Elintarvike- ja vesivälitteiset epidemiat Suomessa vuosina 2017–2019

Vuosina 2017–2019 Ruokaviraston ylläpitämään elintarvike- ja vesivälitteisten epidemioiden rekisteriin luokiteltiin tehtyjen epidemiaselvitysten perusteella yhteensä 169 elintarvike- tai talousvesivälitteistä epidemiaa, joista 96 % oli elintarvikevälitteisiä. Talousvesivälitteisiä epidemioita raportoitiin samana ajanjaksona 7. Elintarvikkeiden välityksellä ilmoitettiin sairastuneen yhteensä 2 900 henkilöä ja talousveden välityksellä 567 henkilöä. Kuten aikaisemminkin 2000-luvulla, norovirus oli vuosina 2017–2019 yleisin raportoitu elintarvikevälitteisten epidemioiden aiheuttaja. Norovirus aiheutti 57 (35 %) elintarvikevälitteistä epidemiaa. Suurimmat elintarvikevälitteiset epidemiat aiheutti norovirus hoitolaitosruokailun välityksellä vuonna 2018 (292 ja 110 sairastunutta). Yleisimmät raportoidut välittäjäelintarvikkeet olivat kala ja kalavalmisteet sisältäen äyriäiset ja simpukat. Ne aiheuttivat 14 (9 %) epidemiaa. Toiseksi yleisin välittäjä oli liha ja lihavalmisteet sekä kasvikset ja niistä valmistetut tuotteet (kumpikin 12 epidemiaa; 7 %). Yli 70 %:ssa epidemioista välittäjäelintarvike jäi tuntemattomaksi tai välittäjäksi epäiltiin useita ruokia. Saastuneen raaka-aineen käytöllä oli selvä yhteys 33 (20 %) epidemian syntyyn. Raportoiduista epidemioista 22 %:n taustalla oli lämpötilaan ja säilytysaikaan liittyviä puutteita ja virheitä. Infektoituneen keittiötyöntekijän osallistuminen ruoanvalmistukseen ja puutteellinen käsihygienia oli syynä 19 %:iin elintarvikevälitteisistä epidemioista ja näissä melkein kaikissa tapauksissa aiheuttajana oli norovirus. Elintarvikevälitteisten epidemioiden tapahtumapaikaksi raportoitiin useimmiten ravintola, kahvila tai hotelli (90 kpl; 56 %) ja toiseksi yleisimmin koti (12 kpl; 7 %). Norovirukset aiheuttivat suurimman osan (3 kpl) tunnistetuista talousvesiepidemioista. Yhdessä epidemiassa epäiltiin sapovirusta aiheuttajaksi. Suurin talousvesivälitteinen epidemia havaittiin Nousiaisissa vuonna 2018. Sairastuneita raportoitiin 463. Taudinaiheuttajiksi epäiltiin mm. sapoviruksia. Vuosien 2017–2019 aikana taudinaiheuttaja jäi tuntemattomaksi 67 (41 %) elintarvikevälitteisessä ja kolmessa talousvesiepidemiassa. Uimavesivälitteisten epidemioiden raportointi alkoi vuonna 2012. Suomessa raportoitiin vuosina 2017–2019 neljä uimavesivälitteistä epidemiaa, joissa sairastui noin 200 henkilöä. Kolme epidemioista aiheutui noroviruksen ja yksi kampylobakteerin saastuttamasta uimavedestä tai uimarantaympäristöstä. Ulostevahingon saastuttamalla allasvedellä oli mahdollinen yhteys kylpyläympäristön epidemiaan. Jätevedellä saastunut luonnonvesi aiheutti yhden epidemian. Kahdessa uimarantaympäristöön liittyneessä epidemiassa uimaveden saastumisen syytä ei saatu selville

Sää- ja ilmastoriskien hallinta ja tietolähteet Suomessa

Raportissa kuvaillaan sää- ja ilmastoriskien hallintaa ja siihen liittyvien tietolähteiden käyttöä Suomessa. Raportti perustuu kolmeen erilliseen, mutta toisiaan tukevaan työvaiheeseen. Ensimmäinen työvaihe koostui kahdesta verkkokyselystä, joista toinen oli suunnattu kunnille ja toinen suomalaisille organisaatioille yleisesti. Kyselyillä kartoitettiin vastaajien kokemuksia sää- ja ilmastoriskeistä, niiden hallintaa ja käytettyjä tietolähteitä. Toisen työvaiheen muodosti sidosryhmätyöpaja, jonka tavoitteena oli vahvistaa kyselyn pääpiirteiset tulokset ja kerätä ajatuksia sää- ja ilmastoriskien hallinnan ja sitä tukevien palveluiden kehittämiseen. Kolmas työvaihe koostui kirjallisuusperustaisesta toimialakartoituksesta, jossa koottiin yhteen tietoa sää- ja ilmastoriskeistä ja niiden hallinnasta valituilla yhteiskunnan aloilla (vesivarat, vesihuolto, energia, maatalous, liikenne, matkailu, kuntasektori ja finanssiala). Kukin kolmesta työvaiheesta tuloksineen on esitelty raportissa erikseen. Tulokset viittaavat siihen, että vaikka säällä ja ilmastolla on merkittäviä vaikutuksia yhteiskunnan eri aloille ja toimijoille, on niiden aiheuttamien riskien hallinta vaihtelevaa. Yhteistyö eri muodoissaan koetaan tärkeäksi parannettaessa kykyä sää- ja ilmastoriskien hallintaan. Raportti perustuu ELASTINEN-hankkeessa tehtyyn työhön. Tämä julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2015 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa

Seurantakäsikirja Suomen merenhoitosuunnitelman seurantaohjelmaan vuosille 2020–2026

Tämä merenhoidon seurantakäsikirja käsittää merenhoitosuunnitelman seurantaohjelman kuvauksen kokonaisuudessaan. Se päivittää vuoden 2014–2020 seurantaohjelman ja sitä sovelletaan vuoden 2020 heinäkuusta vuoden 2026 heinäkuuhun. Seurantaohjelma on osa merenhoidon suunnittelua, jota tehdään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain (272/2011) ja merenhoidon järjestämisestä annetun valtioneuvoston asetuksen (980/2011) toteuttamiseksi. Tämä laki ja asetus on annettu meristrategiadirektiivin (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/56/EY yhteisön meriympäristöpolitiikan puitteista) kansallista toimeenpanoa varten. Suomessa meristrategiadirektiivin mukaista meristrategiaa kutsutaan merenhoitosuunnitelmaksi. Suomen seurantaohjelma koostuu 13:sta ohjelmasta, joiden alla on yhteensä 44 alaohjelmaa. Tähän päivitettyyn seurantaohjelmaan lisättiin kuusi uutta alaohjelmaa ja useita alaohjelmia muokattiin joko muuttuneiden vaatimusten, kehittyneempien menetelmien tai muuttuneen toimintaympäristön takia. Merenhoidon uusia vaatimuksia ovat meristrategiadirektiivin liitteen 3 päivitys (EU/2017/845), Euroopan komission päätös EU/2017/848 merivesien hyvän ekologisen tilan vertailuperusteista ja menetelmästandardeista sekä seurantaa ja arviointia varten tarkoitetut täsmennykset standardoiduista menetelmistä. Seurantakäsikirja koostuu kolmesta osasta: seurantaohjelman tausta, varsinainen seurantaohjelma, ja kolmas osa, joka käsittelee seurannan kehitystarpeita, kustannuksia ja riittävyyttä. Seurantaohjelma kattaa ekosysteemilähestymistavan mukaisesti erilaisia muuttujia, jotka kuvaavat toisaalta veden ominaisuuksia ja laatua ja toisaalta ekosysteemin osia ja niiden tilaa sekä niihin kohdistuvia ihmisestä johtuvia paineita. Seurannan alaohjelmissa on kuvattu mitattavat meriympäristön ominaisuudet tai paineet, niiden seurantatiheys, indikaattorit, joihin seurantatietoa käytetään, seurannalla kootun tiedon hallinta ja yhteydet meristrategiadirektiivin hyvän tilan laadullisiin kuvaajiin ja kriteereihin