Infinitives of affect and intersubjectivity : on the indexical interpretation of the Finnish independent infinitives

This article presents an analysis of the structure and use of the Finnish independent infinitives. Although typological studies have shown that syntactically independent non-finite constructions are widespread in many languages, the understanding of their semantic and intersubjective motivation is still in its early stages. The current paper aims to enrich the understanding of independent non-finite constructions by closely looking at free-standing infinitive constructions in spoken and written Finnish: it combines theoretical concepts of Cognitive Grammar with the methodological tools of Interactional Linguistics to explore the nature of independent infinitives as a resource for conceptualization and the intersubjective functions that it affords. The paper suggests that the fact that independent infinitives are grammatically ungrounded makes them useful in interactional and textual sequences involving affect display. As the indexical functions of infinitives can be explained from their own morphosyntactic and semantic characteristics, the paper makes the more general claim that there is no synchronic evidence that would support the assumption that such constructions ever evolved, via ellipsis, from finite constructions. Methodologically and theoretically, the paper advocates an approach that takes into account both the social and cognitive nature of language, and promotes the view that Cognitive Grammar offers a flexible, semantically rich starting point for the description of intersubjective meanings conveyed by grammar, when combined with the context-sensitive and microanalytical methodology of Interactional Linguistics.Peer reviewe

Self-description in everyday interaction : Generalizations about oneself as accounts of behavior

This article suggests that there are systematic ways in which the identity of the 'self', as created and performed through first-person markers, can be made relevant and consequential in particular episodes of interaction. More specifically, the study looks at generalizations that people present about themselves in local interactional contexts: displays of the types of people they are and the ways in which they always or never behave ('I am this kind of person', 'I never do this'). It will be shown that such self-generalizations are typically used to account for one's behavior, and that this tendency is tied to the epistemic and moral rights provided by the first-person perspective, having the primary rights to one's own experience. The study suggests that speakers' personal characteristics or habitual behavior can be offered as a locally produced micro-identity, which can come to have interactional significance.Peer reviewe

Dimensions of empathy in relation to language

Peer reviewe

Suunvuoro

Käsillä oleva Jarmo Harri Jantusen ja Sanni Surkan toimittama teemanumero ­tekee näkyväksi queer-kielentutkimusta ja ennen kaikkea queer-fennistiikkaa. Queer-kielentutkimus tarkastelee kriittisesti niitä kielellisiä käytänteitä, joilla tuotetaan heteronormatiivisuutta ja binäärisen sukupuolijaon luonnollisuutta. Vaikka queer käsitteenä pakenee normatiivisuutta, teemanumeron johdannossa toimittajat näyttävät, miten queer-kielentutkimuksen rajoja voidaan hahmottaa, ja analysoivat sen suhdetta esimerkiksi homo- ja lesbotutkimukseen ja toisaalta kielen ja sukupuolen tutkimukseen. Heteronormatiivisuuden käsite on syntynyt angloamerikkalaisessa tutkimus­perinteessä kuvaamaan sitä, miten heteroseksuaalisuus on vakiintunut kulttuuriseksi ja yhteiskunnalliseksi normiksi, jonka näkökulmasta muut seksuaalisuudet hahmottuvat poikkeuksiksi; heteronormatiivisuuden taustalla taas on keskeisesti oletus kahdesta, binäärisesti hahmottuvasta sukupuolesta. Jo Judith Butler korosti, että heteronormatiiviset ideologiat eivät ole välttämättömiä ja jatkuvia, vaan niiden ylläpito vaatii jatkuvaa työtä: esimerkiksi jokainen lehdessä julkaistu juttu – oli lehti sitten valtamediaa tai akateeminen julkaisu – osallistuu tiettyjen diskursiivisten käytänteiden ylläpitämiseen. Vuoden 2022 Suomessa kohtaa usein asenteita, joiden mukaan esimerkiksi homoseksuaalisuus olisi niin laajalti hyväksytty ilmiö, ettei siihen enää liittyisi ennakkoluuloja ja ongelmia. Maassa, jossa esimerkiksi Helsingin Sanomien suorana lähetyksenä lähettämällä Pride-marssilla on ollut lähes 100 000 osallistujaa, saattaakin helposti harhautua ajattelemaan, ettei asiasta enää tarvitse tehdä numeroa. Vaikka asenteet todella ovat viimeisen parinkymmenen vuoden aikana muuttuneet – tämä selviää esimerkiksi vertaamalla nykyistä valtamediaa Tuula Juvosen vuonna 2004 Helsingin Sanomista tekemään analyysiin –, tämä ei tarkoita, etteivätkö sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat yhä kohtaisi arjessaan syviä ennakkoluuloja ja vastustusta. Queer­lingvistiikan yksi tavoite on tehdä tällaiset ennakkoluulot – ja ajoittain suoranainen vihapuhe – näkyväksi. Homoseksuaalisuuteen liittyviä stereotypioita tarkastelee tässä numerossa Sanni Surkka, ja Simo Määttä ja Yrjö Lauranto taas analysoivat Suomi24-keskusteluketjuissa esiin nousevaa heteronormatiivista ideologiaa, joka yhdistää useita seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kielteisesti suhtautuvia keskustelijoita. Määtän ja Laurannon artikkelissa esiin nousevat myös muunsukupuolisuutta koskevat käsitykset, ja Unni Leinon katsaus taas käsittelee sukupuolen käsitteistämistä transsukupuolisuuden hoitokäytänteissä. Molemmat tekevät näkyväksi sellaisia diskursiivisia ja muita yhteiskunnallisia käytänteitä, joilla tuotetaan sukupuoleen liittyvää sosiaalista normistoa ja luonnollistettua, tavoiteltavaa mallia binäärisestä sukupuolijaosta. Transsukupuolisuuteen ja muunsukupuolisuuteen liittyvät kysymykset ovat nousseet suuren yleisön tietoon vasta noin reilun kymmenen vuoden aikana, ja myös queer-kielentutkimuksen parissa työ on vasta alussa. Geneeristen ja ei-binääristen pronominien käyttöä englannin kielessä analysoinut Laura Hekanaho (2020) on tehnyt kaksi havaintoa, jotka ovat nähdäkseni erityisen relevantteja pohdittaessa kielentutkijan vastuuta queer-tutkimuksen kontekstissa. Ensinnäkin Hekanaho toteaa, että queer-aiheista puhuttaessa monet ilmoittavat pelkäävänsä aihe­piiriin liittyvää terminologista monimutkaisuutta; hän itse on ratkaissut tämän väitöskirjassaan laatimalla luettelon, joka kattaa keskeiset käsitteet cis­sukupuolisuudesta uudispronominien kautta eksklusiiviseen kielenkäyttöön. Toinen tärkeä havainto liittyy siihen, miten kielen normien kautta puolustetaan luonnolliseksi koettua. Hekanahon tutkimusaineistosta kävi nimittäin ilmi, että kun tutkitut vastustivat esimerkiksi ei-binäärisesti käytetyn they-pronominin käyttöä (esim. yksiköllinen They are a linguist), he perustelivat käytön sopimattomuutta usein nimenomaan kieliopillisin perustein. Monipuolisen kyselyaineiston tarkastelu kuitenkin paljasti, että kieliopin normeihin vetoavilla vastaajilla oli usein negatiivisia käsityksiä muunsukupuolisuuteen liittyen myös laajemmin. Liian yksioikoisia tulkintoja ei tietenkään kannata tehdä, mutta nähdäkseni Hekanahon – ja tässä erikoisnumerossa esimerkiksi Leinon – havainnot perustelujen ideologisista kehyksistä ovat queer­kielentutkimuksen kannalta erityisen keskeisiä. Fennistiikassa on pitkä perinne erilaisten toiseuksien näkyväksi tekemisessä – uraauurtavassa feministisessä tutkimuksessa ja esimerkiksi vähemmistökielten tutkimuksessa –, ja queer-lingvistiikan voi hahmottaa osaksi tätä jatkumoa. Nyt näkyväksi nousee seksuaalisuuden ja sukupuolen normatiivisuus. Lingvisteillä voi olla keskeinen rooli esimerkiksi transsukupuolisuuteen liittyvässä oikeudellisessa keskustelussa, ja stereotypioita ja vihapuhetta voi purkaa argumentti kerrallaan. Laura Visapä

Itsenäiset infinitiivit affektin ja empatian konstruktioina

Artikkeli käsittelee suomen kielen itsenäisten A-infinitiivikonstruktioiden (esim. tukehtua rapuun Thaimaassa, olla siinä sitten optimisti) affektisia merkityksiä. Lähtökohtana on Visapään (2008) havainto, että kun A-infinitiivi muodostaa syntaktisesti itsenäisen konstruktion, sen merkitys hahmottuu tunnistettavan affektiseksi. Artikkeli tarkastelee ilmiön toteutumista erilaisissa kirjoitetuissa nykysuomen tekstilajeissa ja pyrkii selittämään, mistä itsenäisten A-infinitiivien affektiset merkitykset juontuvat.Tutkimuksen tavoitteena on analysoida itsenäisten A-infinitiivien affektisia funktioita yhtäältä rakenteiden kiteytyneestä konstruktiomerkityksestä käsin, toisaalta niiden kontekstuaalista tulkintaa painottaen. Infinitiivien affektimerkityksiä tarkastellaan toisin sanoen ensinnäkin konstruktioiden kieliopillisesta hahmosta käsin, kognitiivisen kieliopin käsittein siitä, miten ne on käsitteistetty. Toisaalta artikkeli korostaa sitä, miten kiteytyneimpienkin affektikonstruktioiden tulkinta syntyy vasta kontekstissaan, ja analysoi yksityiskohtaisesti sitä, miten infinitiivien affektitulkinnat syntyvät yhteistyössä ympäröivien kannanottojen ja erilaisten leksikaalisten ainesten kanssa.Infinitiivien affektimerkitykset jaetaan kahtia affektia ilmaiseviin ja empatiaa kutsuviin; kaikki infinitiivikonstruktiot operoivat molemmilla ulottuvuuksilla. Itsenäiset infinitiivit voidaan hahmottaa ensinnäkin affektiseksi toiminnaksi, jota voimme kulttuurisen tietomme perusteella kutsua esimerkiksi päivittelyksi tai ilon ilmaisuksi. Kun luokittelemme affektisuutta tällä tasolla, kyse on metapragmaattisesti läpinäkyvästä toiminnasta – affektista, joka on kulttuurisesti tunnistettavissa ja nimettävissä. Infinitiiveille hahmottuu kuitenkin myös implisiittisempi affektifunktio, johon viitataan artikkelissa empatiaa kutsuvana funktiona. Samalla kun infinitiivejä käytetään tiettyjen affektien ilmaisemiseen, niillä jäsennetään vuorovaikutuksen osallistujien suhteita siten, että vastaanottajaa kutsutaan samastumaan esitettyyn affektiin. Infinitiivit siis yhtäältä viestivät puhujan affektista suhtautumista sanottuun, toisaalta kutsuvat vastaanottajaa jakamaan tämän affektin.---Independent infinitives as constructions of affect and empathy This article explores the affective uses of independent A-infinitive constructions in Finnish (e.g. tukehtua rapuun Thaimaassa, ‘to choke on a crab in Thailand’). The starting point is the observation (see Visapää 2008) that whenever A-infinitives are used as independent syntactic constructions, they have a recognisably affective meaning. The article analyses the phenomenon in different written genres of modern Finnish, and explains the motivation between the structure of independent infinitive constructions and their affective meaning.The study analyses the affective functions of A-infinitive constructions both from the perspective of their constructional meaning as well as from the perspective of the contexts in which they appear. In other words, the constructions are first analysed with respect to their grammatical nature, focusing on the way that they have been conceptualised. On the other hand, the study stresses the fact that all affective meaning is born out of a specific context: it presents a detailed analysis of the ways in which a construction with a fixed affective meaning creates its meaning together with various contextual factors, especially with the surrounding stances as well as the lexical material.The affective meaning of infinitives is divided into two subcategories: functions expressing affect and functions of inviting empathy; all infinitive constructions operate on both levels. Firstly, the affectivity of infinitives can be seen to express affect in the sense that we recognise them as expressions of, say, criticism or joy. When we categorise their affectivity in this way, we deal with actions and affect on a level that is meta-pragmatically transparent, culturally recognisable and easy to label. Secondly, infinitives carry an affective function that is more implicit; in the article, this is referred to as the function inviting empathy. At the same time as independent infinitive constructions are used to express affect, they are used to organise the relationship of the participants in such a way that the recipient can recognise the affect presented. In this way, the infinitives both show the speakers’ attitude towards the states of affairs being described, while at the same time inviting the recipients to share this affect

PURAISTAAN KIELTÄ 7 Amerikkalainen hymy

Laura Visapää työskentelee yliopistonlehtorin sijaisena Helsingin yliopistossa ja tutkii parhaillaan etenkin kielen suhdettaempatiaan ja intersubjektiivisuuteen

Tasapuolisesti vihamieliset - toimittajien roolin kielellinen rakentuminen televisiohaastattelussa

Tutkimuksessani selvitin, miten toimittaja sanastojen ja kuvailujen valinnalla ja toiminnan kielellisellä muotoilulla rakensi tai murensi omaa ammatillista neutraaliuttaan haastatteluvuorovaikutuksessa. Tutkimustehtävään sisältyi myös sen pohtiminen, millaiseksi haasttatelutilanne muodostui toimittajien ohjauksessa. Tutkimustani taustoitin esittelemällä televisiossa käydystä journalistisesta keskustelusta tehtyä tutkimusta. Journalistista haastattelua on tutkittu myös keskustelunanalyysin alakategoriassa, institutionaalisessa keskusteluntutkimuksessa, josta löytyi konkreettisia työkaluja lähestyä omaa aineistoani. Analyysissäni yhdistin keskustelunanalyysin perinnettä ja diskurssianalyysin perinnettä, jotta sain tuloksia sekä merkitysten muodostumisen että rakenteen osalta. Valitsin aineistokseni Ajankohtaisen kakkosen maahamuuttoteemaillan. Se on kaksituntinen, suorana televisoitava keskusteluohjelma. Maahanmuuttoillassa kaksi toimittajaa ja 18 vierasta keskustelivat maahanmuutosta. Litteroin ohjelman keskustelunanalyyttisella painotuksella, tässä tapauksessa keskittyen päällekkäispuhuntoihin ja puheen haparointeihin. Aiemman tutkimuksen pohjalta voidaan sanoa, että tällaiset tilanteet paikantamalla päästään jäljille siitä, milloin merkityksistä ja rooleista neuvotellaan. Lisäksi etsin litteraatiosta kohtia, joissa toimittajat käyttävät sävyltään kantaaottavia sanastoja. Analyysin aikana huomasin, että toimittajat korostavat ja häivyttävät institutionaalisia roolejaan rakentaessaan ohjelman kaarta. Alussa toimittajat usuttavat vieraita konfrontaatioon ja rakentavat ristiriitaa. Ohjelman loppupuolella he asettuvat enemmän taka-alalle ja keskittyvät jakamaan vuoroja ja päätyvät myös hillitsemään aikaansaamiaan yhteenottoja vieraiden välillä. Aineistostani nousi esiin suuri deklaratiivimuotoisten kysymysten määrä. Kysyminen ilman kysymystä on lähdekirjallisuudessani selkeästi tulkittu tilanteeksi, jossa toimittaja tekee itsestään haavoittuvaisen. Toimittajat eivät säännönmukaisesti käyttäneet neutraaliuden rakentamisen kielellisiä työkaluja edes tilanteissa, jotka olivat alttiita haastateltavan vastustukselle. Toimittajien käyttämät sanastot olivat usein vahvasti värittyneitä ja jopa provokatiivisia. Muutamassa tapauksessa toimittajien vuoroihin sisältyi ivaa tai vähättelyä. Silti haastateltavat eivät kyseenalaistaneet toimittajien neutraaliutta. Täytyykin muistaa, että keskustelua ei koskaan määrittele vain toisen osapuolista, vaan se muodostuu tilanteesta toiseen yhteisen neuvottelun tuloksena. Asiasanat:ammatillinen neutraalius, televisiohaastattelu, vuorovaikutus, keskustelun-analyysi, diskurssianalyys

Molecular Genetics of the GRACILE Syndrome (Growth Retardation, Aminoaciduria, Cholestasis, Iron Overload, Lactacidosis and Early Death)

Väitöskirja, ohj. Leena Peltonen-Paloti