21 research outputs found

    Sananlöytämiskuntoutus logopenisessa primaarisessa etenevässä afasiassa: Tapaustutkimus

    Get PDF
    Primaarinen etenevä afasia eli PPA (engl. primary progressive aphasia) on otsa-ohimolohkorappeumiin kuuluva muistisairaus, jossa oireet painottuvat kielellisiin, etenkin sananlöytämisen vaikeuksiin. Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitettiin, onko sananlöytämiskuntoutuksella välittömiä vaikutuksia, yleistyvätkö vaikutukset harjoitelluista sanoista harjoittelemattomiin sanoihin ja jatkuvaan puheeseen (keskusteluun) sekä säilyvätkö harjoitteluvaikutukset pitkäaikaisesti PPA:n logopenisessa variantissa. Tarkastelun kohteena oli myös itse koettu hyöty kuntoutuksesta. Tutkimus toteutettiin yhden henkilön tapaustutkimuksena käyttäen sanan lukemiseen, toistamiseen ja kirjoittamiseen perustuvaa tietokonepohjaista kuntoutusmenetelmää. Kuntoutettavana sanastona oli tutkittavalle merkityksellisiä sanoja sekä sanoja, joiden tuottamisessa tutkittavalla esiintyi vaikeuksia. Neljän viikon kuntoutusjakso sisälsi kasvokkain toteutettavia tapaamisia kahdesti viikossa sekä itsenäistä harjoittelua. Tutkittavan suoriutumista pääasiallisessa kuntoutumisen mittarissa eli kuvannimeämisessä mitattiin yhteensä 11 kertaa. Lisäksi käytettiin strukturoitua haastattelua, jonka avulla tarkasteltiin harjoiteltujen sanojen yleistymistä jatkuvaan puheeseen. Kuntoutusvaikutuksia analysoitiin käyttäen Weighted Statistics -menetelmää ja efektikokoja. Tutkittavan ja hänen puolisonsa subjektiivista kokemusta kuntoutuksesta mitattiin tätä tutkimusta varten laadituilla kyselyillä. Tulosten mukaan tutkittavan sananlöytämisen taidoissa ei todettu harjoiteltujen sanojen osalta tilastollisesti merkitsevää paranemista. Yleistymisvaikutuksia ei myöskään havaittu harjoittelemattomiin sanoihin tai jatkuvaan puheeseen. Harjoiteltujen sanojen nimeäminen oli kahdentoista viikon loppumittauspisteessä tilastollisesti merkitsevästi parempaa alkutasoon verrattuna. Muissa pitkäaikaismittauksissa tutkittavan suoriutuminen ei ollut tilastollisesti merkitsevää alkutasoon verrattuna harjoiteltujen tai harjoittelemattomien sanojen osalta. Tutkittava ja hänen puolisonsa kokivat kuntoutuksen hyödylliseksi. Tämän tutkimuksen tulosten mukaan sananlöytämisen taidot eivät aina merkitsevästi parane kuntoutuksen myötä, eivätkä harjoitteluvaikutukset välttämättä ulotu kuntoutuksen ulkopuolelle. Tästä huolimatta kuntoutus voidaan kokea hyödylliseksi. On tärkeää huomata, että etenevän sairauden yhteydessä myös tasainen suoriutuminen voidaan nähdä positiivisena tuloksena. Sairastuneen kommunikointikyvyn maksimoimisen kannalta olisi tärkeää pyrkiä säilyttämään sanavarastossa yhä olevia sanoja, jotka ovat sairastuneelle merkityksellisiä. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella sanaston ylläpitäminen näyttäisi olevan mahdollista sananlöytämiskuntoutuksella

    Melanocortin 1 Receptor Deficiency in Hematopoietic Cells Promotes the Expansion of Inflammatory Leukocytes in Atherosclerotic Mice

    Get PDF
    Melanocortin receptor 1 (MC1-R) is expressed in leukocytes, where it mediates anti-inflammatory actions. We have previously observed that global deficiency of MC1-R signaling perturbs cholesterol homeostasis, increases arterial leukocyte accumulation and accelerates atherosclerosis in apolipoprotein E knockout (Apoe-/-) mice. Since various cell types besides leukocytes express MC1-R, we aimed at investigating the specific contribution of leukocyte MC1-R to the development of atherosclerosis. For this purpose, male Apoe-/- mice were irradiated, received bone marrow from either female Apoe-/- mice or MC1-R deficient Apoe-/- mice (Apoe-/- Mc1re/e) and were analyzed for tissue leukocyte profiles and atherosclerotic plaque phenotype. Hematopoietic MC1-R deficiency significantly elevated total leukocyte counts in the blood, bone marrow and spleen, an effect that was amplified by feeding mice a cholesterol-rich diet. The increased leukocyte counts were largely attributable to expanded lymphocyte populations, particularly CD4+ T cells. Furthermore, the number of monocytes was elevated in Apoe-/- Mc1re/e chimeric mice and it paralleled an increase in hematopoietic stem cell count in the bone marrow. Despite robust leukocytosis, atherosclerotic plaque size and composition as well as arterial leukocyte counts were unaffected by MC1-R deficiency. To address this discrepancy, we performed an in vivo homing assay and found that MC1-R deficient CD4+ T cells and monocytes were preferentially entering the spleen rather than homing in peri-aortic lymph nodes. This was mechanistically associated with compromised chemokine receptor 5 (CCR5)-dependent migration of CD4+ T cells and a defect in the recycling capacity of CCR5. Finally, our data demonstrate for the first time that CD4+ T cells also express MC1-R. In conclusion, MC1-R regulates hematopoietic stem cell proliferation and tissue leukocyte counts but its deficiency in leukocytes impairs cell migration via a CCR5-dependent mechanism.</p

    FinGPT: Large Generative Models for a Small Language

    Full text link
    Large language models (LLMs) excel in many tasks in NLP and beyond, but most open models have very limited coverage of smaller languages and LLM work tends to focus on languages where nearly unlimited data is available for pretraining. In this work, we study the challenges of creating LLMs for Finnish, a language spoken by less than 0.1% of the world population. We compile an extensive dataset of Finnish combining web crawls, news, social media and eBooks. We pursue two approaches to pretrain models: 1) we train seven monolingual models from scratch (186M to 13B parameters) dubbed FinGPT, 2) we continue the pretraining of the multilingual BLOOM model on a mix of its original training data and Finnish, resulting in a 176 billion parameter model we call BLUUMI. For model evaluation, we introduce FIN-bench, a version of BIG-bench with Finnish tasks. We also assess other model qualities such as toxicity and bias. Our models and tools are openly available at https://turkunlp.org/gpt3-finnish.Comment: 17 pages (10 main), 7 figures, 5 table

    Common Inflammation-Related Candidate Gene Variants and Acute Kidney Injury in 2647 Critically Ill Finnish Patients

    Get PDF
    Acute kidney injury (AKI) is a syndrome with high incidence among the critically ill. Because the clinical variables and currently used biomarkers have failed to predict the individual susceptibility to AKI, candidate gene variants for the trait have been studied. Studies about genetic predisposition to AKI have been mainly underpowered and of moderate quality. We report the association study of 27 genetic variants in a cohort of Finnish critically ill patients, focusing on the replication of associations detected with variants in genes related to inflammation, cell survival, or circulation. In this prospective, observational Finnish Acute Kidney Injury (FINNAKI) study, 2647 patients without chronic kidney disease were genotyped. We defined AKI according to Kidney Disease: Improving Global Outcomes (KDIGO) criteria. We compared severe AKI (Stages 2 and 3, n = 625) to controls (Stage 0, n = 1582). For genotyping we used iPLEX(TM) Assay (Agena Bioscience). We performed the association analyses with PLINK software, using an additive genetic model in logistic regression. Despite the numerous, although contradictory, studies about association between polymorphisms rs1800629 in TNFA and rs1800896 in IL10 and AKI, we found no association (odds ratios 1.06 (95% CI 0.89-1.28, p = 0.51) and 0.92 (95% CI 0.80-1.05, p = 0.20), respectively). Adjusting for confounders did not change the results. To conclude, we could not confirm the associations reported in previous studies in a cohort of critically ill patients.Peer reviewe

    Heme oxygenase-1 repeat polymorphism in septic acute kidney injury

    Get PDF
    Acute kidney injury (AKI) is a syndrome that frequently affects the critically ill. Recently, an increased number of dinucleotide repeats in the HMOX1 gene were reported to associate with development of AKI in cardiac surgery. We aimed to test the replicability of this finding in a Finnish cohort of critically ill septic patients. This multicenter study was part of the national FINNAKI study. We genotyped 300 patients with severe AKI (KDIGO 2 or 3) and 353 controls without AKI (KDIGO 0) for the guanine-thymine (GTn) repeat in the promoter region of the HMOX1 gene. The allele calling was based on the number of repeats, the cut off being 27 repeats in the S-L (short to long) classification, and 27 and 34 repeats for the S-M-L2 (short to medium to very long) classification. The plasma concentrations of heme oxygenase-1 (HO-1) enzyme were measured on admission. The allele distribution in our patients was similar to that published previously, with peaks at 23 and 30 repeats. The S-allele increases AKI risk. An adjusted OR was 1.30 for each S-allele in an additive genetic model (95% CI 1.01-1.66; p = 0.041). Alleles with a repeat number greater than 34 were significantly associated with lower HO-1 concentration (p<0.001). In septic patients, we report an association between a short repeat in HMOX1 and AKI risk

    "Aika perussuorittamista" "No highs or lows" silti mättää, mutta missä? : opintojen keskeyttämisen ja viivästymisen syitä Turun ammattikorkeakoulun Salon yksikössä

    Get PDF
    Opintojen keskeyttäminen ja valmistumisen viivästyminen on nykypäivän Suomessa huolestuttavan yleinen ilmiö. Jo toisen asteen opintojen suhteen saatetaan tehdä hätäisiä valintoja, jotka lopulta johtavat opintojen keskeyttämiseen, puhumattakaan valinnoista korkeakoulutasolla. Yhtenä suurimmista haasteista lieneekin se, miten saada nuoret motivoitumaan ja sitoutumaan opiskeluun. Tämän opinnäytetyön tavoitteena on selvittää syitä opintojen viivästymiseen ja keskeytymiseen Turun ammattikorkeakoulun Salon yksikössä. Lisäksi pohditaan, kuinka Salon yksikkö pysyisi houkuttelevana ja kilpailukykyisenä vaihtoehtona tulevaisuuden opiskelijoiden silmissä. Tutkimukseen osallistui joukko vuosina 2008 ja 2010 opintonsa aloittaneita opiskelijoita, osa valmistuneita, osa opintonsa keskeyttäneitä ja osa edelleen opintojaan suorittavia. Tutkimusmetodina oli kvalitatiivinen tutkimus. Kysely tehtiin loppuvuodesta 2012. Kyselyyn vastaaminen toteutettiin sähköisesti Webropolin ja sosiaalisen median kautta. Tuloksista selviää, että syyt opintojen pitkittymiselle ja keskeytymiselle ovat moninaisia, vaikka yhteneviäkin tekijöitä opiskelijoiden väliltä löytyy. Muiden syiden muassa taloudelliset huolet ja tiivis työnteko opintojen ohella ovat omiaan viivästyttämään valmistumista. Myös Turun ammattikorkeakoulun Salon yksiköstä saimme selville mielenkiintoisia asioita, joita vastaajat toivat kommenteissaan ilmi. Tulosten avulla toivomme koulun saavan kehitysideoita tulevaisuuttaan varten, sekä siihen, kuinka jatkossa kehittää toimintaansa. Oikeanlaisella ja oikeisiin asioihin suunnatulla markkinoinnillakin pääsee jo pitkälle.Suspended and delayed studies are worrying phenomena in today’s Finland. Students can make hasty decisions even in the upper secondary level studies which lead to discontinuation of studies. The problem is even more serious the University level. One of the major challenges is how to make adults motivated and committed to their studies. The aim of this thesis is to find out the reasons for suspended and delayed studies before graduating at Turku University of Applied Sciences, Salo campus. Another main objective is how to maintain Salo as an attractive and competitive place for students in the future. A group of students, who started their studies in 2008 and 2010, took part in the survey. Some of them are still studying, some have quit their studies and some have already graduated. The method used is qualitative and the survey was made in the end of the year 2012. The answering happened electronically via Webropol and social media. Results show that the reasons for suspended and delayed studies are diverse even if there are some common reasons among students as well. Worries about financial situation or part-time working are among many reasons for delayed studies. Arguments and comments about Turku University of Applied Sciences Salo campus also gave interesting aspects. Development ideas for the future and ideas how to improve the universities operations are given based on the findings. Successful marketing can a lot

    Viljelijän Tuoreleikkeen käyttö nautojen ruokinnassa

    No full text
    Ruokinnalla on suuri merkitys sekä maidon- että lihantuotannon onnistumiseen ja kannattavuuteen. Kustannusten nousu ja vaihtelevat kasvukaudet tuovat tiloille haasteita myös ruokintaan. Tässä työssä esitellään sokeriteollisuuden sivutuotteena syntyvä rehu, nimeltään Viljelijän Tuoreleike, jota käytetään lypsy- ja lihakarjan ruokinnassa. Viljelijän Tuoreleike on kuitupitoinen, hyvin sulava ja maittava lisä ruokinnassa ja se toimitetaan tiloille laakasiiloon, aumaan tai tuubiin säilöttäväksi. Tuoreleike tarjoaa tiloille kustannustehokkaan lisän ruokinnassa, sekä mahdollistaa muiden ruokintakomponenttien laadun ja hinnan tarkastelun suhteessa tarpeeseen. Työssä selvitettiin tuoreleikkeen ominaisuuksia ja käytön vaikutuksia hyödyntämällä kirjallisia lähteitä, sekä työn osana tehtyä kyselytukimusta. Tutkimus toteutettiin verkkokyselynä, johon vastasi 32 Viljelijän Tuoreleikettä käyttävää karjatilaa. Opinnäytetyön toimeksiantaja on Viljelijän Berner. Tutkimuksessa todettiin leikkeen tuovan lisäarvoa ruokintaan erityisesti sen sulavuuden ja maittavuuden ansiosta. Taloudellisesti leikkeen syöttäminen nähtiin järkevänä molemmissa tuotantosuunnissa erityisesti viljan hinnan ollessa korkea. Maitotiloilla tuoreleike oli joidenkin kokemusten mukaan myös kasvattanut tuotosta. Tutkimuksen lopputulemana tuoreleike nähtiin potentiaalisena lisänä ruokintaan, jonka vaikutuksia olisi mielenkiintoista tutkia Suomen olosuhteissa tarkemmin.Feeding is an important factor to the success and profitability of both milk and meat production. Rising costs and difficult weather conditions during growing seasons are making challenges for feeding. This work presents pressed sugar beet pulp which is sold as a product called Viljelijän Tuoreleike. It is used as fodder of dairy and beef cattle. Viljelijän Tuoreleike is fibre rich, highly digestible, and palatable supplement for feeding. It is delivered to farms to be stored in anaerobic conditions, same way as silage. Viljelijän Tuoreleike provides cost effective feeding supply for farms and gives them possibility to observe their other fodders quality and costs. The thesis investigated features and impacts of Viljelijän Tuoreleike by using written sources and online survey which was done as part of the thesis. The survey got 32 replies from farms which use Viljelijän Tuoreleike in feeding. The commissioner of the thesis was Viljelijän Berner. As the result from the survey, Viljelijän Tuoreleike added value to feeding, especially because of its high digestibility and palatability. From an economic viewpoint feeding Viljelijän Tuoreleike was seen reasonable when the price of grain was relatively high. According to some experiences Viljelijän Tuoreleike did increase yield of dairy farms. Conclusion of the thesis showed that Viljelijän Tuoreleike was seen as a potential addition to feeding. It would be interesting to research more details how it effects the animal’s milk or meat production under Finnish conditions
    corecore