Järviruo’on niittäminen ja hyötykäyttö – Elinkaariarviointi ympäristövaikutuksista

Järviruoko on yleistynyt Suomessa siinä määrin, että tiheät kasvustot haittaavat rantojen virkistyskäyttöä. Tässä raportissa arvioitiin elinkaariarvioinnin avulla järviruo’on niiton, ja niittomassan hyödyntämisen ympäristövaikutuksia. Arvioidut hyödyntämisvaihdot olivat kuivikepelletit ja rakennuseriste. Tulosten perusteella järviruo’on niittäminen hillitsee ilmastonmuutosta vähentämällä ruovikon aiheuttamia metaanipäästöjä. Niittämisen hiilijalanjäljen arvioiminen oli kuitenkin erityisen haastavaa puutteellisen tutkimustiedon vuoksi. Lisäksi ruovikon mukana voidaan poistaa huomattavia määriä fosforia, mikä puolestaan hillitsee rehevöitymistä. Järviruo’on jatkojalostus lisäsi myönteisiä ympäristövaikutuksia, sillä järviruoko voi korvata turvetta kuivikekäytössä ja mineraalivillaa rakennusmateriaalina. Hankkeen aikana todettiin, että järviruo’on niittäminen on myös erittäin hyväksyttävää asiantuntijoiden näkökulmasta ja erityisesti jatkokäyttöä tulisi edistää. Suomessa järviruo’on hyödyntäminen ei kuitenkaan ole toistaiseksi taloudellisesti kannattavaa. Järviruokoyrittäjyys olisi kuitenkin ympäristönäkökulmasta tarkasteltuna erittäin kannattavaa

Lietelannan happokäsittely lannan ravinteiden käytön tehostamisen tukena

Ammoniakin haihtuminen voi kuluttaa levityksen jälkeen lietteen ammoniumtypestä kymmeniä prosentteja. Haihtumisen suuruuteen vaikuttavat lietteen, maaperän ja sään ominaisuudet sekä levitysmenetelmä. Jos lietteen pH on valmiiksi tai se lasketaan alle 6,5:n, alhainen pH vähentää tehokkaasti ammoniakin haihtumista. Tanskassa kehitettyä levityksen aikana rikkihappoa lisäävää SyreNlaitteistoa testattiin Varsinais-Suomessa kesällä 2014 kenttäkokeessa, jossa koekasvina oli ohra. Ohralle annettiin typpeä 60 kg/ha kylvölannoituksen yhteydessä mineraalilannoitteena, ja kolmea erilaista lietettä levitettiin kasvustoon 40 kg N/ha tavoitetason mukaiset määrät. Levityksen jälkeen ilman lämpötila oli matala ja tuulen nopeus pieni, minkä takia ammoniakin haihtuminen oli vähäistä. Happolisäys säästi typpeä vain muutamia kiloja kasvuston käyttöön. Koepellon orgaanisen typen vapautuminen oli runsasta, ja 60 kg/ha typpitaso tuotti jo 90 % saavutetusta maksimisadosta. Happolisäyksestä havaittiin vain pientä sadon lisääntymistä. Koepellon viljavuusrikin pitoisuus oli välttävä, ja eri lietteissä annettu rikkilisä oli 18–55 kiloa hehtaarille. Rikkihapon runsas lisäys nosti viljavuusrikin pitoisuutta, muttei alentanut pH:ta syksyn maanäytteissä. Hapotuksen kustannusten kattamiseksi olisi saatava noin 200 kg/ha lisäsatoa. Levitysmenetelmien ympäristövaikutuksia tarkasteltiin elinkaariarviointiin perustuvalla menetelmällä. Lietelannan levitysmenetelmien ilmastovaikutus oli suunnilleen yhtä suuri letkulevityksellä, happolisäyksellä ja sijoittamisella. Levitysajankohta vaikuttaa varsinkin typen huuhtoutumiseen enemmän kuin levitysmenetelmä. Syyslevitystä tulee enenevästi korvata lisäämällä lietelannan levitystä kasvustoon kesällä kylvön jälkeen. Kun kesälevityksessä käytetään joko sijoituslevitystä tai letkulevitystä happolisäyksellä, ammoniakin haihtuminen vähenee ja lietteen liukoinen typpi saadaan paremmin kasvien käyttöön.201

Wood substitution potential in greenhouse gas emission reduction - review on current state and application of displacement factors

Background: Replacing non-renewable materials and energy with wood offers a potential strategy to mitigate climate change if the net emissions of ecosystem and technosystem are reduced in a considered time period. Displacement factors (DFs) describe an emission reduction for a wood-based product or fuel which is used in place of a non-wood alternative. The aims of this review were to map and assess DFs from scientific literature and to provide findings on how to harmonise practices behind them and to support coherent application. Results: Most of the reviewed DFs were positive, implying decreasing fossil GHG emissions in the technosystem. The vast majority of the reviewed DFs describe avoided fossil emissions either both in processing and use of wood or only in the latter when wood processing emissions were considered separately. Some of the reviewed DFs included emissions avoided in post-use of harvested wood products (HWPs). Changes in forest and product carbon stocks were not included in DFs except in a few single cases. However, in most of the reviewed studies they were considered separately in a consistent way along with DFs. DFs for wood energy, construction and material substitution were widely available, whereas DFs for packaging products, chemicals and textiles were scarce. More than half of DFs were calculated by the authors of the reviewed articles while the rest of them were adopted from other articles. Conclusions: Most of the reviewed DFs describe the avoided fossil GHG emissions. These DFs may provide insights on the wood-based products with a potential to replace emissions intensive alternatives but they do not reveal the actual climate change mitigation effects of wood use. The way DFs should be applied and interpreted depends on what has been included in them. If the aim of DFs is to describe the overall climate effects of wood use, DFs should include all the relevant GHG flows, including changes in forest and HWP carbon stock and post-use of HWPs, however, based on this literature review this is not a common practice. DFs including only fossil emissions should be applied together with a coherent assessment of changes in forest and HWP carbon stocks, as was the case in most of the reviewed studies. To increase robustness and transparency and to decrease misuse, we recommend that system boundaries and other assumptions behind DFs should be clearly documented

Järeästi järviruo’osta pohjamutia myöten

Järviruoko on rantojemme luontainen laji, jota ihminen on käyttänyt hyödykseen vuosisatojen ajan. Ilman ihmisen toimenpiteitä kasvava ja runsaan sadon tuottava kasvi kuulostaa hyödynnettävänä materiaalina hyvältä, mutta Pohjois-Karjalassa keskusteluissa on järviruo’on yhteydessä ollut lähinnä rantojen ruovikoituminen, sen aiheuttama luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen ja haitta virkistyskäytölle. Hyvien jatkokäyttömuotojen löytäminen sekä jatkokäsittelyn kehittäminen järviruo’olle on ollut "Järviruoko energiaksi, vesien tila paremmaksi Pohjois-Karjalassa (JÄREÄ)"-hankkeen keskeinen tavoite. Kokeiluita on tehty ja käyttötapoja sekä menettelytapoja on haettu yhdessä Itä-Suomen yliopiston ja Karelia-ammattikorkeakoulun sekä yritysten kanssa. Tavoitteena on ollut suunnitelmallisen, luonnon monimuotoisuuden huomioivan järviruo'on niiton sekä sedimentin poiston myötä parantaa vesistöjen ja ympäristön tilaa, ja synnyttää sekä kehittää järvien kunnostukseen ja ruo’on hyödyntämiseen perustuvaa yritystoimintaa erityisesti Pohjois-Karjalassa

Turvetta korvaavien kuivikemateriaalien ilmastovaikutukset

Julkaisuun on korjattu sivut 66 ja 67 (7.1.2022). Kuvassa 41 rahkasammaleen ja järviruo’on perustilanteen maankäytön päästöt ovat muuttuneet. Kuvassa 43 murukuivikkeen perustilanteen päästöt ovat muuttuneet.Turpeen kuivikekäytön ilmastovaikutukset eivät merkittävästi poikkea turpeen energiahyödyntämisen vaikutuksista, joten ilmastosyistä turpeen kuivikekäyttöä tulee vähentää ja tilalle tarvitaan pienemmän ilmastovaikutuksen omaavia tuotteita. Myös turpeen saatavuuden arvioidaan heikentyvän ja hinnan nousevan jo lähitulevaisuudessa energiaturpeen käytön vähenemisen seurauksena. Kotieläintilat tarvitsevat kuiviketurpeen tilalle nopeasti vaihtoehtoja. Ratkaisuja etsittiin Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston rahoittamassa Turvetta korvaavat uusiutuvat kuivikemateriaalit (TURVEKE 2019-2021) -hankkeessa, jossa tutkittiin turpeelle vaihtoehtoisten kuivikemateriaalien ominaisuuksia ja käytettävyyttä. Tilakokeisiin valittujen kuivikemateriaalien – turve, rahkasammal, järviruokosilppu, ruokohelpisilppu ja -pelletti, puupohjainen murukuivike ja tekstiilibriketti – tuotannolle laskettiin hiilijalanjälki. Hiilijalanjälkilaskennan rajaukset, käytetty tausta-aineisto ja tulokset on esitetty tässä raportissa. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että lähes kaikkien tutkittujen materiaalien hiilijalanjälki oli turvetta pienempi, mutta huomattavaa vaihtelua esiintyi materiaalien tuotantotavasta ja käytetyistä laskentaoletuksista riippuen. Mitatun tutkimustiedon niukkuus ja erot raaka-aineiden lähteissä, ominaisuuksissa sekä tuotantotavoissa aiheuttivat tuloksiin epävarmuutta, jota on syytä vähentää jatkotutkimuksilla. Tutkituista kuivikemateriaaleista järviruokosilpun hiilijalanjäljen arvo oli negatiivinen, eli sen käytöllä voidaan vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Myös tekstiilibriketin, kivennäismaalla viljellyn ruokohelven ja rahkasammaleen hiilijalanjäljet osoittautuivat turvetta pienemmiksi. Puupohjaisen murukuivikkeen hiilijalanjälki oli sen sijaan turvetta suurempi valitulla lähestymistavalla tarkasteltuna. Ruokohelven hiilijalanjälki puolestaan vaihtelee merkittävästi riippuen mm. pellon maalajista, satotasosta ja juurimassan osuudesta. Kun kuivikkeena käytetään uusiutuvaa biomassaa, aiheuttaa sen tuotanto, korjuu ja hyödyntäminen muutoksia ekosysteemien hiilitaseisiin sekä maaperäpäästöihin. Tätä kutsutaan maankäytön vaikutukseksi, ja sen merkitys on suuri näiden materiaalien tuotannossa. Maankäytön päästöjen arviointiin liittyy kuitenkin suurta vaihtelua sekä epävarmuuksia tutkimustiedon niukkuuden takia. Kuivikemateriaalien prosessointi ja kuljettaminen osoittautuivat kokonaisuudessa vaikutuksiltaan vähäisiksi. Näin ollen erityisesti kierrätysmateriaalien sekä erilaisten sivutuotteiden jalostaminen kuivikekäyttöön voisi olla ilmastovaikutusten kannalta kannattavaa. Jalostamisella voidaan myös parantaa materiaalien soveltuvuutta kuivikkeeksi sekä varmistaa niiden hygieenisyys ja turvallisuus. Kuivikemateriaalien ominaisuudet vaikuttavat käyttömäärien lisäksi myös esimerkiksi typen haihtumiseen ammoniakkina ja nesteen pidätyskykyyn. Myös lannasta muodostuvat metaanipäästöt voivat vaihdella kuivikelajin mukaan. Näitä ei laskennassa huomioitu tutkimustiedon puutteen vuoksi. Jotta turvetta korvaavilla materiaaleilla voidaan saavuttaa riittävät kuivikeominaisuudet ja taata niiden saatavuus, on selvää, että tarvitaan useita eri raaka-aineita sekä niiden seoksia. Uusien kuivikkeiden tulee myös mahdollistaa kuivikelannan ravinteiden hyödyntäminen. Uusien kuivikemateriaalien tuotanto aiheuttaa muutoksia raaka-aineiden hyödyntämisessä sekä vaikuttaa siten myös vallitseviin tuotantorakenteisiin. Siten hiilijalanjälki ei yksinään kuvaa tuotteen tuotannon ilmastovaikutuksia riittävästi, vaan tulisi arvioida myös, millaisia seurausvaikutuksia uusien materiaalien tuotanto ilmastolle aiheuttaa. Muut ympäristövaikutukset, kuten vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen ja vesistöihin, tulee myös sisällyttää arviointiin. Parhaimmillaan turvetta korvaavat kuivikemateriaalit voivat tuoda uusia työpaikkoja, tukea kiertotaloutta ja hillitä ilmastonmuutosta

Pohjois-Karjalan materiaalivirrat ja resurssitehokkuus. Pohjois-Karjalan materiaalivirrat ja resurssitehokkuus – hankkeen loppuraportti

Alueellisten materiaalivirtojen kartoittaminen ja resurssitehokkuuden määrittely on välttämätön lähtökohta ennen kuin voidaan muodostaa käytännön toimenpiteitä ja resurssitehokkuutta palvelevia toimintoja. Resurssitehokkuuden keinot ja toimenpiteet voidaan tiivistää 3 samanaikaiseen tavoitteeseen; vähennetään luonnonvarojen käyttöä, vähennetään muita ympäristövaikutuksia ja lisätään tuotteiden arvoa. Hankkeessa selvitettiin Pohjois-Karjalan talouden tuotos, resurssivirrat ja ympäristönäkökohdat. Tuotannosta ja kulutuksesta luodun kokonaiskuvan avulla pyrittiin tunnistamaan kriittisimmät resurssivirrat maakunnan tasolla sekä toimialoittain. Keinoina olivat panos-tuotosanalyysi sekä materiaalivirta-analyysi. Resurssitehokkuuden mittaamiseen käytettyjen materiaalivirtaindikaattoreiden lisäksi otettiin huomioon ympäristövaikutuksia kuvaavia ja hyvinvointia määritteleviä sosiaalis-kulttuurisia indikaattoreita. Pohjois-Karjalan raaka-aineiden käytön intensiteetit olivat koko maan keskimääräisiä intensiteettejä suuremmat jokaisessa loppukäytön ryhmässä. Ero oli suurin erityisesti investoinneissa. Pohjois-Karjalassa kaikissa loppukäytön ryhmissä euroa kohden kulutettiin enemmän raaka-aineita kuin koko maassa keskimäärin. Pohjois-Karjalan raaka-aineiden käytön intensiteetin voidaankin siten sanoa olevan korkeampaa kuin koko maassa keskimäärin. Suurimmat toimialat raaka-aineiden käytöltään olivat maa- ja vesirakentaminen, metsänhoito, muu kaivostoiminta ja louhinta sekä paperi- ja kartonkituotteiden valmistus. Oman raaka-aineoton osuus oli suuri rakennusmineraalien sekä puun osalta. Tuonnin käytetty otto muodostui metallien sekä fossiilisten polttoaineiden tuonnista. Asukaslukuun suhteutettuna raaka-ainekäyttö oli noin 7 % koko Suomen keskimääräistä tuotantolähtöistä raaka-ainekäyttöä suurempi. Kulutuslähtöinen raaka-ainekäyttö oli Pohjois-Karjalassa asukaslukuun suhteutettuna 20 % suurempi kuin koko maassa. Pohjois-Karjalassa nousi erittäin tärkeäksi kiertotalous ja uudistuvan jätehuollon hierarkia etenkin maa-ainesten, tuotannon sivutuotteiden ja rakennus- ja purkujätteen hyödyntäminen. P-K:n KHK-päästöt ovat jo nyt asukaslukuun suhteutettuna noin puolet koko maan keskimääräisistä päästöistä. Maatalous ja energianhuolto tuottivat suurimmat suorat KHK-päästöt. Alueen omat loppukäytön KHK-päästöt olivat 63% ja viennistä johtuvat 37%. Hankkeessa testattiin alustavasti ns. resurssientehostamispolkua. Tämä osoitti, että raaka-aineiden kulutusta pienentämällä, käyttämällä uudelleen sekä korvaamalla vähemmän ympäristölle haitallisilla voidaan saada tuotosta paranemaan, raaka-aineiden käyttöä vähenemään sekä KHK-päästöjä pienenemään. Käytännön toteuttaminen vaatii kuitenkin eri toimijatasojen ratkaisuja lainsäädännön ja yhteiskunnan tuen lisäksi muun muassa kunnilta

Assessing biodiversity impacts in life cycle assessment framework : Comparing approaches based on species richness and ecosystem indicators in the case of Finnish boreal forests

Impacts of bioeconomy on climate have been much discussed, but less attention has been given to biodiversity deterioration. One approach to assess biodiversity impacts is Life Cycle Assessment (LCA). Finland is a forested country with intensive forest industries, but only coarse biodiversity LCA methods are available. The aim of this study was to further develop and apply approaches to assess the biodiversity impacts of wood use in Finland. With the species richness approach (all taxons included), biodiversity impacts were higher in Southern than in Northern Finland but impacts in Southern and Northern Finland were lower when mammals, birds and molluscs were included. With the ecosystem indicators approach, if the reference situation were forest in its natural state, biodiversity impacts were higher than in the case where the initial state of forest before final felling was used to derive biodiversity loss. In both cases, the biodiversity impacts were higher in Northern Finland. These results were not coherent as the model applying species richness data assesses biodiversity loss based on all species, whereas the ecosystem indicators approach considers vulnerable species. One limitation of the species richness approach was that there were no reliable datasets available. In the ecosystem indicators approach, it was noticed that the biodiversity of managed Finnish forests is substantially lower than in natural forests. Biodiversity LCA approaches are highly sensitive to reference states, applied model and data. It is essential to develop approaches capable of comparing biodiversity impacts of forest management practices, or when looking at multiple environmental impacts simultaneously with the LCA framework

Fossil carbon emission substitution and carbon storage effects of wood-based products

Page 18 of the publication has been updated on 7th November 2022Forests and forest products contribute to climate change mitigation by sequestering carbon into forests, storing part of the carbon in harvested wood products (HWPs) and by avoiding fossil-based greenhouse gas (GHG) emissions in substitution for alternative materials and energy. Often, there are trade-offs in sequestering carbon into forests and harvesting trees for substitution, which means that these two strategies cannot be optimized at the same time. Which strategy is the most effective depends on a number of assumptions including the time horizon, metrics to characterize the climate effects, the development of forest carbon stocks, the way harvested wood is processed and used, and the alternative products to be substituted. Assessing the climate effects of the use of wood, changes in carbon stocks in forests and HWPs, as well as changes in fossil carbon emissions should be considered coherently. To do that, two systems are compared; the one with the studied wood use, and its reference system without the wood use being studied. In this report, the focus was on assessing carbon stock changes in HWPs and fossil emission substitution due to using HWPs and wood-based fuels in place of non-wood materials and fuels. The key knowledge and challenges encountered in the assessment and characterization of carbon storage in harvested wood products, substitution effects and the effect of cascading use of wood on them were summarized and discussed. Finally, some practical guidelines to conduct an assessment on an annual basis at a multiproduct and company level and over the life cycle at the product level were provided.Metsien ja puun käytön avulla voidaan hillitä ilmastonmuutosta sitomalla hiiltä metsiin ja puutuotteisiin sekä välttämällä fossiilisia kasvihuonekaasupäästöjä korvaamalla uusiutumattomia raaka-aineita puulla. Usein metsien hiilen sidonnan ja puunkäytön välillä on vaihtosuhde, eikä metsien hiilen sidontaa ja substituutiossa vältettäviä fossiilisia päästöjä saada optimoitua samanaikaisesti. Optimaalinen metsien käyttöstrategia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi riippuu useista oletuksista, muun muassa tarkastelujen aikajänteestä, ilmastovaikutusten määrittämisestä, metsien hiilivaraston kehityksestä, puun käyttötavoista ja vaihtoehtoisten tuotteiden korvaamisesta. Arvioitaessa puunkäytön ilmastovaikutuksia, tulee muutokset metsien hiilivarastossa, puutuotteiden hiilivarastossa ja fossiilisissa päästöissä huomioida johdonmukaisesti. Siihen tarvitaan vertailua, jossa tarkasteltavaa puunkäyttöjärjestelmää verrataan tilanteeseen, jossa sitä ei olisi. Tässä raportissa keskitytään tarkastelemaan puutuotteisiin sitoutuvaa hiiltä ja puun materiaali- ja energiakäytöllä vältettäviä fossiilisia päästöjä. Raportissa käydään läpi puutuotteiden hiilivaraston, puun käytön substituutiovaikutusten ja puun kaskadikäytön määrittämiseen liittyvät keskeiset haasteet. Lopuksi annetaan joitakin käytännön suosituksia siihen, miten näitä tekijöitä voi arvioida vuosittain monituotteisesti ja yritystasolla ja elinkaarisesti tuotetasolla

Kokeilujen kautta kestäviin ja kehittyviin kyliin

Julkaisu on ostettavissa painettuna SYKEn verkkokaupasta: syke.juvenesprint.fi Julkaisuun on tehty korjauksia 8.8.2019 sivuille: 1, 2, 33, 35, 61, 62 ja 65.Tämä raportti perustuu vuosina 2016–2019 toteutettuun ”Kohti vähähiilisiä kyliä” (KVK) -hankkeeseen, jossa käynnistettiin paikallisia kokeiluja ja kannustettiin kyliä ottamaan käyttöön hiiliviisaita eli hiilipäästöjä vähentäviä tai hiiltä varastoivia ratkaisuja. Hanketta toteutettiin 19 pohjoiskarjalaisella kylällä ja sitä rahoitti Manner-Suomen maaseutuohjelma. Raportissa esitellään Kohti vähähiilisiä kyliä hankkeessa ja jo aikaisemmin Pohjois-Karjalan maakunnan kylissä toteutettuja kokeiluja ja arvioidaan millaisia vaikutuksia niillä on ollut hiilipäästöjen vähenemisen kannalta. Lisäksi arvioidaan kokeilujen yhteisöllisiä vaikutuksia, sekä vaikutuksia sosiaaliseen ja taloudelliseen kehitykseen kylällä. Kokeilut liittyvät uusiutuvan energian käyttöön, energiatehokkuuden edistämiseen, kimppakyyteihin, jätteiden lajitteluun ja kierrätykseen, lähiruokaan ja ruokahävikin välttämiseen sekä hiilensidontaan tähtääviin toimiin. Kokeilujen valinta tapahtui kyläsuunnitteluprosessin kautta. Kokeilujen ilmastovaikutukset arvioitiin elinkaariarviointimenetelmällä. Muiden yhteisöllisten vaikutusten arvioinnissa hyödynnettiin yhteisöjen toimintakykyä ja pääomia tarkastelevia arviointikehikkoja, joiden pohjalta arvioitiin lisäksi kokeilun positiiviset ja negatiiviset vaikutukset kyläyhteisön sosiaaliseen, inhimilliseen, kulttuuriseen, rakennettuun ja luonnon ympäristöön sekä poliittiseen pääomaan. Kehikkoa voidaan hyödyntää jatkossa yhteisö- ja kyläkohtaisten kokeilujen kokonaisvaltaiseen arviointiin ja suunnitteluun. Päästövähennyksiä saatiin aikaan erityisesti energiaratkaisuihin liittyvissä kokeiluissa. Uusiutuvilla aurinko- ja tuulienergialla voidaan korvata muuta energiantuotantoa, jonka kasvihuonekaasupäästöt ovat suuremmat. Vastaavasti liikkumiseen ja jätteiden lajitteluun ja kierrätykseen liittyvissä kokeiluissa positiiviset ympäristövaikutukset syntyvät vähentyneinä henkilö- tai jäteauton ajokilometreinä, kun erilaisia matkasuoritteita yhdistetään tai ihmiset käyttävät kimppakyytejä. Usean kokeilun osalta suorat ilmastopäästövähennykset jäivät vaatimattomiksi, mutta kun huomioidaan kokeilujen vaikutukset yhteisön toimintakykyyn, voivat vaatimattomammatkin kokeilut saada aikaan merkittäviä vaikutuksia ja positiivisen kehityskierteen. Yhteiset kokeilut tuovat konkretiaa abstraktiin ilmastokysymykseen ja keinoja, joiden kautta kaikki voivat osaltaan vaikuttaa. Parhaimmillaan pilottikohteet ja kokeilut voivat tarjota oppia myös muille ja innostaa kokeilemaan ja kehittämään toimia eteenpäin. Ympäristötoimilla voidaan edistää myös muita kyläyhteisölle tärkeitä asioita ja tukea kylän toimintakykyä. Erilaiset kimpparatkaisut toivat kustannussäästöjä esimerkiksi jätemaksuihin ja autoilun aiheuttamiin kuluihin. Suuremmissa energiainvestoinneissa kylälle saattoi koitua kokeilusta ylimääräisiä kuluja. Mikäli kokeilujen vaikutuksia arvioidaan laajemmin paikallistalouden näkökulmasta ja yhteisön taloudellisen pääoman näkökulmasta, on monen kokeilun saama Leader-tuki tarkoittanut suoraa tulonsiirtoa paikallistalouteen. Erilaisilla maisemanhoidollisilla sekä kylän yhteisiin rakennuksiin ja infrastruktuuriin liittyvillä toimenpiteillä voi olla positiivinen vaikutus rakennettuun ympäristöön kytkeytyvään pääomaan. Monissa kokeiluissa yhteisön kyky hyödyntää sosiaalista ja inhimillistä pääomaa olivat ratkaisevassa roolissa kokeilujen käynnistämiseen, mutta kokeilut myös paransivat yhteisön verkostoitumista ja osaamista

Impact of structural changes in wood-using industries on net carbon emissions in Finland

Forests and forest industries can contribute to climate change mitigation by sequestering carbon from the atmosphere, by storing it in biomass, and by fabricating products that substitute more greenhouse gas emission intensive materials and energy. The objectives of the study are to specify alternative scenarios for the diversification of wood product markets and to determine how an increasingly diversified market structure could impact the net carbon emissions (NCEs) of forestry in Finland. The NCEs of the Finnish forest sector were modelled for the period 2016-2056 by using a forest management simulation and optimization model for the standing forests and soil and separate models for product carbon storage and substitution impacts. The annual harvest was fixed at approximately 70 Mm(3), which was close to the level of roundwood removals for industry and energy in 2016. The results show that the substitution benefits for a reference scenario with the 2016 market structure account for 9.6 Mt C (35.2 Mt CO2 equivalent [CO2 eq]) in 2056, which could be further increased by 7.1 Mt C (26 Mt CO2 eq) by altering the market structure. As a key outcome, increasing the use of by-products for textiles and wood-plastic composites in place of kraft pulp and biofuel implies greater overall substitution credits compared to increasing the level of log harvest for construction.peerReviewe