurioita. Rakenneosien uudelleenkäyttöön vaikuttaa merkittävästi rakennuksen ja sen materiaalien ikä, rakennuksen käyttötarkoitus ja rasitus, jolle rakenteet ovat altistuneet sekä uusi käyttötarkoitus. Suurin uudelleenkäyttöpotentiaali on sellaisilla betonielementeillä, jotka voidaan irrottaa ja uudelleen asentaa helposti. Uudelleenkäyttöä suunniteltaessa pitää ottaa huomioon, että betonirakenteet, jotka on alun perin suunniteltu sisäympäristöön, eivät saa altistua uudessa käyttötarkoituksessa alkuperäistä ankarammalle rasitukselle. Runkorakenteiden merkittävin vaurioitumisriski on purkamisen ja kuljettamisen sekä muun käsittelyn aikana. Erityisesti aukollisten elementtien purkamisessa vaurioitumisriski on suuri. Betonielementtirakentamista ohjaavat normit ja ohjeet ovat muuttuneet useasti elementtirakentamisen alkuajoista lähtien. Kuormitukset ja rakenteiden kapasiteetit on tarkistettava aina tapauskohtaisesti ja tarvittaessa suunniteltava rakenteiden vahvistukset. Nykyiset lämmöneristysmääräykset edellyttävät myös lisälämmöneristystä vanhoihin ulkoseinäelementteihin. Pilari-palkkirunkoisen hallin hiilijalanjälkitarkastelut puoltavat hallin rungon uudelleenkäyttöä, sillä merkittävimmän hiilidioksidipäästöt syntyvät betonielementtien valmistamisesta. Elementtien kuljettamisen päästöt ovat vähäisiä verrattuna elementin valmistukseen, mutta ne on otettava huomioon hallin uudelleenkäytön hiilijalanjälkitarkasteluissa.<br/

Ilmastonmuutoksen ja lämmöneristyksen lisäyksen vaikutukset vaipparakenteiden kosteusteknisessä toiminnassa ja rakennusten energiankulutuksessa

Tämä tutkimusraportti liittyy vuosina 2009–2012 toteutettuun FRAME-tutkimusprojektiin, jonka keskeisenä tavoitteena on ollut selvittää ilmastonmuutoksen ja lämmöneristyksen lisäyksen vaikutuksia vaipparakenteiden kosteusteknisessä toiminnassa ja rakennusten energiankulutuksessa Suomen ilmastossa. Tavoitteena on ollut myös selvittää millä rakenteellisilla tai muilla teknisillä ratkaisuilla vaipparakenteiden kosteusteknistä toimintaa voidaan parhaiten parantaa. Tutkimuksen muina tavoitteina on ollut selvittää ilmastonmuutoksen ja lämmöneristyksen lisäyksen vaikutuksia vaipparakenteiden lämpöteknisessä toiminnassa, sisäilman olosuhteissa ja LVI-järjestelmien käytössä sekä laatia uusia ohjeistuksia rakennustyömaan kosteudenhallintaa varten. Tutkimuksessa on keskitytty tavanomaisten tai riskialttiiksi tiedettyjen rakenteiden toiminnan tarkasteluun. Tutkimuksen yhteydessä Tampereen teknillisessä yliopistossa on saatu valmiiksi uusi rakenteiden kosteusteknisen toiminnan analysointimenetelmä, jolla voidaan aiempaa luotettavammin tarkastella rakenteissa ilmeneviä kosteusriskejä sekä nykyisessä että tulevaisuuden ilmastossa. Suurin osa tämän tutkimuksen tuloksista perustuu tällä menetelmällä tehtyihin laskentatarkasteluihin. Menetelmällä saatujen tulosten avulla rakenteet voidaan suunnitella jatkossa siten, että ne kestävät myös poikkeuksellisen rasittavien sääolojen vaikutukset muuttuvassa ilmastossa. Tärkeä osa uutta analysointimenetelmää ovat ulkoilman rakennusfysikaaliset testivuodet Suomen ilmastossa. Nämä testivuodet määritettiin TTY:llä Ilmatieteen laitoksen mittaaman ja määrittämän säädatan avulla sekä nykyilmastossa että tulevaisuuden ilmastossa (vuosien 2050 ja 2100 ilmastot). Jokaisesta ilmastosta määritettiin kaksi testivuotta, joiden avulla voidaan tarkastella lähes kaikkien vaipparakenteiden kosteusteknistä toimintaa kriittisissä kosteusolosuhteissa. Tulevaisuuden ilmastoista määritetyt testivuodet perustuvat A2-ilmastonmuutosskenaarioon, jonka perusteella Ilmatieteen laitos on laatinut ennusteen ulkoilman olosuhteiden muuttumisesta. Ilmastonmuutos ja lämmöneristyksen lisäys heikentävät useiden nykyisellä tavalla toteutettujen vaipparakenteiden kosteusteknistä toimintaa ja vikasietoisuutta, koska rakenteiden sisällä lämpötila- ja kosteusolosuhteet muuttuvat. Osassa rakenteita muutos on erittäin suuri. Ennustetun ilmastonmuutoksen seurauksena ulkolämpötilat nousevat, sademäärät kasvavat ja pilvisyys lisääntyy. Myös ulkoilman suhteellinen kosteus voi nousta ja tuulisuus lisääntyä jossain määrin. Nämä kaikki tekijät lisäävät homeen kasvua ja kosteuden kondensoitumista varsinkin rakenteiden ulko-osissa ja joissakin tapauksissa myös muualla rakenteessa. Lisäksi rakenteiden kuivuminen hidastuu ja kuivumisajat pitenevät. Lämmöneristyksen lisäys vähentää puolestaan lämmön siirtymistä vaipparakenteiden läpi, jolloin lämpötila laskee rakenteen ulko-osassa ja suhteellinen kosteus nousee. Myös tämä asia lisää homeen kasvua ja kosteuden kondensoitumista rakenteen ulko-osassa. Rakenteiden vikasietoisuus heikkenee samasta syystä, koska sisältä tuleva lämpö ei pysty kuivattamaan rakenteita samalla tavoin, jos niihin pääsee ylimääräistä kosteutta ajoittaisen kosteusvuodon tai poikkeuksellisten sääolojen seurauksena. Rakenteiden kosteusriskit lisääntyvät myös rakenneratkaisujen, lämmöneristetyyppien ja toteutustapojen muutosten seurauksena. Muutosten vaikutus rakenteiden kosteustekniseen toimintaan on tunnettava, joten rakennusalalla tarvitaan näihin asioihin liittyen jatkossa paljon koulutusta. Rakenteiden vikasietoisuuden heikkeneminen korostaa jatkossa entisestään rakennusaikaisen kosteudenhallinnan merkitystä. Rakenteet ja materiaalit tulee suojata sadeveden vaikutuksilta niin hyvin kuin mahdollista, ja rakenteille on varattava riittävästi kuivumisaikaa ennen tiiviiden pinnoitteiden tai kuvumista hidastavien peittävien rakenteiden asentamista. Varsinkin puurakenteiset talot on suositeltavaa tehdä suojateltan sisällä. Lähes kaikki vaipparakenteet saadaan toimiviksi myös seuraavan 100 vuoden aikana rakenteellisten muutosten ja toteutusohjeiden muutoksien avulla. Puurakenteiden kosteusteknistä toimintaa voidaan parantaa merkittävästi laittamalla kantavien rakenteiden ulkopuolelle lämmöneristystä. Betoni- ja kivirakenteiden kuivumiseen on puolestaan varattava lisää aikaa, jos niiden ulkopuolella käytetään lämmöneristeenä solumuovieristeitä. Liitosten ja detaljien toimivuuteen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Niillä on oleellisen merkitys koko rakenteen toimivuudelle. Uudet betonirakenteet ovat kosteusteknisesti toimivia, jos ne tehdään nykyisten ohjeiden mukaisesti. Raudoitteiden sijainti tulee olla normien ja toleranssien mukainen ja ruostumattomien terästen käyttö julkisivuissa on suositeltavaa (erityisesti pieliteräkset). Pakkasenkestävyyden suhteen nykyinen vaatimustaso on riittävä, jos betoni lisähuokostetaan ohjeiden mukaisesti. Pakkasrapautumisvaurioita saattaa kuitenkin alkaa esiintyä vanhassa rakennuskannassa myös sisämaassa ilmastonmuutoksen myötä. Lämmöneristyksen lisäys ei vaikuta betonijulkisivun kosteustekniseen toimintaan. Massiivirakenteet, kuten hirsi- ja kevytbetonirakenteet, tulisi lämmöneristää aina ulkopuolelta hyvin vesihöyryä läpäisevällä eristeellä. Jos rakenteita eristetään sisäpuolelta, niiden on päästävä kuivumaan riittävästi ennen sisäpuolisen lämmöneristeen ja höyrynsulun laittoa. Höyrynsululta vaadittava vesihöyrynvastus riippuu oleellisesti sisäpuolisen lämmöneristyksen lämmönvastuksesta. Matalassa tiiliverhotussa puurunkoisessa ulkoseinässä tarvitaan erittäin hyvin lämpöä eristävä tuulensuoja puurakenteen ulkopuolella. Korkeassa tiiliverhotussa ulkoseinässä (>10 m) puurakenteen ja tiiliverhouksen väliin on laitettava kummaltakin puolelta tuuletettu höyrynsulkukerros, joka estää kosteuden siirtymisen diffuusiolla verhouksesta takana olevaan seinärakenteeseen. Tämä höyrynsulkukerros toimii samalla rakennusaikaisena sääsuojana. Puurakenteen päälle tehtävän eristerappauksen käytöstä on syytä luopua kokonaan, koska sadevesi pääsee tunkeutumaan herkästi ulkoverhouksen liitos- ja läpivientikohdista rakenteeseen ja sen kuivuminen on hidasta. Rappauspinta voidaan tehdä puurakenteisiin ulkoseiniin kuitenkin tuuletettua levyrappausta käyttämällä. Puurakenteisiin tuuletettuihin yläpohjiin tulisi laittaa lämmöneristystä kantavien puurakenteiden yläpuolelle. Tämä voidaan toteuttaa esimerkiksi lämpöä eristävän aluskatteen tai tuulensuojan avulla. Aluskatteen on täytettävä myös kaikki muut sille asetetut vaatimukset. Ryömintätilaisissa alapohjissa maanpinnan tulee olla kauttaaltaan lämmöneristetty varsinkin puurakenteista alapohjaa käytettäessä. Myös sepelikerroksen käyttö maanpinnalla parantaa ryömintätilaisen alapohjan kosteusteknistä toimintaa merkittävästi. Kantavien puurakenteiden alapuolella olevan tuulensuojan tulee olla kosteutta kestävä ja hyvin lämpöä eristävä. Uusien talojen vaipparakenteet voidaan myös tulevaisuudessa toteuttaa niin, että erillisiä teknisiä laitteita ja järjestelmiä (kuivaimet, lämmittimet tai ilmanvaihtojärjestelmät) ei tarvita rakennuksen käytön aikana rakenteiden kosteusteknisen toiminnan varmistamisessa. Sen sijaan korjausten yhteydessä tehtävän lisäeristämisen seurauksena joidenkin rakenteiden toiminta voi edellyttää näiden laitteiden käyttöä. Kosteuden tiivistyminen ja huurtuminen ikkunoiden ulkopintaan lisääntyy voimakkaasti, jos ikkunoiden lasiosien lämmönläpäisykerrointa eli U-arvoa parannetaan nykyisestä tasosta. Kosteuden tiivistyminen on ajoittain ongelmana jo nykyisissäkin ikkunoissa. Ikkunan ulkopintaan laitettava selektiivipinnoite poistaa tämän ongelman. Yläpohjien lämmöneristekerroksessa tapahtuvat ilmavirtaukset heikentävät paksujen puhalluseristeiden lämmöneristyskykyä merkittävästi. Ilmavirtausten vähentäminen edellyttää puhalluseristeiden ilmanläpäisevyyden pienentämistä esimerkiksi tiheyttä kasvattamalla tai käyttämällä eristeen joukossa sideainetta. Ulkoseinärakenteissa ilmavirtausten vaikutus rakenteiden toimintaan on nykyisillä eristepaksuuksilla oleellisesti vähäisempi. Vaipparakenteiden lämmöneristyksen lisääminen Suomen rakentamismääräysten nykyisestä vertailutasosta ei ole enää taloudellisesti kannattavaa kerrostaloissa ja toimistorakennuksissa. Pientaloissa kannattavuus riippuu siitä, kuinka pitkä takaisinmaksuaika lisäeristämiselle hyväksytään. Tämä johtuu lisäeristämisellä saavutettavan energiansäästön vähenemisestä ja rakennusten jäähdytystarpeen kasvusta. Jo vuoden 2007 lämmöneristysmääräykset olisivat olleet kerrostaloissa ja toimistorakennuksissa varsin riittäviä. Tutkimuksen yhteydessä on laadittu matalaenergia- ja passiivitalojen rakenteille ja liitoksille suunnitteluohjeet, joissa esitetään keskeisiä toteutusperiaatteita ja huomioon otettavia asioita vaipparakenteita suunniteltaessa ja toteutettaessa. Ohjeessa on keskitytty tavanomaisimpien ja tyypillisimpien rakenteiden tarkasteluun

Degradation induced repair need of concrete facades

Suomessa on rakennettu 1960-luvulta lähtien yhteensä 44 miljoonaa neliömetriä betonielementtijulkisivuja. Aikavälillä 1965 – 1995 on rakennettu 30 000 asuinkerrostaloa, joista valtaosassa on elementtirakenteiset julkisivut ja parvekkeet. Julkisivuja korjataan aktiivisesti, ja korjauksista aiheutuvan vuosittaisen kustannuksen on vuonna 2000 arvioitu olevan 125 miljoonaa euroa. Julkisivukorjaukset voidaan luokitella pinnoituskorjauksiin, paikkauskorjauksiin ja peittäviin korjauksiin. Korjaustapa määräytyy tapauskohtaisesti julkisivun kuntotutkimuksen perusteella. Tampereen teknillisellä yliopistolla on kehitetty betonijulkisivujen vaurioitumismalli, joka pohjautuu laajaan tietokantaan betonijulkisivujen kuntotutkimuksista. Tämä tietokanta käsittää yhteensä 947 rakennusta aikaväliltä 1960 – 1995. Vaurioitumismallin avulla voidaan määrittää keskimääräinen korjaustarve rakennusjoukossa, kun tiedetään erilaisten betonijulkisivujen määrä sekä rakennusten ikä ja sijainti. Mallissa julkisivut vaurioituvat betonin pakkasrapautumisen ja raudoitteiden korroosion kautta, ja eriasteisiin korjauksiin päädytään vaurioitumisen aiheuttamien näkyvien vaurioiden laajuuden mukaan. Mallia käyttäen lasketaan aikakauden 1965 – 1995 asuinkerrostalojen betonijulkisivujen tekninen korjaustarve Helsingissä, Tampereella, Turussa, Jyväskylässä ja Oulussa. Mallin tarvitsemien lähtötietojen keräämisessä paikkakunnilta käytetään otantaa. Laskelmien perusteella tehdään arvio koko 1965 – 1995 asuinkerrostalokannan betonijulkisivujen korjaustarpeesta ja selvitetään aiheutuvat korjauskustannukset, jos korjaustapa valitaan mallin ehdottamalla tavalla. Yleisimmät suomalaiset julkisivutyypit ovat harjattupintaiset maalatut, pesubetonipintaiset ja tiililaattapintaiset julkisivut. Laskelman mukaan lähes ¾:ssa julkisivuista esiintyy korjaustarpeita, mutta useimmiten vaaditut korjaukset ovat kevyitä. Julkisivuista 5 – 10 % ja parvekkeista 12 – 19 % tarvitsee raskaita korjauksia. Aikakauden 1965 – 1995 betonielementtijulkisivujen ja -parvekkeiden laskennallinen korjaustarve tällä hetkellä on 3,5 miljardia euroa. Korjaustarve kasvaa tarkastelujakson 2010 – 2050 aikana keskimäärin 1,8 % vuosittain, mikä tarkoittaa 63 miljoonan euron vuosittaisia korjauksia julkisivujen kunnon säilyttämiseksi entisellään. Verrattuna nykyisiin kustannuksiin, korjauksissa voidaan säästää huomattavasti, jos julkisivujen korjaustapa voidaan valita senhetkistä korjaustarvetta vastaavasti. /Kir1

Alkali-silica reaction in Southern-Finland's bridges

In Central Europe and Scandinavia, alkali-aggregate reaction (AAR) typically occurs in massive concrete structures such as bridges and dams. Despite of having similar bedrock with Sweden, Finland has been considered as an AAR free country. The scope of this study was to find out the existence of alkali-silica reaction (ASR) in Finnish bridges. It was also studied how the age of the bridge as well as the aggregate type has affected the occurrence of ASR. The research material consists of 97 condition assessment reports from concrete bridges constructed between 1912 and 1999. The condition assessments were carried out during 2001–2014. All studied bridges are situated in southern or south-western Finland. Alkali-silica reaction was detected by petrographic analysis in 27 bridges, which is 27.8% of all studied bridges. Of the bridges built in the 1970s (38 bridges in the sample) 42.1% was affected by ASR. In the 1960s bridges (33 bridges in the sample) 17.6% was affected. The bridges showing ASR were 31–44 and 43–52 years old, respectively. Thus, there is a potential risk for having ASR damage in concrete bridges also in the Finnish construction and climate. The study shows, however, that the reaction has taken a considerable amount of time to be detected.publishedVersionPeer reviewe

Corrosion probability and service life in reinforced concrete facades in Nordic climate

publishedVersionPeer reviewe