Ichneumonid parasitoids (Hymenoptera: Ichneumonidae) reared in North Europe from pupae of Chelis puengeleri (Bang-Haas, 1927) (Lepidoptera: Erebidae, Arctiinae)

Four ichneumonid species were reared for the first time from pupae of Chelis puengeleri in North Europe. One female of Pimpla sodalis Ruthe, 1859 (Pimplinae) was reared in Cievrracohkka, N Sweden in July 2012. One male of Ichneumon formosus Gravenhorst, 1829 (Ichneumoninae) was reared in Nissuntjårro, Torne Lappland, Sweden in July 2012. One male of Ichneumon vafer Tischbein, 1876 (Ichneumoninae) was reared in July 1999 in the Iremel Mountain reserve, Baskiria, South Ural, Russia. Two females and one male of Ichneumon holoarctiae Riedel et Vikberg sp. n. (Ichneumoninae) were reared in June and July 2004 and 2012 in Finnmark, North Norway

MODELING REQUIREMENTS FOR FUTURE: ISSUES AND IMPLEMENTATION CONSIDERATIONS

In this paper, we discuss some requirements for future CASE (Computer Aided Software/Systems Engineering) environments. These requirements include increased modifiability and flexibility as well as support for task and agent models. We claim that they can only be addressed by developing more powerful representation and modeling techniques. As a possible basis for a modeling technique, we propose the GOPRR (Graph-Object-Property-Relationship-Role) data model, which addresses some of these requirements. In addition, a general information architecture for a future CASE environment is outlined. It includes three kinds of models for methodology specification: meta-datamodels, activity (task) models, and agent models. These models are defined using the GOPRR model with some additional concepts for IS development process and agent participation

The Association of Atrial Fibrillation Before Percutaneous Coronary Intervention With 1-Year Outcome in ST-Elevation Myocardial Infarction Patients

Cited by: 1; All Open Access, Gold Open Access, Green Open AccessPeer reviewe

Seurantakäsikirja Suomen merenhoitosuunnitelman seurantaohjelmaan vuosille 2020–2026

Tämä merenhoidon seurantakäsikirja käsittää merenhoitosuunnitelman seurantaohjelman kuvauksen kokonaisuudessaan. Se päivittää vuoden 2014–2020 seurantaohjelman ja sitä sovelletaan vuoden 2020 heinäkuusta vuoden 2026 heinäkuuhun. Seurantaohjelma on osa merenhoidon suunnittelua, jota tehdään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain (272/2011) ja merenhoidon järjestämisestä annetun valtioneuvoston asetuksen (980/2011) toteuttamiseksi. Tämä laki ja asetus on annettu meristrategiadirektiivin (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/56/EY yhteisön meriympäristöpolitiikan puitteista) kansallista toimeenpanoa varten. Suomessa meristrategiadirektiivin mukaista meristrategiaa kutsutaan merenhoitosuunnitelmaksi. Suomen seurantaohjelma koostuu 13:sta ohjelmasta, joiden alla on yhteensä 44 alaohjelmaa. Tähän päivitettyyn seurantaohjelmaan lisättiin kuusi uutta alaohjelmaa ja useita alaohjelmia muokattiin joko muuttuneiden vaatimusten, kehittyneempien menetelmien tai muuttuneen toimintaympäristön takia. Merenhoidon uusia vaatimuksia ovat meristrategiadirektiivin liitteen 3 päivitys (EU/2017/845), Euroopan komission päätös EU/2017/848 merivesien hyvän ekologisen tilan vertailuperusteista ja menetelmästandardeista sekä seurantaa ja arviointia varten tarkoitetut täsmennykset standardoiduista menetelmistä. Seurantakäsikirja koostuu kolmesta osasta: seurantaohjelman tausta, varsinainen seurantaohjelma, ja kolmas osa, joka käsittelee seurannan kehitystarpeita, kustannuksia ja riittävyyttä. Seurantaohjelma kattaa ekosysteemilähestymistavan mukaisesti erilaisia muuttujia, jotka kuvaavat toisaalta veden ominaisuuksia ja laatua ja toisaalta ekosysteemin osia ja niiden tilaa sekä niihin kohdistuvia ihmisestä johtuvia paineita. Seurannan alaohjelmissa on kuvattu mitattavat meriympäristön ominaisuudet tai paineet, niiden seurantatiheys, indikaattorit, joihin seurantatietoa käytetään, seurannalla kootun tiedon hallinta ja yhteydet meristrategiadirektiivin hyvän tilan laadullisiin kuvaajiin ja kriteereihin

Effects of exercise training on cardiovagal and sympathetic responses to Valsalva’s maneuver

Purpose We tested the hypothesis that a strictly-controlled program of aerobic conditioning would increase vagal and decrease sympathetic responses to Valsalva straining. Methods Eleven young men performed a maximal aerobic capacity test, controlled frequency breathing (0.25 Hz), and three Valsalva maneuvers before and after 4 wk of exercise training on a cycle ergometer (30 min at ≥ 70% max heart rate, 3 sessions · week−1). During controlled breathing and Valsalva straining, we recorded the electrocardiogram, noninvasive beat-by-beat arterial pressure, and peroneal nerve muscle sympathetic traffic at the popliteal fossa (pre- and postexercise sympathetic recordings were obtainable in 7 of 11 subjects). Vagal-cardiac tone was estimated from R-R interval standard deviations during controlled frequency breathing. Cardiovagal baroreflex sensitivity was derived from increases of R-R intervals as functions of increases in systolic pressures with linear regression analysis during phase IV pressure increases, and sympathetic sensitivity was derived from the quotient of total muscle sympathetic nerve activity and diastolic pressure changes during phase II pressure reductions. Results Exercise training increased V̇O2 max (3.38 ± 0.10 pre-, and 3.64 ± 0.11 L · min−1 postexercise; mean ± SE;P = 0.04), R-R interval standard deviations (75 ± 0.12 pre- and 94 ± 0.14 ms postexercise; mean ± SE;P = 0.03), and cardiovagal baroreflex sensitivity (15.0 ± 1.1 pre-, and 25.0 ms · mm Hg−1 ± 4.0 postexercise; mean ± SE;P = 0.03). Exercise training did not change baseline sympathetic traffic (P = 0.31) or sympathetic nerve responses to diastolic pressure reductions (P = 0.12). Conclusions Exercise training affects vagal and sympathetic mechanisms differently: cardiovagal baroreflexsensitivity is increased, but sympathetic responses to arterial pressure decreases are unchanged