979 research outputs found

    Hyvinkään kotihoidon nykytila ja kehittäminen lähihoitajien näkökulmasta

    Get PDF
    TIIVISTELMÄ Opinnäytetyön toteutin Hyvinkään kaupungille, kohteena kotihoidossa vakituisesti työskentelevät lähihoitajat. Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa Hyvinkään kotihoidon nykytilaa ja kehittämisen mahdollisuuksia lähihoitajien näkökulmasta. Kotihoidon nykytila on ollut puheenaiheena mediassa, lehdissä ja yleisessä keskustelussa viimeisen vuoden aikana aktiivisesti. Aihe on monia koskettava, ajankohtainen ja tarpeellinen myös tulevaisuudessa. Tavoitteenani oli tuoda esille lähihoitajien omia kokemuksia kotihoidon nykytilasta, siten että niitä voitaisiin käyttää kotihoidon kehittämiseen ja hoitajien työhyvinvoinnin lisäämiseen. Tutkimus toteutettiin määrällisenä ja laadullisena tutkimuksena, jotka tukevat toisiaan tutkimuksessa. Tutkimusaineisto kerättiin kyselylomakkeilla, kotihoidossa vakituisesti työskenteleviltä hoitajilta. Kyselyt toimitin henkilökohtaisesti tiimipalavereiden yhteydessä kohderyhmälle, niille jotka eivät paikalla olleet annettiin mahdollisuus vastata lomakekyselyyn, suljetussa kirjekuoressa. Kysely toteutettiin nimettömänä ja vapaaehtoisena, kahden viikon aikana. Aineisto analysoitiin sitä kuvaavien tunnuslukujen, aineiston teemoittelun sekä SWOT – analyysin kautta. Opinnäytetyössä tarkastelin teorialähtöisesti työhyvinvointia ja sen merkitystä kotihoidon nykytilaan, kehittämisen mahdollisuuksiin nyt ja tulevaisuudessa. Kyselytutkimuksesta saadut tulokset osoittivat, että kotihoidossa työskentelevien hoitajilla on tarve saada äänensä kuuluviin, kokea merkityksellisyyttä kehittää kommunikointia, yhteistyötahojen ja esimiesten välillä. Hoitajat kokivat voimavaraksi, kollegiaalisuuden, asiakastyön ja heiltä suoraan saadut palautteet ja ammatillisuuden. Työhyvinvointia heikentävinä tekijöinä nousivat esiin; luottamuksen puute, jatkuvat muutokset, riittämättömyyden tunne, kiire sekä jatkuvat muutokset. Tarkastellessa tutkimuksen toistettavuutta, on mahdollisuus olemassa. Tuloksia voitaisiin, peilata myös tuloksellisuuteen ja laatuun, ja näiden osa-alueiden kohdalla tutkiminen ja kehittäminen on tärkeää. Tulevaisuudessa työn merkityksen ja vaatimustason kasvaessa niin hoitajien, kotihoidossa toimivan työyhteisön sekä esimiesten tulisi ymmärtää yhteistyön ja jatkuvan kehittymisen merkitys, ja kaiken keskellä huomioida oma työhyvinvointi. Avainsanat: Kotihoito, työhyvinvointi ja kehittämine

    Knowledge as a Business Opportunity – Knowledge Transfer Practices in Finnish AEC Industry Networks

    Get PDF
    Facing an increasing competition from their foreign counterparts Finnish Architecture, Engineering and Construction (AEC) industry is utilizing value networks in their operations and trying to make the most of their knowledge about the end users and the life cycle management of buildings. However, the knowledge management practices in the industry are still in its infancy in many respects and this creates possibilities for competitive advantage and new business opportunities. The focus of this paper is on the knowledge creation and transfer as a source of business opportunities in AEC industry. This paper is based on literature review and the viewpoints of the companies operating in different parts of the life cycle of buildings. These viewpoints were collected in 20 in-depth interviews during August 2005 and May 2006. A broad coverage of all the important interest groups, in the field of construction and maintenance of buildings, were fairly included in the interviews to construct comprehensive picture of the knowledge transfer practices and possible business opportunities related to them

    Hoitohenkilökunnan arviointeja osastonhoitajan ja ylihoitajan johtamisesta

    Get PDF

    Työntekijöiden kokemuksia kuntaliitoksessa

    Get PDF
    Opinnäytetyön toimeksiantaja on Terveyden ja hyvinvoinninlaitos, ParasSos -hanke. Työssä tutkittiin millaisia kokemuksia työntekijöillä on kuntaliitoksesta. Työn tarkoituksena oli tuoda esille millaisia kokemuksia eräällä sosiaalialan työyhteisöllä on kuntaliitoksen aiheuttamista muutoksista ja niiden vaikutuksista heidän työhyvinvointiinsa. Tutkimus oli kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus, jossa menetelmänä oli teemahaastattelu. Keskeiset teemat nousivat Sosiaali- ja terveysministeriön työhyvinvoinnin määritelmästä: työn hallinta, työilmapiiri ja johtaminen. Viisi yksilöllistä teemahaastattelua toteutettiin eri tasoilla työskenteleville työntekijöille, maalis-toukokuun 2010 aikana työntekijöiden työpaikalla. Haastattelut nauhoitettiin, joista litteroitiin tärkeimmiksi nousseet asiat. Litteroinnit analysoitiin teemoittain, jonka jälkeen tuloksia peilattiin teoriaan ja aikaisempiin tutkimustuloksiin. Tutkimuksen päätuloksina voidaan todeta, että työnhallinnan osalta työntekijöiden näkökulmasta muutoksia ei ole ennakoitu riittävästi, vaan ne on viety läpi nopeassa aikataulussa. Muutosvaiheessa työntekijät kokivat tulleensa kuunnelluiksi, mutta ei kuulluiksi. Työilmapiiriä ja työssä jaksamista tukevina tekijöinä koettiin olevan työtoverien ja lähiesimiesten tuki. Heikentävinä tekijöinä nähtiin vanhoilta toimipisteiltä mukana tulleet, käsittelemättömät työilmapiiriongelmat. Lisäksi johtamisen osalta tiedottaminen nähtiin riittämättömänä ja epätasa-arvoisena. Vanhojen toimipisteiden toimivia työkäytänteitä ei ole osattu sulauttaa vielä yhteen, joka olisi merkittävä kehittämisen alue. Tutkimus voi toimia apuna haastatellun työyhteisön työilmapiiriä kehitettäessä. Toivottavaa myös olisi, että kunnat kiinnostuisivat tämän kaltaisten opinnäytetöiden kautta tutkimaan ja kehittämään työntekijöidensä hyvinvointia.The thesis was assigned by the ParasSos- project run by The National Institute for Health and Welfare. The purpose of the thesis was to study what kind of experiences employees had of the consolidation of municipalities. The aim was to discuss the experiences of the changes caused by the consolidation and their effects on the wellbeing at work of a selected social services work community. The study used the qualitative research approach in which the method was the theme interview. The central themes were from Ministry of Social Affairs and Health. These are control of work, work atmosphere and leadership. Five individual theme interviews were conducted during a period lasting from March to May 2010 with people who worked in different positions on the different levels of the organization. The interviews were arranged at the workplace. The interviews were taped and transcriptions made on the essential issues. The transcriptions were analyzed based on themes, and after that the results were compared with theory and earlier research. Based on the main results, it could be seen that the changes had not been properly anticipated from the employees’ perspective and that the consolidation process had been carried out in a tight schedule. The employees felt that they had not been properly heard during the changes. One important factor that made the work atmosphere better was the support of colleagues and immediate superiors. A weakness in the process was that there were unsolved work atmosphere problems brought from the old workplaces. In addition, the employees felt that briefing had been inadequate and unequal. The good practices from the old workplaces were also still unlinked to the new procedures, which would be a significant area of development. We hope that the interviewed work community could benefit from our thesis when trying to increase their work welfare. We also hope that other municipalities would be interested in using theses of this kind in developing the welfare of their own employees

    Translating Old Forests : Culture-bound items in forestry related texts

    Get PDF
    Tässä tutkielmassa analysoin kulttuurisidonnaista materiaalia vanhoja suomalaisia metsiä käsittelevässä teoksessa Suomalaiset aarniometsät (2010) ja sen käännöksessä Primeval Forests of Finland: Cultural History, Ecology and Conservation (2014). Kirjan ovat kirjoittaneet Petri Keto-Tokoi ja Timo Kuuluvainen, ja sen on kääntänyt Pirjo Tikkanen. Kattavat taustatiedot taatakseni käsittelin tutkielman alussa suomalaisten ja suomalaisuuden suhdetta metsiin ja sen vaikutusta kulttuurisesta, historiallisesta, sosiopoliittisesta, ekologisesta sekä ekonomisesta perspektiivistä. Näistä lähtökohdista kumpuaa kulttuurisidonnaisia merkityksiä, joista osa on suoraan merkityksellistä ainoastaan lähtökulttuurissaan ja -kielessään. Tällaiset kulttuuriset sanat ja merkitykset asettavat haastavia asetelmia kääntäjille, joiden ensisijaiseksi työks kohteeksi voidaan katsoa kohdekielen lukijat. Teoreettiselta pohjalta utkielma pohjautuu pääosin Gideon Touryn teorioihin lähtö- ja kohdekielen vaikutuksista toisiinsa sekä Ritva Leppihalmeen teoriaan kulttuurisidonnaisuuksista ja alluusioista teksteissä sekä niiden vaikutuksista kääntäjän työhön. Nämä teoriat esitellään ennen varsinaista analyysiosuutta, joka on jaettu kahteen osaan. Analyysiosion ensimmäisessä osassa katsotaan yksittäisten kulttuurisidonnaisten sanojen ja käsitteiden kääntämisen haasteellisuutta, kun taas toisessa osiossa tarkastellaan tekstiä suurempina kokonaisuuksina. Analyysiosiot eivät ole toisensa poissulkevia, vaan niiden välillä löytyy päällekkäisyyksiä, mikä tekstiä käännettäessä on luonnollista. Ensimmäisessä osiossa keskityn erityisesti puihin ja niihin liittyviin sanoihin, sekä hyönteis- ja kasvimaailmasta kertoviin teksteihin, ja toisessa osiossa katsoin esimerkiksi halventavia ilmauksia, käännettyjä historiallisia ilmauksia sekä analysoin niiden merkityksiä. Tutkimuksessa käytin kvalitatiivista analyysia. Tutkielman tavoitteena oli myös tutkia, miksi juuri tämä teksti on käännetty, sekä pohtia, mikä tekee metsistä ja luonnosta kertovien tekstien kääntämisestä relevanttia juuri nyt. Näiden pohdintojen sekä analyysissa ilmenevien esitettyjen etymologisten, historiallisten ja sosiopoliittisten päätelmien perusteella voisi kulttuurisidonnaista käännösmateriaalia metsiä ja luontoa kuvailevissa ja käsittelevissä eri genrejä edustavissa teksteissä tutkia myös laajemmin

    Computer-Assisted Regulation of Emotional and Social Processes

    Get PDF

    MET- ja elvytyslomakkeiden päivitys Kymenlaakson keskussairaalalle

    Get PDF
    Hoitotyön kirjaaminen on laissa säädeltyä toimintaa. MET- ja elvytystilanteet ovat kriit-tisiä tilanteita, jotka vaativat nopeaa reagoimista ja toimimista. Kirjaaminen näissä tilan-teissa voi olla hyvinkin haastavaa. Mitä kriittisempi ja vaativampi tilanne on kyseessä, sitä tärkeämmäksi tarkka dokumentointi muodostuu. Tämä opinnäytetyö on tehty yhteistyössä Kymenlaakson keskussairaalan kanssa. Opinnäytetyön tarkoituksena oli kartoittaa MET- ja elvytyslomakkeiden nykytila Kymen-laakson keskussairaalan elvytysryhmälle ja päivittää MET- ja elvytyslomakkeet henkilökunnan mielipiteet, kehitysideat sekä toiveet huomioiden tuoreimpaan tutkittuun tietoon pohjautuen. Tarkoituksena oli tehdä lomake mahdollisimman helppokäyttöiseksi ja selkeälukuiseksi sekä käytännöntilanteisiin sopivaksi. Tämä opinnäytetyö on kehittämistyö ja tavoitteisiin pääsemiseen on käytetty eri tutkimusinterventioita. Ryhmähaastattelua on käytetty lähtötilanteen kartoittamiseksi sekä henkilökunnan toiveiden ja mielipiteiden selvittämiseksi. Lomakkeiden kehittäminen pohjautuu henkilökunnan mielipiteiden lisäksi tuoreimpaan tutkittuun tietoon perustuvaan kirjallisuuskatsaukseen. Aikaisemmin elvytysryhmällä oli käytössä kaksi erillistä lomaketta MET- ja elvytyskäyntien kirjaamiseen. Nyt aiemmin käytössä olleiden kahden lomakkeen sijaan, on tehty yksi lomake, johon kirjataan MET- sekä elvytyskäynnit. Lomake tulee koekäyttöön Kymenlaakson keskussairaalan teho- ja sydänvalvontaosaston ylläpitämälle elvytysryhmälle. Lopputuloksena oli yhtenäinen MET- ja elvytyslomake, johon kirjataan molemmat käynnit. Uuteen lomakkeeseen sisällytettiin MET- ja elvytystilanteissa vaadittavat tärkeimmät asiat ja jätettiin pois turhia elementtejä vanhoista lomakkeista. Lomakkeet pyrittiin koostamaan johdonmukaisiksi käytettävissä oleva tila huomioiden. Lomakkeet tulevat koekäyttöön Kymenlaakson keskussairaalaan, jossa sitä tarvittaessa muokataan edelleen käyttöön sopivammaksi.Documentation is law regulated function. The situations that require MET-team or resuscitation requires quick action. It might be challenging to document during these situations. Critical situations demand accurate documentation. The objective of this thesis was to update MET- and resuscitation forms and survey the current state of the forms. The aim was to update forms regarding the opinions, hopes and the ideas of the staff and base the new form on the latest researched in-formation. Purpose was to make new form user-friendly and easy to use during acute situations. Before the update the resuscitation and medical emergency team used to have two separate forms for documentation. After the update team will have only one form. The form will be used among resuscitation and medical emergency team which consists of the nurses that works in ICU and CCU in Kymenlaakso’s central hospital. This thesis is development work. There were used several different research-based interventions to achieve the objectives that were set. To survey the baseline of the forms that staff used before. Forms were analyzed and there was group interview for the staff to survey the situation. The Update of the forms is based on the opinions and hopes of the staff as well as it is based on theoretical framework. Theoretical framework was based on the latest reaserched information that was available. The result was one new form instead of two forms. New resuscitation and MET- form is for documentation in both scenes, in Medical Emergency situations and in situations that requires resuscitation. The new form includes the most important and critical matters that needs to be noticed during these situations and all things that were considered to be unnecessary were left out. The form was strived to consist that way that it is logical to read and the space that there was to use was used advisedly. The forms will be tested among the team and if necessary it can be edited to be more appropriate to use for the staff

    Technology for Bonding in Human-Animal Interaction

    Get PDF
    This workshop focuses on the use and influence of technology on human-animal bonding, and how to facilitate them with technology. We explore the elements and characteristics of human-animal bonding, and how technology is connected to emotions and bonding between the human and the animal. We are particularly interested in animal's experiences, emotions, and welfare in bonding. The workshop facilitates discussion, creates a framework to support design activities, identifies future research themes, and creates ideas on facilitating the mutual bonding in human-animal interaction. The main focus is on dogs, but workshop aims is to pave way for further investigations and research with other domestic animals, such as cats, horses, and rabbits

    Tree Damage in Mechanized Uneven-aged Selection Cuttings

    Get PDF
    201
    corecore